Mainos

Jokipoikien juniorit

  • 227 908
  • 951
Edustuksella ja junioreilla ei ole ollut viime vuosina juuri mitään tekemistä keskenään. Voihan se olla, että jotakin muutoksia tulee junioreihin, mutta todelliset muutokset vaativat ensin uusia ihmisiä ja senkin jälkeen uusia rakenteita itse päätöksentekoon. Saa nähdä. Koplaa on sikäli ikävä, että se on tarjonnut omille kasvateille pelipaikan. Toivottavasti löytyy korvaava seura alueelta.

Joo, tavallaan harmi. Mutta jos ajatellaan pelaajapolkuja, niin Koplan olisi pitänyt pelata Suomi-sarjaa. Kakkosdivari on kuitenkin jäähdyttelyä, ei sieltä kukaan enää ponnista Mestikseen. Nyt on laitettu kaikki kananmunat ja närhen munat samaan koriin ja sitä kautta resut ovat parempia. Ehkä Kajastus nousee kakkosdivariin ja siellä voivat pelata ne, jotka eivät tähtää ylemmäksi.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Itse näen, että juniorit ja edustus tuleekin säilyttää erillään. Junioritoiminta perustuu niin urheilullisesti kuin taloudellisesti aivan eri lähtökohtiin kuin miesten kilpajääkiekko.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Kyllähän Eastoni on oikeassa, että läpyn lause ei pidä paikkaansa, kuten lähes kaikki muukin mitä hän kirjoittaa. Seurojen välisessä yhteistyössä riittää luonnollisesti aina kehitettävää, mutta kyllähän edustus on tukenut taloudellisesti junioripuolta aina ja tästä isot kiitokset Röschille ja Immoselle. Petrellin myötä myös urheilullinen puoli on tiivistynyt entisestään. Nyt vaan kukistetaan tuo korona, niin tästä on hyvä jatkaa.

Tuo waltteri21 ihmettelyn aihe, että tää nyt julkistettu kuvio on pysynyt "isommalta" julkisuudelta ja varsinkin se, että täältä palstoilta piilossa oli itsellekin yllätys. Tyylikkäästi hoidettu homma. :)
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
En löydä juniori jokipoikien kauden 2018-2019 toimintakertomusta. Kauden 2017-2018 toimintakertomuksesta en löydä sanaakaan edustuksesta. Viestissä numero 319 Väärävaihto harmittelee, kun ei ole pelaajapolkua edustuksen kanssa ja A-junnutkin ovat osa juniorijokipoikia. Jos yhteistyötä on ollut, ei sitä hirveästi ole mainostettu. Yksittäisten ihmisten yksittäiset tempaukset eivät ole sama asia, kun suunniteltu yhteistyö. Käsittääkseni juniorit eivät ole esim. päässeet edustuksen peleihin ilmaiseksi.
 

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Noiden teesien jälkeen mitkä Läpy esittää on kyllä vaikea väittää että yhteistyötä olisi ollut.

Sellainen käsitys on kyllä minullakin ettei edustusta ole millään tavalla kiinnostanut junioritoiminta.....eikä normaalisti sille kuuluva A-junioritoiminta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hsss
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Kuten edellisessä viestissäni kirjoitin, niin seurojen välisessä yhteistyössä riittää varmasti jatkuvasti kehitettävää, mutta se ei poista sitä, että yhteistyötä on ollut aina ja varmaankin vaan paranee jatkossa. Juuri pelaajapolku on varsinkin yksi näistä kehityksen kohteista ja edustuksestahan on oltukin jo kiinnostuneita entistä enemmän, entistä nuoremmista omista kasvateista. Tästä lähtökohdasta onkin hyvä lähteä jatkamaan pelaajapolun kehittämistä ihan jo nuorista ikäluokista asti. A-nuoret eivät ole toimineet edustuksen alla edellisen konkan jälkeen, mutta edustus on kuitenkin tukenut A-nuoria muuten huomattavasti. Luulen, että JOSKUS tulevaisuudessa A-nuoret voisi siirtyäkin edustuksen alle kuten muuallakin nyt, kun uudella taustaporukalla on entistä leveämmät hartiat. No aika näyttää. Juniorit eivät ole päässeet ilmaiseksi edustuksen peleihin, mutta käsittääkseni junnukausari on ollut kuitenkin varsin edullinen? En tiedä tarkemmin, mutta sitähän voi kysyä toiminnassa mukana olevilta. Tosin minunkin mielestäni junnut voisivat päästä ilmaiseksi peleihin. Ainiin, seuroillahan täytyy olla olemassa keskinäinen yhteistyösopimus, jo ihan Mestis-lisenssiäkin ajatellen.
 
Nyt voisi korjata tuon asian. Junnut ilmaiseksi edarin peleihin. Ennen vanhaan junnut olivat ylpeitä lisenssistään ja siitä etuoikeutetusta asemasta, että pääsevät edarin peliin "jonon ohi". Junnuja notkui jopa satoja edarin peleissä. He olivat tärkeä osa tunnelman luomista.
 

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Joo. Otetaan vähän takaisin. Edustuksellahan oli iso ja tärkeä rooli A-junnujen pelastamisessa viime syksynä. Ilman heitä olisi käynyt tosi kylmät. Suuri kiitos siitä Petrellille.
 
Aikooko Junnu-organisaatio jatkaa ärjy-brändillä ja virallisella nimellä "Jokipojat"?

Ehkä he eivät ole vielä päättäneet. Saattaisi olla kallista alkaa äkkiä muuttamaan ilmettä ja painamaan uusia pelipaitoja. Siksi se voisi olla ihan järkevää ainakin toistaikseksi jatkaa vanhalla systeemillä.

Edarilla vaikuttaa olevan selvä linja, että yhden logon taktiikalla menevät.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Junnuista ei olekaan vähään aikaan ollut täällä mitään, niin mainittakoon, että seuran verkkosivuilla on ollut jo jonkin aikaa näkyvillä U16-U20 (C-A) joukkueiden kesäringit.
 
Kuka siellä oikein päivittää sivuja, siellä on kirjoitusvirheitä!

"Tiedoite koskien harjoittelua juniori jokipojissa" --> Tiedote eikä "tiedoite" ja Juniori Jokipojat isoilla kirjaimilla

kesä harjoitteluryhmät --> kesäharjoitteluryhmät (=yhdyssana)

******

Minä olen miettinyt, että minne menee Santeri Silvennoinen? Hänhän kuuluisi edariin muuten, mutta ei ole tainnut mahtua ryhmään tällä kertaa, kun on paljon muita kovia pelaajia.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Edustuksen kirjoilla ollut, mutta A-nuorissa pelannut Ville Haapalainen pelaa tulevalla kaudella Suomi-sarjassa Kalajoella. Lisäksi Juho Ratilainen siirtyy nyt jo edesmenneestä Koplasta myös Kalajoelle, joten ei olisi yllätys, jos sinne siirtyisi muitakin pelaajia täältä, kuten juuri Silvennoinen?
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Juniori Jokipoikien facebookissa kerrotaan, että seuran maalivahti Rembetti osallistuu U16-maajoukkueen testileirille. U17-leirille osallistuvat Jokipoikien kasvatit, hyökkääjä Kaskimäki (HIFK) sekä puolustaja Laakso (TPS) ja varasijalta löytyy hyökkääjä Tauslahti (HIFK). Pohjois-Amerikassa kiekkoileva Jokipoikien kasvatti, puolustaja Savander osallistuu puolestaan naisten maajoukkueen testileirille.
 

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hienoa! Sanna Lehikoista ja hänen mahtavaa työtä unohtamatta. Sannasta saisi hienot kasvot Joensuulaiselle tyttö/naiskiekkoilulle. Pelaa yhdessä Suomen kovimmista joukkueista ja hoitaa koulunsa erinomaisesti.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
No niin nyt alkaa olla sitten "omat junnulähtijät" selvillä, kun puolustaja Juho Juvosen siirtyminen HIFK:n (U20-joukkue) riveihin on ns. virallista. Aikaisemminhan oli tiedossa jo hyökkääjien Kaskimäen ja Tauslahden sekä maalivahti Erosen siirtymiset liigaporukoihin. Vastaavasti junnuikäisiä "paluumuuttajia" (omiakasvatteja) on kolme, edustuksen kirjoille tulleet hyökkääjä Sorsa sekä maalivahti Lehikoinen ja lisäksi tryoutilla oleva Sivonen. Hänkin pystyy pelaamaan tarvittaessa vielä yli-ikäisenä U20-joukkueessa.
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Sanomalehti Karjalainen tietää kertoa Juniori-Jokipoikien ja edustusjoukkueen tiivistyneestä yhteistyöstä. Ensi kaudella juniorit pääsevät taas ilmaiseksi miesten peleihin, kuten moni tälläkin palstalla on jo jonkin aikaa toivonut.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Sanomalehti Karjalainen tietää kertoa Juniori-Jokipoikien ja edustusjoukkueen tiivistyneestä yhteistyöstä. Ensi kaudella juniorit pääsevät taas ilmaiseksi miesten peleihin, kuten moni tälläkin palstalla on jo jonkin aikaa toivonut.
Juurikin näin, Kannattaa lukea juttu kokonaisuudessaan. Toki kaikki yksityiskohdat eivät luonnollisestikaan tule kaksivuotisesta sopimuksesta esiin, mutta se on selvää, että yhteistyö jatkuu entistä tiiviimpänä. Suunta on oikea. Mukavasti on ollut muuten kiinnostusta edustuksen toimarin pestiä kohtaan, 15 hakijaa kaikkiaan.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Tuo toiminta näyttää todella hyvältä nykyään, mukava nähdä miten saavat kehitystä aikaiseksi. Aiemmin näytti välillä oudon hankalalta Jokipoikien edustuksen yhteistyötoiminta eri suuntiin, ainakin näin ulkopuolisen silmin.
 
Junnut ilmaiseksi edarin peleihin. Se on ihan perusasioita. Hyvä, että asia korjattiin.

Muistan vanhat ajat 1980-luvun ja 1990-luvun taitteen, kun divaripeleissä oli satoja junnuja aina läsnä. Aina ihan kaikkia ei itse peli kiinnostanut, vaan he kisailivat keskenään ja mutustelivat lätkäliigojaan. Mutta tärkeintä, että olivat hallissa luomassa tunnelmaa. Se on junnuille varmaankin edelleenkin tärkeää, että he voivat koulussa sanoa kavereilleen, että koska pelaan lätkää, minulla on lisenssi ja pääsen sillä ilmaiseksi ukkojen peliin. Sitten moni muukin haluaa lähteä ukkojen peliin, koska nuo luokan lätkän pelaajatkin käyvät peleissä ja niistä keskustellaan seuraavana päivänä koulussa.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Karjalaisen jutusta käy ilmi muun muassa paljon kiinnostusta herättäneet seikat, että junioriseura jatkaa nimellä Juniori Jokipojat sekä edustusjoukkueen uuden omistajapohjan tarkoitus on palauttaa U20-joukkue jollain aikavälillä takaisin edustuksen alle.
 
Mukavasti on ollut muuten kiinnostusta edustuksen toimarin pestiä kohtaan, 15 hakijaa kaikkiaan.

Tuo on kyllä hyvä määrä hakijoita kun huomioi ne hakuilmoituksessa listatut melko vaativat tehtävät ja hakijoilta edellytettävät ominaisuudet ja osaamiset. Toivottavasti sieltä joukosta joku helmi sitten erottuu. Lieköhän tuota paikkaa haettu muualtakin Suomesta kuin vain PK:sta?
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Tuo on kyllä hyvä määrä hakijoita kun huomioi ne hakuilmoituksessa listatut melko vaativat tehtävät ja hakijoilta edellytettävät ominaisuudet ja osaamiset. Toivottavasti sieltä joukosta joku helmi sitten erottuu. Lieköhän tuota paikkaa haettu muualtakin Suomesta kuin vain PK:sta?
Hyvästä määrästä päätellen hakijoita on lienee muualtakin päin Suomea. Joman uusi toimari, Matti Lindholm tulee muuten jääkiekon puolelta. Toimi ennen KooKoon myynti- ja viestipäällikkönä.
 

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hienoja uutisia. Saa vihdoin haudata kaikki negatiiviset ajatukset seuran lippulaivasta! Seuraava hankinta lienee jokin vaate joka kunnioittaa uutta logoa! Mahtaako niitä saada muualta kuin Tiedepuiston toimistolta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös