Mainos

Jonne Virtanen – vaikeuksien kautta voittoon?

  • 318 490
  • 964

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPin 4.ketju on melko kovassa iskussa. Edelleen laittaisin koko ketjulle vielä ensi kaudeksi sopparia, vaikka varsinkin Sipi alkaa olemaan aika vanhaa rautaa. Akatemian poikaset eivät ole parhaita korvaamaan näitä neloskentän ukkoja.

Mutta vaikka Sipi onkin vanhaa rautaa jo niin Jonnen vierellä ärtynyt huippuiskuun ja tehnyt mukavan määrän maalejakin. Tätä "tutkaparia" ei kyllä kannattaisi rikkoa. Se toimii kun "junan vessa" :) siinä kävi salmiokin kokeilemassa ja hyvin tuo ketju pelasi siitä huolimatta. Voisi olla vaikka meidän nelosketju ensikaudella. Toki Jääskeläinenkin voi jatkaa, mutta voisi olla joku junnumpi kolmantena lenkkinä ja silti varmaan ketjun peli toimisi.

Mutta Jonnessa sen verran että onhan miehen pelaaminen mennyt etenpäin. Ylivoimalla vihdoinkin miestä peluutettu maskissa ja päivä päivältä on tuossa roolissa parempi. Ei niin helpolla siirettä maalin edestä ja kun luistinkin kulkee nykyään paremmin niin varmaan jatkossakin YV aikaakin tulee. Kulmissahan mies aina on ollut omimillaan.
 
Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvin on Jonne pelannut tällä(kin) kaudella ja täyttänyt paikkansa ilman muuta. Virtasta saa kyllä ottaa todella kovaa kulmissa, kun kaveri ei kovin helpolla kaadu. Jos esim. Quirk saisi samalla tavalla mailaa ym. niin kaveri kannettaisiin pelistä kuin pelistä sinkkiarkussa pois (tosin luultavasti vain kerran).

http://www.sjl.fi/web/pdf/2012/201250_ke/sjl12p55.pdf (Vie pienjyväskylän lehteen haastatteluun)

Tuossa Jonnen haastattelu, hyvät on läpät jälleen :)

Miltä tuntuu tulla isäksi?

– Kivalta tietenkin. On odottava fiilis. Toivotaan, että lapsi syntyy terveenä ja valkoisena.

:D
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Oli kyllä loistava juttu ja analyysi Jonnesta,täyttä asiaa. Jonne tuo kyllä monesti umpitylsään ja harmaaseen massaan väriä pelkällä olemuksellaan. Niin ja kaukalossakin herättää ilmiselvästi kunnioitusta. Ihmettelen tyyppejä jotka eivät Jonnea halua pitää joukkueessa.
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Jonne on ehdottomasti pidettävä porukassa. Tällaista väriläiskää aina kaivataan ja kuuluu olevan myös paljon äänessä luomassa hyvää pukukoppihenkeä.
Viime kaudesta lähtien 4 jäähyminuuttia kertoo sen, että mies on ymmärtänyt oman hitautensa ja pelaa sen mukaan eikä yritä koheltaa tilanteisiin, mihin ei vain yksinkertaisesti ehdi. Tervettä kasvamista pelaajana.
Kulmaväännöissä dominoi ja kun sille päälle sattuu niin silkkiset kädet ja erään toisen Virtasen juonikkuutta vastaavia temppuja heittelee.

Lisäksi kun irvistää vaihtopenkiltä niin vähemmän perseilevät vastustajat siellä :)
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ei kai täällä kukaan halua luopua Jonnesta? En ainakaan löytänyt yhtään viestiä tästä ketjusta jossa sellaista vaadittaisiin.

Tuskin mikään kovin kallis (?) pelaaja + sopii hyvin nelos-ketjun keskelle. Jatkoon.

Ei tästä ketjusta mutta noissa ensi kauden spekuloinneissa kyllä. No marginaalivähemmistö joiden sietäisi hävetä.
 
Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensikautta ajatellen täytyy muistaa, ettei JYP ole Jonnen ainoa vaihtoehto. Vaikka kyseessä onkin fanien suosikki ja ilmeisen loistava pukukoppipelaaja, niin mihinkään tarjoussotiin ei ehkä kuitenkaan kannata lähteä nelosensentterin pitämiseksi joukkueessa. Itsekin toki toivon, että JYP pystyisi Virtasen säilyttämään onhan hän taas tänä syksynä pelannut erittäin positiivisesti ja vahvuuksiaan hyödyntäen, mutta en kuitenkaan yhtään ihmettelisi vaikka Jonne kiekkoilisi 2013 syksyllä pääkaupungin kiekkokaukaloissa.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Jonnen tulevaisuus siellä Pääkaupungin Onnelan tiskeillä on lyhyt. Sääli jos sinne tie vie.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Jonnen tulevaisuus siellä Pääkaupungin Onnelan tiskeillä on lyhyt. Sääli jos sinne tie vie.

Valitettavasti edessä lienee päätyminen siihen maailman ohuimpaan kirjaan: Jypin kulttipelaajien menestys muissa SM-liigaorganisaatioissa. Tulee mieleen Jari Korhonen, Antti Virtanen, Tuomas Pihlman ja Thomas Chlubna. Jokaiselle voisi sanoa: mitäs läksit.

ps. Antti Virtanen ei tosin lähtenyt Suomeen vaan Ruotsiin, mutta mahtuu hyvin samaan kirjaan. Korhonenkaan ei lähtenyt Suomeen, mutta tänne palattuaan valitsi Bluesin tunnetuin seurauksin.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jonnen siirtymisestä HIFKiin on puhuttu lähes joka vuosi. Kai se sitten on niin, että brändin ylläpito vaatii noita puheita, vaikka niillä ei olisi katetta.
 
lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jonnen siirtymisestä HIFKiin on puhuttu lähes joka vuosi. Kai se sitten on niin, että brändin ylläpito vaatii noita puheita, vaikka niillä ei olisi katetta.

Käsittääkseni Jonne olisi IFK:hon täksi kaudeksi siirtynytkin, mutta JYP päätti käyttää optionsa sittenkin. Aluksi ei nimittäin meinannut sitä käyttää. Muita vuosia kun olisi IFK:hon huhuttu (toivottu on varmasti monta vuotta kylläkin) en muista.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Käsittääkseni Jonne olisi IFK:hon täksi kaudeksi siirtynytkin, mutta JYP päätti käyttää optionsa sittenkin. Aluksi ei nimittäin meinannut sitä käyttää. Muita vuosia kun olisi IFK:hon huhuttu (toivottu on varmasti monta vuotta kylläkin) en muista.
Tämä pitää kuulemani mukaan paikkansa. HIFK oli silloin sopinut asiat Jonnen agentin kanssa "allekirjoitusta vaille valmiiksi" -vaiheeseen, mutta JYP käytti optionsa viimeisenä mahdollisena päivänä jolloin HIFK jäi nuolemaan näppejään. Käsittääkseni tämä tuli suurena yllätyksenä HIFK:lle, joka ei ilmeisesti edes tiennyt Jonnella olleen sopimuksessaan seuran optio. JYP todennäköisesti yrittää vielä neuvotella Jonnen kanssa jatkosta ja jos ei Jonnea saa, niin ainakin miehen hinta nousee ylöspäin. Kilpailu lisää pelaajan palkkaa aina ellei pelaaja jostain syystä halua pelata halvemmalla tietyssä seurassa.

Jonne on kesän ja kauden aikana kehittynyt erityisesti liikkeessään, mutta myös sijoittumisessaan Ahon alaisuudessa. Olen myös kuullut pikkulintujen sirkuttelevan, että Aho haluaisi Jonnen mukaan Bluesiin. Jännä nähdä missä Jonne ensi kaudella pelaa...
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Käsittääkseni Jonne olisi IFK:hon täksi kaudeksi siirtynytkin, mutta JYP päätti käyttää optionsa sittenkin. Aluksi ei nimittäin meinannut sitä käyttää. Muita vuosia kun olisi IFK:hon huhuttu (toivottu on varmasti monta vuotta kylläkin) en muista.

Kuvitellaan nyt sitten, että Virtanen HIFK:hon menee. Onhan se tietenkin aina mahdollista:

Mitä HIFK:lla on tarjottavana hänelle, mitä JYPillä ei ole? Maineikkaampi brändi kyllä, kun muistetaan Virtasen aiempi tausta koohottavana tappelijana. Muuten on kyllä kovin vaikea keksiä siirtoon mitään järkevää syytä pelaajan uran kehittymisen kannalta. Ei kai häntä sentään kuvitella HIFK:ssa 1-2 ketjun ratkaisijaksi?

Jos HIFK haluaa välttämättä maksaa yliampuvaa palkkaa, se on tietenkin toinen asia. Ei Jonnen vuoksi kannata sentään kilpavarusteluun lähteä.

Pahaa pelkään minäkin, että mikäli siirto toteutuu, alkaa Jonnen elämässä jälleen sellainen vaihe, jota ei hänelle toivoisi. Mielelläni pitäisin täällä. Ei ainoastaan kulttiasemansa vuoksi vaan siksikin, että on kehittynyt hyvässä ympäristössä vuosi vuodelta.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Oikeastaan ainut järkevä syy Jonnen lähtöön on hieman isompi palkkapussi jostain muualta, jos kerran ipanakin tulossa. Eihän Jonne nyt mitään kummoista saa mistään, mutta veikkaan HIFK:n tarjouksen olevan Jypiä parempi. Jotenkin on kuitenkin sellainen tunne, että Jonne pelaa Jyväskylässä myös ensikaudella.
 
janbo

En nyt kohdista tätä nimenomaan Virtaseen, kun en miestä tunne sen enempää kuin suurin osa tänne kirjoittavistakaan. Kuitenkin haastaisin näkemyksen ipana tulossa -> muualle duuniin. Näkisin jalkukasvun synnyn nimenomaan juurruttavan pelaajaa nykyiseen kaupunkiinsa. Virtasen puoliso on käsittääkseni jyväskyläläinen, joten perheen "turvaverkko" on kuitenkin Jyväskylässä. Ukko lähtee pelireissulle ja nainen jää hoitamaan kotiin lasta. Mikäli ei tunne uudesta kaupungista juuri ketään, niin hankalaksi voi mennä lapsenvahtiasiat sun muut. Edelleenkään, en lähtisi lyömään vetoa pelaajien seuraavista työnantajista perhetilanteensa perusteella, mutta halusin kuitenkin nostaa pointin esille.
 
No nimenomaan tämän takia Jonnen ainut lähdön syy on se isompi palkka. Tai niinhän se aina on, joten typerä viesti.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Toivottavasti Jonne pysyy organisaatiossa. Tuntuu olevan erittäin tärkeä palanen joukkuetta myös henkisesti ja kentällä pelkästään fyysinen olemus on todella iso juttu JYPille. Okei, ei ole tapellut, mutta silti jokainen tiedostaa, että JYPin tähtipelaajia ei sörkitä. Ainakaan kahta kertaa. Lisäksi pystyy tosiaan pelaamaan tuossa nelosketjussa, joten ehdottomasti vaikka enemmän rahaa, että saadaan jatkamaan.
 
Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jonne, kun luet tätä palstaa kuitenkin..

Niin et vittu muuten lähde mihinkään. Nyyteistä kattoon, jos liikut. :-)
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Saattaahan tuo jossain vaiheessa alkaa kyrpiä jos joka matsissa joutuu 3. erän seuraamaan vilttiketjusta. HIFK:ssa rooli olisi varmaan kyllä ihan sama.
 
Luotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jos ette sitä tänne Nordikselle laske, ja vielä killuttimista kattoon hilaatte, niin antakaa nyt sille edes kännykkä rajattomalla akulla hengailukaveriksi. Heittää nimittäin kohtalaisen verratonta twitterläppää.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saattaahan tuo jossain vaiheessa alkaa kyrpiä jos joka matsissa joutuu 3. erän seuraamaan vilttiketjusta. HIFK:ssa rooli olisi varmaan kyllä ihan sama.

Varsinkin kun Virtasen ketju oli vielä ainut joka sai pidettyä painetta jatkuvasti vastustajan päässä.. Noh aina ei mene ajatukset valmennuksen kanssa yhteen, mutta kyllä Jonnen kunto nykyään pitäisi riittää ihan hyvin 3 erää pelata. Varsinkaan kun ei ole mikään jäähyherkkä kaveri niin ihan hyvin sielä lopussakin voi painia kentällä eikä tuppea syödä.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Tänään Jonne ei edes kokoonpanossa. Tuskin tosiaan Jonnea tuollainen kiinnostaa, että ei ole välillä edes kokoonpanossa. Pitäisi kyllä mahtua kokoonpanoon, mutta ei.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Toisaalta kaikella kunnioituksella on kyllä todettava että Virtanen nyt ei ihan niin kova stara ole etteikö voisi olla joskus rotaation takia sivussa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös