Mainos

Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 393 231
  • 7 189

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lienee myös hyvä huomioida, että Jokerit ei ole pelannut yhtään kotimatsia viikonloppuna. Esimerkiksi monelle lapsiperheelle ei oikein taivu se (joo, monelle toki myös taipuu), että päästään pelistä lähtee kotimatkalle, kun peli loppuu nukkumaanmenoajan kanssa yks yhteen. Helpompi laittaa skidit pikaisten iltapesujen kautta nukkumaan himassa, kun matsi katottu Katsomosta. Toki näitä lauantain kotimatseja on harmillisesti vain 5 tänä vuonna, mut minkäs teet.
Jep. Ei taida Jokereiden koko historiassa ollut kautta, milloin ensimmäistä kotilauantaipeliä saadaan odottaa joulukuun lopulle, vaikka muistan liigavuosinakin Jokereiden kotikalenterin olleen usein varsin arkipainotteinen.

Lapsiperheiden lisäksi, oleten myös aika monelle työssäkäyvälle kaveriporukalle lauantain olevan lähtökohtaisesti torstaita houkuttelevampi, saada vaikka pari "neutraaliakin" urheilun seuraajaa mukaan hallille.

Joka tapauksessa kannattaa taas vinkata tutuille, että ensi keskiviikkona luvassa jälleen kerran mitä mieleenpainuvin punakeltainen ilta.
 

Koppipelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
On Vallea, Juhia, Pihlströmiä, Ahosta, Salosta, Lindiä, Kuuslaa ja muuta. Eteläpääty antaa parastaan joka ilta. Mutta pahalta näyttää, että kolmosella alkavalla luvulla mennään keskiviikkona.

"Tää tuntuu taas oikeelta" rokkas vielä viime kaudella. Eikö tää tunnukaan niin oikeelta muista kuin "meistä" fanaattisimmista kannattajista?

Valitettavasti joudun palaamaan ajatukseen, että onko Jokerit jotenkin etäisempi kannattajilleen kuin ennen? Mulla on sellainen tunne. Yritys on kova, mutta jotenkin sielua ei saada esiin. Narrin sielua.
 

Helsinki 1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valitettavasti joudun palaamaan ajatukseen, että onko Jokerit jotenkin etäisempi kannattajilleen kuin ennen? Mulla on sellainen tunne. Yritys on kova, mutta jotenkin sielua ei saada esiin. Narrin sielua.
Iiron lähdön jälkeen seura ollut itselle etäisemmän tuntuinen, vaikka aina kotimatsit käyn katsomassa, jos mahdollista. Myös halli ja pelipaidat eivät tunnu omalta. Toivottavasti näihin saataisiin ensi kaudella muutosta. Pahoin pelkään, että jos nousua ei kauden päätteeksi tule, kutsuu konkurssi.
 

Kebis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viikon ainoa kotimatsi.. vähän jotain teemapeliä huutaisi. Toki jos sinne ne Klinbergit syötetään sisään, niin sitten ei paljoa extraa tarvitse.
 

Swindon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Myös halli ja pelipaidat eivät tunnu omalta.
Nordis on oksettava mesta ja haisee punaiselle sano kuka mitä hyvänsä... se on HIFKin kotiluola, ihan sama vaikka pistäisi heidän logojaan ja vuosilukujaan piiloon. Vaikka paskaa kiillottaa niin se on edelleen paskaa. Mitään vikaa ei ole peliasuissa itsessään mutta kyllä minusta pitäisi palata ensi kaudella sinisiin, pelattiin nyt missä vain.. toivottavasti Pasilassa. Retroilu on ihan jees, mutta se täytyy olla hienovaraista minusta. Mestis ei ole kiinnostava sarja myöskään, ja tällä hetkellä ihmisten taloudellinen tilanne on sellainen että varmasti mietitään mihin rahat laittaa. Trendi myös semmoinen että väki ei tällä hetkellä lähde katsomaan urheilua, sen näkee myös Liigassa. Nämä oma näkemys miksi on hiljaista lippukaupoilla.
 

jokerikarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bruins
Valitettavasti joudun palaamaan ajatukseen, että onko Jokerit jotenkin etäisempi kannattajilleen kuin ennen? Mulla on sellainen tunne. Yritys on kova, mutta jotenkin sielua ei saada esiin. Narrin sielua.
En usko, että etäisempi. Itse veikkaan, että mestis itsessään vaikuttaa vähän. Viikonloppupelien vähyys kotipelien suhteen vaikuttaa. Kyllähän me vieraissa saadaan yleisöä ihan kivasti lehtereille. Myös yrityskausareita ei oo siinämäärin mitä liigassa, niin näkyy tällä hetkellä. Varsinkin, kun ilmoitetaan vain paikallaolevat. Täten ollaan kolmen ja viiden tuhannen paikkeilla. Hartwallllilla oltiin Liiga aikoina seitsemän ja yhdeksän tuhannen paikkeilla eniten. Kuitenkin silloinkin kapasiteetista jäätiin se melkeinpä samaluku jälkeen, mitä tälläkin hetkellä.

Sitten sekin karu fakta, että kun on juhis, Pihlström, Filppula, Ahonen ym joukkueessa, niin tiedetään faktat. Joukkue todennäköisesti pelaa mestis finaaleissa sekä karsinnoissa. En ihmettelisi, jos yleisökin odottaa niitä ja tulee sitten elämään sen ajan hallille. Voivat tiktokkiin laitella videoita meidän juhlista niinkuin Tapparalle käynyt nyt keväisin. Kyllä minä uskon, että keväällä hallilla käy kuhina. Tällä hetkellä jouluostokset ym ajaa pelien edelle.
 

Jester67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No ei tarvii ku katella Espooseen päin, viimekaudella mestiksessä arkipeleissä joku 700-800 katsojaa ja kaskummaa tällä kaudella liigassa joku 3000-4000. Suomessa nyt vaan on semmonen kulttuuri että jengi löytää paikanpäälle vasta kun kiinnostaa tarpeeksi. Pelkkä ajatus että oma jengi pelaa, ei riitä. En toki laske elinkautisfaneja tähän, he menevät katsomaan jengiä vaikka stadiliigaan.
 

Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | The Neule
Valitettavasti joudun palaamaan ajatukseen, että onko Jokerit jotenkin etäisempi kannattajilleen kuin ennen? Mulla on sellainen tunne. Yritys on kova, mutta jotenkin sielua ei saada esiin. Narrin sielua.

Tämä on aihe jota on tullut paljon pohdittua. Olen paljon kritisoinut NakkiMuusseja, mutta toisaalta, se yleinen tekeminen ja sisältöjen aktiivisuus on mennyt tosi paljon eteenpäin ja oikeaan suuntaan.

Itselleni on vieläkin vaikeaa hyväksyä tai oikeastaan sisäistää sitä, että itselleni itsestäänselvät perusasiat eivät ole enää viestintä- ja markkinointistrategian perusasioita Jokereille, jolloin en saa haluamaani sisältöä ja miellän sen epäonnistumisena, vaikka tosiasiassa NakkiMuussit tekevät todennäköisesti juuri oikein ja sillä tavalla kun haluavatkin tuota tehdä. Me elinkautisvangit ei vaan enää olla seuran intresseissä, kun "me nyt ollaan aina paikalla muutenkin ja ostetaan fanikamaa kuitenkin", niin turha resursseja meihin tuhlata.

Sitten tuo tunne etäisyydestä. Kyllähän tämän kauden seuraaminen on ollut nyt tosi erilaista kuin viime kaudella, ja olisi vaatinut ihmeitä, että viime kauden yhteisöllisyys ja maagisuus olisi säilynyt enää tälle kaudelle. Ei se Iironkaan toimesta olisi enää helppoa ollut. Mutta väitän, että tämä etäisyys kyllä kimpoaa tuosta uudesta NakkiMuussien strategiasta. Kiiltokuvapostaukset ei oikein tuo tunnetta ja esimerkiksi pelaajat, erityisesti tälle kaudelle hankitut, ovat paljon etäisempiä ja tuntemattomampia nyt, kuin viime kaudella tai oikeastaan koskaan ennen(?). Lausniemestä tiedän vain, että laittaa ketsuppia poronkäristykseen. Lahnaviik, Fenenko, Jalonen, Ahonen ja Heikkinen (esimerkkeinä) täysin tuntemattomia edelleen, kun heistä on saatu lähinnä parin minuutin "mitä kuuluu?" -haastattelut, jos niitäkään. Katupojissa myöskään heitä ei ole pahemmin näkynyt, että saisi yhtään tutummaksi. Aaltonen ja Pihlström tuttuja ennestään, joten heistä nyt en erityisesti muuta ole kaivannutkaan.

Kai se on yritettävä hyväksyä, että tähän joutaa tottua. Tämä on "uusi normaali".

Edit: Ketjun aiheeseen todettakoon, että ei näytä erityisen huolestuttavalta tuo yleisömäärä. 3900 katsojaa on budjetoituna ja siihen lähelle päästään.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin kun joukkue vahvistui ja vahvistuu, on jotenkin (itsellä) sellainen odottelun maku että alkaisi ne kevään pelit ja sitten pitäisi oma peli olla niin iskussa että mitään ei jää arvailujen varaan kuka on Mestis mestari.

Oma Jokeri ura alkoi vuonna 1978… juuri Nordikselta, sinällään ollaan siis juurilla mutta tästä uupuu jotain mitä vaan ei osaa selittää, toki jos miettii 1980 luvun HIFK.ta niin siellä ollaan nyt pelillisesti vielä kauempana siitä mitä ole se HIFK kiekko oli.
Liigan on pakko tämän kauden jälkeen reagoida sarjasysteemiin, toki saattaahan ensi kaudella Ruotsissa pelata Djurgården ja AIK Avicii Areenalla allsvenskania .. Hovetin sijaan jos/kun se puretaan,miksei sitten Jokerit mestistä Ilmalassa …mutta liiga tarvitsee Jokereita ja Jokerit liigaa.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Edelleen yhtään ainutta lauantai-peliä ei ole ollut. Viisi niitä on vielä tulossa. Käsittämättömän huono ohjelma ollut tähän asti. Hemmetin tyytyväinen voi olla nykyiseen keskiarvoon. Vaikka nyt takkiin tulisi parissa seuraavassa pelissä yleisömäärien suhteen, niin eiköhän tavoitteiden yläpuolella kuitenkin olla reippaasti. Itseä huolestuttaa jos ei nousta, niin ensi kaudella se on entistä vaikeampaa. Kyllä tämän pitäisi nyt jäädä viimeiseksi Mestis-kaudeksi. Ei se helppoa ole Mestiksessä. Vastustajat ja pelaajat ovat tuntemattomia suurelle yleisölle. Marraskuuta mennään ja synkkä aika päällä. Eikä se ihmisten rahatilanne ole välttämättä niin hyvä. Ei se ole helppoa Liigassakaan juuri nyt. Onneksi tuote kentällä alkaa olla kunnossa.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä miten tää tulee edelleen yllätyksenä joillekin, että Mestis ei vedä väkeä. Jokereiden yleisökeskiarvo on täysin käsittämätön sarjaan nähden.
Lainaan vielä itseäni. Suomen top-8 yleisökeskiarvot

1. Ilves 7416
2. IFK 7412
3. Tappara 7290
4. TPS 5672
5. Jokerit 4629
6. Kärpät 4599
7. Ässät 4560
8. KEspoo 4231


Se että ollaan tuossa joukossa samalla kun pelataan Mestistä, on ehkä suurempi juttu mitä moni ajatteleekaan. Ja kun otetaan huomioon vielä se, että Liigan otteluohjelma on suunniteltu viikonloppupainotteiseksi, milloin yleisömäärät kasvaa ja Jokereilla ei viikonloppupelejä ole ollut, niin itse en ole pätkääkään huolissani mikäli sinne tulee noita kolmen tonnin pelejä.
 

JammeR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viikon ainoa kotimatsi.. vähän jotain teemapeliä huutaisi. Toki jos sinne ne Klinbergit syötetään sisään, niin sitten ei paljoa extraa tarvitse.
Eiköhän tuo Yrjänheikin kommentti et tuntosarvet esillä, mut ei pidetä kiirettä kerro jo sen ettei meille mitään Klinbergejä ole tulossa.
 

Kebis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Eiköhän tuo Yrjänheikin kommentti et tuntosarvet esillä, mut ei pidetä kiirettä kerro jo sen ettei meille mitään Klinbergejä ole tulossa.
Niin, taisihan se uutinenkin paljastua ankaksi.

Mitä lippumenekkiin vielä, niin onhan tämä nyt sitä harmainta arkea (keskiviikkona vesisateiden jälkeen kirjaimellisesti) joka on toki haastavaa, ei sitä kukaan voi kieltää. Kaipaisin silti jotain yritystä markkinointipuoleen sinne kuuluisalle ei-elinkautispuolelle. Miksi tulla nimenomaan Nordikselle viettämään keskiviikkoiltaa? Miksei vaan tyytyä katsomaan matsia vaikka Katsomosta?
Tekisivät vaikka jotain videopätkää viime kauden poffeista ja edellisestä Hermespelistä, jossa vähän yritettäisiin avata/luoda näiden jengien ”rivalry” -asemaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Lainaan vielä itseäni. Suomen top-8 yleisökeskiarvot

1. Ilves 7416
2. IFK 7412
3. Tappara 7290
4. TPS 5672
5. Jokerit 4629
6. Kärpät 4599
7. Ässät 4560
8. KEspoo 4231


Se että ollaan tuossa joukossa samalla kun pelataan Mestistä, on ehkä suurempi juttu mitä moni ajatteleekaan. Ja kun otetaan huomioon vielä se, että Liigan otteluohjelma on suunniteltu viikonloppupainotteiseksi, milloin yleisömäärät kasvaa ja Jokereilla ei viikonloppupelejä ole ollut, niin itse en ole pätkääkään huolissani mikäli sinne tulee noita kolmen tonnin pelejä.
Tässä vielä se iso ero, että me ilmoitetaan paikalla olevat silmäparit, Liigassa myydyt (ja ilmaiseksi jaetut) liput. Julleilla ollut toista tuhatta ilmaa jaettujen lippujen ja todellisen yleisömäärän välillä.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Munkin on hyvin vaikea ymmärtää huolta yleisömääristä ja vaikea ymmärtää myös sitä, että yleisömääristä vedetään johtopäätös, että Jokerit on jäänyt kannattajilleen etäiseksi. Puhutaan kuitenkin edelleen Mestiksestä ja jos yleisökeskiarvo huitelee lähellä 5000 katsojaa tällä hetkellä, eihän tuosta voi olla kuin helvetin iloinen ja ylpeä!

Fakta vaan on se, että pääsarja tuo itsessään jo reilusti satunnaiskatsojia, firmavieraita yms yms. Divari on divari, eikä se vain kiinnosta siinä määrin suurta yleisöä, mitä Liiga kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:

Koppipelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Pahoin pelkään, että jos nousua ei kauden päätteeksi tule, kutsuu konkurssi.
Ei kai sentään. Jokerit pelaa sekä jäällä että kabinetissa. Kyllä se nousu sieltä tulee jos Mestis klaarataan. Areena-kauppa läpi mennessään iso asia tässä myös.

En tiedä miten tää tulee edelleen yllätyksenä joillekin, että Mestis ei vedä väkeä. Jokereiden yleisökeskiarvo on täysin käsittämätön sarjaan nähden.
Ei tule yllätyksenä, mutta yllätyksenä tulee se, ettei edes jättimäiset koko kansan hankinnat saa väkeä hallille läheskään samalla volyymillä kuin vaikka viime kaudella. Kaudella, jossa ei pelattu käytännössä mistään. Vertaan lukuja viime kauden täysiin halleihin. Eikä Jokerit ole mikään tavallinen Mestis-seura, jota voisi verrata. Jokerit on Jokerit, jolla on ollut Suomen laajin kannattajapohja ja tämä väki olisi saatava taas liikkeelle.

Tietyllä tavalla liikkeellä on kaikkien aikojen Jokeri-joukkue, taivas on auki liigaan saakka, joukkue on täynnä mielenkiintoisia pelaajia.

Iiron aikana Jokerit myös viesti todella säännöllisesti pelaten itseään historiaan. Tämä puuttuu tällä hetkellä ihan kokonaan. Johtunee siitä yksinkertaisesta faktasta, että koko viestintäosastolla ei ole mitään kosketuspintaa seuraan sen syvemmin kuin nykyisenä työpaikkana. Valtava puute ja näkyy tiettynä pintaviestintänä ja tämä on allekirjoittaneen mielestä tosi iso puute ja ongelma. Ja väitän, että tämä uusi viestinäkulma on enemmän vienyt satunnaisia hallista kuin tuonut niitä.

Kiimaisimman tunteen löytäminen itsellekin taas uutena kausikorttilaisena 10v tauon jälkeen on ollut tänä vuonna tosi hankalaa. Se fiilis viime kaudella, kun fanit ja yhteisö oli viestinnän keihäänkärkenä. Tuntui aidosti siltä, että Jokerit on olemassa mua varten ja minä Jokereita varten. Tuo tunne vaan nyt puuttuu kokonaan täällä päässä. Ja miten Jokerit seurasi arvojaan, kun kerättiin rahaa milloin Sylvalle, milloin aivoliitolle, ja ennen kaikkea miten tyylikkäästi näistä viestittiin.

Nakit ja Muusi muuten hoitaa ottelutapahtuman juoksutuksen ja suunnittelun, kuten Iiro ilmeisesti ennen. Mitä erikoista sellaista, joka toisi syvän yhteenkuuluvuuden tunteen Jokerit on tällä kaudella tuonut ottelutapahtumaan? Joku Pave Maijasen ilta viime kaudella, pystyykö ihmiset täällä aidosti olemaan sitä mieltä, että ottelun markkinointi pystyttäisiin nykytekijöillä ja tietotaidolla tekemään niin hyvin ja syvällä tavalla, kuin tämä markkinoitiin?

Muuseissa ja Ilmalassa paljon hyvää ja nopeasti kulutettava pikasisältö on ajoittain ihan tyylikästä ja toimivaa kyllä, esimerkiksi pelipäivän storyt toimii ja ilman muuta Katupojat. Mutta viime kauden syvää Jokeri-henkeä en ole vielä onnistunut löytämään ja näen, että tämä osaltaan vaikuttaa myös yleisömääriin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta viime kauden syvää Jokeri-henkeä en ole vielä onnistunut löytämään ja näen, että tämä osaltaan vaikuttaa myös yleisömääriin.
Itse taas uskallan väittää, että ei vaikuta pätkääkään, ehkä jopa päinvastoin. Elinkautiset käy peleissä, oli mikä oli, ja tuulareille ja satunnaiskatsojalle ei merkitse mikään "syvällisempi" asia mitään.

Viime kauteen vertaaminen on hieman epäreilua yleisömäärissä, koska kyseessä oli ensimmäinen kausi aikoihin Suomessa. Se sai massat liikkeelle. Nyt uutuudenviehätys on ohi ja Mestis sarjana näyttää reaaliteetit.

Vaikka Jokerit hankkisi Connor McDavidin pelaamaan ja Iiron takaisin viestintään, ei yleisöä tulisi siltikään olemaan viime kauden tapaan. Se vaan on täysi mahdottomuus tässä ympäristössä. Mestis on ajettu niin alas unholaan ihmisten mielessä, että nykyisiä yleisömääriä ja varsinkin irtolippujen menekkiä voidaan pitää pienenä ihmeenä.

Eikä Jokerit ole mikään tavallinen Mestis-seura, jota voisi verrata.
Tästä syystä Jokereiden yleisömäärät mitataankin Liiga-lukemissa, eikä Mestis-lukemissa.

Ymmärtäisin tämän jos peleissä kävisi se 1000-2000 katsojaa, mutta nyt tuo yleisömäärien "ihmettely" kuulostaa siltä, että todellisuudentaju on hämärtynyt jostain.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistä huomaa, että matseja liian harvoin?
Satunnaisesti palstalla käydessä huomaa kolme ikiliikkujaa, jatkuvasti uudelleen henkiin heräävää aihetta:
- etsitään kaikki vapaana olevat pelaajat aina ulkomaita myöten, käviskö hän tai hän,
- huhuillaan kaikki rikkinäisten puhelimien ja unikuvien sankarit joukkueeseen,
- povaillaan katsojamäärien romahdusta, konkurssia, hiipuvaa kiinnostusta, kaiken loppua
ja lopulta se kaikkein nopeimmin kiertävä ikiliikkuja; Nakit&Muusi vs Iiro. Se vääntö ei lopu koskaan.
Onneksi ens viikolla kolme matsia.
Palaan linjoille keskiviikkona aamupäivällä.
 

Koppipelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Itse taas uskallan väittää, että ei vaikuta pätkääkään, ehkä jopa päinvastoin. Elinkautiset käy peleissä, oli mikä oli, ja tuulareille ja satunnaiskatsojalle ei merkitse mikään "syvällisempi" asia mitään.

Viime kauteen vertaaminen on hieman epäreilua yleisömäärissä, koska kyseessä oli ensimmäinen kausi aikoihin Suomessa. Se sai massat liikkeelle. Nyt uutuudenviehätys on ohi ja Mestis sarjana näyttää reaaliteetit.

Vaikka Jokerit hankkisi Connor McDavidin pelaamaan ja Iiron takaisin viestintään, ei yleisöä tulisi siltikään olemaan viime kauden tapaan. Se vaan on täysi mahdottomuus tässä ympäristössä. Mestis on ajettu niin alas unholaan ihmisten mielessä, että nykyisiä yleisömääriä ja varsinkin irtolippujen menekkiä voidaan pitää pienenä ihmeenä.


Tästä syystä Jokereiden yleisömäärät mitataankin Liiga-lukemissa, eikä Mestis-lukemissa.

Ymmärtäisin tämän jos peleissä kävisi se 1000-2000 katsojaa, mutta nyt tuo yleisömäärien "ihmettely" kuulostaa siltä, että todellisuudentaju on hämärtynyt jostain.
Rohkea arvio, että ei vaikuta.

Uutuuden viehätys ohi, mutta tällä kaudella aidosti pelataan jostain tosi isosta. Filppulan paluuottelu, viirien nostot, JMA Pihlström comeback matsi hallitsevaa mestaria ja sarjataulukon kärkeä vastaan ei sytytä, toisin kuin viime kauden uutuudenviehätys tuntemattomalla joukkueella. Pakkohan tästä on olla ihan helvetin huolissaan ja toivottavasti konttorillakin tosissaan mietitään, että missä vika.

Saarni on jo kerran tullut itsekin esiin heikoista yleisömääristä ja on varmasti pettynyt, ettei isot satsaukset näy lipunmyynnissä käytännössä lainkaan.

Tietysti mestis ympäristö täysin eri bisnes kuin mitä liiga-pelit antaisi, mutta meitä Jokerit-kannattajia ja Jokerit-henkisiä on niin paljon, että parempaan on yksinkertaisesti pakko pystyä, varsinkin tällaisilla panostuksilla joukkueeseen ja tällaisten panosten kaudella.

Olkoon tämä sitten todellisuudentajun hämärtymistä. Mutta jossain menee nyt pahasti vituiksi.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Uutuuden viehätys ohi, mutta tällä kaudella aidosti pelataan jostain tosi isosta

Pelataan kyllä, mutta mahdollisesti vasta keväällä. Ei satunnaiskatsoja tule keskiviikkoiltana marraskuussa katsomaan Jokerit-Hermes peliä, koska keväällä pelataan mahdollisesti liiganoususta. Kyllä tässä vaiheessa kautta joudutaan kärsimään vuosikymmenten ajan jatkuneesta Mestiksen näivettämisestä. Edelleen, 5000 keskiarvo on ihan uskomaton Mestikseen.

Saarni on jo kerran tullut itsekin esiin heikoista yleisömääristä ja on varmasti pettynyt, ettei isot satsaukset näy lipunmyynnissä käytännössä lainkaan.

Näkyy se siten, että ollaan lähes 1000 katsojaa edellä keskiarvotavoitetta.

Jokerien fanipohjasta vielä:

Fanipohja on laaja, se on totta. Silti kun katsoo, miten loppujen lopuksi lähellä ollaan vastaavalla fanipohjalla operoivan IFK:n katsojalukuja MESTIKSESSÄ, on hyvin vaikea käsittää tätä narratiivia heikosta tilanteesta katsojamäärän osalta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
Munkin on hyvin vaikea ymmärtää huolta yleisömääristä ja vaikea ymmärtää myös sitä, että yleisömääristä vedetään johtopäätös, että Jokerit on jäänyt kannattajilleen etäiseksi. Puhutaan kuitenkin edelleen Mestiksestä ja jos yleisökeskiarvo huitelee lähellä 5000 katsojaa tällä hetkellä, eihän tuosta voi olla kuin helvetin iloinen ja ylpeä!

Fakta vaan on se, että pääsarja tuo itsessään jo reilusti satunnaiskatsojia, firmavieraita yms yms. Divari on divari, eikä se vain kiinnosta siinä määrin suurta yleisöä, mitä Liiga kiinnostaa.

Kyllä juuri näin. Nämä katsojaluvut jos mikä on todiste Jokereiden brändin vahvuudesta ja kannattajien sitoutuneisuudesta.

Jos naapuri joskus pelaisi divaria Nordiksella, niin eiköhän katsojamäärät heillä olisi keskimäärin juuri jotain 2000-3000 ja pikemminkin lähempänä kakkosta kuin kolmosta. Ovat nytkin niin vahvasti riippuvaisia firmakausareista, joista suurin osa katoaisi divariin astuttaessa yhtä nopeasti kuin katkarapuvoileipiä ja Suomen Kuvalehteä katsomossa nauttivat keskivertokatsojatkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös