Mainos

Joukkue ei kiinnosta - miksi ostat tai et osta peliin lippua?

  • 84 566
  • 259

Dängleri

Jäsen
Jotenkin tuntuu että toimistolla olisi syytä keskittyä miettimään strategisia valintoja, halutaanko KalPasta jälleen koko Kuopion/Savon joukkue, tarjotaanko kansalle "sirkushuveja" vai herroille "kekkereitä ja toimitaan valitun strategian mukaisesti. Saattaa olla että nyt ollaan pahasti myöhässä (kun kusi on housussa) mutta suunnan muutos joko toimiston omilla voimilla tai millä tahansa saatavilla olevilla resursseilla on melekeenpä välttämätöntä.

Yksi syy vähäisiin katsojamääriin on varmasti seuran erkaantuminen rivikatsojista. Katsoja haluaa eläytyä kannattamaansa seuraan ja "olla mukana" niin tappioissa kuin voitoissakin. Nyt monikaan ei tunne joukkuetta omakseen vaan pitää sitä Kapasten leikkikenttänä.

Haalariosasto ja Kalakukko osuivat teksteissään ytimeen. Nämä ovat juurikin niitä asioita jotka nousevat jatkuvasti esiin niin täällä keskustelupalstoilla, kuin tuolla kylilläkin, niin omassa kaveripiirissä, kuin vieraissa pöydissäkin. Onko tuo ajattelumalli kuitenkin pelkkää fiktiota, vai onko sille löydettävissä totuuspohjaa, on jokaisen itsensä pääteltävissä. Esimerkiksi se C6-katsomon muuttaminen seisomakatsomosta istumakatsomoksi synnytti vahvaa kritiikkiä kannattajien keskuudessa, ja kohtuullisen moni jätti kausikorttinsa ostamatta, tuosta yksittäisestä syystä.

Seura voisi vaikkapa julistaa "Seuraava kotipeli 27.9. Ässiä vastaan, tykkää tästä ja voit voittaa lipun otteluun" tai "Keksi nimi syysmalliston kusisimmille stringeille ja voita tuote omaksesi!". En tiedä montako katsojaa tuollaiset toisivat halliin, mutta eipä noista paljoa kulujakaan synny. Toisaalta, ainahan voi tehdä lisää larppaus-aiheisia mainosvideoita..

Itse toivoisin sellaisia perustarjouksia, esim. "osta 3 lippua, niin saat neljännen kaupan päälle". Tuollaisen tarjouksen myötä erilaiset kaveriporukat saattaisivat innostua tulemaan peleihin, ja joukkoon saattaisi sattua sellaisiakin, jotka sinne eivät muuten eksyisi.

Nyt joukkueelta puuttuu se sitoutuminen Kuopioon samalla tavalla kuin pari vuotta sitten kun siinä oli enemmän omia kasvatteja.

En tiedä mitä vuotta tarkoitat, mutta jos sitoutumisesta puhutaan, niin omasta mielestäni hommat olivat parhaissa kantimissa silloin kun joukkueessa oli Sahlstedtia, Strömbergiä, Kiiskistä, Hartikaista, Laaksoa ja Saloa, tuloksena pronssi. Kaikki eivät todellakaan ollut mitään omia kasvatteja, eivätkä edes savosta kotoisin, mutta kaikki pelasi 100% KalPalle. Ja jos ei pelannut, niin pistettiin pihalle. Kiiskinen ja Hartikainen pitivät sitten huolen siitä, että katsojat saivat ihastella/kehuskella oman kylän pojilla. Laakso, Salo, Varakas ja Jalasvaara puolestaan tulivat tänne raakileina, ja lähtivät ammattilaisina, joten heidätkin voi melkein laskea omiksi kasvateiksi, ainakin jos asiaa katsoo keltamustin lasein.

Parina viime kautena vaihtuvuus pelaajistossa on ollut suurta, ja sen myötä joukkue ei välttämättä tunnu kaikista katsojista niin "omalle". Tämä siitäkin huolimatta, että moni hankinta on ollut ns. "oma kasvatti". Esim. kuinka moni nykykatsojista on nähnyt Jukka Voutilaisen ennen tätä kautta KalPan -pelipaita päällä? Itse en ainakaan. Ottaa oman aikansa, ennen kuin Vodekin tuntuu "omalta pojalta".

Mitä tulee esim. Jaakko Rissaseen, niin eiköhän jokainen meistäkin olisi halunnut, että hän olisi kyennyt tekemään "Härskit", ja puhkeamaan kukkaan KalPassa. Todella harmi ettei niin käynyt, koska tuo homma huutaa tällä hetkellä sitä omaa talenttia, joka toisi katsojia joka ilta katsomoon. Artturi Lehkosnen on kiistatta sellainen pelaaja, mutta tilanne olisi vieläkin otollisempi, jos olisi oma kasvatti.

Juuri tällaisia ihmisiä me nimittäin Monttuun tarvitsisimmekin. Sekä tänne forumille pitämään keskustelun tasoa yllä, tuomaan fiksuja näkökulmia ja pohtimaan analyyttisesti ongelmien syitä.

No, sinunko kommenttisi sitä tasoa sitten pitävät yllä, tuovat fiksuja näkökulmia ja pohtivat analyyttisesti ongelminen syitä? Yes but no. Sorry.
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Eli nyt on sitten jo Tommi Jokista ja Jaakko Rissasta ikävä?
Ei ole ikävä mutta jos tilalle on otettu Saarista ja Junnilaa monivuotisilla sopimuksilla joiden hinnat eivät todellakaan ole nelosketjun pelaajien hintoja niin muutoksia pitää tehdä.
Enemmin juuri näitä mestishakuja tyyliin Koivisto näihin rooleihin eikä suinkaan näitä perusliigajyriä joiden palkat ovat nelosketjuun aivan liian suuria.

KalPan ongelmahan tällä hetkellä on se, että nelosketjussa pelaajia joiden palkat olisivat osassa joukkueista kakkosketjutasolla.
Niin iso-seura KalPa ei todellakaan ole, että näin on varaa tehdä.

Salo ja Laakso olivat hyviä esimerkkejä siitä mitä Mestis-löydöistä voidaan saada ja pidetään heitä niin pitkään kunnes palkkapyynnöt menevät järjettömyyksiin.
 

Brother Love

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yes
Esim. kuinka moni nykykatsojista on nähnyt Jukka Voutilaisen ennen tätä kautta KalPan -pelipaita päällä? Itse en ainakaan. Ottaa oman aikansa, ennen kuin Vodekin tuntuu "omalta pojalta".

Minä. Aloin seuraamaan miestä kun KalPa voitti C-junioreiden SM-kultaa 1995-1996. Jo ensimmäisissä otteluissa huomasi että mies on lahjakkuus jolla on aivan poikkeukselliset kädet.

Viitisen vuotta tuli siis Jukin edesottamuksia nähtyä ja KalPan paita päällä arvioisin että olen nähnyt herran ennen tätä kautta rapiat 50 kertaa.

Tälle kaudelle toteutettu Voutilainen on yksi KalPan kaikkien aikojen kovimmista hankinnoista. Mutta mitäpä sellaisista savolainen turnipsijuntti ymmärtäisi, Timo Salo olisi ehdottomasti tuonut enemmän väkeä katsomoihin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei ole ikävä mutta jos tilalle on otettu Saarista ja Junnilaa monivuotisilla sopimuksilla joiden hinnat eivät todellakaan ole nelosketjun pelaajien hintoja niin muutoksia pitää tehdä.
Minun käsitykseni on että Rissasen hinta oli lähes sen mitä Saarisen ja Junnilan yhteensä. Jokinen olisi ollut edullinen, mutta en todellakaan Jokista kummankaan tilalle ottaisi.

Mestishakuja voidaan tehdä rajallisessä määrin (viime vuotinen Koistinen-arvassa ei ollut voittoa), mutta huippujoukkueissa Salot ja Laaksot eivät olisi saaneet tarpeeksi aikaa kehittyä. Nyt pitää päättää halutaanko voittaa vai olla pieni sympaattinen seura, jolle riittää 10. sija ja että on omia poikia.

Muutenkaan en näe että joukkueen ongelma olisi ylikalliit sopimukset vaan kermapersekatsojat, joille ei riitä että joukkueessa on pelaajia kuten Salminen, Hentunen, Lehkonen, Voutilainen ja Kauppinen vaan aina pitäisi olla jotain mitä ei ole. Kaikki nuo mainitut ovat mielestäni huikean viihdyttäviä seurattavia.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse toivoisin sellaisia perustarjouksia, esim. "osta 3 lippua, niin saat neljännen kaupan päälle". Tuollaisen tarjouksen myötä erilaiset kaveriporukat saattaisivat innostua tulemaan peleihin, ja joukkoon saattaisi sattua sellaisiakin, jotka sinne eivät muuten eksyisi.

Jos nyt joitain keinoja, millä yleisöa saadaan hallille, haluaisi näin maallikon näkökulmasta heittää niin kyllä myös itselleni joku tuollainen "osta 4, maksa 3" tai joku nouseva alennus ostettujen lippumäärien mukaan tuli mieleen. Lippujen hinnassa voisi muutenkin käyttää reilummin kysynnän ja tarjonnan vaihtelua eri peleihin ja paikkoihin meinaan esimerkiksi aika usein tuo A5 taitaa olla nykyisillä hinnoilla melko tyhjä ja tuonne ainakin itselleni saisi olla melko reilu pudotus että lipun sieltä hommaisin. En tiedä jos alennusliput/perheliput olisi sitten suunnattu juuri noihin katsomoihin, olisiko hommassa mitän tolkkua. Itse asiassa juuripa huomasin (KalPan sivuilta katsomokarttaa etsiessäni) että nyt seuraavaan matsiin juuri näille paikoille onkin 300 lippua seisomalipun hinnalla että silleen. Toimisto ajan tasalla, hienoa.

Toisaalta lippujen hinnoittelulla ei poisteta sitä syytä jos yleisö tuntee seuran vieraantuneen rahvaasta. Se onkin hiukan hankalammin korjattavissa, toki osaavissa käsissä ja mediaosaamisella varmaan hoidettavissa pitemmällä ajanjaksolla. Lähestymissuunta suurta yleisöä kohtaan pitäisi ehkä kuitenkin muuttua (jos tämmöinen mielipide on laajemminkin vallalla). En tiedä saisiko tänne esimerkiksi "troijan hevosella" eloa hiljaiseen keskusteluun ja toisaalta löytyykö täältä edes ne potentialiset hallille tulijat (ketkä ei nyt jo käy). No ehkä median välityksellä vilkastunut keskustelu voisi siirtyä täältä työpaikan kahvipöytiin yms. ja herättää sitä kautta suurempaa mielenkiintoa joukkuetta kohtaan tai sitten ei. Ehkä tilanne vaatii kuitenkin avoimenpaa tiedotusta, persoonallisempaa tarjontaa ja muutosta suuremmassa mittakaavassa, ehkä ei, kuka sen tietää.

Itse olen myös ihmetellyt, vai onko mennyt ohi, mihin hävisi daameille suunnaattu ottelutapahtuma. Jotenkin kuvittelisin että alkuvuonna järjestettynä tuommoiset suunnatut tapahtuma saattaisi poikia satunnaiskävijöitä/porukoita myös jatkossa hallille.

Ehkäpä ottelutapahtumassa ja puitteissa olisi myös kehitettävää. Nythän hallia on kyllä remontoitu kohdistaen remontit lähinnä aitioihin mutta esimerkiksi viimeisin remontti ei tainnut tuoda "makkaratiskille" juurikaan yhtään lisämetrejä. Aikaa tauoilla on kuitenkin vähän eikä jonotus takulla lisää myyntiä/ottelutapahtuman viihdearvoa. Toisaalta onhan niitä houkuttelevammankin näköisiä myyntitiskejä olemassa kuin nykyiset hätäisesti kyhätyt pöydät ja varmaan olisi aika halvalla hoidettavissa. Vaikkapa sitten nykyisen mainoskampanjan mukaiset "kilpitorpat/lohikäärmeen luola ja myyjille asiaan kuuluvat kostyymit tai ainakin joukkueen pelipaidat jos em. vaatetuksesta kieltäytyisivät. Enivei pointti on että pikkuasioita itse tapahtumaan (esim. nauhoitettuja ennakkohaastatteluja peliin ja jo mainittuja pelaajahaastatteluja) ja puitteisiin joilla viihtyvyyttä itse tapahtumassa lisättäisiin vaikkei niilläkän ehkä pohjimmaista syytä hoideta mutta vähän etiäpäin kuitenkin.

Tietty helppo tältä huudella mitä pitäis tehdä kun ei omia oravannahkoja ole kiinni bisneksessä mutta jotain tartteis tehdä, hälytyskellojen pitäisi viimeistään nyt soida. Ja näin varmaan tapahtuukin (on jo tapahtunut). Pelilliset otteet ja kovat pelaajat ei vaan nyt riitä (nähtiin jo viime kaudella) ja toisaalta potentiaalisten katsojienkan haukkuminen/ravistelu ei varmaan tuo tulosta (vaikka hiukan kyllä ravistelua vaatisivat/ansaitsisivat). Siis ei voi kuin toivoa että toimistolla löydetään taas se suuri viisaus jolla joukkue kaupataan taas savolaisten omaksi porukaksi ja saadaan jälleen torppa täyteen.
 
Viimeksi muokattu:

Dängleri

Jäsen

Huomaa että olet todellakin haalariosaston miehiä, kun noin monipuolisesti olet asiaa miettinyt. Jos toimistolla olisi yhtä työteliästä porukkaa, niin tilanne katsojamäärän suhteen voisi olla huomattavasti parempi. Tämä siis kohteliaisuutena.

Noihin lippujen hintoihin voisi myös minun mielestäni luoda enemmän variaatiota. Esim. viikkopelit voisivat olla halvempia, tai sitten hintaa voisi miettiä vastustajan mukaan. Enkä puhu nyt mistään 2-3€ erosta, vaan huomattavasti merkittävämmästä, sellaisesta jolla ne katsomot oikeasti saadaan täyteen, ottaen huomioon millä hinnalla otteluita nykyään näkee TV:stä. On myös huomioitava, että kaupungissa on tätä nykyä paljon muutakin seurattavaa urheilua, etunenässä jalkapalloa, salibandya ja lentopalloa, huomattavasti huokeimmin hinnoin. Eli valinnan varaa löytyy, eikä valinta aina kohdistu automaattisesti jääkiekkoon. Mitä tulee noihin lipunhintoihin, niin tuo Haalariosaston mainitsema 300 istumalippua seisomalipun hinnalla on kuitenkin askel oikeaan suuntaan, ja tuon tyylistä toimintaa toivoisi näkevän enemmän. Takavuosina (joskus v.2005 paikkeilla) opiskelijapeliin pääsi ilmaiseksi sisään, jos oli opiskelijahaalarit päällä - nykyään tuotakaan ei taida enää olla.

Se miten tuota seuran seuran vieraantumista rahvaasta pystyisi korjaamaan, on todella haasteellinen kysymys. Oleellisintahan siinä lienee se, kuinka paljon organisaatiolta löytyy oikeaa halua ja tahtoa korjata asia. Se, että "rahvas" seuraa erätauoilla kuinka sponssien herrat kisailee pikkutakit päällä, tai lukee lehdestä kuinka seura on järjestänyt sponsseilleen golf-tapahtumia Tahkolla, lennättänyt porukan EuroTrophyn otteluun ulkomaille, rakentanut uusia viihdyttävämpiä aitioita hallille, tai kuinka sponsseille tarkotetut viinat katosivat KalPan kaapista, ei nyt ainakaan auta asiaa. Jotain pitäisi varmaan keksiä tavallistenkin katsojien varalle.

Muutenkaan en näe että joukkueen ongelma olisi ylikalliit sopimukset vaan kermapersekatsojat, joille ei riitä että joukkueessa on pelaajia kuten Salminen, Hentunen, Lehkonen, Voutilainen ja Kauppinen vaan aina pitäisi olla jotain mitä ei ole.

Sen perusteella mitä olen lukenut ja kuullut, en usko että joukkueen pelaajat tai heidän esityksensä ovat SE ongelma, vaan enemmänkin kyse on kaikesta muusta siinä ympärillä. Eli itse pihvi on maukas ja kypsä, mutta lautasella olevat lisukkeet uupuvat, ja tarjoilussa sekä ympäristössä olisi kehittämisen varaa.

Esim. kuinka moni nykykatsojista on nähnyt Jukka Voutilaisen ennen tätä kautta KalPan -pelipaita päällä? Itse en ainakaan. Ottaa oman aikansa, ennen kuin Vodekin tuntuu "omalta pojalta".


Vallan hieno asia, etenkin jos Brother Love ja keskustelun kohteena ollut "suuri yleisö" olisi sama asia.
 
Viimeksi muokattu:

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Jos Jukka Voutilaista on vaikea mieltää omaksi pojaksi, niin sama koski sitten varmaan Jussi Timosta, Kalle Kermania, Janne Laakkosta ja muita saman ikäisiä pelaajia aikoinaan. Kyllä se kuopiolaisilla jääkiekon seuraajilla tiedossa on, sen verran meriittejä Voutilaisellakin on vyöllään. Toinen kysymys sitten on, onko Voutilaisen hankinnan täyttä potentiaalia onnistuttu markkinoinnissa hyödyntämään? Ehkä sitä olisi kesän aikana voinut enemmänkin rummuttaa, että KalPa on kotiuttanut neljän mestaruuden ja EHT-tason oman pojan. Se nimittäin on ihan mahdollista, etteivät satunnaisseuraajat täysin ymmärrä minkäluokan pelimies on kyseessä, kun monta vuotta on mennyt Elitserienissä, jota kuitenkin hyvin harvat seuraavat.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se, että "rahvas" seuraa erätauoilla kuinka sponssien herrat kisailee pikkutakit päällä, tai lukee lehdestä kuinka seura on järjestänyt sponsseilleen golf-tapahtumia Tahkolla, lennättänyt porukan EuroTrophyn otteluun ulkomaille, rakentanut uusia viihdyttävämpiä aitioita hallille, tai kuinka sponsseille tarkotetut viinat katosivat KalPan kaapista, ei nyt ainakaan auta asiaa. Jotain pitäisi varmaan keksiä tavallistenkin katsojien varalle.
Ei nämä ole mitään hyväveli-kerhon palveluksia, vaan maksullisia palveluita joilla kerätään rahaa Kalpalle. En nyt tarkkaa hintaa muista esim mitä tuo EuroTrophy reissu osallistujille maksoi, mutta olisiko ollut 750-1000 euron väliin hengeltä. Mukaan sai lähteä kuka vain. Sama pätee viinaan tai golfiin, joskis yksikkökustannus on hieman edullisempi.

Pitäisikö nämä rahantulokeinot hylätä savolaisten kateellisuus-aspektin takia?
Aianakaan minä en näe mitään syytä olla kateellinen näistä vaan olla tyytyväinen että seura saa niistä rahaa pelaajahankintoihin, joista hyötyvät kaikki.
 

Dängleri

Jäsen
Ei nämä ole mitään hyväveli-kerhon palveluksia, vaan maksullisia palveluita joilla kerätään rahaa Kalpalle. En nyt tarkkaa hintaa muista esim mitä tuo EuroTrophy reissu osallistujille maksoi, mutta olisiko ollut 750-1000 euron väliin hengeltä.

Mikäli näin on, niin hemmetin hieno homma. Savarin uutisesta jäi vaan sellainen kuva, että KalPa kustanti sponssit sinne Eurooppaan. Ja pointti oli siis se, että kun nuo sponssit on noinkin hyvin huomioitu, niin olisiko syytä välillä panostaa niihin perusniiloihin, jotka siellä hallilla käy tai jättävät käymättä. Nuohan eivät sulje toisiaan millään tavoin pois.

Tuohon keskusteluun, että miten hallille saisi porukkaa, lisäisin tämän NHL lockout aspektin. Jokerit sai V.Filppulan, Kärpät Jussi Jokisen sekä Jason Demersin, ja nyt viimeisimpinä JYP Rich Peverleyn. Kenet KalPa hankkiin, vai hankkiiko ketään? Yksi hyvä haku, ja porukkaa on lehtereillä. Toki voi riittää sekin, että vastustajilla on noita mielenkiintoisia pelaajia riveissään.
 
Viimeksi muokattu:

Wawesaka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuohon keskusteluun, että miten hallille saisi porukkaa, lisäisin tämän NHL lockout aspektin. Jokerit sai V.Filppulan, Kärpät Jussi Jokisen sekä Jason Demersin, ja nyt viimeisimpinä JYP Rich Peverleyn. Kenet KalPa hankkiin, vai hankkiiko ketään? Yksi hyvä haku, ja porukkaa on lehtereillä. Toki voi riittää sekin, että vastustajilla on noita mielenkiintoisia pelaajia riveissään.

Tämä pitää paikkansa, mutta myös toisessa mielessä. Sen lisäksi, että porukka mahtaisi syttyä NHL-avusta, osa varmasti myös odottaa KalPan sellaisen hankkivan, nytkun mediassakin on spekuloitu ties kenellä tahansa. Hallille ei lähdetäkään vielä, vaan "vasta sitten, kun xxx tulee". (xxx=NHL-apu, josta huhuttu) Oman potkunsa tähän antaa myös se, kun muutkin porukat hankkivat vaikka ketä. Suomalainen kateus on syvässä ja on se kumma, kun "me ei saada, kun noikin sai."

Toimistolla on paha paikka, kun kansa vaatii NHL-apua, rahaa ei ole ja hallikin on tyhjä illasta toiseen. Taitavat olla lievässä kierteessä siellä. Jos jonkun näistä saisi kuntoon, niin se myötävaikuttaisi seuraavaan. Ratkaiseva askel olisi otettava jonkun, joko yleisön, sponsoreiden tai toimiston. Kellään ei vaan näytä olevan haluja siihen.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Turha tässä on NHL-avuista murehtia, sillä on vain ajan kysymys milloin Hartnellin sopimus julkaistaan. Sam Carchidin mukaan varma KalPan mies.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Mitä nyt tässä lähipiirin ihmisten juttuja olen kuulostellut, niin on tullut vastaan tapauksia, joissa mm. keväinen Blues-tappio otti kausikorttilaiselle niin koville, että ko. henkilö lopetti kokonaan peleissä käymisen, tai sitten toisella kaverilla kotiin jäämisen syynä on se, ettei vain huvita katsella Mikko Koskista KalPan maalilla. (Itse tokin menen jatkossakin, koska olen katsellut siellä maalilla myös Hannu Nykvistiä ja Ari Hilliä, vaikka toki ajatus Toma Miettisestä puolustusalueen aloituksessa Rich Peverleytä vastaan aiheuttaakin vatsanväänteitä.)

Joukkueen myymistä suurelle yleisölle ei ole selvästikään onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla. Toisaalta viimeistään viime kevääseen katkesi ehkä se buumi, jos sitä enää olikaan. Tämä uusi kausi menetetyn "kaikkien aikojen tilaisuuden" jälkeen tuli vastaan aika äkkiä. Seurankin kannattaisi jatkossa feidata toimintaansa kylmänviileästi 3500-3700 katsojan keskiarvolle.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ehkä sitä olisi kesän aikana voinut enemmänkin rummuttaa, että KalPa on kotiuttanut neljän mestaruuden ja EHT-tason oman pojan. Se nimittäin on ihan mahdollista, etteivät satunnaisseuraajat täysin ymmärrä minkäluokan pelimies on kyseessä, kun monta vuotta on mennyt Elitserienissä, jota kuitenkin hyvin harvat seuraavat.

Juuri näin. Voutilainenkin on satunnaisseuraajalle aika tuntematon nimi, sama koskee näitä Kiiskisiä, Rissasia, Lehkosia yms. Seuran pitää "tehdä" näistä tunnettuja suuren yleisön silmissä esim. jatkuvilla haastatteluilla ja henkilökuvilla esim. paikallislehdissä/radiossa. Nimi ja naama jää mieleen kun sitä tarpeeksi toitotetaan...

Hyvä esimerkki kiinnostavuudesta täältä JA:sta on pelaajien henkilökohtaiset ketjut: Voutilainen KalPaan +10 000 lukukertaa, Nickerson KooKooseen +73 000 lukukertaa. Kellekään ei ole epäselvää kumpi on parempi pelaajana mutta vastavuoroisesti kellekään ei ole epäselvää kumpi kiinnostaa laajempaa yleisöä enemmän.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitä nyt tässä lähipiirin ihmisten juttuja olen kuulostellut, niin on tullut vastaan tapauksia, joissa mm. keväinen Blues-tappio otti kausikorttilaiselle niin koville, että ko. henkilö lopetti kokonaan peleissä käymisen, tai sitten toisella kaverilla kotiin jäämisen syynä on se, ettei vain huvita katsella Mikko Koskista KalPan maalilla.

Tämä on muuten mielenkiintoinen juttu ja löydän itseni tuon kommentin takaa. Joukkueessa on tällähetkellä älyttömästi taitoa, mutta myös pelaajia joita kuvottaa katsoa. A.P.Järvi toi esille Mikko Koskisen ja ymmärrän hyvin, että montaa henkilöä ei kiinnosta katsoa meneekö jälleen kerran helppo veto maaliin tai millaisella tuulella hän sattuu kulloinkin olemaan.

Tomasta on vastaavasti jauhettu jo kyllästymiseen asti. Viime vuonna hallilla ei tarvinnut kovinkaan paljon höristellä korvia, jotta kuuli miten Tomaa melko avoimesti halveksittiin.

Nyt Kerman on väläytellyt sellaista täydellistä floppausta kohta kaksi kautta, että ei ole mikään ihme, että joitakin alkaa ahdistamaan. Toivottavasti Levokari nostaa tasoaan, että hänestä ei tule yksi nimi tähän listaan.

Pointti on kuitenkin se, että tällaisia pelaajia on joukkueessa liikaa joita on helppo dissata. Toimisto ja monet muut ehkä kohauttaa olkapäitään tämmöisen ajattelun suhteen, mutta fakta nyt vaan on, että porukkaa ei KalPan pelit tunnu kiinnostavan. Minun kohdalla syy miksi kausikorttia minulla ei ole on nuo edellämainitut ja periaatteellinen protesti siitä, että kausikorttia ei voi ostaa netistä.
 

Dängleri

Jäsen
Joukkueessa on tällähetkellä älyttömästi taitoa, mutta myös pelaajia joita kuvottaa katsoa. A.P.Järvi toi esille Mikko Koskisen ja ymmärrän hyvin, että montaa henkilöä ei kiinnosta katsoa meneekö jälleen kerran helppo veto maaliin tai millaisella tuulella hän sattuu kulloinkin olemaan.

Hyvin erikoisena ratkaisuna pidin myös Ryan Lannonin korvaamista Pauli Levokarilla. Jokainen pelejä seurannut tietää varmastikin, jäätiinkö tuossa vaihtokaupassa plussalle vai miinukselle. Lannonia kuvailtiin ihan aiheesta "kulttipelaajana", ja ainakin itseäni harmitti, ettei hänen kanssaan solmittu jatkosopimusta, etenkin kun nyt on nähnyt noita Paulin otteita...
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Ottamatta sen enempää kantaa, että kenen vika on mikäkin, niin:

Hyvin outoa, että vuonna 2012 joku saa markkinoitua Vänärille 5000 ihmistä katsomaan kun kaksi pulskaa ukkoa hyppää 2,5 metrin siivuja pituudessa, mutta SM-Liigan runkosarjavoittaja KalPa ei saa edes 3500:aa ihmistä halliin katsomaan jääkiekko-ottelua.
 
Viimeksi muokattu:

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Hyvin erikoisena ratkaisuna pidin myös Ryan Lannonin korvaamista Pauli Levokarilla. Jokainen pelejä seurannut tietää varmastikin, jäätiinkö tuossa vaihtokaupassa plussalle vai miinukselle. Lannonia kuvailtiin ihan aiheesta "kulttipelaajana", ja ainakin itseäni harmitti, ettei hänen kanssaan solmittu jatkosopimusta, etenkin kun nyt on nähnyt noita Paulin otteita...

Minuakin harmitti Lannonin lähtö joukkueesta, mutta tuossa kaiketi kaksi asiaa vaikutti siihen. Toinen oli Lannonin polvi ja toinen kohonnut palkkapyyntö.

Eiköhän tälle kaudelle tule vielä joku raamikas jenkki/kanukkipakki puolustukseen.
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Ottamatta sen enempää kantaa, että kenen vika on mikäkin, niin:

Hyvin outoa, että vuonna 2012 joku saa markkinoitua Vänärille 5000 ihmistä katsomaan kun kaksi pulskaa ukkoa hyppää 2,5 metrin siivuja pituudessa, mutta SM-Liigan runkosarjavoittaja KalPa ei saa edes 3500:aa ihmistä halliin katsomaan jääkiekko-ottelua.

Toinen maksaa 5 - 32€+2€ palvelumaksu, toisessa kaikki tapahtui hyväntekeväisyyshengessä ja maksaminen oli puhtaasti omastatunnosta kiinni. Lisäksi toista tapahtumaa on vuodessa 30 kertaa + mahdolliset lisätapahtumat ja toinen oli ainutkertainen tapahtuma. En lähtisi vertaamaan ja sitä kautta syyllistämään tuolla perusteella yhtään ketään. Parempi vertauskohde olisi ehkäpä tuo kaupungin oma potkupallojoukkue ja sen ottelutapahtuma. Nippanappa 1500 katojaa ja silleen...

btw. ei tainnut ihan 5000 henkeä vänärillä olla, 2-2500 lienee lähempänä ja ukotkin hyppäs jopa yli kolmemetrisiä siivuja ;)
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
pleijjeri kirjoitti:
Toinen maksaa 5 - 32€+2€ palvelumaksu, toisessa kaikki tapahtui hyväntekeväisyyshengessä ja maksaminen oli puhtaasti omastatunnosta kiinni. Lisäksi toista tapahtumaa on vuodessa 30 kertaa + mahdolliset lisätapahtumat ja toinen oli ainutkertainen tapahtuma. En lähtisi vertaamaan ja sitä kautta syyllistämään tuolla perusteella yhtään ketään. Parempi vertauskohde olisi ehkäpä tuo kaupungin oma potkupallojoukkue ja sen ottelutapahtuma. Nippanappa 1500 katojaa ja silleen...

Meinaat, että ei ole millään tavalla markkinoinnista kiinni, että sinun ja minun pituushyppykisaa seuraisi samaisella stadionilla todennäköisesti paikan talonmies ja 3 varista?

Hyvä, että suhteutat asioita, mutta siinä kannattaisi ottaa huomioon esim. tällaisiakin juttuja:

- KalPa on hallitseva runkosarjan voittaja ja yksi mestarisuosikeista
- KalPalla on rosterissaan Suomen tämän hetken ehkä lahjakkain jääkiekkoilija
- Jukka Voutilainen on seurahistorian kaikkien aikojen top 3-hankinta
- Jääkiekko on aivan ylivoimainen urheilulaji Suomessa

Miten paljon markkinointikomitealle pitää antaa ässäkortteja käteen tässä pokerissa? Joku J. Junno olisi tässä vaiheessa junaillut Lehkosen ympärille jo sellaiset miljoonarokit ja sambakarnevaalit, ettei jää kellekään epäselväksi missä tiimissä seuraava Teemu Selänne/Jarri Kurri pelaa. Kuopiolaiset tulisivat kyllä katsomaan vuosituhannen paluumuuttajaa ja seuraavaa Selännettä JOS HE EDES TIETÄISIVÄT NIISTÄ!

pleijjeri kirjoitti:
btw. ei tainnut ihan 5000 henkeä vänärillä olla, 2-2500 lienee lähempänä ja ukotkin hyppäs jopa yli kolmemetrisiä siivuja ;)

No joo, 2500 sitten. Asiavirhe, myönnän, pahoittelen. Asian luonnetta se ei silti oikeastaan muuta miksikään.
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Muutenkaan en näe että joukkueen ongelma olisi ylikalliit sopimukset vaan kermapersekatsojat.

Kun ensi vuonna pelaajabudjettia tiputetaan näiden saamatta jääneiden tulojen seurauksena sinne 1,8 miljoonan tietämille, uusia tähtipelaajia ei hankita ja mahdollisesti vanhoista joku tai jotkut lähtevät pois tai myydään, niin voi sanoa, että Kuopiolainen velliperseyleisö on saanut mitä on ansainnutkin.

KalPan kannalta olisi elintärkeää, ettei tällaiseen ajatusmalliin sorruta seuran toimistolla. Maksavan katsojan, eli asiakkaan aliarviointi on pahinta, mihin tapahtumiaan myyvä organisaatio voi sortua. Ei se ole asiakkaiden vika, jos tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Naurettavaa syyttää tilanteesta kermapersekatsojia ja velliperseyleisöä.

KalPa on mukana tapahtumaliiketoiminnassa ja sen päätehtävänä on markkinoida sekä myydä tapahtumia ja elämyksiä Pohjois-Savon alueen rivikansalaisille. Myynnissä, markkinoinnissa tai tuotteistamisessa tehdään jotain väärin, jos asetettuihin myyntitavoitteisiin ei päästä.

Siinä Dana77 on toki oikeassa, että joukkue on kallis. Joukkue on myös paljon kiekkoa seuraavien mielestä mielenkiintoinen. Mutta onko joukkueesta tehty mielenkiintoinen tavalliselle katsojalle? KalPan on syytä miettiä kenelle näitä tapahtumia kaupataan. Voutilainen on hyvä esimerkki. KalPala loistava haku ja vahvistus, mutta miehen hyödyntäminen markkinoinnissa jäi olemattomiin. Meille tuttu nimi, mutta tavankatsojalle ei. Toimistolta olisi kaivattu tämän hienon hankinnan lisäksi hypeä.

Koko viesti..

Kalakukon viesti kannattaa lukea huolella läpi. Monelta osin täyttä asiaa. Turha toistaa samoja asioita.

Tärkeintä on muistaa, että KalPa myy ottelutapahtumaa. Tähän pätee kaikki tapahtumaliiketoiminnan periaatteet. Tuotteen pitää olla kunnossa, tuote tarkoittaa muutakin kuin joukkuetta, hinnoittelun pitää olla järkevä, markkinoinnin pitää olla luovaa ja myynnin aktiivista. Tärkeintä olisi muistaa kenelle tapahtumaa myydään.

Viime kevään pettymyksellä, sen purkamatta jättämisellä, tylsällä pelityylillä ja vanhanaikaisella hallilla on varmasti kuviossa osansa. Isompi osa on kuitenkin se, miten tuotteistetaan, miten markkinoidaan ja miten myydään.
Tuotteistaminen on muutakin kuin ottelutapahtuma, jossa jo siinäkin on yhä kehitettävää. KalPalaiset pitäisi tuoda kuopiolaisten ihmisten ajatuksiin ja mieliin jatkuvasti. Tehdä KalPasta ”meidän juttu”.

Markkinointi on myös iso tekijä. Kalakukon esiin nostama Jokerit on hyvä esimerkki. Jokerit tuotiin yksinkertaisella kampanjalla lähelle tavallista katsojaa, asiakasta. Minä, me, Jokerit, se korostaa yhteisöllisyyttä ja sitä, että asia on asiakkaiden ja myyvän organisaation yhteinen. Samaan aikaan KalPa pelasi larppia heinäpelloilla, puki pelaajat Sparta-ajan sotureiksi ja sohi miekoilla lohikäärmeitä. Produktio oli kallis, mutta täysin epäonnistunut. Tuo mainos on hyvä esimerkki: mainoksessa unohtui mitä tehdään ja kenelle tehdään. Ytimessä pitäisi olla jääkiekko, pelaajat ja katsojat. Nyt mieleen jäi lohikäärme.

JYP vetää porukkaa halliinsa sloganilla Suuria Tunteita. Siitähän kiekkotapahtumassa on pitkälti kyse. Draamaa, rytinää, tapahtumia, tunteita. Tämän ympärille olisi helppo rakentaa markkinointia ja myyntikonseptointia. Nämä asiat ovat myös ne, jotka vetävät ihmiset URHO TV:n parista hallille. Tarjoaako KalPa tällä hetkellä suuria tunteita? Draamaa kylläkin valmentajasekoilujen myötä.

Minun silmin kyse on pitkälti siitä, että KalPa ja pelaajat on vieraannutettu tavallisesta katsojasta. Sen sijaan, että aktiivisesti tuotaisiin pelaajia ihmisten pariin, KalPa näkyisi katukuvassa, korostettaisiin yhteistä haavetta mestaruudesta, tehdään poikakalentereita ja lohikäärmevideoita.

Lisäksi kaikki kampanajat, kilpailut, sosiaalisen median hyödyntäminen yms. nykypäivän kikat pitäisi ottaa käyttöön. Ei katsoja ole velliperseinen, jos häntä ei saa hallille pelkkä kallis joukkue. Pitää osata myös tuotteistaa, markkinoida ja myydä. Jokerit on tästä nykyiseltään loistava esimerkki.

Moni asia tehdään toimistolla toki myös oikein, viimeisimpinä lauantaikausari oli loistava veto.
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Meinaat, että ei ole millään tavalla markkinoinnista kiinni, että sinun ja minun pituushyppykisaa seuraisi samaisella stadionilla todennäköisesti paikan talonmies ja 3 varista?
En sanonut, että KalPa-Hockey Oy olisi markkinoinnissaan onnistunut. Vertauksesi oli vain sen verran ontuva, että ehdotin paremmaksi vertauskuvaksi KuPSia, mikä ei sekään nyt kovin suuren yleisön silmien edessä potki palloa. Tosin europelejä KuPS sentään mainosti (puolen?)sivun kokoisella mainoksilla Mullikassa. KalPan ottelumainokset eivät ole liiemmin silmille hyppineet lehdistä, liekkö niitä enää lehdissä mainostetaankaan? Oikeassa olet, että mahdollisuuksia parempaankin markkinointiin on, mutta vetikö valmentajasekoilu kauden alla hieman mattoa markkinointitiimin jalkojen alta pois? Horjutti ainakin.

Pointti lienee nyt selvä vai aletaanko vertaamaan vielä tammimarkkinoitten kävijämäärää KalPan tiistai-illan runkosarjaotteluun?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Kyllähän se kilpisoturit on kaikesta huolimatta ihan hyvä mainos, ja tuo varmasti katsojia halliin. Onko edes pyörinyt TV:ssä?
 

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jaa, että miksi peliin ei osteta lippuja? Syitähän löytyy: kuopiolaiset ovat jo tottuneet menestymiseen. Suomalaiset ovat menestyshullua - ei urheiluhullua kansaa, ja kun menestystä tulee tarpeeksi niin se kokee inflaation. Mestaruutta ei ole tullut, mutta yksittäisen ottelun voittoa pidetään lähes itsestäänselvyytenä nykyään. Auta armias jos tappio tulee kahdessa peräkkäisessä pelissä, silloin on jo huonot ajat menossa. 90-luvun lopun ja 2000 luvun KalPa on unohtunut eikä nykyisestä hyvin pärjäävästä KalPasta osata nauttia.

Joukkue ei ole myöskään niin kiinnostava kuin viime vuonna. Kiiskinen ja Lannon lähtivät, kumpikin toivat porukkaa hallille. Tilalle on tullut Voutilainen ja Levokari, joista kumpikaan ei kiinnosta suuremmin tavallista silloin tällöin hallissa kävijää. Onneksi Lehkonen alkaa hiljalleen saamaan aikaan hypeä ja täten saa vielä aikaan buumin ja lisää katsojien määrää.

Lippujen hinnat ovat suhteellisen korkeat kun ottaa huomioon että kotipelejä on reilun puolen vuoden aikana 30 ja sen jälkeen mahdolliset play offsit. Ja eihän pleijarien alkukierrokset enää kuopiolaisia kiinnosta sillä uutuuden huuma niistäkin on jo huuhtounut.

Lisäsyitä on huonohko markkinointi (kuten Micco! mainitsi; Jokerit on onnistunut tässä, sieltä mallia), valmentajasekoilu sekä viime kevään pleijari-katastrofi.
 

Janus

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Myynnissä, markkinoinnissa tai tuotteistamisessa tehdään jotain väärin, jos asetettuihin myyntitavoitteisiin ei päästä.

Jos asetetuilla myyntitavoitteilla tarkoitetaan yleisömäärää, niin voisi myös miettiä kuinka realistinen tavoitteiden asettelu on ollut. Varsinkin jos otetaan huomioon savolaisyleisön nopeasti täyttyvä maha ja mahdollisesti paikalleen jämähtänyt markkinointi.

Tärkeintä on muistaa, että KalPa myy ottelutapahtumaa. Tähän pätee kaikki tapahtumaliiketoiminnan periaatteet. Tuotteen pitää olla kunnossa, tuote tarkoittaa muutakin kuin joukkuetta, hinnoittelun pitää olla järkevä, markkinoinnin pitää olla luovaa ja myynnin aktiivista. Tärkeintä olisi muistaa kenelle tapahtumaa myydään.

Ja kuinka sitä myydään ja mihin hintaan. KalPankin yleisö muodostuu erillaisista katsojaryhmistä. On yritysasiakkaita, lapsiperheitä, faniryhmää, seppo satunnaiskävijää jne. Ei kaikkia ryhmiä tavoiteta samalla viestillä ja toisaalta en näe, että uskottavan markkinointistrategian näin tulisi tehdäkään. Kannattaisiko esim. ensin löytää ne keskeisimmät asiakasryhmät ja keskittyä heihin?
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joukkue ei ole myöskään niin kiinnostava kuin viime vuonna. Kiiskinen ja Lannon lähtivät, kumpikin toivat porukkaa hallille. Tilalle on tullut Voutilainen ja Levokari, joista kumpikaan ei kiinnosta suuremmin tavallista silloin tällöin hallissa kävijää. Onneksi Lehkonen alkaa hiljalleen saamaan aikaan hypeä ja täten saa vielä aikaan buumin ja lisää katsojien määrää.

Lippujen hinnat ovat suhteellisen korkeat kun ottaa huomioon että kotipelejä on reilun puolen vuoden aikana 30 ja sen jälkeen mahdolliset play offsit. Ja eihän pleijarien alkukierrokset enää kuopiolaisia kiinnosta sillä uutuuden huuma niistäkin on jo huuhtounut.

Lisäsyitä on huonohko markkinointi (kuten Micco! mainitsi; Jokerit on onnistunut tässä, sieltä mallia), valmentajasekoilu sekä viime kevään pleijari-katastrofi.
Ryan Lannon toi hallille porukkaa, älä nyt viitsi! 10kpl taklauksista pitävää opiskelijaa seisomakatsomoon, ehkä!

Viime keväänä halli ollut lähellekkään täynnä edes playoffeissa, joten kyllä se aiempien kausien hypetys oli mennyttä kalua jo ennen kevään romahdusta. 3714, 4315 4663 ja 4335 blues sarjan yleisömäärä. Karua mutta tilastojen mukaan totta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös