Mainos

Joonas Rask HIFK:ssa

  • 295 107
  • 1 507

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Toivottavasti Rask tekee rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.

On kyllä surullista ja jopa sairasta, kuinka tälläkin palstalla heitetään oma kaveri bussin alle jonkun epämääräisen facebook-postauksen perusteella.
Oma kaveri? Se on lätkäpelaaja jota täällä tuskin kukaan tuntee.

Ja se oikeakin oma kaveri voi toimia törkeästi vaikkei sulle sitä kertoisi.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rask on varsin tunnettu hahmo tosiaan Stadin yössä. Sekoiluista en kyllä ole kuullut, mutta märkä maistuu.


Tämän vuoksi seurajohdolla olisikin syytä miettiä ihan vakavasti sitä, että onko meillä syytä jatkaa sitä Raskin sopimusta enää tästä eteenpäin. Hän tuskin on hintatasoltaan edes sieltä edullisimmasta päästä ja nyt vielä, kun hän selvästi on IFK:lle myös valtava mainehaitta joukkueenkin kannalta, niin onko meillä aivan välttämätöntä tarvetta pitää täällä tällaista pelaajaa, joka selvästi ei edusta kaukalon ulkopuolella niitä kaikkein esimerkillisemmän tai eniten treenaamiselle omistautuneen pelaajan tunnusmerkkejä.

Nyt vielä kun ne Raskin peliotteet edellisellä kaudella eivät edes olleet mitenkään niin erityisen mairittelevia, vaikka se hänen kausi ei mikään huonokaan varsinaisesti ollut, mutta uskon että IFK voisi kyllä löytää tänne Raskin tilalle jonkun saman tasoisen tai lähes samaa tasoa olevan pelaajan huomattavasti edullisemmin, joka taas ei viettäisi aikaa läheskään yhtä paljoa/ollenkaan siellä Helsingin yöelämässä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
MYV3 uutisten Teonkuvauksen perusteella kyse on kunnianloukkauksesta. Maksimirangaistus on sakkoa, eli Sörkkaan ei vielä tällä aivottomaan pelleillyllä pääse tiilenpäitä lukemaan.

Kuten jo toiseen ketjuun totesin, jos tässä johonkin rikosjuttuun mennään niin mainehaitta on mahdollisia sakkoja paljon pahempi rangaistus Raskin kohdalla.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tämän vuoksi seurajohdolla olisikin syytä miettiä ihan vakavasti sitä, että onko meillä syytä jatkaa sitä Raskin sopimusta enää tästä eteenpäin. Hän tuskin on hintatasoltaan edes sieltä edullisimmasta päästä ja nyt vielä, kun hän selvästi on IFK:lle myös valtava mainehaitta joukkueenkin kannalta, niin onko meillä aivan välttämätöntä tarvetta pitää täällä tällaista pelaajaa, joka selvästi ei edusta kaukalon ulkopuolella niitä kaikkein esimerkillisemmän tai eniten treenaamiselle omistautuneen pelaajan tunnusmerkkejä.

Nyt vielä kun ne Raskin peliotteet edellisellä kaudella eivät edes olleet mitenkään niin erityisen mairittelevia, vaikka se hänen kausi ei mikään huonokaan varsinaisesti ollut, mutta uskon että IFK voisi kyllä löytää tänne Raskin tilalle jonkun saman tasoisen tai lähes samaa tasoa olevan pelaajan huomattavasti edullisemmin, joka taas ei viettäisi aikaa läheskään yhtä paljoa/ollenkaan siellä Helsingin yöelämässä.
Samaa mieltä. Hannu Pikkaraisen ja Jere Karalahden henkeä huokuva edarisekoilu yöelämässä on asia mitä tämä seura juuri nyt vähiten kaipaa. Uskottavuuden ollessa muutenkin mitä on.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
MYV3 uutisten Teonkuvauksen perusteella kyse on kunnianloukkauksesta. Maksimirangaistus on sakkoa, eli Sörkkaan ei vielä tällä aivottomaan pelleillyllä pääse tiilenpäitä lukemaan.
Eli eiköhän tuo sovitella. Toki jos morsian tekee rikosilmoituksen, niin esitutkintaan menee varmasti. Ja sitten asiaan palaillaan joskus ensi vuoden puolella syyteharkinnan osalta, voisin kuvitella.
 

Wondermike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toivottavasti Rask tekee rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.

On kyllä surullista ja jopa sairasta, kuinka tälläkin palstalla heitetään oma kaveri bussin alle jonkun epämääräisen facebook-postauksen perusteella.

Juu ei tee.
Jos joku kunnianloukkausilmoituksen tekee niin morsian.

On kyllä vahvat värilasit päässä kun jaksaa uskoa ettei Rask ole nyt hölmöillyt oikein huolella.
Eihän hemmo ole edes itse kieltänyt tapahtunutta.
Muistamattomuus on lähes sama kuin tunnustaminen.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa mieltä. Hannu Pikkaraisen ja Jere Karalahden henkeä huokuva edarisekoilu yöelämässä on asia mitä tämä seura juuri nyt vähiten kaipaa. Uskottavuuden ollessa muutenkin mitä on.


Nimenomaan just näin. Mitä oon paljon kuullut, niin muutenkin se kaikki treenikulttuuri, lajille omistautuminen ja ammattimaisempi asenne ovat lisääntyneet aivan valtavasti SM-liigassa just viimeisen 10 vuoden aikana ja ihan valovuoden verran johonkin vuosituhannen alkuvaiheeseen verrattuna. Eli just näitä Karalahden ja Pikkaraisen kaltaista edarimeininkiä näkee tämän päivän liigassa enää todella vähän siihen verrattuna, mitä sitä oli just näiden herrojen aikana.

Tänä päivänä vaan tulee itselle väistämättä mieleen pelaajasta just tällainen "Edarin jätkä" ja "löysä paska", kun näkee tai kuulee näitä otsikoita jonkun lätkäpelaajan baari-illasta ja vielä jos näitä juttuja on useampia saman pelaajan kohdalla. Ja kun Raskin kohdalla selvästi on ollut näitä juttuja ennenkin, niin sitä suuremmalla syyllä seurajohdon kannattaisi nyt miettiä ihan vakavasti sitä hänen sopimuksensa jatkoa tai vielä mieluummin sen irtisanomista.
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Juu ei tee.
Jos joku kunnianloukkausilmoituksen tekee niin morsian.

On kyllä vahvat värilasit päässä kun jaksaa uskoa ettei Rask ole nyt hölmöillyt oikein huolella.
Eihän hemmo ole edes itse kieltänyt tapahtunutta.
Muistamattomuus on lähes sama kuin tunnustaminen.

Näissä asioissa mitataan niitä seuran arvoja joita tykätään huudella ja peräänkuuluttaa. Mielestäni uusi toimari hoiti leiviskänsä kommenteissaan hyvin, vaikkakin tällaisten asioiden välittömän jälkihoidon pitäisi hoitua mediaan myös ihan seuran omien kanavien kautta.

Raskin toiminta taas ensin yössä vaikuttaa törkeältä, eikä mies asemaansa ainakaan minun silmissäni tuolla hätäisellä ja kevyellä kommentoinnillaan yhtään paranna. Samalla tuo ikävää säröä myös IFK:n kilpeen.

Yksi suosikkipelaajista 2000-luvulla IFK:ssa. Näillä olemassa olevilla tiedoilla ei ole enää, sääli.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua yrjöttää tää koko keissi. Ei tossa mitkään anteeksipyynnöt auta kun känniapina on ikuisesti pilannut nuorenparin häämuistot. Loppuelämän molempien eka muisto häistä on "SUIHINOTTOKONE" eikä mitkään normaalit hääjutut. Kenkää ja heti.


Joo siis mikäli tämä juttu on totta, niin ainakin kyseisen hääparin illan se Rask on tässä onnistunut totaalisesti käytöksellään pilaamaan ja sitä kun ei pysty millään anteeksipyynnöillä enää jälkeenpäin korjaamaan.

Eli todellakin voisi IFK lähteä ensi kauteen ilman Raskia, koska tällaista mainehaittaa ei joukkue tarvitse.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tj:ltä fiksut kommentit ja vakava puhuttelu (ja mahdollisesti varoitus ) enemmän kuin paikallaan. Jos nyt kuvaus pitää paikkansa niin on tietysti todella junttia toimintaa ja toivottavasti sopii asian fiksusti asianosaisen kanssa.

Mutta että IFK:n pitäisi joku virallinen tiedote antaa asiasta. Pitääkö nyt oikeasti erikseen tehdä selväksi ettei naisten halventaminen / häirintä ole seuran arvojen mukaista.

Ja potkut tällaisen vapaa-ajalla tapahtuneen kertaluonteisen törttöilyn takia. Ei hyvää päivää. Mutta kait tällainen somelynkkaus ja yhdestä urpoilusta bussin alle heittäminen antaa sopivan kuvan nykypäivän meiningistä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hesarin jutun mukaan huomenna jutellaan Raskin kanssa ja "seuraamuksia tulee varmasti"

"Steen ei vielä osaa ottaa kantaa siihen, millaisia seuraamukset ovat.

”Puhumme Raskin kanssa ensin. Jos hänellä on tarvetta jonkinlaiseen apuun, meillä on seurana suunnitelma siihenkin. On hyvä selvittää, onko taustalla jonkinlaista ongelmaa, joka voisi aiheuttaa tällaisen käytöksen.”"

 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä tuo nyt oikein hyvälle vaikuta ja "muistamattomuuteenkin" vedotaan. Toivottavasti totuus selvitetään juuriaan myöten ja ratkaisut sitten sen mukaan. Ei vaan jaksaisi yhtään tällaisia kohuja seuran ympärillä, kun ei muukaan suorittaminen mitään hurraa-huutoja aiheuta.


Nyt tarvitaan persujen pelikirjaa, kännissä ja läpällä.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ja potkut tällaisen vapaa-ajalla tapahtuneen kertaluonteisen törttöilyn takia. Ei hyvää päivää. Mutta kait tällainen somelynkkaus ja yhdestä urpoilusta bussin alle heittäminen antaa sopivan kuvan nykypäivän meiningistä.
Törttöilyn? Oikeasti tuollainen käytös kyllä kertoo ihmisen asenteesta toisia ihmisiä/naisia kohtaan. Ihan jo pelkästään suihinottokoneeksi sanominen on todella alentavaa ja naista esineellistävää, nyt on lisäksi vielä käyty alentavasti käsiksi.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tj:ltä fiksut kommentit ja vakava puhuttelu (ja mahdollisesti varoitus ) enemmän kuin paikallaan. Jos nyt kuvaus pitää paikkansa niin on tietysti todella junttia toimintaa ja toivottavasti sopii asian fiksusti asianosaisen kanssa.

Mutta että IFK:n pitäisi joku virallinen tiedote antaa asiasta. Pitääkö nyt oikeasti erikseen tehdä selväksi ettei naisten halventaminen / häirintä ole seuran arvojen mukaista.

Ja potkut tällaisen vapaa-ajalla tapahtuneen kertaluonteisen törttöilyn takia. Ei hyvää päivää. Mutta kait tällainen somelynkkaus ja yhdestä urpoilusta bussin alle heittäminen antaa sopivan kuvan nykypäivän meiningistä.


Entäs jos kyseinen tapaus, kuten tämä mahdollisesti totta ollessaan onkin sen verran vakava juttu, ettei siinä yksinkertaisesti auta vain pelkkä toimitusjohtajan puhuttelu ja varoituksen antaminen?

Kaikkea kun ei voi aina vaan kuitata sillä, että "no se nyt oli vain kertaluontoinen yksittäinen tapaus". Tai voidaan just niissä yhteisöissä, joissa tapaus halutaan vain lakaista maton alle ja jos ei haluta ottaa vastuuta asiasta.

Mutta JOS tämä Raskin tapaus on edes puoliksi totta, niin kyllä silloin tällaisessa tapauksessa se potkujen antaminen hänelle on se ainoa oikea vaihtoehto, eikä siinä ole kyse mistään bussin alle heittämisestä.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän nämä ovat sellaisia tapauksia, että sieltä pitäisi asap lentää tiedote punaisella pohjalla ja valkoisella tekstillä. Sisältönä että asiasta ollaan tietoisia ja IFK ei hyväksy. Lupaus asian käsittelystä ja hoidosta sen vaatimalla vakavuudella.

Nyt siellä sen sijaan laituri ja toimitusjohtaja viestivät kilpaa iltapäivälehtien kysymysten kautta.
Kertoo siis kaiken tarpeellisen seuran ammattimaisuudesta myös tässäkin asiassa. Ei kovin hyvältä juuri nyt kyllä näytä oikein mikään asia IFK:ssa ja sen toiminnassa. Jos hävetti jo aiemmin, niin kyllä se häpeän määrä on enemmän siellä kasvu-uralla kuin siihen toiseen -toivottavaan sellaiseen- suuntaan.

En itsekään olisi suoraan potkuja antamassa, mutta hyväksyn kyllä, jos sellaiseen päädytään, koska pienemmistäkin virheistä rangaistaan sillä työpaikan menetyksellä.

Se Ramukin voisi kaiken muun vinkumisen sijaan keskittyä siellä pelaajayhdistyksessä ratkomaan näitä pelaajien kiihtyvässä tahdissa esiin tulevia henkisiä ongelmia. Siis juuri näitä, joissa urheilijalta katoaa vähätkin muumit ja sen myötä harkinta toimiensa suhteen, kun elää jossakin jumalkompleksin vallassa, ja olettaa kaikkien palvovan maata jalkojensa alla vain siksi, että on urheilija, ja mahdollisesti perusjamppaa enemmän fyffeä tilillä.

Raha, valta ja palvonta näyttää edelleen sairastuttavan ihmisiä, joten siihenkin palvontakulttuuriin toivoisi muutosta tulevan tulevaisuudessa.

Toivotaan, että sillä pelaajayhdistyksellä olisi enemmän aikaa jatkossa järkkäillä jäsenilleen psykologeja, jos ei enää jalat pysy oikein maassa. Siihen voisi tosiaankin enemmän panostaa tulevaisuudessa, niin ehkä loppuisi nämä keissit urheilijoiden kohdalla, tai ainakin vähenisi toivoakseni.

Valitettavasti Ramulla on tärkeämpiä asioita menossa, kun haaveilee omasta maineesta ja kunniasta. Siinä ei tällaiset asiat vissiin paljoa paina.

Alkaa menemään maku koko urheilusta, ja erityisesti kaikesta miesten urheilusta, joista juurikin jääkiekko ja jalkapallo tuntuvat nyt korostuvan idioottien lajeina.

No onneksi Naisten urheilu nostaa kovaa vauhtia päätään, niin ei tarvitse kohta enää sekopäisiä äijiä tillitellä.
Ja tokihan se on -ainakin kunnes muuta selviää (toivottavasti kuitenkaan ei)- seurata tällaisia tarinoita, kuten vaikkapa Armand Duplantisin touhuja seiväshypyssä.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anteeksipyynnöt ja lahjukset olisi EHKÄ toimineet ennen asian julkiseksi tulemista.

Nyt tämän hetken tiedon mukaan Rask on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään joka on rikos.

”Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.”

En millään usko että HIFK haluaa antaa sellaisen kuvan että lakaisevat asian maton alle.
Sovittelun tekee erityisen vaikeaksi se että Rask ilmeisesti fyysisesti kävi kiinni morsiameen.
Rikoslaki nimittäin kieltää seksuaalisen ahdistelun, joka on fyysistä kajoamista toisen ihmisen koskemattomuuteen.

Itse uskon että morsian tekee asiasta rikosilmoituksen ja sen jälkeen poliisi tutkii asian, joka sitten johtaa syytteeseen tai ei.
Niin enkä tiedä tarkkaan miten asia lienee, mutta eikö tällaisessa tapauksessa, kun tapaus tosiaankin on julkinen, voi jokin instanssi ohittaa jo kaikkien asianomaisten oman tahdon, ja viedö asiaa eteenpäin tutkintaan ja syyteharkintaan, sillä kyseessähän näillä tiedoin on tosiaankin nykylainsäädännön puitteissa rikos, ja näin ollen ei voida vain asianomaisten toimesta yksinomaisesti päättää sitä, tuleeko mahdollisia jatkotoimia asioiden suhteen.
Joku paremmin lainsäädäntä tunteva voi asiasta kertoa, että miten tämä lienee.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itselle ainakin on olemassa tärkeämpiäkin arvoja kuin laki. Tao lähinnä laki ei määritä sitä moraalia monessakaan asiassa.
Tästä hyvin samaa mieltä, että lainsäädäntö sekä moraali eivät enää juurikaan kulje käsikädessä. Tokihan se myös on vaikea asiakin, sillä moraalikäsitys on vana ihmisillä niin kovin erilainen, ja kumpuaa usein pääosin oman edun ajatuksesta, tai ainkain se moraali ketterästi monella kallistuu alati siihen suuntaan, joka parhaiten sitä omaa etua tukee.
 

Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saattaa tulla Raskille kuiva jakso. Toimari totesi että aiotaan apua tarjota. Eli senhän vois vetää niin että todetaan että lähet tosta katkasuhoitoon ja sopimus kuitenkin jatkuu, ja hoidon aikana et pelaa. Jos hoito ei maistu, puretaan sopimus.

Toki sitä voi sitten lähteä johonkin muuhun liigaan pelailemaan.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi sen olisi pitänyt nousta julkisuuteen? Rikosilmoitus ja sen seuraukset ja mahdolliset seuraukset työnantajalta eivät riitä? Julkinen ristiinnaulitseminen pitää saada kaupan päälle? Jos jokaisen liigapelaajan kaikki kännisekoilut pitäisi raportoida ja ruotia Facebookissa, niin ei meillä hirveästi olisi niitä pulmusia jäällä.
Kyllä nämä jossakin määrin on todellakin syytä nostaa julkisuuteen, sillä muuten tästä tulee vaiettu kulttuuri urheilun sisällä, ja sellainen ei olisi suotavaa kun kyseessä kuitenkin ihmiset jotka ovat ammattiensa puolesta julksisuuden henkilöitä, ja heitä nuoret ihmiset idolisoivat, niin olisi kovin suotavaa heidän myös kantavan sen vastuunsa siitä, mitä he nuoriell opettavat.

Raskinkin on nyt syytä kysyä, että jos tämä kohtaisi vaikkapa hänen mahdollista tytärtään, niin miten itse suhtautusi tilanteeseen? Haluaako sii antaa mallin, että on ihan ok pahoitella ihmiten mieliä, kun itse vähän bilettää. Ja tosiaankin sitten kannattaa pitää ne lihaksensa piilossa, kun joku tulee hänen naisystäänvä vetlemään siuksista ja kertoilemaan tämän olevan suihinottokone.

Näin, asioiden tullessa julkisiksi, niistä toivokansi joudutaan puhelemaan myös nuorien urheilijanalkujen kotosalla, että tämä ei saa missään olosuhteessa olla se arvomaailma, johon se urheileva maailma kasvattaa.
Toivoakseni asioiden julkiseski tulo jatkossa tervehdyttää tätä urheilevaa maailmaa, ja siellä aletaan reagoimaan oikeisiin asioihin, eikä vain siihen, että kunkan vitusti pelaajan pitää tienata. Arvomaailma on kyllä pahanpäiväisesti sekaisin mm siellä pelaajayhdistyksessäkin, johon jo aiemmin viittasin.
 

DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Nimenomaan just näin. Mitä oon paljon kuullut, niin muutenkin se kaikki treenikulttuuri, lajille omistautuminen ja ammattimaisempi asenne ovat lisääntyneet aivan valtavasti SM-liigassa just viimeisen 10 vuoden aikana ja ihan valovuoden verran johonkin vuosituhannen alkuvaiheeseen verrattuna. Eli just näitä Karalahden ja Pikkaraisen kaltaista edarimeininkiä näkee tämän päivän liigassa enää todella vähän siihen verrattuna, mitä sitä oli just näiden herrojen aikana.

Tänä päivänä vaan tulee itselle väistämättä mieleen pelaajasta just tällainen "Edarin jätkä" ja "löysä paska", kun näkee tai kuulee näitä otsikoita jonkun lätkäpelaajan baari-illasta ja vielä jos näitä juttuja on useampia saman pelaajan kohdalla. Ja kun Raskin kohdalla selvästi on ollut näitä juttuja ennenkin, niin sitä suuremmalla syyllä seurajohdon kannattaisi nyt miettiä ihan vakavasti sitä hänen sopimuksensa jatkoa tai vielä mieluummin sen irtisanomista.
Seuran sisäisiä sanktioita varmasti tulee, mutta mikään mainehaitan mukainen irtisanomispykälä joka jokaisesta liigasopimuksesta löytyy, ei kyllä näiden lähtötietojen pohjalta täyty
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli HIFK siis hyväksyy seksuaalisen ahdistelun, jos se ei anna potkuja Raskille? Selvä. Rask on myös ihminen eikä kukaan ole kuollut eikä mistään isosta rikoksesta puhuta niin potkut olisi mielestäni ihan kohtuuton ratkaisu. Rangaistus pitää suhteuttaa tehtyyn rikokseen ja se ei mielestäni ole potkut. Jos Rask saisi kenkää niin rima potkuille on sitten heitetty. Vaadin vastedes jokaisesta baaritappelusta, ylinopeussakosta ja kännitörttöilystä suoria potkuja jokaiselle seuran työntekijälle. Puhumattakaan mistään isomman kategorian rikoksista. Aika väsynyt ajatusmalli, että jos ei HIFK anna potkuja niin seura hyväksyy tapahtuneen.

Samaa mieltä. Toisaalta en jäisi itkemään Raskin perään jos hänet heitetään bussin alle. Täysin älyvapaata toimintaa, mutta onko joku oikeasti yllättynyt? Lätkäjätkille maistuu usein viina ja nykyään ilmeisesti muutkin substanssit. Niitä sekoitellessa voi jälki olla rumaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös