Mainos

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 3 002 228
  • 9 215

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
"Tavoite on edelleen pelata NHL:ssä hyvällä tasolla. Sitä kohti tässä mennään ja nöyrästi lähden hommia sitä ajatellen tekemään. "

Jotenkin sitä vaan ihmetyttää, että miksei Pulju nosta käsiä pystyyn ja tule Euroopan puolelle. Se kun on vuodesta toiseen tuollaista pään seinään hakkaamista, niin näin sivusta asiaa seuraavana ajattelisi, että olisi jo henkisestikin huomattavasti paljon parempi vaihtoehto pelata isommalla vastuulla ja isolla peliajalla jossain muualla.

Voiko se rahanahneuskaan tässä vaiheessa enää vaikuttaa, kun jonkinlaista tiliäkin on kuitenkin jo ehtinyt tekemään, että sitä kinkkua saa varmasti leivän päälle jatkossakin. Ja olettaisi että esim. Kärpistäkin edelleen löytyisi yläketjuista paikka varsin mukavilla ansioilla. Tai kenties vieläkin paremmilla diileillä muualta. Jotenkin vaan mielummin hukkaa niitä pelivuosiaan tuolla rapakon takana, kun ei se homma vaan oikein tahdo nousta siivilleen.
Niin no. Minusta taas hienoa, että kaikesta huolimatta Jessen tavoite on olla NHL pelaaja.

Pelata parhaassa sarjassa. Parhaiden pelaajien kanssa. Pyrkiä olemaan itsekkin paras itsensä.

Varmasti saisi Jesse ok diilinkin Euroopasta siinä 300-500k paikkeilla (mutu) ja NHLstä nykystatuksella ehkä se 1-2milj max. Rahasta homma ei imo ole kiinni. Vaan halusta pelata maailman parhaita vastaan. Toisille voi riittää Euroopan parhaat liigat, eikä sekään väärin ole.
 

Tapsuttelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos jätkä tietää itse, että pääsee leikkausten jälkeen huipputasolle, miksei pyrkisi sinne?
Totta toki se on kunnioitettava piirre, että sitkeästi jaksaa yrittää, mutta aika monta vuotta Jesse on sinne huipputasolle siellä jo pyrkinyt, ja tilaisuuksia on saanut, mutta eipä sillä omalla "tietoisuudella" tai kuvitelmilla omasta hyvyydestä kuitenkaan sinne huipputasolle noin vaan mennä. Eikä se mistään lonkista ole kyllä kiinni ollut kaikki nämä vuodet.

Pointtini aiemmassa viestissäni oli lähinnä se, että kun ei se tulevaisuus NHL:n puolella mitenkään valoisalta näytä, eikä tunnu mitään järin suurta kiinnostustakaan millään joukkueella Jesseen olevan, kenties jotain jämärooleja tarjolle tulee, niin onko se sitten ollenkaan välttämättä se optio, johon Jessen kannattaisi enää tarttua. Tulee lähinnä mieleen analogia johonkin F1-maailmaan, että ajat jokusen vuoden huipputallissa, mutta kun homma ei oikein toimi, niin ainoa mitä jatkossa tarjolle tulee, on se kuskinpaikka pohjakastin talleissa. Ja niissä sitten surffailet lopun uraasi, tai ainakin niin kauan kunnes saat lopullisesti kenkää.

Olettaisi olleen henkisestikin aika raskaita vuosia Jessellä takana ja tuskin jatkossakaan yhtään sen helpommaksi menee. Ei Jessestä taatustikaan mitään Auston Matthewsia siellä enää tule. Mutta tilanne olisi varmasti ihan toinen täällä Euroopan puolella ja varmasti löytyisi isommalla vastuulla ja peliajalla olevia paikkoja, kuin mitä NHL tulee lähivuosina, jos koskaan enää Jesselle tarjoamaan. No, niin tai näin, hyvinkin voin olla väärässä ja toivottavasti löytyy ainakin se Jesselle mieluinen ratkaisu, sehän se pääasia kuitenkin.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin sitä vaan ihmetyttää, että miksei Pulju nosta käsiä pystyyn ja tule Euroopan puolelle.

Koska kenties tuo olisi ratkaisu, jota hän tulisi katumaan ja jossittelemaan koko loppuelämänsä.

Jos NHL on todella hänen unelmansa, niin ei sieltä kannata tulla pois kuin pakolla; ei tarvitse sitten vanhainkodissa miettiä, että mitä jos olisin yrittänyt loppuun asti.
 

Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Vitu. Paska. Joutais Mestikseen

Tosiaan molemmat lonkat olleet rikki. Kipulääkettä ja huoltoa että pystyi edes pelaamaan. 6-10kk huili vähintään tiedossa

"– Molemmat lonkat puhdistettiin 2019, kun sinne oli tullut rustoa ja luupiikkiä. Nyt ne alkoivat kuitenkin vaivata uudelleen, joten oli tehtävä isompi operaatio. Nyt molemmat lonkat operoitiin ja sinne laitettiin metallipalloa ja kuppia. Tekonivelet ne eivät kuitenkaan ole. Kipujen pitäisi poistua ja lonkista tulla taas ihan normaalit, Puljujärvi jatkaa."

Pulju tekee selkeästi Selänteet

Eli sama leikkaus mikä tehtiin Niklas Bäckströmille. Hip resurfacing surgery.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Eli sama leikkaus mikä tehtiin Niklas Bäckströmille. Hip resurfacing surgery.
Eli käytännössä koko kausi menetetty ja mikään joukkue ei tule tarjoamaan sopimusta Puljujärvelle 6-10 kk toipumistauon takia vaikka tässä on kesä välissä. Kaikilla tavoilla liian iso riski mille tahansa joukkueelle etenkin kun pohjalla ei ole edes tykkikausia tuloksellisesti. Nyt on siis hyvä aika kuntouttaa itseään ja miettiä sitä, että onko se jääkiekko elämässä sittenkään niin tärkeä asia. Elämää löytyy enemmän jääkiekon ulkopuolelta.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kaikilla tavoilla liian iso riski mille tahansa joukkueelle etenkin kun pohjalla ei ole edes tykkikausia tuloksellisesti.
Kyllä Puljujärvi joutuu tyytymään johonkin mimisoppariin jos aikoo NHL:lään palata. Eli ei taloudellisesti tule olemaan mikään iso riski GM:lle. Itse uskon että Carolina saattaa antaa ton sopparin armosta, tai sitten joku jengi joka Puljujärven comebäkin aikaa tarvii just sillä hetkellä minimisopparilla pelaavan pelaajan kokoonpanoonsa. Tai sitten joku tankkaava jengi joka haluaa antaa Puljujärvelle mahdollisuuden näyttää jos siitä saisi vaikka sitten jonkun varausvuoron jos on tervehtynyt pelikuntoon. Jos Puljujärvestä ei ole NHL-tasolle niin sitten hänet lähetetään farmiin tai soppari puretaan ja paluu liigaan odottaa.
 

Trillian

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Leijonat, Ässät
Suomeksi tuo Hip resurfacing surgery on lonkan pinnoitetekonivelleikkaus.
Aleksi Reito on ortopedi eli alan kirurgi Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa.





Ed Jovanovski on ensimmäinen NHL-pelaaja, joka on tämän operaation jälkeen jatkanut NHL:ssä (v.2014). Capsin Nicklas Bäckström on toinen, hän palasi tämän vuoden alussa. Ryan Keslerille tehtiin tuo leikkaus v.2019, mutta ei pystynyt jatkamaan pelaamista. Patrick Kane kävi hiljattain samassa leikkauksessa ja hänelläkin pitkä kuntoutus edessä.
Muista lajeista löytyy kourallinen urheilijoita, jotka ovat onnistuneet jatkamaan uraa.
Lähde: Backstrom's return from hip surgery for Capitals familiar to Jovanovski

Toivottavasti Pulju pystyy vielä pelaamaan edes jollain tasolla, jos ei änärissä. On kuitenkin nuori ja vahva ja muuten terve.
 

Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saattaa olla Puljulla edessä kuntoutuskausi, jolloin ei pelaa missään, ei edes Euroopassa. Tuo 6-10 kuukautta on kuitenkin niin pitkä aika, että paluuaikataulu olisi jossain tammi- huhtikuussa. NHL:ään voi tehdä sopimuksen joulukuun alkuu asti ja Euroopassa siirtorajalle helmikuuhun. Jos kuntoutus etenee hyvin, niin siinä voi toki olla mahdollisuus jollekkin eurooppalaiselle joukkueelle.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Niin, vihoviimeinen asia, jonka Jesse voi tässä tilanteessa tehdä on hätäillä tuon kuntoutuksen kanssa! Nyt vaan välikausi, mahdollisimman laadukasta jeesiä toipumiseen ja kuntoutukseen, oikeiden osa-alueiden vahvistamista kropassa (voima & liikkuvuus), siitä askel kerrallaan kohti parasta kondista ikinä. Ja vuoden päästä uutta matoa koukkuun…
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pulju on 25-vuotias. Ensi kausi jää väliin kuntoutuksen vuoksi, vuoden päästä Pulju on 26-vuotias ja edessä kausi oletettavasti Euroopassa. Vaikka tulisikin huippukausi, palkkaako joku NHL-seura 27-vuotiaan pelurin, jolla ei vahvoja näyttöjä NHL:stä ja jonka ikänsä puolesta pitäisi olla urallaan parhaimmillaan?
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä Jesseltä aikuisen oloista puhetta uran jatkosta. Selvä asia, että iso leikkaus on kyseessä, enkä nyt lähtisi liikaa moittimaan Puljun ymmärrystä noista termeistä. Eiköhän hänelle ole sanottu, ettei koko niveltä korvata tekonivelellä, ja suomalaisen asiantuntijan kirjoissa nivelpintojen korvaaminen metallilla on jo tekonivel.

Itse asian kannalta lääketieteellisellä määritelmällä tuskin on väliä.
 
Viimeksi muokattu:

Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suomeksi tuo Hip resurfacing surgery on lonkan pinnoitetekonivelleikkaus.
Aleksi Reito on ortopedi eli alan kirurgi Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa.





Ed Jovanovski on ensimmäinen NHL-pelaaja, joka on tämän operaation jälkeen jatkanut NHL:ssä (v.2014). Capsin Nicklas Bäckström on toinen, hän palasi tämän vuoden alussa. Ryan Keslerille tehtiin tuo leikkaus v.2019, mutta ei pystynyt jatkamaan pelaamista. Patrick Kane kävi hiljattain samassa leikkauksessa ja hänelläkin pitkä kuntoutus edessä.
Muista lajeista löytyy kourallinen urheilijoita, jotka ovat onnistuneet jatkamaan uraa.
Lähde: Backstrom's return from hip surgery for Capitals familiar to Jovanovski

Toivottavasti Pulju pystyy vielä pelaamaan edes jollain tasolla, jos ei änärissä. On kuitenkin nuori ja vahva ja muuten terve.

Jep, reisiluun pää korvataan metallipallolla ja kaiketi sille vastakappale lonkkaluuhun. Eroa tavalliseen lonkan tekoniveleen on tuo ettei sitä upoteta reisiluuhun. Googlen kuvahaulla näkee tuon eron
 

Largo

Jäsen
Oisko noi lonkkaongelmat sitä perua, että pakotettiin johonkin stop and go pelitapaan? Jos ois annettu jatkaa laajoin kaarroksin niin vetäis todennäköisesti terveenä sadan pisteen kausia McDavidin vierellä.
Todennäköisesti sadan pisteen kausia? Tuskin nyt kuitenkaan lonkasta ne sadan pinnan kaudet jääneet väliin. Toivotaan nyt kuitenkin uran jatkumista, olkoot se sitten missä vain.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Todennäköisesti sadan pisteen kausia? Tuskin nyt kuitenkaan lonkasta ne sadan pinnan kaudet jääneet väliin. Toivotaan nyt kuitenkin uran jatkumista, olkoot se sitten missä vain.
Mahtoi olla huumoria.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pulju on 25-vuotias. Ensi kausi jää väliin kuntoutuksen vuoksi, vuoden päästä Pulju on 26-vuotias ja edessä kausi oletettavasti Euroopassa. Vaikka tulisikin huippukausi, palkkaako joku NHL-seura 27-vuotiaan pelurin, jolla ei vahvoja näyttöjä NHL:stä ja jonka ikänsä puolesta pitäisi olla urallaan parhaimmillaan?

En ole mikään NHL-tietäjä, mutta Jani Hakanpää on ainut nimi, jonka tiedän siirtyneen tuon ikäisenä NHL:ään Euroopasta ilman aiempia NHL-näyttöjä ja onnistuneen luomaan monivuotisen uran NHL:ssä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En ole mikään NHL-tietäjä, mutta Jani Hakanpää on ainut nimi, jonka tiedän siirtyneen tuon ikäisenä NHL:ään Euroopasta ilman aiempia NHL-näyttöjä ja onnistuneen luomaan monivuotisen uran NHL:ssä.
Niklas Bäckström oli 28 vuotias kun siirtyi NHL:lään ja pelasi lopulta 10 kautta.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitenhän mahtaa olla, kun myös Laineella on ollut lonkkien kanssa ongelmia, ja nämä molemmat ovat huonosti pelatessaan erityisen kömpelön näköisiä, kun keskivartaloon tulee pientäkin kiertoa. Silloin eivät käytännössä saa kuljetettua kiekkoa, saati kierrettyä vastustajia kiekon kanssa tai syötettyä laadukkaasti.

Laineen tapauksessa veto voi nyt vielä lähteä, jos kiekko tulee sopivasti, mutta ihan kaikessa tekemisessä yleisvaikutelma on kömpelö ja jäykkä. Jessen vetotreenit Edmontonissa hyvä esimerkki tästä.

Meidän suomalaisten kehotyyppi ei muutenkaan ole mikään öljylantio, mutta vailla minkäänlaista fysioterapian tai kehofysiikan tuntemusta tekisi mieli spekuloida, että olisiko näillä isoilla kavereilla ollut syytä treenata lonkan liikkuvuutta ja ketteryyttä vaikka sitten voimatasojen kustannuksella.

Tiedän, että kroppa on kokonaispaketti ja esimerkiksi nilkkojen tai vatsalihasten ongelmat voivat heijastua näihin. Mutta maallikolle Laine ja Pulju näyttävät samalla lailla huonoilta silloin kun ovat huonoimmillaan ja oikeastaan hyvin pelatessaankin on tiettyä samankaltaisuutta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En ole mikään NHL-tietäjä, mutta Jani Hakanpää on ainut nimi, jonka tiedän siirtyneen tuon ikäisenä NHL:ään Euroopasta ilman aiempia NHL-näyttöjä ja onnistuneen luomaan monivuotisen uran NHL:ssä.
Jos jätetään Larionov ja muut vastaavat pelaajat jotka eivät ymmärrettävistä syistä päässeet NHL:ään parhaina vuosinaan niin se vähän kaventaa tuota kenttää. Leo Komarov pelasi ensimmäisen kautensa NHL:ssä 26-vuotiaana, Jori Lehterä 27-vuotiaana, Tim Thomas 28 vuotiaana (3 peliä), Brian Rafalski 26-vuotiaana, Roman Chechmanek 29-vuotiaana, Pierre-Edouard Bellemare 29-vuotiaana ja varmaan muitakin löytyisi. Ei siis poikkeuksellista, mutta todiste siitä että kyllä kannattaa uskoa unelmiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös