Mainos

Jokerit-HIFK ti 10.1.2006

  • 37 937
  • 205
Suosikkijoukkue
KalPa Blues
Tämä illan peli oli aika tuttua Jokereitten tämänkauden tasoa.Honoa oli ettei edes Ifk saanut viisikkopelaamista esiin .

Lyhyesti, Jokereitten tämä kausi kaatuu valmennukseen.Valmennus ei ole tehnyt joukkueesta Jokerijoukkuetta vaan ryhmän huipputaitavia pelaajia joita on selvästi jopa roolitettu mutta pelisysteemi on joukkueen pelaajille jäänyt epäselväksi.

Tuollainen joukkue kuten Jokerit tarvitsee vahvaa johtajuutta.Kurren aika suomikiekossa oli reilut kymmenen vuotta sitten ja nyt on ajat Suomessa hieman toiset.Täällä on noustu jo seuraavalle tasolle ja pelataan taitavaa , huippunopeaa ja hyvin valmennettua jääkiekkoa jossa pienet asiat ratkaisee.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Johannes kirjoitti:
Vaikuttaako se muuten nykyään mv:n ja kenttäpelaajan törmätessä toisiinsa tuomioon, että mv on alueensa ulkopuolella.
Ei vaikuta.

Hifk:n toista maalia edelsi selvä koukku ja siitähän se maalitilanne lopulta syntyi. Katseltiin peliä juuri siinä päädyssä missä tuo tapahtui ja kyllä kaikki ainakin siinä lähistöllä olivat sitä mieltä, että jäähy siitä olisi kuulunut viheltää. Silti ihan hyvä näin, ei Jokerit ansainnut yhtään enempää, jos edes tuota.
 

JV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sledge Hammer! kirjoitti:
Pikkaraiselle olisi tarjolla liiderin rooli, mutta tuhlaa aikaansa harhasyöttöihin ja itsensä tilanteista ulospelaamiseen. Polttaako Ranger-sopimus taskussa noin paljon?
Hannu on ollut hukassa siitä loukkaantumisestaan lähtien. Varmaankin tuo "toisenkaudenkirous" on mieheen iskenyt. Nyt olisi pitäisi "NHL-miehenä" ottaa iso rooli, mutta homman ei toimi (Lepistöllä on muuten sama tauti). Jotenkin kummasti vain Pikkarainen on IFK:n pakeista eniten plussalla +9 , seuraavina Jere ja Schnabel +4.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pistän minäkin tällä kertaa huvikseen pari kommenttia.

- Schnabel sai valtavasti minuutteja ja jopa kiekollista vastuuta ja mun mielestä pelasi hyvin siihen nähden, että ei ole todellakaan ostettu joukkueen ykköspakiksi, millaisessa roolissa oli tänään. Ei pahoja virheitä, jopa joitain onnistuneita kiekollisia offensiiveja. Fyysisessä pelissä otti oman maalin edessä pelaajia pois - parikin kertaa - erityisen näytävästi.

- Kurvista on dissatu paljon, mutta mun mielestä pelasi tänään hyvää puolustavan puolustajan peliä. Oli pari kautta sitten + - -tilastossa joukkueen parhaimistoa muistaakseni jollain +15:llä, nyt sen kaltaista peliä.

- Niin kuin moni on jo todennut, Pikkarainen pelaa epävarmaa kautta.

- Miksei White vain aloita, ylivoimassa maalin takana kaatuminen kiekon osuessa luistimeen oli erityisen huvittava.

- Laakso ja Seppänen pelasivat hyvin eli näkymättömästi, mistä seuraa ihmettelyä Jokereiden taklauspelin vähäisyydestä: miksi he eivät ajaneet rajummin ja varsinkin taklaamalla yrittäneet laittaa HIFK:n junnu-/mestispuolustusta pihalle?

- Lostedt oli loistava ketjussa pelatessaan. Ei virheitä, kaksi-kolme kertaa sai ketjunsa kanssa jopa paineen vastustajan päätyyn ja siitä aloituksen. Ensimmäisellä kerralla palkittiin "ylimääräisellä" vaihdolla.

- Lundell. Ei voi muuta sanoa kuin että alkaa minultakin löytymään luottoa ja paljon - selkeä ykkösveskari, nyt ei aina ja joka hyökkäyksessä tarvitse skagaa, että omissa soi. Jonain päivänä Lundell nykyisellä Suomi-pelaajien ja -maalivahtien vientimäärillä torjuu jollekin NHL-joukkueelle mestaruuden (ja saa sen jälkeen fudut)...

- Jotain Häppölän roolista joukkueessa kertoo mielestäni se, että kun kolmannessa erässä varmisteltiin, mies laukoi 7 torjutusta HIFK-laukauksesta 3 + byyrin.

- Janne Laakkonen on kovassa iskussa, se on selvä. Ja aivan puskista tuli meikäläiselle tällainen jäbä. Mutta tuskin olisi mehtäläinen noussut HIFK:n junnuista edustusmiehistöön, sen verran erilainen profiili.

- Televisiosta nähtynä eniten Jokerileirissä innosti Hyvönen, joka kelpaisi mun HIFK:hon. Muista Jokereiden "kaappauksista" ei nyt niin väliä, yhtään. Hannekseen olisi massit pitänyt laittaa, parempia Suomen tuskin on tulossa. Huvittavammalle puolelle meni joku lähikuviin eksynyt Jokerikannattaja, jolla oli aidon biltema-automiehen olemus. Vittu mikä Myrtsin lähiö-"nightclubin" baaritiskille customoitu vaaleaksi värjätty hyppyrifleda. Ei noita enää pitäisi täälläpäin Suomea nähdä.

- Skidi nukkuu ja pari tölkkiä Koffia maistuu hyvälle.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Peli oli ihan paska, mutta kai sitä jotain voisi jaksaa todeta.

* Passmore ei ollut niin huono kuin puolustus hänen edessään. Olisi toki voinut torjua pari huippupaikkaa lisääkin, mutta kyllä ne pakit (ja Kivistö) ne maalit sössi. Siihen vikaan maaliin herra itse taisi viitata, kun matsin jälkeen totesi, jotta "I'm going there to shoot myself" matkalla punttikselle.

* IFK ei ollut ykköstään lukuunottamatta kummoinenkaan. Liian hyvä Jokereille, mutta siihen ei paljon vaadittu.

* Uusitalo oli kiekon kanssa ihan näppärä, mutta ilman kiekkoa katastrofi. Latvalan korvaa ensi kauden Jokereissa helposti silti.

* Sellainen fiilis tuli, että kyllä tää nyt viimeistään tässä oli. Kymmenen joukkoonkaan tuolla pelillä ei ole mitään asiaa. Vaikka puolet jengistä pelailee vain koska täytyy, Curre kiittelee joukkuehenkeä ja moraalia ja yritystä. Ei tuu mitään. Myydään Hyvönen, Santala, Kankaanperä ja Järventie, muut tuskin kelpaavatkaan kenellekään.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johannes kirjoitti:
Jos Jokerit häviää loppuviikon vieraspelit Tapparalle ja HPK:lle, niin minä lähettäisin ainakin Passmoren kotimatkalle.

Nyt on pelattu 4 paikallispeliä Hartwall-Areenassa, loput kaksi ovat siis Nordiksella. Paikalliskisan pisteet ovat 10-8 HIFK:n hyväksi, joten vanha kunno Stadin herruus on vielä jakamatta.

Tämän jälkeen onkin varaa toivoa, että narrit piristyisi kunnolla. Jokainen piste mikä narrit napsii kärkijoukkueilta on lahjoja HIFK:lle. Välillä minua harmittaa tänä vuonna Nordiksessa, kun vahingonilo narrien vastoinkäymiselle saa ääntä, kun ottelutilanteita näytetään screenillä. Strategisesti ajatellen on HIFK.n hyödyksi aina kun narrit syö pisteitä Kärpiltä, HPK:lta, Tapparalta, JYP:iltä ja Ässiltä.

Tiedän, että tämä on "allekirjoitusteemani" vastaista, mutta ajattelen asian vain pragmaattisesti HIFK.n kannalta, ja aivan hitusen Helsinkiläisenä....:o). Eli toivon siis, että narrit piristyy edes pikkasen....:o)
 

Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Saamatonta...

Yritänpäs minäkin kehittää tähän ketjuun jokusen ajatuksen illan ottelusta. Jokerien tämäniltaista taaperrusta kuvaa mielestäni parhaiten saamattomuus ja hengettömyys. Joukkueen kriisi näkyi karmaisevasti peliesityksistä, ennen kaikkea kiekonmenetyksinä, harhasyöttöinä, oikeanlaisen kovuuden ja agressiivisuuden puuttumisena sekä ajoittaisessa täydellisessä pelillisessä epäjärjestyksessä. Harhasyötöistä minulle tuli jossakin vaiheessa tunne, että Jokeri-pelaajien mailoissa täytyy olla jotain todella pahasti vialla kun ei kellään tunnu pysyvän kiekko lavassa eikä syötöillä löydetty omia.

Etenkin toisessa erässä HIFK pääsi lukuisia kertoja lentämällä keskialueen yli yhdellä, korkeintaan kahdella syötöllä. Kun hifk sai pelin pyörimään Jokeri-päädyssä, kotijoukkueen oman pään vaikeudet näkyivät ennen kaikkea siinä, ettei miehet tuntuneet oikein tietävän minne mennä ja ketä pitää. Useamman kerran hifkin pelaaja sai seisoskella Jokeri-maalin vieressä hyvän aikaa ja ronkkia mahdollisia irtokiekkoja. Lukuunottamatta aivan ottelun alkua Jokereiden esitys oli mielestäni yllättävän pehmeää, fyysisesti lepsua. Muutamia näennäisiä taklauksia toki oli, mutta varsinaisissa pelitilanteissa ei pommeja jaettu edes kolmannessa erässä kun joka ukon olisi pitänyt antaa kaikkensa ja herätellä omia.

Eräs silmiinpistävä seikka Jokerien hyökkäyspään pelissä oli mielestäni siinä, että kiekkoa pelattiin hyökkäys-sinisen jälkeen usein keskelle, jolloin vastustaja pääsi väliin. En muista milloin olisin edellisen kerran nähnyt noin kummallista hyökkäyspään taktiikkaa kiekon ylöstuonnissa. Jotenkin touhusta jäi sellainen erikoinen vaikutelma, että jätkät eivät viitsineet pistää kiekkoa päätyyn ja lähteä haastamaan hifkin pakkeja, vaan yritettiin päästä maalille surffailemalla ja mahdollisimman vähillä mustelmilla. Saatan toki oli väärässä, mutta tältä tuo minun silmiini näytti.

Kokonaisvaikutelma illan matsista yllätti minut täysin. Jollain tasolla uskoin Jokereiden tsempanneen viime aikoina ja pystyvän taistelemaan voitosta, tai ainakin esittämään periinantamattoman iltapuhteen ja laittamalla paikallis-kisailijansa koville, mutta näköjään kävi toisin. Tämäniltaisen perusteella lienee perusteellista viimeistään todeta, että joukkue on todella syvässä kriisissä. Erityisesti illan kolmas, kenties koko ottelun ratkaissut maali kuvasti hyvin sitä sekaannusta, joka joukkueen esityksistä tällä hetkellä heijastuu. Lienee selvää, ettei Passmore onnistunut tänään, mutta rehellisesti sanottuna mies ei saanut puolustelijoilta juurikaan apua, vaan oli monta kertaa varsin yksin kohtaamassa hifkin hyökkääjiä. Vaikken sympatiseeraa Jokereita vähäisimmissäkään määrin, on mielestäni valitettavaa nähdä yksi "Suomi-kiekon suurista" tällaisessa jamassa. Tahdoton ja joukkue rypee kaukalossa ja lässähtänyt yleisö nököttää hiljaa ja seuraa tragikomediaa livenä. Voin vain kuvitella millainen tunnelma hallissa olisi ollut ilman sinnikkäitä Jokerifaneja.

Hifkin pelistä esiin muutama seikka, joissa tosin ei sinänsä ole mitään uutta. Ensin yksilötasolla: Salmelainen on häikäisevä. Olen nähnyt paikan päällä kolme isonpahaniiefkoon matsia tällä kaudella ja mieshän on uskomaton! Häppölällä tuntui olevan tänään asenne kohdallaan ja jaksoi painaa. Luttinen otti kaksi elämää typerämpää jäähyä, muuten ei mielestäni pelannut hassummin. Pikkarainen ei ollut ihan sillä tasolla jolla odotin miehen olevan. Joukkueena hifk pelasi johtoasemassa kypsästi ja pystyi rauhoittamaan peliä 2-4 -tilanteessa hyvin. 1. erän kahden miehen alivoimassa yhtä erikoista alivoimapeliä en ole ihan viime aikoina nähnyt, kun koko kolmikko juoksi kiekon perässä kuin vähäjärkiset. Se Jokereitten ainoa laukaus tuolla ylivoimalla tuli sitten sitäkin vaarallisemmasta paikasta kun pakki kiskaisi pisteiden välistä tolppaan. Vaikka tuo upporikas-rutiköyhä tuotti tällä kertaa tulosta, oli se vaan melkoisen hurjan näköistä.

Peli ei ollut mielestäni mitenkään erityisen huono, mutta sellainen tunne jäi, että oikein erityislaatuisen harvinaisen monta kertaa ajattelin matsin aikana, mitä h-lvettiä siellä kaukalossa oikein taas tapahtuu. Sohlauksessa pääasiallisesti kunnostautui luonnollisesti kotijoukkue. Hifkiltä suht hyvällä peruspelillä haettu vierasvoitto.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Gags kirjoitti:
Eläköön se pieni ero.
Ihan varma en ole, mitä tällä tarkoitat. Mutta jos se on sitä mitä luulen, niin voin kertoa että kyllä on dumarien hölmöille tuomioille, myös omia suosiville, naurettu lukuisia kertoja DDR:ssä. Jos jotain eroa haetaan, se on gloryhunterismi. Suurin osa Jokeri"fani"tutuistani on tätä nykyä sitä mieltä, ettei kiekko edes kiinnosta, mäkihyppy on antoisampaa. Paitsi silloin kun Jokerit sattumalta katkaisivat IFK:n putken.

Illan peli ei tarjonnut sen ihmeempää, IFK on Joukkue, Jokerit ei. Siinä se. Lupauksia antavaa kevättä ajatellen on se, että jopa tuolla pakistolla kyetään voittoja ottamaan.
Mites sitten kun Jere, Pate ja Zion kuntoutuvat. Ai ai.



edit. tarkennettu
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
HIFK pelasi ottelun puolivaloilla, paitsi toisen erän alussa, jolloin kokovalot olivat käytössä. Naapuri saikin ilmaiset pisteet Ilmalasta. Tämä oli peli, jota en olisi suonut näkeväni. En muista, että edes surullisella 70-luvun lopulla Jokerit olisi ollut yhtä flegmaattinen kun vastassa on HIFK. Numerot mairittelevat Jokereita, niin selvää oli HIFK:n hallinta ja vapaa pääsy maalipaikoille. Sen takia ihmettelinkin Levosen tarvetta olla järjestämässä HIFK:lle kolmea maalia. No, kaipa Levosella oli HIFK ankkurina pitkävedossa.

HIFK:sta jäi tässä ottelussa parhaiten mieleen ykköskenttä, jonka laituri Salmelaisen luistelu ei ole tästä liigasta. Mitä hän täällä tekee? Miksi Erkka ei ota Salmelaista edes ehdolle Torinoon? Lundell pelasi varman pelin ja oli maalilla rauhallisuus.

Jokereista sitten. Piti tointua viisi tuntia ennen tämän kirjoittamista. Muuten olisi tullut vain yksi sana. Vittu!. Nyt pystyy jo purkamaan ottelua. Päävastuun ilmeestä kantaa valmennus. Itse en ole valmentanut kiekkojoukkuetta koskaan, mutta silti osaisin seuraavat asiat:

1. Ei kolmea pakkia 5-3 ylivoimaan
2. Ei Latvalaa ja Kaltevaa samaan pariin edes hetkeksi
3. Ei Kaltevaa jäälle vahtimaan Salmelaista

Muutenkin joukkueen kentälliset olivat aivan tajuttomat kun peliä tekeviä senttereitä on vain yksi ja hänkään ei ole tehnyt peliä kauden aikana vielä kertaakaan. Ja kaiken kruunaa puolustus, jonka taso omassa päässä ei riittäisi edes Mestikssessä. Passmore mokasi yhden eli viidennen, mutta piti pitkään yksin numerot 2-4. Ei tällaista touhua voi olla kuin jossain kolmosdivarissa, hävettää niin saatanasti.

Kaksi Jokeria haluan kuitenkin nostaa esille. Kankaanperä oli jälleen mies paikalla. Ja toinenkin mies on saatu joukkueeseen. Rahikainen. Toivottavasti heitä ei onnistuta pilaamaan loppukauden aikana. Olisiko sittenkin turvallisempaa siirtää molemmat Vantaalle, jotta luuserointi ei tartu. Vopatiin se jo iski hyvien alkupelien jälkeen.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
cobol kirjoitti:
HIFK:sta jäi tässä ottelussa parhaiten mieleen ykköskenttä, jonka laituri Salmelaisen luistelu ei ole tästä liigasta. Mitä hän täällä tekee? Miksi Erkka ei ota Salmelaista edes ehdolle Torinoon?

Idiotismia Westerlundilta. Kun Torinossa pelataan tämän kautisella NHL-tuomarilinjavedoilla, niin Salmelainen omaisi, mahdollisimman objektiivisesti asiaa katsoen ja ilman turhia ylistyksiä, mahdollisuudet koko paskan maalipörssin voittoon. Pikku Buffalolla on kaiken lisäksi kokemusta rapakon takaisista peleistä ja myös maaleja sieltä päin, joten on ei voi ainakaan koko tai kokemattomuus olla esteenä. Noi jalat on tällä hetkellä maailman kärkeä lätkässä ja kyllä ne limput uppoaisi Vokounien sun muiden selön taakse.
 

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Bismarck kirjoitti:
Idiotismia Westerlundilta. Kun Torinossa pelataan tämän kautisella NHL-tuomarilinjavedoilla, niin Salmelainen omaisi, mahdollisimman objektiivisesti asiaa katsoen ja ilman turhia ylistyksiä, mahdollisuudet koko paskan maalipörssin voittoon. Pikku Buffalolla on kaiken lisäksi kokemusta rapakon takaisista peleistä ja myös maaleja sieltä päin, joten on ei voi ainakaan koko tai kokemattomuus olla esteenä. Noi jalat on tällä hetkellä maailman kärkeä lätkässä ja kyllä ne limput uppoaisi Vokounien sun muiden selön taakse.


Amen! Tosiaan kun mietitään miten kaveri erottuu massasta silmiinpistävästi jo meidän kahvasarjassamme. Mitä tapahtuu, kun Tony saa luistella ilman ylimääräisiä mailoja kainalossa.... No viimeistään ensi kaudella se tullaan näkemään, kun mies on noin 190% varmuudella pelaavassa kokoonpanossa NHL:ssä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Ma en ihan purematta tota niele sikali, etta vaikka jannu on loistava SM-liigassa, se ei tarkoita, etta kun pelit kovenee (eli pelataan periaatteessa NHL-tasoista/tyyppista kiekkoa) ja vastuuta on kannettava ihan eri tasolla, niin sama pyoritys jatkuis.

Toki olishan se hienoa, jos Tony Torinoon paasis, mutta ihan vaan "hyvan SM-liiga menestymisen" takia en hanta sinne tosta vaan lahettais.

Esimerkkeja korkeammalle tasolle lahdoista staroina ja siella epaonnistumisista (odotuksiin nahden) on monia, mutta yksi tuoreimmista ja mulle laheisimmista kelvannee tassa esimerkiksi:

Koripalloilija Charles Smith tuli huippuseura Scavolinista (Italia) Euroliigan parhaana pistemiehena takaisin NBAhan ja tanne Portlandiin. Miehella ei ole itseluottamusta, peli ei kulkenut "isojen poikien kanssa" eika enaa mahdu edes rosteriin.

Jos paikka on todella vapaana, niin mika ettei. Mutta SM-liigan tapaista tappomeininkia en uskaltais odottaa. Voin toki taas olla vaarassa. Ei ois yllatys...
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1Timer kirjoitti:
Ma en ihan purematta tota niele sikali, etta vaikka jannu on loistava SM-liigassa, se ei tarkoita, etta kun pelit kovenee (eli pelataan periaatteessa NHL-tasoista/tyyppista kiekkoa) ja vastuuta on kannettava ihan eri tasolla, niin sama pyoritys jatkuis.

Toki olishan se hienoa, jos Tony Torinoon paasis, mutta ihan vaan "hyvan SM-liiga menestymisen" takia en hanta sinne tosta vaan lahettais.

Noh, Tony on käynnyt rapakon takanakin kiekkoa reppuun läiskimässä (viime kausi AHL:ssä) ja kehitys tälle kaudelle on ollut vielä huima. Oma arvio Tony menestymiselle ei perustu vain piste- tai maalipörssiin tuijottamiseen, vaan itseasiassa kaverin tekemiseen jäällä. Liike on maailman huippua ja tila löytyy, joten pelkät jalat eivät Tonya kanna. Joskus pelaaja ajautuu pelaamaan väärään liigaan - tällä kertaa olen siitä onnellinen.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Joo, ala vaarin kasita. En ma tassa Tonyn suorituksia talta kaudelta ole vaheksymassa (todellakaan). Kunhan yritan olla vaan realistinen. Vuosien kokemuksella...

Tarkotinkin itseasiassa juuri tuota, etta AHLssa tyyli ja taso on taysin eri kun NHLssa ja siellahan Tony oli hyva. NHLssa ei sitte enaa kulkenutkaan. Ja sen takia voi lukea ton edellisen tekstini loppuosan uudestaan.

Edelleen: jos Tony Torinoon valitaan, niin todellakin peukut pystyyn!
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Jokerit yllättivät negatiivisesti, odotin taistelevaa joukkuette, joka kynsin ja hampain pitää kiinni mahdollisuudesta päästä pleijareihin. Ilme oli tahdoton, sekava ja antautunut, itse ensimmäisen kerran sanoin ottelun jälkeen, että narrien kausi on ohi. Vaikea kuvitella, että tuosta suosta noustaan enää. Positiivisinä ilmestyksinä löysin joukkueesta Järventien, Kankaanperän ja varauksin Rahikaisen, jonka taidot ovat kyllä hyvin puutteelliset. Hanneksen ottaisin aina meille, oikealla roolituksella olisi kova vahvistus keväällä ja niitä me mielestäni kuitenkin tarvitsemme edelleen, mikäli tavoite on korkealla.

HIFK pelasi peruspelin, aika tasapainoinen esitys ja peli kontrollissa lähes koko ottelun, Jokereiden maalipaikat olivat todella vähissä ottelun aikana. Salmelainen oli jäätävän hyvä, mutta viimeistely ontuu. Hyökkäyksestä en nosta muita esiin, sillä kaikki pelasivat omalla tasollaan, Whitea lupasin seurata ja edelleen on turha puhua vahvistuksesta, muutkin sentterimme voittivat aloituksia. Pari syöttöä jopa omille, mutta tuolla liikkeellä ei voi menestyä, entä kun tulee Kärpät täydellä vauhdilla vastaan? Janne on meidän ykkösmaalivahti, varmaa peliä ja Askeyn rooli pienenee kevään aikana jatkuvasti, kannattaako pitää kakkosena? Puolustajilta nimilistaan nähden hyvä esitys.

Jokerifanit kannustivat hyvin kaksi erää omiaan, lopettaisin tietyn huutelun, mutta ei se minua häiritse. Levonen on tämän päivän Mäkelä, hiukan linjaton, mutta kuitenkin toisaalta hyvä. Hyvä esimerkki oli tapaus, jossa Salmelaista otettiin sääntöjen rajamailla, niin jälkitilanteista uskalsi viheltää kaksi jäähyä HIFK:lle, toinen oli selkeä Luttisen kosto, ei törkeä, mutta ehkä jäähyn arvoinen. En usko, että kukaan muu liigatuomari olisi uskaltanut viheltää kahta jäähyä. Levonen ei ratkaissut peliä, mikä on hyvä.
 
Joo propsit IFK:lle varsinkin ykköskentälle, ei voi ku olla kateellinen.
Mutta kyllä oli surkeeta hokia näin canalilta katsottuna, molemmilla paljon virheitä mutta vastustaja ei niistä myöskään iskenyt (paria ifk:n maalia lukuunottamatta).
Jokereitten kentät näytti paperilla ihan hyvältä mutta käytännössä homma kusi käsille pahemman kerran.
Tony torinoon, kädet käy kuin poikamiehellä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Saatanan lampaat, häpeäisivät edes

Eilisen perusteella ei uskoisi että eilen pelattiin liigan kahden verivihollisen kamppailu sellaista hiihtelyä ja hengetöntä muniinpuhaltelua tuo peli oli molemmilta osapuolilta, toki Japa Levosen linjaton ja sekava viheltely vei jo mahdollisuudet jääkiekon pelaamiseen - tosin ei tämän kauden Jokerit taitaisi edes tietää miten jääkiekkoa pelataan joten ei ne lähtökohdat muutenkaan ollut kohdallaan.

Paska peli ja paska tulos, no eipä Jokerit olisi tuolla pelillä tuon enempää ansainneetkaan. Ja tunnelmakin katsomossa oli aivan yhtä kuollutta kuin peli kentällä. No onneksi tämä loppuu meidän osalta runkosarjaan, ei tuota kidutusta sen pidempää jaksaisi katsellakaan. Jokerit oli eilen täisin HMV - haluton, väritön ja mauton. Miksei Jokerit 3.erässä pistänyt peliä täysin hulinaksi? Oltaisiin ajettu kaikkea mikä liikkuu ja järjestetty nyrkkihippoja ja torikokouksia, meitä kun ei jotkut pelikiellot enää liiemmälti haittaa kausi kun päättyy joka tapauksessa runkosarjaan.

ps. missä helvetissä on se punapaidoissa nähty torikokouksia järjestävä ja puolirikollisilla otteilla vastustajaa hiillostava Roman Vopat? Meillä kun näyttäisi eksyneen vain joku kaikkia kontakteja pelkäävä varjo. Koska viimeksi olet nähnyt Vopatin järjestävän edes jotain mainittavaa hässäkkää?
 

mtt

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit(tiputin Bluesin pois. Blues on paska)
Virmanen lausahti vähän aikaa sitten: "Passmore ei päästä enää helppoja."

Tämä selittää miksi Jokerit on niin huono tällä kaudella,
johtoporras on ihan pihalla.

Veikkausliigamaista puuhastelua veskarilta...
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
flintstone kirjoitti:
ps. missä helvetissä on se punapaidoissa nähty torikokouksia järjestävä ja puolirikollisilla otteilla vastustajaa hiillostava Roman Vopat? Meillä kun näyttäisi eksyneen vain joku kaikkia kontakteja pelkäävä varjo. Koska viimeksi olet nähnyt Vopatin järjestävän edes jotain mainittavaa hässäkkää?

Se meni jo kauden 2003-2004 jälkeen pois, yritimme varoittaa mutta Ilmalassa ei uskottu.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Curre eilisen pelin jälkeen:
Joukkuehenki on nyt todella hyvä. Pelaajat ovat lojaaleja ja tekevät töitä joukkueen eteen, yksityisyritteliäisyyttä on vähemmän kuin aiemmin. Toivottavasti saisimme tulostakin aikaan ja pystyisimme voittoihin.
Repesin ja tipahdin tuolilta...:-))))....Olisikohan tuo nyt enemmänkin ruotsalaistyyppistä sovittelevaa lässytysta kuin tosiasioista puhumista?! Joukkuehenki/taistelu/kaiken antaminen jäällä ei näy kyllä minun silmiini tipan tippaa JOkereiden touhussa. Jantunen läks ja muut "vahvistukset" olivat lähinnä surkuhupaisia eilisessä pelissä. Jokerit on nyt vaihtanut pelaajat, maalivahdit ja valmentajan ja aivan yössä koko touhu edelleenkin. Ei mitään jakoa playoffeihin tänä vuonna. piste.
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
flintstone kirjoitti:
Miksei Jokerit 3.erässä pistänyt peliä täysin hulinaksi? Oltaisiin ajettu kaikkea mikä liikkuu ja järjestetty nyrkkihippoja ja torikokouksia, meitä kun ei jotkut pelikiellot enää liiemmälti haittaa kausi kun päättyy joka tapauksessa runkosarjaan.
Mieluummin jo 20 ottelua sitten. Se asia mitä en ole koko kautena pystynyt ymmärtämään on se että miksi Jokereihin näitä Nortoneita, Vopateja ja Rahikaisia yleensä hankitaan, jos näiden vahvuuksia ei ole edes tarkoitus käyttää? Jokerit on tällä kaudella onnistunut aivan ennennäkemättömällä tavalla yhdistämään ison ja fyysisesti vahvan, mutta taidoiltaan rajoittuneen pelaajamateriaalin täysin munattoman neppailevaan mikkihiiripelityyliin. Saavutus tullee jäämään ikuisiksi ajoiksi suomalaisen jääkiekon historiaan, varoittavana esimerkkinä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Erikoinen tapaus

Eilen illalla koettiin SM-liigaottelun Jokerit-HIFK jälkeen erikoinen näytelmä Hartwall Areenan edustalla. Ohikulkijoiden huomion kiinnitti kovaääninen kiistely. Tarkempi tutkailu paljasti riitapukareiksi Hiihtoliiton ex-puheenjohtaja Paavo Petäjän ja kokoomuspoliitikko Ilkka Kanervan. Raju väittely eteni tällä linjalla:
Paavo: -Ike hei, kyllä kunnon floppaukseen tarvitaan kovemmat näytöt kuin muutama tekstari pystytissisille mimmeille, minä sentään sanoin julkisesti, että Suomen maastohiihto on puhdasta urheilua ja tässä vaiheessa meillä on vain syylliseksi epäiltyjä!
Ike: -Toi on kuules Pave vain silkkaa tyhmyyttä, joka on eri laji. Todellinen floppauksen ennätys kuuluu minulle, lupasin nimittäin veronmaksajain rahoilla työtä yleisurheilun MM-kisoista näille misuille, jos mulle lohkeaa vähän pimperoa! Kelaa sitä! Valtion rahoilla! Et pysty tähän!
Paavo: -Kenenkäs rahoilla luulit Kyrön, Variksen ja kumppanien matkustaneen ympäri maailmaa ampullien, ruiskujen ja pillereiden perässä? Ja arvaas kuka hyväksyi kaikki matkalaskut, minä! Hyväksyin jopa Kyrön broidin hammaslääkäriaseman laskun. Siinä luki että amalgaamia 320.000 markalla. Olet amatööri, floppaamisen maailmanennätyskin on minulla!
Ike: -Hahhah! Oletko kuullut nimen Marika Fingerroos, entäpä Paula Koivuniemi? Mitäs sanot nimestä....
Rankka mekastus hiljeni, kun varjoista astui nuori mies jokeriverkkareissa maila ja hokkarit olalla todeten:
-Pojat pojat, nyt on pakko puuttua kiistaanne, joka on aivan turha. Minä olen nimittäin keskushyökkääjä Tommi Santala Jokereista, kauden kohuhankinta. Saan palkkaa 450.000 euroa kaudesta ja olen tähän mennessä tehnyt 3 maalia. Odottelen tässä toimitusjohtajaamme Matti Virmasta, joka toimii myös 2-valmentajanamme sekä ykköskoutsiamme Curre Lindströmiä, josta olette varmaan kuulleetkin? Hän toi Suomelle sen vuoden -95 maailmanmestaruuden ja Virmanen nappasi kuin nappasikin hänet meille loppukaudeksi heti tuon näytön perään. Olemme jääkiekon SM-liigassa sijalla 11. Olemme saaneet koko kaudella kasaan 41 pistettä ja olemme vaihtaneet valmentajaa kerran sekä polttaneet rahaa sairaan paljon pelaajiin, kuten minuun. Oliks teillä vielä jotain?

Tässä vaiheessa Paavo ja Ike nojailivat toisiinsa taksitolpalla kyyneleet silmissä. Molemmat halusivat kätellä Santalaa ja pyysivät nimmaritkin. -Hienoa nähdä silmästä silmään todellisia ammattilaisia, totesi Ike vielä ennen taksiin nousua. -Korrostan Tommi että olet voittaja, lausui Paavo vielä kauniiksi lopuksi.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Loistavaa tekstiä JHag! Kiitos aamun ja tämän päivän varmasti parhaasta!
Ikävintä tuossa on se että noinhan se juuri menee!
 

JPL

Jäsen
Bismarck kirjoitti:
Idiotismia Westerlundilta. Kun Torinossa pelataan tämän kautisella NHL-tuomarilinjavedoilla, niin Salmelainen omaisi, mahdollisimman objektiivisesti asiaa katsoen ja ilman turhia ylistyksiä, mahdollisuudet koko paskan maalipörssin voittoon. Pikku Buffalolla on kaiken lisäksi kokemusta rapakon takaisista peleistä ja myös maaleja sieltä päin, joten on ei voi ainakaan koko tai kokemattomuus olla esteenä. Noi jalat on tällä hetkellä maailman kärkeä lätkässä ja kyllä ne limput uppoaisi Vokounien sun muiden selön taakse.

Salmelaiselle annettiin näyttöpaikka, mutta hän ei käyttänyt sitä. Jos pärjää liigassa, mutta ei kansainvälisissä peleissä, niin silloin ei valita Olympialaisiin. Itse hän omat mahdollisuutensa munasi. Hyvä pelimies toki ja saattaisi onnistuakkin siellä. Rooli kuitenkin olisi ylimääräinen hyökkääjä tai varamies, niin mitä järkeä häntä sinne on kantaa? Näin minä tämän näen. Torinoon ei käytännössä valittu yhtään sellaista pelaajaa, joka ei ole onnistunut kv-otteluissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös