Mainos

Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 376 966
  • 7 093

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eihän tuo lähtökohta huomiselle kaikista ideaalein ole, kun lakon lisäksi tänään sekä naapurin matsi Nordiksella että Jokerit Keravalla, ja vielä päälle orastava tappioputki (joka toivottavasti tänään katki). Toisaalta aika pitkä breikki edellisestä Jokereiden Nordis-matsista, enkä miellä RoKia kaikista tylsimmäksi vastustajaksi, eli siinä mielessä olisi voinut odottaa porukkaa. Sääli, että hyvä teemailta ei saa ihan ansaitsemaansa yleisömäärää. Mitähän tuonne lopulta tulee?

Nämä lienevät kuitenkin jatkossa niitä tavallisempia yleisömääriä kuin täydet tuvat tai 6000+ hallit. Ennakoin alkukaudesta myös sitä, että tuo Keravan loppuunmyyminenkään ei ole kauden mittaan mikään itsestäänselvyys. Toistaiseksi vetänyt hyvin, mutta tämä keskiviikko-KOOVEE on osoittanut tuonkin olevan ihan realistinen "huoli" jos sitä nyt sellaiseksi tarvitsee mieltää.
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mestiksen sivujen otteluseurannassa lukee, että Keravan KOOVEE pelissä olisi yleisöä 1080 katsojaa.

Ensimmäinen kerta siis kun Keravaa ei saatu myytyä loppuun. Viimeaikojen peli-ilmeellä ja tuloksilla on varmasti paljon merkitystä tähän.
 
JammeR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos 2500 tulee paikslle Nordikselle, se on paljon jo se. Lakon takia ainakin -2000 ja keskiviikon ottelun takia -500.
Olihan tämä sarkasmia, olihan?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jvg

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Huomenna saadaan myös varmaan aika hyvin lisäselvyyttä tähän ”Mestiksessä ilmoitetaan vain todelliset halliin sisään piipanneet” - väitteeseen. Oletettavasti aika monelta jo lipun hankkineelta jää huominen peli välistä kyytihaasteiden takia.
 
AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Huomenna haastavaa päästä Nordikselle. Toivottavasti jollain ilveellä pääsisi peliin. Koska kausari.
Mut valitettavasti voi olla heikko yleisömäärä.!!
 
jeani

Jäsen
Huomenna saadaan myös varmaan aika hyvin lisäselvyyttä tähän ”Mestiksessä ilmoitetaan vain todelliset halliin sisään piipanneet” - väitteeseen. Oletettavasti aika monelta jo lipun hankkineelta jää huominen peli välistä kyytihaasteiden takia.
Miten silloin kun on loppuunmyyty on ilmoitetettu 8200? Siitä jo tietää Mestiksessäkin liioiteltavan yleisömääriä. Miksei vaan voida ilmoittaa esim 8004, jos vaikka sen verran on oikeasti ihmisiä paikalla?
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten silloin kun on loppuunmyyty on ilmoitetettu 8200? Siitä jo tietää Mestiksessäkin liioiteltavan yleisömääriä. Miksei vaan voida ilmoittaa esim 8004, jos vaikka sen verran on oikeasti ihmisiä paikalla?
Tässä on ilmeisesti joku erikoisveivaus. Muissa tapauksissa Mestiksessä lasketaan lipun käyttäneiden määrä (= todellinen ihmismäärä joka hallilla oli), mutta jos matsi on loppuunmyyty (eli kaikki liput myyty/lahjoitettu) niin käyttäneiden määrää ei lasketakaan vaan ilmoitetaan peli loppuunmyydyksi tuolla täydellä kapasiteetilla.

Olisi mielestäni kaikkein fiksuinta muuttaa laskutapaa niin että se olisi sama kuin Liigassa. Näin luvut olisivat vertailukelpoisia. Nykymallissahan Mestis antaa tasoitusta yleisömäärissä, koska Liigassa ilmoitetaan myytyjen/lahjoitettujen lippujen määrä, ei todellista kävijämäärää.
 
Mielestäni fiksuinta olisi laskea halliin tapahtumapäivänä sisäänskannattujen yleisölippujen määrä. Oli niistä sitten maksettu nolla euroa tai tonni.
 
säiliö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä tuossa täyden hallin tilanteessa halutaan välttää antamasta kuvaa, että lippuja olisikin ollut saatavilla. Eli jos on jo etukäteenkin kerrottu, että peli on loppuunmyyty, niin saattaisi siinä innokkaimpia rannalle jääneitä harmittaa, jos pelin jälkeen kerrottaisiinkin paikalla olleen 7845 katsojaa.
 
-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Täytyy kyllä kehaista Jokerien toimistoa tällaisestakin pelisilmästä:

Tuskin tuo mitään tajuntaa räjäyttää lipunmyynnin suhteen, mutta pieni mukava yhteistyö saatu kasaan ilmeisen lyhyessä ajassa helpottamaan matsiin tulijoiden liikkumista lakon aikana.

Yrittänyttä ei laiteta.
 
Perandori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

faro

Jäsen
Tietääkö joku, milloin loppukauden kotiotteluiden liput tulevat myyntiin?
Ilmeisesti kukaan ei tiedä. Tämä on mielestäni melko outoa, ettei reilun kuukauden päähän kotiotteluihin saa vielä lippuja ostettua. Itsellä oli tarkoitus käyttää vuoden lopussa erääntyvät epassit pariin ottelulippuun, mutta nyt menee ne kyllä muuhun käyttöön.

Samoin esim. joululahjaostosten kannalta on mielestäni kummallista, ettei noita loppuja kotiotteluita saatu myyntiin ennen joululahjojen ostoaikaa.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni fiksuinta olisi laskea halliin tapahtumapäivänä sisäänskannattujen yleisölippujen määrä. Oli niistä sitten maksettu nolla euroa tai tonni.
Tämähän olisi se paras tapa. Mutta koska en ikimaailmassa usko nyky-Liigan lähtevän tähän fiksuun versioon seurannasta olisi Mestiksen kannalta parempi jos siirryttäisiin Liigatapaan.

Toki onhan sekin hyvä argumentti kun pystymme sanomaan Liigan suuntaan että "joo teidän 5000 katsojasta X% oli haamuja, meillä laskettiin vaan oikeasti paikalle tulleet."
 
Hokiameeba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ilmeisesti kukaan ei tiedä. Tämä on mielestäni melko outoa, ettei reilun kuukauden päähän kotiotteluihin saa vielä lippuja ostettua. Itsellä oli tarkoitus käyttää vuoden lopussa erääntyvät epassit pariin ottelulippuun, mutta nyt menee ne kyllä muuhun käyttöön.

Samoin esim. joululahjaostosten kannalta on mielestäni kummallista, ettei noita loppuja kotiotteluita saatu myyntiin ennen joululahjojen ostoaikaa.
Ei ole tullut edes tietoa Nordiskausarilaisille siitä, miten saa ostettua omat paikat helmikuun otteluihin, mitkä siirrettiin Keravalta Helsinkiin.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ei ole tullut edes tietoa Nordiskausarilaisille siitä, miten saa ostettua omat paikat helmikuun otteluihin, mitkä siirrettiin Keravalta Helsinkiin.
Tä? Sinne vaan omalle paikalle istumaan. Saatiin pari extramatsia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös