Mainos

Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

  • 913 026
  • 3 439

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Yksi asia myös mikä hämmentää todella paljon, kun Jeren kirjan lukee,tai kuuntelee tämän haastattelun, on se että mies todella ponnekkaasti kiistää vuonna 2007 syyllistyneensä tähän huumerikokseen josta hänet on tuomittu, joka oli siis avunanto törkeään huumausaine rikokseen. Ei kuulemma missään nimessä ole rahoittanut huumekauppaa ja tuomio oli hänen mielestään oikeusmurha. En toki ihmettelisi vaikka mies puhuisi tässäkin asiassa silkkaa paskaa, mutta toisaalta tekeehän oikeuslaitoskin taatustu välillä virheitä. Muilta osin lähinnä vituttaa tuo pähdesekoiluilla rehentely ja aivan valtavan potentiaalin hukkaaminen ja sillä ylpeily.
 

Karvanoppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Kings
Aika samat vibat haastattelusta kuin edellä mainituilla - päällimmäisenä mieleen jää hukkaan heitetty potentiaali, Tapulin äijjjä meiningin palvonta eikä omista virheistä olla millään tavalla pahoillaan/otettu opiksi.

Lomareissulla tuli luettua Jantusen kirja läpi. Siinä annettiin ”hieman” eri kuva päihteistä ja sen vaikutuksista läheisiin vs. mitä Karalahti antaa omissa haastatteluissaan. Suosittelen lukemaan. Jeren kirjaa en ole lukenut, mutta voisin hyvin kuvitella, että kirjan sisältö vastaa paljon Jargonin haastattelua.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Täysin järjetön väite. Eiköhän Karalahti lähinnä ole rapuloissaan tai laskuissa ollut milloin vaikutus on puhtaasti ja vahvasti negatiivinen.
En tiedä että onko se niin järjetön. Ihan samanlaisia juttuja Fleury omista huumeiden käytöistään kertoili, että pelit kulkivat seuraavina päivinä vaikka yöt oli vedetty ties vaikka mitä. Krapuloissa ei olisi onnistunut.
Ei nämä kaverit sen parempia ole olleet selvinpäin, joten varsin looginen johtopäätös että vaikutus suorityskykyyn ei lyhyessä juoksussa ole vahvasti negatiivinen ollut.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Katselin vähän pidemmälle tuota haastattelua. Jere ei siis ota mitään vastuuta mistään, ja ihan klassista päihderiippuvaisen jargoniahan tuo on. Uhriutumista, itsekeskeisyyttä, vastuuttomuutta ja täyttä sokeutta sille, miten oma toiminta satuttaa ympärillä olevia ihmisiä.

1,5 minuutin sisään mahtuu ensin väittämä, jonka mukaan hän itse on "maailmanluokan viihdekäyttäjä", ja kieltää sairastavansa päihderiippuvuutta. Seuraavassa hengenvedossa jo puhutaan putkesta, joka päättyi koomaan Meilahden sairaalaan.

Ei ongelmaa... jeppistä jee, ja joulupukki varmaan tuo parin kuukauden päästä mulle tuliterän mersun tuohon pihalle, jos oikein kovasti toivon...
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä että onko se niin järjetön. Ihan samanlaisia juttuja Fleury omista huumeiden käytöistään kertoili, että pelit kulkivat seuraavina päivinä vaikka yöt oli vedetty ties vaikka mitä. Krapuloissa ei olisi onnistunut.
Ei nämä kaverit sen parempia ole olleet selvinpäin, joten varsin looginen johtopäätös että vaikutus suorityskykyyn ei lyhyessä juoksussa ole vahvasti negatiivinen ollut.
Just niin ja Jantusen osalta sama homma, miten se menikään että nukkui jurria pois bussissa, pelissä joku 2+3 taululle ja valinta IS-tähdeksi ja krapulaa nukuttiin pois sitten pelin jälkeen paluumatkalla.

Kyllä se noilla monesti on ihan mallikkaasti peli kulkenut ja kauheasti ei voi olettaa suoritusason enää siitä nousevan raittiinakaan, näkeehän sen Fleuryn ja Jantusen osalta pistetilastoista ja ihan jämäkkä pakki se Jerekin oli läpi vuosien.

Paskaa hommaa toki tuo elämäntyyli kaikkinensa muuten ja Jeren äijäilyjä ja höhöttelyjä aiheella vielä 45-vuotiaana ei jaksa sitten yhtään. Jargoni tuli toki kuunneltua mutta kirja edelleen lukematta.

Sen verran on pakko sanoa että kotisohvalta on ollut itsekin tässä vuosikaudet helppo ulkopuolelta sanoa, että NHL-uran ja miljoonien taalojen heittäminen roskiin oli iso virhe ja varmaan vituttaa Jereä miten tuli tuo kortti pelattua. Mutta kuten Jargonissa taas kertoi, olisi tuon NHL:n päihdeohjelman läpikäyminen ollut ihan jatkuvaa talutushihnassa päihdetesteissä ja AA-sessioissa ramppaamista pelireissusta ja kesälomasta toiseen hamaan tulevaisuuteen asti, joten toisaalta siinä oli miehellä rehti ja itselleen reilu valinta tehtävänä että elääkö kuten haluaa vai päihdeohjelman myötä sen mukaisesti. No, kaikki voidaan miettiä miten Jeren ajatusmaailmalla olisi raitis peliura onnistunut jos sille tielle olisi lähtenyt.

Luulen, että vaikka kuinka Jere olisi halunnut NHL-uran pelata, niin teki just kuten Jere Karalahti halusi ja sai elää vapaampaa elämää pelaten lajia kuitenkin huipputasolla Euroopassa ja maajoukkueessa.

Päihteille hevonperse kun ne on tuossa määrin elämäntapa mitä Jerellä, mutta onhan tuossa sekin näkökulma kaivettavissa että kovin pinnallista haukkua ja kivittää siitä että uhrasi miljoonat ja NHL:n kirkasvalot, se on vain kuitenkin rahaa ja mainetta mutta elämä on elämää ja arvostettavaa se sinänsä on ettei pyllistänyt lompsalle ja mammonalle vaan päätyi elämään siten kuten halusi.

Se että pyllistetään perheelle, lähimmäisille ja työnantajille on kuitenkin ala-arvoista, ettei nyt jää se epäselväksi mielipiteestäni. Mutta ihan se pelkän NHL-uran hylkääminen nyt oli miehen tietoinen valinta, ei nappaa kiristellä vaan mennään rennommin.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mä en kyllä tuosta ole yhtään samaa mieltä, että Jere ei toisenlaisilla elämäntavoilla olisi kyennyt repimään itsestään paljon parempaa jääkiekkoilijaa. Omien sanojensa mukaan rupesi vasta yli 30-vuotiaana elämään jääkiekkoammattilaisen elämää.

Mitä olisikaan tullut, jos olisi elänyt sitä jo juniorista asti? No sitä ei kukaan voi tietenkään tietää, mutta on aikamoinen väite, että nuo päihteet eivät muka olisi näkyneet Jeren urassa mitenkään. Siellähän oli pitkiä välejä, että mies ei pelannut tuomioiden takia ollenkaan, ja harjoittelukin oli varmaan vähän, mitä oli.

Ja olihan se erokin ihan silmin nähtävissä, miten Jeren pelin taso nousi aika montakin napsua ylöspäin, kun ryhdistäytyi noiden päihteiden kanssa ja muutenkin rupesi elämään terveellisemmin.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Miksi tämä ihmisyksilö saa ENÄÄ huomiota ja vieläpä sellaisilta henkilöiltä jotka eivät tätä muka äijää arvosta? Karalahdesta on vuosien myötä kaikki kriittinen ja vielä enemmänkin sanottu. Ja keskusteltu.

Ehkäpä tämä jerekriittisyys näyttäytyy hyvänä asiana kun jokaista tulevaa äijäjunnua vastaan on kriittinen statement.

Tämä ketjun herra on ihan "case closed" -kamaa(höhö) ja eipä niitä otsikoita tulisi jos annettaisiin tyypin hiipua unholaan. On jo saanut sivunsa ja siivunsa about kaikesta. Ansaitusti ja ei-ansaitusti.

Vaarallinen esimerkki junnuille ja yrittää vielä kaikkien vuosien jälkeenkin romantisoida tekojaan ja luonnollisesti olla näennäiskriittinen itselleen.
 
Viimeksi muokattu:

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mä en kyllä tuosta ole yhtään samaa mieltä, että Jere ei toisenlaisilla elämäntavoilla olisi kyennyt repimään itsestään paljon parempaa jääkiekkoilijaa. Omien sanojensa mukaan rupesi vasta yli 30-vuotiaana elämään jääkiekkoammattilaisen elämää.

Mitä olisikaan tullut, jos olisi elänyt sitä jo juniorista asti? No sitä ei kukaan voi tietenkään tietää, mutta on aikamoinen väite, että nuo päihteet eivät muka olisi näkyneet Jeren urassa mitenkään.

Lainausta muokattu. Jossittelu on aika turhaa, varsinkin tässä tapauksessa. Ymmärtääkseni Jergolle annettiin aika paljon saumoja matkan varrella, mutta ei vaan kiinnostanu. Kirjaa en oo lukenu, ja tuskin luenkaan. En muutenkaan lue "entisten" rosvojen "elämäkertoja". Aika heikkoja tarinoita, joissa rosvot yrittävät selittää tekemisiään jotenkin hyväksyttäviksi.
Karalahti oli kuitenkin kohtuullisen hyvä pelimies, mutta liikkunu hyvin väärissä porukoissa. En ihan tarkkaan tiedä/muista näitä sen aikaisen huumekuvioiden kuvioita, mutta eihän se Jeren kiinteä kakkukaan kovin kaukana ollu. Onhan sekin jo tarpeeks noloa, että poliisi tulee hakemaan sut suoraan treeneistä.
 
Kirjaa en oo lukenu, ja tuskin luenkaan. En muutenkaan lue "entisten" rosvojen "elämäkertoja". Aika heikkoja tarinoita, joissa rosvot yrittävät selittää tekemisiään jotenkin hyväksyttäviksi.
Sanoisin että kannattaa lukea tai ottaa selvää eri näkökulmien mielipiteitä siitä asiasta, mihin otat itse kantaa.

Jos sinua kiinnostaa "rosvon" tarina hänen itsensä kertomana, miten teki itse kaiken väärin voit katsoa Marko Jantusen tarinointia.





Karalahti oli kuitenkin kohtuullisen hyvä pelimies, mutta liikkunu hyvin väärissä porukoissa. En ihan tarkkaan tiedä/muista näitä sen aikaisen huumekuvioiden kuvioita, mutta eihän se Jeren kiinteä kakkukaan kovin kaukana ollu. Onhan sekin jo tarpeeks noloa, että poliisi tulee hakemaan sut suoraan treeneistä.
Tämä viestisi osoittaa aika vahvasti sitä, ettet tiedä yhtään mistä puhut. Noloako se oli vasta sitten kun treeneistä kävi poliisit hakemassa kuulusteluihin? Vaikka koko nuoruutensa ollut "nuorisorikollinen" samaan aikaan kun oma isä oli poliisi?

Sen mukaan mitä Karalahden mielenmaisemasta olen lukenut kirjasta, mediaa selaamalla esim. jargoni podcastissa tai maikkarin viihdeohjelmista, sekä tuttujen tutuilta kysymällä, vaikutelma tästä kuvaamastasi "väärissä porukoissa liikkuneesta" tyypistä on aivan eri kuin minkä sinä olet tehnyt. En tunne Karalahtea henkilökohtaisesti joten en pysty sanomaan muuta kuin vaikutelmani. Ja ei, kyse ei ole siitä että olisi joku viaton ollut väärissä porukoissa. Päinvastoin.

Mielestäni Karalahti on harvinaisen klassinen esimerkki narsistisesta persoonasta. SIinä tilassa millään muulla ei ole väliä, kuin miten muut luulevat asioiden olevan. Ja koska tämä ihmistyyppi ei kestä itseään edes vähää alusta, tarvitsee päihteet oman suuruudenhulluutensa kulissien ylläpitämiseksi. Se tarkoittaa jokaisen läheisen hyväksikäyttöä, heille valehtelua, ja heti paremman hyväksikäytettävän osuessa kohdallessa sitä, että se edellinen hyväuskoinen hölmö tulee hylätyksi.

Mikähän se Jeren tämän hetkinen elämäntilanne on?
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sanoisin että kannattaa lukea tai ottaa selvää eri näkökulmien mielipiteitä siitä asiasta, mihin otat itse kantaa.

Jos sinua kiinnostaa "rosvon" tarina hänen itsensä kertomana, miten teki itse kaiken väärin voit katsoa Marko Jantusen tarinointia.






Tämä viestisi osoittaa aika vahvasti sitä, ettet tiedä yhtään mistä puhut. Noloako se oli vasta sitten kun treeneistä kävi poliisit hakemassa kuulusteluihin? Vaikka koko nuoruutensa ollut "nuorisorikollinen" samaan aikaan kun oma isä oli poliisi?

Sen mukaan mitä Karalahden mielenmaisemasta olen lukenut kirjasta, mediaa selaamalla esim. jargoni podcastissa tai maikkarin viihdeohjelmista, sekä tuttujen tutuilta kysymällä, vaikutelma tästä kuvaamastasi "väärissä porukoissa liikkuneesta" tyypistä on aivan eri kuin minkä sinä olet tehnyt. En tunne Karalahtea henkilökohtaisesti joten en pysty sanomaan muuta kuin vaikutelmani. Ja ei, kyse ei ole siitä että olisi joku viaton ollut väärissä porukoissa. Päinvastoin.

Mielestäni Karalahti on harvinaisen klassinen esimerkki narsistisesta persoonasta. SIinä tilassa millään muulla ei ole väliä, kuin miten muut luulevat asioiden olevan. Ja koska tämä ihmistyyppi ei kestä itseään edes vähää alusta, tarvitsee päihteet oman suuruudenhulluutensa kulissien ylläpitämiseksi. Se tarkoittaa jokaisen läheisen hyväksikäyttöä, heille valehtelua, ja heti paremman hyväksikäytettävän osuessa kohdallessa sitä, että se edellinen hyväuskoinen hölmö tulee hylätyksi.

Mikähän se Jeren tämän hetkinen elämäntilanne on?


Voi helvetti, pitää näköjään todella tarkkaan mietiä, mitä tänne kirjoittelee, kun taas joutuu selittelemään.. En varmaan ole taaskaan ilmaissut näkemyksiäni riittävän selvästi. En myöskään tunne Karalahtea millään tasolla, julkisuuden kautta olen hänen edesottamuksiaan seuraillut ja niihin näitä seuraavia olettamuksia peilailen.

Hyvä pelimies oli, mutta varmaan samalla myös ikuinen iso lapsi . Todella paljon hänelle annettiin sekoilujaan peliaikoina anteeksi juuri sen takia, että osasi pelata kiekkoa hyvin. Helvetin noloa se touhuilu on ollut jo nuorempana, mutta kuten sanottua lätkäjätkän ja kovan äijän statuksella hän sai paljon anteeksi. Hyvin itsekästä ja mulkun touhua hänen tekemisensä on pitkälti ollut enkä halunnut väittääkään, että Karalahti olis tässä joku uhri. Itse näihin rosvoporukoihin hakeutui, olihan kuitenkin "Tapulin Äijiä". Paremmilla valinnoilla olis voinu tehdä hienon uran, mutta nyt se jäi hyvistä vuosista huolimatta huume- ja kännisekoilujen varjostamiksi.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jere on Suomen kiekkoilun surullisin ja opettavaisin tarina.

Hän olisi ollut paras suomalainen puolustaja, jos olisi vaan napostellut. Ei napostellut ja lopputuloksena hyvä kansainvälinen ura.

Hänellä olin kaikki, jääkiekkoilijana hän valitsi väärin.
 

pyyksteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Jokerit
Ihmistyyppinä hyvin tunnistettava. On se hienoo kun on vähän massii laittaa viinaan ja kamaan ja on se hienoo kun sillä saa kavereita samoista piireistä ympärille.

Nyt vaan sattui että tämmöinen juoppo pysyi vähän luistimilla pystyssä ja maila sen verran kädessä että pelkällä lahjakkuudella elätti itseään ja perskärpäsposseaan uransa ajan. Tulevaisuus sillan alla ja lopun elantonsa saa myymällä kohujuttuja tuksun lapsien isänä.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Pitihän se pikkuisen katsoa ja kuunnella tuotakin, vaikka ennakkoon ei ihan hirveitä odotuksia ollut, vaan kommenttien perusteella odotin että Jere puhuu itsestään ja kehuu itseään ja laittaa piipun pöydälle, kunnes rupeaa riehumaan ja ottaa taas kokkelia, jonka jälkeen onkin rauhallinen mies. Noissa kohdissa kehui lapsiaan ja Frank Mobergia. Tosi hölmöö, iiks, itken.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Nyt vaan sattui että tämmöinen juoppo pysyi vähän luistimilla pystyssä ja maila sen verran kädessä että pelkällä lahjakkuudella elätti itseään ja perskärpäsposseaan uransa ajan. Tulevaisuus sillan alla ja lopun elantonsa saa myymällä kohujuttuja tuksun lapsien isänä.

Olet ihan väärässä. Karalahti ei saanut jumalaisia kiekkolahjoja geeneissään, vaan on ansainnut menestyksensä kovalla työllä.



 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Kieltämättä. Poliisit vähän munasivat itsensä tekemällä asiasta mokoman teatterin.
Poliisit valitsivat tuon paikan siksi koska se oli yksityisin mahdollinen paikka mistä Jeren saattoi tavoittaa. Vaikka siellä pukukoppikäytävällä koko joukkue näki tilanteen, niin yleisöltä se oli kuitenkin suljettu tila. Vaihtoehtoisia kiinniottopaikkoja olisivat olleet Jeren suosimat kaljabaarit tai biljardisalit, jotka kuitenkin olivat täysin julkisia tiloja. Virallisesta kotiosoitteestaan häntä ei tavoitettu.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Mistä tuo Jeren kovan jätkän maine muuten tulee? Joo, oli ilkeän näköinen kaukalossa ja jakeli välillä kovia pommeja. Jotenkin - jos ei nyt täällä - sellainen kuva välittyy, että jotkut pitävät Jereä kovanakin jätkänä, äijänä.

Mä olen kerran päässyt todistamaan Jeren kovuutta Helsingin yössä ihan lähietäisyydeltä ja voin sanoa, että siinä oli kovuus kaukana. Jeren kaverit oli kovia, ei Jere. Samaa olen kuullut 'paikallisilta', miehen jotenkin tuntevilta.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Mistä tuo Jeren kovan jätkän maine muuten tulee? Joo, oli ilkeän näköinen kaukalossa ja jakeli välillä kovia pommeja. Jotenkin - jos ei nyt täällä - sellainen kuva välittyy, että jotkut pitävät Jereä kovanakin jätkänä, äijänä.

Mä olen kerran päässyt todistamaan Jeren kovuutta Helsingin yössä ihan lähietäisyydeltä ja voin sanoa, että siinä oli kovuus kaukana. Jeren kaverit oli kovia, ei Jere. Samaa olen kuullut 'paikallisilta', miehen jotenkin tuntevilta.

Eikös noissa porukoissa ole se kovuus aina siinä joukossa. Jos on joku "asema" niin ei tarvitse itse käsiään liata vaan muut hoitaa. Kiekkoidoli varmaankin pääsi sellaiseen asemaan ilman samanlaisia ryhmän sisäisiä näyttöjä kuin muuten "rookiesta" nousunsa aloittaneet...
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Eikös noissa porukoissa ole se kovuus aina siinä joukossa. Jos on joku "asema" niin ei tarvitse itse käsiään liata vaan muut hoitaa. Kiekkoidoli varmaankin pääsi sellaiseen asemaan ilman samanlaisia ryhmän sisäisiä näyttöjä kuin muuten "rookiesta" nousunsa aloittaneet...

Niin en tiedä mikä on kovan jätkän oikea määritelmä. Mulla on siitä erilainen käsitys. Siksi mielenkiinnosta vähän kyselinkin, kun aidosti olen utelias.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin en tiedä mikä on kovan jätkän oikea määritelmä. Mulla on siitä erilainen käsitys. Siksi mielenkiinnosta vähän kyselinkin, kun aidosti olen utelias.
Jos kovalta äijältä jotain turpahommia vaaditaan, niin eipä kai Jere noissa merkeissä mainetta ole niittänyt koskaan.

Tollanen äijä vaan, jos joku kovana pitää niin kai se siihen yleiseen elämäntapaan, kaveripiiriin, harrastuksiin, ulosantiin ja asenteeseen liittyy ja toki jämäkkään olemukseen jäällä läpi uran. Tapulin äijä jne.

Jos taas kovan äijän pitää esim. hakata tai ampua muita jossain kadulla, niin ei kai Jere tuossa muodossa ole kova yrittänytkään olla.

Mikä sitten on kovuutta ja mikä äijäilyä, määritelmiä on monia ja keksin aika monta kovempaakin ukkoa niin hyvällä kuin pahallakin tavalla.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Karalahti oli kova jätkä kaukalossa, sikäli kun tarkoitetaan huippupelaajaa. (Ja oli Jerellä melkoinen fyysinen preesenskin) Sellainen Karalahti ilman muuta eurokentillä oli ja vielä viimeisinä vuosinaan hyvä MM-kisoissa. Ihmisenä kaikkea muuta kuin kova jätkä. Täysi vässykkä se on ja vielä ylpeä siitä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jere oli silloin 90-luvun viimeisinä vuosina ihan varmasti yksi parhaimmista Euroopassa pelaavista puolustajista. Ura vahvassa nousukiidossa ja hänestä puhuttiin, että saumat on oikeasti tulla ihan huippupelaajaksi myös NHL:ssä. Pelityyli oli, kuin tehty sen ajan jääkiekkoon. Sen lisäksi, että omasi ylivoimalla todella kovan laukaisu-uhan, niin hän oli myös erittäin fyysinen pelaaja. Pärjäsi erinomaisesti kulmissa isojakin roikaleita vastaan, eikä väistellyt kovaa peliä.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Jos taas kovan äijän pitää esim. hakata tai ampua muita jossain kadulla, niin ei kai Jere tuossa muodossa ole kova yrittänytkään olla.

Kyllähän Jere julkisuudessa oli ensimmäistä kertaa kun sai tuomion Cantina Westin edessä tapahtuneesta pahoinpitelystä. Siinä kohtaa pelimeriitit oli kovin pienet.
 

hege

Jäsen
Tuli eilen käytyä Tapulin kirjastossa (Tapuli ja kirjasto tuntuu kyllä uskomattomalta ajatukselta) ja siellä ei ollut Jeren kirjaa tarjolla vaikka ajattelin, että siellä se olisi ollut joka hyllyllä esillä. Runomuodossa, sarjakuvana, ruotsiksi, helppolukuisena jne. Ja hei selvisin vielä hengissä sieltä vaikka varautumiseni oli heikkoa koska en ollut varma mikä Jere on se Tapulin kuningas, siis HIFK vai Jokeri Jere. Tämä jännitti koko ajan, kun suunnitelmani oli tiukassa paikassa sanoa Jeren nimi ja pelinumero ns. Tapulin turvakoodina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös