Olen tietoisesti välttänyt juurikaan kommentoimasta Jokereiden asioita, koska koen, että kaikki kirjoittamani asiat koetaan kannattamani seuran vuoksi puhtaana vittuiluna. Minkä tavallaan ymmärrän, koska fanittaminen on tunneasia.
Jokereiden tilanne on kertakaikkiaan surullinen. Kun Jokerit lähti, tilanne HIFK:n kanssa oli hyvin tulehtunut ja vaikka mielestäni Jokereiden ei olisi koskaan pitänyt KHL:ään lähteäkään, koin itsekkäistä syistä lähdön tavallaan "ihan sama"-kategoriaan meneväksi. Tämä siksi, että olin kertakaikkisen kypsä siihen noloon sapeleiden kalisteluun, mitä organisaatiot keskenään harrastivat. En missään nimessä anna HIFK:llekaan puhtaita papereita siitä ja koen sen edelleenkin kiusalliseksi myös kannattamani seuran puolesta.
Moni kokee sympatiaa pelaajien puolesta, mutta minä suhtaudun asiaan ristiriitaisesti. Toisaalta pelaajat ovat ilman omaa syytään pahassa paikassa, toisaalta taas eivät. Ne, joiden sopimukset on tehty v. 2013 tai sitä aikaisemmin, eivät ole voineet varautua, mutta kaikki v. 2014 jälkeen tehdyt pelaajasopimukset on mielestäni jokaisen pelaajan pitänyt punnita omassa päässään ja miettiä, mihin oma moraali taipuu. Vanhoja sopimuksia ei ole voimassa ensimmäistäkään, joten kysymys on puhtaasta valinnasta. Sama koskee toki kaikkia suomalaisten pelaajien KHL-sopimuksia, mutta Jokereiden puolelta vieläkin enemmän, koska kysymys on suomalaiseksi profiloituvasta seurasta, joka on toteuttamassa Putinin agendaa kotipaikkanaan Helsinki. Tätä taustaa vasten jokaisen Jokeri-pelaajan on pitänyt miettiä omaa suhtautumistaan Venäjän politiikkaan ja olla varautunut siihen, että mitä tahansa voi tapahtua. Tai olisi ainakin pitänyt.
Ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti, että rahalla on merkitystä. Mutta itselleni raha ei merkitse kaikkea ja jokaista isoa taloudellista päätöstä on pitänyt aina punnita melko tarkasti, koska kaikkeen on liittynyt aina tiettyjä valintoja. Harvat asiathan elämässä ovat täysin mustavalkoisia ja kaikella on hintansa: mitä vastuullisempi duuni, sitä parempi liksa. Mitä enemmän vastuuta, sitä vähemmän vaihtoehtona on sanoa työnantajalle, että just nyt ei pysty, kun lapsella on kaverisynttärit, että palataan sammuttamaan tulipaloja sitten niiden jälkeen. Kysymyshän ei ole, eikä ole koskaan ollut siitä, että mikäli pelaaja ei tee sopimusta Jokereiden kanssa, hän ei pelaisi missään muualla tai olisi estynyt elättämästä perhettään, koska muualla maksetaan leikkirahoilla. Itse asiassa, pikemminkin päinvastoin. Jokainen Jokereihin sopimuksen tehnyt pelaaja olisi kyllä saanut sopimuksen johonkin muualle, palkka vain olisi ollut matalampi. Väitän silti, että jokainen Jokeri-pelaaja olisi kyennyt tarjoamaan perheelleen hyvän elämän vaikkapa Liiga-seurasta saamallaan palkallakin ja valtaosa pelaajista olisi luultavasti saanut duunia muista läntisistä sarjoista. Uskonkin, että moni pelaaja on perustellut itselleen omassa päässään Jokereissa pelaamisen sillä, "että jos mä en pelaisi, joku muu pelaisi kuitenkin" ja/tai "politiikka ja urheilu eivät liity toisiinsa eikä niitä pidä sekoittaa". Tavallaanhan molemmat ovat ainakin jossain määrin totta, mutta ei sitten kuitenkaan. Jokaisen pelaajan on pitänyt käydä keskustelu itsensä kanssa jo ennen sopimuksen tekemistä ja kun näin on tehty, pelaajilla ei pitäisi nyt olla minkäänlaista moraalista ongelmaa pelata. Sen kuin vain ummistaa silmänsä kaikelta pahalta ja pelaa. Selityksinä samat vanhat "raha" ja "urheilua, ei politiikkaa".
Olen kuitenkin melko varma, että moni Jokereiden pelaaja kokee juuri nyt epämiellyttäviä tunteita ja miettii, mikä on oikein ja mitä nyt oikeasti pitäisi tehdä. Mutta inhimillisestä näkökulmasta tämä on väärin pelaajia kohtaan, vaikka tähän olisi kuinka pitänyt olla valmistautunut. En usko, että yksikään Jokereiden pelaaja suhtautuu asiaan välinpitämättömästi. Tai jos näin on, niin päässä on vikaa. Mutta olkoot tämä nyt esimerkkinä jälkipolville: urheilua ja politiikkaa ei voi erottaa, jos urheilun perimmäiset tarkoitukset ovat poliittisia ja kaikella on hintansa. Ja tässä tapauksessa hinta ei ole vain se, että joutuu olemaan pitkiä aikoja erossa perheestään ja pelaamaan jossain Venäjän tundralla. Tässä tapauksessa se hinta on se, että pelaajana edustat Venäjän federaation masinoimaa poliittista teatteria. Ja loppuviimein Venäjä voittaa aina. Tämä pitäisi olla ihan jokaisella suomalaisella tiedossa, jollei ole elänyt jossain säkissä koko elämäänsä.
Liigalla on olemassa valmiit systeemit Jokereiden paluulle, halutaan se myöntää, eli ei. Jokereiden paluu olisi taloudellisesti niin iso ja koko Liigaa hyödyttävä asia, että kyseessä on vain ja ainoastaan järjestelykysymys. Tässä vaihtoehdossa ei olisi kuin voittajia. Jokereille jäisi toki tahra maineeseen maitojunalla paluusta, mutta mitä sitten? Kaikki tekevät virheitä ja niistä pitää ottaa opikseen. Suurin virhe on vain jatkaa nykyistä virhettä ja olla paskahousu.