Mainos

JoKP:n otteluiden ennakkoasetelmat, otteluseuranta ja jälkipuinti

  • 477 287
  • 4 769

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ansaittu tappio kun tullaan puolivaloilla otteluun. Keskittyminen hukassa joukkueelta, joka näkyi mm. heikkona syöttötyöskentelynä ja sellaisen viimeisen puristuksen sekä pelin tappamisen puutteena maalipaikoissa. Zemgalen maalivahti oli myös hyvässä vireessä ja nollasi monta paikkaa Kiekko-Pojilta. Kokenut Abols Zemgalen valmentajana oli lisäksi tässä ottelussa Karjalaista taktisesti parempi. Eipä siis ihme, että pisteet lähtivät Latvian pojille. Huomenna uutta matoa koukkuun ja heti ottelun alusta sitten aivan toisella asenteella sekä määrätietoisuudella askiin.
No kyllä se oli ihme, että pisteet menivät Latviaan. JOKP-n alkua voi syystäkin arvostella, mutta eihän Zemgale pisteitä ansainnut, jos sillä perusteella pisteitä jaettaisiin. Oli työteliäs kyllä, mutta selkeästi huonompi joukkue, joten en ymmärrä tätä ansaintalogiikkaa. Arkisesti sanottuna voittivat tuurilla, mitä tapahtuu jääkiekossa tämän tästä. Maalivahti oli hyvä, mutta ei hänkään ilman tuuria seilannut.. Myös muuten liian rohkeaa tulkintaa ja yksinkertaistamista.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Oli työteliäs kyllä, mutta selkeästi huonompi joukkue, joten en ymmärrä tätä ansaintalogiikkaa.
Miten selkeästi huonompi joukkue voi kuitenkin voittaa pelin? Minusta Zemgale kyllä pelillisesti ansaitsi voittonsa ja Kiekko-Pojat valmentajaa myöten voivat katsoa peiliin sitä, että miten peliin tultiin sisään. Huomenna sitten asenne kuntoon ja paljon paremmalla alulla otteluun.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Miten selkeästi huonompi joukkue voi kuitenkin voittaa pelin? Minusta Zemgale kyllä ansaitsi voittonsa ja Kiekko-Pojat valmentajaa myöten voivat katsoa peiliin sitä, että miten peliin tultiin sisään. Huomenna sitten asenne kuntoon ja paljon paremmalla alulla otteluun.
Pitää ymmärtää, että selkeästi huonompi joukkue voitta alituiseen matseja. On se nyt kumma,jos jatkuvasti pelejä katsovalle tämä ei mene jakeluun. Valmentajat puhuvat pelaajilleen silloinkin, kun he "mukamas puhuvat medialle tai faneille". Ei heitä kiinnosta muu kuin se, mitä pelaajat ajattelevat heidän sanomisistaan. Karjalainen oli syystäkin pettynyt joukkueensa suoritukseen ja hän luonnollisesti tämän johdosta totesi Zemgalen ansainneen voittonsa. Pitäis osata "lukea tilanteita" eli milloin valmentaja vilpittömästi sanoo jotain tai milloin se on ns. "höttöpuhetta", milloin hänen nyt vain täytyy sanoa tietyt asiat..
 
Katsoin vasta äsken Karjalaisen haastattelun ja kyllähän hän antoi tämän päivän pelistä kaikki krediitit rehellisesti Zemgalelle. Ei yhtään selitellyt tappiota ja totesi ylipäätään, että Kiekko-Pojat eivät olleet valmiita pelaamaan voitosta. Mutta huomenna uusi päivä ja uudet kujeet :) Jospa se siitä.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Nämä tuplapelit ovat kyllä tavallaan mielenkiintoisia. Huomenna nähdään, pystyykö JoKP muuttumaan yhdessä yössä ja murtamaan Zemgalen liikkuvan lihamuurin.
Sinne lihamuurin sisälle on vain mentävä halonhakkuusta, takiaissitomisesta ja vartalotaklauksista huolimatta. Huomenna nähdään kenellä pelaajista on tarpeeksi luonnetta hakata mailaviidakossa ja lihamuurin sisällä ne irtokiekot börsään. Tosiaan, kuten jo aiemmin totesit, niin Kiekko-Poikien pelaajat pörräsivät pääasiassa mukavuusalueella kulmissa saamatta sieltä avattua kovinkaan hyviä paikkoja. Myös kunnon maskit jäivät uupumaan siniviivavedoista.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Katsoin vasta äsken Karjalaisen haastattelun ja kyllähän hän antoi tämän päivän pelistä kaikki krediitit rehellisesti Zemgalelle. Ei yhtään selitellyt tappiota ja totesi ylipäätään, että Kiekko-Pojat eivät olleet valmiita pelaamaan voitosta. Mutta huomenna uusi päivä ja uudet kujeet :) Jospa se siitä.
Viittaan edelleen siihen, että valmentaja puhuu joukkueelleen, eikä meille. On järjetöntä vedota valmentajan sanomisiin, koska heillä ei ole tarkoituskaan puhua totta tai olla rehellisiä tässä tilanteessa..Valmentaja puhuu vain sitä, mikä on huomisen kannalta optimaalista, vaikka se ois täyttä tuubaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Valmentaja puhuu vain sitä, mikä on huomisen kannalta optimaalista, vaikka se ois täyttä tuubaa.
Kyllä minusta Karjalainen vaikutti täysin rehelliseltä haastattelussa ja analysoi hyvin Kiekko-Poikien pelin heikkoudet sekä parantamista vaativat asiat. Ei kai hän nyt sentään niin pahaa hämyriä tee, että puhuu ihan toista mitä hän lopulta aikoo joukkueen kanssa huomenna tehdä :) Antaa pelin huomenna näyttää miten ottelussa lopulta käy. Jos tulee Kiekko-Pojille toinen tappio peräjälkeen, niin se todistaa kyllä Zemgalen vahvuuuden nimenomaan yhtenäisenä joukkueena. Toivoisin kyllä Karjalaiselta vahvaa reagointia pelin sisällä etenkin silloin, jos ollaan tappiolla kolmanteen erään mentäessä.

Ps. Villanen oli aika lailla kujalla koko matsin. Mietin jopa, että hyllyttääkö Karjalainen kaverin ottelun aikana, mutta taisi pelata vakiokentässä loppuun saakka. Tehotonta pörräystä.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
JoKP hakkasi kyllä päätä muuriin, turhauttavaa katsottavaa. Taskulan osuttua tuli hetkeksi tunne että ketsuppipullo saattaa nyt aueta, vaan ei.
Jospa huomenna olisi ruuti kuivaa.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kyllä minusta Karjalainen vaikutti täysin rehelliseltä haastattelussa ja analysoi hyvin Kiekko-Poikien pelin heikkoudet sekä parantamista vaativat asiat. Ei kai hän nyt sentään niin pahaa hämyriä tee, että puhuu ihan toista mitä hän lopulta aikoo joukkueen kanssa huomenna tehdä :) Antaa pelin huomenna näyttää miten ottelussa lopulta käy. Jos tulee Kiekko-Pojille toinen tappio peräjälkeen, niin se todistaa kyllä Zemgalen vahvuuuden nimenomaan yhtenäisenä joukkueena. Toivoisin kyllä Karjalaiselta vahvaa reagointia pelin sisällä etenkin silloin, jos ollaan tappiolla kolmanteen erään mentäessä.

Ps. Villanen oli aika lailla kujalla koko matsin. Mietin jopa, että hyllyttääkö Karjalainen kaverin ottelun aikana, mutta taisi pelata vakiokentässä loppuun saakka. Tehotonta pörräystä.
Kyllä Karjalainen ihan rehellisesti JOKP-ien heikkoudet toi esille, miksei ois tuonut samoin kuin joukkueelle. Mutta ei hän joukkueelle voi sanoa (eikä siis julkisuuteenkaan) ,ettei Zemgale pelillisesti ansainnut voittoa, kun huomenna samaa joukkuetta vastaan matsi. Olin näkevinäni Karjalaiselta reagointia viimeisessä erässä, mutta en mene vannomaan ,
koska olin ottanut oluen..
 
koska olin ottanut oluen..Villasesta sen verran, että on joutunut fanien koirankoppiin. Ehkäpä se riittäisi, että valmentajat laittavat pelaajia koirankoppiin. Kun joku kerran otti Villasen tikunnokkaan, niin sitten jokainen tutkii haukansilmin hänen tekemisiään ja pääsee pätemään häntä moittimalla. No, pettymys hän on ollut odotuksiin nähden, mutta tuskin Karjalaisen tapainen valmentaja häntä pelkästä myötätunnosta peluuttaa.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Huutelen sevverta vieraisiin pöytiin kun kattelin juuri paikanpäällä KeuPan molemmat kotiottelut. Olisiko niin että latvialaiset alkavat oppia miten suomalaisia joukkueita vastaan pelataan? Molemmat pelit oli tiukkoja maalin pelejä ja KeuPalla oli samalla tavalla vaikeuksia päästä sektorille. Yli- ja alivoiman merkitys korostuu.

Ja se latvialaisten #70 maalivahti on kyllä näppärä kaveri mailapelissä. Oli ilo seurata!
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Eilen nähtiin todella huonotasoinen Mestis-ottelu, molemmat joukkueet pelasivat huonoa lätkää, mutta vastustaja blokkaili ja puolusti sen verran onnistuneesti, että otti ansaitusti voiton. Vastustajan urakkaa helpotti meikäläisten surffailu puolivaloilla, ajatukset eivät menneet yhteen ja syöttöpeli oli luokatonta, kiekot pomppi, eivätkä pysyneet lavoissa. Näytti, kuin meikäläisten ajatukset olivat etukäteen helpossa voitossa ja osalla myös omissa tehopisteissä. Valmistautuminen jäi selvästikin vajaaksi ja näin tekeminen jäi vajaaksi läpi pelin. Varmastikin valmennus on teroittanut asioita ennen peliä, että pelaajien ajatus pysyisi olennaisessa ja paketti kasassa, mutta tässä tullaan myös pelaajien henkilökohtaiseen vastuuseen, miten valmistat itsesi peliin ja varsinkin jo ihan yleisellä tasolla etukäteen ajateltuna heikompaa joukkuetta vastaan, ettei ajatukset karkaa epäolennaisiin asioihin.
Eipä kiinnostanut mennä maalin eteen. Esimerkiksi Kusy, jolla vauhti riittäisi hyvinkin punnertaa väkisin maalille, tyytyi usein vaan kurvaamaan maalin taakse.
Tässä tiivistyy hyvin osaltaan eilinen peli, eikä Kusy ollut ainoa, joka kurvaili jonnekin muualle kuin maalille. Kaukalopallomainen pörrääminen tuottaa harvoin tulosta ja Kusy pelasi ajoittain enemmän itselleen, kuin joukkueelleen. Komben sukeltaminen oli naurettava, eikä ollut muuten ainoa kerta, kun on harrastanut filmaamista, nuo tulisi jättää pois.
Valmennus voisi miettiä mitä pitää tehdä, jotta tappiosta noustaan voittoon. Todella nolo pisteiden menetys.
Varmastikin siellä mietitään ja puhutaan asioista, mutta nyt kyllä pitää myös pelaajienkin katsoa peiliin. Jokaisen pitää ruveta tekemään taas etukäteen sovittuja asioita, ettei tule eilisen toisintoa. Tulee mieleen joukkueiden edellinen kohtaaminen, oltiin eka ottelussa pelillisesti niskan päällä, mutta suorittaminen jäi vajaaksi ja hävittiin, mutta toisessa pelissä oli taas sitten asenne kohdillaan ja voitettiin. Tänään sama uusiksi, näitä pelejä ei tulisi hävitä hölmöilemällä ja menettää täysin turhaan tärkeitä pisteitä. Zemgalen pelaaminen ollut näkemissäni peleissä kuitenkin lähinnä pelkästään puolustamista ilman sen kummempia pelillisiä taktiikoita, joten tänään kun pistetään omat rivit ja peli kuntoon, niin eiköhän pisteet jää omaan taskuun.
 
LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Brygger tuo suoraviivaisuutta ykköseen. Oikeastaan mikä tahansa ketju on aina parempi jos tämän herran laittaa siihen. Kakkosketju ei herätä kovin suurta luottamusta. Tänään sitten joka ukko täysillä maalille, eikä himmailla kulmissa tai maalin takana.
 
Mokke

Jäsen
Aikamoista läpsyttelyä toinen erä tähän mennessä. Kannattaisiko ykkösparia laittaa hetkeksi sivuun? Ylipitkiä vaihtoja koko ajan ja vastustaja saa jatkuvasti maalipaikkoja. Puhakka ja Romppanen voisi pelata paljon enemmän.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Paremmuudesta ei ollut eilen epäselvyyttä ja JoKP otti tällä kertaa ansaitusti pisteet niukalla 1-0 voitolla. JoKP pelasi hyvin, mutta peli jäi muuten tasollisesti vaisuksi Zemgalen keskittyessä lähinnä pelkästään puolustamiseen. Toki hyökkäyspeliä on vaikea tehdä, kun takki on tyhjä ja joukkueiden pelillinen tasoerokin on kyllä aika iso. Pitää kuitenkin hattua nostaa vastustajalle, miten jaksoivat puolustaa uhrautuvasti, vaikka pelasivat jo neljännen pelin viiteen päivään.

Ihan mukavasti oli porukkaa tullut halliin, vaikka viereisessä hallissa oli Hurmoksen tukiottelu, jonne oli myyty noin tuhat 30 euron tukilippua jo etukäteen ja otteluun pääsi myös maksamalla lippuluukulla pienemmänkin summan. Tavoite oli tehdä Lentopallon Mestaruusliigan tämän kauden yleisöennätys yli 1 500 katsojaa ja paikalle saapuikin 1 550 katsojaa, joista suurin osa oli ostanut 30 euron tukilipun. Hieno ja tärkeä tapahtuma seuran kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
No huh, onpas Kiekko-Pojilla harvinaisen kova peliviikko edessä. Aina kova KeuPa tiistaina vieraissa, heti perään keskiviikkona kotona kivikova Kiekko-Espoo ja viikon päättää perjantain vierasottelu aina ilkeän kovaa Kiekko-Vantaata vastaan.

Näistä peleistä, jos tippuu vaikkapa kaksi voittoa, niin lasken sen jo erinomaiseksi tulokseksi, jos yksi voitto, niin menettelee, mutta myös kolme peräkkäistä tappiota yhtä mahdollinen tulos.

Nyt mitataan koko Kiekko-Poikien joukkueen maksimaalinen suorituskyky aina valmennusta myöten. Kolmen kovan ottelun peräkkäinen sarja on Kiekko-Pojille kuin keskitalven miniplayoffsit. Pelaajien on laitettava kaikki likoon joka pelissä ja toisaalta valmennuksen pelitaktisen osaamisen on oltava terävimmillään, että askista irtoaa voittoja. Tsemppiä joukkueelle kovaan otteluviikkoon!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Vieläköhän Niilo Romppasen laina jatkuu Kiekkopojissa?
Käsittääkseni lähti jo takaisin Mikkeliin, mutta jos ei saa siellä kunnolla peliaikaa, niin toivottavasti tulee vielä myöhemmin tänne takaisin lainalle, vaikkapa koko loppukaudeksi, täällä saa varmasti peliaikaa ja vastuuta.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Vieläköhän Niilo Romppasen laina jatkuu Kiekkopojissa? Olisi kyllä tosi tärkeä pala puolustusta.
Toivottavasti jatkaa koska ollut merkittävä pala puolustusta joka on muuten turhan ohut ja kevyt. Tärkeä peliviikko sikäli, että vastassa kovat KeuPa ja Kiekko-Vantaa vieraissa, jotka molemmat kärkkyvät tiukasti Kiekko-Poikien peesissä runkosarjassa paikkaa kuuden parhaan joukkoon. Keskiviikon vastustajana kotikentällä Kiekko-Espoo on jo varma sarjajaykkönen, mutta varmasti haluaa Mehtimäellä maksella kalavelat kotitappiostaan Kiekko-Pojille.

Nyt pitäisi kotijoukkueen pelin olla koko viikon parhaassa tikissä puolustusta myöten, että saadaan edes joistain kolmesta ottelusta kairattua tarpeellisia sarjapisteitä.

Ps. "Väärävaihto" tiesikin jo, että Romppanen ei ole rosterissa, not good.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Jos oikein äkkiä listoilta vilkaisin, niin JoKP ja KeuPa ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja molemmilla kerroilla KeuPa on napannut pisteet. Viiden ottelun voittoputkessa menevä kotijoukkue tarjoaa varmastikin kovan haasteen JoKP:lle. Romppanen ei ole enää mukana ja Gatiyatov on muuten sivussa, mutta ei muuta kuin etipäin, Kassu tolppien väliin ja menoksi!
 
Maalitykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & (entisenä joensuulaisena JoKP)
Jos oikein äkkiä listoilta vilkaisin, niin JoKP ja KeuPa ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja molemmilla kerroilla KeuPa on napannut pisteet. Viiden ottelun voittoputkessa menevä kotijoukkue tarjoaa varmastikin kovan haasteen JoKP:lle. Romppanen ei ole enää mukana ja Gatiyatov on muuten sivussa, mutta ei muuta kuin etipäin, Kassu tolppien väliin ja menoksi!
Gatiyatov Simon koirankopissa. Kuulemani mukaan tuskin tarvitsee huomennakaan odotella kokoonpanoon...
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Gatiyatov Simon koirankopissa. Kuulemani mukaan tuskin tarvitsee huomennakaan odotella kokoonpanoon...
Gatiyatov onkin ollut viimeisissä peleissään vaisuhko ja havaittavissa yliyrittämistä sekä turhaa hätäilyä kiekon kanssa. Toisaalta Gatiyatov on saanut muutamissa viime peleissä kunnon tälliä, pieni kun on, joiden jälkeen arkaillut kulmissa ja juuri omassa vahvuudessaan eli kiekollisessa pelissään. En tiedä sitten onko varmasti koirankopissa vai hakeeko hieman itseään kun peli takkuilee.

Toisaalta Karjalainen taitaa olla kopissa aika säälimätön ja suorasukaisen ronski palautteessaan, joten ei ihmetytä, että pelaajien vaihtuvuus on ollut melkoisen suurta sen jälkeen kun Karjalainen astui ruoriin. Tämä havainto perustuu ainoastaan ottelun jälkeisiin haastiksiin, joissa pohjoiskarjalainen vinoilutyyli on Karjalaisella kielellisesti usein huipussaan.

No toivotaan Gatiyatoville fyysistä ja henkistä paranemista niin, että pääsee alkukauden malliin omalle huikealle tasolleen. Potentiaalia kaverissa on kyllä kiekollisiin taikatemppuihin.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Gatiyatov onkin ollut viimeisissä peleissään vaisuhko
En tiedä sitten onko varmasti koirankopissa vai hakeeko hieman itseään kun peli takkuilee.
Koirankopista en ole kuullut mitään, mutta käsittääkseni pieniä vaivoja on ollut ja ne juurikin ovat varmastikin osaltaan vaikuttaneet tekemisiin kaukalossa. Toivotaan, että ukko saadaan jo tällä viikolla takaisin peleihin, paikat kunnossa ja entistä ehompana. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös