Muistetaan kuitenkin, että Jere on lähes 190cm ja kaukalossa tapellut kaveri.
Pääniittejä jakeleva tuomarin takaa huutelija oli jäällä, tapella toi ei osannut ja/tai ei uskaltanut.
Muistetaan kuitenkin, että Jere on lähes 190cm ja kaukalossa tapellut kaveri.
Voi kyynel. Jos et näe mitä Gillies tekee ennen lyöntiä, niin sitten et näe. Tässäkin alkulämmittelyssä jo kerrottu mitä tuleman pitää, mutta vastaaminen ja oikea miehisyys ei kelvannut.Mikä kovuuden puuttumisen esimerkki tuo on, kun vastustajan älykääpiö lyö raukkamaisesti päähän? Todella typerä teko ja esille nosto tuollaisella tekstillä. Hyi helvetti.
Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta ei ole tämän ketjun asiaa.Kyllä, vielä kuin olisi murtanut niskan kuten Bertuzzi teki Steve Moorelle vastaavalla
Älä loukkaa apinoita ja lapamatoja vetämällä niitä tähän mukaan.Voi kyynel. Jos et näe mitä Gillies tekee ennen lyöntiä, niin sitten et näe. Tässäkin alkulämmittelyssä jo kerrottu mitä tuleman pitää, mutta vastaaminen ja oikea miehisyys ei kelvannut.
Nyt sama apina soittaa nyt suutaan lentokoneessa jollekin sivulliselle lomailevalle perheenisälle, joka on lastensa kanssa ja uhkailee tätä.
Ei voisi vähempää kiinnostaa kuinka "reilusti" tätä läpeensä epärehellistä ja halpamaista lapamatoa käsitellään.
oikea miehisyys ei kelvannut.
Kirjoitin tällä tavalla pari vuotta sitten, kun kertoi podcastissaan, että hyvin pysyy hallussa kun ottaa pari lasia viiniä ja aika selvää oli, että ei tule päättymään hyvin.Kuulostaa että Jantunen käsittelee asiaa kuten päihdeongelmasta selvinnyt ihminen ja Karalahti taas kuten edelleen päihdeongelmasta kärsivä.
Karalahti ei ollut kentällä mikään kova pelaaja, jos ei selkään taklaamisia ja kyynärpäällä taklaamisia semmoisiksi lasketa. Lydman oli kova ja vastasi myös kutsuun kovuudestaan, jos semmoinen esitettiin, eikä keskittynyt pelkkään tuomarien selän takana kovisteluun.Voi jeesus näitä oikeita miehisyyksiä ja kaapin paikan näyttämisiä. :D Jos ei kiinnosta tapella niin se on ilmeisesti kovuuden ja miehisyyden puutetta. Gillies tönäisi pari kertaa selästä ja veti kunnon suckerpunchilla päähän. Eihän se mitään, koska välissä oli "miehinen teko" tappeluun haastamisen muodossa.
Karalahti osasi myös varsin hyvin polvitaklaukset. Pari kertaa sen näin Hakametsässä ja kummassakin niistä jätkä lensi pihalla. Muistaakseni Venäläinen ainakin saikulle joutui.Karalahti ei ollut kentällä mikään kova pelaaja, jos ei selkään taklaamisia ja kyynärpäällä taklaamisia semmoisiksi lasketa. Lydman oli kova ja vastasi myös kutsuun kovuudestaan, jos semmoinen esitettiin, eikä keskittynyt pelkkään tuomarien selän takana kovisteluun.
Tähän loppui IFK-ura.Karalahti osasi myös varsin hyvin polvitaklaukset. Pari kertaa sen näin Hakametsässä ja kummassakin niistä jätkä lensi pihalla. Muistaakseni Venäläinen ainakin saikulle joutui.
Toisella kertaa niittasi jonkun heti pelin alussa ja haastoi sitten tappeluun Tapparan goonin Kimmo Koskenkorvan.
En vertailisi Nykästä ja Karalahtea. Vaikka Matti paljon kohelsikin, niin selvä siviili-Matti oli kiltti ja kohtelias, jopa arka. Tämä rehvasteleva kumipää ei ole.Silti tässä alkaa olla samanlainen olo kuin Matti Nykäsen viimeisinä vuosina, että enemmän säälittää kuin naurattaa.
Joo ihan ne Matin viimeisimmät vuodet olivat varmaan seesteisempiä mutta oletan, että johtui siitä viinaa taisi mennä vähemmän.En vertailisi Nykästä ja Karalahtea. Vaikka Matti paljon kohelsikin, niin selvä siviili-Matti oli kiltti ja kohtelias, jopa arka. Tämä rehvasteleva kumipää ei ole.
Vaikka juomista Matti ei valitettavasti onnistunut lopettamaan, niin kyllähän Nykänen huomattavasti seestyi viimeisinä vuosinaan Joutsenossa Pian kanssa ja se vuosituhannen vaihteen täysin holtiton sonta puuttui lehtien palstoilta.
Vaikka juomista Matti ei valitettavasti onnistunut lopettamaan, niin kyllähän Nykänen huomattavasti seestyi viimeisinä vuosinaan Joutsenossa Pian kanssa ja se vuosituhannen vaihteen täysin holtiton sonta puuttui lehtien palstoilta.
Noh, miten sen nyt Matin kohdallakin ottaa:Joo ihan ne Matin viimeisimmät vuodet olivat varmaan seesteisempiä mutta oletan, että johtui siitä viinaa taisi mennä vähemmän.
Juoppo Matti oli loppuun asti, sitä ei kenenkään kannata kiistää, mutta Seiskan ja Matin symbioosi oli molemminpuolinen yhteistyö. Matti tuotti "contentia" sekä vahingossa, että tarkoituksella ja Seiska maksoi. Moraalittomin asia tässä oli se, että Seiska myös juotti, vaikka Merilä ja Nykänen kavereita olivatkin.Nämä sellaiset n. puolitoista vuotta ennen kuolemaa. Haimatulehdus Nykäselläkin oli ennen kuolemaansa, lisäksi löytyi myös diabetes mutta jatkoi edelleen alkoholin käyttöä.
Kyllä Nykänen alkoholia käytti ihan loppuun asti, mutta tosiaan se ero tämän otsikon hahmoon on ettei toiminta ainakaan julkisesti ollut tuollaista kusipäistä menoa mitä Tapulin professorilla.
En muista tapausta, mutta epäilemättä Jere hävisi tuon tappelun. Ainakin hänen myöhempi taistelunsa Koskenkorvaa vastaa näyttää johtaneen lopulliseen tappioon.Toisella kertaa niittasi jonkun heti pelin alussa ja haastoi sitten tappeluun Tapparan goonin Kimmo Koskenkorvan.
Muistetaan kuitenkin, että Jere on lähes 190cm ja kaukalossa tapellut kaveri. Pistää vieläkin nakkikioskilla lässyttävät perusmaket ja -miket nippuun, jos ei ole tuollaisessa kaatokunnossa mitä tuossa videolla. Mutta sitten jos sattuukin joku vähän isompi ja selvempi kaveri vastaan niin jälki voi olla ikävää.
Liiviliisa sai mitä ansaitsi, heh!Ai että, vanha kunnon mitä isompi sen kovempi kaveri. Pituudella on aika vähän tekemistä tappelun osaamisen kanssa. Olen ollut paikalla todistamassa kun isokokoinen liivijengiläinen saa pataansa kaksi päätä lyhyemmältä kaverilta. Kova oli uho ja halu tapella, vaikka monta kertaa sanottiin että anna nyt olla. Sitten kaverini, joka on ikänsä nyrkkeillyt, totesi että mennään sitten. Liivimiestä nauratti ja totesi että saat lyödä ensimmäisen, sen jälkeen lätisee ja kunnolla. Kaverini löi ensimmäisenä, liivimies nukahti suorilta jaloilta.
Ai että, vanha kunnon mitä isompi sen kovempi kaveri. Pituudella on aika vähän tekemistä tappelun osaamisen kanssa. Olen ollut paikalla todistamassa kun isokokoinen liivijengiläinen saa pataansa kaksi päätä lyhyemmältä kaverilta. Kova oli uho ja halu tapella, vaikka monta kertaa sanottiin että anna nyt olla. Sitten kaverini, joka on ikänsä nyrkkeillyt, totesi että mennään sitten. Liivimiestä nauratti ja totesi että saat lyödä ensimmäisen, sen jälkeen lätisee ja kunnolla. Kaverini löi ensimmäisenä, liivimies nukahti suorilta jaloilta.
Jos joku on äiä ja saa vaikka vapaasti riehua lentokoneessa kännissä niin se o Trevor Gillies, joka on tosi miäs ja tietää ja näyttää kaappien ja komeroiden paikat. #miehisyysVoi jeesus näitä oikeita miehisyyksiä ja kaapin paikan näyttämisiä. :D Jos ei kiinnosta tapella niin se on ilmeisesti kovuuden ja miehisyyden puutetta. Gillies tönäisi pari kertaa selästä ja veti kunnon suckerpunchilla päähän. Eihän se mitään, koska välissä oli "miehinen teko" tappeluun haastamisen muodossa.
Heti kun näin tässä tekstissä yhden pilkun, niin tajusin ettei tämä voi millään tavalla olla Karalahden tekstiä.paljon on tullu taas shittii joka suunnasta joka kertoo siitä et katkeruutta on maailmas edelleen ihan liikaa ja ne ketkä tietää niin tietää että I walk To the darkness and the Patch I chose to go alone but never be Afraid of future because you Are the one who makes it and he is Brave, who walks in the rain alone cause the path you choose to follow ja kiitti todellisille frendeille te tiedätte ketä te ootte ja muiden bullshittii ei vaan jaksaa enää lukee koska täs elämäs on muutakin lojaalei on vain vahvat ja muistakaa STAY MUTANT
Homman pihvi alleviivattuna lainauksessa. Onhan sitä kaikenlaisia tarinoita kuultu omankin isän kohdalla, mutta huomattu että alkoholisti on mestari pyörittelemään kaiken mielessään juomista oikeuttavaksi ja tukevaksi. Jos lääkäri sanoo, että "Absolutismi on sinulle ainoa oikea tie, mutta enhän minä tietysti pysty sinulta juomista estämään koska päätös on loppujen lopuksi aina sinun", niin alkoholisti pyörittää sen päässään muotoon "Suosittelen kohtuullista käyttöä, mutta absolutistiksi sinun ei tarvitse missään nimessä ryhtyä". Ja kun sitä juomista täytyy perustella läheisille tai muille, niin voi jopa pyörähtää niin, että lääkäri olisi suorastaan suositellut naukkua-paria silloin tällöin. Ihan vaan lääkkeeksi.Omalle faijalleni oli lääkäri sanonut vähän samaan tapaan kuin Karalahdelle, että ei me mitään absolutistia sinusta kuitenkaan tehdä. Tai näin faija ainakin minulle väitti.