Mainos

Joonas Lyytinen Stadissa

  • 131 618
  • 633
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oli mieletön jatkosopimus. Kertoo aika paljon, että UTJ, joka vasta Lyytiselle (oletettavasti suht. hintavatkin) jatkot rustasi, joutuu purkamaan sopimuksen aivan kauden alussa. Mikä muuttui? Oliko Lyytinen jotenkin paljon ennakko-odotuksia heikompi?

Jos jotain hyvää, niin ainakin tämän voi tulkita siten, että Tobias myöntää typerän virheensä.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
En minäkään tuuleta tätä hommaa, mutta jos sieltä tulee hyvä korvaaja, niin se olisi kova homma.

Lyytiselle kaikkea hyvää. Liian isot saappaat oli täällä täytettävänä. Kun itseluottamus menee nollaan, pitää vaihtaa maisemaa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Sanottakoon sitten niin, että siihen rooliin, johon Lyytinen oli kaavailtu, ei ole helppo löytää korvaajaa, ainakaan Salmelaisen ei ole.
Toisaalta joukkuehan vahvistuu jo pelkällä Lyytisen poistumisella. Toki tarvitaa sentterin lisäksi kiekollinen pakki, vaikka muuten puolustus onkin ollut hyvä.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Harmi että ei onnistunut täällä, vaikka oli täällä useamman vuoden.
Muutama vuosineljännes oli loistavia, muut meni huonosti.
Toivottavasti löytää pelinsä, menee minne menee. Potentiaali oli enempäänkin.
Joukkue ei ainakaan heikentynyt.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En minäkään tuuleta tätä hommaa, mutta jos sieltä tulee hyvä korvaaja, niin se olisi kova homma.

Lyytiselle kaikkea hyvää. Liian isot saappaat oli täällä täytettävänä. Kun itseluottamus menee nollaan, pitää vaihtaa maisemaa.
Good riddance, en ikinä digannut Lyytisestä. Parhaimmillaan hyvä kiekollinen pakki liigaan, mutta liikaa ailahtelevaisuutta. Ehkä paremmassa valmennuksessa nousee vielä nextille levelille, mutta epäilisin, että ura on hiipumaan päin, vaikka ikä alkaa olla vasta nyt puolustajan prime timessa.

Parasta toki olisi, jos Salmelainen pakkaisi myös jumppakamansa ja lähtisi samalla ovenavauksella.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Lyytiselle kaavailut rooli ei onnistunut.Lyytisen kaavailtu paikka oli varmasti kahdessa ensimmäisessä parissa ja tällä hetkellä ei mahdu kolmeen pelaavaan pariin. Kaveri myös taisteli aika paljon henkisien asioiden kanssa (itseluottamus). Lyytinen pienemmässä seurassa pystyy ottamaan se kiekollisen vastuuroolin. Stadin valot vaan taisi olla liikaa.

Molemmille hyvä asia kun asia ratkaistiin tässä vaiheessa näin.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli mieletön jatkosopimus. Kertoo aika paljon, että UTJ, joka vasta Lyytiselle (oletettavasti suht. hintavatkin) jatkot rustasi, joutuu purkamaan sopimuksen aivan kauden alussa. Mikä muuttui? Oliko Lyytinen jotenkin paljon ennakko-odotuksia heikompi?
Pitää ensinnäkin muistaa, että ei Lyytisen jatkosopimusta toukokuussa tehty, vaan luultavasti jo joskus vuodenvaihteen tienoilla. Lyytisen kevätkausi oli jo pettymys, vaikka siinä olikin pidempi breikki alla. Nyt sitten alkukausi ei osoittanut että kurssi lähtisi muuttumaan. Ja kyllä, mielestäni Salmelaisella ja valmennuksella oli lupa odottaa Lyytiseltä paljon nähtyä parempaa.

Toisaalta joukkuehan vahvistuu jo pelkällä Lyytisen poistumisella.
No ei tietenkään vahvistu. Lyytistä ei olisi ollut mikään pakko peluuttaa ja sitä kohti tässä oltiinkin menossa, kun pakkihierarkiassa oli tippunut yhä alemmas. Joukkue vahvistuu vasta sitten kun Lyytiselle hankitaan korvaaja.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei Salmelainen vielä ole korjannut mitään. Hän on vain poistanut yhden ongelman.
Luultavasti nykyään varmistetaan uuden kaverin saatavuus ennenkuin heitetään vanha menee. Ellei kyseessä ole sitten vanhan pitkäaikainen loukkaantuminen.

Joo. Vahvistuksia pitää saada. Lyytinen onnistuu sitte muualla. Vähän jäi lauritaipale-syndrooma päälle täällä.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Luultavasti nykyään varmistetaan uuden kaverin saatavuus ennenkuin heitetään vanha menee. Ellei kyseessä ole sitten vanhan pitkäaikainen loukkaantuminen.
Niin näin toimii ammattimainen UTJ, mutta onko meillä sellainen?

Hiukan pelolla odotan mitä tulee tilalle vai onko Salmelaisen laiska ratkaisu Salinin hyvä kehitys ja luotetaan sisäiseen kasvuun Luhangan, Lehmuksen ja Luodon muodossa. Sitten sisään tulee ”Jardine” VOL 2, kun huomataan ettei em. kolmikosta ole mitään hyötyä Liigassa kaudella 22-23.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Itse totean Lyytisen sopimuksen purusta, että harmin paikka, koska olen edelleen sitä mieltä, että hän on mainettaan parempi pakki, jonka peliesityksiä loukkaantumiset sekoittivat poikkeuksellisen paljon.

That said, jos toisella osapuolella oli vähänkään sellainen fiilis, että homma ei lähde rokkaamaan ja koko ajan on vähän vaikeaa, sopimuksen purku oli täysin oikea päätös.

Toivotan Lyytiselle onnea jatkoon. Nyt on sitten Salmelaisen vuoro hankkia Lyytisen korvaaja. Vaikka täällä kuinka on Lyytistä haukuttu, korvaajan hankkiminen ei ole mikään täysin läpihuutojuttu.

Ajattelen täysin samoin. Parhaimmillaan Lyytinen on todella hyvä kiekollinen pakki ja on oikeastaan aika hyvä all around pakki, josta todisteena nuo ensimmäisten kausien hyvät tehotilastot meillä +13, +10 ja +14.

Ei enää tuon ison loukkaantumisen jälkeen päässyt oikein mihinkään rytmiin ja parempi silloin etsiä seura muualta.

Omalla tavallaan Lyytisen ongelma on se rooli, johon hänet hankittiin. Jos hänet olisi hankittu 2. ketjun all around pakiksi ja vierellä "Auvitu", niin se olisi voinut toimiakin. Pisteodottama ja paineet olisi olleet pienemmät. Nyt Luoti vähän niin kuin yritti täyttää sitä 1.parin pisteitä tekevän pakin roolia ja yliyritti ja pelasi aivan liian näppärää.

Tässä kohtaa katse kiinnittyy kyllä Salmelaiseen, jonka olisi ehkä pitänyt tunnistaa pelaaja paremmin, että mikä on se oikea rooli tälle.

Hyvää jatkoa Luodille. Varmasti tekee jossain vielä hienon uran.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Kerrassaan loistava uutinen. Parhaimmillaan Luoti oli erinomainen, mutta 75 % ajasta täysi p*ska. Oikeassa roolissa olisi voinut olla hyödyllinen kaveri myös meillä, mutta urheilujohdon ja valmennuksen Joonakselle piirtämä rooli oli täysin eri planeetalla kuin miehen suoritustaso ja -varmuus.

Salmelaiselta oli jättimäinen virhe tehdä Lyytiselle jatkosopimus. Nyt virhe on myönnetty ja käsi nostettu pystyyn sopimuksen purun myötä. Seuraava askel on olennainen, eli virheen paikkaaminen. Nyt tarvitaan se kiekollinen puolustaja sekä ennen kaikkea kiekollinen sentteri. Suorita Tobbe!
 

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Positiivinen yllätys, että Lyytisen sopimus lopulta purettiin. Hyvänä päivänä varsin kelvollinen kiekollinen pakki, normaalina päivänä hasardi omassa päässä ja huonona päivänä aivan karmea pelillinen rasite. Valitettavasti huonoja päiviä tuntui olevan eniten. Myös erittäin loukkaantumisherkkä, joka varmasti sotki myös peliä. Oli myös kallispalkkainen.

Eiköhän tämä tarkoita, että uutta pakkia on tulossa joukkueeseen suhteellisen nopeasti. Jos on edes Top-6 puolustaja, niin tässä mentiin parempaan suuntaan. Lyytisellä ei ollut enää asiaa kuuden pelaavan pakin joukkoon.

Kaikkea hyvää jatkoon Lyytiselle, ammattikiekkoilijan ura varmasti jatkuu jossain päin.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Kaikkea hyvää tulevaan Joonakselle.
Heikohkoa tekemistä jo pitkän aikaa IFKssa, ja hyvä ratkaisu oli purkaa sopimus.
Toivottavasti löytää itsensä kiekkoilijana vielä jossain.
Nuori mies kuitenkin kyseessä.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Pitää ensinnäkin muistaa, että ei Lyytisen jatkosopimusta toukokuussa tehty, vaan luultavasti jo joskus vuodenvaihteen tienoilla.
Mutta miksi se yleensäkään tehtiin? Loukkaantumisista kärsinyt ja muutenkin hassrdi pelaaja. Jotkut ovat perustelleet että saatiin halvalla, mutta niinhän se Sulo Vilenkin sai. Nyt sentään jo myönnetään ettei mennyt ihan putkeen, kun kerran sopimus purettiin. Mielenkiinnolla odotan Salmelaisen seuraavaa siirtoa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
- Dyk: Yksi seura Pohjois-Euroopasta. Mahdollisesti voi jotain tapahtua, jos HIFK valmis luopumaan.
- Lyytinen: Viime aikoina ei kukaan.
- Palola: Viime aikoina kaksi seuraa Keski-Euroopasta. En usko, että tekevät liikkeitä. Ehkä, jos sopimus puretaan.

Alkukeväästä oli huomattavasti enemmän kyselyitä, mutta en osaa sanoa, että lähestyikö mikään joukkue tosissaan pelaajien agentteja. Toki näistä pelaajista kukaan ei kuulu sellaisiin pelaajiin, joita voisin vilpittömästi suositella.

Tekisit ison palveluksen seuralle nimeltä IFK, jos saisit nämä kolme suositeltua ympäri Eurooppaa. Minä ainakin tarjoan sinulle 10 tuoppia Nordiksella tästä hyvästä.
@FINhockeyscout 1/3 hoidettu! Hienoa. 2/3 vielä jäljellä. Korotan vielä panoksia eli tarjoan sinulle 20 tuoppia, jos löydät Salmelaiselle tekijämiehet näiden tilalle.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin näin toimii ammattimainen UTJ, mutta onko meillä sellainen?

Hiukan pelolla odotan mitä tulee tilalle vai onko Salmelaisen laiska ratkaisu Salinin hyvä kehitys ja luotetaan sisäiseen kasvuun Luhangan, Lehmuksen ja Luodon muodossa. Sitten sisään tulee ”Jardine” VOL 2, kun huomataan ettei em. kolmikosta ole mitään hyötyä Liigassa kaudella 22-23.
Ihan validi pelko. Kyllä tässä Tobbe nyt suorittaa saa. Selitykset ei auta.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
@FINhockeyscout 1/3 hoidettu! Hienoa. 2/3 vielä jäljellä. Korotan vielä panoksia eli tarjoan sinulle 20 tuoppia, jos löydät Salmelaiselle tekijämiehet näiden tilalle.
Palolan jopa pitäisin mieluusti. Seuraavat askeleet Salmelaisen osalta ovat nähdäkseni:

1) Kiekollisen sentterin hankkiminen (mieluusti Dyk ulos samalla avauksella)
2) Laadukkaan puolustajan hankkiminen (Lyytinen ulostettu alta pois)

Jos ja toivottavasti kun nämä kaksi ruutua saadaan hoidettua, voidaan tutkia veskariasiaa. Tapsalla tarttuu erinomaisesti ja hän on etsikkoaikansa ansainnut. Mutta en näkisi mahdottomana, että Tapsan rinnalle haettaisiin toinen veskari Niilon sijaan. Jos siis halutaan menestyä.

Viimeisenä askeleena on C pois Tallbergin rinnasta ja Tale rotaatioon ainakin hetkeksi. C:n voi antaa Melartille, Motinille tai Pakariselle.

Kiitos.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
.

Tässä kohtaa katse kiinnittyy kyllä Salmelaiseen, jonka olisi ehkä pitänyt tunnistaa pelaaja paremmin, että mikä on se oikea rooli tälle.

Hyvää jatkoa Luodille. Varmasti tekee jossain vielä hienon uran.

Mun mielestä tässä myös täytyy arvioida se max potentiaali jonka perusteella on Lyytisen hankinnan aikoinaan tehnyt. Sitten jatkosopimukselle on antanut myös valmentaja oman vihreän valon.
Sitten sen suorituksen tekee pelaaja kentällä ja kun Salmelainen ei pääse toisen pään sisään niin toteumat vaihtelee. Näitä esimerkkejä on jokaisesta seurasta ja sitten myös lopputulema sama.

Erilaiset olosuhteet joukkueessa vaikuttaa pelaajan sopeutumiseen ja flow tilanteen löytämiseen. Siihen vaikuttaa valmennus, joukkuekaverit + muu ynpäristön paine.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Niin näin toimii ammattimainen UTJ, mutta onko meillä sellainen?

Hiukan pelolla odotan mitä tulee tilalle vai onko Salmelaisen laiska ratkaisu Salinin hyvä kehitys ja luotetaan sisäiseen kasvuun Luhangan, Lehmuksen ja Luodon muodossa. Sitten sisään tulee ”Jardine” VOL 2, kun huomataan ettei em. kolmikosta ole mitään hyötyä Liigassa kaudella 22-23.
Juu ja Jardine vol2 ei auta mitään. Kyllä tässä kieltämättä kauhukuvat tulevat ensimmäisenä mieleen. Luottoa Salmelaiseen pakkimarkkinoilla(senttereistä puhumattakaan)ei ole.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
No ei tietenkään vahvistu. Lyytistä ei olisi ollut mikään pakko peluuttaa ja sitä kohti tässä oltiinkin menossa, kun pakkihierarkiassa oli tippunut yhä alemmas. Joukkue vahvistuu vasta sitten kun Lyytiselle hankitaan korvaaja.
Kyllä se siellä olisi ennemmin tai myöhemmin ollut vaappumassa, viimeistään kun olisi tullut muutama loukkaantuminen. Mieluummin katselen vaikka Lehmusta ja Luhankaa pelaavassa kokoonpanossa, koska heistä voi ollakin hyötyä tulevaisuudessa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu JES!

Anteeksi, spontaani tuuletus. Kaikkea hyvää Lyytiselle, ei ihmisenä mitään häntä vastaan, viime vuodet on vaan olleet pellisesti niin huonoja ja hinta oletettavasti korkea, niin jatkosopimus oli alunperinkin virhe.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Hieman oon yllättyny, että siellä oli boolsseja pistää Lyytinen kiertoon ku vasta jatko tehtiin. Tyytyväinen täytyy olla ilman muuta tähän ratkaisuun ja nyt sitte odotetaan niitä ''veret seisauttavia'' korvaajia :D
Vieläks se Dehner pelaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös