Jokereiden pudotuspelit KHL:ssä keväällä 2016

  • 98 787
  • 529

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Jos rangaistus annetaan sen mukaan, miten rikottu pelaaja loukkaantuu, ainoa oikea tapa on silloin suorittaa lääkärintarkastus ja sitten vasta määritellään oliko teko kahden vai viiden minsan arvoinen. Mielenkiintoisia nämä sääntötulkinnat joidenkin osalta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kozunin filmaus oli oksettava, saattaa Torpedon leirissä vähän kiehua tuon takia. Kuitenkin, Kozun teki aikamoisen työn Jokereille, tämä saattoi käntää koko sarjan teille ainakin se käänsi yhden pelin nyt.
 

Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Kozunin filmaus oli oksettava, saattaa Torpedon leirissä vähän kiehua tuon takia. Kuitenkin, Kozun teki aikamoisen työn Jokereille, tämä saattoi käntää koko sarjan teille ainakin se käänsi yhden pelin nyt.
Kyllähän sen työn teki Daugavins. Noista numeroihin vetämisestä on lähdetty suihkuun jo vuosikausia sarjassa kuin sarjassa ja noitahan alettiin karsia jo kauan ennen päähänkohdistuneita taklauksia. Lisäksi kun muistetaan, että teosta se rangaistus tulee niin erikoista on se, että käsi ei noussut suoraan tuomareilla.

Poikittainen numeroihin, kun kaveri on puoltoista metriä irti laidasta niin ei siinä oikeasti oikein jää epäselvää. Lisäksi Skudran tilttaaminen sotki Torpedon pelin lopullisesti.
 

hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kozunin filmaus oli oksettava, saattaa Torpedon leirissä vähän kiehua tuon takia.

Höps. Poikkari pimeästä kulmasta kunnolla selkään, kun kaveri on hieman irti laidasta, on aina rangaistava teko. En itse tuossa filmausta tunnistanut, mutta tällaisista tilanteista on yleisesti tullut aina iso rangaistus ja yleensä vielä pelikieltoa päälle, joten ihan liigan linjan mukainen tuomio. Suurin tuomarivirhe oli, etteivät he heti nostaneet kättä pystyyn.

Mitä taas tulee Torpedoon ja filmaukseen, niin aika hyvin he ovat itse kunnostautuneet sillä saralla joka ottelussa.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä en ihan löydä logiikkaa, miksi juuri venäläiset tässä filmaavat ja Kozun ei? Tai miksi kukaan heistä olisi välttämättä filmannut? Ilman pihalle tai jotain muuta kovemman tärskyn aiheuttamaa hetkellista kipua saattaa tosiaan tuntea hyvinkin lyhyen hetken, minkä jälkeen on taas täydessä pelikunnossa. Olihan Kozunkin pelaamassa jo ylivoimaa Daugavinsin 5min jäähyn aikana, muttei täällä kukaan ole vielä kai syyttänyt Kozunia filmaamisesta? Mikäli Kozunin tilanne olisi ollut toisinpäin, olisi täällä järjetön paskamyrsky käynnissä kuolevasta joutsenesta, joka palaa hetken kuluttua pyörittämään ylivoimaa ja ratkaisee pelin vielä samassa erässä.

Eikö #10 kyykkäilykuolema Jokerimaalin takana game 1:ssä sun mielestä ollut filmi? Mielestäni oli myös vähemmän yllättävä sattuma että se jätkä kuka sai kiekosta päähän, oli aluksi kuolemaisillaan mutta kun peli vihellettiin poikki ja Jokeripyöritys loppui siihen paikkaan niin ihan hyvin se nousi pystyyn ja penkille istumaan.

Kozunilla oli varmasti dramatisointia mukana. Sanoinkin että se jäikin sinne makoilemaan ja siltä osin edesauttoi tuomareiden päätöstä. Joka lopulta oli oikea, siitä huolimatta kävikö oikeasti pahasti.

Hyvin moni on eilisen pelin jälkeen ollut sitä mieltä että Kozunilta nähtiin myös filmi. Outoa että olet tän missannut. Ja moni on sanonut sitä että valitusta olisi taatusti tullut jos olisi mennyt toisinpäin. Kuten jo sanoin, niin monta kertaa ollaan oltu ottavana osapuolena kun tuomarit muuttavatkin tuomiota, ja että joku pelaaja kuolee kentälle ja sitten virkoaa hetken kuluttua pelikuntoon. Kerrankin näinpäin.

Ja korostan, Daugavins teki ulosajon arvoisen rikkeen, siitä huolimatta kävikö Kossulle oikeasti pahasti vai ei. Lahjavoitoksi en todellakaan kutsuisi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ja korostan, Daugavins teki ulosajon arvoisen rikkeen, siitä huolimatta kävikö Kossulle oikeasti pahasti vai ei.

KHL:ssä kuten muissakin sarjoissa rangaistukset perustuvat sääntöihin. KHL:n sääntöjen mukaan ilman loukkaantumista 2 min ja loukkaantuminen = 5+20. Sääntökohdat löytyvät edelliseltä sivulta.

Jokerit on tästä kärsinyt monta kertaa. Valitettavasti jopa ratkaisevasti viime kauden playoffeissa kun CSKA:n pelaaja veti kuolevat joutsenet ottelun lopussa ratkaisuhetkellä, mutta oli pomppimassa ilosta muutama minuutti myöhemmin kun "osaratkaisi" ottelun CSKA:lle. Tuskin siitä olisi jatkoon silti päästy, mutta ainakin olisi saatu CSKA hitusen horjumaan varastamalla G1. Ero tässä tosin se, että taklaus todettiin myöhemmin puhtaaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Loukkaantumisen ei ikinä pitäisi vaikuttaa tuomioon yhtään mitenkään. Tuomio pitäisi antaa aina itse teon perusteella.

Ja näille "heti jäällä pyörittämässä ylivoimaa"-huutelijoille, ei ollut. Aaltonen oli Kozunin tilalla.
 

Quinque

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, A.C. Milan & L.A. Kings
KHL:ssä kuten muissakin sarjoissa rangaistukset perustuvat sääntöihin. KHL:n sääntöjen mukaan ilman loukkaantumista 2 min ja loukkaantuminen = 5+20. Sääntökohdat löytyvät edelliseltä sivulta.

KHL:n sääntö 522 yllä olevasta ja koskien eilistä:

a) A player who runs, jumps or charges an opponent or who runs, jumps or charges the opposing goalkeeper in his crease shall be assessed, at the discretion of the Referee, a:  Minor penalty

b) A player who injures his opponent as a result of charging shall be assessed, at the discretion of the Referee, a:  Major penalty+ automatic Game Misconduct penalty (5'+GM);  Match penalty

Jos katsotaan, että oli poikittainen, aivan vastaava sääntö 525:

a) A player who cross checks an opponent’s, shall be assessed  Minor penalty (2');
b) A player who attempts to injure an opponent by cross-checking shall be assessed  Major penalty+ automatic Game Misconduct penalty (5'+GM);
c) A player, who injures an opponent’s by cross-checking, shall be assessed

Tummennus oma. @Cobol Kuten edellisellä sivulla kirjoitit, KHL:n sääntöjen mukaan 5+20 voidaan antaa myös ilman, että rikottu pelaaja loukkaantuu. Jo pelkkä yritys loukata riittää lisäperusteeksi.

Mitä tulee eilisen puhetta aiheuttaneen tilanteen tuomitsemiseen niin suurin virhe tuomareilta oli käden nostamattomuus heti rikkeen tapahduttua.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tummennus oma. @Cobol Kuten edellisellä sivulla kirjoitit, KHL:n sääntöjen mukaan 5+20 voidaan antaa myös ilman, että rikottu pelaaja loukkaantuu. Jo pelkkä yritys loukata riittää lisäperusteeksi.

Totta. Niinpä riittää. Mun virhe. Laitataklauksessa yms KHL:n määrittely on "A player who injures (or tries to injure) his opponent a result of boarding" enkä huomannut, että se on "attempts" tuossa.

Mitä eiliseen tulee, näen tilanteen useamman hidastuksen perusteella edelleen samoin kuin mm. AJ Niemi näki samojen hidastusten perusteella Viasatilla: 2 min ok. Mutta koska 5+20 voi antaa ko. tilanteesta ilman loukkaantumista, eipä sekään täysin väärin mennyt.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Ja nimenomaan se, että Kozun oli tuon poikkarin aikana juuri sen 1-1,5 metriä irti laidasta on peruste väitteelle, että Daugavins yritti loukata. Tässä mielessä 5+20 oli aivan oikea tuomio.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Loukkaantumisen ei ikinä pitäisi vaikuttaa tuomioon yhtään mitenkään. Tuomio pitäisi antaa aina itse teon perusteella.

Ja näille "heti jäällä pyörittämässä ylivoimaa"-huutelijoille, ei ollut. Aaltonen oli Kozunin tilalla.

Totta, kyllä Aaltonen ehti siinä yhden vaihdon pelata välissäennenkuin Kozun oli taas kentällä. Mutta enpä mä varsinaisesti Kozunia filmistä syytä sen enempää kuin vastustajiakaan. Varmasti sattui törmäys, mutta onneksi meni pahin ohi pienellä henkäyksellä niinkuin usein esim puujalassa ja ilmat pihalle tilanteissa käy. Puujalassa tosin seuraavana aamuna on taas jalka usein kävelykelvoton kun lihas jäähtynyt ja saanut olla levossa.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Kyllähän sen työn teki Daugavins. Noista numeroihin vetämisestä on lähdetty suihkuun jo vuosikausia sarjassa kuin sarjassa ja noitahan alettiin karsia jo kauan ennen päähänkohdistuneita taklauksia. Lisäksi kun muistetaan, että teosta se rangaistus tulee niin erikoista on se, että käsi ei noussut suoraan tuomareilla.
.

Aika kevyt tuuppaisu se oli. Sattui vaan osumaan just väärään kohtaan. Ei mielestäni jäähyn paikka jos ei olisi satuttanut. Nyt kakkonen ok, femma ihan liikaa
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Aika kevyt tuuppaisu se oli. Sattui vaan osumaan just väärään kohtaan. Ei mielestäni jäähyn paikka jos ei olisi satuttanut. Nyt kakkonen ok, femma ihan liikaa

Tähän se kuuluisa "antoi tuomarille mahdollisuuden viheltää". Tulkinnanvaraisiahan nuo on aina, että missä on raja 2min laitataklaus ja mikä on vahingoittamisyritys (kun tuolta etäisyydeltä tulee laitataklaus). Jälkimmäisestä tulee se ulosajo.

Mitä tuohon täälä vatvottuun filmiin tulee, niin se on tilanteesta riippuen myös hyvinkin tulkintakysymys. Itse näkisin että (varsinkin selästä tapahtuneen) laitataklauksen jälkeen voi kyllä sen verran vihlaista niskassa tai olkapäässä että voi olla perusteltua odotella sitä apua. Esim. olkapäähän voi tulla aika vittumaisia lisävaurioita jos sielä jokin on vinksallaan ja punnerrat kehonpainon siitä ylös. Menee siis mielestäni eri sarjaan kuin nuo joskus nähdyt tilanteet, joissa normaalin taklauksen jälkeen tiputaan maahan ja yritetään näyttää siltä että osui päähän.

Mut nää vaihtelee niin kovin, jotkut käy vaihtopenkillä hakemassa vähän urheilujuomaa ja pelaa pelin loppuunkin paskalla olkapäällä - ja sit mennäänkin leikkauspöydälle...
 

Vija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Tänään Jokereilla erittäin hyvä sauma katkaista jo osa Torpedon selkärangasta. Torpedoa vituttaa varmasti vieläkin tiistain ottelun viimeinen erä ja se tapa, jolla johto ja koko ottelu menetettiin. Lisäksi Skudra ei ole tänään luomassa henkeä ainakaan fyysisesti vaihtoaitiossa, minkä uskon olevan Torpedolle iso menetys. Myös se, että Torpedo tuskin rakentaa samanlaista sumppua keskialueelle kotonaan, auttaa Jokereiden avauspelaamista. Jokerit saa lähteä matsiin voitto alla ja koko joukkue tietää, että parannettavaa on vielä rutkasti joka osa-alueella. Tänään Henkelle normipeli ja sarja on meille 2-1.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti tänään nähdään Jokerit joka jaksaa puolustaa, voittaa 1vs1 väännöt, tekee mielellään kaksi maalia enemmän kuin vastustaja ja Karlsson joka pelaa tasollaan.
 

Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Ei ollut meidän ilta. Tältä se peli näyttää kun vastustajalla on pikkusen fyysisempi joukkue, parempi maalivahti ja ehkäpä myös valmentaja. Hyvä ilta Torpedon maalivahdilta.
Jospa Jokerit tekee maalin sitten seuraavassa pelissä.
 

Infinity

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, maajoukkue
Alkaa näyttämään todella vaikealta tämä sarja. Jos huomenna ei voiteta katkennee ranka kotona maanantaina. Olisin odottanut suoraviivaisempaa maalille ajamista jo toisessa erässä, sillä vastustajan vahvuudet olisi pitänyt olla jo pirun hyvin scoutattuna.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Seuraava peli siis lauantaina. Sanotaan näin, että jos identtisiä pelejä (kuten tänään) pelattaisiin niin Jokerit voittaisi niistä paremmalla viimeistelyllä vähintään 75%.
Kyllä tästä on hyvä jatkaa mulla Torpedo antaa kyllä helvetin kovan ja reilun vastuksen. Ei tule helppoa olemaan mutta jos näin jatketaan paremmalla viimeistelyllä niin jatkoon mennään.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jos lauantaina hävitään tää sarja alkaa melkein olla taputeltu. No toivottavasti se tänään nähty Torpedon jalkojen hyytyminen jatkuu myös lauantaina. Lauantaina alkaa siis olemaan pakkovoiton paikka.

Usko horjuu mutta ei ole vielä onneksi mennyt. Toivotaan siis että pelillinen käänne jatkuu lauantainakin, tällä kertaa myös tuloksellisesti.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Hagmanille lepoa ja Rita kehiin. Jos Jormakka on pelikykyinen, niin myös jollekin muulle voi antaa lepoa, ehkä Kennedylle, vaikka olikin parempi kuin g2:ssa. Tuolla työtahdilla tulee varmasti aukeamaan enemmän tilaa. Torpedo joutui nyt 40 minuuttia juoksemaan ja uhrautumaan että pakkohan Jokereiden on kohta alkaa onnistua enemmän ja enemmän. Siltä tapahtumat kentällä ovat myös näyttäneet. Sen maalin jälkeen Torpedolla ei ollut yhtään kovin vaarallista tilannetta.

Samalla kun Torpedo väsähtää, JMAlle ja Kozunille alkaa tulla enemmän mahdollisuuksia.

Vaihtoehtoisesti huomenna tulee takkiin 3-1 ja sarja on ohi Jaffalassa.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Se kuuluisa ensimmäinen maali olisi lauantaina must. Jokereilla ei riitä muskeli avaamaan tota nippua, jos pääsevät vetämään liinat kiinni. On niin saatanan kurinalainen ryhmä omassa hommassaan + kamppailuvoimaltaan ylivoimainen vrt. me, että pahaa tekee. Lisäksi kun ovat scoutanneet meidän avauspelaamisen ja torpanneet sen ihan naurettavankin helposti, niin vaikeaa on tasatilanteessakin tontteja rakentaa. Tänään nyt sentään saatiin päätypelien kautta jo jotain järkevää aikaa, joten ihan täysin ei kirves ole vielä kaivossa. Taisteluilme oli hyvä, mutta konstit tuntuvat olevan aika vähissä just nyt.

Jos tässä jotain hyvää haluaa nähdä, niin pidän positiivisena asiana sinä, että ns. meidän pelillä ollaan taktisesti perseraiskattuja ja samalla meidän ylimielinen vierumäki -koulukunta saa edes vähän nenilleen ylivertaisen viivelähtöpaskansa kanssa.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Se kuuluisa ensimmäinen maali olisi lauantaina must.
Niin joka pelissä tähän mennessä jouduttu tappioasemaan ensiksi. Johdossa Torpedo joutuu nimenomaan avaamaan tota sumppuaan jonka luulis avaavan meille enemmän tilaa. Torpedo ei mun mielestä tänään esittänyt ekaa erää lukuunottamatta mitään ihmeellistä, joten voitettavissa oleva porukka, mutta ei näistä ikinä tiedä. Voitettavissa oli myös monta muuta pudotuspelivastusta aikaisempina vuosina. Jos lauantaina hävitään niin voidaan melkein lyödä sarja lukkoon, ei Jokerit kahden voiton takaa kairaa itteään ohitte enää.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Jos tässä jotain hyvää haluaa nähdä, niin pidän positiivisena asiana sinä, että ns. meidän pelillä ollaan taktisesti perseraiskattuja ja samalla meidän ylimielinen vierumäki -koulukunta saa edes vähän nenilleen ylivertaisen viivelähtöpaskansa kanssa.
Jokerit ei pelaa Meidän Peliä, vaan Erkan kiekkokontrollia, mutta ei tästä sen enempää. Tänään Jokerit pelasi kaksi sellaista viivelähtöä, joiden tarkoitus ei ollut antaa vaihtomahdollisuutta hyökkääjille. Niitä tuli muutamia mutta se on täysin eri asia. Torpedo pelasi kuusi viivelähtöä, mikä on sekin kyllä vähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös