Mainos

Joonas Rask Jokereihin

  • 44 462
  • 188

Sambody

Jäsen
Sen takia, kuten yllä jo kirjoitin, Rask on tehoton pörrääjä kuten Ossi Saarinen.

SaarisOssi on tehnyt liigassa kuudella kaudella yhteensä 22 maalia ja Rask on painanut parhaimmillaan 14 kertaa kauden aikana kiekon liigassa pömpeliin. Ihan vähän eri tason kavereista puhutaan kuitenkin. Toivoa vain sopii, että loukkaantumiset on taakse jäänyttä elämää.
 

Fordél

Jäsen
Paska ja rikkonainen kausi tosin takana joten todellakin tulee _taistelemaan_ paikasta eikä saamaan sellaista hopeatarjottimella.

Niimpä ja kertoo paljon pelaajasta. Olisi ollut varmasti helpompi jäädä kotiseuraan palloilemaan, koska vastuuta olisi tullut ilman suurta taisteluakin. Rask haluaa kuitenkin urallaan eteenpäin ja ottaa Jokereissa kovan haasteen vastaan, koska joutuu tosissaan kilpailemaan uudessa seurassa uuden valmentajan alaisuudessa ja paljon laajemmassa ringissä.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Ihan mielenkiintoinen ja potentiaalinen kaveri taistelemaan pelipaikoista jopa kärkikenttiin. Paska ja rikkonainen kausi tosin takana joten todellakin tulee _taistelemaan_ paikasta eikä saamaan sellaista hopeatarjottimella. Oli kuitenkin tiedossa jo talven pimeistä hetkistä asti, että tänne suuntaa joten tämä julkistustapa oli hävettävä suoritus meidän markkinointiosastolta.

Kantsii muistaa että jatkoajan käyttäjä on aika kaukana normaalista rivikansalaisesta. Niistä 80% tuskin edes tietää kuka Joonas Rask on. Tän jälkeen todennäköisesti tietää – ainakin paremmin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Näitä raskeja mahtuu kaksikymmentä tusinaan. Turhake joka on täällä vain kääntymässä. No onneksi 3 maalin turhakkeilla voi olla vaikeuksia mahtua edes KiVan kokoonpanoon, Jokereiden kokoonpanoon ei ainakaan pitäisi olla mitään asiaa. Joonaksessa saatiin Tyrväisen tasoinen maalintekijä. Kylläpä vahvistuttiin hurjasti. Hyvää tässä siirrossa on se että omilla junnuilla ei ole mitään vaikeutta ohittaa Raskia, sillä kuka tahansa vähänkään lahjoja omaava Jokerijunnu pystyy 4 maaliin kaudessa. Sen lisäksi sitoutumisen aste on ihan eri kuin Joonaksella.

Lähe ny menee ku vielä ehit!!
 
Viimeksi muokattu:

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Suurin osa ei ole ilmeisesti koskaan nähnyt Raskin pelaavan, kun noin kauheaa porua tulee. Tätä kautta on ihan turha katsoa, se meni pilalle loukkaantumisen takia. Hieno hankinta Kekulta. Nuori ja potentiaalinen kaveri, joka on menossa eteenpäin urallaan. Vaikka onkin kärkikenttien mies, tekee todella paljon duunia. Ainoana heikkoutena näen laukauksen, jota pitää kehittää. Ja sitten nämä tyhmät puheet, miten miestä ei kiinnosta yhtään pelata, kun pelaa vain yhden kauden ja sitten lähtee farmiin. Höpö höpö, Raskin asenteella ei sellaiseen sorruta. Päinvastoin tulee tekemään varmasti todella paljon hommia ensi kaudella että on valmis sitten rapakon taakse. Mieluummin nuoria nälkäisiä kavereita pelaamaan yhdeksi kaudeksi ennen isompiin kaukaloihin siirtymistä kuin jotain maailmalta palaavia +30v kehäraakkeja, jotka tulevat rahastamaan viimeiset kaudet. Paljon enemmän näillä Raskeilla on nälkää ja näyttämisen halua.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Mieluummin nuoria nälkäisiä kavereita pelaamaan yhdeksi kaudeksi ennen isompiin kaukaloihin siirtymistä kuin jotain maailmalta palaavia +30v kehäraakkeja, jotka tulevat rahastamaan viimeiset kaudet. Paljon enemmän näillä Raskeilla on nälkää ja näyttämisen halua.


Näin juuri! Tässä on se oikea linjaus. Ei jokaiselle maailmalta palaavalle suomalaiselle pelaajalle tarvii heitellä jotain maksisoppareita liigan mittapuulla. Kyllä noita Hagmaneja, Kapasia ja muita voi muillekin jättää suosiolla ilman hirveää tuhlausta. Nuorissa on voimaa!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Näin juuri! Tässä on se oikea linjaus. Ei jokaiselle maailmalta palaavalle suomalaiselle pelaajalle tarvii heitellä jotain maksisoppareita liigan mittapuulla. Kyllä noita Hagmaneja, Kapasia ja muita voi muillekin jättää suosiolla ilman hirveää tuhlausta. Nuorissa on voimaa!

Ja tällä siirrolla ilmeisesti toivotte että meidän loistavasti viime kaudella pelanneet junnut venttailee kokoonpanoon mahtumista kun Joonas Rask tuo 4 maalin huikeudellaan maalintekopotenttiaalia joukkueeseen. On se jännä että kausi meni piloille loukkaantumisen takia mutta silti pelejä kertyi yli 30 ja maaleja se mainittu huikeat neljä. On se juu todellista potenttiaalia.

Jokereilla on sen verran kovia junnuja kärkkymässä kokoonapanoon pääsemistä että (huonojen, mitä muuta 4 tehtyä maalia muka on?) rivimiesten hankkimisessa ei ole mitään järkeä.
 

BrxA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja tällä siirrolla ilmeisesti toivotte että meidän junnut venttailee kokoonpanoon mahtumista kun Joonas Rask tuo 4 maalin huikeudellaan maalintekopotenttiaalia joukkueeseen. On se jännä että kausi meni piloille loukkaantumisen takia mutta silti pelejä kertyi yli 30 ja maaleja se mainittu huikeat neljä. On se juu todellista potenttiaalia.

Koitappa ite pelata jos tuntuma katoaa vähän väliä ? En jaksa etsiä montako loukkaantumista (oletan useamman) kaudella oli. Voin olla kanssasi samaa mieltä jos rask sai pelata kaikki 30 ottelua putkeen.
 

Schadowan

Jäsen
Kakkos-kolmoskenttään oiva täsmähankinta, jolta voi odottaa noin 35pisteen ja 15 maalin kautta. Rask on loistava luistelija ja omaa sellaisen asenteen sekä työmoraalin, että alta pois. Enpä ihmettelisi, jos Raskista nousisi fanien suosikki ensi kaudella.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On se jännä että kausi meni piloille loukkaantumisen takia mutta silti pelejä kertyi yli 30 ja maaleja se mainittu huikeat neljä. On se juu todellista potenttiaalia..

Meinaat ettei loukkaantumisien takia täysin repaleinen kausi häntäpään jengissä oikeasti vaikuta maalimäärään?

Terveenä vedetty kesä ja tietysti paikkojen pysyminen kunnossa kauden aikana, varsinkin kun kyseessä on nuori jätkä, voi tuottaa täysin erilaista tulosta talvella. Lisätietoja asiasta Janne Lahdelta.
 

Sambody

Jäsen
Ne jotka puolustavat Raskin hankintaa, niin kertokaapa mihin ketjuun ja rooliin ajattelitte hänet sijoittaa?

Onko se meidän fanien homma? Eiköhän valmennuksella ja Kekäläisellä ole aika selkeä visio siitä mitä odottavat miltäkin pelaajalta ja se riittää ainakin minulle. Sitten vielä, kun harjoitukset alkavat todenteolla ja tulee harjoituspelit ajankohtaiseksi niin se visio varmasti selkiytyy ja tarvittaessa siitä alkuperäisestä hieman muokkaantuu. Ei se ole fanien tehtävä koutsata joukkuetta, joten se nyt on ihan vitun sama näkeekö nimimerkki bultsi tai nimimerkki filntstone hänelle roolia joukkueessa.
 

Bronco

Jäsen
En jaksa etsiä montako loukkaantumista (oletan useamman) kaudella oli.

Olet aivan oikeassa. Harkkapeleissä murtui ranne, myöhemmin vääntyi polvi. Lähteenä Jokereiden nettisivut.

Ne jotka puolustavat Raskin hankintaa, niin kertokaapa mihin ketjuun ja rooliin ajattelitte hänet sijoittaa?

Riippuu hyvin paljolti Jokereiden pelaajaliikenteestä kesällä 2012 (eli kuinka moni hyökkääjä lähteekin ulkomaille vai lähteekö kukaan).
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Meinaat ettei loukkaantumisien takia täysin repaleinen kausi häntäpään jengissä oikeasti vaikuta maalimäärään?

Mä muistelisin että SaiPassa (häntäpään jengi) on pelannut pelaajia jotka on pystyneet kunnolliseen pistetehtailuun ja maalintekoon. Ilveksessäkin taisi menneellä kaudella löytyä pisteitä tekemään kykeneviä pelaajia ja jotkut teki siellä yli neljä maaliakin. Minä taas pidän että taitavan ja potenttiaalisen pelaajan on helpompi saada laatupeliaikaa häntäpään jengissä jossa sisäinen kilpailu on heikkoa kuin kärkijengissä kovassa kilpailussa. Rask ei pystynyt lyömään itseään edes Ilveksessä läpi, miten se onnistuisi muka Jokereissa? Hyvin näkyy eräillä realismi pysyvän mukana kun povaillaan Raskin rikkovan niin maaliennätyksensä ja murskaavan entisen piste-ennätyksensä - vähän samanlaista hehkutusta kuin noin vuosi sitten oli Juhani Tyrväisestä jolta saatiin menneellä kaudella 2 maalia.
 

Fensba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onnittelut Jokereille hankinnasta, odotuksista päätellen ette todellakaan tule pettymään, päinvastoin.

Viime kausi meni suurimmaksi osaksi piloille Raskilta loukkaantumisen takia, pelaamistaankin peleistä Rask pelasi suurimman osan toipilaana. Toissa kauden 14 maalia ja 27 pistettä osoittavat kuitenkin, että potentiaalia löytyy miehestä ja uskon, että kovien ketjukavereiden kanssa Rask on ensi kaudella +40 pisteen äijä.

Raskin otteita ei täällä hirveän moni taida hirveästi olla katsellut, kun miestä ollaan pistämässä 4.ketjuun tai jopa KiVaan. Sen paremmin en ole Jokereiden hyökkäyskoostumuksia ensi kauden suhteen katsonut, mutta alustavasti Rask on mitä luultavammin kahden ensimmäisen ketjun mies, mutta tietysti jos peli ei ala kulkea niin pudotusta saattaa kauden mittaan tulla.

Jos Marko Anttila teki heti Ilveksestä siirryttyään piste- ja maaliennätyksensä, niin väitän että myös Rask tämän tekee, etenkin jos saa kovat ketjukaverit vierelleen.
 

Scade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pidan Raskin hankintaa erittain positiivisena asiana ja ihmettelenkin muutamien nimimerkkien viesteja (tai no, heidan viestihistorian tuntien ei se kai niin ihme ole).

Kuluneella kaudella itkettiin leveyden peraan, ja sita tassa nyt selvasti lahettiin korjaamaan. Rask on pelimies joka pystyy vetamaan niin alemmissa kuin ylemmissakin ketjuissa, mutta kuitenkaan hanen osalleen ei kasata mitaan erityisia paineita joukkueen kannattelemisesta. Eli juuri sellainen leveyspelaaja mita tarvitaan.

Jos halutaan, etta rahaa jaa niihin todellisiin huipun veljeksiin niin tallaisia nuoria, lahtokohtaisesti halvempia, mutta monipuolisia ja lupaavia pelaajia nimenomaan pitaakin hommata. Omasta mielestani jopa parempi hankinta kuin esim. Nokelainen, joka hankaan ei olisi mikaan ratkaisu maalinteko ongelmiin, vaan enemmankin sinne duunari- ja kovuusosastolle, mutta hintalappu olisi monta kertaa suurempi.

Jos kattoo mm. taman kevaan neljan parhaan rostereita niin nimenomaan tallaisia Raskin tyyppisia pelaajia sinne tarvitaankin. Leveytta, monipuolisuutta ja asennetta.

En nyt jaksa alkaa viestihistorioita kaymaan lapi, mutta aika moni tuntui esim. viime kaudella itkevan kun Tyrvaisella oli kausilippu kokoonpanoon. No kai silla oli kun ei siella nyt hirveasti saman roolin pelaajia ollut tulossa (junnut mieluummin istutetaan heille sopiville pelipaikoille kuten Teuvo, ei neloseen stunttaamaan). Nyt sinne on nimenomaan sita kilpailua.

Nama flintin kommentit Raskin asenteesta ovat sitten taas sita itseaan. Voisi luulla, etta viime kauden Hardtin hiillostamisesta olisit jotain oppinut, mutta nakojaan et. Hyva, etta jo tanaan hoet loppuun tuon mantran siita kolme maalia tehneesta vitun Joonaksesta (teki muuten nelja). Mutta ei siina mitaan, tekstitv:lla nama pelaajat tanne kannattaa muutenkin hommata ja mieluiten kaikki tehneet vahintaan 20 maalia viime kaudella, Hjallis maksaa.
 

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Raskin otteita ei täällä hirveän moni taida hirveästi olla katsellut, kun miestä ollaan pistämässä 4.ketjuun tai jopa KiVaan. Sen paremmin en ole Jokereiden hyökkäyskoostumuksia ensi kauden suhteen katsonut, mutta alustavasti Rask on mitä luultavammin kahden ensimmäisen ketjun mies, mutta tietysti jos peli ei ala kulkea niin pudotusta saattaa kauden mittaan tulla.


Niin. Filppula, Eaves, Hardt, Pulkkinen, Lahti, Teräväinen, Ruutu, Rita, Heino, Mäki ja Tyrväinen. Kenen tilalle? Tyrväisen? Ainoa, kenen paikalle raskia noista voi edes kuvitella. Täysin turha sainaus ja veikkaisin että suhteessa varmasti kallis myös "nhl-soppari-statuksen" myötä. Vuodeksi rahastamaan jokereihin, welcome back those old times!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Nama flintin kommentit Raskin asenteesta ovat sitten taas sita itseaan. Voisi luulla, etta viime kauden Hardtin hiillostamisesta olisit jotain oppinut, mutta nakojaan et.

No Hardt ei ole edelleenkään mikään mestaruudesta pelaavan joukkueen maalintekijä - Hardt on kova työntekijä joka osuu silloin tällöin maaliin. Silti tuhlaa paikkoja valtavan määrän yhtä tehtyä maalia kohti. Hardt on kolmos-/nelosketjun energinen laituri. Maalintekijöinä pitäisi olla paljon kovempia miehiä. Minä kritisoin Hardtissa sitä että miestä peluutetaan liian isossa roolissa johon ei kyvyt riitä ja mielestäni Jokerit tarvitsee kärkiketjuihin Hardtia kovempia maalintekijöitä.

Mihin rooliin Raskia tänne muka tuodaan? Ja miksi Rask on siihen rooliin sopiva? Miksi Rask menisi esimerkiksi ohi viime kaudella kunnostautuneista junnuista? Mitä Raskissa on sellaista mitä Jokereissa ei jo ollut tai mitä ei saataisi junnuille vastuuta antamalla?
 

bultsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hardt-Teräväinen-Filppula
MAALINTEKIJÄ, RASK EI OLE MAALINTEKIJÄ!-Eaves-Pulkkinen
Ruutu-Hahl-Rita
Mäki-Heino-Tyrväinen

+ Junnut: Ruuttu, Henritius, Hännikäinen, Koski jne.

Ainostaan loukkaantumisten sattuessa Rask nousee kokoonpanoon. Jos kaikki ovat tuosta ylhäällä olevasta tilanteesta terveenä, Raskilla ei ole mitään asiaa kokoonpanoon.
 

Fensba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin. Filppula, Eaves, Hardt, Pulkkinen, Lahti, Teräväinen, Ruutu, Rita, Heino, Mäki ja Tyrväinen. Kenen tilalle? Tyrväisen? Ainoa, kenen paikalle raskia noista voi edes kuvitella. Täysin turha sainaus ja veikkaisin että suhteessa varmasti kallis myös "nhl-soppari-statuksen" myötä. Vuodeksi rahastamaan jokereihin, welcome back those old times!

Luulin, että Lahti suuntaa Venäjän maille ensi vuodeksi. Jos ykkösketjun muodostavat Filppula-Eaves-Hardt niin tuon listan mukaan näkisin itse kyllä Raskille paikan kakkosketjun laidasta, mikäli kolmonen on muotoa Ruutu-Hahl-Rita.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Kakkos-kolmoskenttään oiva täsmähankinta, jolta voi odottaa noin 35pisteen ja 15 maalin kautta. Rask on loistava luistelija ja omaa sellaisen asenteen sekä työmoraalin, että alta pois. Enpä ihmettelisi, jos Raskista nousisi fanien suosikki ensi kaudella.

Juuri näin, saattaa mennä myös 40 pisteen raja rikki. Onnea Raskille Jokereihin! Rask on ollut loistava pelaaja Ilvekselle ja on ollut hienoa nähdä nuoren miehen kehittyvän kovaksi pelaajaksi. Valitettavasti Ilves on siinä tilanteessa, että Raskin jatkaminen muualle on varsin ymmärrettävää. Eikä mielestäni ollut järkevääkään lähteä kilpailemaan Jokereiden (todennäköisesti) kovan tarjouksen kanssa. Täällä kun pitää joka perkeleen pennin perään laskea.

Mutta onnea joka tapauksessa Jokereille hyvästä hankinnasta. Voi tehdä pirun kovaa jälkeä esim. Pulkkisen kanssa samassa ketjussa.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni Rask on erinomainen hankinta liigan sisältä. Potentiaalia löytyy tuollaiseen 20+20-kauteen. Voisinpa melkein lyödä vetoa, että Raskista on ensi kaudella ehjänä pysyessään enemmän hyötyä hyökkäyssuuntaan kuin Jani Ridasta.
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Älkääs nyt, Rask kuitenkin neppaili komeasti kiekon kanssa Sportia vastaan!? Eikö teille mikään riitä? *sarcasm*

Anyway, aika pliisu hankinta kaiken tän hypen jälkeen. Rask saattaa olla hyväkin hankinta, mutta onko Rask nimenomaan Jokereille hyvä hankinta?
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Ne jotka puolustavat Raskin hankintaa, niin kertokaapa mihin ketjuun ja rooliin ajattelitte hänet sijoittaa?

Meillä on tulevalla kaudella ainakin 60 matsia, todennäköisesti ja tovottavasti vielä vähintään 12 enemmän. Jos tarpeeksi mennään seitsemänsiin matseihin, niin otteluita voi kertyä jopa 60+7+7+7= 81. Päälle vielä harjoitusmatsit, ET:t sun muut, niin pelattavaa piisaa. Tällä kaudella hyökkääjistä pelasi kolme kaveria täyden kauden, näistäkin Heino ja Mäki olivat nelosen kundeja.

Mun mielestä on helvetin puusilmäistä ajatella, että kuudella "kakkoskolmosketjun" kaverilla pärjättäisiin kausi läpi. Loukkaantumisia tulee aivan varmasti, ainakin Teräväinen pelannee junnukisoissa ja olisihan se mukava, että alisuorittajan voisi laittaa mastomaiselle hiihtolomalle. Lisäksi laaja materiaali mahdollistaa sen, että pienempienkin kolhujen kanssa voidaan pelata varman päälle ja välttää pidemmät poissaolot.

Jos mestaruudesta aiotaan tosissaan taistella, on meillä oltava noin viiden ketjun verran liigatason hyökkääjiä ja muutama potentiaalinen junnu. Muutoin pelataan liian kovalla riskillä loukkaantumisten, alisuorittamisten ja puolikuntoisten osalta.

Itse otan Raskin mielelläni vastaan. Mies aivan varmasti tietää realiteetit kokoonpanon suhteen, joten en uskoisi asenteesta homman olevan kiinni. Hän tulee tänne taistelemaan pelipaikasta sen sijaan, että olisi jäänyt Ilvekseen varmalle peliajalle. Samoin mies on siinä mielessä varma kortti, että hänet voidaan iskeä huoletta kakkoseen tai kolmoseen. Mielummin näin kuin joku asennevammainen kehäraakki tai täysin katsomaton kortti jostain muusta sarjasta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös