Mainos

Jokerit kaudella 2013–2014 – näillä mennään!

  • 1 059 042
  • 2 529

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Varsinaisena vittuiluna tämän lisäksi pidän juurikin sitä, että Jokerit kasaa HIFK:n tyylistä joukkutta, jossa vielä pelaa kaksi entistä HIFK-ikonia. Enpä muista milloin olisi Jokereilla ollut noin paljon rouhija osaston ukkoa rosterissa. Jokerit ei todellakaan halua jäädä HIFK:n jalkoihin fyysisellä osastolla. Jokainenhan tietysti saa rakentaa joukkueensa miten haluaa, mutta onkohan tässä nyt unohdettu hieman Jokereiden oma identiteetti? Itse muistan narrit HIFK:n kannalta pahimmillaan vittumaisen taitavana, juonikkaana ja hyvin luistelevana joukkueena.

Kieltämättä tällä hetkellä Jokereilla on aika puukätinen porukka. Tosin myös samat puukädet on tehny aika kohtuullisia tehoja menneisyydessä ja osalta niistä voi hyvinkin odottaa samaa edelleenkin. Viime kaudella Jokereitten peli oli omaan silmään todella hyvin sopivaa. Paljon taklauksia, kovaa painetta ylhäältä asti kotipeleissä, vauhtia, taitoa ja kiekkokontrollia. Taitoa nyt tällä hetkellä on vähän vähemmän kuin viime kaudella, mutta tuskinpa toi yleiskuva tulee kovin paljon muuttumaan viime kaudesta. Kun on hyvä pelisysteemi, niin vähän kädettömämmätkin pelaajat pystyy sitä noudattamaan ja saa siitä hyvännäköstä peliä. Viime kauden ifk on hyvä esimerkki mitä käy kun ei ole pelisysteemiä, ei käsiä, eikä jalkoja. Ihan samaa en uskoisi Jokereilta näkevän tällä kaudella.

Kokonaan toinen asia on toi fyysinen puoli. Jokerit on jo useamman kauden peräjälkeen vienyt fyysisellä osastolla ifk:ta kuin litran mittaa, eli ei tänhetkinenkään fyysisyys pitäisi olla mikään yllätys kenellekään. Fyysisyydellä en nyt todellakaan tarkoita SBA:n temppua tai Melartin läpsyttelyitä, vaan nimenomaan taklauspeliä. Koko ifk:n "brändikiekkoilu" ja sen mukainen kovuus on viimesen 10 vuoden ajan lähinnä loistanut poissaolollaan.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Enpä muista milloin olisi Jokereilla ollut noin paljon rouhija osaston ukkoa rosterissa. Jokerit ei todellakaan halua jäädä HIFK:n jalkoihin fyysisellä osastolla. Jokainenhan tietysti saa rakentaa joukkueensa miten haluaa, mutta onkohan tässä nyt unohdettu hieman Jokereiden oma identiteetti? Itse muistan narrit HIFK:n kannalta pahimmillaan vittumaisen taitavana, juonikkaana ja hyvin luistelevana joukkueena.
Onhan tässä 2000-luvulla ollut jos jonkin moista (Jumala-)Gagnonista Vopattiin, mutta olet oikeassa, nyt on rautaa yhden sesongin jengissä hyvin. Tähän ollaan nykypäivänä menty. Mestaruus voidaan hyvin voittaa rouhija-jengillä jossa höystönä on muutama taitava "mikkihiiri". Duunari-Ässät näytti hyvin mitä saadaan aikaan kun on halua ja rouhintaa. 90-luvulle ei ole paluuta vaikka haluaisimmekin ja nyt pitää sopeutua siihen että Oton pitkän soolon ja vartaloharhautusten sijaan Antti Tyrväinen heittää nepin maalille ja ajaa itse kiekon ja veskan maaliin. En laita hanttiin, liputan rouhinnan perään ja marraskuussa on kivempaa, jos pelataan suoraviivaisesti maalille ja joka tilanne loppuun. Kenenkään uraa ei pidä lopettaa, mutta niin kovaa pitää pelata että kunnioitus ansaitaan.

Sit mä heräsin, taas kerran.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kokonaan toinen asia on toi fyysinen puoli. Jokerit on jo useamman kauden peräjälkeen vienyt fyysisellä osastolla ifk:ta kuin litran mittaa, eli ei tänhetkinenkään fyysisyys pitäisi olla mikään yllätys kenellekään.

Niin onko Jokerit ollut ifk:ta edellä? Arvioisin että ehkä Jokerit on hieman ollut niskan päällä, mutta kun ei Liigassa tilastoida taklauksia niin olemme vaan oman fiiliksen, näön ja Jatkoajan suurjumalien "faktojen" varassa. Harmi sillä taklaukset, blokkaukset jne ovat aika tärkeä osa peliä.
 

Koohottaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan tässä 2000-luvulla ollut jos jonkin moista (Jumala-)Gagnonista Vopattiin, mutta olet oikeassa, nyt on rautaa yhden sesongin jengissä hyvin. Tähän ollaan nykypäivänä menty. Mestaruus voidaan hyvin voittaa rouhija-jengillä jossa höystönä on muutama taitava "mikkihiiri". Duunari-Ässät näytti hyvin mitä saadaan aikaan kun on halua ja rouhintaa. 90-luvulle ei ole paluuta vaikka haluaisimmekin ja nyt pitää sopeutua siihen että Oton pitkän soolon ja vartaloharhautusten sijaan Antti Tyrväinen heittää nepin maalille ja ajaa itse kiekon ja veskan maaliin. En laita hanttiin, liputan rouhinnan perään ja marraskuussa on kivempaa, jos pelataan suoraviivaisesti maalille ja joka tilanne loppuun. Kenenkään uraa ei pidä lopettaa, mutta niin kovaa pitää pelata että kunnioitus ansaitaan.

Sit mä heräsin, taas kerran.

Juuri näin sanasta sanaan. Vastustajan pakilta lähtee aika nopeasti "johonki" kiekko omassa päässä ku tuollaiset rouhijat painaa niskaan.. Sotshissa tullaan näkemään paljon tota yhdistettynä huimaan henk. koht. taitoon. Tätä on tämän päivän kiekko.
 

P.R. 33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit & Colorado Avalanche
Vastustajan pakilta lähtee aika nopeasti "johonki" kiekko omassa päässä ku tuollaiset rouhijat painaa niskaan.. Sotshissa tullaan näkemään paljon tota yhdistettynä huimaan henk. koht. taitoon. Tätä on tämän päivän kiekko.
Ei niinkään voi sanoa, että tämän päivän jääkiekko. Kyllä se on ollut ihan toimiva resepti kautta vuosikymmenten, että sinulla on fyysiseen peliin pystyvä taitava joukkue. Mikäs tästä tuleekaan vuosikymmenten saatossa mieleen?? Winning culture.

"O Canada, my home and native land...."
 

Tuoppi

Jäsen
Jokainenhan tietysti saa rakentaa joukkueensa miten haluaa, mutta onkohan tässä nyt unohdettu hieman Jokereiden oma identiteetti? Itse muistan narrit HIFK:n kannalta pahimmillaan vittumaisen taitavana, juonikkaana ja hyvin luistelevana joukkueena.

Identiteetti muuttuu ja vaihtelee aikojen mukana. IFK:llakin on ollut Aravirtaa ja itku-Suhosta valmentajana jne. Fyysisyydestä on tullut isompi osa peliä kuin aikoinaan 90-luvulla. Varsinkaan pudotuspeleissä ei pelkällä klip-klap kiekolla yksinkertaisesti pärjää! Tämän ymmärtäminen kesti Jalosella HPK:ssa useamman vuoden ja nykyesimerkki lienee Kalpa.

Näkisin että ainoa jokereiden identiteetin vastainen pelaaja joukkueessa on Jarkko Ruutu. Kovaotteiset pelaajat ei mitään haittaa mutta tollasten filmaavien suunsoittaja rottien tarpeellisuus on vahvasti liioiteltua. Jonkun Jere Karalahden ottaisin joukkueeseen Ruudun sijaan joka kerta!
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Varsinaisena vittuiluna tämän lisäksi pidän juurikin sitä, että Jokerit kasaa HIFK:n tyylistä joukkutta, jossa vielä pelaa kaksi entistä HIFK-ikonia. Enpä muista milloin olisi Jokereilla ollut noin paljon rouhija osaston ukkoa rosterissa. Jokerit ei todellakaan halua jäädä HIFK:n jalkoihin fyysisellä osastolla. Jokainenhan tietysti saa rakentaa joukkueensa miten haluaa, mutta onkohan tässä nyt unohdettu hieman Jokereiden oma identiteetti?

Jaa että oma identiteetti hukassa? Tsiigaapa ensin hiukan omaa jengiäsi. Ongelma on se että kaikki ne superpirullisen taitavat äijät pelaavat nykyään joko NHL:lässä, KHL:lässa tai Sveitsissä. Rouhijoita taas riittää. Enää ei Liigassa voi kasata vanhan mallin yybertaitavaa joukkuetta, koska saatavana on ainoastaan pieniä mikkihiiriä, jotka eivät pääse sota-alueelle eivätkä kestä fyysistä peliä. Ja jos nyt ihan totuuden nimissä mennään niin loppujenlopuksi niiden vanhojen hyvien aikojen HIFKin ja Jokereiden ero ei ole niin suuri kuin suuri brändikäsikirja antaa ymmärtää. Molemmilta löytyi kärkitaitoa, mutta myös fyysisyyttä. Kenties toinen kallistui toisen puoleen ja toinen toisen, mutta esimerkiksi omissa kirjoissa taitopelin kunkku Otto oli myös todella fyysinen äijä. Mutta koska lippuja piti myydä, markkinointikoneisto sitten teki noista meille ne stereotyypit. Sen takia sinäkin olet sitä mieltä että HIFKin pitää aina olla se fyysisin joukkue. Ei ole ollut enää pitkään aikaan, eikä ole tälläkään kaudella.

Jokerit taas voi parilla (helvatan kalliilla) täsmähankinnalla olla kuitenkin se taitavin. Eli ihan sen peräänkuuluttamasi identiteetin mukainen. Siellä on pari laituriakin, jotka eivät ole niin puukäsiä kuin annetaan ymmärtää. Nykyinen Jokerijoukkue on itseasiassa mestaruuden kannalta hemmetin hyvin rakennettu, kunhan jostain löytyy vähintään yksi ykköskorin hyökkäävä sentteri ja maalivahtiasia saadaan kondikseen. Helppo homma siis! Puolustus on (ainakin paperilla) todella väkevä, mutta myös taitava, ja se on kulmakivi jonka päälle on hyvä rakentaa.

Liiga on tällä hetkellä niin puukätinen liiga että suhteutettuna Janne Lahti on samettikätinen veivari. Eikä joukkue aikuisten oikeasti tarvitse kuin sen pari taikuria ja toimivan pelitavan niin kaikki pitävät sitä pirullisen Jokerikiekon ilmentymänä. Itse diggaan isosti kun taitureilla on komppaajinaan telaketjuosasto, koska pidän jääkiekosta jossa taklataan ja tsempataan.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaa että oma identiteetti hukassa? Tsiigaapa ensin hiukan omaa jengiäsi.

No ei kai tässä kukaan HIFK:n pelaajapolitiikkaa ole kilvan kehunutkaan, mutta nyt puhutaankin Jokereista. HIFK:sta en ihan rehellisesti sanottuna osaa tällä hetkellä sanoa paljoakaan, kun niin paljon on tuntematonta ukkoa kehissä. selivää kauden mittaan. Osaan kyllä antaa kritiikkiä omaa joukkuettani kohtaan.

Kirjoitit tuossa, että yhdellä kalliilla täsmähankinnalla Jokerit on erittäin kova nippu. Mikäli noita viestejäni rullailet ylöspäin, niin huomaat kenties, että itse kirjoitin ihan samaa. Se ykkössentterin hankkiminen ei välttämättä vain ole hirveän helppoa. Se on vaan hassua, kun yksi HIFK nimimerkki kirjoittaa vähänkään negatiivista teidän jengistä, niin alkaa kauhea puolustelu, mutta kun oman suosikkijoukkue on Jokerit, niin saa mitä tahansa kirjoittaa.

Olisi ihan oikeasti mielenkiintoista tietää, että minkä suuruinen nippu euroja tuohon nykyiseen Jokerijoukkueeseen on käytetty ja sitten pitää vielä hankkia 1-2 avainsentteriä joukkueeseen? Onko rakennettu järkevästi? Omasta mielestäni ei.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Olisi ihan oikeasti mielenkiintoista tietää, että minkä suuruinen nippu euroja tuohon nykyiseen Jokerijoukkueeseen on käytetty ja sitten pitää vielä hankkia 1-2 avainsentteriä joukkueeseen? Onko rakennettu järkevästi? Omasta mielestäni ei.

En ole asiantuntija, mutta voisi kuvitella, että Eavesin lopetettua uransa Jokereille tulee hänen palkkansa verran budjettiin lisää käyttövaraa. Ja jo ennen Eavesin pelikunnosta tietämättä Hjallis kertoi, että uusi ykkössentteri olisi tulossa (vai puhuiko tuolloin hyökkääjästä, en ole aivan varma, kun täältä saa lukea mitä sattuu välillä). Uskoisin siis, että rahaa löytyy, mutta niin kuin itsekin totesit, rahoja ei ole välttämättä käytetty viisaasti. Kuitenkin kaksi harjoitusottelua on vasta takana ja mielestäni tällä hetkellä on turhaa arvioida minkään joukkueen kokoonpanon palkka/laatu-suhteita.

En suoranaisesti vastannut lainaukseesi ensimmäisessä kappaleessa, tartuin vain tuohon euromäärään. Kuitenkin haluan vielä lisätä, että omaan silmään Jokereiden runko on loistava ja järkevästi rakennettu Liigaan, kun miettii millä pelityylillä Suomessa pärjää. Tietysti jos Tyrväinen nauttii ~200 000 euron liksaa niin...
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Naapurin kannattaja tulee tänne kertomaan, että meillä on identiteetti hukassa. Aika paksua. Katsokaa jullien rosteria; Pahempaa muukalaislegioonaa saa hakemalla hakea. Eikä otanta jää vain tämän kauden tasolle. Viimeisin IFK:n mestaruus tuli v. 11 kempeleläisen kärppäkasvatin johdattamana hyvinkin brändinvastaisella tyylillä kiitos Jalosen.

IFK:n brändi kuoli lopullisesti 1.9.2012. Eräät naapurin kannattajat eivät todennäköisesti pääse tuon päivämäärän tapahtumista yli koskaan. Tuolloin vastattiin ensimmäisen kerran todella kovaa kovaa vasten. Oi niitä aikoja kun Mäkkäri leipoi Varista turpaan täysin mitäänsanottamassa tilanteessa. Silloin meillä ei ollut miestä, joka olisi leiponut julleja vastaavalla tavalla päin näköä. Nyt tilanne on toisin, ja sekös julleja hajottaa. Tuon 1.9. päivän jälkeen jullit ovat olleet pelkkiä itkuiikkoja valmentajaansa myöten.

Mielikuvat elävät kuitenkin tiukassa. Jokerit on taitojoukkue, IFK on "perinteinen" fyysistä kiekkoa pelaava joukkue. Näitä ei tuskin koskaan saa maalaisten kallosta kadotettua, joten keskittykäämme todellisuuteen: Jokerit on nykyisin Stadin fyysisempi ja äijämäisempi joukkue, joka on myös määrännyt Stadin kiekkoa viimeisen 1½ vuoden aikana. Ikävä kyllä 90-lukua ei tule enää takaisin, on oltava realisti. Olkoon Jokerit tulevallakin kaudella Stadin fyysisempi ja se parempi joukkue.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No ei kai tässä kukaan HIFK:n pelaajapolitiikkaa ole kilvan kehunutkaan, mutta nyt puhutaankin Jokereista. HIFK:sta en ihan rehellisesti sanottuna osaa tällä hetkellä sanoa paljoakaan, kun niin paljon on tuntematonta ukkoa kehissä. selivää kauden mittaan. Osaan kyllä antaa kritiikkiä omaa joukkuettani kohtaan.

Kirjoitit tuossa, että yhdellä kalliilla täsmähankinnalla Jokerit on erittäin kova nippu. Mikäli noita viestejäni rullailet ylöspäin, niin huomaat kenties, että itse kirjoitin ihan samaa. Se ykkössentterin hankkiminen ei välttämättä vain ole hirveän helppoa. Se on vaan hassua, kun yksi HIFK nimimerkki kirjoittaa vähänkään negatiivista teidän jengistä, niin alkaa kauhea puolustelu, mutta kun oman suosikkijoukkue on Jokerit, niin saa mitä tahansa kirjoittaa.

Olisi ihan oikeasti mielenkiintoista tietää, että minkä suuruinen nippu euroja tuohon nykyiseen Jokerijoukkueeseen on käytetty ja sitten pitää vielä hankkia 1-2 avainsentteriä joukkueeseen? Onko rakennettu järkevästi? Omasta mielestäni ei.

Tämä on keskustelupalsta ja kaikki asialliset kommentit suosikkijengistä riippumatta ovat tervetulleita. Toki varsinkin tämän kesän paska- ja trollimyrskyn jäljiltä täällä Jokeriosiossa ollaan ehkä hiukan vereslihalla ja vastakommentit tarpeettoman kitkeriä. Eikä täällä Jokerifanitkaan saa mitä vaan kirjoittaa. Vai mitä Maukka?

Eurot eivät minua sinällään kiinnosta ja voipi hyvinkin olla että joukkueen hinta/laatusuhde ei ole kohdillaan. Koska me emme sitä kuitenkaan voi tietää niin euroista on turha puhua. Pointtini oli lähinnä vastaus identiteetti -heittoosi. Nykypäivänä aiempien vuosien taidolla dominoivan Jokerijoukkueen rakentaminen ei yksinkertaisesti ole Liigabudjeteilla mahdollista. Väittämäsi Jokerijoukkueen identiteentin katoamisesta ei ole mielestäni tosi, koska jo yhdellä täsmähankinnalla meillä on Liigan mittakaavassa todella taitava joukkue. Eli siis ihan Jokeribrändin näköinen. Se että joukkue ei pelkää fyysistäkään peliä taas on vaan nykylätkää ja henkilökohtaisesti nautin tästä Jokerien modernista fyysisestä taitokiekosta.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kun paikka tulee niin hankitaan oikeasti veret seisauttava ykkösveska, mutta milloin sellainen on tarjolla niin sitä pitää ehkä odottaa pidempään kuin kolme päivää.

Kukaan ei edelleenkään ole kertonut millä ilveellä Jokerit onnistuisi naaraamaan tällaisen veretseisauttavan ykkösveskarin kesken kauden, kun sellaisen hankkiminen ei ole onnistunut nyt kevään/kesän aikana, jolloin tarjolla on ollut huomattavasti enemmän laadukkaita maalivahteja.

Asiasta toiseen. Mitä Ramstedtiin tulee niin jokainen voi laskea 1+1 onko Jokereiden näköinen pelaaja. Ei ole. Asenne, työnteko, pään kestävyys. Kaikki puuttuu. Jokerit ei ole hankkimassa Ramua, spekulaatiot voidaan lopettaa.

Ramstedt on taitosentteri, joka pystyy luoviin ja ennalta-arvaamattomiin ratkaisuihin kiekon kanssa, joten pelaajaprofiililtaan osalta kyseessä on ehdottomasti Jokereiden näköinen pelaaja, tästä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä.

Asenne Ramstedtilla ei aina ole kunnossa, mutta täytyy muistaa että myös Pulkkisella ja erityisesti Filppulalla oli taipumusta ajoittaiseen fleguiluun eli ei Ramstedt toisi mitään uutta tällä rintamalla. Oikeastaan aika harva puhdas taitopelaaja vetää aina sata lasissa, Eaves oli tässä virkistävä poikkeus. Ramstedt pelasi Bluesissa muistaakseni säännöllisesti alivoimaa, joten ei hän kaiketi täysin paska puolustussuuntaan ole. Bluesfanit voivat korjata jos olen väärässä.

Ei Ramstedtin työmoraali kauhean huono oletettavasti viime kesänä ollut kun hän onnistui läpimurtonsa tekemään. Toki HIFK:ssa Ramstedtissa ilmeisesti oli edarin piirteitä, mutta niin on kaiketi ollut aika monessakin muussa pelaajassa vuosien varrella. Ei Ramstedt olisi ensimmäinen pelaaja, joka on vasta maisemanvaihdoksen myötä tajunnut ammattimaisuuden merkityksen.

Pään kestävyyden suhteen voisi vastata ettei Ilari Filppulallakaan ollut 25-vuotiaana vielä kummoisia näyttöjä tosipeleistä. Ramstedtilla on vielä monta mahdollisuutta parantaa mainettaan playoff-pelaajana.

Yhteenvetona sanoisin että huomioiden pelaajamarkkinoiden tilanteen vaikuttaa siltä että Jokereilla on rima aivan liian korkealla ykkössentterihankinnan suhteen. Tottakai Ramstedtilla on omat puutteensa pelaajana, mutta jos Jokerit todellakin katsoo ettei hänen vahvuuksilleen ole käyttöä heikkouksien kustannuksella, niin en tiedä mitä sanoa. En nimittäin millään jaksa uskoa että Jokerit tulee löytämään kokonaisvaltaisesti Ramstedtia parempaa ykkössentteriä, joka olisi hyökkäyspäässä yhtä tai ainakin lähes yhtä hyvä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Tottakai Ramstedtilla on omat puutteensa pelaajana, mutta jos Jokerit todellakin katsoo ettei hänen vahvuuksilleen ole käyttöä heikkouksien kustannuksella, niin en tiedä mitä sanoa. En nimittäin millään jaksa uskoa että Jokerit tulee löytämään kokonaisvaltaisesti Ramstedtia parempaa ykkössentteriä, joka olisi hyökkäyspäässä yhtä tai ainakin lähes yhtä hyvä.

Niih mielestäni Ramstedtin heikkoudet kumoavat aika hyvin ne miehen yksipuoliset vahvuudet. Hänestä me saataisiin uusi pari astetta heikompi versio Filppulasta, joka sortuu huomattavasti vielä useammin löysäilyyn kuin Ilari.

Täytyy ihmetellä miksi porukka kuolaa tommoisen pelaajan perään. Taitavilla fleguilla ei SM-liigassa pärjää kuin runkosarjassa. 90-luvulla voitiin vielä haaveilla taitavista huippupelaajista, jotka dominoivat vaikka asenne ei olisikaan aina ollut kunnossa. SM-liigan tason laskettua järkyttävää vauhtia viime vuosina tommosia pelaajia ei enää ole saatavilla.

90-luvun taitokiekkoa on turha enää yrittää jäljitellä, koska nykyään saatavissa oleva pelaajamateriaali ei riitä toteuttamaan voittoisasti. Tämä on valitettava fakta.

Pari kertaa jo maininnut sen, mutta itse toivon sitä monipuolista jyrää, joka tekee sen reilut 40-45 pistettä runkosarjassa ja on riittävän laadukas molemmissa päädyissä kenttää. Mestaruus voitetaan nykyisin SM-liigassa vain painimalla ja jyräämällä. Vaikka meillä on laituriosasto jo tältä osin kunnossa ei se riitä, jos ketjun moottori eli sentteri lopahtaa pudotuspeleissä.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ramstedt on taitosentteri, joka pystyy luoviin ja ennalta-arvaamattomiin ratkaisuihin kiekon kanssa, joten pelaajaprofiililtaan osalta kyseessä on ehdottomasti Jokereiden näköinen pelaaja, tästä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä.

Asenne Ramstedtilla ei aina ole kunnossa, mutta täytyy muistaa että myös Pulkkisella ja erityisesti Filppulalla oli taipumusta ajoittaiseen fleguiluun eli ei Ramstedt toisi mitään uutta tällä rintamalla.

Toki HIFK:ssa Ramstedtissa ilmeisesti oli edarin piirteitä, mutta niin on kaiketi ollut aika monessakin muussa pelaajassa vuosien varrella.

Mun mielestä Ramu ei ole ollenkaan "edaripelaaja", jätkähän on raivoraitis. Sen sijaan Ramu on taiteilijatyyppiä, rutiininomainen suorittaminen ei kuulu repertuaariin, mutta sitten kun on fiilis päällä niin voi tapahtua ihan mitä vaan ja hyvällä tavalla. Syy minkä takia Ramu ei pelannut pleijareissa Nokan alaisuudessa on luultavastikin juuri tuo. Pleijareissa ei voi vetää fiiliksellä. Helvetin taitava ja hyvän pelisilmän omaava heppuhan Ramu on. On kuin halvan miehen Granlund, tosin Mikke pelasi useimmin sitä paremmin kun panokset kasvoivat. Ramu ei.

Mahtuisi silti aina mun HIFKiin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Katso meidän rosteria.

Ymmärrän että Jokerit on Liigan puhutuin joukkue ja siihen halutaan verrata muiden joukkueiden rosteria. Mutta olisiko mitenkään mahdollista että nämä usein lapselliset ja hyvin vähän minkäänlaista todellista analyysia sisältävät vertailut tehtäisiin siellä ihan omissa ketjuissanne? Suoraan sanoen alkaa vähitellen vituttamaan lukea jatkuvaa lässyttämistä asian ja aiheen vierestä, Oli tarkoitus vilkaista miltä Jokerien rosteri näyttää ja onko tullut jotain uusia havaintoja, loukkaantumisia tms. Jos vaan sopii, pidetään keskustelu siinä ja esittelet sitten hifkta muualla.

Pidän sinua Bismarck asiakirjoittajana eikä edellinen koske erityisesti sinua. Yhtä hyvin Jokeripuolen hörhöt on provoamassa siellä ja täällä.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pidän sinua Bismarck asiakirjoittajana eikä edellinen koske erityisesti sinua. Yhtä hyvin Jokeripuolen hörhöt on provoamassa siellä ja täällä.

Otin jo tuon oksennuksen pois ennen viestiäsi, mutta hyvä muistutus ;).

Mitä Jokereiden kokoonpanoon tulee, niin toistetaan selvyys eli kykyä rakentaa peliä puuttuu, ja on mielenkiintoista nähdä onko Hjallis mahdollisesti jopa sairaalavuoteessa ennen kuin on saanut vahvistukset joukkueeseen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niih mielestäni Ramstedtin heikkoudet kumoavat aika hyvin ne miehen yksipuoliset vahvuudet. Hänestä me saataisiin uusi pari astetta heikompi versio Filppulasta, joka sortuu huomattavasti vielä useammin löysäilyyn kuin Ilari.

Ramstedtin osaltahan tilanne on se mikä varmaan jossain muussa ketjussa on jo tullut esille. Hän ei Suomeen voi tulla ellei maksa (ts. Hjallis tai Veli Venäläinen maksa) erittäin isoa veroa kevätkauden palkastaan. Joten hyvin epätodennäköinen vaihtoehto.

Kekäläiseltä Hjallis saa varmasti apua mutta siellä ei vielä ole tilanne päällä vaan vietetään lomaa ja sikäläiset riittävän tasokkaat maalivahdit tai sentterit on paremmin saatavilla syys-lokakuun aikana. Toki uskon että tältä suunnalta voi jotain kuulua agenttienkin kautta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Otin jo tuon oksennuksen pois ennen viestiäsi, mutta hyvä muistutus ;).

Mitä Jokereiden kokoonpanoon tulee, niin toistetaan selvyys eli kykyä rakentaa peliä puuttuu, ja on mielenkiintoista nähdä onko Hjallis mahdollisesti jopa sairaalavuoteessa ennen kuin on saanut vahvistukset joukkueeseen.

Samaa mieltä. Miten voi Hjallis kestää kaiken sen paineen mitä tulee bisneksiin, konsultointiin, managerointiin, telkkarihommiin, halliin, Jokereihin jne ja miksi ei Hjalliksella ole järkeä delegoida pelaajapuolta kokonaan vaikka Virmaselle ja agenteille siihen asti että löytyy UTJ? Tiedän että Virmanen on mukana epävirallisesti kun hän itse sen sanoi, mutta Hjallis pyrkii itse pitämään ohjat hanskassaan ja silloin osaaminen ei vaan riitä kuin nimiscouttaukseen.

Juuri tuo mainitsemasi pelin rakentaminen Lämsän pelitapaan ja sentterin/sentterien valitseminen sen perusteella menee yli Hjalliksen osaamisen. Nyt kaverit hallilta jo kertoivat edellisottelusta, että Jokerit oli muuttanut pelaamista johonkin ihmeelliseen pystykiekkovariaatioon ja Hahl joka haki tunnollisesti kiekkoa keskeltä ja pyrki pelaamaan kiekkokontrollia jäi kiekotta ja oli muutenkin aivan yksin.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Juuri tuo mainitsemasi pelin rakentaminen Lämsän pelitapaan ja sentterin/sentterien valitseminen sen perusteella menee yli Hjalliksen osaamisen. Nyt kaverit hallilta jo kertoivat edellisottelusta, että Jokerit oli muuttanut pelaamista johonkin ihmeelliseen pystykiekkovariaatioon ja Hahl joka haki tunnollisesti kiekkoa keskeltä ja pyrki pelaamaan kiekkokontrollia jäi kiekotta ja oli muutenkin aivan yksin.

Färjestadin viisikkopuolustaminen oli varsin laadukasta tuossa pelissä. Aktiivinen, kiekolliseen pelaajaan kohdistettu paine ja keskikaistan puolustaminen ei antanut Jokereiden senttereille mitään mahdollisuuksia rakentaa peliä. Färjestad piti Tikkurilan jäähallissa luennon kuinka kiekkokontrollipelitapa murretaan. Samalla kävi harvinaisen selväksi, minkä takia hyökkäyspelaaminen yski. Mikäli Jokerit aikovat noudattaa tulevalla kaudella kiekkokontrollipelitapaa, vieläpä nopeutetulla temmolla, tarvitaan käsiä keskelle erityisesti nyt, kun Eaves poistui vahvuudesta. Toinen vaihtoehto on pelitavan täydellinen muutos modernista kiekkokontrollista tylsähköön pystysuunnan kiekkoon.

Mä olen tainnut muutaman kerran kirjoittaa, että Jokereiden laiturikalusto ja tämänhetkinen sentteritilanne ei istu mutkattomasti kiekkokontrollipelitavan laadukkaaseen toteuttamiseen. Puukäsiä on mielestäni joukkueessa liikaa siihen, että sen suorittaminen realisoituu fläppitaululta jäälle. Laitureiden kaksinkamppailuvoima ja tilan voittaminen sen sijaan on keskimäärin varsin laadukasta ja liike riittää suoraviivaiseen hyökkäyspelaamiseen.

Ehdottomasti silti haluaisin, että Jokereiden rosteri on viimeistään siirtorajalla siinä muodossaan, että se mahdollistaa kiekkokontrollipelitavan toteuttamisen tehokkaasti. Kyseistä pelitapaa on harjoiteltu jo sen verran kauan, että se yhdessä rosterin pienen vaihtuvuuden kanssa on pelitavallisesti Jokereiden vahvuus.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Erinomaista tekstiä, C.Orr. Palaan osaltani kun näen ensimmäiset kaksi Jokerien ottelua. Rosterivaatimuksista ja toiveista pelitavan osalta olen samaa mieltä.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Laitureiden kaksinkamppailuvoima ja tilan voittaminen sen sijaan on keskimäärin varsin laadukasta ja liike riittää suoraviivaiseen hyökkäyspelaamiseen.

Kaksinkamppailuvoima on joukkueessa erittäin huonoa puukätisten pelaajien määrästä huolimatta. Tiedätkö miten sitä mitataan? Sitä mitataan sillä, kuinka usein pelaaja onnistuu tulemaan kaksinkamppailutilanteesta ulos kiekon kanssa. Esim. Saku Koivu olisi ihan helvetin kova kaksinkamppailupelaaja liigan tasolle.

Jokereiden rouhijaosasto on joko liian hidas ehtimään noihin tilanteisiin ja antamaan kunnolla painetta vastustajalle tai sitten liian kankeita/heikkoja/kömpelöitä/tyhmiä voittamaan kiekkoa vastustajalta. Oletteko huomanneet, miten usein joku Jokereiden hyökkääjistä makaa jäällä jonkin karvaustilanteen jälkeen, joita siunautuu aika harvakseen vielä viime vuoden pelityylillä? Toinen indikaattori aivan järkyttävän paskalle kamppailupelaamiselle on se, miten usein ne johtavat jäähyihin Jokereille.

Sitten maalineduspelaaminen on luku sinänsä. Sielläkään ei osata käyttää omaa kroppaa kunnolla hyväksi, vaan luikitaan arasti vastustajan maalilla tai sitten turvaudutaan puutavaran antamiseen oman maalin edessä, kun muuhun ei kyetä / ehditä. Tekisi mieli vielä mainita se saamarin Rita, joka näennäisesti aina hyökkää suoraviivaisesti kohti vastustajan maalia, punnertaa usein tyylikkäästi kiekoa suojaten, mutta tekee sen aina sillä tyylillä, ettei varmasti satu mihinkään maalintekotilanteessa, vaan ajautuu kehnoihin kulmiin maalin edessä. Edellytykset olisi paljon parempaan. Vituttaa toi näennäisen kova mikkihiirilauma.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Sellainen deja vu ilmiö hiipii mieleen. 1. veska ja 1. sentteri ulos vähän ennen kauden alkua. Viimeksikään korvaavia pelaajia ei hankittu, entäpä nyt? Menisikö nyt paremmin? 11. sija marraskuussa ei lohduta, vaikka viimeksi fanit tulivat sankoin joukoin joukkueen tueksi.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kaksinkamppailuvoima on joukkueessa erittäin huonoa puukätisten pelaajien määrästä huolimatta.
Koko tekstisi oli aikamoista vuodatusta. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta olisiko järkevää tsekata muutama matsi ja sen jälkeen avautua, jos sen paikka on? Saattaa olla hyvinkin, että sieltä kulmasta tullaan kiekon kanssa pois ja joku osaa ehkä karvatakin. :) Vedetään ranteet auki vasta hetken päästä.

Jani Ridasta kyllä olen samaa mieltä. Miehen pitäisi saada vähän lisää munaa pelaamiseen ja opetella toinenkin harhautus. Myös taklaustinateissa saa taklata eikä vaan liukua vastustajaa päin.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Pari kertaa jo maininnut sen, mutta itse toivon sitä monipuolista jyrää, joka tekee sen reilut 40-45 pistettä runkosarjassa ja on riittävän laadukas molemmissa päädyissä kenttää.

Kuinka monta tällaista sentteriä on tällä hetkellä vapailla markkinoilla? Kuinka moni näistä on realistisesti Jokereiden saatavilla?

Korostan että mieluummin näkisin ykkösen keskellä Kapasen tai Dixonin tyyppisen kokonaisvaltaisen huippupelaajan kuin Ramstedtin kaltaisen puhtaan taitoniekan, mutta en yksinkertaisesti usko että Jokerit pystyy näissä olosuhteissa ensimmäiseen kategoriaan kuuluvaa sentteriä hankkimaan, joten tämän vuoksi Ramstedt kelpaisi minulle enemmän kuin hyvin.

Mestaruus voitetaan nykyisin SM-liigassa vain painimalla ja jyräämällä.
Vaikka meillä on laituriosasto jo tältä osin kunnossa ei se riitä, jos ketjun moottori eli sentteri lopahtaa pudotuspeleissä.

Kyllä taitopelaajatkin playoffeissa pärjäävät, kunhan samasta ketjusta löytyy myös vääntövoimaa ja fyysisyyttä. Esimerkinomaisesti joku Lahti-Ramstedt-Tyrväinen saattaisi hyvinkin olla ihan toimiva ketju myös playoffeissa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kartoitan hieman Jokerien tilannetta yksittäisten pelaajien tuomien avujen kautta suhteessa viime kauteen.

Lähtijät:

Ilari Filppula - ei korvaajaa
Ben Eaves (pelasi toki vähän) - ei korvaajaa
Teemu Pulkkinen - korvaaja Janne Lahti, joskin pelityyli erilainen
Frans Tuohimaa - ei korvaajaa, ja sellainen tarvitaan, jos Kilpeen ei luoteta.

Pakistosta ei tarvinne jaaritella.

Antti Tyrväisen mukaantulo ei edistä selkeintä puutetta suhteessa viime kauteen, eli taito- ja pelinrakennusvajetta. flintstone on peräänkuuluttanut tätä ansiokkaasri useita kertoja ja nyt tilanne on siitä erittäin ongelmallinen, että senttereitä tarvitaan kipeästi ja nopeasti, mutta niiden tulisi samalla olla hyökkäysorientoituneita ja taitavia pelinrakentajia. Kolme parasta pelirakentajaa lähti pois ja ketään ei ole tullut tilalle tässä katsantokannassa. Pelaa siinä sitten pirullista jokerikiekkoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös