Kuuntelin tuon jakson pari viikkoa sitten lenkillä ja en voinut olla kuin suu auki kuulemastani. Iso kuva, joka jäi mieleen, on huikealla potentiaalilla varustetusta lahjakkuudesta, jonka eteen moni on tehnyt työtä (joukkuejohtaja hakemassa Jereä jostain biljardisalilta, jotta kaveri viitsisi lähteä helvetti nuorten MM-kisoihin(!)), mutta jota itseään kiinnosti – ja kiinnostaa edelleenkin – ihan kaikki muu kuin itsensä kehittäminen, muiden uhrausten kunnioittaminen ja oman potentiaalin maksimaalinen hyödyntäminen. Jere puhui paljon siitä, miten "kovassa paikassa oikeasti huomaa, kuka välittää", mutta hänen näkemyksensä asiasta vaikuttaa mielestäni jossain määrin vääristyneeltä. Liivikin ja Pitkäsen naureskelut Jeren sekoilutarinoille "helvetin hienoa stooria" -ihailuineen ovat hämmentäviä; ymmärrän, etteivät nyt suoraan älä Jerelle antamaan kommenttia tai kysymään ns. vaikeita kysymyksiä, mutta c'mon käsittääkseni kuitenkin hekin jo yli kolmekymppisiä aikuisia.
Jonkinlaisen kultareunuksen kai asialle tarjoaa se, että Jere ihan oikeasti vaikuttaa itse tyytyväiseltä ratkaisuihinsa, uraansa ja elämäänsä. Hyvä homma, muuten varmasti vituttaisi harva se päivä miettiä menetettyjä mahdollisuuksia. Hieno homma, että Jere on saanut riippuvuutensa mitä ilmeisemmin kuriin ja pystyy nyt olemaan täysipainoinen vanhempi lapsilleen ja tarjoamaan posiitivisen panoksen ympäröivälle yhteisölle/yhteiskunnalle. Päihderiippuvuuteen luonnollisesti liittyy tekijöitä, jotka eivät ole ainakaan täysimääräisesti henkilön hallittavissa ja riippuvaisia hänen omista tietoisista ratkaisuistaan.