Mainos

Jokerit kaudella 2013–2014 – näillä mennään!

  • 1 059 001
  • 2 529

Outsider

Jäsen
Hahl on hyvä pelaaja, mutta en kyllä ole kauhean tyytyväinen siihen, että päätti käyttää optionsa. Tämä perustuu siihen oletukseen, että hintalappu on liian kova kolmoskentän hyökkääjälle(tosin niin se on todennäköisesti Ruudulla ja Ridallakin) ja vaikka rahaa onkin, niin ei sitäkään pohjattomasti ole ja ennemmin sitä pitäisi pistää kiinni ykköskorin miehiin. Osaltaa vaikuttaa varmasti myös Heinon tilanteeseen ja näistä kahdesta olisin pitänyt hänet ennemmin.

SBA:n jatko oli varmasti jo alkukauden tapahtumien takia sovittu, mutta yhtenä harvoista hyvät pleijarit pelanneista jatko tuli nyt ansaittua ihan oikeasti pelillisistäkin syistä. Peukkua sille.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
vaikka rahaa onkin, niin ei sitäkään pohjattomasti ole ja ennemmin sitä pitäisi pistää kiinni ykköskorin miehiin.
Hahl nimenomaan on ykköskorin mies. Pelaa isoja minuutteja todella tärkeässä roolissa ja on sen lisäksi yksi henkisistä liidereistä sekä esimerkkinä nuoremmille. Ihan korvaamaton jätkä joukkueelle. Paljon turvallisempaa se +200k on Hahliin sijoittaa, kuin vaikka nyt koodinimi ramstedtiin saati sitten johonkin ulkkariin. Tiedetään tasan tarkkaan mitä saadaan.

SBA:n jatko oli varmasti jo alkukauden tapahtumien takia sovittu, mutta yhtenä harvoista hyvät pleijarit pelanneista jatko tuli nyt ansaittua ihan oikeasti pelillisistäkin syistä. Peukkua sille.
Tekisi mieli käyttää sitä ärsyttävää huutonauru-termiä näille salaliittoteorioille, mutta kuten sanoit, ansaittiin sopimus ihan pelillisilläkin ansioilla, joten ehkä paha kielet hiljenevät. Not.
 
Outsider

Jäsen
Hahl nimenomaan on ykköskorin mies. Pelaa isoja minuutteja todella tärkeässä roolissa ja on sen lisäksi yksi henkisistä liidereistä sekä esimerkkinä nuoremmille. Ihan korvaamaton jätkä joukkueelle. Paljon turvallisempaa se +200k on Hahliin sijoittaa, kuin vaikka nyt koodinimi ramstedtiin saati sitten johonkin ulkkariin. Tiedetään tasan tarkkaan mitä saadaan.

Riippuu miten tuota asiaa haluaa katsoa, mutta minun mielestäni ei vaan ole. Ykköskorin miehiä pitää löytyä kahteen ekaan kenttään ja se ei vaan onnistu siinä vaiheessa, jos kolmoskenttä on täynnä kavereita mille maksetaan ykköskorin palkkaa ja samalla kärkikentissä on kaiken maailman toivotaan toivotaan ratkaisuja. Eavesin historia, Moses halpa haku, mikä tosin alkukauden perusteella osui, vaikka loukkaantumiset pilasivat loputkin siitä mikä ei jo ollut pilalla. Myös Teräväisen kaavailua kakkossentteriksi on helppo jälkiviisaana pitää viime kauden senttereillä huonona ratkaisuna, koska jo ennakkoon oli selvää, että Hahlista ja Heinostakaan ei ole kaikesta hyvyydestään huolimatta ottamaan sitä roolia, jos Teuvo ei sitä täytä. Mutta kuten sanoin, niin Hahl on hyvä pelaaja ja varmasti tiedetään mitä saadaan, mutta itse valitsisin silti toisin. Suurin osa täällä näyttää tosin olevan eri mieltä kanssani.
 
enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Hahl on hyvä pelaaja, mutta en kyllä ole kauhean tyytyväinen siihen, että päätti käyttää optionsa. Tämä perustuu siihen oletukseen, että hintalappu on liian kova kolmoskentän hyökkääjälle(tosin niin se on todennäköisesti Ruudulla ja Ridallakin) ja vaikka rahaa onkin, niin ei sitäkään pohjattomasti ole ja ennemmin sitä pitäisi pistää kiinni ykköskorin miehiin.

Täysin samaa mieltä.

Hahl on ehkä ykköskorin hankinta pelillisistä syistä mutta nimenä täysi nolla sm-liigassa tuulipukujen keskuudessa. Kaikki suuren profiilin hankinnat tulisi sijoittaa sinne ykköskorin miehiin kärkiketjuihin. Sm-liigan finaaliparissa pelaa vastaavassa roolissa nimet Severi Sillanpää ja Jukka Peltola joiden palkkapussi ei varmasti yllä edes yhteenlaskettuna Hahlin lukemiin. En näe oikein järkeä tälläisessä joukkueen kasaamisessa, Ruutu on sitten asia erikseen!

Heino - Tyrväinen - Ramstedt - Filppula
Tyrväinen - Hahl - Winchester - Filppula

Ensimmäinen vaihtoehto ehdottomasti, jos saisi valita.
 
Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
...Mutta kuten sanoin, niin Hahl on hyvä pelaaja ja varmasti tiedetään mitä saadaan, mutta itse valitsisin silti toisin. Suurin osa täällä näyttää tosin olevan eri mieltä kanssani.
Olet oikeassa -eri mieltä ollaan. Riku Hahl on kaiken sen liksan (mitä lieneekään) arvoinen, mitä hänelle maksetaan. Tälläkin kaudella - myös pleijareissa - yksi harvoista, joka hoiti ruutunsa moitteetta. Olen todella iloinen, että Jokereissa oli vielä joku, joka ymmärtää Riksan arvon. Ja yleensäkin sen, ettei jengiä pidä muuttaa liikaa hakemalla kovalla rahalla niitä "ykköskorin" miehiä ja jättää perustukset vähemmälle huomiolle. Jokereilla on helvetin hyvä pohja, jolle rakentaa. Enkä ymmärrä sitä ajatustasi, että Riksan jatko on ikäänkuin vaihtoehto sille, että kärkiketjuihin tulee vahvistuksia. Kyllä ne tulee - Riku Hahlista huolimatta.
 
Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Heino - Tyrväinen - Ramstedt - Filppula

Tyrväinen - Hahl - Winchester - Filppula

Ensimmäinen vaihtoehto ehdottomasti, jos saisi valita.

No huhhuh... On se luojan lykky ettet vastaa Jokereiden joukkueen kasaamisesta...
Ramstedt sulaa AINA playoffeissa pahemmin kuin Kilppari konsanaan. Winchester taas edustaa pelaajatyyppiä joilla keväisin voidaan jotakin saavuttaakin... Tyyliin Wilm.

Sent from my RM-821_eu_finland_207 using Board Express
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Hahl on ehkä ykköskorin hankinta pelillisistä syistä mutta nimenä täysi nolla sm-liigassa tuulipukujen keskuudessa.

Jos tuulipuvuilla viitataan ns. suureen yleisöön, niin maajoukkuehistoriansa takia Hahl on nimenä varmasti tunnetumpi kuin kärjistetysti yhden hyvän puolikkaan kauden pelannut Ramstedt. Ei yksilöiden nimekkyydellä tosin pitäisi olla mitään merkitystä joukkuetta rakennettaessa, voittava ja hyvä kiekko on edelleen se juttu, joka houkuttelee parhaiten katsojia. Muutenkin vähän ihmettelen tätä ininää alempien ketjujen kalleudesta, kun ne olivat ehkä Jokereiden parhaiten toiminut osa-alue Lukkoa vastaan. Laatu maksaa.

Pidän Ramstedtia ja Filppulaa vähän liian samantyylisinä pelaajina, mielellään näkisin kakkosketjun keskellä vähän ym. kaksikkoa fyysisemmän, mutta samalla Hahlia hyökkäysvoimaisemman sentterin, koodinimellä "Koskiranta". Vaikeaa tällaisen pelaajan löytäminen on, sitä en kiistä.
 
enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
No huhhuh... On se luojan lykky ettet vastaa Jokereiden joukkueen kasaamisesta...
Ramstedt sulaa AINA playoffeissa pahemmin kuin Kilppari konsanaan. Winchester taas edustaa pelaajatyyppiä joilla keväisin voidaan jotakin saavuttaakin... Tyyliin Wilm.

Ihan kivasti meni tälläkin kaudella KHL:ssa. 15 peliä, 3+5, +4 ja maaleista kaksi oli voittomaaleja.

Ilarilla 27 vuoden iässä sm-liigassa 18 peliä 1+4, -4 ja nykyään Filari tunnetaan nimenomaan kevään pelaajana. Aika epäreilua tuomita 25-vuotias Ramstedt iäksi koska joutui aikoinaan hifkissä koirankoppiin eikä päässyt edes yrittämään pleijareissa. Viime kausi Bluesissa taas meni loukkaantumisten kanssa painiessa. Kaivoin Ramstedtin nimen esiin Variksen viestistä enkä yritä rummuttaa häntä joukkueeseen väkisin sisään mutta kelpuuttaisin ehdottomasti.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Täysin samaa mieltä.

Hahl on ehkä ykköskorin hankinta pelillisistä syistä mutta nimenä täysi nolla sm-liigassa tuulipukujen keskuudessa. Kaikki suuren profiilin hankinnat tulisi sijoittaa sinne ykköskorin miehiin kärkiketjuihin. Sm-liigan finaaliparissa pelaa vastaavassa roolissa nimet Severi Sillanpää ja Jukka Peltola joiden palkkapussi ei varmasti yllä edes yhteenlaskettuna Hahlin lukemiin.
Jep. Säästämällä alempien ketjujen miehissä Ässillä ja Tapparalla onkin sitten ykköskorin pelaajina Eero Elon ja Olli Palolan tasoisia maailmanluokan huippuyksilöitä eli ilmankos siellä kaikenmaailman sillanpäät ja peltolat joutuvatkin sitten telaketjukentällisiin pienemmälle peliajalle. Harmi kun Jokereissa satsataan eniten näihin alempien ketjujen jyriin ja jätetään ratkaisukentälliset täysin nevahöödien vastuulle. Eroa Kekäläinen!

Tahdon tällä sarkastisella oksennuksella sanoa, että niin kauan kuin Jokerit pystyy Hahlin palkkauksesta huolimatta pitämään joukkueessa Filppulan ja Eavesin tasoisia pelaajia, mitään syytä valittamiseen ei pitäisi olla. Tuohan on loistavaa joukkueen rakentamista.

Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, parina viime kautena mestarijoukkueessa on aina ollut maan eliittiä kolmossentterin tontilla ja Riku Hahl on siihen oiva vastine jokerileiristä taas ensi kaudella. Tämä sesonki meni mielestäni alle odotusten ja varsinkin pleijarit olivat Riksalta melkoista taaperrusta, mutta uskon hänen pääsevän taas omalle tasolleen tulevalla kaudella. Hieno ja rehti äijä sekä arvokas mentori nuoremmille kundeille.
 
Outsider

Jäsen
Ja yleensäkin sen, ettei jengiä pidä muuttaa liikaa hakemalla kovalla rahalla niitä "ykköskorin" miehiä ja jättää perustukset vähemmälle huomiolle. Jokereilla on helvetin hyvä pohja, jolle rakentaa. Enkä ymmärrä sitä ajatustasi, että Riksan jatko on ikäänkuin vaihtoehto sille, että kärkiketjuihin tulee vahvistuksia. Kyllä ne tulee - Riku Hahlista huolimatta.

Jos nyt oletetaan, että Heino lähtee, niin ei siinä sen enempää olisi perustuksia menetetty, että Heino olisi jatkanut ja Hahl lähtenyt. Kuten jo sanoin, niin rajallinen se on Jokereidenkin budjetti ja tällä hetkellä mielestäni siitä budjetista menee suhteettoman suuri osa kolmoskentän miehille. Se ei toki ole missään nimessä Hahlin syytä, mutta en ymmärrä sitäkään miten Hahlin(tai kenen tahansa muun) palkka ei muka vaikuttaisi tuleviin hankintoihin. Tottakai niitä vahvistuksia tulee, kun ovi käy ulospäinkin, mutta lähtökohtaisesti isompi rahasumma auttaa vahvistuksien hankinnassa. Hahlin rooli ei kuitenkaan ole ratkoa pelejä illasta toiseen, vaikka pelaisi miten hyvin. Hyvänä esimerkkinä vaikka lähihistoriasta tämän kauden pleijarit.

Muutenkin vähän ihmettelen tätä ininää alempien ketjujen kalleudesta, kun ne olivat ehkä Jokereiden parhaiten toiminut osa-alue Lukkoa vastaan. Laatu maksaa.

Ainakin tän mun kitinän pointti on just siinä, että laatu maksaa ja nyt sitä ei ole riittävästi kärkikenttin, kun taas alemmat kentät on jopa liian hyviä liigaan.
 
Viimeksi muokattu:

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Jos nyt oletetaan, että Heino lähtee, niin ei siinä sen enempää olisi perustuksia menetetty, että Heino olisi jatkanut ja Hahl lähtenyt. Kuten jo sanoin, niin rajallinen se on Jokereidenkin budjetti ja tällä hetkellä mielestäni siitä budjetista menee suhteettoman suuri osa kolmoskentän miehille. Se ei toki ole missään nimessä Hahlin syytä, mutta en ymmärrä sitäkään miten Hahlin(tai kenen tahansa muun) palkka ei muka vaikuttaisi tuleviin hankintoihin. Tottakai niitä vahvistuksia tulee, kun ovi käy ulospäinkin, mutta lähtökohtaisesti isompi rahasumma auttaa vahvistuksien hankinnassa. Hahlin rooli ei kuitenkaan ole ratkoa pelejä illasta toiseen, vaikka pelaisi miten hyvin. Hyvänä esimerkkinä vaikka lähihistoriasta tämän kauden pleijarit.

Tämä on totta kyllä. Itseä vituttaa hahl ei ihmeempää syytä kai se on hyvä pelaaja, mutta hahl kuuluu näihin kavereihin jotka vaan tökkii lärvi vituttaa. En tiedä miksi mutta hahl on kuulunu aina inhokkeihini jopa rudi oli helpompi sulattaa. Kai noissa h.linnalaisis vaan joku tökkii. Ja kai ne hahlin perus skeidanjauhanta haastatteluissa vituttaa tyyliin tehdään parhaamme ja katotaan mihin se riittää. Hohhooh. Uskon että monen Suomalaisen on helppo samaistua riksan tavallisuuteen. Alempien kenttien sentterinä ihan menee tosin pahoin pelkään, että on hyvin pahasti ylipalkattu.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ainakin tän mun kitinän pointti on just siinä, että laatu maksaa ja nyt sitä ei ole riittävästi kärkikenttin, kun taas alemmat kentät on jopa liian hyviä liigaan.

Minulla ei ole tarkkaa tietoa paljonko Jokereilla on varaa käyttää muutamiin hyökkäyksen kärkihankintoihin. Onko sinulla?

Oma arvioni on, että rahan ei pitäisi olla ongelma, sillä budjetoitua katsojakeskiarvoa on luultavasti mahdollista nostaa ja kuvittelisin myös Hjalliksen avaavan kukkaronnyörejään, koska Säilynojalta ei voi odottaa samanlaista hinta-laatu -suhdetta pelaajahankinnoissa kuin Kekäläiseltä.
 
Outsider

Jäsen
Minulla ei ole tarkkaa tietoa paljonko Jokereilla on varaa käyttää muutamiin hyökkäyksen kärkihankintoihin. Onko sinulla?

EI, mutta kuten ensimmäiseen asiaa käsittelevään viestiini kirjoitin:

Tämä perustuu siihen oletukseen, että hintalappu on liian kova kolmoskentän hyökkääjälle

Aina kun jonkun palkasta tai rahasta on puhetta, jonkun on pakko heittää se pakollinen onko sinulla jotain faktaa paljonko pelaaja xxxxxx tienaa? Kuten lainauksessa lukee, niin olettamuksilla tässä mennään, mutta tuskin olen kauhean väärässä, jos väitän, että Hahl, Ruutu ja Rita ovat kaikki palkkatietojen selkeässä kärkipäässä, kun katsellaan noita "kolmoskentän"-pelaajia liigan sisällä. Se nyt on selvää, että Jokereilla on varaa maksaa enemmän näillekin tonteille ja että jo lähtökohtaisesti aina haetaan kovempia nimiä joka paikkaan kuin vaikkapa Ässissä. Silti liika on liikaa ja jossain vaiheessa se vaikuttaa tuohon summaan mikä on käytettävissä muihin pelaajiin.

Oma arvioni on, että rahan ei pitäisi olla ongelma, sillä budjetoitua katsojakeskiarvoa on luultavasti mahdollista nostaa ja kuvittelisin myös Hjalliksen avaavan kukkaronnyörejään, koska Säilynojalta ei voi odottaa samanlaista hinta-laatu -suhdetta pelaajahankinnoissa kuin Kekäläiseltä.

Se on hienoa, jos rahaa löytyy, mutta kun sen käyttöön nyt on osittain saatu järkeä Kekäläisen aikakaudella, pois lukien juuri tuo alempien kenttien ylivarustelu, en näe sitä kovin positiivisena, että lähdetään taas vanhalle linjalle ja maksetaan kaikille niin paljon kuin kehtaavat pyytää. Katsojakeskiarvoakin voi toki nostaa, mutta en tiedä mistä se noste ensi kaudelle löytyy, kun ei ainakaan ole menestystä millä lähteä hehkuttamaan ja tällä kaudella katsojia tuoneet NHL-miehetkin ovat poissa.

Mutta tulevaisuus näyttää minkälainen nippu saadaan kasaan ja joka tapauksessa Hahl on edelleen joukkueessa, joten sen kanssa on elettävä. Ei Hahl ole mikään este menestymiselle, mutta itse olisin hakenyt sitä erilaisilla palikoilla.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Kuten lainauksessa lukee, niin olettamuksilla tässä mennään, mutta tuskin olen kauhean väärässä, jos väitän, että Hahl, Ruutu ja Rita ovat kaikki palkkatietojen selkeässä kärkipäässä, kun katsellaan noita "kolmoskentän"-pelaajia liigan sisällä.
Mitä merkitystä sillä on, missä nimellisessä kentässä yo. trio pelaa? Väitän sen olleen läpi kauden liigan paras ketju omaan päähän ja sen lisäksi kolmikon jokainen lenkki pystyy olemaan vaarallinen hyökkäyspäässäkin. On voimaa, alivoimataitoa ja kokemusta vaikka muille jakaa. Aivan ideaalinen kolmosketju Jokereihin ja olen helvetin iloinen, että rosterin laajuuteen ja roolitukseen on vihdoin tajuttu satsata kuten pitää.

Meillä on joukkueessa jo Filppula, Teräväinen, Eaves ja Moses näitä kärkipään taitopelaajia ja Lahtea vielä huhuillaan. Jos nuo hyökkäyspään aseet eivät riitä, niin vika ei kyllä ole siinä, etteikö taitoon olisi satsattu tarpeeksi. Pakisto olisi enemmän sen ison tähden tarpeessa, sillä Erosen ja Maston yllä on edelleen pienempiä tai isompia kysymysmerkkejä liittyen kyvykkyyteen johtaa puolustuksen kiekollista peliä.
 
En edelleenkään ole kiistänyt etteivätkö olisi olleet liigan paras ketju omaan päähän, tai etteikö se olisi täydellinen kolmosketju, mutta se vaan on mielestäni silti alempien kenttien ylivarustelua, kun samalla suurempaa hyökkäysvastuuta laitetaan vaikka Raskin ja Tyrväisen harteille. Roolitus ei silloin ole kohdallaan. Tottakai tämä ei ollut lähtökohta, eikä tule varmasti olemaan sitä ensi kaudellekaan.

Meillä on joukkueessa jo Filppula, Teräväinen, Eaves ja Moses näitä kärkipään taitopelaajia ja Lahtea vielä huhuillaan. Jos nuo hyökkäyspään aseet eivät riitä, niin vika ei kyllä ole siinä, etteikö taitoon olisi satsattu tarpeeksi. Pakisto olisi enemmän sen ison tähden tarpeessa, sillä Erosen ja Maston yllä on edelleen pienempiä tai isompia kysymysmerkkejä liittyen kyvykkyyteen johtaa puolustuksen kiekollista peliä.

Lahti olisi tervetullut paluumuuttaja, mutta kyllähän tuosta nimenomaan se kakkoskentän sentteri puuttuu. Filppula-X-(Eaves)Tyrväinen-Heino-Salminen olisi ollut minun valintani, mutta toivottavasti se tulee nyt sitten olemaan muutoin sama, mutta Hahl korvaisi vain Heinon. Eavesin tai Teräväisen varaan ei voida kakkoskenttää lähteä rakentamaan ja itseasiassa Eavesin nimeä ei pitäisi löytyä lähtökohtaisesti ollenkaan kahdesta ensimmäisestä kentästä. Jos pysyy kunnossa, niin kolmosessa ja ylivoimalla saa silti pelata reilusti ja peliesityksien mukaan sitten tietysti vaikka ykkösen keskelle.

Kaipasin kärkikenttiin ykköskorin miehiä ja se pitää tietysti sisällään pakistonkin. Dehnerin huhuttu poistuminen olisi tähän asiaan hyvä ratkaisu, koska vaikka hänenkin kohdalla puhutaan varmasta pelaajasta, niin ilman EU-passia pitäisi yksinkertaisesti saada kovempaa kärkiosaamista. Dehner on omaan tyyliinsä ihan liigan kärkipään pelaajia, mutta kun yksi ulkkaripaikka on jo sidottu epävarmaan Eavesiin, niin uutta miestä pitäisi saada tilalle.

Puolustuksesta puheenollen olisi kiva kuulla joltain selityksiä miksi Jurcina päästettiin Raumalle, jos huhujen mukaan häntä tarjottiin tännekin. Ainakaan rahan ei pitänyt olla mikään ongelma.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Virrat.Lepo.Virrat.Päälle!

Täällä porukka vääntää itkua kun Hahl teki jatkon. Meillä on riveissä todellinen huippusentteri tähän liigaan. Menee aivan täysin 2. sentterin roolissa jos se Riksalle vaan annetaan. Ei tästä niin kauan aikaa ole kun meillä oli senttereinä sellaisia tähtiä kuin Hancock,Juutilainen,Mäki..

Se miksi Riksa pelaa 3. ketjussa ei ole hänen vika. Valmennus voi viipyä peilin edessä tovin pidempään ja miettiä vaikka mitä vittua se Tyrväinen teki koko pleijarit kakkosen keskellä. Kiekolliset laiturit Hahlin viereen niin meillä on täysin riittävä kakkosketju.
 
-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Riippuu miten tuota asiaa haluaa katsoa, mutta minun mielestäni ei vaan ole.

Kiitos luojalle siitä, että Sinun mieleipidettä ei kysytä kun Riku Hahlin kanssa keskustelaan siitä missä peliura jatkuu. Ne kommentit joita olen Jokerien pelaajilta ja toimistohenkilökunnalta kuullut Riksasta niin henkilönä kuin joukkuepelaajana, niin eipä jatkosopimukseen voi olla mitään muuta kuin 110% tyytyväinen.

Hahl on yksi tärkeimmistä pelaajista kentällä, ehkä jopa tärkein kentän ulkopuolella. Tämä oli ISO palanen ensi kauden osalta. Toivottavasti ei ole viimeinen vuosi Jokereissa.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Se on hienoa, jos rahaa löytyy, mutta kun sen käyttöön nyt on osittain saatu järkeä Kekäläisen aikakaudella, pois lukien juuri tuo alempien kenttien ylivarustelu, en näe sitä kovin positiivisena, että lähdetään taas vanhalle linjalle ja maksetaan kaikille niin paljon kuin kehtaavat pyytää. Katsojakeskiarvoakin voi toki nostaa, mutta en tiedä mistä se noste ensi kaudelle löytyy, kun ei ainakaan ole menestystä millä lähteä hehkuttamaan ja tällä kaudella katsojia tuoneet NHL-miehetkin ovat poissa.

Joku arveli jossain ketjussa jokunen aika sitten, että Jokerit tuskin tulee tänä kesänä tekemään mitään hakuja avainrooleihin vaan haussa on varmoja nimiä. Esimerkkinä vaikka huhuttu Lahti, jonka palkkapyyntö on varmasti iso, mutta josta tiedetään tasan tarkkaan mitä saadaan. Tätä tarkoitin Hjalliksen kukkaronnyörien avaamisella ja tämä on mielestäni ihan looginen toimintatapa, kun UTJ:n hakuprosessi on vielä kesken.

Budjetoidun katsojakeskiarvon nostamisesta olen kirjoittanut aiemmin näin:

Jos budjetoitu yleisökeskiarvo oli Veikkaajan mukaan tällä kaudella 8 400 ja peleissä kävi keskimäärin noin 9 800 katsojaa, niin luulisi että ensi kauden budjetti olisi mahdollista laatia sen perusteella, että yleisökeskiarvo on 9 000. Tai mitä näistä nyt koskaan tietää.

Lisäksi myös Talviklassikko tuo ensi kaudella ekstratuloja. Kolme vuotta sitten muistaakseni Pihlmanin hankinta rahoitettiin Talviklassikon lipunmyyntituloilla.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos katsoo viime kauden ketjukoostumuksia niin kyllähän Ruutu-Hahl-Rita oli kolmonen ainoastaan paperilla. Ketju olisi minkä tahansa liigajoukkueen vitivarma kakkonen, joissakin jengeissä jopa ykkönen. Itse ainakin Eavesin telakalla olon aikana miellän Hahlin joukkueen kakkossentteriksi ja kakkossenan ympärillä pelaa kakkoskenttä vaikka SM-Liigan paperit muuta kertoisivatkin.

Hahlilta saatiin aivan loistavaa ja tasaista suoritusta illasta toiseen. Kundi vieläpä kertoili että oli pikkukremppaa läpi kauden joka hidasti menoa. Ensi kaudella meillä on mahikset saada siis jopa parempaa suoritusta. Pukukopissa varmasti tärkeä äijä.

Rahankäytöllisesti Hahlin palkkaaminen ei tarkoita etteikö yhtä hyökkäysorientoitunutta sentteriä ja paria laituria ja YV-pakkia pitäisi hankkia. Aivan varmasti nuo kaikki (miinus se pakki jota ei vaan mitenkään pystytä hommaamaan) ovat rosterissa viimeistään siirtorajalla. Toivottavasti toki jo kesätreeneissä.
 
Outsider

Jäsen
Virrat.Lepo.Virrat.Päälle!

Täällä porukka vääntää itkua kun Hahl teki jatkon. Meillä on riveissä todellinen huippusentteri tähän liigaan. Menee aivan täysin 2. sentterin roolissa jos se Riksalle vaan annetaan. Ei tästä niin kauan aikaa ole kun meillä oli senttereinä sellaisia tähtiä kuin Hancock,Juutilainen,Mäki..

Se miksi Riksa pelaa 3. ketjussa ei ole hänen vika. Valmennus voi viipyä peilin edessä tovin pidempään ja miettiä vaikka mitä vittua se Tyrväinen teki koko pleijarit kakkosen keskellä. Kiekolliset laiturit Hahlin viereen niin meillä on täysin riittävä kakkosketju.

Happea vaan sinnekin. En minä ainakaan ole mitään itkenyt, vaan kirjoitin alunperin, että en ole kauhean tyytyväinen jatkoon ja sen jälkeen olen yrittänyt rautalangasta vääntää perusteluja mielipiteelleni. Voi sen toki pistää valmennuksen piikkiin, että pelipaikka on mikä on, mutta siinäkin tapauksessa herää kysymys, että onko asiaan tulossa muutosta, kun samalla valmennuksella jatketaan? Jos taas takerrutaan näihin mikä on 2. ja mikä 3. kenttä, niin itse ainakin tarkoitan kakkossentterillä sitä joka kantaa suurempaa hyökkäysvastuuta ja keneltä odotetaan yv tehoja, vaikka esim. Hahl pelaisi kolmosessa ja av:lla isoja minuutteja.

Kiitos luojalle siitä, että Sinun mieleipidettä ei kysytä kun Riku Hahlin kanssa keskustelaan siitä missä peliura jatkuu. Ne kommentit joita olen Jokerien pelaajilta ja toimistohenkilökunnalta kuullut Riksasta niin henkilönä kuin joukkuepelaajana, niin eipä jatkosopimukseen voi olla mitään muuta kuin 110% tyytyväinen.

Hahl on yksi tärkeimmistä pelaajista kentällä, ehkä jopa tärkein kentän ulkopuolella. Tämä oli ISO palanen ensi kauden osalta. Toivottavasti ei ole viimeinen vuosi Jokereissa.

Varmasti on pelaajien ja toimistohenkilökunnan mieleinen pelaaja, enkä sitä ole missään vaiheessa kiistänytkään. Ihmettelisin, jos jotain negatiivista muka kuuluisi. Silti en vain edelleenkään ole lähtökohtaisesti kauhean tyytyväinen jatkoon, koska jo ennestään senttereitä löytyy Eaves ja Tyrväinen joiden varaan ei voi kakkoskenttää rakentaa ja sen lisäksi Heinon ja Hahlin väliltä olisin valinnut Heinon, jos semmoinen valinta olisi pitänyt tehdä. Oletuksena se, että Heino olisi ollut halvempi, muuten valinta olisi mennyt toisin päin. Mutta eiköhän tämä jo riitä tästä asiasta ja katsotaan sitten ennen kauden alkua minkälainen joukkue on kasassa, niin näkee miten Hahlin jatko on siihen vaikuttanut.

Onhan täällä oltu laittamassa Filppulaakin pihalle, kun ei taso millään riitä, mutta sitten kolmossentterin rooli on niin tärkeä, että mitään eriäviä mielipiteitä asiaan ei voi olla.
 
Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Hahlin rooli ei kuitenkaan ole ratkoa pelejä illasta toiseen, vaikka pelaisi miten hyvin.

Tässä asiassa olet kyllä väärässä. Hahl nimenomaan on sellainen pelaaja, joka ratkoo pelit. Ei välttämättä tee useita maaleja per peli tai muita tehoja, mutta ratkoo pelit omassa kenttäpäädyssä. Kaivaa vaikka väkisin viime minuuttien ratkaisevat aloitukset, tappaa alivoimia ja blokkaa kiekkoja, vaikka purukalustollaan, jos on tarvis. Jos et näe tämän tehtävän arvokkuutta, niin sinulla toki on oikeus mielipiteeseesi, mutta onneksi suurinosa ja erityisesti päättävät elimet näkevät asian toisin.

Hahl tosiaan on myös riittävä "2.sentteri", jos saa kädelliset laiturit vierelleen. Ihmettelinkin miksei valmennus edes kokeillut laittaa Hahlia Tyrväisen tilalle, kun tämä oli yössä.

Tämä ei silti poista sitä faktaa, että Jokereiden on hankittava ensi kaudeksi toinen kiekollinen sentteri Filppulan kaveriksi. Teräväisestä en lähtisi väkisin moista tekemään. Teuvosta tulee mieleen hyvin paljon muuan Ville Leino, joka pelaa parasta kiekkoaan nimenomaan laidalla, vaikka sentterinäkin pystyy pelaamaan. Eaves puolestaan on liian loukkaantumisaltis.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin hyvä kuin Henri Heino olikin Jokeripaidassa pelatessaan (edelleen yksi henk.koht. lemppareistani) ei vielä kestä mitenkään vertailua Riku Hahliin. Hahl on liigan top5 senttereitä kaikki osa-alueet huomioiden ja omaan päähän pelatessaan liigan paras. Suomeksi kyseessä on kaveri, joka oli pakko pystyä pitämään joukkueessa. On aivan täyttä tuubaa väittää, että kalleimmat kaverit pitäisi hankkia vain 1-2 kenttiin. Jääkiekko on paitsi maalinteko- myös puolustuskilpailua. Hahlin merkitys tässä on valtava.

Lisäksi hän on pelaaja, joka tekee aina ketjukavereistaan parempia, sillä kiekoton pelaaminen (jonka merkitys nykylätkässä - eritoten kiekkokontrollia pelatessa - on hyvin suuri) on kerta kaikkiaan loistavaa. En tiedä, onko all around-pelaajien arvo jotenkin unohtunut, mutta Hahl on nimenomaan pelaaja, jonka voi heittää missä tahansa tilanteessa kentälle ilman että joutuu miettimään pelko perseessä, että kuinkahan käy.

Palaan vielä tähän raha-asiaan. Kuten muistutin aiemminkin, Kekäläinen totesi, että Jokerit varautui tällä kaudella taloudellisesti pitämään Valtteri Filppulan ja Erik Karlssonin joukkueessa koko kauden ajan. Mielestäni tässä on niin selvä merkki siitä, että rahaa on, jos tarvis tulee. Yksi Riku Hahl ei siinä kohtaa kaada ykköskopan miesten hankkimista, oli sitten kyse laiturista, sentteristä tai pakista.
 
Outsider

Jäsen
Tässä asiassa olet kyllä väärässä. Hahl nimenomaan on sellainen pelaaja, joka ratkoo pelit. Ei välttämättä tee useita maaleja per peli tai muita tehoja, mutta ratkoo pelit omassa kenttäpäädyssä. Kaivaa vaikka väkisin viime minuuttien ratkaisevat aloitukset, tappaa alivoimia ja blokkaa kiekkoja, vaikka purukalustollaan, jos on tarvis. Jos et näe tämän tehtävän arvokkuutta, niin sinulla toki on oikeus mielipiteeseesi, mutta onneksi suurinosa ja erityisesti päättävät elimet näkevät asian toisin.

Hahl tosiaan on myös riittävä "2.sentteri", jos saa kädelliset laiturit vierelleen. Ihmettelinkin miksei valmennus edes kokeillut laittaa Hahlia Tyrväisen tilalle, kun tämä oli yössä.

Tämä ei silti poista sitä faktaa, että Jokereiden on hankittava ensi kaudeksi toinen kiekollinen sentteri Filppulan kaveriksi. Teräväisestä en lähtisi väkisin moista tekemään. Teuvosta tulee mieleen hyvin paljon muuan Ville Leino, joka pelaa parasta kiekkoaan nimenomaan laidalla, vaikka sentterinäkin pystyy pelaamaan. Eaves puolestaan on liian loukkaantumisaltis.

No laitetaan nyt sitten vielä yksi viesti aiheesta. Toki luettelemasi asiat ovat arvokasta työtä, enkä yhtään väheksy sitä, mutta vaikka sitä tekisi miten hyvin, niin maaleja pitää tehdä itsekin. Tätä tarkoitin ratkaisemisilla. Tuohon puolustavaan rooliin löytyisi ilman Hahlia Tyrväinen, (Heino), Mäki, Salminen jne. ja mielestäni siihen rooliin on kuitenkin helpompi löytää palasia muutenkin kuin aivan kärkiosaamista hyökkäyspäähän. Ei se tarkoita sitä, että Hahlia parempia pelaajia olisi tarjolla, mutta kun nyt joukkueen rakentamisesta puhutaan, niin mielestäni Hahlin paikalla olisi mennyt huonompikin pelaaja, jos sitä myöten pystyttäisiin hankkia muille tonteille parempia pelaajia. Hahl on aivan ehdotonta kärkeä siinä roolissa missä häntä on Jokereissa peluutettu, mutta joko roolia pitää muuttaa, tai sitten hankitaan se toinen hyökkäysorientoituneempi sentteri Filppulan kaveriksi, että joukkueesta saadaan parempi. Itse olen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla ja toivottavasti siihen ja muihin puutteisiin pystytään löytämään ratkaisu Hahlin jatkon myötäkin.

Palaan vielä tähän raha-asiaan. Kuten muistutin aiemminkin, Kekäläinen totesi, että Jokerit varautui tällä kaudella taloudellisesti pitämään Valtteri Filppulan ja Erik Karlssonin joukkueessa koko kauden ajan. Mielestäni tässä on niin selvä merkki siitä, että rahaa on, jos tarvis tulee. Yksi Riku Hahl ei siinä kohtaa kaada ykköskopan miesten hankkimista, oli sitten kyse laiturista, sentteristä tai pakista.

Tähän uskallan väittää, että A: V. Filppulan ja Karlssonin pitämiseen olisi löytynyt varmasti rahaa sponsoreilta "normaalia hankintaa" helpommin ja B. em. herrojen koko kauden pelaaminen olisi näkynyt varmasti myös yleisömäärissä. Mutta se on hieno asia, jos rahaa löytyy, eikä se minulta ole muutenkaan pois vaikka Hjallis laittaisi viimeisetkin rahansa joukkueeseen. Ihmettelen vaan miksi esim. puolustusta ei ole nyt kahdella viime kaudella saatu vahvistettua, vaikka rahan ei pitäisi olla mikään ongelma. Jurcinasta jo kyselinkin tuossa aiemmin, kun sitä tännekin kerran huhuttiin.
 
Viimeksi muokattu:

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Jokereiden joukkue on jo ensi kaudeksi aika hyvin paketissa. Muutama hankinta voidaan/pitää tehdä.

Janne Lahti/joku muu tehokas laituri
2. sentteri -Winchester/?

Sami Lepistö on myös ilman sopparia tällä hetkellä.

Toivon vain, ettei Jokerit lähde tekemään mitään turhia liikkeitä pelaajamarkkinoilla, vaan jatkaa linjalla jossa myös omat juniorit saavat mahdollisuuksia.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös