Jokerit 2002-2003

  • 359 700
  • 3 490

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mielenkiintoinen tää Narrien sentteri osasto sillä kaikki ovat parhaimmillaan puolustavina senttereinä.Ja kun katsoo pakkiosastoa niin tulee mieleen että ensi kaudella on aika vähämaalisia otteluja ilmalassa.
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan hyvältä joukkue vaikuttaa. Olen erittäin tyytyväinen hankintoihin. Tosin olisin mielelläni nähnyt Brooksin puolustuksessa. Sen verran hienosti pelasi playoffeissa, että olisi minun papereissani ansainnut paikan joukkueesta. Olisi sitten vaikka Kankaanperä jätetty hankkimatta. Ei ole minua ainakaan mitenkään erityisesti vakuuttanut. Tai ei ole pahemmin tullut edes miehen pelejä seurattua, eli hämeenlinnalaiset voisivat kertoa millaisesta pelaajasta on kysymys?

Hyökkäykseen tosiaan jää kaipaamaan yhtä "Rosaa". Onhan tässä aikaa sellainen vielä hommata, joten ei kiirehditä asian kanssa. Ihan vesi kielellä alkaa odottamaan ensi kautta... alkaisivat jo edes ne harjoituspelit...

Ja kuten Mikekin totesi niin Strömbergin paluu oli kyllä tiedotustilaisuuden ehkä parasta antia Heleniuksen ohella. Mukava nähdä millaisessa kunnossa yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajistani.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Eipä tullut superpuolustajaa eikä ykkösen oikeaa laituria. Puolustajalla ei enää tee mitään kun ukkoja on jo nyt liikaa, mutta olisi voitu jättää Tukio tai Kankaanperä hankkimatta ja yrittää saada Koiviston tasoinen pakki. Tai olisi päästetty Mikkola menemään. Strömbergistä on nyt pakko tulla puolustuksen johtaja ja pommittaa siniviivalta viiden vuoden takaiseen malliin. Tuliko Ströbä jo jäähdyttelemään vai vieläkö riittää nälkää vaikka maajoukkueeseen asti? Ikäähän on vähemmän kuin vaikkapa Turusella. Onneksi pelasi Sveitsissä rupusakissa, joten voittaminen varmasti kiinnostaa. Viisi parasta Jokeri-pakkia olisivat kaikki loistavia kakkospariin, mutta ykköseen pitäisi saada yksi todellinen huippu ja kolmoseen olisivat käyneet vähän huonommatkin. Näyttää lähinnä Aravirran puolustukselta, jolla pelataan sosiaalikiekkoa.

Ykköseen Rosan tasoinen pelaaja, niin näyttää ihan hyvältä. Turusen hankintaa en edelleenkään ymmärrä. Naapurin hankinnoista Simicek tai Pärssinen olisi kelvannut tännekin. Ei olisi tarvinnut tehdä vaihtokauppoja, ostaa sopimusta eikä tehdä kolmen vuoden sopimusta ikälopun kääpiön kanssa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ihan ok hankinnat tässä vaiheessa, ei yllätyksiä. Paitsi Hentusen ja Niemen puuttuminen. Molempia pidetään ns. varmoina jokerimiehinä.

Sihvonen on hyvä duunari, vahva kuin härkä ja hyvä aloittaja, mutta pelaajana juuri tuota Miken mainitsemaa osastoa - toivottoman mielikuvitukseton, ei suuria ratkaisuja luvassa. HIFKissä Soosi oli parhaimmillaan Calounin sentterinä. Raivasi komeasti tilaa hyvällä blokkipelillään ihmepoika-Janille. Mielestäni Sihvonen onkin ehkä parhaimmillaan 1-2 ketjujen pakollisena puurtajana, kun muut ovat kädellisiä tähtiä. Kolmosessa-nelosessa pelkkänä puolustavana sentterinä hänen kaikki ominaisuutensa eivät tule hyödynnetyksi.
 

bsb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers& WHUFC
Apua!Katohan mitä dogi toi mukanaan...

Tarkastin Pelikaanien kotisivulta pahan epäilyni,ja kyllä Tommi "dogi"Turunen on sama kaveri,joka toimii Tommi Läntisen
roudarina kesäisin.Ei perskules,sano Herkules;tästä alkoi Via Dolorosa.Justiinsa kun on jo hieman unohtanut Riki"Hjalliksen kaveri" Sorsan vierailut jokeriottelun esilaulajana,niin paha kauhukuva siintyi verkkokalvoilleni.TOMMI LÄNTINEN MUKANA JOKERIMENOSSA!
Herättäkää minut tästä painajaisesta,jossa jokeripelipöksyjen punteissa lukee HESE ja T:Läntinen tuo länsirannikon hemaiseva punapää laulaa Maamme-laulun ennen joka kotimatsia;))))
Ei vaisinkaan ,tervetuloa vaan Jokerijoukkueeseen , Dogi ja Soossi ja muutkin kaverit.Taistelemalla käy tie fanikatsomon sydämeen.
 

KIME 44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Barca, ManUtd
Niin teillä on siis jo nyt tollanen joukkue koossa
ja neljä ulkomaalais paikkaa auki. Empä olis kovin
huolestunut ensi kaudesta. Ja mitä Hentuseen
tulee niin varmaankin katsoo Nashville kortin
tarkkaan läpi ennen kun päättää lähteä takas
eurooppaan. Mies pelasi polvi hajalla loppu
kaudesta hyviä pelejä ja teki pisteitäkin joten
mielestäni kannattaisi jatkaa jos vaan soppari on
tarpeeksi hyvä. Enkä sano tuota vaan hifk fanina
vaan minusta on hyvä että mahdollisimman moni
suomalainen takois maaleja nhl.ssä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Ei yllätyksiä.

Ei yllätyksiä tänään. (Rölli = :cool: )

Kuten moni on jo todennutkin, uskon ,että Jukka Hentunen ja A-J
Niemi harkitsevat/neuvottelevat NHL-kuvot selviksi ennen kuin tekevät lopullisia päätöksiä.

Elokuussa tullee pari ulkomaalaisvahvistusta hyökkäyspäähän.

Tästä on hyvä jatkaa!:)
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Muutaman tunnin mietittyäni

Eihän tämä toisaalta ollenkaan pahalta näytä. Kuten Lapanen aiemmin sanoi, joukkuetta on rakennettu jälleen erittäin järkevästi. Etten sanoisi Summasmaiseen tyyliin. Duunaria ja fyysistä, takuuvarmaa pelaajaa riittää. Käsissä on vielä toivomisen varaa, mutta kaiken loksahtaessa kohdalleen jo nyt on jalkeilla hyvä joukkue. Kaikista parasta koko paletissa on se, että neljä ulkomaalaispaikkaa on täyttämättä. Yksi on tietysti varattu tammikuusta lähtien Machuldalle :) .

Maalivahtiosasto on kunnossa. Mikäli mitään armeijan tai muun syyn aiheuttamia takapakkeja ei tule, Lehtonen pelaa selkeänä ykkösenä ensi kauden. Helanen on riittävän hyvä antamaan Lehtoselle lepoa silloin kun sitä tarvitaan. Tällä kertaa ei tarvita mitään paniikkihankintoja, kuten viime syksynä. Luotetaan näihin.

Puolustus on kivikova. Fyysistä puolta edustavat Helenius ja Kankaanperä sekä varauksin Strömberg ja Malmivaara. Kiekollista osaamista löytyy Vallinilta ja Mikkolalta sekä tietysti Strömbergiltä. Tukio on itselleni hieman arvoitus. Mikä on miehen paras ominaisuus? Uusi Pasi Saarinen? Junioripakit (Malmia lukuunottamatta) eivät paljon peliaikaa tule saamaan, mikäli vielä A-J tai todella kädellinen pakki hankitaan.

Hyökkäys huutaa ehkä sitä yhtä ykkösen laituria. Jos takuuvarma sellainen on saatavissa, niin hankittakoon. Mikäli ei, turha lähteä panikoimaan. Annetaan Teemu Laineen yrittää Peltosen ja Pakaslahden kanssa. Mielestäni pelin loksahtaminen on Teemulla pienestä kiinni. Voi olla, että hyvä harjoitusjakso ja vastuun selkeä kasvaminen puhkaisisivat miehen kukkaan. Jos ei niin sitten ei. Ykkönen ainakin aluksi Peltonen - Pakaslahti - Laine.

Kakkoseen on tyrkyllä Turunen - Aalto - Banham. Turusen tilastoja ja pelitapaa tarkemmin syynättyäni saattaisin pitää miestä jopa kohtuullisena korvaajana N. Mikkolalle (jolla on ikuisesti paikka Jokeri-sydämessäni). Turunen on selkeästi erittäin motivoitunut. Hän halusi siirron Jokereihin ja haluaa voittaa mestaruuden. Hän tietää, että siihen ei ole enää montaa mahdollisuutta uran aikana. Lisäksi Läntisen roudari on ollut pistepörssissä toissa kaudella 8. ja viime kaudella 11. Ei ihan turhia saavutuksia "kääpiölle". Lisäksi meriitiksi laskisin toimimisen Elorannan valmentamassa joukkueessa. Siellä jos missä on vaadittu kurinalaista peliä. Ei siis liian vaikeata sopeutua Summasen vaatimuksiin. Aalto ja Banham tiedetään takuuvarmoiksi suorittajiksi. Runkosarja menee varmasti kohtuullisesti, mutta tärkeissä peleissä nämä kaksi ovat varmoja valtteja.

Kolmoseen heittäisin ketjun Valtonen-Sihvonen-Bergenheim. Jälleen olisi loistava veto antaa vastuuta Valtoselle, joka on jatkuvasti parantanut kiekollista osaamistaan. Tomekin kohdalla voidaan olla varmoja, että onnistuminen ei ainakaan jää kiinni asenteesta ja sydämestä. Sihvonen ei kuulu suosikkeihini, liittyen ehkä julli-taustaan, mutta mennee kolmosen sentterinä ja puurtajana. Bergenheimille voisi antaa näytön paikan. Poika on todella lahjakas, mutta ei varmaankaan vielä ensi kaudella lyö itseään läpi ratkaisijana. Jokainen pelattu peli tuo häntä kuitenkin lähemmäksi SM-liigan huippua. Aiheuttaa nopeudellaan sopivaa sekasortoa vastustajassa.

Nelosketjuun laittaisin kolmikon Pesonen - M. Ruutu - Voutilainen. Rouhintavoimaa, asennetta ja nopeutta riittää. Jonkinlaista yllätyksellisyyttäkin on sekä Pesosella että Voutilaisella. Kumpikin voi jopa tunkeutua hierarkiassa korkeammallekin, mikäli kehitys jatkuu.

Valitettavasti en löydä tällä hetkellä paikkaa Tomi Mäelle muuta kuin 13. hyökkääjänä.

Yhteenveto kokoonpanosta:

Peltonen - Pakaslahti - Laine, Mikkola - Strömberg
Turunen - Aalto - Banham, Vallin - Helenius
Valtonen - Sihvonen - Bergenheim, Tukio - Malmivaara
Pesonen - MRuutu - Voutilainen, Kankaanperä

Kuten sanottu, jos jollakin osa-alueella mättää, ulkomaalaispaikkoja on avoinna pilvin pimein.
 
Viimeksi muokattu:

jpp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Ihan hyvä

Varsin hyvältä minusta tuo narripakka näyttää. Ei ole hyvä olla liikaa tähtiä, kuten 1997-1998 huomattiin. Toki sekä puolustukseen että hyökkäykseen yhtä taituria kaipaisi, mutta kuten todettu, neljä ulkomaalaispaikkaa on vielä auki. Heleniuksen paluu on loistava juttu ja toivottavasti Ströbä on kunnossa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mielenkiintoista on se että ulkomaanpaikkoja on täytetty nyt vasta yksi.Viime vuosinahan Virmanen on parhaat ulkomaalaiset hankkinut muista liiga-seuroista joten on mukava nähdä kuinka hän onnistuu syksyllä hankkimaan pelaajia jos on tarve.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti mixu
Mielenkiintoista on se että ulkomaanpaikkoja on täytetty nyt vasta yksi.Viime vuosinahan Virmanen on parhaat ulkomaalaiset hankkinut muista liiga-seuroista joten on mukava nähdä kuinka hän onnistuu syksyllä hankkimaan pelaajia jos on tarve.

Aivan, tämä on aiheellinen kysymys. Viime kaudella skouttauksista kuitenkin onnistuivat Brooks ja Ram. Myös Cowie oli hyvä hankinta, joka kuitenkin joutui olosuhteiden pakosta väistymään Machuldan tieltä. Virmanen on minusta oppinut hieman vuosien varrella.

Se, miten mahdolliset ulkomaalaishankinnat syksyllä tai myöhemmin kaudella enää onnistuvat, on tietenkin täysi arvoitus. Mutta niin se on muillakin joukkueilla. Saadaanko skoutattua Nemirovski vai Scissons?
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vakiolle

Ja aina tarvitaan myös hitusen onnea kun kesken kauden pelaajia hankitaan,se on nähty vuosien varrella.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Virmanen pelaa sellaista peliä, missä voi vain voittaa. Ei sopimuksia keväällä sellaisten kanssa, jotka NHL voi kesällä viedä. Siksi ulkomaisia on nyt vain yksi. Loppukesästä saa sitten niitä kavereita, jotka jäävät esim. tryout-campien jälkeen ilman diiliä. Viime vuonna mm. Thomas, Schaefer, Kohn, Joseph, Stapleton...

Perkele, mähän kehun Virmasta. Mutta pakko, kun aihetta on.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Viestin lähetti JHag
Virmanen pelaa sellaista peliä, missä voi vain voittaa. Ei sopimuksia keväällä sellaisten kanssa, jotka NHL voi kesällä viedä. Siksi ulkomaisia on nyt vain yksi. Loppukesästä saa sitten niitä kavereita, jotka jäävät esim. tryout-campien jälkeen ilman diiliä. Viime vuonna mm. Thomas, Schaefer, Kohn, Joseph, Stapleton...

Perkele, mähän kehun Virmasta. Mutta pakko, kun aihetta on.

Mutta ei yllä mainituista ketään ollut lopulta mikään sateentekijä ja esim:Schaefer ja Joseph todellisia pettymyksiä plauofseissa.Thomas ei päässyt lopussa enää maaliin ja Kohn sekä Stapleton hyytivät kalkkiviivoilla...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti mixu


Mutta ei yllä mainituista ketään ollut lopulta mikään sateentekijä ja esim:Schaefer ja Joseph todellisia pettymyksiä plauofseissa.Thomas ei päässyt lopussa enää maaliin ja Kohn sekä Stapleton hyytivät kalkkiviivoilla...

Verrattuna esim. Ciprussiin, Kobezdaan, Podkonickyyn, Scissonsiin etc. nämä kaverit olivat suoranaisia sprinklereitä.

Mutta mennyt on mennyttä ja katse tulevaan. Pointti on se, että NHL:stä saa loppukesästä ja vielä syksylläkin ONNISTUNEELLA scouttauksella hyviäkin pelaajia. Ugh!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti JHag
Virmanen pelaa sellaista peliä, missä voi vain voittaa. Ei sopimuksia keväällä sellaisten kanssa, jotka NHL voi kesällä viedä. Siksi ulkomaisia on nyt vain yksi. Perkele, mähän kehun Virmasta. Mutta pakko, kun aihetta on.

Juuri näin. Ja huomaa myös, että ei sopimuksia/uutisia sopimuksista sellaisten kanssa, jotka NHL luultavasti/mahdollisesti vie eli TRuutu (80 %) ja Haakana (90 %)sekä Brooks (50 %). Brooks haluaisi jatkaa Jokereissa, mutta vielä jatkoakin enemmän pelata NHL:ssä ja tähän hänellä on hyvän viime kauden ja loistavien playoffien jälkeen realistiset mahdollisuudet. Jokereiden ensi kauden nippua on helppo täydentää kesän ja syksyn aikana 1-2 vahvistuksella. Joten ainakin tässä vaiheessa preseasonia asiat näyttäisivät olevan hanskassa. Mikä ei ole lainkaan hassumpi juttu.

Näillä näkymin mun tietojen mukaan Hentunen, Kapanen, Nieminen ja Ylönen pyrkivät kaikki jatkamaan Pohjois-Amerikassa ja Nummelin taas jatkaa Sveitsissä. Rosa on tällä hetkellä Pohjois-Amerikassa hänkin ja etsii sieltä pelipaikkaa. Kuten jo viikko sitten kirjoitin, Jokereiden kanssa Rosa ei ole jatkosta neuvotellut.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kuten Jatkoajan ansiokkaassa raportissa todetaan Ströba saa tehdä vielä paljon duunia päästäkseen nykyiselle SM-liigan tasolle. Ströba tosiaan kuuluu siihen unohtumattomaan 90-luvun porukkaan Oton, Teemun, Keken, Vaden ja kumppaneitten kanssa, mutta nykyinen kunto on ainakin minulle täysi arvoitus. Tervetuloa kuitenkin takaisin ja jouluun mennessä nähdään missä mennään.
Sihvosen AIK aika on mennyt myös minulta hieman ohi eli miten kaveri pärjäsi siellä. Jos häntä on ajateltu TRuudun korvaajaksi, niin aika isoihin saappaisiin astuu.
Tuskinpa kuitenkaan Ströbaa on hankittu vain vanhojen aikojen takia, vaikka kausareitten myyntiin tämä varmasti vaikuttaakiin. Enkä myöskään jaksa uskoa, että Sihvonen hankittiin vain naapurin ärsyttämiseksi. Mielenkiintoisia seurattavia molemmat ensi kaudella.
Ja Turuselle pitää tehdä tiedoksi, että Jokereihin ei tulla Kannun vaan Pojan takia. :)
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Poika? Sehän on Turussa. Eikös Ilmalassakin tunneta Kannu a.k.a Kattila?
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Viestin lähetti JHag
Poika? Sehän on Turussa. Eikös Ilmalassakin tunneta Kannu a.k.a Kattila?
Poika on kyllä tullut kotiin turuntietä harharetkiltään. Kattila taas on se missä keitetään mm. nakkeja.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Pete 62

Poika on kyllä tullut kotiin turuntietä harharetkiltään. Kattila taas on se missä keitetään mm. nakkeja.

Olkoon näin. Kannu meille, Poika teille? Hieno suunnitelma....mutta ei helvetti, kun niitä on vain yksi kuitenkin
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Poika täytti 10-vuotta tänä keväänä ja tuli juhlan kunniaksi kotiin!
Kyllähän nimeä Poika alettiin käyttämään keväästä -92 lähtien.
 

karalahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viestin lähetti hull16
Poika täytti 10-vuotta tänä keväänä ja tuli juhlan kunniaksi kotiin!
Kyllähän nimeä Poika alettiin käyttämään keväästä -92 lähtien.

Poika kuoli kiukaalla 98, joten nykyinen nimi on kannu;)
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti karalahti
Poika kuoli kiukaalla 98, joten nykyinen nimi on kannu;)
Eikun teidän "possu"-porukka rikkoi sen feikki kopion :) :D

Edit: Niin ja SM-Liiga samalla päätti, että se oli sitten teitin viimeinen kerta kun saitte mestaruuden :D
 

Hacki

Jäsen
Suosikkijoukkue
i f k
Onneksi olkoon!

Onneksi olkoon rakas naapuri, saitte Toni "0+0, metrin päästä kaksi ohi" Sihvosen!!

nyt alkaa hyökkäyspeli toimimaan! Rosa meille vaihdossa niin puntit ovat tasan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös