Jeremy Dehner ja Blake Gallagher testiin.

  • 42 679
  • 77
Tila
Viestiketju on suljettu.

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Callagher ei kuitenkaan edelleenkään täyttänyt määritelmää ulkomaalaisVAHVISTUS. Tasaviisikoin varsin tasapaksua peliä, eikä se luistinkaan nyt ihan niin hyvin kulkenut kuin annettiin ymmärtää. Varsinkin hävittyjen kulmavääntöjen jälkeen kaveri saattoi palata viimeisenä omaan päähän puolustamaan.

Dehner oli varsin näkymätön ja pelasi perusvarman pelin. Ei ottanut riskejä, joka oli mielestäni sääli. Kiekolliset avut kaukalossa tulisi laittaa kunnolla testiin.
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Kolme peliä nyt takana sekä Gallagherilla että Dehnerillä. Itse pitäisin kummatkin nähdyn perusteella joukkueessa.

Gallagher parantaa käytännössä peli peliltä otteitaan. Tänään kiekot löysivät hyvin omien lavat ja vastustajan maalivahtia Gallagher pääsi kokeilemaan pari kertaa rannevedolla. Liike on parantunut sitten ensimmäisen pelin ja pelinlukeminen parantunut huomattavasti. Kaksinkamppailuissa Gallagher ei ole parhaimmillaan, mutta hyvällä prosentilla silti tänäänkin kiekko tuli kaivettua haltuun kulmassa. Yksi joukkueen ehdottomasti taitavimmista pelaajista, kunhan saa luisteluunsa vielä hiukan vauhtia ja enemmän itseluottamusta, uskon kaverista olevan vielä paljon iloa. Gallagherin pelaamisessa on hyvin paljon samaa kuin Tim Stapletonin pelaamisessa oli aikoinaan.

Dehner on pelannut kaikki kolme peliä perusvarmaa pelaamista. Liike on sujuvaa ja taitoa selvästikin löytyy hyökkäyssuuntaan. Harmi ettei Dehnerille ole vielä oikein kunnolla siunaantunut ylivoima-aikaa, koska tänään varsinkin toisessa erässä pyöritti ylivoimaa näyttävästi viivalla kun sai peliaikaa. Harmi vain että ylivoimalla pakkiparina pyöri Niemi, jonka panos hyökkäyssuuntaan on vähintäänkin arveluttava. Dehner ei ole vahvimmillaan kaksinkamppailuissa, mutta on hyvän liikkeen takia vaikea kierrettävä. Välillä Dehner lähtee turhaan koohottamaan omalla alueellaan. Hyökkäyspäähän pelaaminen kärsii hieman Niemen pelaamisesta, joka jostakin syystä yrittää ottaa kiekollista roolia, jonka takia Dehner joutuu varmistamaan. Dehner mahtuu tällä hetkellä heittämällä joukkueen kuuden parhaan puolustajan joukkoon.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Varsinkin nyt kun Rita joutui pariksi kuukaudeksi saikulle, on Gallagherin jatkolle ihan pätevä syy. Pikkasen sama juttu on Dehnerillä, joka voi otta Mällin paikan mikäli mies viipyy saikulla pitempään.

Tänään molemmat pelasivat aika peruspeliä ilman sen suurempia virheitä. Välillä molemmat väläyttelivät taitojaan, muttei voi puhua läheskään mistään dominoinnista. Gallagherilta odotan vielä parempaa luistelua, koska se ei ainakaan tänään ollut vielä mitään erikoista eikä päässyt luistellen karkuun pakeilta. Pari kertaa ranne lähti hyvin sektorista, mutta useimmiten veskaria päin. Dehner on mielestäni kokonaisuutena tällä hetkellä paremmalla tasolla näistä kahdesta ja ennustajan tavoin toivon kaverille suurempaa roolia YV:llä. Ottaisivat vaikka Väänäsen sieltä pois, koska Ossia on turha ylipeluuttaa YV:llä jo pre-seasonin aikana. Dehner löytää hyvin syötöt lapaan, mutta vielä odotan suurempaa kiekollista vastuunottoa, pikkasen näkymätön oli edelleen.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Varsinkin nyt kun Rita joutui pariksi kuukaudeksi saikulle, on Gallagherin jatkolle ihan pätevä syy. Pikkasen sama juttu on Dehnerillä, joka voi otta Mällin paikan mikäli mies viipyy saikulla pitempään.
Kyllä mun makuuni Gallgher saa aika paljon parantaa, jos meinaa olla joukkueessa vielä kuukauden päästä kun oikeet matsit alkaa. Jotenkin hävisi kuvasta enemmän ja enemmän keskiviikon pelin jälkeen. Ei riitä voima, ei nopeus. Pikkunäppäryyttä on, mutta se ei yksin riitä. Muutaman rannevedon veti suorasta luistelusta, mutta ne olisi ottanut harrastesarja-veskarikin kiinni. Kyllä ulkomaalaisen jampan pitää olla kahdessa ekassa kentässä, jotta kannattaa pitää. Jos ei nyt niin vuoden päästä takaisin, näinhän se Keku aprikoi jokerit.comissa. Katsotaan miten äijän käy.

Dehner on mielestäni lähempänä luppukauden diiliä. Kahdeksan pakkia on sopimuksen alla + Dehner. Vaikka Keku todennäköisesti laatupakin ennen kauden alkua hankkiikin niin Dehnerille on kyllä tilaa. Silloin pakkeja on 10 joista pari-kolme pelaa tarpeen mukaan Vantaalla ja A-junnuissa. Dehner on pelannut ihan mukiinmenevästi, mikä siis tärkeintä kun mietitään jatkoa joukkueessa. :) Hyvä liike ja pelaa viivalla hyvin yv:llä. Ottipa viivassa kiinni yhden purkulämärinkin viikonloppuna eli pelisilmää on. Pitää toivoa ettei Tomek treidaa meistä Kiteen Pallon superpesisjengiin. :)

Keskiviikkona on tosipaikka julleja vastaan. Seuranta jatkuu.
 
Viimeksi muokattu:

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Kyllä ulkomaalaisen jampan pitää olla kahdessa ekassa kentässä, jotta kannattaa pitää.

Voi olla tyhmä kysymys, mutta miksi? Joskus vuonna "tiukat kiintiöt" tämän ymmärtäisin, mutta en oikein enää. Jos ulkkari tuo joukkueeseen lisäarvoa kolmos- tai neloskentässä, niin miksi hänen tilalleen pitäisi ehdoin tahdoin ottaa suomalainen? Minulle on aivan vitun sama onko meillä nelosen sentterinä John Doe vai Ville Virtanen niin kauan, kun se nelossentteri on para mahdollinen vaihtoehto.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Voi olla tyhmä kysymys, mutta miksi? Joskus vuonna "tiukat kiintiöt" tämän ymmärtäisin, mutta en oikein enää. Jos ulkkari tuo joukkueeseen lisäarvoa kolmos- tai neloskentässä, niin miksi hänen tilalleen pitäisi ehdoin tahdoin ottaa suomalainen? Minulle on aivan vitun sama onko meillä nelosen sentterinä John Doe vai Ville Virtanen niin kauan, kun se nelossentteri on para mahdollinen vaihtoehto.
Ei ole tyhmä kysymys ja logiikkoja on monenlaisia. Omissa fantasioissani lähden siitä että kaksi ensimmäistä kenttää pitää olla todella kovia joka jampan. Meillä kuitenkin on junnupuolta joille pitää saada pelejä ja minuutteja jotta "tulevaisuus on turvattu". Kahteen ensimmäiseen kenttään menee siis junnuista max yksi eli Pulkkinen, jos on kunnossa. Ei sinne mene kukaan peruhyvä junnu opettelemaan miesten tavoille. En haluaisi nähdä kahden alemman kentän paikkoja vievän ulkomaalainen kun aivan saletisti oma junnumylly nakuttaa näytä jamppoja joku vuosi ulos lihamyllystä. Jotta saadaan maksimaalinen omavaraisuus tulevaisuuteen, on siellä hyökkäyksessä oltava maksimaalinen määrä omia jätkiä. Ei vaan puheita kuten viimeiset 10 vuotta. Toki sen verran vedän heti takaisin päin, että eri asia on Wilmin tyyppinen erikoismies. Sellaisia ei omasta tuotannosta niin vaan tule joka vuosi. Gallagher on tyypiltään kuitenkin selkeästi hyökkäävä hyökkääjä ja menee hukkaan pienillä minuuteilla kolmosessa tai nelosessa, koska niiden kenttien on tarkoitus tehdä enemmän töitä ja olla fyysisempi kuin vastustaja.

Eli ihan lyhyesti: Jos "taskurakettimme" ei onnistu pisteiden muodossa seuraavissa peleissä niin kiitos, näkemiin ja 2011 heinäkuussa takasin. Jos onnistuu jo nyt niin loistavaa!

Olkaamme rauhallisin mielin joka tapauksessa. Meillä on Keku joka varmasti tietää mihin suuntaan ruoria käännetään! ;)
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
-Koko teksti-

Täysin samaa mieltä. Meillä on tällä hetkellä niin paljon junioreja keille pitää antaa peliaikaa! On Erosta, Kivistöä, Maneliusta, Ölanderian puolustuksessa ja hyökkäyksessä vielä Pulkkinen, Vauhko-Olavi, Pitkänen, Koivisto, Helenius ja try-out Juutilainen. Ei vaan yksinkertasesti voida ottaa mitään Gallaghereita tai Dehnereitä elleivät ne ole selkeitä vahvistuksia. Eli Gallagher kahteen ekaan kenttään ja Dehner kahteen ekaan pakkipariin.

No onneksi on KiVa yhteistyö.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Täysin samaa mieltä. Meillä on tällä hetkellä niin paljon junioreja keille pitää antaa peliaikaa! On Erosta, Kivistöä, Maneliusta, Ölanderian puolustuksessa ja hyökkäyksessä vielä Pulkkinen, Vauhko-Olavi, Pitkänen, Koivisto, Helenius ja try-out Juutilainen. Ei vaan yksinkertasesti voida ottaa mitään Gallaghereita tai Dehnereitä elleivät ne ole selkeitä vahvistuksia. Eli Gallagher kahteen ekaan kenttään ja Dehner kahteen ekaan pakkipariin.

Itse taas näen asian niin, että kokonaisuudessa paras pelaaja (nykyset taidot, potentiaali, monipuolisuus ja muut vastaavat yhteenlaskettuna) vie pelipaikan, oli hän kotimainen junnu tai ulkomaalainen konkari. Toki meillä on erittäin kova kilpailu kolmos- ja neloskenttien paikoista, mutta itse en missään nimessä sulkisi näitä uusia tryoutteja pois laskuista vain ulkomaalaisuuden takia. Jos taas pelaajien mukana ei tule mitään uutta lisäarvoa, niin takaisin lentokoneeseen vain.

Kääntäen sitten sama, niin junnuille ei pidä antaa peliaikaa vain junnustatuksen takia. Jos oma junnu on ulkkaria selvästi huonompi ja häntä ei pidetä erityisen potentiaalisena, niin junnuihin, Vantaalle tai raksalle vain. Tämä on kuitenkin tulosurheilua, ei harrastetoimintaa.

edit: Ja tarkemmin aiheeseen. En ole jaksanut raahautua Valtille, eli en sen valossa ole ketään pitämässä tai ulostamassa joukkueesta. Sen sijaan vain takerruin tuohon kohtaan, jossa ulkkareiden toivottiin olevan vain kärkikorin pelaajia.
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Miksi jotenkin tuntuu että tämä keskustelu olisi jo joskus käyty? Ainiin, sama keskustelu käytiin jo aikoinaan Tim Stapletonin kohdalla. Nyt kertaamme sivuja 11-13 Tim Stapletonia koskevasta ketjusta.

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=34519

Gallagher ja Dehner ovat vasta olleet kolme viikkoa joukkueen mukana, joten ei kannata tuomita liian aikaisin.
 
Viimeksi muokattu:

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi jotenkin tuntuu että tämä keskustelu olisi jo joskus käyty? Ainiin, sama keskustelu käytiin jo aikoinaan Tim Stapletonin kohdalla. Nyt kertaamme sivuja 11-13 Tim Stapletonia koskevasta ketjusta.

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=34519

Gallagher ja Dehner ovat vasta olleet kolme viikkoa joukkueen mukana, joten ei kannata tuomita liian aikaisin.

Niin kannattaa muistaa se, että harkkamatsit ovat harkkamatseja. Kolme viikkoa harjoitusringissä on lyhyt aika. Siis ei mikään ihme, jos luistin ei kulje. Kaikki muut ringissä ovat jo monta kuukautta vetäneet harjoituksia tai viettäneet aikaa pururadalla. Ainut kriteeri millä J&D kaksikkoa lähtisin tässä vaiheessa arvioimaan on se, että löytyykö niitä käsiä. Raporttien mukaan niitä löytyisi, joten antaisin jatkoa pitkälle syksyyn.

Muutenkin näyttäisi unohtuneen harkkamatsien perustotuuksia. Konkarit eivät yleensä pistä kaikkeaan harjoitusmatseihin, kun he tietävät että vasta kauden kuluessa se paras pitää näyttää. Toisaalta junnut pistävät parhaansa peliin ja loistavat peliesityksillään harjoituspeleissä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että otteet harjoituspeleissä siirtyisivät automaattisesti liigapeleihin.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muutenkin näyttäisi unohtuneen harkkamatsien perustotuuksia. Konkarit eivät yleensä pistä kaikkeaan harjoitusmatseihin, kun he tietävät että vasta kauden kuluessa se paras pitää näyttää.
Tämä on periaatteessa totta, mutta jos Jokerien try out hemmoja ajatellaan, niin hehän ovat noita junnuja, joiden pitäisi mennä ekasta vaihdosta asti tukka putkella. Pikkaisen huolestuttaa se, että näin ei ole ollut, kun taas toisaalta kokeneet jermut kuten vaikka Hentunen tai Lahti liikkuvat jäällä kuin turboahdetut peurat. Kyllä try out hemmojen pitäisi hoitaa asiat niin, että ovat heti paikan tullen valmiita näyttämään parasta osaamistaan.

Se hyvä puolihan näissä kokelaissa on, että aikaa ja pelejä riittää vielä tarkkailuun. Omin silmin Dehner näyttäisi käyttökelpoisemmalta, kun taas Callagherin pitää parantaa reilusti. Pienen pieniä välähdyksiä Callagheriltakin on nähty, joten odotellaan ja katsellaan lisää pelejä ja tuomitaan lopullisesti vasta myöhemmin.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä on periaatteessa totta, mutta jos Jokerien try out hemmoja ajatellaan, niin hehän ovat noita junnuja, joiden pitäisi mennä ekasta vaihdosta asti tukka putkella. Pikkaisen huolestuttaa se, että näin ei ole ollut, kun taas toisaalta kokeneet jermut kuten vaikka Hentunen tai Lahti liikkuvat jäällä kuin turboahdetut peurat. Kyllä try out hemmojen pitäisi hoitaa asiat niin, että ovat heti paikan tullen valmiita näyttämään parasta osaamistaan.

Niin konkareilla tarkoitin näitä Hentusia ja muita konkareita. Try-out jätkien pitää vetää tukka putkella harjoituspeleissä, mutta pitää huomioida että tämä kaksikko (J&D) on todennäköisesti monta kuukautta jäljessä kunto- ja taktiikkaharjoittelussa. Kunto- ja taktiikkapuoli saadaan kyllä kohdalleen parin kuukauden sisään, mutta ei sitä jos heiltä puuttuu tarvittava taito. Kädettömiä koohottajia emme lisää tarvitse. Ei kai me mitään hävitä, jos nämä kortit katsotaan pitemmälle syksyyn.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Miksi jotenkin tuntuu että tämä keskustelu olisi jo joskus käyty? Ainiin, sama keskustelu käytiin jo aikoinaan Tim Stapletonin kohdalla. Nyt kertaamme sivuja 11-13 Tim Stapletonia koskevasta ketjusta.

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=34519

Gallagher ja Dehner ovat vasta olleet kolme viikkoa joukkueen mukana, joten ei kannata tuomita liian aikaisin.

Tilanne on kuitenkin vähän erillainen, kuin Timin aikoihin. Timiä pystyttiin peluuttamaan 3. ja 4. ketjuissa, ennenkuin pikkuhiljaa nostettiin ylöspäin ketjuhierrarkiassa.

Nyt meiltä nimenomaan puuttuu kärkiketjuun vasemman laidan hyökkääjä, joka osaa tehdä maaleja, sekä luoda niitä Hentuselle. Ja Gallagherista en usko siihen olevan. Vauhtia pitäisi olla huomattavasti vielä enemmän, että tuolla koolla pääsisi irtautumaan vastustajista. Nyt vastustajat ovat kokoajan iholla ja Gallagher pyllistelee kokoajan. Ei jatkoon.

Dehner sen sijaan on löytänyt paikkansa. Sulavaa liikkumista ja hyvää kiekollista peliä jo nyt. Vielä enemmän sisälle jengiin, niin saadaan oikein hyvä Campbell vol 2. Ylivoimalla saisi vielä enemmän ottaa roolia...
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näiden kahden osalta tilanne alkaa minusta selkiytymään ja samoilla linjoilla olen One#8 kanssa. Callagher on liian kevyttä tavaraa liigaan tässä vaiheessa. Hän häviää joka ikisen kaksinkamppailun, on jatkuvasti katollaan eikä luistelunopeuskaan ole huippuluokkaa. Kaverissa on kyllä potentiaalia, mutta ensi kausi pitäisi kuitenkin vielä harjoitella jossakin muualla kuin Jokerien liigajoukkueessa.

Dehner on hyvä ja parantaa silmin nähden joka pelissä. Suurin tämän äijän sopimusta puoltava seikka on minusta kuitenkin se, että hän pystyy juuri sellaiseen pelaamiseen mitä uskon Jortikan haluavan, että Jokerit pelaa. Käytännössä tämä tarkoittaa kiekollista ja kiekonhallintaan perustuvaa peliä. Vaikka nopeat avaukset ovat yleensä jees, niin silloin kun niihin ei ole mahdollisuutta pitää yrittää jotakin muuta. Peruspakki roiskaisee tuossa vaiheessa kiekon ylöspäin, kun taas Dehner pystyy pitämään kiekkoa itsellään ja hakemaan sopivaa avausta. Jatkosopimusta kehiin.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Jos ja kun Keklu on hommaamassa kovanluokan vahvistusta niin olkoon se sitten ykkösketjun tason kaveri vasempaan laitaan, plussaa jos pystyy tarpeen vaatiessa pelaamaan myös keskellä tyyliin Tim Stapleton tai Jason Williams. (molemmat btw. ilman sopparia Keklu, wink wink.)

Gallagherille lentolippu kouraan ja Keklun käyntikortti povariin. Laittaa sitten tekstiviestiä kun pysyy pystyssä.

Dehnerille soppari mallia 1+2 Jokereiden optiolla.
 

Terveis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onkohan Gallager miten kallis mies? Jos kaverissa kerran potentiaalia on, niin isketään joku halpa lappu kouraan, ja laitetaan mies pelaamaan K-vantaalle, ja katsellaan vaikka joulun aikoihin uusiksi.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Loistavaa. Tämä tuntuu suorastaan vaarallisen hyvältä, kun joukkueen kokoamisesta vastaava taho näkee asiat samalla tavoin kuin miltä ne katsomoon näyttävät. Omat näkemykseni ainakin tässä suhteessa 100% sama kuin Keklun.

Iso plussa vielä siitäkin, että ratkaisu tehtiin jo tässä vaiheessa. Riski on aika olematon sen suhteen, että Callagher syntyisi uudelleen Staplena. Paska homma sen sijaan olisi ollut äijän roikottaminen Hentusen vierellä, jolloin estetään muiden variaatioiden kokeileminen. Nyt vaan kylmästi kokeilemaan Hentusen rinnalle omia nuoria vaikka Pulkkisesta aloittaen.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Niin, eihän tässä ollut missään vaiheessa mitään epäselvää...
Kummaltakaan peliäkään näkemättä luulisin, että tästä Jokerien kaksikosta Dehner on potentiaalisempi tapaus. [...] Veikkaankin, että Gallagher todetaan harjoituspelien perusteella liian köykäiseksi tapaukseksi.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Loistavaa. Tämä tuntuu suorastaan vaarallisen hyvältä, kun joukkueen kokoamisesta vastaava taho näkee asiat samalla tavoin kuin miltä ne katsomoon näyttävät. Omat näkemykseni ainakin tässä suhteessa 100% sama kuin Keklun.

Sama täällä. Jotenkin helvetin outoa, kun kaikki mitä itse toivoo joukkueessa tapahtuvan. Paria try-out jannua toivottiin, ne saatiin. Ykkössenaa toivottiin, sellainen saatiin. Dehnerin jatkoa toivottiin se saatiin. Gallagherin kotiin lähtöä toivottiin se saatiin. Seuraavaksi toivotaan vasenta laituria. Jos mahdollista niin mielellään mallia "Ville Leino" eli pystyy pelaamaan myös sentterinä jos/kun Eaves loukkaantuu.
 

-STR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakko myöntää, että Keklu & kumppanit tekivät sen jälleen. Joko he lukevat Jatkoaikaa, tai sitten fanit ymmärtävät pelistä luultua enemmän?

Dehnerin jatko on ehdottoman oikeutettu. Sparta ja julli pelin nähneenä, voin sanoa hänen ansaitsevan paikkansa Jokereissa. Liike on erittäin hienon ja vaivattoman näköistä. Lisäksi otti monesti ifk pelissä hyökkääjältä kiekon pois kun karkin lapselta. Ei taklaten, vaan ikäänkuin kiepautti sen lavasta.

Callagher on varmasti mukava jamppa ja haluaa kehittyä jne jne... MUTTA jokereissa on jo toinen "pörrääjä" (Lue Saarinen).
Parin vuoden päästä takaisin, kunhan on ensin saanut hieman massaa ympärilleen.
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Oikeat ratkaisut valmennukselta/Kekäläiseltä. Olisin tosin antanut jo nyt Dehnerille loppukauden sopimuksen, mutta kerkeehän sitä vielä. Gallagher puolestaan ei näyttänyt HIFK-ottelussa mitään merkkejä otteiden paranemisesta. Luistelu ei ollut terävöitynyt yhtään edellisen viikon otteluista ja edelleenkin Gallagher jatkoi pelaamista jotenkin ulkona tilanteista. Ei löytynyt vauhtia, eikä röyhkeyttä. Oikea päätös siis pistää ukko vaihtoon.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Kyllä. Erittäin oikea päätös Keklu&kump. Miehet näkivät, jonka monet muutkin, Gallagher liian kevyt tähän liigaan. Dehneriä vielä tsekkaillaan ja ihan hyvä niin, jotta nähdään tosiaan, että jatkuuko hyvät otteet jatkossakin kentällä ja tosiaan ulkkarin PITÄÄ olla vahvistus isolla Vllä.

Aivan mahtavalta muutenkin meno on, juuri oikeita ratkaisuja tehdään kokoajan...
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakko myöntää, että Keklu & kumppanit tekivät sen jälleen. Joko he lukevat Jatkoaikaa, tai sitten fanit ymmärtävät pelistä luultua enemmän?
Se voi olla, että Jatkoaika rulettaa yllättävän paljon. Minä en Keklua tunne, silti lätkää itse hakannut parikymmentä vuotta, viheltänyt, valmentanut ja tehnyt erilaisista yllätyksistä (Ben-Amor) tilastoa jo junnuaikoina, matriaalia on ihan järkyttävästi. Kyllä sitä jumalauta jotakin fanikin näkee. Keklu varmasti tekee omat päätöksensä, ei tarvitse apua. Siitä voidaan kuitenkin olla varmoja, että jos nuo valinnat menee päin v'tua (soppari Blakelle ja Dehner ulos) saa isopalkkainen johtajamme selittää.

Sama menee naapuriin, iso onnittelu sinne, että ottivat Kuhdan back. Mun silmissä Hifk on meille uhka kouluarvosalla 7, Kille sinne mukaan niin 8+. Ja tämä ei siis ole meille hyvä. Olisivat vaan pitäneet Barlowin, Kuhta ampuu ladon seinässä olevaa lukkoa ja Barlow sitä seinää. Mä haluaisin naapurin ton "seinätykin".
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En nähnyt eilistä matsia, joten tilastojen mukaan Dehmer pelasi hyvän pelin. Vai onko eiliset tilastot vain harhaa (1+1 2 astetta plussan puolella)?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös