Jokerit KHL:ssä 2014–2015

  • 680 910
  • 1 783

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Aivan totta tuokin. En tullut ajatelleeksi muuta kuin pelillistä tasoa pelaajilla ja siinä suhteessa maksettavaa palkkaa. Tosiaan kuormitus nousee myös ja varmasti palkkaa sen myötä on tarkastettava ylöspäin hieman!

Tuo myös hillitsee vaihtuvuutta ja joidenkin jokerikannattajien pelkoa muukalaislegioonasta. Samalla sen pitäisi hillitä puheita SM-liigajengien joutumista Jokerien "farmiksi", koska ei niitä uusia pelaajia lopulta niin pajon kerralla tarvita tai ole edes mahdolista kerralla palkata.

On myös hyvin mahdollista, että monet nykyisistä duunari/syvyys/energia/asennepelaajista eivät saa lähtöpasseja (Mäki, Ben-Amor, Lamberg) koska tyytyvät pienempään palkankorotukseen ja pieneen rooliin verrattuna ylempien ketjujen pelaajiin.

Sitäkään ei pidä aliarvioida, että vaikka suurin osa KHL-jengeistä eivät ilmeisesti pelaa mitenkään erityisen fyysisesti, niin sikäläinen rangaistuskulttuuri muistuttaa enemmän NHL:n vastaavaa. Tämä tarkoittaa, että koville taklaajille ja jopa tappelutaidoille voi olla kysyntää. KHL-puolella riippuu täysin valmennuksen ja UTJ:n yhteistyöstä haluaako ritä aspektia käyttää hyväksi. Valtonen ja Lämsä ei sitä vierasta, mutta joku Jortikka olisi toinen (ja minusta huonompi) juttu.

Lähden muutenkin siitä, että ratkaisupelaajien on oltava parempia KHL-aikana, mutta duunariosasto voi oikealla valmennuksella riittää nykytasollakin.
 
Miten näet 44 -vuotiaan Teemu Selänteen mahdollisuudet Jokeri -paidassa? Olisiko sinun analyysiesi perusteella Teemulle muuta paikkaa kuin 13:sta hyökkääjä. Ikäähän miehellä alkaa jo olemaan. Joutuisi varmasti melko tiukalle peliajalle. Tuskin miehellä sellaiseen haluja onkaan, kun NHL:ssä saa pelata suurempia minuutteja.

Naurettava kysymys, johon en koe tarpeelliseksi edes vastata. Etkai nyt kuitenkaan tosissasi vertaa millään tasolla Glen Metropolitia ja Selännettä toisiinsa? Toivottavasti et.
 
Realistinen bruttopalkka muutamalle kärkijätkälle lienee siellä reilussa miljoonassa. Odotan, että palkkabudjetti on vähintään siellä 10 miljoonassa, joka korreloisi myös Hjalliksen puheisiin budjetin kolminkertaistamisesta.

Tein ihan täysin raakile hahmotelman Excelillä siitä minkälainen palkkarakenne meillä saattaisi olla. Hahmotelmassa 31 pelaajaa ja palkat siellä 10 miljoonassa. Dollarin päivän kurssi on 1,24 jos haluaa palkkoja vertailla mahdollisiin amerikan apuihin.

Onko laskelmissa huomioitu palkan sivukulut vai ei? Kysyn lähinnä siksi, että jos ei ole ja pelkillä bruttopalkoilla (ilman sivukuluja) budjetti menee 10 miljoonaan, niin paljonko todellinen pelaajabudjetti silloin onkaan? Paukkuu kyllä aika reippaasti yli tuon. Jos pelaajabudjetti on oikeasti se 10 miljoonaa, niin silloin tuollaisia esimerkin kaltaisia palkkoja ei pystytä maksamaan. Edelleen olettaen, että siinä ei ole huomioitu palkan sivukuluja. Työnantaja kuitenkin maksaa aika ison siivun sen bruttopalkan päälle erinäisiä maksuja, jotka olisi ihan realismin nimissä hyvä ottaa huomioon. Noin karkeasti voisi ajatella, että 4000 euron bruttokuukausipalkkaa nauttiva työntekijä maksaa työnantajalle vähintään 5000 euroa kuukaudessa.
 

Jeffrey

Jäsen
Onko laskelmissa huomioitu palkan sivukulut vai ei? Kysyn lähinnä siksi, että jos ei ole ja pelkillä bruttopalkoilla (ilman sivukuluja) budjetti menee 10 miljoonaan, niin paljonko todellinen pelaajabudjetti silloin onkaan?

Noin karkeasti voisi ajatella, että 4000 euron bruttokuukausipalkkaa nauttiva työntekijä maksaa työnantajalle vähintään 5000 euroa kuukaudessa.

Ei ole huomioitu. Tämä siitä syystä, että en usko näiden olevan huomioituna nykyiselläkään Jokereiden palkkabudjettiin, joka tullaan Hjalliksen mukaan kolminkertaistamaan. Okei, vetelen mutkia suoraksi, ja oletan, että kokonaisbudjetin kolminkertaistaminen tarkoittaa myös palkkabudjetin kolminkertaistamista.

Yleisesti puhutaan, että työntekijä maksaa lähes tuplat palkkaansa nähden. En tiedä kuinka suuret jääkiekkoilijan vakuutukset ovat, mutta oletan niiden olevan huomattavasti perus duunaria suuremmat. Olettaisin, että vakuutusmaksuja ja sivukuluja joudutaan maksamaan huomattavasti enemmän kuin tuo mainitsemasi 25% palkasta. Edelleen kuitenkin paras tieto on tuo kolminkertaistaminen ja eiköhän ne sivukulutkin kolminkertaistu nykyisestä? Oletan niiden kuitenkin olevan budjetoitu eri lokeroon kuin palkat. Tuo Jokereiden nykyinen palkkabudjetti ei vain voi mitenkään sisältää vakuutus, yms sivukuluja, eivät mahdu siihen mitenkään.

Naurettava kysymys, johon en koe tarpeelliseksi edes vastata. Etkai nyt kuitenkaan tosissasi vertaa millään tasolla Glen Metropolitia ja Selännettä toisiinsa? Toivottavasti et.

En, tuo oli osin sarkastinen vastaus sinun esittämääsi ikään perustuvaan lajitteluun pelaajien mahdollisuuksista KHL:ssä. Mies kuitenkin nakutti viime kaudella lähes 1,3 ppm. Lisäksi pelaaja jonka ominaisuudet ovat hyvin lähellä esimerkiksi Selännettä tai Jageria, toki huonompi mutta uskoisin, että tullee pärjäämään myös vanhempana.

Toki Metrosta ei saada enää mitään monivuotista liideriä. Uskon kuitenkin vakaasti, että vähintään top-2 sentteriksi (joukkueessa) miehestä vielä olisi myös vuoden päästä KHL:ssä.
 

Hogrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meikäläinen kuuluu siihen joukkoon joka on betsannut rahansa sen puolesta että Selännettä ei enää Euroopan sarjoja nähdä pelaamassa.
Mies on meinaan sen verran pitkään laittanut elämää hollilleen tuonne Kalifornian suuntaan etten usko miehen enää tänne tulevan. Mies näyttää sen verran nauttivan jo pelkästään avoautoista ettei varmaan hotsita muuttaa Suomeen eläköitymään kun täällä niillä voi ajaa kahtena päivänä vuodessa ja silloinkin toisella kerralla on märät hiukset kotiin päästessä.
Mies on kumminkin sen verran timmissä kunnossa ettei mies kyllä lähde "jäähdyttelemään" vaan lopettaa huipulta.
 
Ei ole huomioitu. Tämä siitä syystä, että en usko näiden olevan huomioituna nykyiselläkään Jokereiden palkkabudjettiin, joka tullaan Hjalliksen mukaan kolminkertaistamaan. Okei, vetelen mutkia suoraksi, ja oletan, että kokonaisbudjetin kolminkertaistaminen tarkoittaa myös palkkabudjetin kolminkertaistamista.

---

En, tuo oli osin sarkastinen vastaus sinun esittämääsi ikään perustuvaan lajitteluun pelaajien mahdollisuuksista KHL:ssä. Mies kuitenkin nakutti viime kaudella lähes 1,3 ppm. Lisäksi pelaaja jonka ominaisuudet ovat hyvin lähellä esimerkiksi Selännettä tai Jageria, toki huonompi mutta uskoisin, että tullee pärjäämään myös vanhempana.

Toki Metrosta ei saada enää mitään monivuotista liideriä. Uskon kuitenkin vakaasti, että vähintään top-2 sentteriksi (joukkueessa) miehestä vielä olisi myös vuoden päästä KHL:ssä.

Jotenkin olen ajatellut aina, että pelaajabudjettiin lasketaan pelaajien bruttopalkat sivukuluineen. No tästä en lähde väittelemään kun asiaa en tiedä, mutta ihan mielenkiintoinen juttu kuitenkin. Pelaajabudjetit eri seurojen välillä eivät ainakaan ole millään tasolla vertailukelpoisia jos toiset sisällyttävät kaikki työnantajan kustannukset pelaajiston osalta pelaajabudjettiin ja toiset eivät.

Ja mitä siihen Metropolitiin tulee, niin itse en vain näe häntä enää KHL-tason kärkiketjujen sentterinä. Enkä näe häntä myöskään alempien ketjujen sentterinä. Sveitsin liigassa tai SM-liigassa luultavasti pärjää vielä 50-vuotiaanakin siinä missä Selänne pärjää vielä 10 vuotta sen jälkeenkin, mutta KHL:ssä on kuitenkin paria pykälää kovempi taso. Ja vaikka sanonkin uskovani, ettei hänen potku riittäisi KHL-Jokereissa kärkiketjuihin, niin tottakai haluaisin nähdä hänet vielä Jokereissa tai vaikka SM-liigassa. Todella hieno pelaaja ja pitkäaikainen suosikkini.
 

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Ja mitä siihen Metropolitiin tulee, niin itse en vain näe häntä enää KHL-tason kärkiketjujen sentterinä. Enkä näe häntä myöskään alempien ketjujen sentterinä. Sveitsin liigassa tai SM-liigassa luultavasti pärjää vielä 50-vuotiaanakin siinä missä Selänne pärjää vielä 10 vuotta sen jälkeenkin, mutta KHL:ssä on kuitenkin paria pykälää kovempi taso. Ja vaikka sanonkin uskovani, ettei hänen potku riittäisi KHL-Jokereissa kärkiketjuihin, niin tottakai haluaisin nähdä hänet vielä Jokereissa tai vaikka SM-liigassa. Todella hieno pelaaja ja pitkäaikainen suosikkini.

Täysin samaa mieltä. Hämmentävää miten voikin olla oikeastaan sanasta sanaan täyttä asiaa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Roman Rotenbergin haastattelu HS.fissä

Jokereille ei ole Rotenbergin mukaan luvassa rahoitusta Venäjältä, vaan Harkimo etsii sponsorit Suomesta.

Olin siinä käsityksessä, että Jokerit tulisi ainakin aluksi saamaan rahoitusta Venäjältä, mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Tämänhetkisessä taloustilanteessa budjetin kolminkertaistaminen pelkästään suomalaisrahalla on kova haaste. Toivotaan että ainakin joku Venäjän markkinoille vahvemmin haluava suuryritys (Paulig, Fazer, Valio) lähtee mukaan sponsoroimaan KHL-Jokereita lisänäkyvyyden toivossa.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olin siinä käsityksessä, että Jokerit tulisi ainakin aluksi saamaan rahoitusta Venäjältä, mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole.

Yllättävää tosiaan. Entisestään haasteellisempi tilanne Jokereille rahoituksen suhteen. Vaikka Suomesta löytyykin kohtalaisen kokoisia "Suomi'" yrityksiä, jotka varmasti hamuavat lisänäkyvyyttä Venäjälle, eivät he kuitenkaan ole valmiita varsinkaan nykyisen laskusuhdanteen aikana lisäämään sponsorpintituloja mitenkään räjähdysmäisesti. Nyt mennään tarkan "markan" aikaa ja kuluja yritetään pikemmin leikata kuin nostaa. Ehkä sitten vaihtoehtona voisi olla, joku venäläinen suuryritys. Venäläisellä yrityksellä on kuitenkin jo näkyvyytensä Venäjällä, mutta ei marginaali maassa Suomi, joten miksi satsata hiekanjyväsiin. Haasteellista, kun juoksevat kulut nousevat räjähdymäisesti verrattuna SM-liigaan. Pakkohan sitä rahaa on tulla jonkun taskusta. Ehkä tuossa jutussa ei kuitenkaan kerrottu ihan kaikkea.
 

Jokeri82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakkohan sitä rahaa on tulla jonkun taskusta. Ehkä tuossa jutussa ei kuitenkaan kerrottu ihan kaikkea.

Ehkä tuossa näsäviisastellaan ja rahaa tulee Rotenbergin suomibisneksistä, kuten Hartwall-areenasta tai mikä sitten areenan nimi tulee olemaankaan.

Toinen vaihtoehto on se että palataan vanhaan systeemiin ja pelipaidoissa on mainoksia niin että ei meinaa logoa ja pelaajan nimeä erottaa...
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Siirretty toisesta ketjusta:

Toisella voorumilla huhuillaan, että Jokereilla olisi Moskovan takaus (vaikka julkisuuteen on tietenkin luotu kuva, jossa Hjallis hankkii rahat Suomesta) ja kyllähän se järkeenkäypää olisi. Meinaa KHL:n ensimmäinen "todellinen" länsi joukkue, eli kyllä sielläkin on intressi näyttää, että sisään tulevista joukkueista huolehditaan.

Vaikuttaisi ihan loogiselta että Jokerit saisi ainakin parin ensimmäisen kauden ajan Venäjältä merkittävää lisärahoitusta, jotta homma saadaan kunnolla pyörimään, mutta silti myös kotimaisia sponsoreita pitäisi löytää KHL-Jokereiden taakse (tämä on tietysti paljon helpommin sanottu kuin tehty), sillä kuten TOJ on osuvasti muutamaan kertaan huomauttanutkin, jos taloustilanne heikkenee, venäläisyhtiöt varmasti luopuvat ennemmin ulkomaalaisen KHL-joukkueen sponsoroinnista kuin kotimaisen.
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Asiallista puhetta toisessa foorumissa ja näinhän se asia varmastikin on. Hjallis & co. ovat varmasti katsoneet lähes kaikki mahdolliset kulmat asiassa suurennuslasin kera ja ovat tehneet omat tulkintansa. Luonnollisesti paperiin ei voida kirjoittaa totuutta, ryssäviha on Suomessa edelleen voimissaan.

Yksi skenaario on varmasti myös se, että Jokerit pelaa jo ensi kauden KHL:ssä. Ei todennäköinen vaihtoehto, mutta ei myöskään täysin mahdoton. Ihmiset tekevät säännöt ja nykyisessä globaalissa talousjärjestelmässä raha puhuu ja muut kuuntelevat. Jos KHL:ssä joku iso kiho kännipäissään menee sanomaan, että Jokerit pelaa jo nyt KHL:ää, niin sitten näin tapahtuu. Mielenkiinnolla odotan ensi viikkoa, että tietää minkä kanavapaketin sitä talven ratoksi hankki.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kauden kokonaan pelaamatta jättäminen tuskin olisi hirveän edullista hallin uusien omistajien kannalta. Ihmettelen, jos Jokerit ei ensi kaudella KHL:ssä pelaa, mikäli yhteisymmärrykseen ei päästä liigan kanssa.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Ihmettelen, jos Jokerit ei ensi kaudella KHL:ssä pelaa, mikäli yhteisymmärrykseen ei päästä liigan kanssa.

Toisaalta jos kaudeksi 2013-14 joudutaan KHL:aan, voi jälki olla kohtuullisen rumaa:
1. Pelaajamateriaali on vielä SM-liigatasoa, markkinoiden osalta ollaan myöhässä ja päätöksiä pitäisi tehdä nopeasti: joko joukkue olisi sarjan heikoimpia tai alemman keskitason joukkue jouduttaisiin rakentamaan sikahinnalla. Jälkimmäinen vaatisi lähes varmasti venäläistä rahaa.
2. Nykyiset sopparit aiheuttaisivat ongelmia. Neuvotellaanko kaikki uusiksi vai sovitaanko kasvaneen matkustuksen ja rasituksen takia esimerkiksi 20% korotus kaikille vaihtoehdolla "ota tai jätä"? Miten toimittaisiin jos pelaaja jättäisi ja vaatisi silti liigasopimuksen mukaan sovittua liksaa?
3. Miten peliohjelma? Tuossa on jo nyt sovittu ~7 tapahtumaa per kuukausi halliin ja jos pelipäiviä pitäisi muuttaa, voisi tulla melkoisia ongelmia. KHL:n kalenteria tuskin saataisiin muutettua näin lyhyellä aikataululla sellaiseksi, että se sopisi täysin Jokerien nykyiseen otteluohjelmaan.
4. Yhteistyökumppanien kanssa voisi tulla hieman neuvoteltavaa. Vaikka joillekin firmoille kansainvälinen näkyvyys ja kansainväliset suhteet olisivat enemmän kuin tervetulleita, paikalliset toimijat saattaisivat ärähtää. Olisiko esimerkiksi Kovaselle mielekästä korvata näkvyys Suomessa kansainvälisellä näkyvyydellä? Jos useampi yhteistyökumppani alkaisi harata vastaan, voisi myyntiosastolla tulla hikiset viikot.

Kun tässä nyt on KHL-siirron kanssa puuhasteltu vaikka kuinka paljon, en millään jaksa uskoa toimistolla olevan suunnitelmat valmiina hyppyyn vuotta aiemmin. Kun kauden alku on näin lähellä ja ollaan tässä pisteessä, näkisin jopa vuoden Mestiksessä helpompana kuin suoran hypyn KHL:aan. Jos jostain syystä liigaa ei pelata, niin jossakin pelataan kuitenkin.
 

Admiral

Jäsen
Itse koen Jokereiden siirtymisen KHL:ään erittäin mielenkiintoisena. Se on samalla suuri mahdollisuus ja iso kysymysmerkki. Kukaan tuskin pystyy sanomaan miten asiassa loppujen lopuksi käy, ja onneksi näin.

Mitä jos siirto osoittautuukin menestyksekkääksi taloudellisesti ja esimerkiksi Eurooppaliigaa ei koskaan saada aikaan? Siirtyykö uusia joukkueita Suomesta ja miten näihin mahdollisiin siirtoihin suhtaudutaan SM-liigan sisällä? Onhan urheilubisnes myös bisnestä ja jos näyttää että yksi joukkue (Jokerit) kerää leivän pöydästä, niin joku älähtää aina. Todennäköisesti jostain läheltä.

Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä myös, että mitä jos koko yritys menisi puihin ja paluu liigaan tulisi eteen. (Tässä tapauksessa en näe vaihtoehtoa "divarista ylös"-scenaarioon) Miten muut joukkueet tähän suhtautuisivat, sillä tuolloin nykyinen "käärme pesässä" olisi taas jotain aivan muuta, tai näin ainakin itse ajattelen.

Ehkä näihinkin kysymyksiin saamme vastauksia seuraavan 3-5 vuoden sisällä. Mutta meni miten meni, Jokerit kuitenkin otti sen askeleen mitä kannattaa/ei kannata tehdä, ja siitä olen ylpeä. Ja jos Sm-liigan salaisia sopimuksia on rikottu, niin ok, jos tämä seuraava askel sen vaati. Kyllä 12 muuta pärjäävät toinen toistaan kädestä kiinni pitämällä hyvässä yhteishengessä.

Itse fanina koen, että tässä vaiheessa on ihan mielenkiintoista seurata uusia uransa huipulla olevia pelaajia. Samalla tavalla kun ihminen oppii tuntemaan kotoisen liigamme pelaajat, niin oppii se tuntemaan KHL-pelaajat. Uskon, että siihen ei mene edes kovinkaan pitkää aikaa. Lisäksi ainakaan itselläni ei ole oikeastaan väliä, onko vastustaja joka ajetaan pystyyn keskialueella Sm-liigasta vai KHL:stä.

Yksi mieltä askarruttava asia kuitenkin on, joka ei ole kovin tärkeä, mutta toivoisin siihen vastausta. Onko KHL:ssä tappelut ns. sallittu/ajetaanko pelaajat ulos tappelun päätteeksi? Tämä siis liittyen oleellisesti Jokereihin, Suomen lainsäädäntöön ja miksei myös Semir Ben-Amoriinkin.
 
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Dale Tallon
Käytännössä tämä viesti ei koske ensimmäistä KHL-kautta, mutta erittäin mielenkiintoinen kysymys toiselle kaudelle. Kuinka vahvasti Mikael Granlund on HIFK:n mies? Pelaa todennäköisesti 2014-2015 kauden, viimeisen tulokassopimuksesta viellä Pohjois-Amerikassa. Mutta entäpä tämän jälkeen? Pelityyliltään,-taidoiltaan ja iältään täydellinen mies Suomen KHL-joukkueeseen. Ja kun huhuja on että SKA haluaisi Biljaletdinovin jolloin J.Jalonen olisi luonnollinen valinta Jokereille. Jalonen ja Granlund taitavat olla kohtuullisen hyvää pataa keskenään. Mahtaisiko Granlund innostua KHL-Jokereista? (Biljaletdinov huhu bongattu UrheiluSanomista 30/2013, sinänsä varsin uskottava)
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käytännössä tämä viesti ei koske ensimmäistä KHL-kautta, mutta erittäin mielenkiintoinen kysymys toiselle kaudelle. Kuinka vahvasti Mikael Granlund on HIFK:n mies? Pelaa todennäköisesti 2014-2015 kauden, viimeisen tulokassopimuksesta viellä Pohjois-Amerikassa. Mutta entäpä tämän jälkeen? Pelityyliltään,-taidoiltaan ja iältään täydellinen mies Suomen KHL-joukkueeseen. Ja kun huhuja on että SKA haluaisi Biljaletdinovin jolloin J.Jalonen olisi luonnollinen valinta Jokereille. Jalonen ja Granlund taitavat olla kohtuullisen hyvää pataa keskenään. Mahtaisiko Granlund innostua KHL-Jokereista? (Biljaletdinov huhu bongattu UrheiluSanomista 30/2013, sinänsä varsin uskottava)

Granlund on Kärppien junnu. Toki pelasi HIFKissä liigaa, mutta en nyt miksikään julliksi leimaisi. En näe mitään syytä miksi Micke ei Änärissäkin pärjäisi, mutta KHLlään tullessaan Jokerit olisi varmaan helppo valinta. Miksei toisaalta esim. Pietarikin.
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
MG sopii mun joukkueeseen aina. Kukapa ei ottaisi mr. Ilmaveiviä joukkueeseensa.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Granlund on Kärppien junnu. Toki pelasi HIFKissä liigaa, mutta en nyt miksikään julliksi leimaisi. En näe mitään syytä miksi Micke ei Änärissäkin pärjäisi, mutta KHLlään tullessaan Jokerit olisi varmaan helppo valinta. Miksei toisaalta esim. Pietarikin.

Granlund on ollut sen verran vaisu NHL:ssä, että ainakin nyt näyttäisi siltä että Jokerit voisi helposti hänet hankkia vrt. muut KHL-seurat. Tuskin missään isommissa KHL-seuroissa valtavaa kiinnostusta Granlundia kohtaan tällä hetkellä on. Jokunen kokeilusopparitarjous voi tulla, mutta se tuskin pärjää Jokereiden tarjouksen ja Helsingin vetovoiman kombinaatiolle.

Uskoisin Granlundin kuitenkin tekevän läpimurron NHL:ssä, jolloin markkina-arvo kohoaa luultavasti Jokereiden ulottumattomiin. Toisaalta hankkihan Lev Prahakin juuri Nikolai Zherdevin. Lev Praha esimerkissä siksi, että on Jokereiden kanssa aikalailla samassa tilanteessa. Toisaalta niin on Slovan Bratislavakin, eikä heillä ole samanlaisia taloudellisia resursseja. Jännä nähdä saako Jokerit tukea Venäjältä Lev Prahan vai Slovanin malliin.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Jalonen olisi oikeastaan paras mahdollinen vaihtoehto KHL-Jokereiden päävalmentajaksi, mutta varmaan kysyntää on Venäjälläkin, josta saa isommat rahat. Voihan toki olla että Jalonen haluaa palata Suomeen viettääkseen enemmän aikaa perheensä kanssa ja on valmis ottamaan tämän vuoksi roiman palkanalennuksen.

Kukapa ei ottaisi mr. Ilmaveiviä joukkueeseensa.

Steegil ;)
 

Animal

Jäsen
Tällainen löytyi nopealla googlauksella. Nuo säännöt tulleet kaudelle 10-11 käyttöön, joten tuskin tuosta ovat juurikaan muuttuneet.

Linkki vie russianhockeyfans.com sivustolle, josta löytyy sääntöjä koskien tappeluita Venäjällä.

Luin tuon nopeasti ja tuosta taitaa puuttua sääntö, että toista peräkkäistä tappeluvitosta seuraa aina automaattinen yhden pelin pelikielto. Ihan varma en ole menikö sääntö juuri noin vai onko se poistunut, mutta ainakin jossain vaiheessa oli niin että toisen tappeluvitosen jälkeen tulee yhden pelin pelikielto ja sen jälkeen ns. femmatili taas nollautuu. Vähän kuten kymppitili SM-Liigassa. Itsensä puolustamisen näkökulmasta nuo KHL:n säännöt varmaankin ajavat asiansa ja ovat Suomen sääntöihin selkeä harppaus eteenpäin.

Vanhan Itävalta-Unkarin vaikutusaluella pelattavassa EBEL:ssa ja Brittiliigassa on pienin poikkeuksin samat säännöt kuin NHL:ssa tappeluista.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Tuskin MG:n tulevaisuudesta kannattaa tehdä johtopäätöksiä änärin tulokaskauden perusteella. Toki pelaajatyyppinä ihanteellinen, mutta parin vuoden päästä saatavuusaste voi olla aivan eri kuin nyt. Mikellä on urallaan vasta yksi kausi alla, jolla ei tapahtunutkaan huikeita asioita.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Granlund on Kärppien junnu. Toki pelasi HIFKissä liigaa, mutta en nyt miksikään julliksi leimaisi. En näe mitään syytä miksi Micke ei Änärissäkin pärjäisi, mutta KHLlään tullessaan Jokerit olisi varmaan helppo valinta. Miksei toisaalta esim. Pietarikin.

Itse en kyllä näe hirveän realistisena sitä vaihtoehtoa, että MG Jokerissa ihan lähivuosina tulee painamaan. Hän on kuitenkin Minnesotan ykköskierroksen varaus ja näiden kanssa joukkueet ovat aika kärsivällisiä. Toki MG:n NHL-uralla on se uhka, että pienikokoisella pelaajalla pitäisi liike olla paremmalla tasolla ja samalla myös pitäisi pystyä olemaan fyysisesi nykyistä vahvempi. Sen verran poikkeuksellisesta kiekkoilijasta kuitenkin puhutaan, että Minnesota antaa aikaa. Mikäli kuitenkin sellainen tilanne eteen tulee, että NHL-ura ei syystä tai toisesta aukea, niin mikäs kiire nuorella pelaajalla juuri Helsinkiin on? Ymmärrän kyllä, että joku Niko Kapasen tyyppinen kokenut pelaaja haluaa asua Suomessa ja valitsisi tämän takia Jokerit. Jokereilla on kuitenkin esim. Niko Kapasen kohdalla se hankala tilanne, että Jokerit ei pelaa KHL:ää kaudella 2013-14 ja ikää herralla on 35v. Onko Kapanen enää KHL:ssä kärkitason sentteri kaudella 2014-15 ja onko halua enää tuossa iässä siellä pelata? KHL:n rahaseuroilla puolestaan on palkanmaksukyky sitä luokkaa, että on hyvin vaikea nähdä Jokereiden pystyvän kilpailemaan ainakaan ihan lähivuosina edes kaikkein kuumimmista suomalaispelaajista. Esim. Niko Kapasen palkka Kazanissa oli 2,5 miljoonaa dollaria nettona. Mikäli Jokerit alkaa maksamaan lähellekkään tuon tyyppisiä palkkoja, niin mistä se raha tulee? Ei millään tavalla Suomen mittakaavassa terveellä pohjalla, vaikka tulotaso KHL:n myötä nousisikin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Niko Kapanen voisi narrinutussa alkavalla kaudella viilettää, mutta pyrin tuomaan esille sen seikan miksi nämä asiat eivät ole niin itsestään selviä, että pahaat kotimaiset poimitaan pois. Mikael Granlund kuitenkin veivasi aika ikimuistoisen maalin juuri Venäjän verkkoon, joten nimi on muistissa sillä suunnalla. Lisäksi ainakin itse haluan uskoa, että HIFK-tausta ainakin joillain pelaajilla vähän vaikuttaa siihen, että jos mahdollisuus on mennä muualle, niin sitten mennään muualle. Sen kyllä uskon, että SM-liigaseuroihin nähden Jokerit tulee aika isonkin kilpailuedun saamaan, eli etenkin sellaiset EHT:n kynnyksellä olevat pelaajat helposti SM-liigasta narrinuttuun siirtyvät, kun kysyntä ei muualla KHL:ssä vielä niin valtavaa ole.
 

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Hyvä kirjoitus ylhäällä. Ihan hyvää settiä. Oikeastaan olen samaa mieltä kanssasi MG:stä ja Kapasesta. Siis Kapasessa ainoa itseäni mietityttävä asia on ikä, mutta toisaalta ei 35-vuotta ole vielä liian vanhakaan, jos vaan motivaatio ja palo treenaamiseen on kunnossa. Kapasen tasoinen pelaaja pystyisi varmasti pelata vaikka 40-vuotiaaksi hyvällä tasolla jos vaan motivaatiota riittää. Sinäänsä vaikea täysin ainakin itseni arvioida Kapasta sen syvällisemmin, koska en pahemmin ole miehen pelejä seurannut. Tietysti aina maajoukkueessa on vakuuttanut minua. Aina pelatessaan maajoukkueessa on ollut paras tai parhaita Suomen senttereitä. Ainakin itselläni on kova arvostus Kapasta kohtaa, mutta mikähän on Kapasen tämän hetkinen taso? Ne ketkä seuraa Khllää varmasti osaisi vastata tähän paremmin? Ja palkkakulut ovat varmasti kovat Kapasen kohdalla. Meinaan aika huikeaa liksaa on Kazanissa nauttinut. Jokereissahan tuo liksa leikkaantuisi huomattavasti se on selvää. Toisaalta saisi asua Suomessa, mutta onko se sitten sen arvosta että liksasta lähtee pari milliä pois? Kazanissa hyvin arvostettu pelaaja aina ollut Kapanen mitä olen kuullut, joten saa nähdä päästääkö Kazan Kapasta vieläkään pois.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös