Mainos

Jokerit takaisin Liigaan?

  • 392 214
  • 2 196

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Imatran Ketterä voitti viime keväänä kolme Mestiksen mestaruutta peräkkäin. Hieno ja kunnioitettava saavutus, mutta mitä sitten?

Kausi jatkuu Mestiksessä ja ei mitään mahdollisuutta pelillisesti testata miten olisi käynyt Liigan viimeisen joukkueen kanssa. Voittaminen on kivaa Mestiksessäkin, mutta kyllä se puuduttaa, jos vuosikymmenestä toiseen ei ole muuta tiedossa kuin Mestiksen mestaruus samojen joukkueiden sarjassa.

Vaikka menee nyt jo vähän ohi aiheen, niin muistelisin, että jotain Ketterän päällikköä haastateltiin keväällä ja tuossa kyseisessä haastattelussa totesi, ettei Ketterä tavoittele Liiga paikkaa. Perään kuitenkin totesi jotenkin siten, että joskus tulevaisuudessa tähtäin voisi olla siinä, että Ketterä olisi sellainen vahva Liiga B:n joukkue.
 
Glove

Imatra on Raumaakin pienempi paikka. Pitäisi olla siellä oma RTk joka maksaisi viulut. Lisäksi Imatran jäähalli on mitättömän pieni.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan sitä aikalailla korjattukin venäläisomistuksen aikana. Oisko jopa paremmassa kunnossa kuin 9 vuotta sitten.

Sitä en vaan ihan ymmärrä että miksi se piti myydä silloin venäläisille jos kerran halukkaita kotimaisia ostajia on jonoksi asti? Eikö niitä silloin ollut? Puhehan on koko ajan ollut että nimenomaan tappiollisesta Areenasta piti silloin päästä eroon ja Jokerit meni siinä pakollisena kylkiäisenä.
Kai se on nykyään helpompi saada kannattamaan kuin silloin, kun myytiin tappiollisena rahareikänä. Jääkiekkoa aina keskiviikkoisin ja lauantaisin, Ed Sheeran laulaa joka tiistai ja perjantai. Ja kai muillekin viikonpäiville löytyy jotain pientä ohjelmaa. Rahan tuloa ei voi estää.
 
Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hesarin pääkirjoituksen otsikko tänään: SM-liiga ei tarvitse Harkimon Jokereita. Voiko sen selkeämmin sanoa.
Aikoinaan Kaisaniemen Tiikereiden tuloa superpesikseen perusteltiin sillä että suomalainen pesäpallo "tarvitsee Helsinkiläisen joukkueen". Väkipakolla rakennettiin rahalla joukkue joka sai mutkien kautta lisenssin. Missä tämä Kaisaniemen Tiikerit on nyt? Niinpä. Helsingissä on jo jääkiekkojoukkue. Oli toinenkin, mutta se möi itsensä Putinille. HIFK:lla ja sen kannattajilla on sentään munat!
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Aika kovaa uhriutumista Kurrilta. Mietitään kärsimystä sanan retorisessa mielessä, niin tuskin on käppänä eläessään kärsinyt sekuntiakaan.
Joo mä ymmärrän kyllä sen tuskan, että perhe todennäköisesti kovilla kaikilla tavoin. Mutta tuo uhriutuminen juuri, eli kun lähdet tollaseen venäjän kelkkaan, ja aivan vitun varmasti tietoisena isoilta osin kaikesta KHL:n/propagandan tavoitteista lännen suhteen, niin se riski vaan ei (rahan takia ja kiekon varjolla) kannattanut sitten. Ei Kurri tyhmä ole, kyllä se tietää mitä tuli tehtyä.

Nyt on sitten ihan turha vinkua, ettei yhtään ymmärrä tätä "ajojahtia". Kurri osti ja myi itsensä mukaan tuohon ja naamansa itä-Jokereille, ja voisi ihan vaikka kertoa olevansa pahoillaan tehdyistä valinnoista. Ei voittoa tuossa arvassa, ei heru teetä ja sympatiaa asiaan.
 
Viimeksi muokattu:

SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aikoinaan Kaisaniemen Tiikereiden tuloa superpesikseen perusteltiin sillä että suomalainen pesäpallo "tarvitsee Helsinkiläisen joukkueen". Väkipakolla rakennettiin rahalla joukkue joka sai mutkien kautta lisenssin. Missä tämä Kaisaniemen Tiikerit on nyt? Niinpä. Helsingissä on jo jääkiekkojoukkue. Oli toinenkin, mutta se möi itsensä Putinille. HIFK:lla ja sen kannattajilla on sentään munat!
Ongelmana taisi tossa Tiikereissä olla, että pääkaupunkiseudulla pesäpallo ei kiinnosta yhtään ketään, pidetään lähinnä junttien lajina. Vaikea pitää jengiä pystyssä kun edes koko laji ei kiinnosta ihmisiä, saati sitten joukkue.

Jääkiekko taas kiinnostaa sitäkin enemmän ja kyllä Suomen suurimpaan kaupunkiin kaksi joukkuetta tarvitaan. Stadin paikalliset oli yleisömääriltäänkin otteluohjelman parhaimmistoa. Kyllähän Liiga sekä HIFK ainakin siitä tykkäisi, että saataisiin pääkaupunkiin taas paikallismatsit.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jääkiekko taas kiinnostaa sitäkin enemmän ja kyllä Suomen suurimpaan kaupunkiin kaksi joukkuetta tarvitaan. Stadin paikalliset oli yleisömääriltäänkin otteluohjelman parhaimmistoa. Kyllähän Liiga sekä HIFK ainakin siitä tykkäisi, että saataisiin pääkaupunkiin taas paikallismatsit.
Tulevalla kaudella Jokerien pitäisi olla siellä Hartwallillaan, ja HIFK:n Gardenissaan, ja Espoon Bluesin Länsiautoareenallaan. Kaikilla rosterit ahdettu täyteen KHL:sta vapautuneita huippupelaajia, ja sitten vain kiimaisia paikallismittelöjä koko talvi, ja ehkä vielä keväälläkin.

Mutta tuli pari muuttujaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Bluesia vastaan ei kyllä kukaan ikinä kokenut mitään kiimaa. Mutta kyllä Stadin derbyt otetaan taas ilolla vastaan, kun niitä päästään pelaamaan. Vuoden päästä tähän aikaan kuhina voi olla melkoinen.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Aikoinaan Kaisaniemen Tiikereiden tuloa superpesikseen perusteltiin sillä että suomalainen pesäpallo "tarvitsee Helsinkiläisen joukkueen". Väkipakolla rakennettiin rahalla joukkue joka sai mutkien kautta lisenssin. Missä tämä Kaisaniemen Tiikerit on nyt? Niinpä. Helsingissä on jo jääkiekkojoukkue. Oli toinenkin, mutta se möi itsensä Putinille. HIFK:lla ja sen kannattajilla on sentään munat!
Jokerien kannattajia en lähtisi moittimaan KHL-seikkailusta, sillä heillä ei ollut valtaa päättää. Sympatiat ovat vahvasti niiden Jokereita kannattavien puolella, jotka olisivat halunneet Jokerien jättävän KHL-harharetken väliin. Pääsyylliset Putinin kanssa veljeilyyn löytyvät omistusportaasta.
 
msg

Jäsen
Jokainen joka omalla rahalla tai maksettuna katsojana kävi katsomassa KHL-pelejä Verirupla-Areenalla on antanut tukensa itänaapurin roistovaltion propagandakoneistolle. Ei tuota rottajengiä olisi kahdeksaa vuotta hallissa pyöritetty, jos kukaan ei olisi halliin tullut.
Mullekin hymähdeltiin, kun kauppojen jälkeen sanoin etten jalallani astu edes maksettuna katsojana halliin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kärppä-säätiön tarkoituksena on sen sääntöjen mukaan mm. "edistää ja tukea taloudellisesti oululaista ja pohjoissuomalaista jääkiekkoilua sekä erityisesti luoda parhaat mahdolliset menestymisen edellytykset tukemalla junioreiden kasvua ja kehitystä".

Muotoilu on tuollainen ja säätiö jakaa tukirahoja junnuille, jotta säätiö pysyy yleishyödyllisenä, eli sitä ei veroteta. Tosiasiassa se on kuitenkin perustettu nimenomaan Kärppien liigajoukkueen omstajatahoksi tuolloisten osakkeenomistajien luovuttaessa omistuksensa säätiölle. Todellista seurarakkautta. Erinomainen rakenne imo.
 
Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jokerien kannattajia en lähtisi moittimaan KHL-seikkailusta, sillä heillä ei ollut valtaa päättää. Sympatiat ovat vahvasti niiden Jokereita kannattavien puolella, jotka olisivat halunneet Jokerien jättävän KHL-harharetken väliin. Pääsyylliset Putinin kanssa veljeilyyn löytyvät omistusportaasta.
Jokaisella on oikeus valita kannattamansa seura. Sen enempää politiikkaa tähän sotkematta jokaisella on vaaleissa oikeus valita ketä tahansa. Yleensä nämä päätökset tehdään tekojen ja ideologian perusteella moraalin istuessa hartioilla. Ketään ei voi pakottaa kannattamaan tiettyä joukkuetta, valinnan tekee jokainen itse. Arvoistaan ja teoistaan ihminen muistetaan.
 
Cernak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, TPS
Aika vähälle huomiolle ovat jääneet Ilmalan hallin suomalaisomistajat. Heillä jos kellään oli tarve torpata nauravien narrien hanke, heillä jos kellään on tarve saada halli suomalaisomistukseen ja heillä jos kellään on tarve saada Jokerit liigaan.

Itse jos olisin investoimassa halliin tekisin sen vasta kun joku muu olisi hoitanut sen suomalaisomistukseen ja varmistanut että hallissa pelaa liigajoukkue.
 
Peter Venkman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hyvä pointti. Naurava narri kuitenkin suunnitteli ensimmäisen kauden pelaamista Nordiksella...

Jotenkin itselläni on ollut koko ajan tuntuma, että lopulta kummola ja jääkiekkoliitto hoitavat jokerit takaisin liigaan keinolla millä hyvänsä.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oliskohan niin, että kun toi homma on mennyt noin pelleilyksi, olisi ihan paras Jokereiden hakea rivejä kasaan Suomi-sarjan kautta. Kausi 2023-24 siellä, sitten Mestikseen ja ko. sarjaan tunnetummaksi muutama vuosi. Sitten ehkä nostetta olisi sen verran, että olisi mahdollisuuksia liikaan ja liigalisenssin saamiseen.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Oliskohan niin, että kun toi homma on mennyt noin pelleilyksi, olisi ihan paras Jokereiden hakea rivejä kasaan Suomi-sarjan kautta. Kausi 2023-24 siellä, sitten Mestikseen ja ko. sarjaan tunnetummaksi muutama vuosi.
Näin se pitäisi mennä. Esimerkkinä vaikka Juventus, joka raivasi tiensä alasarjojen kautta ylös. Valitettavasti täällä se taitaa mennä niin, että veli-venäläisen tukijoukot ostavat paikan suoraan ylhäältä.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On vaikea oivaltaa, miksi joku yritys haluaisi markkinoida itseään Putinin myötäilijäksi leimautuneen Jokerien sponsorina. KHL aikana saattoi kuvitella, että Venäjän markkinoilla toimiville yrityksille Jokerit voisi kiinnostava sponsoroitava. Nykytilanteessa näkyvyys Jokereiden tukijana on kuitenkin lähinnä mainehaitta.

Samalla on syytä muistaa, ettei Jokereilla ole tällä hetkellä mitään näyttöä liigakelpoisuudesta. Ei ole rahaa, organisaatiota, hallia, valmentajaa eikä joukkuetta. Siitä joukkueesta, joka kaudella vielä kaudella 2021-2022 pelasi KHL:ssä ei ole käytännössä jäljellä mitään muut kuin kourallinen nostalgisia faneja ja ryvettynyt brändi.

Pääkaupunkiseudulla on tietenkin markkinapotentiaalia useammallekin joukkueelle, mutta pääkaupunkiseudun markkinalla on myös aivan eri tavalla kilpailua kuin esimerkiksi Raumalla, Mikkelissä tai Lappeenrannassa. Pienen paikkakunnan joukkue on automaattisesti seutukunnan yhteinen asia.

Rahoituksen ja uskollisen kannattajakunnan löytäminen Jokerien raunioille ei tule olemaan helppoa.
Turhaan huhuan, mutta nyt ois aika astua esiin, nimimerkki @Elton!!
 
Lätkäsä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kuusysi, Atletico Madrid
Jokerit oli Tumba Turusen aikoihin synonyymi Daavidin ja Goljatin taistelusta( ja Daavidin voitosta) . Eikä ollut niin sidoksissa. Pääkaupunki seutuun. Vaan myös sosiaaliseen viite statukseen ympäri suomen. Siksi Pelsufanina en koe huutelevani tässä asiassa vieraisiin pöytiin, vaan enemmänkin ottavani osaa:(. Mielestäni on tosi outoa, että koko KHL, kuvion synnyttäjä Hjallis omine itsekkäine bisnes pyrkimyksineen.. Jari Kurrin Siberian junan alle heittoineen.. Patsastelee ikään kuin tutkan alla, paksuine piip piip lompakkoineen.. kun Jari on kaiken patkan ja kritiikin kohteena. "Goljattia" emme liigaan halua, "Daavid" on aina tervetullut. On siis hyvä että, liiga on tiukkana, mutta aitoa katumusta ja tapojen parannusta.. Tulee myös tässä tapauksessa. Vähemmän ylenkatsella. Eiköhän Jari ole jo lyöty, ja tässä tilanteessa täysin maissa. Mielestäni puhdistustykit pitäisi kohdistaa nyt pesäkkeisiin, jokereiden tapauksessa. Joissa patsastelu kuliseissa vain jatkuu ja pahenee eikä mikään oppi tunnu menevän perille. Kyllähän se on Hjalliksenkoko seurapiiri joka tästä kuviosta, uudelleen koulutus leirille, ennen mitään piilo/olettama liiga yhteyksiä tulee kantaa. Henkilökohtaisesti tällä hetkellä Täysi luotto ja kiitos Jokereiden upeille faneille(eteläpääty, ja se oldie ryhmä, ja kaikki ne muut jotka on hereillä ollu, ja äärimmäisen selkärankasia koko ton KHL sekoilun raskaina aikoina. Että ne klaaraa ton saagan. Tuolle hienolle perinteikkäälle seuralle kuuluvaan . Kunniakkaaseen maalin. Sitä ei varmaan tällä hetkellä kukaan tiedä, mikä se maali on. Mut puhdas se pitää olla, uuden upeen alun kunniaks.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra

Lapa7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tyhmä kysymys, mutta koska olen sen monesti aikaisemmin jo paljastanut, niin...

Miksi ostaa Jokerit ? Mitä siinä saa ?
Olisiko jo helpompaa ja halvempaa perustaa kokonaan uusi seura. Vaikka se alkuperäinen Töölön Vesa.
Jokerit on nimenä muutenkin niitä uusimpia Liiga-historiassa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tyhmä kysymys, mutta koska olen sen monesti aikaisemmin jo paljastanut, niin...

Miksi ostaa Jokerit ? Mitä siinä saa ?
Olisiko jo helpompaa ja halvempaa perustaa kokonaan uusi seura. Vaikka se alkuperäinen Töölön Vesa.
Jokerit on nimenä muutenkin niitä uusimpia Liiga-historiassa.
Jokereilla nyt esim. on junioripolku (ainakin vielä) kunnossa ja se on yksi vaatimus sille että joskus voi ylipäätään Liigaan nousta. Joku täysin tyhjästä perustettu seura joutuisi tuonkin hoitamaan kokonaan alusta asti. En nyt muista mikä se vaatimus on että millä tasolla pitää junnuseuroja olla, olisiko ainakin A-junnuissa pääsarjajoukkue tms.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös