Mainos

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 3 002 296
  • 9 215

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Piti ihan tarkistaa monentena Olli Juolevi varattiin samassa draftissa ja sehän oli viidentenä, eli heti seuraavana Puljujärven jälkeen.

Aika erilaista huomiota ovat saaneet mediassa ja keskustelupalstoilla vaikka molemmilla samalla tapaa ollut ongelmia NHL-uran kanssa.

Näitä kavereita verratessa kannattaa aina muistaa, että Puljujärvi on pelannut varausvuotensa kavereista 13. eniten pelejä ja tehnyt 19. eniten pisteitä.

Juolevi pelannut 70. eniten pelejä eikä eikä noilla 2+1 tehoillakaan ihan hirveän korkealla ole tehotilastossa.

Eli jos tällä hetkellä järjestettäisiin Draft 2016 menneiden suorituksien perusteella, Puljujärvi olisi edelleen 1.kierroksen jätkä. Se ihan vain vertailukohtana, kun täälläkin moni antaa kovasti rapaa.

Aivan varmasti saa sopimuksen NHL:ään myös ensi kaudeksi. Ihan varmasti jollain miljoonan lapulla joku jengi ottaa rosteriin.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Piti ihan tarkistaa monentena Olli Juolevi varattiin samassa draftissa ja sehän oli viidentenä, eli heti seuraavana Puljujärven jälkeen.

Aika erilaista huomiota ovat saaneet mediassa ja keskustelupalstoilla vaikka molemmilla samalla tapaa ollut ongelmia NHL-uran kanssa.
No ei kai se yllätä että pelkät varausnumerot eivät paljon paina tulevien vuosien huomioarvossa vaan ne pelit ja vuodet sen varauksen jälkeen, Pulju on tietenkin saanut moninkerroin enemmän huomiota ja ollut esillä ihan jo sen takia kun on sentään pelannut ihan kunnon NHL-uraa vuodesta toiseen mm. McDavidin vierellä ja välillä oli hyvä pätkä Kärpissäkin jonka aikana nyt ei varsinaisesti unohdu taustalle.

Juolevi on varauksensa jälkeen seitsemässä vuodessa pelannut miesten ammattilaispelejä n. 180 kpl, Puljulla määrä huitelee jossain 450 pelissä eli urat ovat olleet aika erilaisessa vauhdissa ja Puljulla vielä valtaosa noista peleistä NHL:ssä, niin ihmekö tuo että Pulju on esillä enemmän uransa koukeroineen kuin välillä suorastaan unohduksiin ja täysin näkymättömiin vajonnut Olli Juolevi.

Juolevilla ollut ongelmia ylipäätänsä saada pelattua jääkiekkoa, ja toivotaan nyt että kaveri pysyy kunnossa ja saa kunnon uran pelattua.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Jos nyt 1,5 kautta pelaamatta ollut, 32-vuotias Peter Holland sai PTO:n Avseihin, niin eiköhän Puljullekin halutessaan jokin sopimus NHL:ään vielä löydy. Cap hit tulee toki olemaan lähellä minimiä, mutta jos mies haluaa vielä paikasta auringossa taistella niin varmasti tarttuu tuohonkin. Pitkä kuntoutusjakso hieman heittää kapuloita rattaisiin, mutta silti.

Tämä tarkoittaisi, että olisi yhtäkkiä parempi pelaaja, kuin koskaan aiemmin. Puljujärvi ei nimittäin ole koskaan päässyt aikuissarjassa piste per peli -tahtiin. Miksi pääsisi nyt? Todella kovassa sarjassa korkeintaan keskinkertaisessa joukkueessa?
Tämä nyt aika heikko rapala, mutta nykäistään silti. Jos 21-vuotias Puljujärvi liigassa iski 56 peliin 53 pistettä, sanoisin että 25-vuotiaalla Puljujärvellä on mahdollisuus olla ppg-pelaaja Euroopassa kyllä. Huippupelaaja voi tosin olla ilmankin ppg-statusta (SHL:ssä viime kaudella kaksi pelaajaa ppg-tasolla, jos ei lasketa yhden pelin pelanneita).
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Eihän se Puljun ura ole odotusten (??) mukaan mennyt, mutta onkohan täällä ketään joka olisi edes yrittänyt ”huippu-urheilla” luupiikkejä lonkkanivelissään?

Annetaan nyt kundin kuntouttaa itsensä ensin ja katsellaan sitten miten luistin liikkuu ja käännökset & stop’n’go-pelaaminen sujuu? Paskoilla lonkilla ei suju…
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, tää varmaan ärsyttää anti-Pulju -osastoa, mutta Pro Pulju fanipoikana pitää taas hämmästellä, etteikö dissaajat näe tai välitä, millä tavalla Jesse on huono silloin, kun hän on huono.

Koska mun silmissä ne epäonnistumiset näyttävät jopa absurdeilta koko ikänsä pelanneen NHL-pelaajan tekemiksi. Se ei ole tavallista "huonoutta", vaan jotain muuta täytyy olla vialla, jos ei pysty tyyliin kaareluistelemaan kiekkoa kuljettaen ja dumppaamaan päätyyn. Kaikki suoritteet, joissa on vähänkin lonkan kiertoa, ovat vaikuttaneet kovin työläiltä. Tähän päälle Jessen hauras itseluottamus, niin vaikeaa on.

No pragmaatikko toteaisi, että paska on paska ja selityksiä löytyy. Vain tuloksella on väliä.

Ja minä vastaan, että näinhän se on. Mutta siitä huolimatta haluaisin nähdä Puljun pelaavan suotuisassa ympäristössä ja ehjänä, jolloin aidosti uskon hänen pystyvän sellaiseen middle-six -tasoon NHL:ssä suonenvetopotentiaalilla. Ja samoin uskon, että muutama GM on samoilla linjoilla, jos leikkaus vaikuttaa onnistuneen.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Aika erilaista huomiota ovat saaneet mediassa ja keskustelupalstoilla vaikka molemmilla samalla tapaa ollut ongelmia NHL-uran kanssa.
Varmaan syy Puljun fanipojissa, Jesse kun on heidän mielestä sitä originaali Jesseä suurempi.
 
Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Mikä Puljun tilanne on leikkauksen ja kuntoutumisen suhteen? Kauan Pulju on pois askista?
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Iltasanomat spekuloi Jessen tilanteesta. Kukkos Lasseltakin kysytty onko tillaa tulla pellailee Ouluun...

Linkki uutiseen
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
IS kyllä tehtailee näitä yhtä tyhjän kanssa juttuja Puljujärvestä. "Jesse MoDoon!" totuus, sanoi tarjoukselle ei kiitos ja tähtäin on NHL:lässä. "Jesse takas Kärppiin" totuus näköjään oli että ei olla asiasta edes juteltu. Seuraavaksi on muuten IS:n toimittajilla listalla "Jesse HIFK:iin?" kun sillä nyt sais eniten klikkejä, ja totuus olisi että Jesse oli vaan nähty Citykäytävän Pizza Hutissa.
 
Viimeksi muokattu:

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, ja varsinkin tuo MoDo-homma huvitti kun otsikoitiin muodossa VILLI HUHU JESSE PULJUJÄRVESTÄ ja sitten siinä kerrotaan että MoDo on Aftonbladetin mukaan ehkä kiinnostunut Puljusta.

No, villinä huhuna menisi että aika monikin Liigajoukkue, SHL-porukka ja Mestisjengikin on kiinnostunut esim. vaikka Jesse Puljujärvestä tai monesta muustakin viime kaudella NHL:ssä pelanneesta jääkiekkoilijasta.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
No, villinä huhuna menisi että aika monikin Liigajoukkue, SHL-porukka ja Mestisjengikin on kiinnostunut esim. vaikka Jesse Puljujärvestä tai monesta muustakin viime kaudella NHL:ssä pelanneesta jääkiekkoilijasta.
Joo, veikkaan että Euroopan sarjoista varmaan tyyliin jokainen joukkue ottaisi miehen kyllä vastaan, jos maksukykyä riittää.

Puljujärvi on aika yksiselitteisesti ilmoittanut, että tavoite on jatkaa uraa NHL:n puolella, joten vähän ihmettelen tätä uutisointia ylipäätään.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ihme ettei ole Puljusta jo päivitystä.

On päässyt jo jäälle smirklaamaan ja laukomaan. Videoo en linkitä luurilla kun olisi kuitenkin vain jostain paska-sivustosta.

En tiedä vaikuttaako viikon sairastelu vai mikä. Mutta tuolla videolla tuo laukominen näyttää vielä hirveämmältä kuin ennen? Tai sitten on haettu siihenkin uutta tekniikkaa. Näyttää tosin osittain samanlaiselta kuin Bedardin omintanainen "vippi/kippi" tyylinen laukaus. Ehkä se on jotain uutta sit mikä on tulossa? Tai sitten ei vain taivu lonkka/kroppa vielä kunnolla laukauksen alle.
 
Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU

Video

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Kieltämättä näyttää hirveältä, mutta nuo on ensimmäisiä luistimenpiirtoja leikkauksen jälkeen, joten ääriasentoihin ei varmasti saa mennä. Laukaus kuitenkin vaatii lonkan seudulta aika paljon ja tässä vaiheessa toipumista ei voi alkaa leikkimään vamman kustannuksella. Eli tuon perusteella en olisi huolissaan. Puljujärven laukauksesta toki voi olla huolissaan, koska se ei kovin kummoinen ole koskaan ollut, mutta noin huono se ei tule olemaan.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Silti täytyy ihmetellä tuota laukausen tekniikkaa.

Taas turha verrata kaveriin jolla se on ehdoton vahvuus, mutta otetaan nyt Pate Laine niin siltä kaverilta voisi viedä lonkat kokonaan irti ja pois, niin kuti lähtisi silti ns. lonkalta (hehheh) sata kertaa luontevammin , rennommin, terävämmin ja toki kertaluokkia kovempaa kuin Puljulla.

Ihmettelen, miten kuti kerta toisensa jälkeen nimenomaan näissä harjoitustilanteissa kun kiskotaan onetimereita jonkun syötöstä, näyttävät tuolta että varmaan osalla puulaakipelaajistakin paistaa suorituksessa parempi tekniikka siihen tekemiseen.
 
Stintti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Lapin kiekkoilu

Samaa mieltä. Nyt olisi Puljulla viimeistään aika hankkia tuohon joku todellinen osaaja ja laittaa laukaus kokonaisvaltaisesti kuntoon.
 
Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Joko Puljun soppari on Euroopan taholta julkaistu?
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Samaa mieltä. Nyt olisi Puljulla viimeistään aika hankkia tuohon joku todellinen osaaja ja laittaa laukaus kokonaisvaltaisesti kuntoon.
Eikö maailman suurimmasta jääkiekkosarjasta löydy ihmistä tähän? Jännää, kun pitäisi sitä ja pitäisi tätä ja osaajat katoaa kuin marjastaja kairaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Itsellä herää kysymys miksi noita onetimereitä pitää jo laukoa jos ei lonkat kestä yhtään vääntöä.
Katsotaan kestääkö vääntöä varmaankin. Jos seuraavana päivänä ei pääse ylös sängystä niin sitten palataan taaksepäin. Jos ei ole mitään voidaan vähän tiivistää tahtia.
Eikö maailman suurimmasta jääkiekkosarjasta löydy ihmistä tähän? Jännää, kun pitäisi sitä ja pitäisi tätä ja osaajat katoaa kuin marjastaja kairaan.
Varmasti löytyy, mutta jostain syystä Pulju ei ole aiemmin noihin löytänyt. Eikö sitten ole agentti ollut hommien tasalla, Pulju luottanut että pelkällä fysiikkatreenillä pärjää vai mikä? Luulisi kuitenkin, että olisi helppoa Suomestakin löytää tyyppejä auttamaan laukomisen kanssa jos kieli koettaisiin ongelmaksi tai haluttaisiin olla Suomessa kesällä eikä Yhdysvalloissa jossain treenikeskuksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös