Mainos

Joonas Rask HIFK:ssa

  • 295 047
  • 1 507

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Millonkohan ammattilaisurheilussa tajutaan se, että jos toimittaja soittaa ja puhelimeen vastataan krapulaisena tai vielä edellisen illan höyryissä, niin ainut vastaus on että en kommentoi nyt asiaan yhtään mitään ja palataan myöhemmin? Voin niin kuvitella Raskin vastanneen toimittajan puheluun vasta heränneenä kuola suupielestä valuen ja ensimmäiset mieleen juolahtaneet sanat ilmoille mumisten.

On kyllä oppikirjamaista käytöstä valtakunnan yhden seuratuimman seuran kokeneelta pelaajalta.
 

Cannedheat13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hifk:n olisi syytä olla nyt yhteydessä hääpariin, ja tarjota heille häämatka valitsemaansa kohteeseen. Lisäksi #88 voisi ilmoittaa samassa yhteydessä lahjottavansa "sopivaksi katsomansa" summan käyttörahaa kyseiselle matkalle. Eihän tämäkään tehtyä saisi tekemättömäksi, mutta saattaisi hieman antaa lohtua aivan jätkyttävän tapauksen unohtamiseksi. Ja mainehaittakin ainakin hieman loivenisi. Niin, ja #88 joko terapiaan tai vieroitukseen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Tj:ltä fiksut kommentit ja vakava puhuttelu (ja mahdollisesti varoitus ) enemmän kuin paikallaan. Jos nyt kuvaus pitää paikkansa niin on tietysti todella junttia toimintaa ja toivottavasti sopii asian fiksusti asianosaisen kanssa.

Mutta että IFK:n pitäisi joku virallinen tiedote antaa asiasta. Pitääkö nyt oikeasti erikseen tehdä selväksi ettei naisten halventaminen / häirintä ole seuran arvojen mukaista.

Ja potkut tällaisen vapaa-ajalla tapahtuneen kertaluonteisen törttöilyn takia. Ei hyvää päivää. Mutta kait tällainen somelynkkaus ja yhdestä urpoilusta bussin alle heittäminen antaa sopivan kuvan nykypäivän meiningistä.
Nyt oon kyllä eri mieltä. Rask käytännössä pilasi pysyvästi jotain vaikkapa morsiaimen loppuelämästä. Ja kuinka törkeällä tavalla; ottaa MORSIAIMEN nutturasta kiinni, painaa päätä alas ottamaan suihin huutaen samalla kuin apina. Somelynkkaus on pienempi paha kuin mitä nuoripari joutui kokemaan. Kenkää.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hifk:n olisi syytä olla nyt yhteydessä hääpariin, ja tarjota heille häämatka valitsemaansa kohteeseen. Lisäksi #88 voisi ilmoittaa samassa yhteydessä lahjottavansa "sopivaksi katsomansa" summan käyttörahaa kyseiselle matkalle. Eihän tämäkään tehtyä saisi tekemättömäksi, mutta saattaisi hieman antaa lohtua aivan jätkyttävän tapauksen unohtamiseksi. Ja mainehaittakin ainakin hieman loivenisi. Niin, ja #88 joko terapiaan tai vieroitukseen.
Noh, IFK ei kuitenkaan tässä mahdollisessa tanssissa ole mitenkään osallinen saati syyllinen, eli jos tai kun siellä asiat on menny kuten tässä nyt ollu esillä, ni ehkä olis paras että yön päätähti itse ottaa vielä yhteyttä heihin, ja kuittaa hyvityksenä jonkun sopivan keissin. Ja ihan omasta pussukastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Miksi sen olisi pitänyt nousta julkisuuteen? Rikosilmoitus ja sen seuraukset ja mahdolliset seuraukset työnantajalta eivät riitä? Julkinen ristiinnaulitseminen pitää saada kaupan päälle?
Kannattaa varmaan lukea ne kaksi ekaa virkettä mun postauksesta uudestaan. Jos ei aukea, niin sitten vielä uudestaan jne. Siihen en ota kantaa, onko tapa oikea vai väärä, mutta ymmärrettävä se on.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt oon kyllä eri mieltä. Rask käytännössä pilasi pysyvästi jotain vaikkapa morsiaimen loppuelämästä. Ja kuinka törkeällä tavalla; ottaa MORSIAIMEN nutturasta kiinni, painaa päätä alas ottamaan suihin huutaen samalla kuin apina. Somelynkkaus on pienempi paha kuin mitä nuoripari joutui kokemaan. Kenkää.


Musta tämä tapaus oli jo siinä mielessä astetta pahempi, kun kyseessä oli kaiken lisäksi vielä vasta vihitty hääpari ensimmäistä yhteistä hääpäiväänsä viettämässä, vaikka tollainen teko ei olisi toki yhtään hyväksyttävämpää missään muussakaan tilanteessa.

Jos Rask olisikin pelannut IFK:n sijasta Tapparassa, niin olen täysin varma siitä, että hän olisi saanut käydä hakemassa kamansa pukarista heti tämän tapauksen tultua seuran tietoon, saati sitten tonne iltapäivälehtien otsikoihin. Seuralle ei olisi ollut vaikeuksia keksiä niitä syitä sille sopimuksen purkamiselle.

Tosin Raskin kaltainen selvästi edarin jätkä ei olisi koskaan edes saanut sitä sopimusta sinne Tapparan riveihin, koska siellä se pelaajien vaatimustaso on vaan niin äärimmäisen korkealla tasolla, ettei siellä yksinkertaisesti ole tilaa tällaisille löysäilijöille, jotka viettävät niitä kesäiltojaan mieluummin siellä viinanhuuruisissa yökerhoissa, kun mitä pururadalla, punttisalilla ja Pyynikin portaissa hakemassa sitä kuntoa ja voimaa tulevalle liigakaudelle.

Eiköhän tollainen teko täyttäisi jo varmasti kaikki mahdolliset seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkit, jos tämä pariskunta päättäisikin viedä tämän asian ihan poliisin asiaksi.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noh, IFK ei kuitenkaan tässä mahdollisessa tanssissa ole mitenkään osallinen saati syyllinen, eli jos tai kun siellä asiat on menny kuten tässä nyt ollu esillä, ni ehkä olis paras että yön päätähti itse ottaa vielä yhteyttä heihin, ja kuittaa hyvityksenä jonkun sopivan keissin. Ja ihan omasta pussukastaan.


Todellakin ihan siltä omalta pankkitililtään, sillä IFK ei ole yhtään mitenkään velvollinen maksamaan tälle pariskunnalle mitään oman pelaajansa tällaisesta perseilystä, vaan kyllä Raskin on itse otettava asiasta täysi vastuu ja maksettava ne hänelle määrätyt pakolliset korvaukset, jos asia oikeusasteelle asti etenee ja/tai sitten ne epäviralliset asianomaisten kanssa erikseen sovitut korvaukset.

Enää ei pidä IFK:n lähteä sille samalle tielle, jota tehtiin aikoinaan Karalahden aikana, jossa seura makseli nöyränä niitä Jeren baarilaskuja ja vahinkoja hänen aiheuttamistaan hölmöilyistä. Kaiken huipuksi Jere sai vielä jatkaa joukkueessa ilman sen suurempia jatkoseuraamuksia.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Rask olisikin pelannut IFK:n sijasta Tapparassa, niin olen täysin varma siitä, että hän olisi saanut käydä hakemassa kamansa pukarista heti tämän tapauksen tultua seuran tietoon, saati sitten tonne iltapäivälehtien otsikoihin. Seuralle ei olisi ollut vaikeuksia keksiä niitä syitä sille sopimuksen purkamiselle.
Kuten Topi Rönnikin sai heti potkut, kun hänen vielä paljon vakavammat epäilyt tulivat julkisuuteen? Kuten Jukka Rautakorpikin sai kun vähät välitti valtion koronamääräyksistä?

Edit: Topias - > Topi
 
Viimeksi muokattu:

JiiGeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo & Raha
Kuten Topias Rönnikin sai heti potkut, kun hänen vielä paljon vakavammat epäilyt tulivat julkisuuteen? Kuten Jukka Rautakorpikin sai kun vähät välitti valtion koronamääräyksistä?
Juu ei Tappara nyt mitenkään erityisen esimerkillisesti ole kohuista potkuja jaellut. Sitä mukaa kun oikeus on jakanut tuomioita tai antanut vapauttavan tuomion, on sitten pahveja jatkettu tai purettu. Tarvii niitä sopimuksiakin kuitenkin kunnioittaa, kun hankala niitä on purkaa semmoisilla syillä, joita ei sopimuksessa erikseen tuoda esiin. Toki Rask-tapauksessa seuralla voi jokin sopiva käytös pykälä sopimuksessa olla ja ilmeisesti pelaajakaan ei ole ainakaan täysin törttöilyjään kieltänyt, joten saa nähdä miten homma etenee.
 

hoototoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huhhuh, että täällä ollaan nykyään herkkiä. Pojat on poikia ja rapatessa roiskuu. Anteeksipyyntö riittää tietenkin ja kesä jatkuu hääparilla sekö Raskilla. Syksyllä luistinta liikkeelle, niin unohtuu näiltä potkuja vaativilta "faneilta" tämä nopeasti.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Huhhuh, että täällä ollaan nykyään herkkiä. Pojat on poikia ja rapatessa roiskuu. Anteeksipyyntö riittää tietenkin ja kesä jatkuu hääparilla sekö Raskilla. Syksyllä luistinta liikkeelle, niin unohtuu näiltä potkuja vaativilta "faneilta" tämä nopeasti.

Toivon, että tämä oli läpällä.

Sinä hetkenä, kun 34-vuotias ammattiurheilija vetää ilman paitaa, tuhannen päissään (ehkä aineissa?) vasta-avioitunutta morsianta nutturasta, työntäen hänen päätään alaspäin ja huutaa suihinottokonetta, niin ollaan melko kaukana "pojat on poikia ja rapatessa roiskuu". Ihan tiedoksi, että tuossa tilanteessa puhutaan rikoksesta. Lisäksi on aivan vitun noloa.

Kesä jatkuu hääparilla, mutta muistot jäävät. Miltä sinusta tuntuisi tilanne jossa teillä on menossa ikimuistoinen päivä ja joku tekee tuolla tavalla morsiammellesi? Hootototototoo varmaan hymyssä suin katselisi ja jatkaisi kesäänsä?

Kerta toisensa jälkeen minut yllätetään tällä välinpitämättömyydellä näissä lätkäjätkien perseilyissä.
 
Suosikkijoukkue
Altavastaaja
Oksettava teko jos pitää tosiaan paikkansa, hyi saatana. Näitä on tullut viime aikoina ihan liikaa esiin (raiskaajat Rönni ja Lahtinen, kanukki-junnujen puuhat yms.) Ja joku vielä väittää pokkana, ettei lätkäkulttuurissa ole mitään vikana, pitäisi vaan silitellä päätä kun ”pojat on poikia”. Saman tien kenkää, jos totta.
 

Kyle

Jäsen
Oliko tämä hääpari kuinka tunnettu HIFK:n piireissä? Onko jotain väli? no ei ole, mutta ihan mielenkiinnosta.

Kuitenkin mielenkiintoinen ulostulo koko Facebookpäivitys tässä casessa ja mielestäni jonkinlainen ennakkotapaus, kun heti tuodaan nimi esiin ja vaaditaan seuraamuksia. Yleensähän "internet-etikettiin" on kuulunut se, että tälläisissä arkaluonteisissa asioissa ei tuoda nimeä julki vaan niiden julkituomisesta on pitemminkin varoiteltu. Jos halutaan rangaistusta niin reitti pitäisi olla esim suoraan poliisille tai seuralle info. Nythän esim Maikkari on heti uutissoinut nimellä asiasta jossa vaaditaan pelaajalle eroa. Kuitenkin mediataloillakin on yleinen käytäntö ollut käytäntö, ettei esim rikoksista epäiltyjen nimiä julkaista kovin herkästi. Toki tässä tapuksessa ei vielä ole taidettu mistään rikoksesta vielä puhua.

Ja ymmärrän tässä hääparin tuohtumuksen ja mitään sympatiaa ei Rask kerää. Itselle särähti vain korvaan tämä tapa miten tässä on toimittu.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Hifk:n olisi syytä olla nyt yhteydessä hääpariin, ja tarjota heille häämatka valitsemaansa kohteeseen.
Miksi HIFK:n pitäisi tuolle sulhaselle jotain hyvitellä, kun kerran morsian oli se jonka päälle käytiin? Edustatko sitä vanhaa koulukuntaa, jonka mielestä raiskauskin on ensisijaisesti loukkaus naisen aviomiestä ja sukua kohtaan?
Toki jos morsiamelle lahjoitetaan kahden hengen matka, niin hän saa ottaa tuoreen aviomiehensä mukaan. Jos haluaa. Tai sitten ihan jonkun muun. Jos haluaa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Huhhuh, että täällä ollaan nykyään herkkiä. Pojat on poikia ja rapatessa roiskuu. Anteeksipyyntö riittää tietenkin ja kesä jatkuu hääparilla sekö Raskilla. Syksyllä luistinta liikkeelle, niin unohtuu näiltä potkuja vaativilta "faneilta" tämä nopeasti.
Tää on kyllä suoraan kuin jostain entisaikojen paskan käytöksen oppikirjasta. Ei toivoisi enää nykyään löytyvän ymmärtäjiä kyseisenlaiselle perseilylle, mutta aina niitä vaan jostain ilmestyy.

Rask voisi todellakin miettiä sitä, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos joku hänen läheisensä joutuisi vastaavanlaisen limailun kohteeksi. Jokainen normaalilla ajattelukyvyllä varustettu ihminen tuomitsee tällaiset teot ilman mitään mutkutteluja. Myöskään mitkään päihteet ja niistä mahdollisesti johtuva muistamattomuus tai "ajattelukyvyn aleneminen" eivät voi olla mitään tekosyitä puolustella ala-arvoista käytöstä. Valitettavasti vieläkin kuitenkin löytyy näitä, jotka kuvittelevat voivansa tehdä mitä tahansa ja selitellä jälkeenpäin kuinka pojat ovat poikia ja rapatessa roiskuu, vaikka jokaisen täytyisi ymmärtää, että on tullut mokattua todella rankasti. Raskinkin olisi ollut parempi myöntää sössineensä heti ja ottaa omatoimisesti yhteys pariskuntaan ja pyytää vilpittömästi anteeksi. Nyt tuli vain epämääräistä mutinaa ja siitä sitten pyörä lähti pyörimään isommin julkisuudessakin. Suoraselkäisyydellä pystyisi sovittamaan paljon, vaikka sillä ei tehtyä tekemättömäksi saakaan.

Paljon on ollut tapahtuneesta keskustelua täälläkin ja onneksi suurin osa osaa suhtautua asiaan siihen kuuluvalla vakavuudella ja toivottavasti ne viimeisetkin muinaisjäänteet osaisivat jo siirtyä tälle vuosituhannelle. Paskaa toimintaa tuollainen oli ennenkin, mutta kun menneisyyttä ei voi muuttaa, toivottavasti kuitenkin jatkossa ihmiset olisivat viisaampia. Ei siihen vaadita mitään ihmeitä, vaan ihan perusasioiden hallitseminen riittää.
 

Animal

Jäsen
Nyt oon kyllä eri mieltä. Rask käytännössä pilasi pysyvästi jotain vaikkapa morsiaimen loppuelämästä. Ja kuinka törkeällä tavalla; ottaa MORSIAIMEN nutturasta kiinni, painaa päätä alas ottamaan suihin huutaen samalla kuin apina. Somelynkkaus on pienempi paha kuin mitä nuoripari joutui kokemaan. Kenkää.

Kunnianloukkauksen lisäksi tuossa kyllä liikutaan rajoilla täyttyykö myös seksuaalisen ahdistelun rikosoikeudellinen tunnusmerkistö.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Hifk:n olisi syytä olla nyt yhteydessä hääpariin, ja tarjota heille häämatka valitsemaansa kohteeseen. Lisäksi #88 voisi ilmoittaa samassa yhteydessä
Rahat loppu. Parasta mitä pystytään tarjoamaan on yhteistyökumppanin tarjoama maksullinen risteilylahjakortti Viroon ja Kiva-Harri mukaan oppaaksi. Kiva-Harrin kulut jäävät nuoren parin kannettavaksi.

Vakavasti ottaen niin äärimmäisen mauton temppu Raskilta ja voisi nyt noiden mediassa lauottujen munkkilatinoiden sijaan nostaa käden todella ylös virheen merkiksi ja miettiä löytyykö jotain keinoa korvata tätä kusipäisyyttä siviiliteitse nuorelle parille?
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Oliko tämä hääpari kuinka tunnettu HIFK:n piireissä? Onko jotain väli? no ei ole, mutta ihan mielenkiinnosta.

Kuitenkin mielenkiintoinen ulostulo koko Facebookpäivitys tässä casessa ja mielestäni jonkinlainen ennakkotapaus, kun heti tuodaan nimi esiin ja vaaditaan seuraamuksia. Yleensähän "internet-etikettiin" on kuulunut se, että tälläisissä arkaluonteisissa asioissa ei tuoda nimeä julki vaan niiden julkituomisesta on pitemminkin varoiteltu. Jos halutaan rangaistusta niin reitti pitäisi olla esim suoraan poliisille tai seuralle info. Nythän esim Maikkari on heti uutissoinut nimellä asiasta jossa vaaditaan pelaajalle eroa. Kuitenkin mediataloillakin on yleinen käytäntö ollut käytäntö, ettei esim rikoksista epäiltyjen nimiä julkaista kovin herkästi. Toki tässä tapuksessa ei vielä ole taidettu mistään rikoksesta vielä puhua.

Ja ymmärrän tässä hääparin tuohtumuksen ja mitään sympatiaa ei Rask kerää. Itselle särähti vain korvaan tämä tapa miten tässä on toimittu.
Itse veikkaan hääparin todenneen, että känniääliö saa sopivamman rangaistuksen tuomalla asia julkisuuteen kuin lähtemällä käsittelemään asiaa poliisin kautta. Eikös näistä julkisella paikalla tapahtuneista törttöilyistä yleensäkin ole nimi kerrottu, mikäli asialla on useita todistajiakin eikä kyseessä ole vakava rikos, josta voisi tulla linnatuomio. Jos asia olisi käsitelty poliisin kautta, Rask olisi voinut saada sakot, mutta julkiseksi tuominen laittaa varmasti erilaista painetta miettiä jatkossa tarkkaan miten käyttäytyy.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huhhuh, että täällä ollaan nykyään herkkiä. Pojat on poikia ja rapatessa roiskuu. Anteeksipyyntö riittää tietenkin ja kesä jatkuu hääparilla sekö Raskilla. Syksyllä luistinta liikkeelle, niin unohtuu näiltä potkuja vaativilta "faneilta" tämä nopeasti.


Oletko muka oikeasti tosissasi? Ajatteles sitä, jos joku sattuisi tekemään samalla tavalla sun puolisollesi, siskollesi, äidillesi tai vaikka sulle itsellesi. Olisiko asia susta silloinkin noin yhtä vähäpätöinen, jonka sä kuittaisit vain tyyliin, että "Pojat on poikia ja rapatessa roiskuu". Eli riittäisikö silloinkin vain pelkkä anteeksipyyntö?
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Pyytää asianomaisilta ja mediassa anteeksi, ottaa vastuun tapahtuneesta ja pääsee tästä jatkamaan kohti uusia perseilyitä tai parantamaan tapansa.

Jos jatkaa tuolla ”en muista” ja ”anteeksi, jos joku loukkaantui”-linjalla, niin silloin seurauksien todennäköisyys nousee melkoisesti.
Voisi kokeilla vaikka jotain syvällisempää kuin "anteeksi nyt, jos olit niin tyhmä, että huumorista suutuit". Riittääkö osaaminen moiseen, jää nähtäväksi.

Jos nämä äärimmäisen nolot muka anteeksipyynnöt otettaisiin tutkintaan, ehkä ne loppuisivat tai vaihtuisivat todellisempaan katumukseen.
 
Viimeksi muokattu:

Greffin

Jäsen
Jos Rask olisikin pelannut IFK:n sijasta Tapparassa, niin olen täysin varma siitä, että hän olisi saanut käydä hakemassa kamansa pukarista heti tämän tapauksen tultua seuran tietoon, saati sitten tonne iltapäivälehtien otsikoihin. Seuralle ei olisi ollut vaikeuksia keksiä niitä syitä sille sopimuksen purkamiselle.

Tämähän on aivan täyttä paskaa. Siellähän se Rönnikin pelasi samalla kun odotti oikeudenkäyntiä raiskauksesta syytettynä. Silti olet täysin varma, että tässä tapauksessa kenkää olisi tullut heti. Palkkasivat myös pelaajan, joka somessa ahdistellut alle 16v pikkutyttöjä. Tämä tapaus käsittääkseni viety asianosaisten osalta eteenpäin ja aikanaan kuullaan mihin päädytään.

Enkä mitenkään nyt syytä Tapparaa. Tuosta alaikäishommasta eivät varmasti tienneet ennakkoon mitään. Sopimusten purku ei vain kovin kevyesti onnistu.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Huhhuh, että täällä ollaan nykyään herkkiä. Pojat on poikia ja rapatessa roiskuu. Anteeksipyyntö riittää tietenkin ja kesä jatkuu hääparilla sekö Raskilla. Syksyllä luistinta liikkeelle, niin unohtuu näiltä potkuja vaativilta "faneilta" tämä nopeasti.
Tässä voisi kysyä että olisiko ajatus sama, jos saman teon sinulle tärkeänä päivänä sinun ystävien ja läheisten edessä tekisi sinulle 150kg iso mies, jolla on fyysinen ylivoima sinua kohtaan? Tai jos vaikka tyttäresi häissä joku toimisi tuolla tavalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös