Näyttäis että alle viiden tonnin jää illan yleisömäärä jos ei nyt viime hetken ostajat aktivoidu…
Koomisintahan tässä olisi se, että tämä tiedotettaisiin niin huonosti, että kaikki lipun ostaneetkaan eivät välttämättä tajua, että pitäisi Espooseen mennä. Nordiksen ovella sitten ihmettelevät, kun halliin pääseekin ainoastaan muodostelmaluistelulipuilla.Tulee tosiaan olemaan koominen tilanne maanantaina Espoossa vetää finaalien vitospeliä jonkun 1500-2000 katsojan edessä. Tällä markkinointi- ja hinnoitteluosaamisella tuonne ei tulla kyllä saamaan oikeasti ketään muuta kuin HC-fanit.
Toivottavasti katkaisevat neljässä.
Juu nyt ei tarina välity.Umpisurkea suoritus. Katseet täysin toimiston operatiivisen johdon suuntaan.
Umpisurkea suoritus. Katseet täysin toimiston operatiivisen johdon suuntaan.
Kyllä ihan rehellisesti voi katseita siirtää myös sarjaan, mitä pelataan. Mä en ole ihan rehellisesti nähnyt nykyisessä markkinoinnissa mitään niin paljon huonompaa, mitä liiga-aikoina ja jos en ihan hakoteillä ole, nykyään markkinoidaan pelejä huomattavasti aktiivisemmin kuin esimerkiksi vuonna 2012. Mä en myöskään usko, että halli olisi ollut täynnä 15€ lipuilla, mutta toki vaikeahan tätä on tietää.
Ja edelleen, suurin osa jäljellä olevista lipuista on ihan kohtuullisen hintaiset, jopa halvat. Toki vieläkin aggressiivisempi markkinointi olisi nämä saanut menemään, mutta surullinen ja näivettynyt sarja karkoittaa todella ison osan potentiaalisista katsojista.
Jokerien yleisökeskiarvo runkosarjassa samaisessa Mestiksessä oli 4483. Playoffeissa se on toistaiseksi ollut 5603 - eli melkein 25%:n kasvu runkosarjaan. Nyt ollaan jäämässä johonkin tuohon välimaastoon, vaikka pelataan avausfinaalia.
Tähän virkkeeseen kiteytyy ei vain lipunmyynnin vaan koko Jokereiden liiketoiminnan suurin haaste. Sinne kun isketään ensi kaudelle Jaffalaan 15 tiistaistorstai keupajoensuu -matsia niin iso on duuni päästä esim.yli 6000 katsoja ka:ssa ja houkutella kumppaneita mukaan. Ei se Liigakaan autuaaksi tee, mutta helpommaksi ainakin yht työkumppaneiden hankkimisen osalta. Ja on siellä kuitenkin paljon kattavampi historia tutuista vastustajista vs Mestis.Se ei toki tekisi automaattisesti Mestiksestä sarjana mielenkiintoista
Jos puolivälierien ekaan matsiin saatiin maanantaina 5700, aika vaikea pitää finaaleissa yhtään, saati selkeästi, pienempää yleisömäärää onnistuneena. Millä ikinä keplotteluilla noita Tuto-matsien yleisömääriä buustattiin, niin näkisin tuplasti syytä tehdä sen finaaleissa ihan jo fiiliksen puolesta.4500 olis ihan hyvä saldo ekalle finaalipelille, ankeana maanantaina.
Jos puolivälierien ekaan matsiin saatiin maanantaina 5700, aika vaikea pitää finaaleissa yhtään, saati selkeästi, pienempää yleisömäärää onnistuneena. Millä ikinä keplotteluilla noita Tuto-matsien yleisömääriä buustattiin, niin näkisin tuplasti syytä tehdä sen finaaleissa ihan jo fiiliksen puolesta.
Jos puolivälierien ekaan matsiin saatiin maanantaina 5700, aika vaikea pitää finaaleissa yhtään, saati selkeästi, pienempää yleisömäärää onnistuneena. Millä ikinä keplotteluilla noita Tuto-matsien yleisömääriä buustattiin, niin näkisin tuplasti syytä tehdä sen finaaleissa ihan jo fiiliksen puolesta.
E: onko tuota A6:sta viikonloppupelejä lukuun ottamatta mitään järkeä pitää K18 katsomona?
Jos puolivälierien ekaan matsiin saatiin maanantaina 5700, aika vaikea pitää finaaleissa yhtään, saati selkeästi, pienempää yleisömäärää onnistuneena. Millä ikinä keplotteluilla noita Tuto-matsien yleisömääriä buustattiin, niin näkisin tuplasti syytä tehdä sen finaaleissa ihan jo fiiliksen puolesta.
Laskee todellakin fiilistä lähteä tänään hallille kun tietää että yleisömäärä on mallia runkosarja. Täyttöasteella on aika iso vaikutus tunnelman sähköisyyteen ja sillä taas suora vaikutus (omaan) viihtyvyyteen. Lisäksi tulee maksettua ns premium-hintaa tuotteesta joka uhkaa jäädä vähemmän erityiseksi.
No nakkimuusi on tiedostanut tämän niin hyvin, että eivät edes yritä markkinoida.Mestis on lähtökohtaisesti vaikea markkinoida. Liki mahdoton.
Ihan hyvin on näkynyt Jokerien mainoksia ympäri kaupunkia. Mestis huomioiden.No nakkimuusi on tiedostanut tämän niin hyvin, että eivät edes yritä markkinoida.
Kuulostaa ihan Jaajon Diili-tehtävältä. Tiliä ei tee kukaan, paitsi Jaajo rahastamalla Sanomaa. Tulos: myytyjä lippuja 7 kpl, ilmaisjakona 1500kpl ja 443 lippua jäi jakamatta, koska aika loppui kesken.Nyt voisi toimisto siirtyä klassisen katumarkkinoinnin pariin ja käydä 2000 lippua tulostamassa Ticketmasterin toimistolla illan peliin. Pop-up fanimyymälä Kampin pääovien luokse pystyyn ja siellä lippuja jakoon vaikka arpajaisten muodossa.
Itse ainakin ajattelen just näin (eli toisin). Ei näistä saa millään finaaleja, asian siinä merkityksessä.Moni ajattelee toisin. Tänään alkava sarja on osa runkosarjaa. Ja siihen nähden yleisömäärät ovat olleet loistavia Mestiksen pudotuspeleissä. Lähes 6 000 katsojaa, joka on huippu!
Oikeat playoffit alkavat Liigan joukkuetta vastaan. Vähän sama oli muistaakseni meininki kun Jokerit edellisellä kerralla haki nousua Mestiksestä. Silloin oikeat pelit alkoivat Kärppiä vastaan. Ja se sarja pistettiin Oulussa pakettiin. Ehkä historia toistaa tavallaan itseään ja Mikkelissä Jokerien nousu varmistuu.
Iiron tyyliä kaipailen. Yhdessä-puhumiset on tällä kaudella ollut tyhjää huutelua.Ihan hyvin on näkynyt Jokerien mainoksia ympäri kaupunkia. Mestis huomioiden.