Hyvät fiilikset tuosta oheisesta uutisesta. Tosi hyvä, että Martikainen jatkaa ja epäilemättä JoKP on hänellekin ihan mieluinen vaihtoehto.JoKP käyttää Kari Martikaisen option ja hän siis jatkaa päävalmentajana. Lisäksi aiemmin julkaistiin muutama sopimus nuorille pelaajille.
Kalle Kerman puolestaan lopettaa toimitusjohtajana 31.5.2022.
Samaa mieltä ulkkareiden osalta, varsinkin Werbikin. Tammela, jos ei saa suoraan sopparia jonnekin, niin ainakin sitten tryoutin kautta kokeilemaan. Pennanen ja Koponen jatkanevat Mestiksessä ja silloin ainut järkevä vaihtoehto olisi jatkaa kasvattajaseurassa.Voisi ennustaa, että muutama äijä lähtee eli pääsee isompiin sarjoihin. Esim. Tammela, Koponen, Pennanen, ulkkarit.
Paljon mahdollista. Juvosen ura ei ole kuitenkaan lähtenyt lentoon Hermeksessä ja JoKP olisi tähän kohtaan hyvä vaihtoehto. Kupiainen on sen tason pakki, että ehdottomasti pitäisi saada takaisin tänne pois SaPKon hässäköistä ja taloudellisesta kurjimuksesta. JoKP olisi hänenkin kohdallaan varsin hyvä vaihtoehto. Siellä on varmastikin jo useampia soppareita tehtynä, pitää vain odotella milloin niitä julkistetaan?Paluumuuttajiakin varmaan löytyy, kenties Kupiainen ja Juvonen
Täysin samaa mieltä. Toivottavasti myös Karjalainen jatkaa täällä, eikä muualla ja olisi jo tehnyt sopparin.Hyvät fiilikset tuosta oheisesta uutisesta. Tosi hyvä, että Martikainen jatkaa ja epäilemättä JoKP on hänellekin ihan mieluinen vaihtoehto.
Kerman saa parivuotisen projektin maaliin ja saa nähdä, missä hommat jatkuvat tulevaisuudessa. Voihan se hyvinkin olla, että Kuopion suunnassa, kun perhe ja koti ovat siellä. Tsemppiä kaikkeen tulevaan!Seuraava tj. mahdollisesti Kupiainen. Siltähän se hieman haiskahtaa. Hänessä on hyvät puolensa, koska paikalliset verkostot ja hyvät aiemmat näytöt sekä JoKP-sydän. Toisaalta muualta tuleva voisi olla parempi, koska olisi niitä verkostoja muuallekin kuin vain paikallisia verkostoja.
Pitäisikö ennen nimittämistä kuitenkin kysyä vielä suositukset vaikka Kontiolahti Golf hallitukselta :DKupiainen olisi aivan loistava vaihtoehto uudeksi toimariksi.
Eittämättä Kupiainen on hyvä mahdollisuus toimariksi, mutta oman kokemukseni mukaan usein on hyvä tuoda uutta näkemystä, ideoita, erilaista kokemusta ja kontakteja organisaatioon sisään sen ulkopuolelta. Jos Jokipojat tähtää Liigaan seuraavan noin viiden vuoden sisällä, niin kenties olisi parempi saada sisään juuri seuran kehittämisestä innostunut toimari, jolla on jo edes jossain määrin kokemusta Liigasta, ts. jo sisäistettyä näkemystä mitä vaatii jatkossa nousu Liigaan ja olla etenkin menestyvä Liigajoukkue.Kupiainen olisi aivan loistava vaihtoehto uudeksi toimariksi. Tuntee todellakin paikalliset verkostot ja se on tärkeintä, sillä paikallisuus on markkinoinnissa erittäin tärkeä ja määrittävä tekijä puolin ja toisin. Toki onhan hänellä kiekon ja golfin kautta verkostoja myös muuallakin päin Suomea ja golfin kautta varmasti jotain myös ulkomaillakin. Lisäksi Kupiainen olisi tavattavissa jatkuvasti ihan kasvokkain, eikä vain silloin tällöin, kuten muualla asuvat toimarit usein ovat. Jalkautuminen firmoihin ja myös toisin päin, eli henkilökohtaiset tapaamiset ovat aivan eri juttu, kuin puhua puhelimessa tai lähetellä sähköposteja. Vaikea kuvitella parempaa toimaria tähän kohtaa, kuin "Kupi". Jos hän on kiinnostunut pestistä, niin ei muuta kuin nimi saman tien paperiin.
Tuossa on ihan pointtia. En pidä Kupiaista huonona vaihtoehtona, mutta kannattaahan sitä toki kartoittaa kaikki kiinnostuneet. Nythän tuo pesti onkin julkisesti auki.Eittämättä Kupiainen on hyvä mahdollisuus toimariksi, mutta oman kokemukseni mukaan usein on hyvä tuoda uutta näkemystä, ideoita, erilaista kokemusta ja kontakteja organisaatioon sisään sen ulkopuolelta. Jos Jokipojat tähtää Liigaan seuraavan noin viiden vuoden sisällä, niin kenties olisi parempi saada sisään juuri seuran kehittämisestä innostunut toimari, jolla on jo edes jossain määrin kokemusta Liigasta, ts. jo sisäistettyä näkemystä mitä vaatii jatkossa nousu Liigaan ja olla etenkin menestyvä Liigajoukkue.
Kupiaisella on vahva jääkiekkotausta Jokipojissa pelaajana, mutta golf on kuitenkin eri laji kuin Liigajääkiekko ja sitä kokemusta seuraan tarvitaan, jota esim. Kermanilla oli. Harmi kun ei jatka, mutta Kupiainen on toisaalta jo seuran hallituksessa eli sitä kautta hän voi tuoda oman aktiivisen panoksensa paikallisten yhteyksien muodossa seuran kehittämiseen. Sekin hieman askarruttaa, että miksi Kupiainen heivattiin pois golfyhtiöstä, oliko takana valtataistelua vain jotain sellaista, joka välttämättä vaati muutoksen. Tätä ei ole julkisuudessa tuotu toistaiseksi esiin.
Itse lähtisin Jokipoikien toimitusjohtajan valinnassa puhtaalta pöydältä ja siitä näkökulmasta sekä kokemuspohjasta mikä palvelisi muutaman vuoden tähtäimellä parhaiten Liigaan nousua. Silloin paras toimitusjohtaja ei välttämättä löydy omista joukoista vaan ns. mustan boxin ulkopuolelta tulevasta informaatiosta/virikkeistä.
Entiseltä vai nykyiseltä hallitukselta, sehän on vaihtunut? Uusi Golf-toimari taitaa muuten olla edelleen haussa?Pitäisikö ennen nimittämistä kuitenkin kysyä vielä suositukset vaikka Kontiolahti Golf hallitukselta
No veikkaan että totuus käy ilmi ihan sama kummalta kysyt.Entiseltä vai nykyiseltä hallitukselta, sehän on vaihtunut? Uusi Golf-toimari taitaa muuten olla edelleen haussa?
No eihän siinä välttämättä totuus käy ilmi, vaan hallituksen mielipide tai vaihtoehtoiseti "mielipide", jos Kupiainen on lähtenyt sieltä erimielisyyksien vuoksi. Se, että Kupiaisella olisi ollut eriäviä näkemyksiä hallituksen kanssa, ei tarkoita automaattisesti sitä, että Kupiaisella ei olisi kompetenssia tähän tehtävään. (en kuitenkaan tiedä mitään faktaa mahdollisista erimielisyyksistä)No veikkaan että totuus käy ilmi ihan sama kummalta kysyt.
No kuten itsekin toteat, niin tämähän on yleisesti normaalia toimintaa, että tehdään taustatyötä ja kysellään ehdokkaista edellisistä työpaikoista ja mahdollisilta suosittelijoilta. Siksi ihmetyttääkin, mikä sinun tarkoitusperä oli, kun nostit Kupiaisen kohdalla tämän asian ylipäätään esille? Luuletko, etteivät toimistolla osaa tehdä hommia, vai mikä tässä oli? Ainakin itselle ja luulen, että myös monelle muullekin jäi tuosta sun "nostosta" outo kuva?puhe alunperin oli että jostain varmaan olisi hyvä kysyä suosituksia, niin kuin nykyään paikkoja täytettäessä kysellään. Eiköhän edellinen palkanmaksaja kerro parhaiten hyvät ja huonot puolet.
Se on just näin ja toivottavasti hän on yksi monista hyvistä hakijoista.Se, että Kupiaisella olisi ollut eriäviä näkemyksiä hallituksen kanssa, ei tarkoita automaattisesti sitä, että Kupiaisella ei olisi kompetenssia tähän tehtävään.
Totta kai Liiga- tai ylipäätään pelaajataustasta on hyötyä, mutta se ei tee vielä automaattisesti pätevää kiekkotoimaria, vaikka olisikin ansioitunut ja pitkä ura pelaajana. Vaikka kiekkoseuran toimarista puhutaan, niin kaikkein tärkeintä on, että toimarilla on vaadittava koulutus sekä kokemusta ja osaamista markkinoinnin ja kaupallisen johtamisen kautta. Parasta tietysti vielä, että olisi kokemusta myös urheilujohtamisesta. Monesti näkee Liigaseuran toimarina ihmisiä, joilla ei ole lainkaan kokemusta jääkiekosta, mutta ovat toimineet muualla liike- ja talouselämässä johtotehtävissä. Vaikka Golf ja Liigakiekko sekä monet muut lajit eroavat keskenään toisistaan, niin ihan hyvin pätevä toimari voi siirtyä lajista ja seurasta toiseen.Kupiaisella on vahva jääkiekkotausta Jokipojissa pelaajana, mutta golf on kuitenkin eri laji kuin Liigajääkiekko ja sitä kokemusta seuraan tarvitaan, jota esim. Kermanilla oli.
Näinpä juuri. Koska Kupiaisella on kuitenkin pelaajaura ja näin hän on "sisällä" jääkiekossa, ei sillä ole mielestäni juurikaan väliä, minkä lajin parista johtajakokemusta on.Totta kai Liiga- tai ylipäätään pelaajataustasta on hyötyä, mutta se ei tee vielä automaattisesti pätevää kiekkotoimaria, vaikka olisikin ansioitunut ja pitkä ura pelaajana. Vaikka kiekkoseuran toimarista puhutaan, niin kaikkein tärkeintä on, että toimarilla on vaadittava koulutus sekä kokemusta ja osaamista markkinoinnin ja kaupallisen johtamisen kautta. Parasta tietysti vielä, että olisi kokemusta myös urheilujohtamisesta. Monesti näkee Liigaseuran toimarina ihmisiä, joilla ei ole lainkaan kokemusta jääkiekosta, mutta ovat toimineet muualla liike- ja talouselämässä johtotehtävissä. Vaikka Golf ja Liigakiekko sekä monet muut lajit eroavat keskenään toisistaan, niin ihan hyvin pätevä toimari voi siirtyä lajista ja seurasta toiseen.
Siis mitä vittua. Eikös tämä ole yleinen keskustelupalsta, kai täällä nyt oman mielipiteen saa sanoa?? Ei tämä nyt mikään hienohelmojen kerho ole, etteikö voisi joskus kritisoida jotain tai joitakin.No kuten itsekin toteat, niin tämähän on yleisesti normaalia toimintaa, että tehdään taustatyötä ja kysellään ehdokkaista edellisistä työpaikoista ja mahdollisilta suosittelijoilta. Siksi ihmetyttääkin, mikä sinun tarkoitusperä oli, kun nostit Kupiaisen kohdalla tämän asian ylipäätään esille? Luuletko, etteivät toimistolla osaa tehdä hommia, vai mikä tässä oli? Ainakin itselle ja luulen, että myös monelle muullekin jäi tuosta sun "nostosta" outo kuva?
Tunnen paljon kiekkoihmisiä ja Kupiainen on yksi heistä. Kyseessä on tuttu kaveri kaikkine taustoineen ja siksi juuri tiedän, että hän olisi hyvä vaihtoehto JoKP:n toimariksi. Sitä en tiedä onko hän hakemassa paikkaa, ne ovat seuran ja hakijoiden välisiä asioita. Se, että kuka tuntee kenet tai ei, ei ole väliä, vaan sillä, että JoKP saa uuden hyvän ja seuran esittämät edellytykset täyttävän toimarin, oli se sitten kuka tahansa? Seuran sivuilla on ilmoituksen yhteydessä edellytykset, mitä toimarilta vaaditaan. Toivottavasti pesti kiinnostaa ja hakijoita on paljon, joista sitten valitsevat parhaan.Kyllä tiedän Väärävaihto, että haluat kaverisi Kupiaisen puolia pitää, mutta se ei tee hänestä hyvää toimitusjohtajaa JOKP:ille tai edelliselle edustamalleen yhtiölle. Ja tämä on vain minun mielipide
Ei ole hallituksessa, vaan on yksi seuran osakkaista.Kupiainen on toisaalta jo seuran hallituksessa
Täysin samaa mieltä. Kovempaan sarjaan siirtyjät ovat varmasti sen ansainneet, mutta toiseen Mestis porukkaan siirtyminen on katkera paikka.Täytyy sanoa, että olisi kyllä katkera pala esimerkiksi Werbik siirtyisi Ketterään tms. kilpailijan riveihin ensi kaudeksi.
Toivon, että vaihtuvuus tulee olemaan pientä, myös ykköskorin miesten osalta.
Jos joku pelaaja saa täältä mahdollisuuden esim. Liigassa, niin ainakin itse toivon, että pelaaja onnistuisi ja ura jatkuisi Liigan puolella ilman Mestis-lainoja ja kenties siitä vielä sitten joskus kirkkaampiin valoihin. Se on hienoa, kun "vierastyöläisetkin" ovat saaneet täältä Joensuusta nostetta uralleen. Se herättää taas kiinnostusta seuraa kohtaan uusille vierastyöläisille. Muualta tulevia sopimuspelaajia tulee ja menee, mutta se kuuluu asiaan ja seurat ovat siihen tottuneet. Jotkut ovat seurassa kauden ja toiset taas useampia. Mestis-seurat varsinkin ovat usein nuorien eteenpäin pyrkivien pelaajien välietappeja. Toki osa jää Mestikseen ja hyvä sekin, jokainen löytää oman tasonsa ja paikkansa.Eivät varmastikaan jää Werbik ja Miller näillä tehoilla Mestikseen. Toki se varaus jätettävä, että saisivat sopimuksen liigasta, mutta pelaisivat sitten ainakin osan kauden lainasta Mestiksessä.
Werbik voi saada paikan Liigasta nelosketjun puolustavana sentterinä, mutta playoffs pelien vaisuus karsii markkinoita. Werbik tarvitsisi lisää pelikovuutta Liigaan vaikka muuten kaikki jääkiekkoilijan perustaidot hyvää tasoa. Sama koskee Milleriä, joka on kaikesta huolimatta enemmän Mestistason pelaaja kuin Liigapelaaja. Pieni koko, heikohko lihasvoima vaikka kamppailee sitkeästi kulmissa etenkin mailalla ja myös laukaus lähtee napakasti pienestäkin tilasta. Haasteena, että koko kentän luistelu ei tahdo riittää Liigaan vaikka hetkellisesti pyrähtää nopeasti. Mutta hienoa, jos tyyppinä värikäs Miller pääsisi kokeilemaan tryoutin kautta johonkin Liigajoukkueeseen. Karafiat oli turhake ulkomaan vahvistuksena, heikko mailalla laukausta myöten ja jalalla sekä kuumeni tyhjästä, joista tyhmiä jäähyjä.Eivät varmastikaan jää Werbik ja Miller näillä tehoilla Mestikseen.
Kannattaa huomioida, että Liigaseurat rakentavat joukkueitaan jo todella hyvissä ajoin ja, jos Werbik nyt sitten pelaisi ensi kaudella Liigassa, niin hän on voinut tehdä sopimuksen jo aikaa sitten ja siihen ei vaikuta, miten hän on pelannut nyt playareissa. Tässä kevään mittaan julkistettavista Liigasoppareista suurin osa on tehty jo kauan sitten. Mitä olen jutellut vuosien varrella Liigavalmentajien kanssa, niin seuraavan kauden joukkueiden rungot ovat usein hyvällä mallilla jo ennen vuodenvaihdetta. Toki pari koronakautta on varmastikin vaikuttanut jonkin verran totuttuihin sopimuskäytäntöihin ja nyt uutena tekijänä tulee vielä KHL:n tilanne. Mutta KHL vaikuttaa vain pelaajiin, joilla ei ole vielä ollut sopimusta valmiina ensi kaudelle.Werbik voi saada paikan Liigasta nelosketjun puolustavana sentterinä, mutta playoffs pelien vaisuus karsii markkinoita.