Pelotteena Helge - Nielikäinen parivaljakko on toki Suomen tasolla samassa joukkueesssa jotain käsittämätöntä.
Mua kiinnostaisi joskus nähdä tai edes kuulla konkreettinen esimerkki tällaisen SM-liiga pelotteen (en laita lainausmerkkeihin, vaikka mielessä oli) toimivuudesta. Fanit korostavat paljon näitä oman joukkueensa nyrkkisankareita, mutta mikä on niiden todellinen hyöty?
Show-tappelut tyyliin Helenius-Virtanen, VdB-Nielikäinen jne. ovat sinänsä ihan vänkiä. Onnistuneet noudot Helenius-Ustrnul ovat myös ihan kiinnostavia. Oikea käämien palaminen pelitapahtuman johdosta vasta tunteita nostattaakin. Tosin silloin yleensä aloittavana osapuolena ei ole se jengin kovin kaveri, which is nice.
Sen tiedän, että kotisohvapsykologia löytyy joka kirjoittajasta, ja pelin tapahtumia ja tekemättä jättämisiä tulkitaan samaa vauhtia kuin Petteri Sihvonen päättelee matsien lopputulokset valmentajien pelikirjojen pohjalta.
Päättyneellä kaudella Jokereiden tähtipelaajia vastaan pelattiin pikkusikaa ja vähän isompaakin possua, kuten Kellerin huitomiset Leinon näpeille. Mielestäni on jonkinlainen illuusio, että nyrkkisankari liigajoukkueessa rauhoittaa vastustajan ylilyönnit. Eiköhän se ole se oman joukkueen kova pelitempo ja peliaggressiivisuus (= todellinen kovuus) joka lyö luun kurkkuun.
Itse pidän tappeluita lieveilmiöineen (fanien vaahtoamiset jne.) vähän huvittavana osana SM-liiga -jääkiekkoa, enkä suoraan sanoen pidä pelkkää nyrkkisankaria kovinkaan tarpeellisena. Onneksi Helenius osoitti kauden mittaan osaavansa pelata simppeliä peruspeliä tarpeen vaatiessa.
Nyt tämän viestin kirjoittamisen aikana Cobol ja Tuomas toivatkin esille, että Nielikäinen osaa myös taklailla, ja pelotteen rooli on vain yksi osa kokonaispaketista. Toivottavasti valmennus roolittaa jengin kerrankin fiksusti, että jokaisella ketjulla ja pelaajalla on selkeä tehtävä kaukalossa. Pelotteena istuminen ei ole mikään tehtävä.