Vaatisi Jereltä aika totaalisen ajatus- ja asennemaailman uudistuksen. Käytännössä pitäisi siis murtautua ulos siitä 16-vuotiaan Jeren pääkopasta, minne hän on jäänyt asustelemaan kun ei kykene myöntämään omaa ongelmaansa. Jere elää isossa valheessa kun yrittää niin kovasti uskotella, ettei ole alkoholisti vaan tuollainen äijjämäinen ja vastuuton teinielämä on vaan tosi coolia.
En usko, että tulee ikinä muuttumaan. Muutos vaatisi niin kipeiden asioiden myöntämistä ja kohtaamista, että ei tuosta reppanasta vain ole siihen. Tuo vaatisi sellaista oikeaa miehekkyyttä ja suoraselkäisyyttä, mitä tästä herrasta ei ole koskaan löytynyt.
Muutama nyt esimerkiksi:
- Hassannut rahansa
- Hassannut mahdollisuutensa
- Hassannut perhe-elämänsä, kahdesti.
- Pilannut terveytensä
- Peruskoulupohja
- Ei koulutusta eikä ammatillista osaamista
- Velkaukko
- Ikää 50-vuotta
- Julkinen pelle
- Rikosrekisteri
Perheen isänä tai miehen mallina lapsilleen en halua häntä lähteä arvioimaan, joskin siitä myös omaan mielipiteen, joka toki voi olla väärä.
Kuten joku sanoi, niin ei tuota rekordia käännä kuin enää uskoontulo. Ottamatta kantaa onko ismistä toiseen siirtyminen hyvä vaihtoehto.