Jokerit kaudella 2020–2021 – joukkueen rakennus

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
On jäänyt mieleen, että Omark ilmoitti jossain ruotsalaisten haastattelussa palaavansa Ruotsiin ensi kaudella.

Jos Marjamäki jatkaa - ja kun jatkaa - ensi kaudella, olisiko aika koota joukkue, josta Marjamäki saa haluamansa irti? Kyllä se pitkälti tarkoittaa parhaassa iässä olevia senttereitä ja laitureita, joilla luistin kulkee samassa vaihdossa lujaa molempiin suuntiin. Kohta on tätä kautta kolmannes pelattu, ja parhaimmillaan Marjamäen Jokerit pystyy pelaamaan jotain 20 minuuttia niillä tehoilla, joilla pitäisi mennä.

Reippaasti katsastamaan esimerkiksi NLA, jossa luistellaan todella. Sieltä on pelimiehiä jo useita NHL:ssä, joten taitoakin löytyy. Ja toki SHL nykyistä tiukemmin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Joma, MÖRKÖ
Ensi kauden joukkueen rakentamisessa on myös otettava huomioon, että luultavasti kaikki pelit pelataan pienessä kaukalossa. Tämä tiputtaa pois pelaajat jotka eivät kykene nopeaan suunnanmuutospeliin, esimerkiksi Joensuut sun muut raskasjalkaiset. Laittaisin roposet ainakin Saarelaan, Salomäkeen ja Hännikäiseen.

Naapurista vois kotiuttaa Turusen. Siihen vielä Suomela, niin avot.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ensi kauden joukkueen rakentamisessa on myös otettava huomioon, että luultavasti kaikki pelit pelataan pienessä kaukalossa. Tämä tiputtaa pois pelaajat jotka eivät kykene nopeaan suunnanmuutospeliin, esimerkiksi Joensuut sun muut raskasjalkaiset. Laittaisin roposet ainakin Saarelaan, Salomäkeen ja Hännikäiseen.

Naapurista vois kotiuttaa Turusen. Siihen vielä Suomela, niin avot.
Vai että Vegas-tyylinen vauhtilätkäjengi? En pistäisi pahakseni. Tykkään noista nimistä myös.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivon mukaan ensi kauden joukkueessa tosiaan panostetaan nopeuteen.

Nämä kontiolat, joensuut, myttyset, anttilat, oksaset, niemet eivät vain jalalla riitä.
 
Tehdääs taas yksi muodostelma jo ensi kautta silmällä pitäen.

Nyky rosterin pelaajat joilla on sopimus ensi kaudesta:

Hyökkäys
Brian O'Neill - XXX - XXX
Henrik Haapala - XXX - XXX
Veli-Matti Savinainen - XXX - XXX
Henri Ikonen - XXX - Marko Anttila

(Konsta Hirvonen, Antti Pihlström)

Pakisto
Mikko Lehtonen - XXX
XXX - XXX
Teemu Eronen - XXX

Maalivahdit
XXX
XXX

Joukkue, jos optiot omaavat jatkaa:

Hyökkäys
Brian O'Neill - XXX - Nicklas Jensen
Henrik Haapala - XXX -Saku Mäenalanen
Veli-Matti Savinainen - XXX - XXX
Henri Ikonen - XXX - Marko Anttila

(Konsta Hirvonen, Antti Pihlström)

Pakisto
Mikko Lehtonen - XXX
Sami Lepistö - Alex Grant
Teemu Eronen - XXX
Victor Lööv

Maalivahdit
XXX
Janis Kalnins
(Antti Niemi)

A. Niemi suluissa, koska nyt näyttää siltä, että Kalnins ryövää ykkösen paikan = pätevä kakkonen menestyvässä joukkueessa ja Jokerit tarvitsee superluokan ykkösmaalivahdin, eikä Niemestä siihen ilmeisesti ole. Vai oliko sana ilmeisesti liikaa?

Ilman sopimusta ensi kauden osalta olevat tämän kauden Jokeripelaajat:

Saa lähteä:
Petri Kontiola, Mika Niemi, Jesse Joensuu, Steve Moses ja Eemeli Räsänen (ja A. Niemi).
- Jesse Joensuu oli ensin Reginin kanssa samalla viivalla, mutta Antti Pihlströmin ollessa sopimuksen alla, niin alakenttiin ei enää Jokerit tarvitse lisää kilpailua tai rahareikiä.

Jatkot:
Ahti Oksanen, Aleksi Halme, John Norman, Oliver Lauridsen ja Tommi Kivistö.
- Oksanen menee hyvin kokoonpanossa ja voi toimia 20-40 peliä kaudessa pelaavana nelos-kolmoskentän kierrätysmiehenä. Rooli on luoda kilpailua.
- Aleksi Halmetta ei tarvitse selitellä.
- John Normanille edullinen jatko. En tiedä, mitä tienaa, mutta 100-200k väliin kolmos-neloskentän kiertosentteri. Mieluiten nelosen keskelle luomaan kilpailua.
- Oliver Lauridsen pelaa narri sydämessä. Isokokoinen tanskandoggi, ilman muuta jatkoa vaan.
- Tommi Kivistö on oma kasvatti. Vähän ailahtelee pelit, mutta kolmosparissa toimiva kaveri ja luomassa jälleen kilpailua.

Jatkot varauksin:
Peter Regin
- Reginissä on sellainen juttu, että kaveri olisi palkanalennuksen myötä todella hyvä kolmoskentän sentteri, joka pystyy silloin tällöin stunttaamaan yläketjuihin. 10-13 minuuttia pelissä ja vastustajien parhaita vastaan. Alivoimat, oman pään aloitukset jne. Ei yhtään enempää. Jos hintalappu on 200-300k/kausi, niin voisi jäädä. Mutta kannattaako ottaa enää riskiä loukkaantumishistorian vuoksi?

Mikäli minun papereissa tehdään ensi kauden joukkuetta ja kaikki edellä mainintut toteutuu, näyttää joukkue tältä:

Hyökkäys
Brian O'Neill - XXX - Nicklas Jensen
Henrik Haapala - XXX -Saku Mäenalanen
Veli-Matti Savinainen - Peter Regin - XXX
Henri Ikonen - John Norman - Marko Anttila

(Konsta Hirvonen, Antti Pihlström, Ahti Oksanen, Aleksi Halme)

Pakisto
Mikko Lehtonen - XXX
Sami Lepistö - Alex Grant
Teemu Eronen - Oliver Lauridsen
Victor Lööv - Tommi Kivistö

Maalivahdit
XXX
Janis Kalnins

Laskin heittomottiarvion ylläolevan joukkueen hinnasta ja sain se arvoksi 4,8 miljoonaa euroa. Jensen, O'Neill ja Lehtonen kalleimmat miehet 500k€ kausipalkalla. Jos Jokerit operoisi ensi kaudella 7,5 miljoonan pelaajabudjetilla, olisi kärkisenttereihin, ykkösmaalivahtiin, kolmosen laituriin ja ykkösparin pakkiin käytettävissä 2,7 miljoonaa euroa. Jos taas Jokerit operoi 8,5 miljoonan budjetilla, niin 3,7 miljoonaa olisi neljän tärkeän paikan pelaajaan käytettävissä.

Toivottavasti Jokerit pelaisi ensi kaudesta alkaen jokaisen pelin kuudella pakilla, sillä se on toiminut ainakin tällä kaudella.

Tarpeet:

1-ketjun keskushyökkääjä, 2-ketjun keskushyökkääjä, 3-kentän laitahyökkääjä (Steve Mosesista parempi versio), 1-puolustusparin rightin puolustaja ja ykkösmaalivahti.

Ykkössentteriin ja maalivahtiin saisi lyödä kiinni miljoonan budjetista, mutta sillä on saatava laatua. 2-ketjun keskushyökkääjä 500-700k, rightin pakille 400-600k ja kolmosen laitahyökkääjä voisi olla esim. Liiga- tai yliopistosarjahaku 300k€ palkalla. Tällä laskukaavalla kuluisi 3,6 miljoonaa, joten pelaajabudjetti olisi näillä laskuilla 8,6 miljoonaa.

Jokereilla olisi hyvä olla myös pakit 9-10 ja mieluiten nuorista, ja molemmat mieluiten rightin puolustajia. Miltä Eetu Torpström on näyttänyt Kiekko-Vantaassa tai Jokereiden a-junioreiden varakapteeni Jami Hänninen (193cm/93kg/R)?

Hyökkäyksessä on tällä hetkellä neljä ylimääräistä hyökkääjää. Toinen keskushyökkääjä sinne olisi hienoa saada, joten olisiko Samu Salminen (toivottavasti kyllä!) ja joku toinen hyvää jatkumoa?

Keskushyökkääjät ja kolmosen laituri:

KHL:n alle 30-vuotiaat keskushyökkääjät, jotka maistuisi Jokereihin.

Drew Shore (189cm/95kg/R), Dinamo Minsk
- Isokokoinen NHL-kokemusta omaava keskushyökkääjä. Ikää nyt 28-vuotta. Kahden vuoden pahvilla kakkosen keskelle?
- NCAA:ssa kaksi viimeistä kautta yli piste per tehoilla. Kuului yhdysvaltain lupaavien nuorten ryhmään reilu kymmenen vuotta sitten.
- Pelaa toista kautta KHL:ssä. Kunlunissa 18 peliin viime kaudella 11 tehopistettä. Dinamossa tällä kaudella 21 peliin 2+14.

Miro Aaltonen ja Linden Vey tänne nyt, mutta ei taida riittää haukkarit Jokereilla näihin.

Pohjois-Amerikan juniorisarjat, nämä ovat enemmänkin isompia hakuja esimerkiksi Reginin paikalle.

OHL:

Sean Josling 20-vuotias Sarnia Stingin 183cm pitkä keskushyökkääjä
- Sean Josling at eliteprospects.com, linkki vie pelaajan EP sivuille.

Austen Keating 20-vuotias Ottawa 67'n 183cm pitkä sentteri
- Austen Keating at eliteprospects.com, linkki vie pelaajan EP sivuille.

WHL:

Riley Sawchuk, 20-vuotias Edmonton Oil Kingsin keskushyökkääjä. Jo viides kausi WHL:ssä
- Riley Sawchuk at eliteprospects.com, linkki vie pelaajan EP sivuille.

Laitahyökkääjät:

Chad Yetman 19-vuotias Erie Ottersin 180cm pitkä oikea laitahyökkääjä
- Ilmeisesti hyvä maalintekijä
- Chad Yetman at eliteprospects.com, linkki vie pelaajan EP sivuille.

Bryce Kindopp 20-vuotias isokokoinen laitahyökkääjä Everett Silvertipsin riveistä
- Bryce Kindopp at eliteprospects.com, linkki vie pelaajan EP sivuille.

Maalivahdit:

Juho Olkinuora, Admiral Vladivostok
- Kaveri on pelannut Liigassa jo monta kautta hyvin ja siirtyi täksi kaudeksi kauaksi itään. Pelaa Admiralissa vuoden sopimuksella, mutta on näyttänyt pärjäävänsä KHL:ssä. Olisiko hänestä Jokereiden seuraavaksi kirkkaaksi ykkösmaalivahdiksi?

Kevin Lankinen, Rockford Ice Hogs
- Joko saisi kiertue elämästä tarpeeksi? Corey Crawford tai Robin Lehner lienee ykkönen tulevallakin kaudella tämän jälkeen, joten saattaa vain kakkosen paikka olla NHL:ssä auki ensi kaudeksi.

Anton Forsberg, Charlotte Checkers
- Carolinaan kaupattu ruotsalaismaalivahti on omannut lupaavan tulevaisuuden, mutta aina on jäänyt vähän piippuun. Ura uuteen nousuun KHL:ssä?

Rightin pakit:

Ryan Murphy, Neftehimik Nizhnekamsk
- Kanadalaispuolustaja joka on vähän ollut kiertolaisena viime kaudet. Jokereissa pakista voisi muovautua se, mitä NHL:ssä joskus odotettiin. Ikää reilusti alle 30-vuotta.
- Ryan Murphy at eliteprospects.com, linkki vie pelaajan EP:n sivuille.


Vedetään nyt lopuksi nippuun. Pelkällä tilastoskouttauksella on äärimmäisen vaikea löytää mitään, mutta esimerkiksi KHL:ssä ei juuri pelaa venäjän kansalaisia lukuunottamatta varteenotettavia rightin pakkeja tai hyökkääjiä, joihin Jokereilla voisi riittää saumat.

Tämä nyt oli taas tuoreempi keskustelun avaus ja toivottavasti joku sai kiinni, mitä tässä haetaan.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Itse pitäisin Reginin palkanalennuksella mutta silloin Norman joutaa lähteä. Jos taas Regin vaikuttaa olevan romuna sit jatkoa Normanin kanssa. Jesselle vuoden jatko Pihlströmin ja Anttilan viereltä. Ei optimaalisin mies mutta ansaitsee vaan jatkon vuodeks. Ja meillä on valmis nelonen. Hinnastakin veikkaan pääsevän sopuun. Halme ilman muuta jatkoon. Halme, Hirvonen ja Ikonen rotaatioon. Oksasta en jää kaipaamaan. Liian hidas ja pelaa ton kokoseks jätkäks ihan anteeks pyydellen.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Joma, MÖRKÖ
Norman ja Moses taisi sanoa jossain haastattelussa jäävänsä kaipaamaan Helsinkiä tämän kauden jälkeen, joten näinköhän kumpikaan jatkaa. Itse en tekisi jatkoja kummallekkaan. Olen varmaan aika yksin mielipiteeni kanssa, mutta en ole tykännyt oikein Normanista tällä enkä viime kaudella. Liikaa vauhtia, liian vähän käsiä, laukaisutaitoa ja peliälyä. Norman on ihan ok pelaaja, mutta ei riitä top 3 kentissä, jos halutaan menestyä. Nelosen keskusta taas ei saattaisi olla se ominaisin paikka Normanille. Joten molemmille adjö. Joensuulle myös tsemppiä Poriin. Vaihtelu virkistää. Reginille jatkot vain, jos pysyy tämän kauden kunnossa. Olisi ihanteellinen kolmossentteri tämän hetken kunnollaan. Oksaselle toivottaisin myös hyvät jatkot tällä hetkellä.

Ensi kauden joukkue voisi näyttää tältä. Joukossa hevosmiesten juttuja, mutuja ja toiveita:

Brian O'Neill - Mikael Ruohomaa - Nicklas Jensen
Henrik Haapala - Aleksi Saarela - Saku Mäenalanen
Markus Hännikäinen - Peter Regin (Julius Nättinen) - Teemu Hartikainen *
V-M Savinainen - Miikka Salomäki - Marko Anttila

Ikonen
Halme
Pihlström
Hirvonen

Mikko Lehtonen - Petteri Lindbohm
Sami Lepistö - Alex Grant
Teemu Eronen - Oliver Lauridsen
Victor Lööv - Tommi Kivistö

Ortio
Kalnins

*Hartikainen on ilmoittanut, että ei jatka enää Ufassa. Tuskin tulee saamaan yksisuuntaista tarjousta NHL:stä. Halu Suomeen, mutta pelata vielä korkealla tasolla? Viekö tie Ilmalaan?

Julius Nättisen kanssa pitäisi olla hereillä jo nyt. Joukkuetta täytyy nuorentaa ja Nättinen sopisi tuohon hyvin. Takoo jo yli piste per peli Liigassa. Sopimusta tosin vielä jäljellä, joten ei taida olla Jokereihin vielä asiaa?

Mitä Ruohomaan pelejä olen katsellut, mies olisi heittämällä paras sentteri Jokereissa tällä hetkellä. Ehdottomasti sisään vaan, jos on saumoja. Kemppaiset unohdetaan heti, tulee pahat Konna vibat.
 

Lelle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lapajäähän hyvää sommitelmaa. Vahvistuksista on tosiaan paha sanoa mutta lähtökohta vois olla juurikin tuo mitä yllä laitoit. Samaa mieltä että Norman ja Regin vois hyvinkin hoitaa 3 ja 4 sentterin roolia ja tosiaan palkan alennuksella Reginin kohdalla. Joensuu alkaa oleen siinä ja tässä, ehkä rotaatiossa menis. Oksanen ei kummosia ole esittänyt ja M.Niemellä ei näköjään tehdä enään yhtään mitään. Ikonen, Pihlström, Anttila, Joensuu vain nelosketjun kamaa. Stuntteja joskus ylempään. Myös samaa mieltä et veskati ja ykkössenaan kunnolla kiinni.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Jos olisin Kurri, alkaisin vähitellen soittelemaan Teemu Turusen agentille. Oma kasvatti, 23v ikää, käyrä ollu nouseva kokoajan. Viimekaudella HPK:ssa 20+34 ja tälläkaudella tähänmennessä IFK:ssa 15o 7+11. Kova työmoraali, luistin liikkuu ja kuntopohja kunnossa. Edellisessä pelissä mm. Veti yli 2min AV-vaihdon jonka päätti mörkömäiseen syötönkatkoon, polkas läpi ja pisti limpun sisään.
Se riittääkö kamppailuvoima Koheloon selviää vain kokeilemalla. Mutta mielummin kokeilleen nuorta eteenpäinmenevää omaa poikaa kun jäähyttelijää.

Soppari mallia 1+1, sitä en tiedä liekö seuran vai pelaajan optio
 
Oksasesta olen sitä meiltä, että tuollaisia kavereita, joilla on kokoa ja laukovat jokaisesta paikasta on aina hyötyä. Ei tietenkään 3-ketjua ylemmäs, mutta voi olla hyvä pudotuspeleissä, kun pitää mennä maalille ja pelata rumaa lätkää.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Oksasesta olen sitä meiltä, että tuollaisia kavereita, joilla on kokoa ja laukovat jokaisesta paikasta on aina hyötyä. Ei tietenkään 3-ketjua ylemmäs, mutta voi olla hyvä pudotuspeleissä, kun pitää mennä maalille ja pelata rumaa lätkää.
Mitä sillä koolla tekee jos sitä ei käytä? Ihan liian pehmoinen kaveri. Luistelunopeus ei riitä. Vielä miinuksena.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Carter Hart + muu Flyers
Oksasta en jää kaipaamaan. Liian hidas ja pelaa ton kokoseks jätkäks ihan anteeks pyydellen
Onhan se vähän hidas, mutta Oksasen kaltaisia potentiaaliaan pikkuhiljaa lunastavia kavereita Jokerit tarvitsee enemmänkin. Kesäloma tulee kuitenkin kestämään sen melkein 5kk Jokereilla taas, niin siinä ajassa ehtii hankkimaan itselleen uudet jalat ensi kaudelle. Tuskin on kovin kalliskaan.

Mitään muuta en toivo ensi kaudelle kuin että joukkueen tärkeimmille paikoille ei hommata ylipainoisia ja/tai puolikuntoisia pelaajia. En myöskään millään jaksa uskoa, että Bobi Lehtonen pelaisi ensi kaudella enää Jokereissa, vaikkei sopparissa sitä NHL-pykälää olekaan. On jo nyt sarjan parhaita puolustajia.
 
Viimeksi muokattu:

koodinimi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
*naps*
- John Normanille edullinen jatko. En tiedä, mitä tienaa, mutta 100-200k väliin kolmos-neloskentän kiertosentteri. Mieluiten nelosen keskelle luomaan kilpailua.
*naps*
Nyt vittu oikeesti. :D
Ootko ihan tosissas, että meidän paras sentteri tekee jatkot Liiga-pelaajan liksalla?

ps. lopetin lukemisen tähän kohtaan
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Nyt vittu oikeesti. :D
Ootko ihan tosissas, että meidän paras sentteri tekee jatkot Liiga-pelaajan liksalla?
Tuohon meriittiin ei vaadita tällä hetkellä kovin kovia meriittejä. Ja tällä kaudella kapteeni ollut ehdottomasti parempi. Normanin kaudessa ei hirveästi ole kehumista. Toki jos vertaa Konnaan, Myttyseen ja M. Niemeen....
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
sitä juuri kirjoitunkin, että mikäli suostuu kaltaiseen diiliin neloseen, niin why not. Muussa tapauksessa adjö.
Juuri näin.

Norman on hyvä luistelemaan, mutta siihen se sitten jääkin. Peliäly heikko, kaksinkamppailuvoima heikko, laukaus erittäin heikko. Jos halvalla saadaan rotaatiosentteriksi niin jatkoa, muuten ei.
 
Toi jengi on jo näyttänyt, että kun sattuu huvittamaan, niin pelaavat mainiota lätkää. Poislukien Kontiola, joka vaan ei ehdi eikä jaksa.
Eli siis nykyinen pelaajisto riittää pl. Kontiola? Kunhan valmentajana on joku muu kuin Marjamäki. Tulkitsinko oikein?
 

koodinimi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pointti, että ton tason kaverin ei todellakaan tarvitse laittaa nimeä mihinkään 100-200k lappuun. Tästä syystä tälläset haihattelut on täysin turhia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös