Jokipojat 2018–2019

  • 126 234
  • 542

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Edelleen ihmettelen Janne Hämäläisen vaisuutta. Muut lainapelaajat ovat selkeästi tuoneet lisäarvoa Jokipoikien peliin. Toivotaan että Hämäläinen löytää pian oman tasonsa.

Sama. Eipä oikein näkymättömämpi voisi olla kuin nyt nuo pari ekaa peliä. Mulla oli pieni kutina, että Hämäläinen voisi olla jokerikortti ja yllättää tehoilla. Toki voi ollakin edelleen kunhan nyt kentälliset natsaisi. Tuo koko kakkonen oli kyllä surkea ja Wacklin pelaa liian suuressa roolissa.

Liian aikaista kuitenkin vetää isompia johtopäätöksiä kun joukkue ei ole vielä löytänyt säveliään. Annetaan aikaa 10 peliä ja arvioidaan uudelleen.
 

miraculeux

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tänään Keuruun ylpeys Mehtimäelle. Toivotaan, että yleisö löytää voitokkaan kauden aloituksen jälkeen heti hyvin hallille.

Fanipääty. Piditte hyvin ääntä SaPKo -pelissä, mutta pienen toiveen esittäisin - ylivoimalla rummutuksen tahti inhimilliseksi, että muukin yleisö pääsee mukaan. Viimeksi ei kukaan pysynyt mukana, kun rummutitte niin nopeasti. Tulosveikkaus 3-0. Yleisömäärä 1016.

BTW. Eilen tuli Timo Kunnarilta kohtuullisen mielenkiintoista Twiittiä eetteriin. Kannattaa käydä Twitteristä lukemassa.
 
Viimeksi muokattu:

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tatu Kokkola poissa tänään. Nyt näkyy heti se sentterin vajaus, kun yksi ukko tippuu niin pakka räjähtää levälleen. Miro Väänänen johtaa nyt ykköskenttää ja saakin mojovan näyttöpaikan. Janne Hämäläinen menee kolmosen sentteriksi ja saa laidalleen Lauri Huhdanpään sekä puolustaja Niko Seppälän....

Sinne pelaajaostoksille mars, mars!
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Hiukan ihmetyttää tuo Niko Seppälän peluuttaminen hyökkääjän paikalla. Pakko olla esimerkiksi Teemu Lahtisella pelaamisen estävä vamma, tai sitten HIFK:ltä tullut sellaista viestiä, että kaikki lainapelaajat on pidettävä pelaavassa kokoonpanossa. Muuten en ymmärrä tuota järjestelyä.

Nyt on Väänäsen pojalla se näytönpaikka. Nyt kunnon onnistuminen ja sitä kautta suurempi vastuu tulevaisuudessa. Kokkolan palatessa ykköskenttä entiselleen ja kakkoseksi sitten Tiala-Väänänen-Väyrynen.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
kakkoseksi sitten Tiala-Väänänen-Väyrynen.

Tämä voisi toimia kyllä. Rouhija - Pelinrakentaja - Snaipperi "Köyhänmiehen Marko Anttila"

Varis ei vaan tuota neloskenttää lähde rikkomaan (eli Tialaa siitä pois) kun pelasivat varsin hyvin nuo pari matsia. Olikin ainut kenttä mikä vaikutti toimivan.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Keupa meni nurin numeroin 5-1 ja Jokipojat jatkaa ilman tappioita.

Miro Väänänen (0+2) vastasi huutoon ja odotettavissa lisää peliaikaa.

Laajalla rintamalla onnistumisia tänään ja Keupan molari Hölsä avitti osittain kivasti. Jokipojat pelaa lähtökohtiin nähden loistavasti ja tästä on tosiaan aika mukava jatkaa härkäviikkoa!
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Joukkue näyttää taistelevalta ja uhrautuvalta. Erityismainintana #16 Tiala, mies josta ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia/fiiliksiä, mutta alkukauden otteiden perusteella potentiaalia on allekirjoittaneen suosikkipelaajaksi :)
 
Mitenkähän pitkään saatte Halosen palveluksista nauttia, jos hän jatkaa tuolla tasolla. Ruusu tai Engren on pian vaihdokkina teillä ja Halonen kirkkaammissa valoissa.
 

Nurmiovaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat
Mitenkähän pitkään saatte Halosen palveluksista nauttia, jos hän jatkaa tuolla tasolla. Ruusu tai Engren on pian vaihdokkina teillä ja Halonen kirkkaammissa valoissa.
Mikäli oikein olen tuon yhteistyökuvion ymmärtänyt niin koko kauden hänen pitäisi täällä olla. Tiedä sitten koittaako HIFK neuvotella jotain vaihtoa, mutten siihen usko.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mitenkähän pitkään saatte Halosen palveluksista nauttia, jos hän jatkaa tuolla tasolla. Ruusu tai Engren on pian vaihdokkina teillä ja Halonen kirkkaammissa valoissa.

Väittäisin että Halosen ollessa oma sopimuspelaaja, niin saataisiin alkaa jännittämään pelaako enää jouluna Jokipojissa. Nyt lainapelaajana uskon HIFK sanaan ja pysyy Jokipojissa kehittymässä isolla vastuulla niin kuin suunniteltu. Muuten lähtisi koko hommasta pohja.

Halonen oli Keupaakin vastaan aivan loistava. Näyttää minuutti minuutilta varmemmalta.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Joukkue näyttää taistelevalta ja uhrautuvalta. Erityismainintana #16 Tiala, mies josta ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia/fiiliksiä, mutta alkukauden otteiden perusteella potentiaalia on allekirjoittaneen suosikkipelaajaksi :)

Kyllä, Tiala on ollut erittäin positiivinen yllätys. Samaa voisin sanoa myös toisesta neloskentän todellisesta työmiehestä eli Tuomas Ahtosesta. Laidat paukkuu kyllä ihailtavan paljon kun kyseiset ukot ovat askissa. Alivoimallakin toiminta on ollut molemmilta erinomaista.

Ja noista lainaukoista. Hyvin pitkältihän se riippuu siitä, että mikä on HIFK:n loukkaantumistilanne.

Mikäli siellä on maalivahteja telakalla niin varmasti voi Halonen päästä tällä(kin) kaudella haistelemaan liigatunnelmaa.

Sitten on muutama pelaaja, jotka eivät ainakaan omissa papereissa ole vielä päässyt sille tasolle, mitä on odotettavissa. Wacklin sekä Väyrynen, teiltä odotetaan selkeästi enemmän.

Tällä hetkellä sentterihierarkiassa Kokkola ja Väänänen ovat Wacklinia edellä. Olisiko Kokkolasta sitten Väyryselle hyvä sentteri? Ainakin eilisen perusteella tuo Koivisto-Väänänen-Larinmaa toimi hyvin, että en ehkä lähtisi sitä rikkomaan. Täten Kokkola voisi olla kakkosessa Väyrysen kanssa.

Puolustuksessa on positiivinen ongelma tällä hetkellä kun kelpo Mestis-pakkeja joudutaan peluuttamaan hyökkääjinä.

Wiljami Kupiainen tuntuu saaneen kesän aikana lisää voimaa jalkoihin, sillä luistelu näyttää erittäin vauhdikkaalta. Eilen nähtiin pari erittäin hyvää nousua kiekon kanssa.
 

Mehti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigakarsinnat
Kyllä se näin on, että kyseessä on aivan klassinen farmidiili, vaikka pukumiehet puhuisi mitä vaan. HIFK ottaa Halosen Liigaan, jos loukkaantumisia siellä tulee.

Ja syytä onkin ottaa tuollaisten näyttöjen jälkeen.

Ja Tiala saa täältäkin peukkua, erittäin pirteä ollut näissä muutamissa otteluissa! Hyvä juttu.
 

Emryt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet kotimaiset sarjat
Tänään sitten KooVee:tä vastaan Tampereella, vastassa maalinsuulla toissakaudella sensaatiomaisesti Liiga-pleijareissa venynyt Antti Lehtonen - on siinä pojilla ohitettavaa ja ilman KooVeen puolustuksen "apuja" voi olla kauden avaustappio enemmän kuin lähellä.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
En kyllä millään usko että Halosta Ifk:hon kutsuttais. Uskon että Salmelainen haluaa ihan oikeaa pitkäkestoista yhteistyötä ja siihen ei sovi että heti mennään puihin mitä on sovittu. Kyllä Halonen pelaa teillä loppukauden ja meille hankitaan sitten ulkopuolelta uusi mies jos on tarvis. Uskon vakaasti tähän.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
En kyllä millään usko että Halosta Ifk:hon kutsuttais. Uskon että Salmelainen haluaa ihan oikeaa pitkäkestoista yhteistyötä ja siihen ei sovi että heti mennään puihin mitä on sovittu. Kyllä Halonen pelaa teillä loppukauden ja meille hankitaan sitten ulkopuolelta uusi mies jos on tarvis. Uskon vakaasti tähän.

Juuri näin. Ja kerranhan tästä jo saatiin merkit, kun Ruusu hankittiin HIFK:hon Lankisen paikkaajaksi.

Tänään sitten KooVee:tä vastaan Tampereella, vastassa maalinsuulla toissakaudella sensaatiomaisesti Liiga-pleijareissa venynyt Antti Lehtonen - on siinä pojilla ohitettavaa ja ilman KooVeen puolustuksen "apuja" voi olla kauden avaustappio enemmän kuin lähellä.

Tuota, rehellisiä kun ollaan niin Jokipojat on todella suuri ennakkosuosikki tänään ja kaikki muut kuin voitto on suuri pettymys. Seisoi vastustajan maalilla sitten kuka tahansa.

Toivottavasti jossain vaiheessa Lauri Huhdanpää saa kunnon pelurit rinnalle, että saisi todellisen näyttöpaikan. Oli meinaan viime pelissä hyvä ja rakenti myös loistavan maalin työteliäällä pelillä. Mainettaan parempi peluri.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Toivottavasti jossain vaiheessa Lauri Huhdanpää saa kunnon pelurit rinnalle, että saisi todellisen näyttöpaikan. Oli meinaan viime pelissä hyvä ja rakenti myös loistavan maalin työteliäällä pelillä. Mainettaan parempi peluri.

Huhdanpäästä tulee pelaajana mieleen hyvin paljon Tuukka Rajamäki. Hyvän ja huonon pelin ero on todella iso. Yhtenä iltana molemmat pelaajat pystyvät parhaimmillaan tekemään mitä tahtovat ja nakuttavat tehot 1+3, toisena iltana ovat täysin varjojen mailla, eikä mikään asia tunnu onnistuvan.

Keupaa vastaan Huhdanpäästä näkyi selvästi se, että näytönhaluja entistä joukkuetta vastaan on ja paljon. Haastoi todella hyvin ja onnistui kiekollisessa pelissä loistavasti.

En tiedä miten mies pelasi viime kaudella, mutta ensimmäisellä Jokipoika-kaudella oli talven pimeänä kautena pitkä pätkä, jolloin miehen pelaamisessa ei tuntunut mikään onnistuvan. Ei niin yhtään mikään. Paitsi kiukuttelu.

Ja kyllä, minäkin olisin valmis antamaan Huhdanpäälle paikan muualta kuin neloskentästä. Saa nähdä intoutuuko tänäänkin ihmetekoihin kun pääsee entiseen kotihalliin kikkailemaan.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Jokipoikien oman ennakon mukaan KooVee on energinen ja kovaa luisteleva porukka. Mutta niin on Jokipojatkin, joten en usko, että sillä saralla hävitään. Usein voittaa se, jonka maalivahti pelaa paremmin.

Jokipojat selvästi pitää Lekiä pahempana vastustajana, koska Halosta lepuutetaan siihen peliin huomenna.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokipojat oli ihteään tänään. KOOVEE käveli yli ja Jokipoikien maalitkin oli kaikki sellaisia räkäisiä pomppuja yms.

Ensimmäinen totaalinen perseily, säälittävä räpellys. Tuli ihan viime kausi mieliin. Tänään ei toiminutkaan enää mikään ja KOOVEE:n hyökkääjät sai Jokipoikien pakit näyttämään C junnuilta. Haraldkaan ei kyllä vakuuttanut samoin Väyrynen saa alkaa tekemään tulosta.

Mitäs hyvää löyty? Ihan siistit vieraspaidat. Ei ole enää sellaiset pelkät valkoiset lakanat.

Huomiseen saavat parantaa todellakin paljon.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Löytyskös näistä kuvaa jostain? Näemmä Jokipojat ei sisältöjä tuota vierasmatseista (vieläkään).

KOFF:in logo komistaa. En ole nyt ihan varma onko nuo miten muuten uudistunut vai oliko sittenkin vanhat? :) Sukat oli vieraissa ennen kokonaan valkoiset. Nyt valkoinen ja musta/puna raita. Kokonaisuus parempi.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Leki - Jokipojat 2-3

Olipahan peli! Toisessa erässä alkoi kyrsimään ihan huolella, niin kauheata pelaamista vierailta. Oli varmaan 10min että Jokipojat ei päässyt punaistaviivaa pidemmälle. Tässä samassa Leki karkasikin 2-0 johtoon. En tiedä joko muisti pettää mutta ei ollut ensimmäinen peli kun erä 2 sakkaa.

Minä olin pistämässä läppäriä ikkunasta pihalle. Jokipojat ei luovuttanut. Oli kyllä hieno kolmas erä! Äijistä näki, että nyt v***ttaa sielläkin oma pelaaminen ja nälkä oli hirmuinen. Niin vain tulivat rinnalle ja ohi. Janne Väyrynen oli nyt paljon pirteämpi ja vastasi huutoon. Niilo Halonen pisti taas muutamat sellaiset venytykset että oksat pois! Samoin propsit Tuomas Ahtoselle, kunnon santapaperia. Ihana pelaaja, hirveitä niittejä ja pientä säätöä vaihdosta toiseen.

Tärkeä voitto ja eritoten nousu jatkoa ajatellen.
 
Viimeksi muokattu:

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Miracle on ice. Onneksi Leki otti jäähyjä ja Jokipon yyvee toimi kolmannessa tehokkaasti. Oma moka, Leki!

Muuten Leki oli kyllä Tanuksen ja Luceniuksen johdolla tasakentällisin kaukalon herra, kuten tietysti jokaisen joukkueen pitäisi kotona ollakin.

Mutta ois ollu pojilla pitkä bussimatka, jos ei ois tullut yhtään pisteitä reissusta. Kannatti taistella kolmannessa, nyt matka taittuu rattoisasti.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Keskiviikkona 11.10.2017 Jokipojat - Ketterä-ottelussa oli ilmoitettu yleisömäärä 912. Paljonkas veikataan tämän vuoden lokakuun Ketterä-pelin ilmoitetuksi yleisömääräksi?

Minä veikkaan 1012, eli kasvua sadan katsojan verran.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös