Mielenkiintoinen kausi tulokasvalmentajilla takana. Itse lähden purkamaan kautta sen eri "aikakausien" kautta. Tapahtumiahan on ollut kuin paremmassakin hollywood-elokuvassa.
Harjoituskausi:
Jokerit sai kauteen mahdollisimman kummallisen lähdön 1.9. tapahtumien vuoksi. Ympärillä kiehui ja kuohui, poliisit tutkivat ja koirat haukkuivat. Karavaani kuitenkin kulki.
Syyskausi ennen NHL-äijiä
Lämsän ja Tomekin palattua pelikiellosta alkoi Jokereiden peli löytää ne oikeat raiteet. Kaikenkaikkiaan tämä oli se hetki, joka valoi eniten uskoa hyvään menestykseen tällä kaudella. Loukkaantumisista huolimatta peli pyöri todella vauhdikkaasti, näyttävästi ja tehokkaasti. Pahinkin nillittäjä oli sitä mieltä että Jokerit pelaa sekä voittavaa, että kaunista lätkää. Juuri niinkuin Jokereissa pitääkin. Vielä kun joukkue nousi monta kertaa tappioasemasta voittoon alkoi jo näyttää siltä että meillä oli joukkue eikä vain nippu taitavia pelaajia. Tässä täytyy myös muistaa että Jokereiden joukkue oli harvinaisen hyvin kasassa edelliskauden jäljiltä, seikka joka varmasti auttoi muita, vielä omaa peliään hakevia, joukkueita vastaan. Valmennuksen ote näytti väkevältä ja pelin kulkiessa on helppo valmentaa.
NHL-apujen aika
Vaikka pelillisesti ja tuloksellisesti tämä aikakausi oli täydellisen ihanaa katsottavaa, valettiin tänä aikana suuri osa niistä nauloista joilla tänään Raumalla ulos kannetun joukkueen arkku naulattiin kiinni. Nuoret valmentajat antoivat Karlssonin ylivoimaisen taidon ajaa joukkuepelin yli ja yksilötaito ajoi joukkuepelin ohi. Vaikka joukkue voitti, tulivat voitot Karlssonin ja loistavassa vireessä olleen Ilari Filppulan ansiosta. Itseasiasa monena iltana nyt pleijareiden jälkeen joidenkin parjaama Filari oli täysin ylivoimaisesti paras kenttäpelaaja. Iso tunnustus kun Kungen Erik oli myös askissa. Myös Moseksen maalivainu oli kohdillaan. Tässä vaiheessa nuoret valmentajat tekivät virheen ja toivottavasti oppivat ettei yksikään pelaaja voi olla joukkuetta suurempi.
Runkosarjan loppunilkutus
Änäriapujen poistuttua alkoi tämän kauden vaikein vaihe. Peli ei kulkenut, loukkaantumiset vaivasivat kärkiäijiä ja valmennus turvautui runkosarjan voittoon tähtäävään puolustavampaan pelityyliin. Karlssonin taikatemppuihin tottuneet fanit tuskailivat maalinteon ja hyökkäyspelin romahduksella. Vielä kun Eaves menetettiin (lähes) lopullisesti Europelin taklaukseen ja Filari loukkaantui, oli joukkue todella vaikeassa paikassa. Paikkaamaan hankittu Winchesterkin loukkaantui ja valmennus joutui parsimaan ketjut kasaan parhaansa mukaan. Vihjailtiin että Jokerit oli treenannut kovaa ja jalat olivat tukossa. Tämä voi olla totta, mutta myös maalinteko oli vaikeaa ja tuntui että tekemisestä puuttui rentous. Muut joukkueet olivat scoutanneet Jokereiden pelin ja varsinkin hyvin karvaavat joukkueet tukkivat Jokereiden pelin täysin. Kaikesta huolimatta valmennus onnistui tempuissaan juuri ja juuri tarpeeksi hyvin, että Jokerit onnistui kuin onnistuikin viemään runkosarjan voiton.
Pleijarikatastrofi
Runkosarjan loppu povasi vaikeita peleja pleijareihin, mutta tuskin kukaan osasi aavistaa mitä oli tulossa. Vastassa "väsynyt" Lukko ja ensimmäinen peli voitettiinkin täysin ylivoimaisesti. Sen jälkeen ei oikein mikään onnistunut. Siinä missä syyskaudella tekeminen näytti helpolta, näytti peli nyt hankalta ja Westerlundin ajan perisynti, eli tehottomuus, nosti rumaa päätään. Suurin ongelma oli kuitenkin ykkösveskarin ennennäkemätön sulaminen todella yllättävässä paikassa. Valmennus ja organisaatio olivat ottaneet todella suuren riskin luottaessaan Tuohimaahan kakkosena ja Lämsällä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin peluuttaa Kilpeläistä ja toivoa että Eero saisi pään pois perseestä ennenkuin olisi liian myöhäistä. Ei saanut. Jokereiden hyökkäyspelissä näkyi karmaisevalla tavalla hyökkäävien senttereiden puute. Kaksi äijää saikulla, yksi puolitehoisena ja yksi laidassa. Eli käytännössä Jokerit pelasi koko pleijarisarjan ilman 1. ja 2. sentteriä. Putoaminen Lukolla on todella iso pettymys, mutta samalla koko porukalla väkevä yhteinen kokemus, josta ammentaa ensi kaudelle energiaa. Kuitenkin joukkueen runko pysyy samana, joskin joidenkin pelaajien kohdalla tämä ei ole pelkästään positiivista.
Plussat ja miinukset:
+ Pelitavan sisäänajo, tyyli ja toimivuus.
+ Suhteellisen tasainen suorittaminen, joka toi runkosarjan voiton.
+ Tuomareista ei ikinä itketty.
+ Jos joku alkoi keulimaan annettiin takaisin samalla mitalla.
- Nostettiin Karlsson ylitse muiden ja tuhottiin oma peli.
- YV:tä ei saatu toimimaan ollenkaan.
- Vastustajan opittua pelitavan variaatioita ei löytynyt tarpeeksi.
- Tietyistä yksilöistä ei saatu täyttä tehoa irti. Esimerkiksi Eronen pelasi Jokeriuransa huonoimman kauden. Myöskään Nordlund ei ole kehittynyt pelaajana ollenkaan.
Itse näen että jo tällä kaudella Lämsä & Valtonen esittivät hyvää osaamista ja tämän kauden vaikeudet varmasti ovat vain vahvistaneet osaamista ja henkistä kanttia. Analyyttisenä kaverina Lämsä varmasti osaa keksiä mikä oli joukkueen heikkous ja osaa pyytää sapluunaan sopivia kavereita mukaan. Toivon itse että kaksikko saa jatkaa, koska jos nyt pettymyksen keskellä tehdään äkkipikaisia päätöksiä alkaa kaikki taas ensi syksynä alusta. Jokereilla ei oikeastaan ole varaa valmentajanvaihdokseen, koska Kekäläisen tilallekin täytyy löytää äijä. Jos kaikki organisaation palaset joukkueen ympäriltä vaihdetaan tulee se vaikeuttamaan ensi kautta suuresti. Maalivahtivalmennuksen ja pelaajien henkilökohtaisen valmennuksen kehittämistä Jokereiden tulee kuitenkin miettiä todella isosti, niissä annetaan nyt liikaa tasoitusta muille.
Oma luotto mestaruuteen oli korkeimmillaan syksyllä ennen änärimiehiä. Sitten taas helmi-maaliskuussa olisi sijoittanut Jokerit sijoille 2.-4., koska sekä Tappara että Ässät oli meitä runkosarjan lopussa edellä ja heidän pelinsä oli kuin suunniteltu Jokereiden torpedoimiseen. Kuten myös Lukon, joka pelasi täydellisen sarjan ja voitti ansaitusti.
