Mainos

Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 394 901
  • 7 200

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi? Kuka tuonne viitsii raahautua kun joukkuettakaan kiinnosta pelata kuin 5-15min per 60min. Toisekseen venäläiset kuittaavat Jarin tappiot.

Säästää naapurit korviaan ja Jatkoaika palstatilaa, kun ei jengi ryöpytä pahaa oloaan kotosalla. Ja kerran kaudessa näkee Samba-tyttöjä. Mutta se toki edellyttää, että niitä kausareita ja lippuja ei paineta vielä kauden puoleen väliin saakka vekottimista ulos.
 
Otacon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vieläkö siellä on maskipakko tai käyttääkö suurin osa maskia? itselle ainakin isoin juttu olla tulematta paikalle on se että ei ole kiinnostusta pitää sitä vitun maskia koko tapahtuman ajan kun voi kotisohvaltakin nähdä matsin.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jotain siellä tehdään oikein kun on katsojia. Toista se on niiden futiksen puolella.
Iso ristiriita siihen oliko nyt IS:n? tutkimukseen nähden, jossa kerrottiin suurimmat syyt jättää käymättä matseissa olleen lippujen hinnat ja tuotteen taso. Areenalle pääsee halvemmalla ja lähtökohtaisesti tason pitäisi olla korkeampi. Toki tähän jälkimmäiseen löytynee eriäviä mielipiteitä. Jos Kurri joutuisi markkinataloudessa vastaamaan toiminnasta niin olisin aivan helvetin huolissani tällä hetkellä. Nippa nappa kolmannes kapasiteetista käytössä.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret

Jep. Jokerit Lännen kärjessä ja jullit kyntää. Todella huolestuttavaa, että siellä on selvästi enemmän katsojia.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep. Jokerit Lännen kärjessä ja jullit kyntää. Todella huolestuttavaa, että siellä on selvästi enemmän katsojia.
Sanoisin, että se ei ole huolestuttavaa että siellä on katsojia. Se on mielestäni normaalia. Mutta se on huolestuttavaa, että Areenalla ei samaan aikaan ole. Toki itse pidän tätä aika normaalina syy-seuraussuhteena organisaation sekoiluista. Isot sponssit on jo kaikonneet, nyt katsojat näyttää seuraavan perässä. Lopun alkua?
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Jep. Jokerit Lännen kärjessä ja jullit kyntää. Todella huolestuttavaa, että siellä on selvästi enemmän katsojia.
Jos Jokereiden kotipelit selostaisi Mertsi tai Saukkonen, olisin itsekkin Areenalla joka pelissä.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
No huomenna Ska katotaan paljon väkee mökissä. Tuskin jos jullit ois tänään jotain Saipaa vastaan vetänyt, ois saanut mökkiä täyteen.

Yleisökato on globaali ja joka lajin ongelma tällä hetkellä koronan jäljiltä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
No huomenna Ska katotaan paljon väkee mökissä. Tuskin jos jullit ois tänään jotain Saipaa vastaan vetänyt, ois saanut mökkiä täyteen.

No onhan tämä yleisömäärä nyt ihan saakelin surullinen. Toimistolla voisi jokainen katsoa peiliin, mitä ne oikein tekevät siellä päivät pitkät? Jullit kyntää ja kiekko on aivan karseaa paskaa, mutta silti keräävät reilusti enemmän yleisöä kuin Jokerit.

Hävetkää.
 
Catch22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sanoisin, että se ei ole huolestuttavaa että siellä on katsojia. Se on mielestäni normaalia. Mutta se on huolestuttavaa, että Areenalla ei samaan aikaan ole. Toki itse pidän tätä aika normaalina syy-seuraussuhteena organisaation sekoiluista. Isot sponssit on jo kaikonneet, nyt katsojat näyttää seuraavan perässä. Lopun alkua?
Sekä Jokerit että HIFK ovat pelanneet 3 kotiottelua kun mitkään koronaan liittyvät yleisörajoitukset eivät ole enää olleet voimassa.

Jokereilla yleisö KA näissä kolmessa kotiottelussa:
4781 katsojaa

HIFK:lla yleisö KA näissä kolmessa kotiottelussa:
7069 katsojaa

Lopun alkua? Kyllä.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tai sitten KHL ei vaan enää kiinnosta sekoiluineen.

Tämäpä se ainakin omalla osalla. Ekat pari KHL-kautta oli kausari, sitten tuli siirryttyä irtolippuihin mallia 10 -> 5 -> 3 -> 1 matsia kaudessa trendillä. En tiedä mitä pitäisi tapahtua, että tällä kaudella tulisi edes vakavissaan harkittua peliin lähtemistä. Ehkä jos firman porukka lähtisi niin kyllä sitä tulisi mukaan mentyä iltaa viettämään.

Vaikea nähdä kyllä enää omalta osalta paluuta mukaan tähän KHL-kuvioon. Vaatisi käytännössä koko nyky organisaation räjäyttämistä rahoituksineen, K&V kaksikkoineen, Marjamäen laumoineen ja junnujen peluutuksineen. Ja kaiken näidenkin jälkeen taustalla olisi vielä omat epäkohtansa itse Venäjän ja KHL:n kanssa vaikka Jokerit rakentaisi itsestään kuinka täydellisen version.

Kauhea tunnehan se kalvaa sisällä, koska en minä omaa rakasta seuraani haluaisi vihata, mutta minkäs teet... Suuri unelma, että ennen kun nelikymppisiä tulee vietettyä pääsee korkkaamaan vierasreissulle ihanan KooKoon tai Jukurien kotihallin..
 
Viimeksi muokattu:

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tai sitten KHL ei vaan enää kiinnosta sekoiluineen.
@Valle @SirKepola Tämä. Itse pelit katson kyllä, mutta en enää aina paikan päällä vaikka korttikin hienosti tuli 7 pelin jälkeen. Jokerit on sekoillut niin monella tasolla, että väljähtyneeltä maistuu. Kentällä, penkin takana, toimistolla, mediassa. Gagarin Cupista jauhetaan pelaajien suulla tasaisin väliajoin - vailla toivoakaan päästä edes r2 eteenpäin. Toimiston voimaduo vetelee kaneja hatusta tasaisen varmasti.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Itse olen niin kova livelätkän ystävä etten malta hallilta olla pois. Ymmärrän toki hyvin niitäkin jotkai hallilla käy. Toimisto on aivan sekaisin, varmaan sen Harjavallan Hrutsovin takia. Tuttava esitti aika oleellisen kysymyksen toimistolle jo ennen Tikkurilan harkkapelejä. Vastausta odotetaan edelleen. Aina kun Jokerit joutuu myrskyn silmään, ruutujen ja mikrofonien ääreen astelee Mr Kurri ja yleensä möläytykset tietää -500 henkeä katsojien keskiarvoon. Pelaajahankinnat ei ole ollut myyviä. Mörkön hohto on jo loppunut. No ehkä pari chicagolaista voi tulla Z-junalla Bjöönistä katsomaan.
Marjamäen pelisapluuna jo neljättä vuotta ei varmasti tuo ketään enää hallille. Kasvojen pesu ei epäonnistuneen majupestin jälkeen ole onnistunut. Timeout hokista tekisi hyvää, eiköhän Vierumäeltä joku esinahan venyttely duuni löydy.
 
Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Vieläkö siellä on maskipakko tai käyttääkö suurin osa maskia? itselle ainakin isoin juttu olla tulematta paikalle on se että ei ole kiinnostusta pitää sitä vitun maskia koko tapahtuman ajan kun voi kotisohvaltakin nähdä matsin.
Esim. eilen suositeltiin edelleen maskin käyttöä koko tapahtuman ajan.

Itse toimin suositusten mukaan. Ihmetyttää, että lähes jokaiseen peliin viereeni tulee lippujen kanssa ihmisiä ilman maskeja. Ristiriitainen olo.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
@Valle @SirKepola Tämä. Itse pelit katson kyllä, mutta en enää aina paikan päällä vaikka korttikin hienosti tuli 7 pelin jälkeen. Jokerit on sekoillut niin monella tasolla, että väljähtyneeltä maistuu. Kentällä, penkin takana, toimistolla, mediassa. Gagarin Cupista jauhetaan pelaajien suulla tasaisin väliajoin - vailla toivoakaan päästä edes r2 eteenpäin. Toimiston voimaduo vetelee kaneja hatusta tasaisen varmasti.

Kausari jäi hommaamatta Laten takia. Irtolipuilla tämä kausi. Ei sitä vain osaa olla pois vaikka toivoakaan ei ole mestaruudesta.
 
gamlagubbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Esim. eilen suositeltiin edelleen maskin käyttöä koko tapahtuman ajan.

Itse toimin suositusten mukaan. Ihmetyttää, että lähes jokaiseen peliin viereeni tulee lippujen kanssa ihmisiä ilman maskeja. Ristiriitainen olo.
Itseäkin vähän ihmetyttää että suurin osa ei tosiaan enää maskia matseissa käytä.

Kyllähän Korona tarttuu, vaikka kaksi rokotetta löytyiskin. Vaikkei siitä enää muuta tuliskaan kun flunssa, on se suoraan vähintään viikon saikku, joka saattaa venyä kahteenkin viikkoon.

Itse pidän mielummin maskia, kun riskeeraan 2-3 kertaa kotimatsi viikoilla itseni tuolle parin viikon mahdolliselle saikulle.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No huomenna Ska katotaan paljon väkee mökissä. Tuskin jos jullit ois tänään jotain Saipaa vastaan vetänyt, ois saanut mökkiä täyteen.

Yleisökato on globaali ja joka lajin ongelma tällä hetkellä koronan jäljiltä.

Ei todellakaan ole globaali eikä jokaisen lajin ongelma. Ei edes Suomessa.

Koskee pahasti kotimaista lätkää, mutta etenkin Jokereita. Sekä Liigan että Jokereiden ylimielisyys katsojia kohtaan kostautuu aika pahasti. Turha mennä minkään koronan taakse.

Tätä ei voi enää kukaan Moskovan toriltakaan perustella yhtään mitenkään. Noloa. Kaikille kenkää.

Ja Ifk sentään pyytää lipuista oikeasti maksua. Jokerit jakanut jokaiseen rajoituksettomaan kotipeliin tuhansia ilmaislippuja ja silti ketään ei kiinnosta.

Itseäkin vähän ihmetyttää että suurin osa ei tosiaan enää maskia matseissa käytä.

Kyllähän Korona tarttuu, vaikka kaksi rokotetta löytyiskin. Vaikkei siitä enää muuta tuliskaan kun flunssa, on se suoraan vähintään viikon saikku, joka saattaa venyä kahteenkin viikkoon.

Itse pidän mielummin maskia, kun riskeeraan 2-3 kertaa kotimatsi viikoilla itseni tuolle parin viikon mahdolliselle saikulle.

Jos nyt ei luovu maskeista, saa niitä sitten käyttää koko loppuelämän. Toki jokaisen oma valinta, mutta ei kannata ihmetellä, ettei ihan kaikkia ns. kiinnosta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ja Ifk sentään pyytää lipuista oikeasti maksua. Jokerit jakanut jokaiseen rajoituksettomaan kotipeliin tuhansia ilmaislippuja ja silti ketään ei kiinnosta.

Kröhöm... Tätä väittämää voisin hieman korjata. Jokerit on vähentänyt ilmaislippujen jakamista merkittävästi rajattujen katsomokapasiteettien aikana ja sama meininki on ollut nyt päällä.

Pariin edelliseen peliin kausikorttilaisten on ollut mahdollista lunastaa 1 lippu per ottelu ja sitä ennen oli tuo yksi matsi(?), johon jaettiin yhteistyökumppaneille lippuja. Sen lisäksi tämän viikon kahteen peliin sai yläkatsomosta liput kympillä.

Jos olen käsittänyt oikein, niin nykyisiä yleisömääriä selittää kaksi tekijää: kumppanimyynti on sakannut pahasti ja lippujen hinnat ovat olleet verrattain korkeat. Yrityskausarien myynti on varmasti ollut todella haastavaa, kun parhaalla myyntijaksolla rajoitukset ovat olleet vielä päällä. Myydäänkö noita nyt esim. alennettuun hintaan (koska matseja on jo pelattu), niin sitä en tiedä.

Muutenkin tuo kausikorttimyynti on ollut vitsi. Kun yritän nyt ostaa kausarin, niin päädyn sivulle, jossa sanotaan myynnin olevan päättynyt: Kausikortit Jokerit

Tiedän useita tyyppejä, ketkä ajattleivat ostavansa kausarin kun rajoitukset poistuvat. No valitettavasti se osto ei tuosta enää onnistu. Jokereihin yhteydessä olemalla kyllä onnistuu, mutta sitä ei monte tajua tehdä. Tää on täys farssi ja tää pitäisi fiksata heti. Avatkaa kausarikauppa ja laittakaa myyntiin "loppukauden kausareita". Koska Jokerikortti on ns. pysyvä tilaus, niin samalla tehdään myös myyntiä tulevia kausia varten. Tää on nyt hoidettu todella amatöörimäisesti. Myydään eioota, vaikka oikeasti pitäisi tykittää myyntiä ihan täysillä, koska kapasiteettia kyllä on. Tämä asia pitäisi laittaa kuntoon toimistolla ja nopeasti.

Toinen tekijä, josta mainitsin on noi lippujen hinnat. Tämän päivän peliin halvimmat normaaliliput on 30€/kpl ja kalleimmat 64€. Jullien lauantaipeliin 17,5€ - 48€. Johonkin perus tiistai-keskiviikkopeliin liput on taas suurinpiirtein samoissa hinnoissa, paitsi että ifk:lla on paljon enemmän edullisimman kategorian lippuja myynnissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös