Mainos

Jokerit kaudella 2013–2014 – näillä mennään!

  • 1 059 001
  • 2 529

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Se on kiistatta totta, että Eavesin vammoissa viime kaudella huonolla tuurilla oli iso osa, mutta ikävä tosiasia on, että Eavesille aina käy näin. Oli kyse sitten kroonisesta epäonnesta tai perinnöllisestä loukkaantumisalttiudesta (veljellään havaittavissa samaa), mutta minusta Jokerit ei voi laskea sen varaan, että Eaves pystyisi täyttämään kakkossentterin roolin. Vuosi sitten tämä oli vielä perusteltua kun Eavesilla oli alla kaksi suht. ehjää kautta, mutta ei enää. Jokerit antaa liikaa tasoitusta muille, jos puolet kaudesta ja mahdollisesti playoffit päälle mennään nelikolla Filppula/X-Hahl-Tyrväinen-Salminen.
 

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Se on kiistatta totta, että Eavesin vammoissa viime kaudella huonolla tuurilla oli iso osa, mutta ikävä tosiasia on, että Eavesille aina käy näin. Oli kyse sitten kroonisesta epäonnesta tai perinnöllisestä loukkaantumisalttiudesta (veljellään havaittavissa samaa), mutta minusta Jokerit ei voi laskea sen varaan, että Eaves pystyisi täyttämään kakkossentterin roolin. Vuosi sitten tämä oli vielä perusteltua kun Eavesilla oli alla kaksi suht. ehjää kautta, mutta ei enää. Jokerit antaa liikaa tasoitusta muille, jos puolet kaudesta ja mahdollisesti playoffit päälle mennään nelikolla Filppula/X-Hahl-Tyrväinen-Salminen.

Juuri näin. Nyt asiat viimeistään pitää koittaa tehdä tältäkin osin paremmin. Asiaa puhut kyllä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Deko: Ei tosiaan ehkä täyspäiväiseksi sentteriksi, mutta laskisin, että Ben pystyy pelaamaan ensi kaudella paljon enemmän pelejä kuin nyt päättyneellä. Tollefsenin taklauksestahan alkoi melkoisesti Crosbyn tilannetta muistuttanut kierre, jossa aivotärähdyksen jälkioireet jatkuivat ja aaltoilivat.

Tube82: En nyt muuten jaksa huomauttaa kirjoitusasustasi (ks. päivän fingerpori), mutta sen sanon, että "aina" on huono sana. Jos kaksi kautta kolmesta menee suhteellisen vähillä fyysisillä murheilla, en millään näe ongelmaa jatkuvaksi. Muistutan lisäksi, että toissa kaudella Eavesin naamavärkkiä sorvattiin visiirin alta vastustajan mailalla oikein todenteolla verille. Tuolloin lasi-Ben oli poissa pari matsia.

En sinänsä ole eri mieltä siitä, että Eavesilla loukkaantumisriski on hieman suurempi kuin jollain toisella pelaajalla. Nyt kuitenkin puheenparsi on eskaloitunut todella kovasti, ja yleinen totuus on että mies pelaa "kolmas jalka haudassa". Ei se näin ole. Verrataan kaikki hetki hiljaa vaikka Selänteeseen ja katsotaan sitten sanakirjasta, mitä suhteellisuudentaju tarkoittaa.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Sanon nyt miljoonannen kerran Benin tilalle olisi tarvittu/tarvitaan joku varma 2-sentteri johon voidaan luottaa. Miten se nyt on niin vaikea tajuta?

Kekluhan hommasi Winchesterin juuri tähän rooliin. Paljon kaaduttiin tällä kaudella loukkaantumisiin.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Samoin voi sanoa sun rahapolitiikasta hankitaan pelaajia vaan, koska meillä on rahaa. "Meillä on rahaa 20-30% enemmän kuin muilla ostetaan samalla pari lisäpelaajaa saikkutuvan tuoleja lämmittämään". Sanon nyt miljoonannen kerran Benin tilalle olisi tarvittu/tarvitaan joku varma 2-sentteri johon voidaan luottaa. Miten se nyt on niin vaikea tajuta?

Ei. Nyt sä et taida ymmärtää. Mä en ole missään vaihessa väittänyt Jokereilla olevan 20-30% enemmän rahaa. Lue edellinen viestini tarkemmin.

Minä kannatan lämpimästi Jokereiden mallia, jossa rosterin riittävällä laajudella sekä määrän että laadun puolesta voidaan kauden aikana paikata loukkaantumisia ja tämä maksaa. Jokereilla on siihen varaa, kuten muutamalla muullakin liigajoukkueella. Miksi Jokerit ei saisi niin toimia? Mielestäni se on järkevää pelaajapolitiikkaa jos ja kun resurssit antavat siihen mahdollisuuden.

Sinun mallillasi rosteri näyttäsi paperilla hyvältä, mutta se ei kestäisi kauden aikana väkisin tulevia loukkaantumisia. Samalla laaja rosteri antaa valmennusjohdolle työkaluja peluuttaa tietyntyyppisiä pelaajia tietyntyyppisiä joukkueita vastaan sekä luo tervettä kilpailua pelipaikoista. Terve kilpailu joukkueen sisällä on tehokas keino estää vapaamatkustelua -> edelleen järkevää.

Se, että vetoat jatkuvasti Benin saikkuhistoriaan ei poista sitä tosiasiaa, että Ben oli kauden alussa ensimmäistä kertaa moniin vuosiin täysin terve, alla erittäin onnistunut harjoittelukausi, jonka pystyi myös suorittamaan pitkään aikaan täysitehoisena. Millä tavalla Ben olisi ollut menneen kauden alussa mielestäsi suurempi riski kuin joku random-hankinta kakkossentteriksi? Jos Ben ei olisi kohdannut kauden aikana erittäin huonoa tuuria olisi kaveri ollut todella tärkeä palanen Jokerien menestykselle. Kukaan ei osannut ennustaa, että Erikson vetää viikatteella Beniä sellaiseen kohtaan missä syndejä ei ole tai että 20 kiloa painavampi Tollefsen pääse ajamaan Benin keskialuelela aivan pystyyn. Jokainen Jokereiden jätkä olisi lähtenyt noista molemmissa tapauksissa sairastuvalle. Aika harva kaveri on yksi joukkueen parhaista pelaajista vaikka on ollut sivussa kuukausia ja pelaa puolikuntoisena. Se kertoo tyhjentävästi sen, minka takia Kekäläinen leipoi Benille jatkot. Täydessä iskussaan Benin taidoilla pelattaisiin ihan muualla kuin Suomessa.

Kuten aikaisemmin kirjoitin ei ole 100% jatkuuko Benin ura. Päätös asiasta syntyy kesän aikana.

Edit. V-G- näyttikin jo avaavan sulle asiaa.
 
Viimeksi muokattu:

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Sinun mallillasi rosteri näyttäsi paperilla hyvältä, mutta se ei kestäisi kauden aikana väkisin tulevia loukkaantumisia. Samalla laaja rosteri antaa valmennusjohdolle työkaluja peluuttaa tietyntyyppisiä pelaajia tietyntyyppisiä joukkueita vastaan sekä luo tervettä kilpailua pelipaikoista. Terve kilpailu joukkueen sisällä on tehokas keino estää vapaamatkustelua -> edelleen järkevää.

Minun malli on ikään kuin mallia haetaan pelaajia jotka on oikeasti vahvistuksia ja jotka pystyy auttamaan joukkuetta. Välillä jää mustapekka käteen, mutta toisaalta onnistumisetkin on sitäkin suuremmat. Lisäksi junnut saavat enemmän vastuuta. Ja millä päättelet etten vahvistaisi joukkuetta? Kyllä mä liputan laajuuden puoleen, mutta nyt se on niin että Eaves ei kuulu minun Jokereiden tulevaisuuteen. Tämä koskee vain Beniä muista pelaajista/laajuuden rajoittamisesta en ole puhunut mitään, vaan nyt olemme keskustellut Benistä. Vahva runko joukkueeseen ja laajamateriaali sen puolesta on kaikkien helppo liputtaa. Uskon että tästä kaikki on samaa mieltä? Nämä mm. Joonas Rask, Tuomas Pihlman, Ben Eaves tapaukset eivät vaan kuuluisi oman joukkueen rakentamiseen. Pihlman ihan hajalla samoin Eaves tämmöisiä hankintoja vaan mun mielestä pitäisi välttää vaikka rahaa olisi kuinka.
 
Viimeksi muokattu:

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Minun malli on ikään kuin mallia haetaan pelaajia jotka on oikeasti vahvistuksia ja jotka pystyy auttamaan joukkuetta. Välillä jää mustapekka käteen, mutta toisaalta onnistumisetkin on sitäkin suuremmat. Lisäksi junnut saavat enemmän vastuuta. Ja millä päättelet etten vahvistaisi joukkuetta? Kyllä mä liputan laajuuden puoleen, mutta nyt se on niin että Eaves ei kuulu minun Jokereiden tulevaisuuteen. Tämä koskee vain Beniä muista pelaajista/laajuuden rajoittamisesta en ole puhunut mitään, vaan nyt olemme keskustellut Benistä. Vahva runko joukkueeseen ja laajamateriaali sen puolesta on kaikkien helppo liputtaa. Uskon että tästä kaikki on samaa mieltä? Nämä mm. Joonas Rask, Tuomas Pihlman, Ben Eaves tapaukset eivät vaan kuuluisi oman joukkueen rakentamiseen. Pihlman ihan hajalla samoin Eaves tämmöisiä hankintoja vaan mun mielestä pitäisi välttää vaikka rahaa olisi kuinka.

Tää on jotenkin niin hämmentävää. Sä olet ollut tänään vaatimassa, että Jokereiden tulisi säästää ja jättää rahaa sukanvarteen ja samaan aikaan haluat joukkueeseen sellaisia pelaajia, jotka ovat "oikeasti vahvistuksia". Sellaiset pelaajat ovat ymmärtääkseni juuri niitä jotka maksavat. Nyt liputat laajan rosterin puolesta vaikka aikaisemmin ihmettelit miksi pelaajia pitää hankkia vain penkin lämmittämiseksi. Loukkaantumisia ei osaa kukaan ennustaa ja jälkiviisaana on helppo huudella, että ne pelaajat jotka menivät kauden aikana rikki olivat virhehankintoja. Sellaista joukkuetta ei tässä liigassa olekaan, jonka joku pelaaja ei ole täyttänyt kaikkia asetettuja odotuksia. Jos Azevedo tai Vehanen olisivat loukkaantuneet kauden aikana, olisitko luokitelleet heidätkin virhehankinnoiksi?
 

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Tää on jotenkin niin hämmentävää. Sä olet ollut tänään vaatimassa, että Jokereiden tulisi säästää ja jättää rahaa sukanvarteen ja samaan aikaan haluat joukkueeseen sellaisia pelaajia, jotka ovat "oikeasti vahvistuksia". Sellaiset pelaajat ovat ymmärtääkseni juuri niitä jotka maksavat. Nyt liputat laajan rosterin puolesta vaikka aikaisemmin ihmettelit miksi pelaajia pitää hankkia vain penkin lämmittämiseksi. Loukkaantumisia ei osaa kukaan ennustaa ja jälkiviisaana on helppo huudella, että ne pelaajat jotka menivät kauden aikana rikki olivat virhehankintoja. Sellaista joukkuetta ei tässä liigassa olekaan, jonka joku pelaaja ei ole täyttänyt kaikkia asetettuja odotuksia. Jos Azevedo tai Vehanen olisivat loukkaantuneet kauden aikana, olisitko luokitelleet heidätkin virhehankinnoiksi?

Jos et ymmärrä tai halua ymmärtää niin olen puhunut että kannattaa katsoa tarkasti mihin rahaa laittaa jotta vältyttäisiin nämä mm. Raskit, Pihlmanit ja Eavekset. Jos markkinat ovat kuivat silloin välillä kannattaa odottaa, mutta heti jos isokala liikkuu kannattaa se koittaa kalastaa. Jos Vehanen ja Azevedo olisivat loukkaantunut Lukko ei olisi edes pudotuspeleissä ollut joten eikö se olisi automaattisesti epäonnistuminen jos ykköspelaajat eivät pysty pelaamaan joiden varaan joukkue on rakennettu? Se ei ole pelaajan vika varsinaisesti, mutta se vaikuttaa välittömästi pelilliseen antiin. Jolloin aika ison hinnan joukkueet joutuvat maksamaan loukkaantumisista. Viimekaudella suurin kärsijä oli Jokerit. Koitan nyt sanoa kantani selkeästi ei kannata ottaa jengiin pelaajia joiden pelaamisesta ei pysty olla varmoja. Sm-liigassa avainpelaajien loukkaantuminen vaan vaikuttaa monesti joukkueen menestykseen. Pakko nyt vielä todeta että Eaves on ihan poikkeustapaus loukkaantumishistoriansakin takia. Kaikki tietää miten loukkaantumisherkästä kaverista on kyse jotka Benin palkkaa, joten Benin palkkaaminen on aina iso riski.
 
Viimeksi muokattu:

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Kun viime kauden pelaajiston rakennetta aletaan purkamaan, niin mielestäni täysin metsään ei kaikilta osin menty.

Kauden alussa kiekollisia senttereitä olivat paperilla Filppula, Teräväinen ja Eaves. Täysin riittävä kolmikko sellaisenaan. Ongelmia tuli kuitenkin sen verran matkan aikana, että noista kolmesta peräti 2 ei ollut siirtorajan aikana kaavaillun tulosyksikön matkassa. Tätä aukkoa paikattiin Winchesterilla, joka parin matsin jälkeen hajosi pelitilanteessa. Vielä kun Filppula ei kuntoutuntkaan täyteen iskuun, niin soppa oli valmis ja tulos nähtiin jäällä. Materiaalin laajuudesta tai reagomattomuudesta se ei kuitenkaan jäänyt kiinni.

Pakiston osalta olen tyytymättömämpi. Kauden alussa meillä oli kiekolliseen rooliin Nordlund, Eronen, Dehner ja Lindell. Jälkimmäinen ei vielä pystynyt iskemään läpi, joten hän valahti kokoonpanon ulkopuolelle. Dehner ei puolestaan oppinut tänäkään kesänä laukomaan, joten hänen preesenssinsä hyökkäyspäässä jäi odotettua laihemmaksi. Jos kiekollisella miehellä kestää 40 matsia tehdä ensimmäinen häkki, niin kaikki ei ole kunnossa. Nordlund ei hänkään ollut varsinainen pelote, noin 3% tehokkuudella uppoava lämäri kun ei hirveän montaa kertaa matsissa laula. Erosen lasken onnistujaksi, vaikkakaan mikään täyden kympin kausi ei ollut kyseessä, eikä hän jo pelkästään olemalla jäällä vedä vastustajia (=tee tilaa muille) itseensä.

Fyysinen osasto sitten oli mielestäni kunnossa. Väänänen on kuitenkin yksi parhaista Euroopassa pelaavista puolustavista pakeista, vaikkakin ajoittain joutui tällä kaudella vaikeuksiin. AJ palasi tasolleen ja oli yksi yllättäjistä. Lindbohm teki miehekkään esiinmarssin ja tulee tuottamaan jatkossa paljon ilonaiheita. Manelius varsinkin loppukaudesta stunttasi jopa odottamattoman hyvin.

Kun tilanne oli mikä oli, niin näin jälkikäteen ajateltuna Majeskyn hankinta tuntuu oudolta. Kun Karlssonin lähdön jälkeen puolustuksen kiekollinen osasto oli hakusessa ja puolustavampi osasto enemmän tai vähemmän kunnossa, niin mikä oli lopulta ison ja hitaan pelaajan funktio kokoonpanossa? Emme me tarvinneet kolmosparin puolustavaa pakkia, me tarvitsimme YV:ta pelaavan pakin. Hieman sama virhe tapahtui Lupan kanssa kautta aiemmin.

Tästä päästään siihen, mitä kaudelle 2013-14 pitäisi tehdä puolustuksen osalta. Me tarvitsemme tuonne kaverin, joka saa kiekon verkkoon useammin kuin pari kertaa kaudessa ja samalla luo tilaa varsinkin YV:llä imien vastustajia itseensä. Karlsson oli tässä maailman paras, mutta hänestä voidaan ottaa mallia. Juuri tuolla tavalla pelaavaa kaveria me tarvitsemme puolustukseen. Ja jos vastaavaa pakkia ei löydy, niin hieman tapparamaisesti sitten neljä hyökkääjää kentälle YV:n ajaksi ja homma pyörimään. Teräväinen voisi olla villi kortti tässä tilanteessa, hänhän jo tällä kaudella haki ajoittain hieman vastaavaa roolia.

Tuli sitä viivapelotetta tai ei, niin kesken kauden hankittujen pelaajien tasoon pitäisi pystyä vaikuttamaan paremmin. Jälkikäteen ajateltuna Majesky vaikuttaa hankinnalta, joka hankittiin hankkimisen takia. Hänen tasonsa tai pelaajaprofiilinsa ei ollut sitä, mitä me eniten kaipasimme joukkueeseen tai edes puolustukseen. Kolmospariin meillä oli miehiä omastakin takaa jopa sen verran, että sillä osastolla olisi jopa ollut varaa loukkaantumisiin.

Toinen purnausta aiheuttava seikka on maalivahtikokonaisuus. Itse olen vaatinut luotettavaa kakkosta kauemmin kuin Raipe on valmentanut, tämän voi vaikka viestihistoriasta varmentaa. Tällä kaudella oletettiin maalivahtien osalta kahta seikkaa: Eero kestää ja Fränä on riittävä tuuraaja. Noh, Eero tai Eeron pää ei kestänytkään ja Fränä ei riittänyt. Fränään ei luotettu runkosarjassakaan sen vertaa mitä kakkoseen olisi pitänyt luottaa. Osittain epäluottamus oli aiheellista, sitä en kiellä.

Jos ensi kaudella ollaan tammi-helmikuun tietämillä vastaavassa tilanteessa veskarien kanssa, vaadin uuden kakkosen hommaamista. Tällä kaudella liigaan ja liigassa liikkuivat sellaiset nimet kuin Tuokkola, Backlund ja kumppanit. Samoin moni kassari (Ore, Norja, jne.) jäi pieneen rooliin ja olisi varmasti ollut irrotettavissa jos halua olisi ollut. Kakkosta hankkiessa ei voida itkeä kuivista markkinoista, toisin kuin kärkiosaamista etsittäessä.

Kolmas seikka liittyy sitten loukkaantumisiin. Toki, noita tulee kaikille ja tällä kaudella oli mukana aivan saatanan huonoa tuuria. Joku pelitilanteessa katkennut akillesjänne, viikate käsille tai vastaava sattuu treenaamisesta, palautumisesta tai syndeistä huolimatta. Sen sijaan pelaajat tuntuivat palaavan saikuilta käsittämättömän huonosti valmistautuneina.

Katsotaan esimerkiksi nimiä Hardt, Filppula, Heino tai Nordlund. Filppula pelasi osan runkosarjasta ja pleijarit yksijalkaisena. Oliko runkkari tosiaan niin tärkeä asia, että Filppulaa oli pakko peluuttaa? Vai oliko diagnoosi väärä ja vamma lopulta sen verran paha, että tulos oli mitä oli? Hardt taas ei tuntunut koko kautena pääsevän vauhtiin, vaan vaikutti aivan viimeisiä matseja lukuunottamatta jopa huonolta. Sama juttu oli Nordlundilla heti paluun jälkeen ja Heinokaan ei paluunsa jälkeen ollut enää samalla tasolla kuin ennen vammaa. Toki vammat verottavat treeniä ja pelituntumaa, mutta tehtiinkö tuolla rintamalla oikeasti kaikki tarvittava? Hoidettiinko pelaajat oikeasti kuntoon vai iskettiinkö heidät heti lootaan kun pelaaja sai itse skrinnarit sidottua?

Meillä oli käytössä Vantaa pelaajineen ja A:ssa joukko nälkäisiä nuoria. Tuolla yhdistelmällä olisi luullut homman toimivan niin, että pelaajia ei tarvitsisi peluuttaa heti liigassa. Vantaalle rohkeasti vain kuntoutumaan ja jos asenne siellä ei ole tyydyttävällä tasolla, niin paikka liigassa ei ainakaan lähene. Vastaavasti Vantaalta ja A:sta sitten rohkeasti terveitä pelaajia kokoonpanoon. Tällä kaudella junnuilta nähtiin miehekkäitä stuntteja, mutta johonkin se stunttirohkeus lopulta näytti katoavan johdon osalta.

Valmennukselle vielä sellainen toive, että mielestäni muutamat asiat olivat liian kiveenhakattuja. Mikä helvetin selitys Korpisalon minimaaliselle peliajalle on se, että kiekko ei treeneissä tartu tasaisesti? Ehkä voisi hieman nostaa motivaatiota jos peliaikaan annettaisiin edes mahdollisuus: kun edes kakkoseen ei luotettu, niin kolmosen rooli on varmaan aivan helvetin kuluttava henkisesti. Vaikka kiekko olisi kuinka tarttunut liigatreeneissä, A:ssa ja Vantaalla, niin olisiko edes näytönpaikkaa irronnut? Nyt irtosi vartin verran JYPin raiskattua Eeron, mutta mukiinmenevät otteet siinä ottelussa eivät ilmeisesti painaneet yhtään missään. Ei, vaikka Fränään ei luotettu ollenkaan. Tuosta 22.11 pelatusta "nollapelistä" kiitettiin sen verran, että seuraavan kerran luukkuapinan homma annettiin vasta tammikuussa.

Näin jälkikäteen katsottuna jäi hieman deja vu-fiilis. Toki, organisaatio meni eteenpäin, fanitoiminta oli liigan parasta ja hyviä hetkiä koettiin. Siltikin, samoja vikoja nähtiin kuin aiempinakin kausina. Jotenkin on sellainen fiilis, että Areena on kirottu ja vain äärimmäisen kova henkilö voi jotain tuolle kiroukselle. Summanen varmaan söi tuon hautausmaan päälle (pakko siellä sellainen on olla, ei tätä muuten käsitä) rakennetun hallin demoneita aamupalaksi, mutta muutoin on ollut hirveää.
 

J.Rita

Jäsen

Fiksuja pohdintoja.

Näen Nordlundin puolustuksen ongelmana. Dehner, Niemi ja Majesky olivat tällä kaudella perusvarmoja täytepuolustajia. Väänänen on Väänänen ja Eronen on potentiaaliltaan OK, mutta nähdyn perusteella yhä riittämätön ykköspuolustajaksi ja viivapelotteeksi. Kun kokonaisuus puolustuksen hyökkäyspelin on näinkin tasapaksu, vaaditaan vähintään yksi puolustaja joka hyökkäyssuuntaan on liigan parhaimmistoa. Nordlund on korkeintaan kohtuullinen hyökkäyssuuntaan ja vaarallinen omassa päässä, joten hänen varaansa ei ensi kaudellakaan voi rakentaa ylivoimapeliä. Vaihtamalla Nordlund hyvään kiekolliseen pakkiin kokonaisuus olisi riittävä. Nythän Majesky lähtee, joten mahdollisuus hyvään kokonaisuuteen on yhä olemassa. Näen joka tapauksessa, ettei Masto tuo mitään tarvittavaa pöytään.

Korpisaloa olen itsekin ihmetellyt. Kerrotun perusteella koppi ei tarttunut treeneissä, mutta oli kuitenkin juniorimaajoukkueen parhaimmistoa. Yleensähän junnujoukkueen ykkösmaalivahti on pystynyt pelaamaan liigaa. Tällä kaudella siihen ei tarjottu kunnon mahdollisuutta, vaikka Tuohimaa haparoi runkosarjassa.

Hyökkäyksen osalta kärki oli liian heikko. Paperilla riittävä, mutta jälkeenpäin täytyy kyseenalaistaa rekrytointejakin, jos (lähes) jokainen kiekollinen hyökkääjä alisuorittaa ratkaisupeleissä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sieltä tuli siis Kevin Lankinen, Markus Hännikäinen, Jere Karjalainen, Riku Hahl ja SBA. Pommia odotellessa, vaikka toki hyviä jatkoja tuli.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hahlin sopimus helvetin hieno juttu!! Toki myös muut jatkosopparit. Uusia pelaajia ei siis tänään vielä julkaistu.
 

Catch22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kevin Lankinen (Jokerit B) 2 vuotta.
Jere Karjalainen 1+1 jatko.
Markus Hännikäinen 2 vuotta jatko.
Riku Hahl vuoden jatko.
Semir Ben-Amor 2 v jatko.

Olipas kova uutispommi.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensi kaudelle siis kolmos ja neloskentät ovat nyt valmiita parhaassa mahdollisessa koostumuksessaan, se on hyvä asia. Tämä tarkoittaa, että seuraavan kerran kun Jokerit jotain uutisoi, se tarkoittaa ylempien kenttien pelaajia. Niiden on parempi olla hyviä uutisia, eli ykköskorin miehiä.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hahlin jatko on hieno juttu, äijä kun on selvä vahvistus joukkueelle. Semir pelasi erinomaiset pleijarit ja ansaitsi jatkonsa. Muut sopparit ovat pitkäjänteistä työtä tulevaisuuden pelaajien kanssa. Hännikäiselle voi jo ensi kaudella olla tarjolla hiukan isompaa viittaa harteille.

Ei pommia, mutta tärkeätä rakentamista.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ei saatu mitään valoa tunnelin päähän vaan pelkkiä jatkoja kuultiin tänään, hyvät nimet toki mutta olisi sitä saanut niitä uusia nimiäkin tai edes nimi tippua. Kilpeläisen potkiminen pihalle olisi ollut myös hyvä uutinen, mutta sitäkään ei vielä saatu kuulla. Edelleen mennään siis ilman ykkösveskaria.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tyytyväinen olen kaikkiin jatkosoppareihin. Hahlin jatko varsinkin poistaa tuosta sentteritilanteesta ainakin yhden kysymysmerkin. Jere Karjalaista en juuri ehtinyt noteerata niissä parissa pelissään mitä ehti pelata, mutta näköjään ovat potentiaalia nähneet. KiVassa ainakin mukavasti onnistunut. Hyökkäysmateriaali on mukavan leveä, mutta ne isot kalat vielä puuttuvat.
 

jouman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Töölön Vesa, HJK
Nämä uutiset tietänevät sitä, että Henkka Heino, Fränä ja Mane poistuvat muille maille. Muutoin kait jatkosopimukset olisivat julkaistu samalla kertaa.
Majesky nyt on selvä tapaus. Ei jatkoa.
Sopparit siis kolmella veskalla, 9:llä pakilla ja 16:a hyökkääjällä.
 
Viimeksi muokattu:

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
On tainnut IS ja muut paskalehdet sekoittaa nimiä keskenään, Jere Karalahti onkin Jere Karjalainen!!?? Heh!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Nämä uutiset tietänevät sitä, että Henkka Heino, Fränä ja Mane poistuvat muille maille. Muutoin kait jatkosopimukset olisivat julkaistu samalla kertaa.

Heino siirtynee Lahteen ja Fränää on huhuttu Raumalle. Maneliuksesta on viime päivinä liikkunut huhua, että siirtyisi naapuriin Nordikselle. Siellä haetaan pakistoon täydennystä Varakkaan poistumisen myötä.

Yhtä kaikki, tyytyväinen kaikkiin julkistettuihin jatkosoppareihin. Saattaapi olla, että uusista pelaajista kuullaan vasta jokakeväisten maajoukkueläpsyttelyiden jälkeen, mutta niin se on hyvin usein mennyt. Ymmärrän kyllä, että porukka on kärsimätöntä puolivälieräflopin jälkeen.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Ja sieltähän se Semirin 2-vuotinen pahvi tulikin, aivan kuten olin jo vihjannutkin. Toivotaan nyt, että mies pysyy kunnossa ja pleijarivire ei katoa kesän aikana.
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
Heino siirtynee Lahteen

Veikkaan Heinon kyllä lähtevän Jokereista, mutta epäilen paikan olevan Lahti. Lähinnä Pelikaanien sopimustilanteesta johtuen, kun heillä on jo neljä pelaavaa sentteriä kiinnitettynä: Redenbach, Immonen, Saarenheimo ja Paakkolanvaara. Erityisesti jos Henkalla oli tarkoitus saada isompaa roolia kuin Jokereissa tulevassa seurassaan, niin melko tiukkaa tulee olemaan.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Nämä uutiset tietänevät sitä, että Henkka Heino, Fränä ja Mane poistuvat muille maille. Muutoin kait jatkosopimukset olisivat julkaistu samalla kertaa.
Majesky nyt on selvä tapaus. Ei jatkoa.
Sopparit siis kolmella veskalla, 9:llä pakilla ja 16:a hyökkääjällä.

Ellei sitten pojat puntaroi vielä mahdollisuuksiaan. Hahlin jatko kyllä melko varmasti tarkoittaa sitä että Heino ei ole joukkueessa jatkamassa ja Fränän sopimuksen puuttuminen indikoi siihen suuntaan että ensi kaudeksi ollaan tuomassa valmiimpaa kakkosmaalivahtia. Jälkimmäinen toteutuessaan harmittaa kyllä ainakin allekirjoittanutta sillä tämä haisee hyvin pitkälti Hovinen case kakkoselta. Keväällä aina kun Fränä pääsi maaliin pelasi mies mielestäni erittäin hyvin, todennäköisesti puhkeaa siis kukkaan jossain muualla (Lukko?).

Hienoja sopimuksia silti kaikki tänään julkaistut. Ennenkaikkea Semirin soppari lämmittää, eikä vähiten hienojen playoff-otteiden takia. Kokoonpano ensi kaudelle näyttää siis tällä hetkellä jokseenkin tältä:

X1 - Filppula - Teräväinen
Hardt - X2 - Moses
Ruutu - Hahl - Rita
Mäki - Tyrväinen - Ben-Amor
Eaves, Salminen, Hännikäinen

Eronen - Väänänen
Nordlund - Dehner
Niemi - X3
Lindbohm, Lindell

Kilpeläinen
X4
Korpisalo

Hyökkäyspään osalta mielestäni tilanne on varsin selkeä. Jos Lahti tosiaan on tulossa ja jos Fili on jatkamassa niin tarvetta on enään yhdelle vahvistukselle, kiekolliselle sentterille. Teräväinen ei vakuuttanut viime syksyllä joten mielestäni hänen varaan ei voi laskea, Eavesin tilanteesta taidetaan olla kaikki yhtä mieltä. Jos taas Lahden kanssa jää luu käteen ja Fili päättää lähteä muille maille niin tilanne on paljon lohduttomampi. Silloin pitäisi jostain taikoa kaksi kärkiketjujen sentteriä ja lisäksi yksi maaleja mättävä voimalaituri. Tässä tilanteessa olisi melko varmaa että kokoonpano jäisi valjummaksi ja ylempien ketjujen aukkoja koitettaisiin paikata omilla jätkillä (Hardt 1.ketjuun, Teräväinen sentteriksi jne.). Toivotaan että tähän ei jouduta.

Puolustukseen tarvitaan kiekollinen kaveri joka olisi oikeasti peloite viivalla. Rightin kätisyydestä plussaa mutta kaikkea ei varmaankaan voida saada. Muuten puolustus on erittäin hyvällä mallilla. Toki Nordlundin ja Dehnerin jatkoista voidaan olla montaa mieltä mutta tilanne on nyt mikä on ja tällä mennään. Paljon voidaan silti vielä paikata jos X3:n paikalle löydetään oikeasti kova kaveri.

Maalivahtiosasto lienee se ylivoimaisesti suurin kysymysmerkki. Löytyykö luottoa Kilpeläiseen? Jos ei niin mistä uusi kaveri tilalle ja mihin ulostetaan Kilpi? Itse veikkaan että Kilpi jatkaa ja lähtökohtaisesti Tuohimaata kovempi kakkosmaalivahti hankitaan. Sinällään kurja tilanne kun samalla menetetään Fränä, mutta niinkuin sanoin jo edellä, kaikkea ei aina saada.

Paljon on vielä kysymysmerkkejä ilmassa mutta onhan toi jengi nyt mukavan valmiina jo näin huhtikuun alkupuoliskolla. Nyt vaan kovat kaverit Kampin screenin kautta noille avoimille paikoille niin avot. Mielestäni pieni vaihtuvuus kevään sulamisesta huolimatta on vain ja ainoastaan positiivinen asia, näillä jätkillä voitettiin kuitenkin tällä kaudella runkosarja ja vitutusta jäi varmasti kaikille kivasti hampaankoloon kevään jäljiltä.

e. Viestin ulkoasua muokattu.
 
Viimeksi muokattu:

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
X1 - Filppula - Teräväinen
Hardt - X2 - Moses
Ruutu - Hahl - Rita
Mäki - Tyrväinen - Ben-Amor
Eaves, Salminen, Hännikäinen

Kannusta on turha haaveilla, jos 4/6 paikkaa kahdessä ensimmäisessä ketjussa perustuvat Filppulan, Teräväisen, Eavesin ja Mosesin varaan. Aivan liian pehmeää materiaalia kokonaisuudessaan playoff kiekkoon. Playoff kiekkoa ei voi pelata samalla lailla läpsyttelemällä kuin runkosarjaa pelin suuremmasta intensiteetistä johtuen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös