Mainos

Jokerit ja Helsingin Jäähalli

  • 44 053
  • 253

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Eikä Jokereiden kotipelissä tarvitse IFK:n viirien näkyä. Miksi pitäisi? Hyvä vaan jos hallista yritetään tehdä mahdollisimman kotoisa kotipelien ajaksi. Olosuhteiden pakosta me tuolla kuitenkin ollaan.
Ne viirit ovat roikkuneet siellä aina ja ovat pala naapuriseuran historiaa. Mielestäni on epäkunnioittavaa piilottaa ne Jokerien matsin ajaksi. Pitäisi siis osoittaa sen verran kunnioitusta naapurin perinteitä kohtaan, että antaisi niiden viirien olla rauhassa. Tampereella siihen on pystytty aina, miksi ei Helsingissäkin? Muuten jäähallin väriteema saa vaihdella sen mukaan, että kumman joukkueen peli on kyseessä. Onneksi tähän suuntaan on mentykin.
 

ilveilijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aina parempi mitä vähemmän näkyy Helsingfors IFK:n mitään missään. Näin 1970-luvulta lähtien Jokereita fanittanut vanha pieru sai aikoinaan kärsiä kyseisen seuran ylimielisyydestä, ja pelaajien ryöstelystä sekä 1983 finaalisarjan kaikki pelit livenä nähneenä, joka jätti parantumattomia arpia punakeltaiseen sydämeen, joten ei mitään Helsingfors IFK:ta mihinkään.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Oma lapsuuden paras ystävä oli naapurin leiristä ja siitä väännettiin kyllä aina. Ja peleissä käytiin vuoroin vieraissa kummalla nyt sattu olla liput hommattuna. Enkä siis tarkoita et oltais oltu vain keskinäisissä vaan kaveri saatto tulla kattomaan vaikka Jokerit-Tapparaa ja mä suostuin kaverin seuraksi myös kattomaan hänen HIFK-HPK pelejä. Koskaan en ole silti suostunut olemaan naapurin puolella ja nautin aina jos punaiset otti dunkkuun. Silloin snadina tuo oli aivan normi ja en koskaan päässyt sille vihan tasolle että en kestäisi nähdä Nordiksen katossa molempien viirejä. Niin ja lapsuuden perheeseen mahtui myös naapurin kannattajaa, että sikälikin joutui tulemaan toimeen naapurin kanssa.
 

Sukee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaa noi Hifkin jäädytetyt nrot on samassa tellingissä kuin nyt Jokrujen mestaruusviirit. Pakkohan niitä on rullailla nyt sit eestaas.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Vahva oletus, että on nimenomaan hifkin idea, että heidän otteluissaan ei Jokerilogoja näy.
Veikkaan myös että on ollut HIFK:n vaatima kompromissi, jotta viirit ylipäätään saadaan halliin tuoda. Ei Jokereilla ole ollut mitään ongelmia mahtua samaan kaupunkiin tai halliin, mutta toisessa päässä ne antipatiat on ihan organisaatiotasolla.

Sinänsä ihan sama onko siellä molemmat näkyvillä samaan aikaan vai ei, mutta vähän tarpeettomalta tuntuu erikseen laskea ne alas rullattavaksi joka ottelun jälkeen kun ei siihen mitään oikeaa syytä ole.

Nuo vihreät laidat on kyllä yksinkertainen ja toimiva tapa tehdä kenttää enemmän Jokereiden näköiseksi. Hieno idea ja toteutus.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Onko kellään tietoa oliko meidän viirit vielä lauantaina katossa kun naapuri isännöi Saimaan Palloa?
 

laiks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko kellään tietoa oliko meidän viirit vielä lauantaina katossa kun naapuri isännöi Saimaan Palloa?
Viirit laitettiin perjantaina samaan telineeseen, jossa naapurin viirit on kiinni. Eli todennäköisesti viirit olivat kieritettynä piilossa koska muuten ne olisivat vierekkäin.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
Viirit laitettiin perjantaina samaan telineeseen, jossa naapurin viirit on kiinni. Eli todennäköisesti viirit olivat kieritettynä piilossa koska muuten ne olisivat vierekkäin.

Tai vielä oikeammin sanottuna, ne olisivat ”päällekkäin”. Eli toiselle puolelle katsomon pitkiä sivuja näkyisi vain HIFK-viirit ja toiselle pitkälle sivulle Jokerit. Vaikka jullit pitävät tätä Jokereiden kiusantekona ja pienuutena, niin vaikea uskoa, että tämä olisi nimenomaisesti ja yksinomaan Jokereiden haluama järjestely. Väärässäkin voin tietysti olla, mutta joo, yhtä lailla jullit piilottavat peleistään Jokereiden viirit.
 

Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On muuten eri viirit kuin Hartwallilla. Homehtuvatkohan ne edelliset siellä katossa nyt muun hallin mukana?

Vai pöllikö joku ne viime yönä?
Vastaan itse itselleni: Siinä levinneessä videosta Hartwallin sisältä näkyy pimeässä hallissa viirit katossa, kun oikein tarkkaan katsoo. Siellä ne siis homehtuvat.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, JFC
Vastaan itse itselleni: Siinä levinneessä videosta Hartwallin sisältä näkyy pimeässä hallissa viirit katossa, kun oikein tarkkaan katsoo. Siellä ne siis homehtuvat.
Viireistä on montaa eri kopiota.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Juttu maksumuurin takana, mutta otsikko kertoo olennaisen niille jotka eivät hs:ää tilaa.

Jääkenttäsäätiö on edelleen lääpällään ifk:n suuntaan. Järjestely, jossa tapahtumanjärjestäjä ei saa ruoka- ja juomamyynnistä penniäkään on hyvin omituinen. Mahtaakohan tämä sama olla jos joku bändi pitää keikan Nordiksella? Vai onko "määräävää markkina-asemaa" käytetty taas väärin, kun Jokerien kanssa on neuvoteltu?

Jääkenttäsäätiön tekemiseen ei ole (aikaisemmin?) kukaan oikein puuttunut, koska ovat saaneet toimia "kaikessa rauhassa". Tulonsiirtoja stadilaiselta veronmaksajalta on kuitenkin tehty ifk:n kassaan parillakin eri tavalla: todella halpa vuokra. Saat about samaan hintaan torikojun kauppatorilta. Noh, kaiken järjen mukaan Jokerit on nyt "saman edun piirissä".

Toisekseen on tuo ravintolamyynti. Restelin ollessa hallin ravintolaoperaattorina järjestely oli jälleen kerrassaan poikkeuksellisen. Venue (eli lopulta Jääkenttäsäätiö) ei saanut käytännössä mitään osuutta hallin oheismyynnistä, vaikka olisi siihen normaalien käytänteiden mukaan oikeutettu, vaan kaikki provikka tungettiin ifk:n taskuun.

"Normaali ja markkinaehtoinen" käytäntö menee kutakuinkin niin, että Restel (tai muu operaattori) ottaa oman osansa, Venue saa suht ison siivun ja tapahtumanjärjestäjälle tulee "loput", mikä on yleensä enää suhteellisen pieni siivu. Jääkenttäsäätiötä ei kiinnostanut tuo "oma siivunsa" ihan hirveästi.

Nyt kun operaattorina on Red Events, niin Jokerit ei saa senttiäkään (per Saarni yllä) oman tapahtumansa myynneistä. Ei kuulosta reilulta, varsinkin kun "yksinoikeus" tapahtumamyyntiin on annettu mainitulle Red Eventsille. Joka ei siis suostu maksamaan tapahtumanjärjestäjälle (ainakaan Jokereille) latin latia. Tämä järjestely ei olisi mitenkään mahdollinen jos markkinalla olisi kilpailua. Jos Jokereilla olisi toinenkin mitat täyttävä vaihtoehto Stadissa, jossa järjestää pelit. Terveessä markkinatilanteessa venuethan suorastaan kilpailisivat siitä, kuka saa tapahtumat järjestää.

Hallissa ifk tuntuu omistavan myös kaikki kiinteät mainospaikat. Erikoinen järjestely sinänsä, sillä vuokralaisten tulisi olla tasavertaisessa asemassa keskenään.

Ifk-fanit tykkäävät muistuttaa Paavon roolista kaupunginhallituksessa tai eduskunnassa tai milloin missäkin. On heilläkin "Bogonsa", joka on mm. jääkenttäsäätiön asioita järjestellyt, usein varsin onnistuneesti.

Ymmärtääköhän Red Events, että jos Jokeritkin saisi oman, heille kuuluvan osuutensa, myös kannattajat kantaisivat "kortensa kekoon" huomattavasti mieluisammin ja isommalla volyymilla. "Omien flindojen kerhoon" en ole vielä tutustunut, mitä nyt vähän maistiaisia saanut 90-luvun menosta, mutta tuskin kovin pitkään Jokerien kannattajatkaan haluavat rahojaan ifk:lle lahjoittaa.

Tasapuolisuus, missä pelaa?
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yhden kahvin oon ostanut ravintoloista, mutta siihen se jää, koska tuo on ollut koko ajan tiedossa. En kanna penniäkään suosiolla IFK:n kassaan, paitsi tuon kahvin. IFK joutuu järjestämään henkilökunnan ja toiminnan jokaiseen peliin. Jos kukaan ei käyttäisi ravintolapalveluita, tuottaisi se Julleille tappiota ainoastaan. Eiköhän laiteta talkoot pystyyn ja tuoda termarit ja kolmioleivät halliin :)
 

Karvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avgå alla
Käyttäjän provosointi on huomioitu ja tässä tapauksessa käyttäjä ei jatka kokoonpanossa.

Ymmärtääköhän Red Events, että jos Jokeritkin saisi oman, heille kuuluvan osuutensa, myös kannattajat kantaisivat "kortensa kekoon" huomattavasti mieluisammin ja isommalla volyymilla. "Omien flindojen kerhoon" en ole vielä tutustunut, mitä nyt vähän maistiaisia saanut 90-luvun menosta, mutta tuskin kovin pitkään Jokerien kannattajatkaan haluavat rahojaan ifk:lle lahjoittaa.

Tasapuolisuus, missä pelaa?
Te olette kyllä uskomattomia veijareita. Taas sai heti aamusta hyvät naurut kun narri ulisee.

Joka päivä asiat huonosti ja muiden syytä :D

KiVan kanssa saatte sovittua jonkun molempia tyydyttävän sopimuksen Tikkurilassa.
 

gamlagubbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Juttu maksumuurin takana, mutta otsikko kertoo olennaisen niille jotka eivät hs:ää tilaa.

Jääkenttäsäätiö on edelleen lääpällään ifk:n suuntaan. Järjestely, jossa tapahtumanjärjestäjä ei saa ruoka- ja juomamyynnistä penniäkään on hyvin omituinen. Mahtaakohan tämä sama olla jos joku bändi pitää keikan Nordiksella? Vai onko "määräävää markkina-asemaa" käytetty taas väärin, kun Jokerien kanssa on neuvoteltu?

Jääkenttäsäätiön tekemiseen ei ole (aikaisemmin?) kukaan oikein puuttunut, koska ovat saaneet toimia "kaikessa rauhassa". Tulonsiirtoja stadilaiselta veronmaksajalta on kuitenkin tehty ifk:n kassaan parillakin eri tavalla: todella halpa vuokra. Saat about samaan hintaan torikojun kauppatorilta. Noh, kaiken järjen mukaan Jokerit on nyt "saman edun piirissä".

Toisekseen on tuo ravintolamyynti. Restelin ollessa hallin ravintolaoperaattorina järjestely oli jälleen kerrassaan poikkeuksellisen. Venue (eli lopulta Jääkenttäsäätiö) ei saanut käytännössä mitään osuutta hallin oheismyynnistä, vaikka olisi siihen normaalien käytänteiden mukaan oikeutettu, vaan kaikki provikka tungettiin ifk:n taskuun.

"Normaali ja markkinaehtoinen" käytäntö menee kutakuinkin niin, että Restel (tai muu operaattori) ottaa oman osansa, Venue saa suht ison siivun ja tapahtumanjärjestäjälle tulee "loput", mikä on yleensä enää suhteellisen pieni siivu. Jääkenttäsäätiötä ei kiinnostanut tuo "oma siivunsa" ihan hirveästi.

Nyt kun operaattorina on Red Events, niin Jokerit ei saa senttiäkään (per Saarni yllä) oman tapahtumansa myynneistä. Ei kuulosta reilulta, varsinkin kun "yksinoikeus" tapahtumamyyntiin on annettu mainitulle Red Eventsille. Joka ei siis suostu maksamaan tapahtumanjärjestäjälle (ainakaan Jokereille) latin latia. Tämä järjestely ei olisi mitenkään mahdollinen jos markkinalla olisi kilpailua. Jos Jokereilla olisi toinenkin mitat täyttävä vaihtoehto Stadissa, jossa järjestää pelit. Terveessä markkinatilanteessa venuethan suorastaan kilpailisivat siitä, kuka saa tapahtumat järjestää.

Hallissa ifk tuntuu omistavan myös kaikki kiinteät mainospaikat. Erikoinen järjestely sinänsä, sillä vuokralaisten tulisi olla tasavertaisessa asemassa keskenään.

Ifk-fanit tykkäävät muistuttaa Paavon roolista kaupunginhallituksessa tai eduskunnassa tai milloin missäkin. On heilläkin "Bogonsa", joka on mm. jääkenttäsäätiön asioita järjestellyt, usein varsin onnistuneesti.

Ymmärtääköhän Red Events, että jos Jokeritkin saisi oman, heille kuuluvan osuutensa, myös kannattajat kantaisivat "kortensa kekoon" huomattavasti mieluisammin ja isommalla volyymilla. "Omien flindojen kerhoon" en ole vielä tutustunut, mitä nyt vähän maistiaisia saanut 90-luvun menosta, mutta tuskin kovin pitkään Jokerien kannattajatkaan haluavat rahojaan ifk:lle lahjoittaa.

Tasapuolisuus, missä pelaa?
Uutisen mukaan näistä kuitenkin keskusteluyhteys on, pitäisihän myynnistä provikka tulla tapahtumajärjeställe. Ymmärrän toki senkin, että kerran kun Jullit ovat saaneet tuolla rellestää miten lystäävät ja kääriä vapaasti meidänkin matsimyynnin tuotot, niin toki sen tekevät. Saarnilta kuitenkin hyvää painetta Ifk:lle & Jääkenttäsäätiölle.

Miten sopimuksenne on neuvoteltu ja onko sitä yritetty neuvotella uusiksi?

”Neuvottelemme siitä nyt koko ajan. Toivottavasti pääsemme nopealla aikataululla yhteisymmärrykseen, koska koemme, että se olisi vähintäänkin kohtuullista”, Saarni vastaa.

Nordiksen ravintolatoiminta säilyy ratkaisun jälkeenkin Red Events Restaurantilla. Jokereilla olisi kuitenkin eväät järjestää vastaavaa toimintaa itsekin kotiotteluihinsa.

”Voisimme valita oman operaattorin sinne. Vaihtoehtoja ja tulokkaita olisi monia”, Saarni kommentoi tilannetta, joka on voimassa olevassa sopimustilanteessa täysin kuvitteellinen.

Toimitus ei saanut HIFK:lta lupauksista huolimatta vastauksia Red Events Restaurantsiin sekä Helsingin jäähallin ravintolatoimintaan liittyviin kysymyksiin.


Jännä juttu ettei Ifk:lta kommenttia herunut Hesarille.. :D
 
Viimeksi muokattu:

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ainakin Filppulan ekassa matsissa hallilla oli kaksi Laitilan Virvoitusjuomatehtaan, joka siis on meidän sponssi, myyntitiskiä. Meneekö niistäkin massit HIFKille?
 

Gemondo

Jäsen
Ainakin Filppulan ekassa matsissa hallilla oli kaksi Laitilan Virvoitusjuomatehtaan, joka siis on meidän sponssi, myyntitiskiä. Meneekö niistäkin massit HIFKille?
Näitä pisteitä mäkin olen käyttänyt, eläen siinä toivossa ja uskossa että Hifk ei saa siitä hiluakaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ainakin Filppulan ekassa matsissa hallilla oli kaksi Laitilan Virvoitusjuomatehtaan, joka siis on meidän sponssi, myyntitiskiä. Meneekö niistäkin massit HIFKille?
Valitettavasti. Heillä on yksinoikeus myyntiin. Pitkin hampain hyväksyivät Laitilan läsnäolon.
 

SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ainakin Filppulan ekassa matsissa hallilla oli kaksi Laitilan Virvoitusjuomatehtaan, joka siis on meidän sponssi, myyntitiskiä. Meneekö niistäkin massit HIFKille?
Näin olen ymmärtänyt. Jos kortilla ostat Laitilan pisteeltä bissen tahi limpparin, niin nettipankissa näkyy maksun saajana Red Events…

Eli ei ole väliä mitä virvoketta ostat hallilta, Red Eventsille siitä taitaa mennä massit.

Suht käsittämätöntä touhua, että tapahtuman järjestäjä, joka on hommannut kaikki maksavat asiakkaat hallille, ei saa tuotoista senttiäkään!
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Senttiäkään en ole käyttänyt hallilla pois lukien fanituotteet. Tämäkin on perusteltu syy pyytää lipusta enemmän, rahaa valuu meidän kassaan ja ihmiset tuhlaa vähemmän rahaa hallissa. Myöskään nykyisen kaltainen määrä K18 katsomoita ei ole Jokerien etu.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Red Events boikottiin, omat flindat mukaan ja sämpylät jakoon?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös