Joonas Rask Jokereihin

  • 44 279
  • 188

bultsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun niitä loukkaantumisia tulee, kannattaa mieluummin laittaa omia ja muutaman vuoden nuorempia junnuja kokoonpanoon, kuin Raskia, joka lähtee ensi kauden jälkeen kuitenkin menemään.

Rask pelaa 25 peliä, "ok" kauden, tekee n. 2+6 tehot ja lähtee menemään sen jälkeen Amerikkaan. Sairaan hyvä hankinta.

Jos joku ihmettelee että mistän tiedän Raskin ensi kauden tehot, älkää huoliko, olen ennustaja.
 

Masentaja

Jäsen
Luulin, että Lahti suuntaa Venäjän maille ensi vuodeksi.

Mahdollisesti, jopa todennäköisesti. Mutta jatkoipa tuo vielä viimekaudellakin vaikka varmasti oli vientiä venäjälle. Mutta lähtökohtaisesti Lahdesta ja Raskista ei voi puhua samassa lauseessa ainakaan toistensa korvaajina. Lisäksi Jokereilla on alhaalta tulossa omia potentiaalisia junnuja. Tuoko Rask sitä kaivattua maalintekotehokkuutta á la Lasch tai Zaborsky mitä Jokerit oikeasti tarvitsee? Paikkoja saatiin paljon jo tällä kaudella mutta helvetin huono viimeistely käänsi monta matsia väärin päin. Kuten ainakin pari peliä jo jyppiä vastaan. Jokerit tarvitsee pelaajia jotka tekee namutarjoilusta maalin seitsemän kertaa kymmenestä, eikä suinkaan mitään pörrääjiä... Paikkoja tosiaan luotiin jo viime kaudella hurjia määriä mutta viimeistely ontuu.

Voiko joku olla erimieltä että kohtaako tässä tarve ja saatava tuote? Sama kun tarjoaisi Kimi Räikköselle ajokiksi Kia:n kun formulalle on tarve.
 

-STR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ne jotka puolustavat Raskin hankintaa, niin kertokaapa mihin ketjuun ja rooliin ajattelitte hänet sijoittaa?

En kyllä itsekkään nyky Jokereista löydä "käyttöä" Raskille. Varmasti Joonas on hyvällä asenteella liikeellä ja kovalla halulla menossa eteenpäin...
Jos kyseessä olisi pidempi sopimus olisi tämä ihan ok hankinta, mutta kun kyseessä on vain 1-vuoden sopimus, niin väkisin tulee mieleen PihlmanVol2. Kaveri tulee laittamaan Jokereissa itsensä kuntoon, ja lähtee kuin nappi paidasta. Noh, voipahan sanoa Jokereiden oleva hyvä kasvualusta.

Eikö tämän kauden A-junioreista olisi löytynyt eteenpäin haluavia kavereita?

Ja tällä viestillä en tarkoita millään muotoa haukkua Raskia, toivottavasti onnistuu, mutta minä en tätä hankintaa ymmärrä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Samoin mies on siinä mielessä varma kortti, että hänet voidaan iskeä huoletta kakkoseen tai kolmoseen. Mielummin näin kuin joku asennevammainen kehäraakki tai täysin katsomaton kortti jostain muusta sarjasta.

Eli mielestäsi mielummin Rask kuin että ensi kaudella saataisiin katsoa jonkun muun meidän junnun Teräväismäistä nousua liigaan. On se hyvä että tuodaan jumbojoukkueesta tänne pelaajia kuin että annettaisiin omille junnuille mahdollisuuksia. Ja mitä sinä tiedät Joonaksen asenteista, ainoa indikaattori asenteesta on se että Jokereiden kotisivuillakin Joonas puhuu siirtymisestä Pohjois-Amerikkaan.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Kun niitä loukkaantumisia tulee, kannattaa mieluummin laittaa omia ja muutaman vuoden nuorempia junnuja kokoonpanoon, kuin Raskia, joka lähtee ensi kauden jälkeen kuitenkin menemään.

Aina huudellaan, että junnuilla paikataan loukkaantumisia. Ihan oikeasti, kuinka hyvin nämä paikkaukset ovat onnistuneet pitkässä juoksussa? Yksittäisiä otteluita junnu voi paikata, mutta pidemmän loukkaantumisen (5-> matsia) sattuessa yleensä sitten jonkun liigapelaajan on otettava nuo saappaat täyttääkseen. Ei homma vain voi mennä niin, että junnulle isketään yhtäkkiä iso rooli tähtipelaajan loukkaantuessa. Junnulle täytyy antaa vastuuta sopivassa määrin ja katsoa mihin rahkeet riittävät.

Hännikäinen, Ruuttu ja Henritius pelasivat tällä kaudella yhteensä 37 runkkarimatsia tehoin 1+1. Näilläkö paikataan esimerkiksi Hahlia (15 matsia sivussa), Eavesia (16), Filppulaa (16) tai vastaavia? Ei se kyllä ihan niinkään voi mennä, että mestaruutta tavoittelevassa joukkueessa tämän kauden tasoisilla junnuilla paikkaillaan kärkiketjujen aukkoja. Nelosesta taas on siinä mielessä turha nostaa kavereita ylemmäs, että tällöin vähänkään kiekollisemmat junnut joutuvat pelaamaan itselleen "väärässä" roolissa.

Junnuille tulee antaa näytönpaikkoja, mutta mestaruutta tavoitteleva joukkue ei yksinkertaisesti voi tuudittautua siihen, että junnuilla voitaisiin paikata pidempiä poissaoloja.

Eli mielestäsi mielummin Rask kuin että ensi kaudella saataisiin katsoa jonkun muun meidän junnun Teräväismäistä nousua liigaan.

Raskin mukanaolo ei millään tavoin estä tätä. Junnut saavat aivan varmasti näytönpaikkoja ilman liian suuria odotuksia (=pakko paikata loukkaantunutta tähteä) jos he osoittautuvat sen arvoisiksi. Ja kyllä. Mun mielestä parhaalla kaudellaan paskassa joukkueessa 14 häkkiä tehnyt pelaaja on parempi kuin esimerkiksi Vantaalla paskan kauden pelannut Aku Ruuttu.

On se hyvä että tuodaan jumbojoukkueesta tänne pelaajia kuin että annettaisiin omille junnuille mahdollisuuksia.

Mitenkä hyvin tämä toimi tällä kaudella? Itse taisin havaita orastavaa tappioputkea parin kärkipelaajan ollessa telakalla. Samoin huomasin Teräväisen lunastavan paikan saatuaan rehellisen näytönpaikan, joka ei ollut vain pikastuntti väärässä roolissa.

Ja mitä sinä tiedät Joonaksen asenteista, ainoa indikaattori asenteesta on se että Jokereiden kotisivuillakin Joonas puhuu siirtymisestä Pohjois-Amerikkaan.

Mun mielestä osoittaa helvetin paljon asenteesta jättää varma pelipaikka ja iso rooli Ilveksessä vain sen takia, että pääsee meille taistelemaan pelipaikasta. Samoin mun mielestä asenteesta kertoo se, että Joonas avoimesti kertoo halustaan kehittyä pelaajana niin paljon, että hän jonain päivänä pääsisi pienempiin kaukaloihin. Paljon enemmän vaatii munaa jättää helppo ratkaisu (Ipa) kuin lähteä oikeasti tekemään töitä peliajan eteen tavoitteena jokaisen pelaajan unelma.

Toki perusnegailijalle NHL-unelma on vain perseenosoitus faneja kohtaan ja uudet pelaajat syövät junnuilta peliajan. Vaikka tosin omatkin haaveilevat NHL:stä ja eivät ne junnutkaan kauhean loistavia näytönpaikkoja loukkaantuneiden stunttaajina ole saaneet...
 
Viimeksi muokattu:

Fensba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voiko joku olla erimieltä että kohtaako tässä tarve ja saatava tuote? Sama kun tarjoaisi Kimi Räikköselle ajokiksi Kia:n kun formulalle on tarve.

Se on totuus, että Rask ei ole Lahden tasoinen viimeistelijä, eikä todellakaan Laschin tai Zaborskyn tasoinen pelaaja. Jos Raskista semmoista odotetaan niin sitten odotukset ovat väärät.

Omasta mielestäni kuitenkin Jokereiden tämänhetkiseen kokoonpanoon (jos Lahti jätetään siitä siis pois) Rask on ehdottomasti 1-2 ketjun pelaaja.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Joopa. Autossa matkalla duunista himaan ehti hieman miettiä tätäkin keissiä pidemmän päälle.

Ensinnäkin olen saatanan vihainen itselleni siitä, että omassa pienessä mielessäni kuvittelin tänään olevan tulossa joku megavahvistus. Toisin sanoen syyllistyin samaan kuin suurin osa muistakin täällä; Rakensin illusion siitä, että tällaisella julkistamistavalla sieltä ei voi olla tulossa muuta kuin joku Selänteen tai Niko Kapasen kaltainen huippunimi. No, nyt nähdyllä julkistuksella voisi kuvitella, että tämä ei jää viimeiseksi kerraksi, kun tuota tapaa käytetään. Markkinointikikka oli kertakaikkiaan aivan napakymppi!

Sitten Raskiin.

Pari juttua tulee mieleen:

- Ei ole Raskin vika, että fanit odottivat kuuta taivaalta. Pistepörssin voittajaa kaverista ei kannata odotella, mutta lopullista breikkausta kyllä. Avainpelaajat Jokereihin on hankittu jo aiemmin, mielestäni Rask oli erinomainen lisäys tälle ns. "kirittäjä"-osastolle.

- Kekäläisen näköinen sainaus. Nuori ja kehittyvä, epäilemättä myös nälkäinen näyttämään Nashvillelle, että hyvän sällin ovat kiinnittäneet.

- Tuo ennen kaikkea nopeutta ja käsiä hyökkäykseen. Niitä ei koskaan ole liikaa!

Rask ei ole Janne Lahti, mutta mielestäni on silti aika helvetin typerää dissata tätä hankintaa tuijottamalla tehopisteitä ja tekemällä sen perusteella johtopäätökset, ettei pelaajalla ole mitään käyttöä joukkueessa. Itse luotan enemmän näiden Ilves-tyyppien, kuten Fordélin ja Fensban arvioihin. Kavereilla lienee hieman enemmän kompetenssia arvioida Raskia pelaajana kuin meillä.

Sääli, mutta todennäköisesti Rask joutuu ansaitsemattaan eräiden tämän palstan höyrypäiden sylkykupiksi jo pelkästään tämän julkistamistavan kautta. Itse ainakin toivotan Joonakselle lämpimästi tervetuloa Jokeriperheeseen!
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Siinä onkin Jokereilla savottaa kehitä Raskin surkeaakin surkeampaa laukausta. Muuten hyvä taistelija.
 

bultsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Junnuille tulee antaa näytönpaikkoja, mutta mestaruutta tavoitteleva joukkue ei yksinkertaisesti voi tuudittautua siihen, että junnuilla voitaisiin paikata pidempiä poissaoloja.
Junnut sentään kehittyvät Jokereille ja sen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Eikä Joonas Rask auta mitenkään Jokereiden mestaruusjunassa vaikka Hahl/Eaves/Filppula loukkaantuisi. Mieluummin peluutetaan niitä junnuja.

Rask käy vain täällä pelaamassa maksimissaan kaksi kautta ja lähtee sitten menemään. Kuten joku tuolla kierrätyskeskuksessa totesikin, käteen jää vain puhdas mulkku.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Eli mielestäsi mielummin Rask kuin että ensi kaudella saataisiin katsoa jonkun muun meidän junnun Teräväismäistä nousua liigaan. On se hyvä että tuodaan jumbojoukkueesta tänne pelaajia kuin että annettaisiin omille junnuille mahdollisuuksia. Ja mitä sinä tiedät Joonaksen asenteista, ainoa indikaattori asenteesta on se että Jokereiden kotisivuillakin Joonas puhuu siirtymisestä Pohjois-Amerikkaan.

Ihan hyvä idea muutaman pelin ajan. Sitten kun porukka on katsellut sitä Aku Ruuttua 5-10 peliä 8min peliajalla tekemässä ei yhtään mitään kentällä niin aletaan huutamaan hankintojen perään tammikuussa. "Nyyh, miksei se Keklu hanki meille vittu tammikuussa korvaajia, kun ei miehet riitä muuten?"

No ei tarvii hankkia, kun ne äijät hankitaan ammattimaisesti jo kesällä viimeistään. Ei tarvii sitten ostella Lupsukoita tammikuun 31. päivä Slovenian liigasta.

Erittäin ammattimaista toimintaa. Ja tämä sillä olettamuksella, että hyökkäykseen tulee vielä yksi uusi Raskia kovempi vahvistus/Lahti jatkaakin jostain käsittämättömästä syystä vielä kauden täällä.
 

Fordél

Jäsen
Ja tällä siirrolla ilmeisesti toivotte että meidän loistavasti viime kaudella pelanneet junnut venttailee kokoonpanoon mahtumista kun Joonas Rask tuo 4 maalin huikeudellaan maalintekopotenttiaalia joukkueeseen. On se jännä että kausi meni piloille loukkaantumisen takia mutta silti pelejä kertyi yli 30 ja maaleja se mainittu huikeat neljä. On se juu todellista potenttiaalia.

Janne Lahti, 2004-2005, ikää 22 vuotta (sama kuin Raskilla nyt) ja HPK:ssa 52 ottelussa tehot 6+9.

Nuo kaksi maalia varmasti ovat ne, jotka erottaa potentiaalisen maalintekijän täysin turhasta hankinnasta.

Ne jotka puolustavat Raskin hankintaa, niin kertokaapa mihin ketjuun ja rooliin ajattelitte hänet sijoittaa?

Täysin mahdonta sanoa, koska vielä ei tiedetä mikä on Jokereiden rinki, jolla kauteen lähdetään. Jokerien johto varmasti suurin piirten tietää.
 

Kulmapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teukat, Jokerit, Flyers
Rask voi osoittautua hyväksikin hankinnaksi. Tervetuloa puolestani ja saa minulta täyden tuen. Kekäläismäinen haku. Ei ole takuuvarma pistemies, mutta tällä kaudella meidän kaikki "pistemiehet" floppasivat enemmän ja vähemmän niin runkkarissa kuin poffeissakin, kun piti esiin nousta.

Jokereilla ei minun näkemykseni mukaan ole tällä hetkellä junnuhyökkääjiä Teräväisen lisäksi, jotka olisivat valmiita liigatasolla (ainakaan Jokereissa) kärkiketjuihin. Junnuhyökkääjillämme ei ole sellaista ratkaisevaa edgea, jolla saisivat kurottua puutteitaan fysiikassa riittävästi. Tämä näkyi hyvin tämän kauden Nuorten sm:n poffeissa. Pojat eivät vain osanneet rakentaa maalintekopaikkaa ja laittaa kiekkoa reppuun, kun pelattiin tosipelejä nuorissa. Tilanne saattaa tietysti muuttua syksyyn mennessä (ja toivottavasti muuttuukin), kun on pitkä harjoittelujakso edessä, mutta matka on pitkä. Junnuja alempiin ketjuihin on varauksella, mutta siitä olemme varmaan kaikki samaa mieltä, että ei ole mitään järkeä peluuttaa systemaattisesti kärkiketjun junnua duunariroolissa. Lähtökohtaisesi parhaat A-ikäiset ovat ensi kaudella K-Vantaalla. Kun Mestiksessä alkaa tahti olla lähellä piste per peli tai edes 0.5 pistettä per peli luokkaa, voidaan liigan kärkiketjuihin alkaa sovittelemaan.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
En kyllä itsekkään nyky Jokereista löydä "käyttöä" Raskille. Varmasti Joonas on hyvällä asenteella liikeellä ja kovalla halulla menossa eteenpäin...
Jos kyseessä olisi pidempi sopimus olisi tämä ihan ok hankinta, mutta kun kyseessä on vain 1-vuoden sopimus, niin väkisin tulee mieleen PihlmanVol2. Kaveri tulee laittamaan Jokereissa itsensä kuntoon, ja lähtee kuin nappi paidasta. Noh, voipahan sanoa Jokereiden oleva hyvä kasvualusta.

Kahden vuoden soppari, luetaan niitä tiedotteita Jokerien sivulta.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mun mielestä osoittaa helvetin paljon asenteesta jättää varma pelipaikka ja iso rooli Ilveksessä vain sen takia, että pääsee meille taistelemaan pelipaikasta. Samoin mun mielestä asenteesta kertoo se, että Joonas avoimesti kertoo halustaan kehittyä pelaajana niin paljon, että hän jonain päivänä pääsisi pienempiin kaukaloihin. Paljon enemmän vaatii munaa jättää helppo ratkaisu (Ipa) kuin lähteä oikeasti tekemään töitä peliajan eteen tavoitteena jokaisen pelaajan unelma.

Toki perusnegailijalle NHL-unelma on vain perseenosoitus faneja kohtaan ja uudet pelaajat syövät junnuilta peliajan. Vaikka tosin omatkin haaveilevat NHL:stä ja eivät ne junnutkaan kauhean loistavia näytönpaikkoja loukkaantuneiden stunttaajina ole saaneet...

Niin, sydän jää taakse ja tulevat tavoitteet ovat jossain muualla. Mitä jää käljelle? Vastaus: itseään ajatteleva pelaaja. Olisi toki ollut kiva, että kaveri olisi myös maininnut jotain joukkueen edusta ja voittamisesta Jokereissa.

Onpa kaverin pärstäkerroin muuten harvinaisen vittumainen.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Rask on mainio hankinta Jokereilta 2-3 kenttään. Hyvin monipuolinen pelaaja, jolla ei ole suuria heikkouksia.

Paitsi laukaus. Siis rannelaukaus. Siis sehän on aivan onneton. Laukaisutarkkuudesta paha mitään sanoa, mutta veto on löysä. Maalivahdit napsivat järjestään nuo Raskin vedot kiinni.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Junnut sentään kehittyvät Jokereille ja sen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Millä tavalla junnut kehittyvät juuri Jokereille? Eikö junnut kehity ensisijaisesti itselleen, joka auttaa Jokereita? Samalla tavalla Rask voi kehittyä ja auttaa kehityksellään Jokereita.

Ossi Saarisen annettiin kehittyä vuosikausia. Juutilaisen annettiin kasvaa korkoa meillä. Listaa voisi jatkaa mihin asti tahansa. Jos junnu osoittaa pelimiehen merkkejä, hän käyttää näytönpaikkansa ja vie pelipaikan Raskilta. Aivan väärä asenne on peluuttaa pelaajaa liian vaativassa roolissa vain sen takia, että hän on oma junnu. Tuolla asenteella voidaan jotain Pentti Virmasen joukkuetta johtaa, mutta ei missään nimessä mestaruudesta pelaavaa nippua.

Eikä Joonas Rask auta mitenkään Jokereiden mestaruusjunassa vaikka Hahl/Eaves/Filppula loukkaantuisi. Mieluummin peluutetaan niitä junnuja.

Tähän en edes viitsi vastata. Jos ei oikeasti näe liigatasoisen pelaajan ja junnun (pl. todelliset erikoislahjakkuudet MG:n ja Pulkkisen tyyliin) eroa pelipaikasta kilpaillessa ja loukkaantumisia paikatessa, niin anti olla.

Rask käy vain täällä pelaamassa maksimissaan kaksi kautta ja lähtee sitten menemään.

Metro kävi meillä kahden kauden ajan ja vielä 7 vuotta hänen lähdön jälkeen nimi nousee jatkuvasti esille. Tim Stapleton tuli tänne kahdeksi vuodeksi ja lähti pois. Mun mielestä on aivan turha miettiä niin hankintaa niin pitkälle, että mietittäisiin pelaako hän esimerkiksi viiden vuoden päästä meillä. Kahdelle edellä mainitulle herralle me olimme välietappi uralla ja niin tulemme olemaan aivan jokaiselle, joka haluaa ja pystyy seuraavan askeleen ottamaan. Toki tässä yhteydessä olisi voinut mainita monia muitakin, mutta pitihän se muistuttaa, että kahden vuoden oleminen meillä voi monissa tilanteissa olla parempi kuin tulematta jättäminen. Ainakin itse mielummin nautin joukkuetta vahvistavasta pelaajasta kauden tai kaksi kuin jätän nauttimatta.

Pelaajat ovat liikkeellä erilaisin motiivein. Mun mielestä on helvetin hyvä, että meille tulee pelaaja, joka näkee meidät mahdollisuutena ottaa seuraava askel urallaan. Mielummin kahden vuoden sopparilla potentiaalia ja halua kehittyä kuin viiden vuoden pahvilla rahastusta ja näennäistä tekemistä.

Niin, sydän jää taakse ja tulevat tavoitteet ovat jossain muualla. Mitä jää käljelle? Vastaus: itseään ajatteleva pelaaja.

Voi olla samaan aikaan sekä joukkuepelaaja että ajatella itseään. Mun mielestä nuori pelaaja on kunnianhimoton paska, jos hän ei halua kehittyä niin paljon, että hän voisi ottaa urallaan seuraavan askeleen.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Niin, sydän jää taakse ja tulevat tavoitteet ovat jossain muualla. Mitä jää käljelle? Vastaus: itseään ajatteleva pelaaja. Olisi toki ollut kiva, että kaveri olisi myös maininnut jotain joukkueen edusta ja voittamisesta Jokereissa.

Hohhoh, kyllä pystytään vetämään hienoja johtopäätöksiä yhden haastattelun perusteella. Eli Joonas Rask on ylimielinen mulkku, joka pelaa vain itselleen?

Kaverin tavoite on NHL:ssä, joten tottakai hän tulee taistelemaan pelipaikasta hampaat irvessä ja se on myös plussaa, että halusi siirtyä Jokereihin, jossa ei tule saamaan (varmaankaan) läheskään yhtä isoa roolia kuin mitä Ilveksessä olisi ollut tarjolla. Kekäläinen on monesti sanonut, että joukkueessa pitää olla kilpailutilannetta, eikä palkkojen mukaan kasattuja ketjuja (kuten männä vuosina).

Ounastelisin kuitenkin, että Raskin tulon myötä ainakin Lahden lisäksi joku toinenkin on lähdössä.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Kekäläinen on monesti sanonut, että joukkueessa pitää olla kilpailutilannetta, eikä palkkojen mukaan kasattuja ketjuja (kuten männä vuosina).

Ounastelisin kuitenkin, että Raskin tulon myötä ainakin Lahden lisäksi joku toinenkin on lähdössä.


Eikö nää lauseet oo vähän huonoja keskenään? Ekassa lauseessa sanot Kekäläisen toivoneen kilpailutilannetta jengiin (itsekin toivon niin). Sitten kuitenkin oletat, että varmasti sieltä joku lähtee ettei vaan mitään kilpailutilannetta pääsisi syntymään pelipaikoista.
 

Fordél

Jäsen
Paitsi laukaus. Siis rannelaukaus. Siis sehän on aivan onneton. Laukaisutarkkuudesta paha mitään sanoa, mutta veto on löysä. Maalivahdit napsivat järjestään nuo Raskin vedot kiinni.

Kyllä, rannelaukaus on heikoin kohta osaamisessa. Siksi en näe Raskia erityisenä maalinsylkijänä, koska se vaatisi ehdottomasti terävän ja nopeasti lähtevän rannelaukauksen. Sen sijaan näen Raskin hyvin monipuolisena laiturina, joka pelaa hyvin molempiin suuntiin. Ja onneksi rannelaukaustakin voi kuitenkin vielä kehittää ja varmasti Raskikin tietää heikkoutensa.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Eikö nää lauseet oo vähän huonoja keskenään? Ekassa lauseessa sanot Kekäläisen toivoneen kilpailutilannetta jengiin (itsekin toivon niin). Sitten kuitenkin oletat, että varmasti sieltä joku lähtee ettei vaan mitään kilpailutilannetta pääsisi syntymään pelipaikoista.

Niin, sillä en jaksa uskoa, että Rask tulee pelkästään Lahtea paikkaamaan. Jos nyt joka tapauksessa näin on, niin kova luotto on Kekäläisellä siihen että Rask myös onnistuu.
 

Kulmapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teukat, Jokerit, Flyers
Pelaajat ovat liikkeellä erilaisin motiivein. Mun mielestä on helvetin hyvä, että meille tulee pelaaja, joka näkee meidät mahdollisuutena ottaa seuraava askel urallaan. Mielummin kahden vuoden sopparilla potentiaalia ja halua kehittyä kuin viiden vuoden pahvilla rahastusta ja näennäistä tekemistä.

Voi olla samaan aikaan sekä joukkuepelaaja että ajatella itseään. Mun mielestä nuori pelaaja on kunnianhimoton paska, jos hän ei halua kehittyä niin paljon, että hän voisi ottaa urallaan seuraavan askeleen.

Vahva sama näihin. Kyllä jokainen pelaaja oli sitten junnu tai vanha konkari ajattelee ensimmäisenä aina itseään, kun miettiii jatkoa. Kuinka idiootti pitää olla, että tätä ei ymmärrä. Se, mihin seuraan pelaaja menee tai jää on pitkälti kiinni pelaajan omista vaihtoehdoista. Mitä parempi pelaaja, sitä enemmän vaihtoehtoja. Jos nyt alkaa jauhamaan joistain seuraikoneista, niin voi kysyä, että kuinka paljon esim. Tomi Mäen agentin puhelin soi ja kuinka paljon tulee kilpailevia sopparitarjouksia. Tuskin seurojen tarvitsee ei niin kysytyille pelaajille kuuta taivaalta tarjota, että jäävät kasvattajaseuraansa ja kotikaupunkiinsa.

Jokereiden pitää yrittää löytää tai kasvattaa juuri niitä pelaajia mahdollisimman paljon, jotka haluavat mennä urallaan eteenpäin ja kehittyä Jokereissa ollessaan. Jos joku aikuisikäinen pelaaja tulee Jokereihin sillä ajatuksella, että se on meillä vielä viiden vuoden päästä, on kunnianhimo nolla. Jos joku pelaaja tulee sillä ajatuksella, että se lähtee kahden vuoden jälkeen valloittamaan maailman, kuulostaa se siltä, että kaveri tulee paiskimaan hommia ja kehittymään organisaatioon, jossa näkee parhaat puitteet omalle kehitykselleen.

Nuorten pelaajien typerin temppu itseään kohtaan, on olla tekemättä oman uran kannalta parhaita päätöksiä (raha, kehittymismahdollisuudet, vastuu, kentän ulkopuoliset puitteet). Vittuako siinä on väliä millään tupsukorvilla tai muilla. Jokainen nuori, joka on noussut liigatasolle on ansainnut asemansa itse kovalla työllä, eivätkä ole kasvattajaseuralleen mitään velkaa, jos ei ole voimassa olevaa sopimusta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Siinä onkin Jokereilla savottaa kehitä Raskin surkeaakin surkeampaa laukausta. Muuten hyvä taistelija.

Kuulostaa varsin lupaavalta alulta potenttiaaliselle maalintekijälle, jos kaveri ei osaa edes laukoa. Ja näitä taistelijoita meillä ei ollutkaan aikaisemmin, maalintekijöitä sen sijaan on yllin kyllin. Varsinkin jos Janne Lahti lähtee Venäjälle. Ja mitä tulee siihen että jotkut säälivät Raskia siksi että Joonas saa olla joidenkin meistä sylkykuppina, veikkaan edelleen että NHL:ään oikeasti pyrkivä pelaaja saa hieman kovempaakin painetta kuin jonkun Jokerifanin mahdolliset epäilyt kykyjen suhteen.

Laukaustaidotonta polkukonettahan ja kahden suunnan hyökkääjää Jokereiden rosteri onkin jo huutanut pidemmän aikaa, hienoa että Kekäläinen tekee tällaisiä löytöjä ja mainostaa niitä vielä maalintekijöiksi.

Ihan hyvä idea muutaman pelin ajan. Sitten kun porukka on katsellut sitä Aku Ruuttua 5-10 peliä 8min peliajalla tekemässä ei yhtään mitään kentällä niin aletaan huutamaan hankintojen perään tammikuussa. "Nyyh, miksei se Keklu hanki meille vittu tammikuussa korvaajia, kun ei miehet riitä muuten?"

Aku Ruuttu osaa sentään laukoa, tämä nähtiin mm junnukisoissa ja tekihän tuo komealla laukauksella maalin liigassakin muistaakseni IFK:n verkkoon.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Niin, sydän jää taakse ja tulevat tavoitteet ovat jossain muualla. Mitä jää käljelle? Vastaus: itseään ajatteleva pelaaja.

Aika jäätävää logiikkaa ja paljon päätelty parin lauseen perusteella. Voin vakuuttaa sinulle, että Rask ei ajattele itseään yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan joukkueessa. Tavoitteet on totta kai rapakon takana ja mies tiedostaa, että sinne päästäkseen pitää tehdä paljon töitä. Se työ tulee nyt (valitettavasti) tapahtumaan Jokereiden hyväksi.

Rask on loistava tsemppari ja sellainen asennepelaaja, jota tarvitaan menestyvässä joukkueessa. Todella monipuolinen pelaaja, jonka ainut iso heikkous on tosiaan laukaus. Silti hyvän pelikäsityksen ansiosta uskoisin sen 15 maalia menevän rikki ensi kaudella.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Dejá vu. Rask, Joonas

* työteliäs
* kova kaksinkamppailuissa
* luisteluvoimainen
* tavoite NHL:ssä
* periksiantamaton
* maalintekopotentiaalinen

Kieltämättä meillä on näitä miehiä miltei joukkue täynnä. Mielummin olisin lukenut lisäksi:

* ennalta-arvaamaton
* hyvä pelinluku
* loistava syöttelijä
* laukaus vahvuus
* tavoite SM-kullassa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös