Joukkueen rakennus kaudelle 2010–2011

  • 852 984
  • 3 474
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Hyökkäys on vielä sen verta vaiheessa, ettei siitä osaa sanoa mitään. Yksi tulosyksikkö ei välttämättä riitä mihinkään, ja toisaalta, täytyy olla pelaajia, jotka kykenee käsittelemään ja ottamaan sitä vastuuta ratkasevilla hetkillä, paineiden kasvaessa. Rakennetta, roolituksia ja fysiikkavalmennusta meikä ei osaa näillä palikoilla arvioida. Tasotusta näillä alueilla ei voida kuitenkaan antaa.

Noin karkeasti ottaen olen Veron kanssa samaa mieltä siitä, että sentteriosastoon (ja ykkösketjuun ainakin toinen laituri) täytyy jollain konstilla löytää vahvistuksia. Niemen rahkeet ei vain vielä lähtökohtaisesti riitä ykkössenan luistinten täyttämiseen etenkään kun rinnalta puuttuu kaksi paria enemmän tai vähemmän maagisia käsiä.

Ns. tulosyksiköitä täytyy joukkueen rakenteessa olla vähintäin se kaksi. Kolmen maalinteko-painotteisen vitjan kasaamiseen ei Ässien resursseilla ole mahdollisuuksia ilman että pelaajien tasossa otetaan suuria kompromisseja. Kahden hyökkäävän ketjun takana toinen ketju pitäisi olla selkeästi ns. telaketjuosastoa ja toisessa "kasvatettaisiin" sitten tuleville kausille pelaajia kierrättämällä tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan omista junioreista nostettjua kavereita - kuten juuri Laaksonen ja Mäkilä. Makuasia kumpi on muodollisesti III ja kumpi IV ketju. Tuohon telaketju-osastoon olisi tervetullut joku Rasmussenin kaltainen tasapainottava pelaaja, jolla on sen verran kokemusta kovemmistakin peleistä, ettei maila ala tärisemään oli pelitilanne sitten mikä hyvänsä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Niemelle ja Rynnäkselle tämä kausi oli ensimmäinen ammattilaisena, joten fysiikka ei ole valmis ja se ei vielä riittänyt koko kaudeksi. Ei tuollaista liigakiekkoilijan kuntoa ihan hetkessä saada kasaan.

Eikä riitä Niemen puhti vielä ensi kaudeksikaan vetämään Ässiä kohti pleijareita maksimaalisella vastuulla eli ykköskentän moottorina. Onneksi Ässäjohdossa ollaan myös ymmärretty tämä ja Niemeä ei väkisin ajeta loppuun liian suurella vastuutaakalla. Peliaikaa & vastuuta on varmasti luvassa Niemen rahkeisiin ihan riittävästi 2/3-ketjuissakin. Kaudella 2011-12 asia on sitten jo aivan eri juttu ja Niemeltä voidaan (kehityksen jatkuessa positiivisena) jo odottaakin ykkössentterin otteita.
 
Jep jep :D Eli oikeasti et tiedä vastausta edes siihen miksi urheilua pitää harrastaa useampi vuosi ennenkuin siinä on mahdollista fysiikalla pärjätä :=)

edit: enää en sorru vastaamaan sinulle

Käsittääkseni edellä mainitut pelaajat ovat harrastaneet urheilua jo useampia vuosia ja kun katsoo maaillman huippu-urheilijoita, niin harvemmin karvan päälle 20-vuotias jää fysiikassa 40-vuotiaalle. Muussa tapauksessa voi yleisurheiluväki innolla odottaa, että millaista jälkeä Usain Bolt tekeekään 40-vuotiaana, kun 22-23-vuotiaana on tehnyt 4 uutta maailmanennätystä.

Ja ihan jääkiekon puolelta voidaan ehkä ajatella, että 21-vuotias Patrick Kane pärjää fysiikallaan siinä missä 40-vuotiaatkin pelaajat.
Kummallisesti asiat sitten vaan muuttuvatkin fysiikan lakien vastaisiksi, kun kyseessä ovatkin Porin Ässien pelaajat.

Vastaamatta kannattaa toki jättääkin, varsinkin silloin kun vastaaminen käy liian hankalaksi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Vertaat Ässien pelaajia Usain Bolt:iin ja Patrick Kane:een, mielenkiintoista...

Kestävyys pohjan ja lihasmassan rakentaminen normaalilla kaverilla kestää useita vuosia, pelaajat ovat fysiikaltaan parhaimmillaan vähän alta kolmekymppisenä.

PS. Patrick Kane ei pärjää NHL:ssä loistavan fysiikansa takin, siihen on muita syitä.
 
Urheilijoista keskusteltiin ja iän vaikutuksista ja mielestäni Bolt, Kane ja mainitut Ässien pelaajat ovat kaikki ammattilaisurheilijoita ja suunnilleen samanikäisiä.

Toisesta kohdasta olen samaa mieltä ja mainitsemasi iän jälkeen fysiikka alkaa hiipumaan siitä henk.koht huipusta. Näin ollen 22-23-vuotias on lähempänä fysiikan huippuaan kuin 40-vuotias.

PS. Varmasti pääosin noin, mutta tuskin hänen kohdallaan myöskään esitetään, että energiat loppuvat kesken kauden.
 
Ihmisen keho kehittyy valmiiksi noin 22 -vuotiaana eli on täysi mahdottomuus, että hänen fysiikansa huippu olisi suurinpiirtein saman ikäisenä. Mikäli näin on, niin mukana on ulkopuolisia rakennusaineita, hormooneiksikin niitä kutsutaan.

Ehkä Kane:lla on jotain sellaisia ominaisuuksia, ettei hänen tarvitse vääntää kulmissa ja painia pakkien kanssa tai muutenkaan pelata fysiikansa ylärajoilla. Ja jos vertaat häntä meidän ykkössentteriin, Niemeen, niin täytyy muistaa, että Niemi ei ole vielä oppinut elämään urheilijan elämää, toivottavasti oppii. Tämä näkyi tällä kaudella kun hän joutui pelaamaan jatkuvasti äärirajoilla.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urheilijoista keskusteltiin ja iän vaikutuksista ja mielestäni Bolt, Kane ja mainitut Ässien pelaajat ovat kaikki ammattilaisurheilijoita ja suunnilleen samanikäisiä.
Yksi erittäin suuri ero jaksamiseen tulee siinä, että Suomessa pelaajat testataan tosi usein ja meillä ei ole läheskään niin taitavia lääkäreitä/aineita, jotka eivät näy testeissä!
 
Ihmisen keho kehittyy valmiiksi noin 22 -vuotiaana eli on täysi mahdottomuus, että hänen fysiikansa huippu olisi suurinpiirtein saman ikäisenä.

Ehkä Kane:lla on jotain sellaisia ominaisuuksia, ettei hänen tarvitse vääntää kulmissa ja painia pakkien kanssa tai muutenkaan pelata fysiikansa ylärajoilla. Ja jos vertaat häntä meidän ykkössentteriin, Niemeen, niin täytyy muistaa, että Niemi ei ole vielä oppinut elämään urheilijan elämää, toivottavasti oppii. Tämä näkyi tällä kaudella kun hän joutui pelaamaan jatkuvasti äärirajoilla.

Varmasti noin. Pääpointti ei kuitenkaan ollut siinä, että onko 21-22-vuotias parhaimmillaan, vaan siinä, että 21-22-vuotiaan energiat loppuvat kesken kauden ja vertailukohtana pidin sitä, että 40-vuotiaan, samaa sarjaa pelaavan, Mika Strömbergin kohdalla ei ilmennyt vastaavaa ongelmaa. Ströban kohdalla kausi jatkuu vielä ja nähtäväksi jää, ilmeneekö kyseistä ongelmaa kevään mittaan.

Varmasti Kanella on erilaisia ominaisuuksia, joiden ansiosta pelityyli saattaa olla vähemmän kuluttava. Vastaavasti pelimäärä on ollut isompi.

Tarkoitus ei ollut kritisoida Niemeä itseään, vaan enemmänkin miettiä miksi ne energiat loppuivat kesken kauden.

Ja siinä mielessä komppaan veroa, joka esitti kritiikkiä fysiikkavalmentajan ulostamisesta. Jos energiat loppuvat fysiikkavalmennuksen ammattilaisen ollessa remmissä, niin voidaanko olettaa, että energiat riittävät vastaisuudessa paremmin, kun fysiikkavalmennuksen ammattilaista ei ole mukana.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ja siinä mielessä komppaan veroa, joka esitti kritiikkiä fysiikkavalmentajan ulostamisesta. Jos energiat loppuvat fysiikkavalmennuksen ammattilaisen ollessa remmissä, niin voidaanko olettaa, että energiat riittävät vastaisuudessa paremmin, kun fysiikkavalmennuksen ammattilaista ei ole mukana.

Mielestäni Hirvonen ei ollut ratkaisu Ässien fysiikkavalmennukseen, koska hän ei sitoutunut Ässien joka päiväiseen toimintaa. Hänen roolinsa oli enemmänkin konsultti, joka kertoi mitä pitää tehdä, mutta ei ollut mukana toteutuksessa. Ja tämä oli käsittääkseni Hirvosen oma valinta, koska hänellä on paljon muitakin projekteja menossa. Itse kaipaan fysiikkavalmentajaa mukaan joukkueen sisälle, lähes päivittäiseen tekemiseen. Eikä Hirvonen mikään messias ole, Porista löytyy jääkiekkojoukkueen fyysiseen valmennukseen kyllä osaamista.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensinnä olkaa huolehti, alkaa olla kesäloman aika ja poistun tuottamasta mielipahaa tällä osastolla tuota pikaan. Palataan syksymmällä asiaan.

Vielä vähän tuosta fysiikkakysymyksestä. Kyllä se on ihan oikea ongelma Ässissä, ja nimenomaan koko kilpakiekko-organisaation laajuudelta. Junnu maajoukkuevalmennuksessa mukana olevilta on tullut käytäväkeskusteluissa ihmettelyä siitä, että pitäisikö tällä hetkellä selvästi taitojensa mukaan maajoukkueryhmään kuuluva Ässien kaveri sieltä tiputtaa, koska pohjat eivät ole kunnossa ja tämä tulee merkitsemään sitä, että seuraavan parin vuoden aikana kehitys tulee hidastumaan merkittävästi. Samantyylinen palautehan taisi tulla myös Lehkosen Ikalta jonkun tv-pelin studio-osuudella.

Siitä olen TF:n kanssa samaa mieltä, että Ässien organisaatiossa pitäisi olla nimenomaan kokopäivätoiminen fysiikkavalmentaja, joka toimisi liigan ja kilpakiekon parissa. Taitovalmennus Ässissä on tällä hetkellä ihan hyvässä mallissa ja kun fysiikka saadaan samalle tasolle ollaan pitkällä. Hirvonen ei ollut kokopäivätoiminen Ässissä, mutta itse en pidä hyvänä luopua sittenkään hänen palveluksistaan, koska sen voi myös mieltää niin, että fysiikka on helppo osa ja ikäänkuin jokaisen pelaajan omalla vastuulla.

Niemellä näen mahdollisuuden isoon tasohyppyyn ensi kesänä, koska viime kesä oli ensimmäinen edes vähän ammattimainen kesä. Voisi ehkä ajatella, että viime kesänä otettiin 25% potentiaalista käyttöön. Ensi kesänä on mahdollista ottaa kaksi kertaa enemmän, koska kroppaa voidaan kuormittaa lisää ja toisaalta käyttämätöntä reserviä on vielä vaikka kuinka paljon. Sanotaan, että 75% maksimista on mahdollista saada käyttöön ensi kesänä ja sitten lopun 25%:n kanssa mennee ainakin seuraavat viisi vuotta.
 
Itse kaipaan fysiikkavalmentajaa mukaan joukkueen sisälle, lähes päivittäiseen tekemiseen. Eikä Hirvonen mikään messias ole, Porista löytyy jääkiekkojoukkueen fyysiseen valmennukseen kyllä osaamista.

Tästä olen kanssasi samaa mieltä ja fysiikkavalmentajan henkilöllisyydellä ei ole mielestäni ratkaisevaa merkitystä. Porista varmasti löytyy asiantuntevia alan osaajia, mutta SK:n mukaan Ässät ei ole uutta fysiikkavalmentajaa palkkaamassa.
Onko siis Rautakallion ja Kiven ammattitaito kyseisessä asiassa riittävällä tasolla? Toivoa sopii, mutta mielestäni kritiikki ja epäileväinen kanta ovat aiheellisia.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Olen päättänyt jättää Veron kirjoittelut kommentoimatta, koska hänen tarkoituksenaan on katkeruudessaan ainoastaan mollata ja haukkua Ässien organisaatiota tarkoitushakuisesti.

Itse kaipaan Ässiin urheilutoimenjohtajaa ja fysiikkavalmentajaa. Käsittääkseni UTJ:n palkkaamiseksi tehdään taustalla selvistystyötä, eikä Kivikään ihan yksin tuota fysiikkapuolta hoida.

Älä Vero välitä, olet kuin palomies jolle rutistaan, että "väärin sammutettu". Sinun kirjoituksiesi vuoksi jaksaa tätä "Hisey pelastaa meidät"- palstaa vielä lukea, eroa on kuin Max Jakobsonilla ja Susanna Kurosella politiikasta kirjoitettaessa.

Ja TF, käsittääkseni Vero on juuri noita utj ja fysiikkavalmentajaa peräänkuuluttanut kun me muut vielä kuola suupielessä hypetettiin Pasi Saarelaa.

Ei sinänsä, mukavampi olisisi kun Vero kehuisi kuinka hyvin menee, hänen "pessimististä" (katkeruus, mollaavuus, evvk) ei ole näin fanina kiva lukea, sillä tässä tapauksessa surkean usein asia osuu kohdalleen. Tämän kauden saldo 72 pistettä, huonommin kuin "onnettoman" Alpon aikana. Missä on nyt Olli Kaski ja kaikki muut Ässien tulevaisuudesta huolestuneet?
 
Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Periaatteessahan Ässät otti tällä kaudella isoja askelia eteenpäin ja kaatui oikeastaan vasta loppukauden loukkaantumisiin. Mielestäni Kaski & kumppanit ovat siis onnistuneet hyvin.

Ensi kaudesta olen kyllä enemmän huolissani – tämän kauden olisi pitänyt olla se menestyskausi ja sitten ensi kauden taas välikausi, nyt tämäkin jäi pannukakuksi, joten ensi kaudella ei ole varaa taas kusta yleisön ja sponsorien silmille, ellei haluta vakiinnuttaa katsojakeskiarvoa sinne kolmen tuhannen paikkeille ja tehdä ekaa kertaa kunnolla tappiota.

Ainakin Ässien seurajohdon puheiden perusteella luvassa on nimetön, harmaa ja väritön ryhmä. Jotenkin vaikea sitä on myydä yhteistyökumppaneille ja yleisölle. Ja kun rahaa on ensi kaudella luvassa vähemmän, joukkue kootaan vieläkin varovaisemmin, ja taas näyttää huonommalta...

Sitä en tiedä, miten kassa voi nyt taas olla niin tyhjänä. Aiemmin oli varaa kalliiseen Pirokseen, vaikka Kivenmäkikin oli joukkueessa. Nyt ei ole varaa isoon hankintaan edes ilman Kivenmäen liksaa, vaikka rahaa tulee Rynnäksenkin siirron mukana ovista ja ikkunoista?

(P.S. Minäkin arvostan suunnattomasti Veron kirjoittelua, vaikka välillä läppä onkin mennyt hiukan katkeraksi. Parhaimmillaan kuitenkin huikeaa analyysiä.)
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Älä Vero välitä, olet kuin palomies jolle rutistaan, että "väärin sammutettu". Sinun kirjoituksiesi vuoksi jaksaa tätä "Hisey pelastaa meidät"- palstaa vielä lukea, eroa on kuin Max Jakobsonilla ja Susanna Kurosella politiikasta kirjoitettaessa.

Ja TF, käsittääkseni Vero on juuri noita utj ja fysiikkavalmentajaa peräänkuuluttanut kun me muut vielä kuola suupielessä hypetettiin Pasi Saarelaa.

Ei sinänsä, mukavampi olisisi kun Vero kehuisi kuinka hyvin menee, hänen "pessimististä" (katkeruus, mollaavuus, evvk) ei ole näin fanina kiva lukea, sillä tässä tapauksessa surkean usein asia osuu kohdalleen. Tämän kauden saldo 72 pistettä, huonommin kuin "onnettoman" Alpon aikana. Missä on nyt Olli Kaski ja kaikki muut Ässien tulevaisuudesta huolestuneet?

Minä olen LuKin kanssa tismalleen samaa mieltä ja toivottavasti Vero jatkaa kirjoituksiaan, vaikka batistiniloosiveljiä vituttaisikin. Ei kai tämä palsta nyt mikään Pohjois-Korea ole, vaikka eräät sellaista tästä Ässä-osiosta yrittävät tehdä kovastikin. Eriävät mielipiteet ovat tietääkseeni sallittuja.

Toki Verolla on jotkut ennustukset heittäneet häränpyllyä, mutta kausien kokonaisnäkemykset ovat kyllä osuneet kovalla rosentilla. Ja harva jantteri täällä on aina oikeassa ennustustensa kanssa. Jopa raumalaiset ovat menneet välillä harhaan, uskokaa tai älkää!

Kovasti täälläkin naureskeltiin 7 kohdan strategiasuunniltelmille, mutta nyt on kaikki hyvin, kun nyt niillä papereilla on pyyhitty persettä. Tyyliin: "Ei tarvit mitää ratekioit kato, ku Jukka hoitaa Tampereelt korvaajat palkakorotukse pyytäjie tilal ja Kari hommaa sit syksyl meil vähä ulkomaalaisii Rallasist."

Ainoat asiat tulevaisuudesta, mitä on suunniteltu tai ainakaan kerrottu, on pyrkiä pitämään porilainen runko joukkueessa ja Rautakallio avasi sen verran, että pelinopeutta haetaan lisää. Toivottavasti jotain muutakin olisi fundeerattu. Kai totaalinen vaikeneminen on sitten sitä avoimuutta ja valoisuutta, mitkä saapuivat johdon/valmennuksen vaihduttua, mistä Laihokin on jaksanut urheasti SK:ssa mainostaa.

Johtoajatushan monella oli, että kunhan Säkkituali lähtee vittuun, niin kaikki paranee itsestään, ihan sama kuka tulee tilalle. Ja siinä on kyllä onnistuttu, itse en näin lonkalta muista edes nykyisen dirikan nimeä, joku NMT-kauppias se kai oli.

Minä nyt sydämestäni toivon, että siellä olisi niitä pahveja valmiina ja sellaisia, millä voidaan ihan oikeasti täyttää nuo ammottavat aukot, mitä joukkueessa on. Tottakai ymmärrän, että eletään vasta pääsiäistä ja nykyistäkään kautta ei ole vielä läheskään paketoitu, mutta jos valmennus on tehnyt kartoituksia pelaajien suhteen ja ne olisi mahdollista varojen mukaan sainata, niin diilit pitäisi olla jo valmiina. Muuten ollaan taas paskat housuissa ja sitten näille kartotetuille jampoille haetaan stuntit ja metsään mennään taas, kuin vanha käpykaartilainen.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Johtoajatushan monella oli, että kunhan Säkkituali lähtee vittuun, niin kaikki paranee itsestään, ihan sama kuka tulee tilalle. Ja siinä on kyllä onnistuttu, itse en näin lonkalta muista edes nykyisen dirikan nimeä, joku NMT-kauppias se kai oli.
Mutta etkö itse olisi laittanut Aholaa pihalle kolmen kauden epäonnistumisen jälkeen? Valmentajia oli vaihdettu jo siihen mennessä ihan tarpeeksi ja hyvin tuloksellisesti sekä kunniataulukossa että taseessa mennyt hopeakausi hukattu lähes totaalisesti.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Nyt täytyy ymmärtää, että Kivenmäelle tai Salmiselle ei olla hakemassa "stuntteja" vaan pelisysteemi muuttuu.

Niin täytyy ymmärtää juu. En puhunut sanallakaan Kivenmäestä tai Salmisesta. Vaan siitä, että ne pelaajat mitä ollaan kartoitettu ja skoutattu, niin ne pitää myös sitten sainata ajoissa. Jos tätä ei tehdä ja mennään tutulla ja turvallisella (katotaan sit syksyllä sitä herraa x, ku ei tiäret mitä Kari saa taiottuu Amerikast), niin sitten ollaankin taas liemessä, juuri sen pelisysteemin kanssa, kun suunniteltujen jamppojen tilalle tuleekin hätä-apumiehet (Leki, KooVee, Ilves ym...). Tuo ylemmissä suluissa oleva teksti muuten sopii hyvin Milamin tilanteeseen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sitä en tiedä, miten kassa voi nyt taas olla niin tyhjänä. Aiemmin oli varaa kalliiseen Pirokseen, vaikka Kivenmäkikin oli joukkueessa. Nyt ei ole varaa isoon hankintaan edes ilman Kivenmäen liksaa, vaikka rahaa tulee Rynnäksenkin siirron mukana ovista ja ikkunoista?

Eikai missään suoraan ole sanottukaan, että kassa olisi nyt jo ns. tyhjä? Rautakalliohan mainitsi, että Ässien haluamat kotimaiset vaihtoehdot ovat liian kalliita Ässille ja siksi verkkoja viritellään lähinnä p-amerikan suuntaan. Tottahan se on, että täällä palstalla fantasioidut "kuuselat ja genowayt" ovat Ässien pussille älyttömän hintaisia ja ymmärrettävästi sellaista rahasummaa ei enää Piroksen jälkeen yhteen ukkoon olla valmiita satsaamaan.

Yksi hankala homma "tasaisen materiaalin" (lue:nimettömän) joukkueen kanssa on se, että menestystä pitää tulla heti tai tavallinen porilainen kiekkoyleisö ei hallille löydä. Harva lähtee pimeän syksyn tiistaipeliin Ässät-Pelicans katsomaan kuinka joku Salonen tai Huhtanen pyörittelee pussileukoja tai saako Mielonen siivottua maalinedustaa....
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mutta etkö itse olisi laittanut Aholaa pihalle kolmen kauden epäonnistumisen jälkeen? Valmentajia oli vaihdettu jo siihen mennessä ihan tarpeeksi ja hyvin tuloksellisesti sekä kunniataulukossa että taseessa mennyt hopeakausi hukattu lähes totaalisesti.

Ehkä ilman Aholaa ei olisi koko Porin Ässiä... Muistetaanpa ne lähtökohdat, missä vaiheessa Pena ruoriin tarttui, todellisten legendojen jäljiltä...

Mutta en häntä minään ukkoylijumalana pitänyt ja eikä vaihdossa sinänsä mitään ihmeellistä olisi ollut. Mutta kun lähdetään jotain potkaisemaan ulos, niin pitäisi tiedossa, että mitä sitten tehdään ja kenellä? Kaski otti kapinakenraalin roolia, muttei ollut munaa ottaa puheenjohtajan titteliä kumminkaan. Hänen mukaansa, Aholan lähtö vei mukanaan esteen suurilta sponsorituloilta. Miten ne huimat lisäykset sponsoripuolella näkyy?

Toki pitää nyt vain odotella, että näitä sopimuksia julkaistaan. Mutta puheet ovat olleet sen suuntaisia, että vähän jänskättää.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt täytyy ymmärtää, että Kivenmäelle tai Salmiselle ei olla hakemassa "stuntteja" vaan pelisysteemi muuttuu.

Olisin ymmärtänyt Salmisen lähdön mikäli Mave olisi jatkanut, mutta nyt kun ei jatka kumpikaan, on Ässät melko vaativan tehtävän edessä. Ei kai joukkueen rakennus nyt niin helppoa ole, että kasataan nopeampi joukkue kuin muilla.
Stuntteja ei tarvitse tilalle, mutta mielellään taitoa ja pelikäsitystä samalla mitalla. Vai suunnitellaankohan siellä Maven ja Sakken tilalle kahta "Tuomas Huhtasta"?
Toivottavasti Pohjois-Amerikan hankinnat onnistuvat yhtä hyvin kuin Lukolla, muuten saattaa olla melko kusiset paikat.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä ilman Aholaa ei olisi koko Porin Ässiä... Muistetaanpa ne lähtökohdat, missä vaiheessa Pena ruoriin tarttui, todellisten legendojen jäljiltä...

Kyllä olisi, kiitos hopeavuoden. Ahola teki hienoa työtä talouspuolella, mutta meni metsään kun alkoi hoitamaan myös urheilupuolta ja kasvoi suuremaksi kuin seura (uhkailu teollisuuden edustajien lähdöstä).
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mutta etkö itse olisi laittanut Aholaa pihalle kolmen kauden epäonnistumisen jälkeen? Valmentajia oli vaihdettu jo siihen mennessä ihan tarpeeksi ja hyvin tuloksellisesti sekä kunniataulukossa että taseessa mennyt hopeakausi hukattu lähes totaalisesti.

Jatketaan vielä sen verran, että Aholan ja Hirsimäen pahin virhe oli tämän hopeakauden jälkeinen äärinihilismi. Sen olen sanonut täällä jo useaan kertaan.

Kun ajatellaan vielä sitä edelliskautta, niin jos niitä perkeleen playout-pelejä ei olisi ollut, niin mikä olisi ollut tuomio? Sijalta 14 sijalle 12. No, ei järisyttävää. Mutta pisteistä 40 pisteisiin 75. Joku anti-Alpokin (copywright Siffa) voisi nähdä tuon kehityksenä. Ja millä rosterilla? Joku analyytikkohan sanoi, että Suhonen on kauden onnistuja, jos ylittää Härkälän 10 voittoa tuolla porukalla...

Aholan aikana oli valmentajina Toivola, Pajuoja, Härkälä ja Suhonen. Toivolan kanssa mentiin pahimmat nälkävuodet ja pelastuttiin lopulta konkurssilta, sitten astui kehiin Hirsin ja Karin saunakaverit. Suhonen oli sitten taas Aholan hankinta. Siinä kun olisi ollut enemmän munaa ja pelisilmää, niin UTJ:n pesti olisi pitänyt perustaa jo silloin ja ottaa Ape tuohon rooliin. Minun mielestäni.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisin ymmärtänyt Salmisen lähdön mikäli Mave olisi jatkanut, mutta nyt kun ei jatka kumpikaan, on Ässät melko vaativan tehtävän edessä. Ei kai joukkueen rakennus nyt niin helppoa ole, että kasataan nopeampi joukkue kuin muilla.
Stuntteja ei tarvitse tilalle, mutta mielellään taitoa ja pelikäsitystä samalla mitalla. Vai suunnitellaankohan siellä Maven ja Sakken tilalle kahta "Tuomas Huhtasta"?
Toivottavasti Pohjois-Amerikan hankinnat onnistuvat yhtä hyvin kuin Lukolla, muuten saattaa olla melko kusiset paikat.

Nyt maalataan aika voimakkailla väreillä eli kun Kivenmäki lähteen niin tilalle tulee joku nobody Mestiksestä. Todellisuudessa Ässät varmasti totesi, että loppubudjetin sijoittaminen yhteen tai kahteen ns. huippuun ei ole järkevää vaan etsitään 3 - 4 pelaajaa. Tässä hävitään ns. huipputaidossa, mutta voitetaan materiaalin laajuudessa. Tämä on valmennuksen valinta ja mielestäni se on hyvä vaihtoehto. Tähän asti on pohdittu mitä pelaajia tarvitaan Kivenmäen ympärille, jotta menestys on mahdollista, nyt voidaan hakea monipuolisempia pelaajia.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kyllä olisi, kiitos hopeavuoden. Ahola teki hienoa työtä talouspuolella, mutta meni metsään kun alkoi hoitamaan myös urheilupuolta ja kasvoi suuremaksi kuin seura (uhkailu teollisuuden edustajien lähdöstä).

Eikös Aholaakin uhkailtu ja vaadittu Tähtisen ja Forsbackan sopimuksia, tai lähtö tulee?

Olisiko kestetty edes hopeavuoteen ilman Aholaa ja Hirsimäkeä, jonka nihilismi oli kyllä todellinen täsmävahvistus Tammisen jälkeen, tuolla kulupuolella?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös