Mainos

Jokerit kaudella 2024–2025

  • 311 018
  • 1 612
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse näkisin että Jokereilla on tulevaa Mestis-kautta silmälläpitäen niin sanotusti "pullat ihan hyvin uunissa".

Jo aiemmin keväällä julkaistujen jatkosopimusten myötä meillä on kasassa Mestikseen erittäin hyvä runko, ja veikkaanpa rohkeasti että uudet tulijat tulevat kyllä (ainakin paperilla) pesemään nämä ilman jatkosopimusta jääneet pelaajat.
Monella palstaveljellä olisi viime kauteen peilaten kova halu/tarve saada joukkueeseen "yv-spesialisteja", toiset taas huutelevat "duunareiden" perään ja sitten on nämä Filppuloista& kumppaneista haaveilevat veijarit..

Tässä vaiheessa solmittujen sopimusten perusteella heikommassa hapessa on pakisto, mutta todennäköisesti tuokin osasto oikenee lähiviikkoina kahden tai jopa kolmen Mestikseen lähtökohtaisesti hyvän puolustajan sopimuksen verran.
Itse uskoisin että nää äijät tuovat alakertaan juurikin sitä vakautta ja tasapainoa jota ainakin itse jäin viime kaudelta monen puolustajamme kohdalta usein kaipaamaan vaikka "vain" mestistä pelataankin.

Hyökkäykseen tulee myös suht varmasti juurikin näitä SM-liigaa jo haistelemaan päässeitä ukkoja.
Eri asia sitten, mihin rooleihin näitä äijiä sitten alustavissa suunnitelmissa ollaan asettelemassa, mielestäni meillä on Mestistä ajatellen jo suht paljon "tulosyksikön ukkoja", vaikka ne isoimmat uroteot kevään pleijareissa jäivätkin valitettavan vähiin kärkiäijiltämme.
Ja mikä on sitten niiden "santapaperi- ja duunariäijien" osuus tulevien pelaajajulkistusten suhteen ?

Ja tottakai, yksi mielenkiintoinen kysymys on toki mihin malliin ensi kauden maalivahtiosastomme tulee muotoutumaan.
Viime kaudellahan toi osasto heitti eniten häränpyllyä ennakkokaavailuihin verraten.
Auvisenhan piti olla selkeä ykkönen ja Risikon piti istua enimmäkseen pipo päässä penkillä matseja katsellen..
Eli haetaanko Risikolle kaveriksi joku jo Mestiksessä kyntensä näyttänyt nuorimies vai sittenkin joku Kolppasen tapainen kokenut kaveri, jää nähtäväksi..
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Maalivahtiosastolle voidaan rustata Risikolle tutun aisaparin nimi: Sisu Heikkeri.

Meneekö kolmosena ja U20:ssä vai ihan Risun kakkosena, se jää nähtäväksi. Veskariosastoa voi vahvistaa myös kesken kauden.
 
Viimeksi muokattu:

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Heikkeri nousee Mestis-joukkueeseen - ”Noudattaa seuran strategiaa” — JOKERIT

-Olemme aina tienneet, että Heikkeri on pallopelilahjakkuus, joka osaa lukea tapahtumia kaukalossa todella hyvin. Viime vuosien aikana hän on ollut luotettava maalivahti U20-joukkueessamme ja pelasi tällä kaudella loistavan kevään. Oli meille helppo valinta nostaa hänet Mestis-joukkueeseen, jossa hän muodostaa maalivahtikaksikkon Henri Risikon kanssa, Yrjänheikki jatkaa.

Kyllähän Yrjänheikki tuossa aika suoraan sanoo, että Risikko&Heikkeri kaksikolla aloitetaan. Aika yllättävää jopa, mutta epäilemättä tuohon haetaan vahvistusta kauden aikana, mikäli tarve vaatii.
 

Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | The Neule
Olen iloinen näytönpaikasta, mutta Risu&Sisu akselilla mestaruutta tavoittelemaan.. No, annetaan se näytön paikka ja reagoidaan sitten tarvittaessa.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Risikko oli viime kaudella samassa tilanteessa kuin Heikkeri nyt. Näytön paikka aikuisten peleihin. Risikko pelasi itsensä Mestiksen kärkikassareiksi. Heikkerille nyt vaan 50-50 rooli alkukaudesta ja pelejä alle.

Jos ei nyt oltaisi annettu kunnon näytön paikkaa Heikkerille, niin joku muu olisi antanut sen. Jos homma ei toimi, niin vahvistus veskaosastolle tulee varmasti.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Olen iloinen näytönpaikasta, mutta Risu&Sisu akselilla mestaruutta tavoittelemaan.. No, annetaan se näytön paikka ja reagoidaan sitten tarvittaessa.
Risikko oli kuitenkin jo viime kaudella yksi koko sarjan parhaita maalivahteja. En näe miksi ei kehittyisi tuosta entisestään.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Risikko oli kuitenkin jo viime kaudella yksi koko sarjan parhaita maalivahteja. En näe miksi ei kehittyisi tuosta entisestään.
Olisi myös kohtalainen perseennäyttö Risikolle ja Heikkerille hankkia tuohon joku kovempi/tasaveroinen nimi, kun joka tuutissa on toitotettu omien junioreiden tukemisen olevan tärkeä arvo ja kumpikin ovat otteillaan osoittaneet ansaitsevansa mahdollisuuden edarissakin.

Olin pari vuotta sitten sitä mieltä, että Heikkeri on näkemieni pelien perusteella näistä kahdesta niukasti parempi veskari. Enää se argumentti ei välttämättä päde, kun Risu on ottanut melkoisia harppauksia, mutta Risikolla on kyllä ihan täydet saumat tehdä sama temppu.

Ja meni jätkillä ensi kausi miten tahansa, on todella hienoa että meillä on mahdollisuus ja rohkeutta lähteä kauteen omista junnuista nostetulla veskariosastolla. Ei ole ihan yleistä ammattilaisurheilussa. Jokereissa taisi viimeksi ysärillä olla vastaava tilanne. Paitsi jos Auvinen lasketaan, niin sitten tämä on meille nykyään jokavuotista.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Risikko on osoittanut olevansa Mestikseen riittävä ykkösveskari ja olisi ansainnut pelata pleijarit kokonaan. Heikkerin meriitit ei ole 2023 Risikon tasolla eli ehkä lähdetään vähän isommalla riskillä ensi kauteen, mutta kauden aikana löytyy varmasti korvaajia tarvittaessa.
 
Viimeksi muokattu:

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Olisiko Kolppanen jäämässä "kolmoseksi" mentoroimaan? Otan ilolla vastaan tällaisen freesin duoratkaisun ja toki luotan siihen ettei mitään laavakylvetyksiä nähdä jos homma ei jostain syystä toimi.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Jos Heikkeri oikeasti nousee Risikon vakiopariksi niin kuka pitää U20 - porukan sarjassa ensi kaudella?

Riittääkö -07 syntyneellä Kuusikoskella jo ensi kaudella A:ssa päätorjujana?
Varmasti riittää, kysymys lienee se riittääkö A-Jokereilla miten pitkälle. Tulijoita ei kauheasti ole.. Toki Bssä pelanneita jätkiä sinne nousee ja Jyväskylästä pari jäppäriä..
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Maalivahtien onnistuminen riippuu siitä miten edessä pelaava viisikko pelaa. Jos viisikon pelaaminen on kurinalaista, ennustettavaa ja toisteista niin maalivahdit onnistuvat. Jos peli on huonosti organisoitua yksilösuorittamista niin veskat näyttävät huonoilta.

Nuo kaksi riittävät ihan hyvin jos valmennus luo eteen paketin joka tukee menestymistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös