Ilmeisesti. Nimittäin meni 2 tuntia pelin loppumisen jälkeen ennen kuin tuli ensimmäinen kommentti Jatkoaikaan. En muista koskaan aiemmin näin käyneen.
Kiintopisteiden etsiminen on ainakin melkoisen hankalaa tällä hetkellä. Kolmesti matsista raavittiin kaikista jatkoilla voitto, mutta ero viivaan ei kaventunut mihinkään. HPK otti 2p KooKoolta joten ero kasvoi myös toiseksi viimeiseen tämän myötä.
Joukkueessa ei ole juurikaan sellaisia kärkipelaajia joiden tiedettäisiin / oletettaisiin jatkavan ensi kaudella joten sieltäkään on vaikea hakea mitään erityistä seurattavaa. Omia kasvatteja löytyy joukkueesta mutta moni alkaa olemaan suhteellisin kuluneita nimiä vaikka Hokkanen ei ole paljon pelannutkaan tällä kaudella niin tuntuu että hän on pyörinyt tässä mukana jo pienen ikuisuuden. Sama homma vähän Laaksonkin kohdalla.
Odenilla puolestaan on niin iso gorilla harteilla että ahdistaa välillä itseäkin katsoa kun ei oikein mistään meinaa tulla onnistumista kun kiekot karkailevat ja pyörivät lavan yli yms.
Valitettava homma, mutta itse ainakin innostuisin tällä hetkellä enemmän siitä että Meskanen/Westerholm laitettaisiin lihoiksi ja tilalle tulisi hyökkäykseen uusi peluri joka jatkaa myös tulevalle kaudelle.
SaiPan pelaamisessa ei sinällään ollut eilen isosti moitittavaa. Välillä omista lähteminen näytti jopa paremmalta kuin kertaakaan Hämäläisen aikana tällä kaudella ja etenkin ensimmäisessä erässä homma vyöryi paikoitellen oikein mallikkaasti.
Isoimmat ongelmat syntyvät silloin kun ylitetään siniviiva ja pitäisi murtautua puolustuksen ohi maalintekosektoriin. Tuollaisista SaiPalle aukeaa todella harvoin laadukkaita paikkoja vaikka kaikki ennen sitä tehtäisiinkin oppikirjamaisesti. Ei niitä oikein meinaa aueta edes silloin kun viedään kiekko alueelle ja palautetaan takaisin viivaan. Ylipäänsä puolustavan viisikon läpi tehtäviä onnistuneita murtavia syöttöjä tulee todella harvoin ja se kertoo ehkä enemmän kiekollisen taidon / pelinäkemyksen puutteesta.