Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 166 341
  • 5 746

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ok.

Mun mutsi on riskiryhmää harvinaisen sairauden vuoksi. Jos saisi koronan, niin ei varmaan edes suostuttaisi hoitamaan. Omat kontaktit olen pyrkinyt pitämään minimissä. Hallille menen, mutta jos tilanne ei vsikuta hyvältä, niin pakko jäädä pois jossain kohtaa.

Toinen sukulainen on taas vastannut yhden pk-seudun sairaalan koronapotilaiden tehohoidosta. Kuulemma pahinta on nähdä miten heikkoon kuntoon se vetää myös nuoria ja perusterveitä. Sitä jengiä, jota normaalit kausi-influenssat ei kaada sänkyihin samalla mitalla, pitkäaikaisista/loppuelämän haitoista puhumattakaan.

Tätä tautia ei siis pidä vähätellä. On kuitenkin totta, ettei yhteiskunta voi pyöriä määräänsä pidempää vajaalla teholla. Mielestäni hyvä, että nyt testataan onnistuuko tämä järjestely ja katsotaan sitten eteenpäin.

14.5 julkaistun katsauksen mukaan puolet tehohoitopotilaista oli yli 60-vuotiaita ja potilaista 70%:lla oli vähintään yksi pitkäaikaissairaus. Lisäksi tehohoitopotilaiden määrä on ollut aivan olematon koko pandemian ajan Suomessa. Keväällä kuitenkin jäi mitä todennäköisimmin iso määrä tartuntoja havaitsematta.

Viimeiseen kappaleeseen sama; tautia ei pidä vähätellä (kuten itse olen nyt kärjistäen tehnyt), mutta vähintään yhtä ison ongelman aiheuttaa tai tulee aiheuttamaan näistä rajoituksista ja pelotteluista seuraava lama. Joku voisi kysyä, montako (kymmentä) tuhatta työtöntä yksi koronaan osittain kuollut vastaa.

Ei tulisi kirjoittaa maallikkona vakavasta asiasta, josta ei ymmärrä. Kyse on ihan oikeasta ongelmasta, jota ei saa normaalista flunssasta. Maailmalla on asiaa tutkittu ja SARS- ja MERS-koronavirusten on löytynyt samanlaisia keuhkomuutoksia kuin Covid-19 voi jättää. Näin ei ole normaalien flunssien osalta. Jos asia kiinnostaa, yksi tutkimusraportti löytyy tästä.

Normaalista flunssasta voi myös jäädä keuhkoihin oireita. Kännykällä en nyt pysty linkkejä kaivamaan, mutta juuri yksi ilta tähän omasta mielenkiinnosta perehdyin. Covid-19:n pidempiaikaisista ongelmista on todella vaikea vielä edes sanoa mitään. Tämä toki tekee siitä (toistaiseksi) niinkin vaarallisen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Normaalista flunssasta voi myös jäädä keuhkoihin oireita. Kännykällä en nyt pysty linkkejä kaivamaan, mutta juuri yksi ilta tähän omasta mielenkiinnosta perehdyin.

Metsätielläkin voi jäädä auton alle. Riski on kaupungissa paljon suurempi. Tuon tutkimuksen mukaan 70 koronapotilaasta 66:lla oli vielä sairaalasta kotiuttamisen aikaan jonkinasteisia keuhkovaurioita. Virus iski myös molempiin keuhkoihin, ei vain toiseen. Otanta on suppea ja kuten kirjotin, tutkijat voivat myös erehtyä. Mutta ei tätä voi keuhkovaikutuksiltaan verrata flunssaan kuin maallikko, joka ei ole perillä vaurioista.

Urheilijan kannalta kyse hyvin vakavasta asiasta, koska maksimaalinen urheilusuoritus vaatii keuhkoilta paljon.
 

Eram

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EVU
Josko voidaan hyväksyä, että taudin aiheuttamat kotiinjäännit riippuvat jokaisella ihan omista syistä, eikä niihin välttämättä edes liity varsinainen pelko itse virusta kohtaan, vaan myös mainitut rajoitustoimet ja yleinen epävarmuus vaikuttaa. Näin äkkiseltään ja omalta näkövinkkeliltä tunnistan ainakin ympärilläni seuraavia Koronaan liittyviä syitä jäädä kotiin.

- Oma tai lähiomaisen terveydentila
- Vastuuntunto ja huoli taudin levittämisestä eteenpäin
- Huoli karanteeniin joutumisesta, joka sotkisi tulevat työ tai harrastuskuviot itseltä tai perheeltä. Tähän riittää vaikka ihan vaan perus nuha tällä hetkellä: saat jonkun tartunnan jostain -> olet ulkona kaikesta negatiiviseen testitulokseen saakka
- Haluttomuus joutua testeihin, joihin pitää ensin päästä, jos saat jonkun pikkupöpönkin.
- Halu olla tukematta joukkotapahtumien järjestämistä pandemian aikana, yhteiskunnallinen/poliittinen näkemys
- Epävarmuus siitä pääseekö osallistumaan, haluaako laittaa rahat lippuun/ tai ulkopaikkakuntalaisille matkaan päkaupunkiseudulle, jonka voi vaikka viime tipassa alkanut nuha perua

Koska jokaiselle nämä ovat vaakakupissa eri painoarvolla, en itse lähtisi ketään kritisoimaan suuntaan tai toiseen.

Suuntaan tänään hallille kausikorttilaisena, jos ei yllättäviä nuhaoireita ehdi sitä ennen tulla. Perjantaista ei kait osaa kukaan näinä aikoina varmuudella sanoa.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi? Mikä siinä taudissa on niin pelottavaa, jos olet alle 85v?
Media.

Mullakin on perussairauksia, eli oon riskiryhmässä, mut vähän kun laskee todennäköisyyksiä, nähdään että voisin vaikka jäädä auton alle matkalla hallille samoilla todennäköisyyksillä, kun sairastua vakavasti hallilta saatuun koronaan tässä iässä. Tai edes saada tartunta sieltä.

Muille tiedoksi, en vähättele tautia, mutta vähättelen todennäköisyyksiä, jotka on aika häviävän pienet. Sen takia en anna sairastumisen pelon vaikuttaa esimerkiksi peleissä käyntiin.

Tänään peli pyörii Viasatilta ihan muista syistä.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Muille tiedoksi, en vähättele tautia, mutta vähättelen todennäköisyyksiä, jotka on aika häviävän pienet. Sen takia en anna sairastumisen pelon vaikuttaa esimerkiksi peleissä käyntiin.

Minusta ihan normaalia toimintaa ja näin tekee varmaan yli 90 ihmisistä. Itseltäni lähipiiristä kuoli yksi ihminen ja kuolinsyy oli Covid-19. Silti näen asian niin, että kun asianmukaiset varotoimet hoidetaan, peleissä voi Suomessa kuka tahansa käydä. Tätä tautia ei kannata vähätellä, mutta ei myöskään suurennella.
 

# Seiskakasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, #65, #86 #51, #8, #12 #18
Ja laittakaa nyt oikeasti hyvät ihmiset se maski naamalle kun tulette Arenaan. Minäkin laitan. Ja laitoin myös Trio-areenassa. Siellä maskia ei näkynyt kuin itseä vanhemmilla ja vitutti ohuesti.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ymmärrän helposti haluttomuuden tulla peleihin tässä tilanteessa, itse meinaan tänään tulla hallille ja ajatuksissa on että käytän myös edellä toivottua maskia, kuten Jokerit myös näytti tän päivän sähköpostiviestissä kehoittavan. Riippuen myös miltä se mahdollinen tungos ja järjestelyt vaikuttaa hallilla määrittää sen mitä jatkossa teen, kausikorttilaisena tietenkin lähtökohtaisesti olen ajatellut tulla hallille mutta eletään tilanteen mukaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Siitä Jokereilta tulleesta linkistä lippujen varaamiseen liittyen vielä oma huomio, et enhän mä itse alunperin huomannut et sillä linkillä varataan paikat kaikkiin tän kuun kotipeleihin, huomasin toki että ne oli listalla kun linkin avasi mut en ajatellut et sillä pystyi varaamaan jo myös perjantain peliin ja myös siitä eteenpäin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uusimman tartuntaluvun tultua julki varmasti löytyy jo lipun ostaneita, ketkä jääkin kotiin.

Tätä tarkoitan medialla. Näitä juttuja kun lukee ilman ns. suodatinta, saadaan pelko aikaiseksi. "Kaikki keskustassa käyneet altistuivat tms". Mikkelistä rajuja koronauutisia: Altistuneita yli 300 – kaikki keskustassa asioineet ovat voineet altistua

Se ei tarvitse kun yhden tartuntaketjun jäljittämisen tai altistusuutisen Jokerien peliin, nii ei tuolla katsomossa oo kun satoja ihmisiä sen jälkeen.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Se ei tarvitse kun yhden tartuntaketjun jäljittämisen tai altistusuutisen Jokerien peliin, nii ei tuolla katsomossa oo kun satoja ihmisiä sen jälkeen.

Mikä on myös ymmärrettävää jos se altistuminen tarkoittaa sitä että tarvitsee jäädä karanteeniin ja käydä testeissä ennen kuin saa mennä töihin tai liikkua ihmistenilmoilla. Eli toivottavaa olisi ettei kukaan kipeenä oleva edes tule hallille. Sillehän ei voida mitään jos joku oireeton sattuu sit aiheuttamaan tuolla ketjureaktion mut noin yleisesti järjen käyttö on toivottavaa. En pidä silti riskiä sairastua tuolla isona, tuskin altistumistakaan jos järjestelyt on hoidettu kunnolla.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
En tiedä oliko tästä jo jossain juttua, jos oli niin joku voi varmasti ohjata minut sinne. Mutta olisi hyvä tietää ennen perjantain ottelua miten järjestelyt eilen toimivat. Lohkoille oli siis omat sisäänkäynnit, mutta oliko kulku suljettu myös käytäväpuolella, niin että esim. ylä- ja alakatsomon välillä ei voinut liikkua? Mistä ja mitä ruokaa oli missä?

Tuo ohje on sinänsä ihan hyvä, mutta on siinä joitain kysymysmerkkejäkin. Miten maskeja voi hankkia Jokereiden myymälästä jos sinne ei voi mennä? (Tämän kuvan saa ainakin tuosta ohjeesta).
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä oliko tästä jo jossain juttua, jos oli niin joku voi varmasti ohjata minut sinne. Mutta olisi hyvä tietää ennen perjantain ottelua miten järjestelyt eilen toimivat. Lohkoille oli siis omat sisäänkäynnit, mutta oliko kulku suljettu myös käytäväpuolella, niin että esim. ylä- ja alakatsomon välillä ei voinut liikkua? Mistä ja mitä ruokaa oli missä?

Tuo ohje on sinänsä ihan hyvä, mutta on siinä joitain kysymysmerkkejäkin. Miten maskeja voi hankkia Jokereiden myymälästä jos sinne ei voi mennä? (Tämän kuvan saa ainakin tuosta ohjeesta).

Tosiaan jokaiselle lippuvyöhykkeelle on oma sisäänkäynti.

Ottelun aikana ei voinut liikkua muihin osiin hallia, kuin sillä alueella, jonne lippu on hankittu. Eli jos omaat lipun katsoimoihin 101-104, pääset ottelun aika liikkumaan tuolla alueella oleviin palveluihin ja kulku muualle päin Arenaa on estetty. Ravintolatarjonta menee sen perusteella mitä niillä kohdin katsomoita sattuu olemaan. Alkoholijuomia sai nauttia käsittääkseni vain niille rajatulla alueella pöydissä.

Katsomossa vapaa paikoitus, mutta ainakin eilen ihmiset osasivat jakautua suht hyvin turvavälein niihin.

Maskeja myydään suoraan #91-storen tiskillä ja niistä saa Jokerikortilla hivenen alennustakin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Aake

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Kiitos @Konteksti
Täytyy varmaan etukäteen tsekata mitä palveluita on sillä alueella josta lipun hankkii, sillä tuo voi olla vähän haasteellista jos on erityisruokavalio tms. Ja pitää toivoa että siellä otetaan vähän iisimmin tarkastusten kanssa jos lapsille tuodaan jotain mukaan.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiitos @Konteksti
Täytyy varmaan etukäteen tsekata mitä palveluita on sillä alueella josta lipun hankkii, sillä tuo voi olla vähän haasteellista jos on erityisruokavalio tms. Ja pitää toivoa että siellä otetaan vähän iisimmin tarkastusten kanssa jos lapsille tuodaan jotain mukaan.

Jos en nyt aivan väärin kuullut, niin siellä mainostettiin välillä myös Arenan omaa appiä, jolla ilmeisesti voi myös tilata ruokaa omalle paikalleen/noudettavaksi. Kannattaa tutkia tuokin vaihtoehto, sillä kenties tuo liikkumisen rajoitus ei koske samalla tapaa työntekijöitä. Varmasti ihan kätevä siinäkin mielessä, jos mahdollinen jonottaminen arveluttaa. Viime pelissä tosin siitä ei vaaraa ollut vaan jengi osasi olla suht varovaisesti.
 

JaSa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks
En tiedä oliko tästä jo jossain juttua, jos oli niin joku voi varmasti ohjata minut sinne. Mutta olisi hyvä tietää ennen perjantain ottelua miten järjestelyt eilen toimivat. Lohkoille oli siis omat sisäänkäynnit, mutta oliko kulku suljettu myös käytäväpuolella, niin että esim. ylä- ja alakatsomon välillä ei voinut liikkua? Mistä ja mitä ruokaa oli missä?

Tuo ohje on sinänsä ihan hyvä, mutta on siinä joitain kysymysmerkkejäkin. Miten maskeja voi hankkia Jokereiden myymälästä jos sinne ei voi mennä? (Tämän kuvan saa ainakin tuosta ohjeesta).

@Konteksti vastasikin jo pitkäli kysymyksiisi. Sellainen lisäys vielä, että jokaisella lohkolla on oma Jokereiden fanituotepiste, josta siis saa ostettua noita maskeja hintaa 10€/kpl.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Eilen tuli katsottua Stadin derbyä fudiksen puolelta ja hiukan kyllä ihmetyttää nämä katsoja-asiat. Nythän on pitkään menty tällä logiikalla, että samoissa katsomonosissa saa olla max. 500 ihmistä jne. Samaan aikaan tietysti suositellaan pitämään turvaetäisyyttä, mutta ei noissa fanikatsomoissa mitään sellaista tehdä. Siellä eilenkin vedettiin koko katsomonosan toimesta kylki kylkeä vasten kannatusta.

Eli mitä yritän hakea etten ihan ymmärrä tätä logiikkaa, että se on ihan fine altistaa toiset mahdolliseen tartuntaan kunhan vain altistaa maksimissaan sen 500 henkeä eikä yhtään yli. Jotenkin tuokin tuntuu aika isolta määrältä, jos siitä alkaa ketjureaktio sitten leviämään eteenpäin seuraaville henkilöille ennen kuin asiaan ollaan päästy kiinni viranomaisen toimesta.

Ovatko fani(seisomo)katsomot jossain erikoisasemassa eikä siellä päde mitkään normaalit korona rajoitukset?

Samaa ihmettelin siis jo aikaisemmin pienemmässä kaavassa myös noista Jokereiden Imatran reissun kuvista.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
@SirKepola Eikös se ole vähän niin kuin oma valinta jos haluaa olla iholla tai pitää etäisyyttä. Eli kyllä ainakin keskiviikkona katsomossa pystyi pitämään varsin helpolla etäisyyttä jos halusi, näytti myös että fanikatsomossakin olisi pystytty niin halutessa tehdä. Eli vähän sama meininki kuin baareissa käydessä, julkisilla liikuessa yms - eihän korona rajoitukset pakota pitämään etäisyyttä, ne suosittaa sitä, samoin maskin käyttö on suositus ei pakko.

Vahvasti epäilen ettei tänään pelata, pitää ainakin seurata Jokereiden tiedotusta niin tietää että kannattaako hallille lähteä ajelemaan vai ei.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tuli myös virallinen sähköposti tiedotus Jokereilta ettei pelata, eli seuraavaan pariin viikkoon Jokereilla ei ole pelejä, tän päivän pelin lisäksi myös ensi viikon kotipelit sekä kaksi seuraavaa vieraspeliä on siirretty pelattavaksi myöhäisempään ajankohtaan. Näillä siis mennään.
 

# Seiskakasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, #65, #86 #51, #8, #12 #18
Jos joltakulta kausarilaiselta jää ensi viikon sunnuntain peli väliin ja piletti olisi katsomoista 101-104, niin voisin mieluusti ostaa sen. Menisin Tampereella asuvan poikani kanssa katsomaan pelin, mutta tuo katsomonosa on sold out. Itselläni piletti luonnollisesti löytyy. Vastaukset yv:nä, kiitos.
 

Ergie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Joo ja kiva tarjous varmaan niille joille se Pizza Hut on siunaantunut omalle katsomoalueelle. Itsehän joudun tyytymään koko kauden nakkimukiin, joten ihan saman itelle vaikka siellä saisi koko aterian ilmaiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Joo ja kiva tarjous varmaan niille joille se Pizza Hut on siunaantunut omalle katsomoalueelle. Itsehän joudun tyytymään koko kauden nakkimukiin, joten ihan saman itelle vaikka siellä saisi koko aterian ilmaiseksi.

Toivotaan, ettei koko kautta tarvitsisi vetää erikoisjärjestelyin. Tämä toki vaatinee rokotteen hyväksyntää ja melko nopeaa ja laajaa levitystä ja jakelua. Lienee utopiaa..

Mutta: eipä Jokerit oikein voi PizzaHutiksi muuttua. Korona koettelee meitä kaikkia, näemmä myös sinua.
 
Viimeksi muokattu:

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Lueskelin jostain päivälehdestä, että Tappara saisi ottaa Hakametsään about 4500-katsojaa. Tarkoittanee sitä, että lokakuun alusta Arenalle voisi päästää 8000-9000?
 

Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
Miten syyskuun lippujen tilanne kausikorttilaisille? En ainakaan itse ole saanut mitään linkkiä ostamiseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös