Jokerit 2002-2003

  • 359 732
  • 3 490

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Handzus11
Niin voidaanhan kuvitella että jos ei hyökkäysosasto vahvistu monen pelaajan toimesta, olisi hyvä mahdollisuus nostaa jo vuoden tai pari mukana pyörineitä junnuja kuten Laine ja Bergenheim kokeneempien pelaajien rinnalle. Jos nyt ajatellaan vaikka että Bergenheim pääsisi pelaamaan esimerkiksi Aallon rinnalle niin ainakin Seanilla olisi loistopaikka kehittyä ja näyttää osaamistaan hyökkäävässä ja paljon peliaikaa nauttivassa kentässä. Tämä vaihtoehto tietysti rakentuu siihen että silloin olisi koko joukkueen menestys kiinni myös siitä, miten nuoret pystyvät ison roolin täyttämään.

Itse olisin valmis tähän. Tottakai pitää hankkia joku vahvistuskin, mutta rohkeasti vaan esimerkiksi Bergenheimille peliaikaa hyvästä hyökkäävästä kentästä. Siinä olisi tilaisuus näyttää osaamisensa ja uskoisin tulostakin tulevan. En tarkoita kuitenkaan sitä, että ketään ei hankita ja kaikki korvataan junnuilla mutta kyllä jonkun paikan voisi jättää näille nuorille sieltä 1-2 kentästäkin. Rohkeasti vaan, palkittiinhan se Lehtosenkin peluuttaminen keväällä...

Samalla saisi mahdollisesti joku uusi mahdollisuuden pelata 3-4 kentässä joitakin pelejä ja olisi taas seuraavalla kaudella valmiimpi suurempiin "saappaisiin".

Puolustus kyllä vaikuttaa ihan vahvalta tällä hetkellä mikäli nyt huhutut pelaajat pitävät paikkansa.
 

Tökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rudy

Nii Jarkko ilmeisesti seurustelee suomalaismalli Nina Kurkisen (?) kanssa, joka hakee uraa Amerikasta. Mahtaakohan olla vaikutusta tälläkin.

Jostain juorulehdestä sen muuten luin hammaslääkärille pääsyä odotellessa :D

cobol, entäs Toni Dahlman? onko häneen oltu yhteydessä?
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Rudy

Viestin lähetti Tökö Pöbö
cobol, entäs Toni Dahlman? onko häneen oltu yhteydessä?

Ainakin agentin välityksellä. Kyllä Virmanen on jokaisen mahdollisen ja mahdottomankin käynyt läpi. Kuten pitääkin. Mutta jos Rosa jää, ainoastaan TRuutu pitää korvata hyökkäyksessä. Tuo alakerta tässä askarruttaa ja erityisesti maalivahdit. Yläkertaan meille tsaattaa vielä tulla sittenkin jokunen suomea puhuva kaveri vaikkapa Sveitsistä :D

Ja uusimman huhun mukaan joukkueeseen tulee pelaaja/pelaajia myös Ruotsista, kansallisuudeltaan ruotsalaisia. Eli katseet on kääntymässä ison veden takaa pienemmän veden taakse.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Saas nähdä kuinka Kapasen Niko suhtautuu Jokereissa pelaamiseen. Silloin kun mies siirtyi Hämeenlinnasta Tepsiin oli ilmassa ajatus mihin vain mutta ei Jokereihin. Teksti oli muistaakseni jossain lehdessä.
En tiedä mitä olette miehille tehnyt mutta Seba Sulku oli siis jo toinen Kerholainen joka näin sanoi.

Joku ei täällä huolisi Nikoa joukkueeseenne. Täytyy vain todeta että kaveri on todella hyvä omanpään pelaaja. Pelikäsitys on mielestäni huippua. Pienestä koostaan huolimatta tasapaino pysyy. Tykkää ja osaa taklatakin kovaa, ehkä vähän harvakseltaan. Jotenkin tyyliltään halvan miehen Saku Koivu.

Tänne kelpaa kyllä.:D
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti roman
Saas nähdä kuinka Kapasen Niko suhtautuu Jokereissa pelaamiseen. (...) Täytyy vain todeta että kaveri on todella hyvä omanpään pelaaja. Pelikäsitys on mielestäni huippua. Pienestä koostaan huolimatta tasapaino pysyy. Tykkää ja osaa taklatakin kovaa, ehkä vähän harvakseltaan. Jotenkin tyyliltään halvan miehen Saku Koivu. Tänne kelpaa kyllä.:D

Kelpais mullekin, mutta eipä ole käytettävissä ilmeisesti hänkään.
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Ei Sveitsistä montaa suomea puhuvaa pelaajaa tule. Ei ainakaan yläkertaan. Yksi vaihtoehto sieltäkin tosin löytyy....
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti ennustaja
Ei Sveitsistä montaa suomea puhuvaa pelaajaa tule. Ei ainakaan yläkertaan. Yksi vaihtoehto sieltäkin tosin löytyy....

Kraak. Mutta on kysyntää muuallekin. Aurajoki ainakin.
 

Tökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kraak kraak. Varis-Aalto-Banham vois olla kova sana.

Ja pitääpä vielä muutama juttu kysästä. Eli Hannes Hyvösen tilanne? ja entäs Pasi Nielikäinen? Ässät julkisti tossa uusia sopimuksia, mutta eipä ollut Pasin nimeä listassa.
 
Viimeksi muokattu:

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Kraak, kraak !

Ruotsista voisi kokeilla vaikka AIK Niklas Angeria. Muita nimiä en lähde ainakaan vielä arvailemaan, koska en tiedä ruotsalaisten pelaajien sopimustilanteita. Paljon kiinnostavia pelaajia Ruotsista kuitenkin löytyy. Se on sitten eri asia miten Summanen tulisi toimeen ruotsalaisten pelaajien kanssa. Juhlin, Nilsson...
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Varis pitäisi ehdottomasti saada ensi kauden Jokereihin, kotimaisia pistepörssin voittajaehdokkaita ei kuitenkaan pyöri jaloissa kerjäämässä Jokeri-sopimusta ja Petehän on oma mies. Kyllä hänelle on paikka ykkös- tai kakkosketjussa. Variksen tullessa ja Rosan ja Banhamin jatkaessa kaksi ensimmäistä ketjua olisivatkin valmiit. Ulkomaalaispaikkoja säästyisi ykkösmaalivahdin ja ykköspakin palkkaamiseen ja niiden jälkeenkin jäisi vielä yksi paikka, jos jollekin täytyy kesken kauden etsiä korvaaja tai syksyllä tulee joku kova nimi NHL:stä Suomeen. Varis on ratkaisija, Varis on suomalainen ja Varis on jokeri. Jokeri se on porilainenkin jokeri. Kannattaa maksaa isohkokin summa.

Bergenheim voi kehittyä jossain muualla, Jokerit tavoittelee mestaruutta joka kausi eikä silloin voida riskeerata tuollaisiin kokeiluihin kun kerran on rahaa hankkia varmoja onnistujia. JOS Jokerit hyötyisi kehittämisestä, olisin toista mieltä, mutta Bergenheimin kaltainen kaveri viedään välittömästi NHL:ään, jos hän Jokereissa onnistuu. Sinänsä hyvä, että Bergenheim pääsee NHL:ään onnistuneen kauden jälkeen, mutta Jokereille siitä ei ole hyötyä. Kolmosketjuun voisi ihan hyvin harkita ja antaa satunnaisesti ylivoima-aikaakin, jos onnistuu hyvin. Jos ei kolmosessa onnistu niin ei onnistu, se ei joukkuetta kaada. Ei hänelle tai kenellekään muulle vastaavassa tilanteessa olevalle kuitenkaan pidä antaa paineita menestyksestä, kolmosketju on tärkeä osa joukkuetta, mutta paska kaadetaan kahden ensimmäisen ketjun päälle. Ja Jokereissa sitä paskaa tulee paljon, ellei voiteta mestaruutta. Varmasti siitä saa osansa, jos kerran saa vastuuta. Parempi, että niissä ketjuissa pelaa kokeneita pelimiehiä jotka ovat tottuneet paineisiin.

Voi olla, että Bergenheim tekisi 25 maalia Aallon ketjussa ja ratkaisi osaltaan mestaruuden Jokereille, mutta on huomattavasti todennäköisempää, että Petri Varis tekee näin.
 

bsb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers& WHUFC
kaverini Arska(nimi muutettu)

kertoi mulle,että se oli törmänny taas hallilla agentteihin ja ne oli puhelimessa keskustelle jonkun Sohvin(tai jotain sinnepäin) ja Liuksen kanssa.Sohvi kuullostaa tyttöystävältä ja ton futarinkin mä muistan...Lahesta?
 
Suosikkijoukkue
Ykkönen on Jokerit HCja FC Liverpool, hyvänä kak
Re: Re: Re: Jarkosta tai siis Nikosta

Viestin lähetti TheAnimal


Siitä voidaan täällä netissä väitellä loputtomiin, että kuka sanoi, mitä sanoi ja missä sanoi. Totuus on kuitenkin, että Jokerit tarjosi sopimusta Mikkolalle, hyvää sopimusta. Se on 100% fakta, jota ei varmasti yksikään asianomainen kiistä. Täyttä puppua on muuta väittää, kun se ei kerran ole totta.

Mikkolan sopimuksen julkistamisesta on Turun Sanomissa tänään aika oikeenosuva kirjoitus:
"Mestari Jokereista

Ruutirulla Mikkola juhli muutama viikko sitten Jokerien riveissä Suomen mestaruutta. Jokerit olisi halunnut pitää lietolaisen hintaan mihin hyvänsä, mutta perhesyyt ja veri vetivät takaisin kasvattiseuraan.
- On ilo palata TPS-paitaan. Hienoa tulla kotiin, kun siirto lähti vielä valmennuksen puolelta, hehkuttaa Mikkola"

Niinpä niin, sinä se lauot totuuksia ála Turun Sanomat / Liesmäki.
Siinä sulla onkin oikea totuuden torvi, huh huh! Sitten tulet puhumaan jotain, että hyvä se on netissä puhua jne jne.
Mitä sinä tiedät noista soppareista? Tuntuu kuin et mitään? Mitä luulisit Nikon sanovan kun on tehnyt sopimuksen Turkuun? "Mä otin tän ku mua potutti Jokereiden tyyli"??? Niinkö? Voi turhuuksia turhuus, ota nyt poika järki käteen, äläkä tule tänne sanomaan muille:

"Siitä voidaan täällä netissä väitellä loputtomiin, että kuka sanoi, mitä sanoi ja missä sanoi. Totuus on kuitenkin, että Jokerit tarjosi sopimusta Mikkolalle, hyvää sopimusta. Se on 100% fakta, jota ei varmasti yksikään asianomainen kiistä. Täyttä puppua on muuta väittää, kun se ei kerran ole totta.

Mikä helvetin totuutta yksinoikeudelle puhuja luulet olevasi? Oikea Stasin sekund versio! Halvinta ja mieleltään köyhintä on tulla sanomaan toiselle että mulla on tutuus, mutta voithan sinä muuta puhua jos haluat. Typerää, todelle typerää!

Näyttää kuin puhuisit mutua totuutena, vai onko sulle todella jotain muuta kuin TS.n lausunto kirjoituksiesi tukena????

...tuuntunu tollasiin!
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jäitä hattuun

No niin, eiköhän anneta jo Niko Mikkolan siirron olla ? Niko pelasi Jokereissa hyvän kauden ja oli yksi tärkeistä lenkeistä mestaruuden saavuttamiseksi. Kiitos Niko. Nyt Niko päätti lähteä Tepsiin ja turkulaiset ovat syystäkin tyytyväisiä, saivat hyvän pelurin ja tervetulleen paluumuuttajan. Onneksi olkoon.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Pasi The Mielipuolikainen ei ole tehnyt diiliä Ässien kanssa? Mielenkiintoista......Pasi on kyllä itse puhunut myös ämerikkojen alasarjoista, ECHL:stahan se tulikin. Lisäksi kaverilla on viikon tryout Omskin leirillä heinäkuussa, jos mennä haluaa. Venäläiset ihastuivat oitis Pasiin hänen otettuuaan reippaasti yhteen heidän poliisinsa kanssa Ässät-Omsk -ottelussa. Mutta jos Pasi pelaa SM-liigassa eikä seura ole HIFK (tämä on varmaa), eikä Ässät, niin minusta Jokerit on todennäköisin vaihtoehto näiden jälkeen. Myös Tappara on ollut kiinnostunut Pasista, mutta täytyy tsekata, että ovatko vieläkin.

Hannes jäänee NHL:ään yrittämään. Jos ei, niin HPK ja Kärpät vahvoilla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti JHag
Mutta jos Pasi pelaa SM-liigassa eikä seura ole HIFK (tämä on varmaa), eikä Ässät, niin minusta Jokerit on todennäköisin vaihtoehto näiden jälkeen.

No niin. Jokerit alkaakin olemaan kasassa ensi kautta varten :D
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti cobol


No niin. Jokerit alkaakin olemaan kasassa ensi kautta varten :D

-Niinpä! Jos näin käy, niin varaa paikka mulle Jokerit-TPS matseihin;)
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tässäpä teitin kauden 2002-03 joukkue. Vakiokädestäennustajani madame Castanjet taikoi nämä kentät kristallipallostaan:

Jaroslav Hlinka - Petri Pakaslahti - Viktor Ujcik
Frank Banham - Antti Aalto - Ville Peltonen
Toni Dahlman - Toni Sihvonen - Jussi Pesonen
Tomek Valtonen - Pasi Tuominen - Jukka Voutilainen

Petteri Nummelin - Antti-Jussi Niemi
Ari Vallin - Sami Helenius
Arto Tukio - Ilkka Mikkola
Markus Kankaanperä - Olli Malmivaara

Kari Lehtonen/Markus Helanen

Täältä... hik... tähän

Luu2.
 
Suosikkijoukkue
Ykkönen on Jokerit HCja FC Liverpool, hyvänä kak
Kiitos - HIK - kelpaa

Viestin lähetti Luu2
Tässäpä teitin kauden 2002-03 joukkue. Vakiokädestäennustajani madame Castanjet taikoi nämä kentät kristallipallostaan:

Jaroslav Hlinka - Petri Pakaslahti - Viktor Ujcik
Frank Banham - Antti Aalto - Ville Peltonen
Toni Dahlman - Toni Sihvonen - Jussi Pesonen
Tomek Valtonen - Pasi Tuominen - Jukka Voutilainen

Petteri Nummelin - Antti-Jussi Niemi
Ari Vallin - Sami Helenius
Arto Tukio - Ilkka Mikkola
Markus Kankaanperä - Olli Malmivaara

Kari Lehtonen/Markus Helanen

Täältä... hik... tähän

Luu2.

HIk, kuulostaa varmalta mestarijoukkueelta, mutta kun -HIK- tollasta ei takatukka ja leuaton osais ikinä kasata - RÖYH-.
Osaiskohan ne -HIK- lukee edes Jatkoaikaa. Tuskin -PRKL- -HIK-
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Jarkosta tai siis Nikosta

Viestin lähetti Töölön Vesa
Niinpä niin, sinä se lauot totuuksia ála Turun Sanomat / Liesmäki. Siinä sulla onkin oikea totuuden torvi, huh huh!

Se oli yksi viittaus julkisuudessakin olleeseen lähteeseen, jossa myös haastateltiin Mikkolaa. Se on jo pirun paljon enemmän kuin sinun höpinäsi laivapuheista.

Mitä sinä tiedät noista soppareista? Tuntuu kuin et mitään?

Tunnen henkilökohtaisesti Virmasen. Juuri hänet, jota sinä niin raivokkaasti idiootiksikin täällä olet kutsunut yhdessä Harkimon kanssa. Sanotaanko nyt niin, että minä luotan Virmaseen jonkin verran enemmän kuin "Töölön Vesaan" täällä, joka haukkuu suut ja silmät täyteen täällä esimerkiksi niitä henkilöitä, jotka oikeasti asioista ovat olleet päättämässä.

Jokainen tietysti päättää ihan itse, että keneen luottaa ja keneen ei luota. Mikkola pelasi erittäin hyvän kauden, joten se nyt pitäisi olla jo itsestäänselvyyskin, että miehelle sopimusta tarjottiin.

Siitä vaan käymään Nyyrikintiellä, mene kysymään face-to-face idiootiksi kutsumaltasi henkilöltä, että mikä asiassa on totuus.

Mikä helvetin totuutta yksinoikeudelle puhuja luulet olevasi? Oikea Stasin sekund versio! Halvinta ja mieleltään köyhintä on tulla sanomaan toiselle että mulla on tutuus, mutta voithan sinä muuta puhua jos haluat. Typerää, todelle typerää
...tuuntunu tollasiin!

Lääkäriltä voisi löytyä apua krooniseen vitutukseesi. Sen verran moni asia sinua näyttää vituttavan. Yllättävää kyllä, kun Jokerit on monen vuoden jälkeen voittanut juuri äskettäin Suomen mestaruuden.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Luu2
Tässäpä teitin kauden 2002-03 joukkue. Vakiokädestäennustajani madame Castanjet taikoi nämä kentät kristallipallostaan:

Jaroslav Hlinka - Petri Pakaslahti - Viktor Ujcik
Frank Banham - Antti Aalto - Ville Peltonen
Toni Dahlman - Toni Sihvonen - Jussi Pesonen
Tomek Valtonen - Pasi Tuominen - Jukka Voutilainen

Petteri Nummelin - Antti-Jussi Niemi
Ari Vallin - Sami Helenius
Arto Tukio - Ilkka Mikkola
Markus Kankaanperä - Olli Malmivaara

Kari Lehtonen/Markus Helanen

Täältä... hik... tähän

Luu2.

Näin tulevan vappusen kunniaksi sen verran, että Miroslav Hlinka ei sitten tule. Hänen tilallalleen on kiinnitetty 1+1 periaatteella hirvittävän väännön jälkeen Pasi Nielikäinen. Muuten joukkue onkin kuosissa ja esitellään ensi perjantaina. Hik? :D :cool:
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Dallu?

Onkos Toni Dahlmanista ollut jotain paluupuheita vai? Miksi tulossa takaisin, kun lähti NHL:ään sillä asenteella, että eka vuosi alasarjoissa ja tokana ruvetaan vasta tsiigaamaan NHL-kuvioita...vielä kun R. Summanen on valmentajana, niin uskoisin, että Jokerit on viimeinen vaihtoehto kyseiselle herralle. Ei nimittäin tainut Dallulle jäädä mikään turhan kepeä kuva tästä Summasen pojasta.

Lähde tälle hommalle on ihan herra Dahlman itse, koska sen mukaan Ottawan Kekäläinen hänestä draftin otti, koska Dallu oli valmis pelaamaan farmissa ekan vuoden.
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viestin lähetti cobol


Näin tulevan vappusen kunniaksi sen verran, että Miroslav Hlinka ei sitten tule. Hänen tilallalleen on kiinnitetty 1+1 periaatteella hirvittävän väännön jälkeen Pasi Nielikäinen. Muuten joukkue onkin kuosissa ja esitellään ensi perjantaina. Hik? :D :cool:

Jaa...No entäs sitten toi JAROSLAV Hlinka, jota ketjuihin ehdotin, röyh...*laatta*?!
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti Luu2


Jaa...No entäs sitten toi JAROSLAV Hlinka, jota ketjuihin ehdotin, röyh...*laatta*?!

Sopimus Kloteniin ensi kaudeksi ja on muuten keskushyökkääjä, ei laituri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös