Mainos

Joukkueen kasaaminen kaudelle 2009–2010

  • 208 748
  • 705

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Samoilla linjoilla Evertonin kanssa, mutta rankkaisin melkeinpä Haapa-aron hyväksi runkkariksi, samoin myös Vimparin. Ainakin kiusaus olisi suuri.

Molemmat on myös KooKoosta tuttuja, joten kiusaus oli suuri minullekin. Vimparia en tuohon ylempään kastiin (jota voisi ajatella että menisi missä tahansa jengissä kakkos-kolmoskenttään) laskenut rikkonaisen taustan takia. En tiedä, onko paikat viimein kunnossa, mutta loukkaantumiset sotkivat pelejä Mestiksessä pahasti. On kyllä kieltämättä monipuolinen kaveri (pelasi KooKoossa pakkinakin) ja omaa ratkaisupotentiaalia.

Haapa-arostakin sanoisin, että on omassa roolissaan varmasti tosi hyvä pelaaja Mestikseen. Jos Suomi-sarjassa ei ole kuitenkaan kasvanut uusia käsiä, niin ei häntä voi kolmoskenttää ylemmäs Mestiksessä kaavailla millään.


Summauksena vielä tuohon edelliseen viestiin. Kuvittelisin, että RoKi tavoittelee paikkaa pudotuspeleihin tai vähintäänkin varmaan säilymiseen ja kasaa joukkuettaan sen mukaisesti. Jos ihan terävintä kärkeä joukkueenkasaamisessa ajatellaan, niin maalivahdin lisäksi joka jengillä pitäisi olla suunnilleen kahden ketjun verran laatuhyökkääjiä sekä minimissään kaksi kovaa pakkia.

Nykymiehistöstä tuohon kastiin voisi varmuudella laittaa suunnilleen kaksi miestä. Se jää nyt sitten ensin kesän aikana nähtäväksi, että hankkiiko RoKi vielä avaintonteille kovia vahvistuksia, vai luottaako se että useampikin nousijajengin kaveri pystyy pitämään tasonsa myös sarjaporrasta ylempänä. Ja sitten myöhemmin syksyllä näkyy totuus sen osalta, että keneltä harppaus on onnistunut paremmin ja keneltä vähän heikommin.

Tällä hetkellä RoKin todellinen iskukyky on siis ainakin ulkopuolisen silmissä vielä melkoinen arvoitus. Nousijajoukkueen into ja kotietu auttavat varmasti, mutta eivät kanna vielä pelkästään.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Mielenkiintoisia nimiä RoKi on ehtinyt hommata kesän mittaan. Muutamia todella potentiaalisia kavereita pukee ensi kaudella sinistä ylle, mutta se terävin kärki vielä puuttuu ja se kyllä tarvitaan, jos meinataan selvitä ilman sydämen tykytyksiä.

Keskustelu on myös virinnyt, joten oli pakko tulla hieman kommentoimaan.

Molemmat on myös KooKoosta tuttuja, joten kiusaus oli suuri minullekin. Vimparia en tuohon ylempään kastiin (jota voisi ajatella että menisi missä tahansa jengissä kakkos-kolmoskenttään) laskenut rikkonaisen taustan takia. En tiedä, onko paikat viimein kunnossa, mutta loukkaantumiset sotkivat pelejä Mestiksessä pahasti. On kyllä kieltämättä monipuolinen kaveri (pelasi KooKoossa pakkinakin) ja omaa ratkaisupotentiaalia.

KooKoossa Vimpari ei saanut pelata omassa roolissaan ja sillä vastuumäärällä, jonka hän pystyy kantamaan, mutta RoKissa se olisi tarjolla ensi kaudella. Toivotaan että Vili tulee, mutta epäilen kyllä tätä vahvasti.

Haapa-arostakin sanoisin, että on omassa roolissaan varmasti tosi hyvä pelaaja Mestikseen. Jos Suomi-sarjassa ei ole kuitenkaan kasvanut uusia käsiä, niin ei häntä voi kolmoskenttää ylemmäs Mestiksessä kaavailla millään.

Haapa-aro tulee vielä juuri sille omalle paikalle siihen kolmoseen ja saattaa nousta jopa ajan myötä kakkosen duunariksi tai ainakin rightin ampujaksi ylivoimalle. Toivotaan silti nyt ensin, että se nimi saadaan paperiin.


Summauksena vielä tuohon edelliseen viestiin. Kuvittelisin, että RoKi tavoittelee paikkaa pudotuspeleihin tai vähintäänkin varmaan säilymiseen ja kasaa joukkuettaan sen mukaisesti. Jos ihan terävintä kärkeä joukkueenkasaamisessa ajatellaan, niin maalivahdin lisäksi joka jengillä pitäisi olla suunnilleen kahden ketjun verran laatuhyökkääjiä sekä minimissään kaksi kovaa pakkia.

Kärkijoukkueilla pitää olla juuri nämä kuvailemasi palikat, mutta alemmassa kastissa pyörivillä joukkueilla ei ole resursseja koota ainakaan kahta kentällistä laatua, vaikka pari pakkia melkein kaikilla onkin ja niin tulee RoKillakin olemaan.

Nykymiehistöstä tuohon kastiin voisi varmuudella laittaa suunnilleen kaksi miestä. Se jää nyt sitten ensin kesän aikana nähtäväksi, että hankkiiko RoKi vielä avaintonteille kovia vahvistuksia, vai luottaako se että useampikin nousijajengin kaveri pystyy pitämään tasonsa myös sarjaporrasta ylempänä.

Tietoinen riski otetaan varmaan monen kohdalla, koska resurssit ovat sen verran rajalliset. Silti olen itse täysin varma, että ainakin Inkeröinen, Joona, Pakisjärvi, Löfman, Pohjalainen ja Syrjä pärjäävät kyllä Mestiksessäkin ja nimenomaan 2-3 ketjuissa/pareissa. Ykköseen tarvitaan 2 vahvistusta, Järvitalo kakkoseen ja duunareita onkin jo tarpeeksi. Puolustukseen tarvitaan ainakin 2 uutta kaveria (a la rightin kädet ja kokemus) ja ehkäpä sitten vielä Haipus.

Ja sitten myöhemmin syksyllä näkyy totuus sen osalta, että keneltä harppaus on onnistunut paremmin ja keneltä vähän heikommin.

Näinhän se menee, mutta kyllä omiin pitää vaan luottaa, koska he ovat tämän ansainneet ja ostojoukkueet on näillä leveyksillä nähty. Yksinkertaisesti sanottuna sekä nykyisistä ja tulevista vahvistuksista huolimatta koko homma on tällä sarjatasolla pitkälti niiden jätkien varassa, jotka rakensivat sen laivan, jolla Mestikseen päästiin ja se on kertakaikkiaan hieno haaste sekä pelaajille, että seuralle. Yleisöltä saatetaan vaatia kärsivällisyyttä, mutta kyllä RoKi mestiksessä pysyy.

Tällä hetkellä RoKin todellinen iskukyky on siis ainakin ulkopuolisen silmissä vielä melkoinen arvoitus. Nousijajoukkueen into ja kotietu auttavat varmasti, mutta eivät kanna vielä pelkästään.

Täysin samaa mieltä tästä, mutta sen kotiedun todellinen vaikutus tulee silti olemaan kova yllätys kärkipäänkin joukkueille.
 

sinitonic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki hockey
Saisi webmaster päivittää Rokin sivuille uutta joukkuetta, näkyy olevan vielä viime kauden rosteri listoilla.

Hyvältä näyttää ensi kauden joukkue ainakin tähän asti, Tuunalan jatkaminen on enemmän kuin hieno asia vaikka tämä RuRy:n "lellikki" ilmeisesti hieman empi jatkamistaan. Tietääkö kukaan KokkosPetrin jatkosuunnitelmista mitään? Kaveri kehittyi viime kaudella sellaista tahtia että toivottavasti nähdään mies ensi kaudellakin kaukalossa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Järvitalo + Joki-Erkkilä RoKiin

Tulihan se kauan odotettu Järvitalon sopimus. Jaakolla riittää vauhti Mestikseen ja todennäköinen paikka on kakkosketjun laiturina. Samalla julkaistiin Henri Joki-Erkkilän vuoden jatkosopimus. Henri oli viime kaudella perussuorittaja, joten en olisi laittamassa häntä kahteen ensimmäiseen ketjuun. Hyvä kuitenkin, että rosteri täyttyy pikkuhiljaa.
 

Ärräpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Järvitalon sopimuksen myötä tilanne näyttää jälleen kovasti paljon paremmalta. Joki-erkkilä tuo särkymävaraa.

Oikein hyvä. Hyökkäyksestä puuttuisi laskujeni mukaan vielä se ykkösketjun sentteri.

Puolustajan (kuka lienee) kanssa käydään neuvotteluja. Tullessaan tämä pakki olisi kuulemma ensikauden ykköspuolustajia.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Hieno juttu Joki-Erkkilälle, että saa näyttöpaikan Mestiksessä. Rautakoskelle ei ilmeisesti ole ensi kaudella käyttöä, kun sopimusta ei ole vielä tehty? Jos enää haetaan Mestiksen huippustatuksen miehiä, niin Rautakoski ei ole vielä sillä tasolla. Toisaalta jos jäljellä on vain haalariosaston hommia, niin itsekin tarjoaisin Rautakosken sijasta Joki-Erkkilälle sopimusta.
 

Sho-Nuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, roki
Missä tämä uutinen on ollut jossa on Järvitalon ja Joki-Erkkilän sopparit? Kuinkahan kauan kestää et sama uutinen on kotisivuilla.
 

Nyrpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pässilauma!
Missä tämä uutinen on ollut jossa on Järvitalon ja Joki-Erkkilän sopparit? Kuinkahan kauan kestää et sama uutinen on kotisivuilla.

Lapin Kansa näyttää julkaisseen tämän uutisen eilisiltana:

RoKilla on nyt yhteensä 21 pelaajasopimusta tulevalle kaudelle, kun seuraa jo aikaisemmin edustaneet hyökkääjäpelaajat Jaakko Järvitalo ja Henri Joki-Erkkilä solmivat vuoden sopimukset.

Koko uutinen
 

Roki6666

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Roki, TP-47 ja Wowo
Motivoitunut JJ on hyvä hankinta ja edustaa samalla kokemusta. Joki-Erkkilässäkin täytyy olla potentiaalia, koska Kokkonen on hänet joukkueeseen kelpuuttanut. Vielä yksi master-luokan hyökkääjä ja saman tason puolusta ja se alkaa olemaan siinä?
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Helkkarin hieno homma tuo Järvitalon sopimus! JJ on varmasti kärkiketjujen miehiä ja jos vaan peli sujuu ketjun muiden miesten kanssa niin pisteitäkin tullee mukavasti. Joki-Erkkilä tuskin tulee saamaan kummoista roolia, voi sitten paikkailla loukkaantumisia ja poissaoloja. Nuori mieshän Henri on toki vielä, saattaa tulevaisuudessa olla vielä kovakin pelimies Mestiksessä muttei vielä ensi kaudella.

19 sopimusta on nyt siis kasassa. Pakkipuoli on vielä erittäinkin vajavainen, sinne tarvitaan siis kipeimmin vahvistusta. Kärkiketjujen hyökkääjiäkin on varmasti vielä hakusessa mutta vielä on onneksi todella paljon pelimiehiä vapaana. Eiköhän RoKikin omansa saa vielä. Kausikortteja olisi mukava myydä kun joukkueen keulakuvaksi saataisiin joku kova Liiga-statuksen omaava pelimies. Mutta näistä asioista ollaan varmasti viisaampia lähiviikkojen aikana, eiköhän sieltä joku isokin kala ui verkkoihin!
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tryout?

Ensi viikolla on sitten ymmärtääkseni Siniset hyppäämässä takasin jäälle. Onko jolla kulla tietoa RoKin tryoutista? Kesäkuussahan joukkueen johdosta sanottiin että tryoutille olisi tulossa kovan luokan pelimiehiä. Millon tryout on tarkoitus järjestää?

Kaihuan puheista taannoisessa haastattelussa sain semmoisen kuvan että tryoutilta haettaisiin vahvistusta joukkueeseen, mutta fakta on se että ykkössentteriä ja ykköspakkeja tuskin tryoutin kautta saadaan, pelimiehiä 3-4 ketjuihin tryouttilaiset yleensä ovat olleet.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Lapin Kansassa oli sitten komea n. puolen sivun juttu Mestis-RoKin jääharjoitusten alkamisesta. Hyvä! Näin juuri pitää julkisuutta hakea. Samalla julkistettiin kahden mukana treenaavan tryout miehen nimet. Toinen on Tamperelaislähtöinen Janne Kivinen (puolustaja), joka on pelannut junnuna Ilveksessä, Tapparassa ja KooVeessa. Viimeksi Norjassa, Unkarissa ja Puolassa. A-juniorina oli kai päässyt KooVeen Mestis-jokkueeseen kokeilemaan 5n otteluun.
Toinen on Kärppien A-junnu, varusmiespalvelustaan suorittava Juho Määttä. Hänellä on mittaa 191 cm ja painoa reilu 90 kg.
Saa nähdä saako kumpikaan paikkaa joukkueeseen.

Samassa yhteydessä vahvistettiin Antti Iivarin siirtyminen Pelicansin A-junnuhin, ja Kokkosen Petrin JYPn A:han. Jälkimmäinen on (tietojeni mukaan) ilmeisesti myös Joonas Alanteen uusi osoite, joskin ilmeisesti hänen kohdallaan vielä keskustellaan sopimuksen yksityiskohdista.
Hieman harmittaa, ettei Iivarin tasoiselle tähdelle löydy pohjoisesta sopivaa pelipaikkaa hakea kokemusta, mutta hänelle itselleen on tietenkin kehittymisen kannalta tärkeää saada peliaikaa. Sama tietenkin koskee näitä muitakin meidän muuttaneita junnuja.

Pääsevät nämä tryout pojat kokoonpanoon tai ei niin, jotenkin kaipaisi vielä kahta kovaa vahvistusta. Yhtä hyökkääjää ja yhtä pakkia. Mutta saa nähdä.

Harjoittelun kunnianhimoinen tavoite LKn artikkelin mukaan, olisi olla kunnoltaan Mestiksen kovakuntoisimpia joukkueita. Tämä on hyvä tavoite, joskin kunnianhimoinen. Vaikka karsinnoissa Titaanit ja Sapko hävisivätkin eniten juuri vauhdissa, on varmaa, että Mestiksen kärkijoukkueissa on huomattavasti kovempia pelimiehiä. Tärkeää olisi myös saada kovasta vauhdista kiekot maaliin. Perinteisesti RoKi laukoo kovasta vauhdista ja paljon, mutta Inkeröisenkin on saatava 4-5 tolppalaukaustaan per ottelu sisään.
 
Viimeksi muokattu:

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Samassa yhteydessä vahvistettiin Antti Iivarin siirtyminen Pelicansin A-junnuhin, ja Kokkosen Petrin JYPn A:han. Jälkimmäinen on (tietojeni mukaan) ilmeisesti myös Joonas Alanteen uusi osoite, joskin ilmeisesti hänen kohdallaan vielä keskustellaan sopimuksen yksityiskohdista

Tämä on pelkästään hyvä uutinen mielestäni! Mestis RoKissa näille herroille ei varmasti olisi tullut juurikaan peliaikaa. Ja A-sm on sarjana monta kertaa parempi ja kehittävämpi kuin miesten 2.divarin pohjoisloshkon tahkoaminen RoKin A:ssa. Nyt vain kovaa reeniä pojille, yksi tai kaksi kautta A-sm:ssä ja sitten takaisin kasvattajaseuraan tavoittelemaan pelipaikkaa! Onnea matkaan Iivarille, Kokkoselle ja Alanteelle!!!
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Samassa yhteydessä vahvistettiin Antti Iivarin siirtyminen Pelicansin A-junnuhin, ja Kokkosen Petrin JYPn A:han. Jälkimmäinen on (tietojeni mukaan) ilmeisesti myös Joonas Alanteen uusi osoite, joskin ilmeisesti hänen kohdallaan vielä keskustellaan sopimuksen yksityiskohdista.

Hienoa toimintaa kasvattajaseuralta. Omille ei vastuuta uskalleta antaa, postimerkki perseeseen ja maailmalle, mutta jos on kokemusta vaikkapa Kärppien A:sta niin lappua kouraan sen enempää kyselemättä. Näin tapahtui ainakin viime kaudella. Joukkueessa on kuitenkin tälläkin hetkellä sellaisia sopimuspelaajia joista ei pitkässä juoksussa ole mitään apua joukkueelle, omiin junioreihin verrattaessa.

Jos Alanne vielä päästetään lähtemään, niin täytyy kyllä ihmetellä seuran pelaajapolitiikkaa. Suurella mielenkiinnolla odotan myös Fominin ensi talven roolia/kohtelua.

Useissa muissa seuroissa (poislukien puolensuomenjoukkue) aivan liigaa myöten on huomattu tuo oman tuotannon arvokkuus, ja poikasille annetaan vastuuta tietäen että se on kuin rahaa panisi pankkiin.

Rokin junioripuolella ei ole näkyvissä lähellekkään edellä mainittujen tasoisia tulevaisuuden pelaajia, joten näistä herroista olisi mielestäni pitänyt pitää paljon parempi huoli, sillä olisi varmistettu joukkueen omavaraisuutta pitkäksi aikaa. Noh, kukin taaplaa tyylillään ja seuran linja näkyy olevan tämä.
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Iso ongelma kaupungin joukkueurheilussa on ollut kunnon A-juniorijoukkueiden puuttuminen. Potkupallon osalta tilanne on korjaantumassa A-junnujen noustua SM-sarjaan. Lätkässä tilanne on huonompi, kun A-junnut pelaavat miesten II-divaria. Nyt parhaat juniorit on pakko päästää hakemaan kokemusta muualta. Jos he kehittyvät riittävästi, niin paikka SM-liiga joukkueessa avautuu, eivätkä kaverit enään palaa kasvattajaseuraan. Jos taas hei eivät saa paikkaa, niin onko heistä oikeasti vahvistamaan omaa joukkuetta?

Vaarana on että RoKille käy kuten RoPsille. Omia kasvatteja ei saada käytännössä jäämään paikkakunnalle, ja ykkösjoukkueesta tulee muukalaislegioona. Jatkossa olisi panostettava todella voimakkaasti A-junnuihin, jotta omilla kasvateilla olisi mahdollisuus pelata täällä.

Lähitulevaisuuteen tämä ei tietenkään vaikuta, ja Iivarin ja kumppaneiden lähdölle emme voi varmasti mitään. Tässä vaiheessa se lieneekin parasta, joskin olisihan Kokkosen ja Alanteen pitänyt mahtua joukkueeseen. Toivoisi, että kyseessä ei ole valmennuksen tai talouspuolen päätös, jolloin kyseessä olisi kyllä taitamattomuutta, vaan että pojat ovat itse halunneet mennä. Jatkossa pitää vaan hoitaa asiat niin, että lahjakkaat junnut voivat täällä kehittyä.
 

Roki6666

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Roki, TP-47 ja Wowo
Lähitulevaisuuteen tämä ei tietenkään vaikuta, ja Iivarin ja kumppaneiden lähdölle emme voi varmasti mitään. Tässä vaiheessa se lieneekin parasta, joskin olisihan Kokkosen ja Alanteen pitänyt mahtua joukkueeseen. Toivoisi, että kyseessä ei ole valmennuksen tai talouspuolen päätös, jolloin kyseessä olisi kyllä taitamattomuutta, vaan että pojat ovat itse halunneet mennä. Jatkossa pitää vaan hoitaa asiat niin, että lahjakkaat junnut voivat täällä kehittyä.

Junnut lähtevät maailmalle kasvamaan korkoa ja niinhän sen pitääkin olla. Aivan oikein pojat! Alanteella paukut loppuivat kevään ratkaisupelissä ja Iivari pelasi vielä junnujen mukana. Kokkonen kasvoi Raattaman suojissa kauden vanhetessa ihan silmissä, mutta mutta....Mestikseen, ei vielä. Kausi A:n SM-liigaa ja vuoden-kahden kuluttua tervetuloa takaisin kotiympyröihin (toivottavasti Mestikseen) ja hakemaan nousukiitoa kohti liigaa. Kyllä isän opit on jo saatu ja nyt on aika kokea uusia kuvioita.

Fomin on tästä porukasta mielestäni taitavin, jatkossa fyysisyys joutuu tosi kovaan puntariin. Epäilen että potku loppuu kesken, toivon samalla olevani väärässä.

Muukalaislegioonan status pysyy loitolla, kunhan mm. edellämainitut myöhemmin todella palaavat kotimaisemiin ja entistä ehompana. Uudet fominit, alanteet ja kokkoset ovat jo junnukouluissa jalostumassa, näin se homma pyörii. Harrastajamäärät kasvavat Roissakin, kunhan edustus menestyy. Pidetään me Hornetit ilmassa ja Roki Mestiksessä!
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kausi A:n SM-liigaa ja vuoden-kahden kuluttua tervetuloa takaisin kotiympyröihin (toivottavasti Mestikseen) ja hakemaan nousukiitoa kohti liigaa.

Kyllä kyllä, vaan pelkäämpä että kaikkein parhaimmat eivät palaa ollenkaan. Eivätkä kaikki muutkaan. Mutta tosiasia on, että tällä hetkellä näille kavereille ei ole kaupingissa tarjolla riittävän kehittävää peliaikaa. Pakkohan heidän on siis lähteä. Pitäisi vaan panostaa A-junnu joukkueeseenkin, niin että pelaisivat säännöllisesti vähintään SM-sarja karsintoja. Tällöin voitaisiin kehittyä omassa kaupungissa. Vaan tämmöinen ei tietenkään ihan heti tapahdu. Voi sitä silti suunnitella.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Uudet fominit, alanteet ja kokkoset ovat jo junnukouluissa jalostumassa, näin se homma pyörii. Harrastajamäärät kasvavat Roissakin, kunhan edustus menestyy. Pidetään me Hornetit ilmassa ja Roki Mestiksessä!

Voi kun voisi olla asiasta samaa mieltä, mutta kun se totuus on aivan toinen. Olisi aivan mahtavaa jos näin olisi.

RoKin junnupuolella on aika hiljaista, valitettavasti totuus on tämä. "Junnukoulussa" on todella hiljaista, ja syytä tähän voi itsekukin pohtia mielessään...
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Hienoa toimintaa kasvattajaseuralta. Omille ei vastuuta uskalleta antaa, postimerkki perseeseen ja maailmalle, mutta jos on kokemusta vaikkapa Kärppien A:sta niin lappua kouraan sen enempää kyselemättä. Näin tapahtui ainakin viime kaudella. Joukkueessa on kuitenkin tälläkin hetkellä sellaisia sopimuspelaajia joista ei pitkässä juoksussa ole mitään apua joukkueelle, omiin junioreihin verrattaessa.

Terve kollit pitkästä aikaa!

Nyt on otettu rajattomasti aurinkoa ja on aika siirtyä jääharjoituksiin.
Rollohan se täällä totuuksia laukoo vanhaan malliin. Minustakin Rokin linja on vähän päin pimppiä. Vahvistukset näyttävät olevan aika lailla heikohkoja. Olisi ehkä syytä panostaa laatuun. Kaikkihan me sen tiedämme, että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Parempi saada kunnon tavaraa vähemmän, kuin laadullisesti heikkoa, mutta paljon. Ilmeisesti seurajohto ei oikein nyt tiedä miten menetellä. Eihän tuo ihme olekaan, kun tilanne on aivan uusi, niin kuin piikatytöllä ensimmäinen yö aitassa. Ei tosiaankaan kannata rahdata tänne kaiken maailman keskinkertaisuuksia. Pidetään omat junnut itsellä ja hankitaan todellisia pelimiehiä, jotka hommat hoitaa, jos omat eivät riitä. Jos vierailla pelaajilla sössitään, niin se on paljon huonompi juttu, kuin jos sössitään omilla kasvateilla. Mutta, mutta annetaanpa seurajohdon hakea linjansa ja toivotaan, että keväällä ei olla karsinnoissa.

Ei tämä nyt oikein vielä luista, niin kuin se on aina alussa hieman nihkeetä. Pörrö mikä Pörrö.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Alkoihan se keskustelu. Ellu, tervetuloa takaisin! Täällä ajatellaan tietenkin joukkueen parasta, kun puhutaan edellämainittujen junnujen lähdöstä etelään. Näinhän meidän fanien täytyyki tehdä. =)

Ajatellaanpa kuitenkin yksilön kannalta. Jos olisit Kokkosen, Iivarin, ym. housuissa, niin mitä tekisit?! Ainakin minä ottaisin sen postimerkin persuksiini innolla ja lähtisin hakemaan nimeä jostakin suurseuran junnujoukkueesta! Olisin sen tehnyt tosin jo aiemmin.. Kyllä esim. Iivarilla täytyy olla mielessä unelmia, jotka liittyvät SM-liigaan, änäriin, jne. Ei siis ole yksinkertaisesti mitään järkeä jäädä napapiirille. Täysin oikea ratkaisu on mennä pelaamaan kovatasoisia A-SM -pelejä, joissa lahjakkuudet kasvavat kohisten. Jos SM-liiga kutsuu tulevaisuudessa, niin mahtava homma. Jos taas liiga jää ensialkuun haaveeksi, niin Roki voi saada näin ollen mestikseen (?) takuulla varteenotettavia pelimanneja.

Rovaniemen junnujen tulevaisuus ei tietääkseni ole ainakaan seuraaviin lähivuosiin kohoamassa sille tasolle, että voitaisiin uneksia esim. A-junioreiden liigapaikasta. Siksipä nämä vähiin jäävät lahjakkuudet on siirrettävä hyvissä ajoin muualle kasvamaan korkoa. Toivottavasti kuitenkin saadaan joskus ainakin B- ja A-junnut vakiinnuttamaan paikkansa divarissa...

Ellun kanssa olen samaa mieltä siitä, että joukkue näyttää ainakin vielä köykäiseltä ja sillä ei ilman jokaisen pelaajan selvää tasonnostoa päästä pleijareihin (toivottavasti olen väärässä). Vaaditaan siis ainakin yksi selvä vahvistus hyökkäykseen ja 1-2 todellista tekijää pakkiosastolle. Nämä vähintään, sillä en todellakaan halua katsella ensi keväänä, kun Roki ja Laser karsivat paikasta taivaaseen!! Nyt ilmoitetut try out -miehet eivät ole todellakaan sateentekijöitä, joten odotellaan edelleen.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
joukkue näyttää ainakin vielä köykäiseltä ja sillä ei ilman jokaisen pelaajan selvää tasonnostoa päästä pleijareihin (toivottavasti olen väärässä). Vaaditaan siis ainakin yksi selvä vahvistus hyökkäykseen ja 1-2 todellista tekijää pakkiosastolle. Nämä vähintään, sillä en todellakaan halua katsella ensi keväänä, kun Roki ja Laser karsivat paikasta taivaaseen!!

Kyllähän tässä vähän sydän kylmänä kautta odottaa. Kyllähän nykyisellä porukalla VOI pärjätä, mutta voipa olla toisinkin. Toisin sanoen epävarmuus ahdistaa. Ahdistusta helpottaisi todella kovan luokan vahvistukset kumpaankin päähän. Puolustukseen vaikka parikin. Viime kaudella oli puhetta, että sillä suomi-sarjan joukkueella olisi Mestiksessäkin pärjätty. Nyt saadaan sitten puheita lunastaa. Tosin joukkue on osaksi vaihtunut, enkä minä ainakaan osaa arvioida ollaanko parempia vai huonompia kuin nousukaudella. Hyökkäys on ehkä suunilleen samalla tasolla, mutta puolustuksessa on Raattaman jättämä aukko.
Vaan viikon päästä jotain nähdään, vaikka höntsäilyä se varmaan vielä onkin.
 
Viimeksi muokattu:

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Hyökkäys on ehkä suunilleen samalla tasolla.
Ensiksi Pörrölle tervetuloa toivotukset.

Hyökkäys on jo tällä hetkellä kovempi kuin männäkaudella, siihen ei RoKi tule ensi kaudella kaatumaan. Poislähteneistä ainoastaan Vimpari on mielestäni menetys, edelleen luotan Haapa-aron jatkavan.

Maalivahtipeliinkin olen luottavainen.

Suurin murhe vielä tällä hetkellä on puolustus. Liideripakit puuttuvat vielä kokonaan, ja jos niitä ei saada niin satavarmasti käy kylmät.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Alkoihan se keskustelu. Ellu, tervetuloa takaisin! Täällä ajatellaan tietenkin joukkueen parasta, kun puhutaan edellämainittujen junnujen lähdöstä etelään. Näinhän meidän fanien täytyyki tehdä. =)

Ja näinhän me myös teemme.

Jos olisit Kokkosen, Iivarin, ym. housuissa, niin mitä tekisit?!

Heips! Kyllähän sinun jo tuossa iässä pitäisi tietää, että mitä minä tekisin.

Vaaditaan siis ainakin yksi selvä vahvistus hyökkäykseen ja 1-2 todellista tekijää pakkiosastolle.

Minäpä sanon, että ei riitä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Minäpä sanon, että ei riitä.

Ei riitä mihin? Mestismestaruuteen vai playoffeihin? Itse kyllä olen luottavainen, että hyökkäys ja maalivahtipeli riittää pudotuspeleihin. Puolustukseen on sen sijaan pakko saada vahvistuksia, muuten voi paikka kahdeksan joukossa olla tiukassa. Mutta ehkäpä joukkueen johtokin on asiaa miettinyt, ja vahvistukset on jo katsottu.

Tietääkö joku mitä Aku Joki-Erkkilä ja J-T Appel tekevät ensi kaudella? Heille voisi olla tilaa meilläkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös