Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

[Snakster]

No, ehkä yhdeksän vuoden jälkeet hihat kytevät enää niin pienellä, että voin ottaa riskin että ne eivät roihahda uudelleen enää.

Erityisesti kiinnostavaa luettavaa on se uran alkupuoli ja siihen tekemiseen liittyvä määrätietoisuus. Kyllä se kirja lukea kannattaa.

 

[teppana]

Erityisesti kiinnostavaa luettavaa on se uran alkupuoli ja siihen tekemiseen liittyvä määrätietoisuus. Kyllä se kirja lukea kannattaa.

Komppaan sanomaasi. Rudi on yksi inhokeistani, mutta hattua täytyy nostaa hänen määrätietoisuudelle. Jarkko Ruutu vaikuttaa ihmiseltä joka menestyy asenteellaan asiassa kuin asiassa. Tavallaan vastakohta Karalahdelle, joka alisuoriutuu asiassa kuin asiassa lahjoista huolimatta.

 

[McBean]

Olen tietoisesti välttänyt Rudin kirjaa, koska poltin hihani niin totaalisesti aikanaan siinä kyykkäys/piilolinssi-episodissa. Vaikuttaa että sitä pidetään täällä yleisesti hyvänä teoksena, joten joudun varmaan taipumaan.

Lievästi off-topicina, mulla oli pitkään sama fiilis. Lopulta sitten nappasin sen kirjastosta ja nautin yksityiskohtaisesta uran avaamisesta. Rudi myöntää, että välillä meni pahasti yli, ketoo miksi näin, mutta kuten aiemmin mainittiin, ei varsinaisesti pyydä anteeksi.

Jeren kirjasta ei jäänyt oikein muuta mieleen, kuin miten Tapulin kundit ÄIJJJÄilee hälläväliä-asenteella ja lähinnä vitutus, että tuli toimintaa välillisesti tuettua vuosia kausikortin muodossa.

 

[Valapatto]

Olen tietoisesti välttänyt Rudin kirjaa, koska poltin hihani niin totaalisesti aikanaan siinä kyykkäys/piilolinssi-episodissa. Vaikuttaa että sitä pidetään täällä yleisesti hyvänä teoksena, joten joudun varmaan taipumaan.

Suosittelen, yksi parhaista urheilukirjoista ilman muuta. Toki paljon varmasti myös Tuomas Nyholmin ansiosta.

Karalahden kirjaa jaksoin hetken alkua ja tämänkin ketjun perusteella tuskin koskaan jaksan loppuun. Päihdeongelmaiset jäävät usein henkisellä tasolla lapsiksi, jotka kestävät aikuisuutta vain lyhyinä jaksoina. Jerellä vaikuttaisi olevan juuri näin.

 

[dana77]

Karalahden ja Fleuryn kirjoissa on molemmissa sama juttu. On vähän säälittävää ja surullista, että kumpikin on voinut päästä päihdeongelmansa yli hetkellisesti, mutta kumpikin puhuu niistä niin, että heistä näkee etteivät ole kuitenkaan aidosti parantuneet addiktioistaan tai niiden aiheuttajista. Kumpikin hehkuttaa niitä kovina juttuina miten vetivät koko yön aineita, illalla tekivät pari maalia ja sitten taas takaisin radalle. Ensinnäkin doping-aineet ovat juuri siksi kiellettyjä, että niiden kanssa pystytään jaksamaan asioita enemmän kuin normaalista. Eivät he antaneet mitään tasoitusta muille lyhyessä juoksussa sillä, että käyttivät kokaiinia tms, vaan todellista kovuutta on olla jätkä joka pystyy pelaamaan kovaa joka ilta ilman päihteitä ja olematta kusipää ympärillään oleville.

 

[eriatarka]

Erityisesti kiinnostavaa luettavaa on se uran alkupuoli ja siihen tekemiseen liittyvä määrätietoisuus. Kyllä se kirja lukea kannattaa.

Samaten koskettavaa on se inhimillinen puoli, joka Ruudusta välittyy. Tunteet joita kävi läpi ollessaan nuorena yksin P-Amerikassa, tarpeettomuuden tunne, kun jäi Vancouverissa ulkopuolelle. Mielestäni Ruudun kirja inspiroi nimenomaan sellaisia nuoria, jotka eivät ole ikäluokkansa valioyksilöitä. Ruutu näyttää esimerkillään, että sinnikkyydellä ja periksiantamattomuudella voi päästä pitkälle ja menestys ei tarvitse tarkoittaa sitä, että on ykköskorin tähtipelaaja.

Palatakseni ketjun aiheeseen Karalahti sen sijaan on esimerkkinä nuorille, kuinka voi pilata potentiaalinsa, jos päätyy väärille teille.

Karalahden kirjaa jaksoin hetken alkua ja tämänkin ketjun perusteella tuskin koskaan jaksan loppuun. Päihdeongelmaiset jäävät usein henkisellä tasolla lapsiksi, jotka kestävät aikuisuutta vain lyhyinä jaksoina. Jerellä vaikuttaisi olevan juuri näin.

Suosittelen ennemmin Jantusen kirjaa. On todella rankka lukukokemus ja antaa hyvän kuvan päihderiippuvuudesta ilman glorifiointia.

 

[dana77]

Samaten koskettavaa on se inhimillinen puoli, joka Ruudusta välittyy. Tunteet joita kävi läpi ollessaan nuorena yksin P-Amerikassa, tarpeettomuuden tunne, kun jäi Vancouverissa ulkopuolelle. Mielestäni Ruudun kirja inspiroi nimenomaan sellaisia nuoria, jotka eivät ole ikäluokkansa valioyksilöitä. Ruutu näyttää esimerkillään, että sinnikkyydellä ja periksiantamattomuudella voi päästä pitkälle ja menestys ei tarvitse tarkoittaa sitä, että on ykköskorin tähtipelaaja.

Minusta Ruudun kirjassa yksi kovimpia juttuja oli se kun hän kertoi ajatelleensa joskus nuorena poikana, ettei hänellä ole varaa antaa tasoitusta yhtään. Vaikka hän tykkäsi alkoholin nauttimisesta yhtä paljon kuin muutkin, niin jättämällä läträämättä kerran viikossa niin hän sai 2 x 52 eli sata treenipäivää vuodessa etua niihin jotka näin eivät tehneet (juopottelu ja dagen efter). Tässäkin hienoinen suhtautumisero ketjun heroon verrattuna.

 

[eriatarka]

Minusta Ruudun kirjassa yksi kovimpia juttuja oli se kun hän kertoi ajatelleensa joskus nuorena poikana, ettei hänellä ole varaa antaa tasoitusta yhtään. Vaikka hän tykkäsi alkoholin nauttimisesta yhtä paljon kuin muutkin, niin jättämällä läträämättä kerran viikossa niin hän sai 2 x 52 eli sata treenipäivää vuodessa etua niihin jotka näin eivät tehneet (juopottelu ja dagen efter). Tässäkin hienoinen suhtautumisero ketjun heroon verrattuna.

Ruudun kohdalla välittyy intohimo jääkiekkoa kohtaan. Sen sijaan Karalahden suurin intohimo oli juhliminen ja dokaaminen, lätkän pelaaminen kiva harrastus, jolla sai rahoitettua päihteiden käytön.

 

[V-G-]

Jos pitäiai rankata lukemiani urheilijoiden elämäkertoja, niin Rudi ja Agassi ovat kaksi parasta ja Litmanen pystyyn huonoin. Sen sijaan jos ajatellaan, kuinka suuri turhautuminen kirjaa lukiessa syntyy urheilijaa kohtaan, Karalahti on kärjessä ja Rudi aivan viimeisenä. Näissä on huimaakin huimempi ero.

 

[dana77]

Jos pitäiai rankata lukemiani urheilijoiden elämäkertoja, niin Rudi ja Agassi ovat kaksi parasta ja Litmanen pystyyn huonoin. Sen sijaan jos ajatellaan, kuinka suuri turhautuminen kirjaa lukiessa syntyy urheilijaa kohtaan, Karalahti on kärjessä ja Rudi aivan viimeisenä. Näissä on huimaakin huimempi ero.

Noin yleisesti ottaen ei pitäisi ollenkaan urheilijoiden elämänkertoja. Pääsääntöisesti niiden kohdalla pettyy kun paljastuu, että urhelija jota on pitänyt sankarinaan paljastuu ihmisenä varsin keskinkertaiseksi ihmiseksi tai jopa säälittäväksi surkimukseksi. Toki jos etukäteen inhoaa urheilijaa, niin sitten siitä voi saada lisää vahvistusta käsitykselleen.

 

[Valapatto]

Suosittelen ennemmin Jantusen kirjaa. On todella rankka lukukokemus ja antaa hyvän kuvan päihderiippuvuudesta ilman glorifiointia.

Jantusen kirja on toki luettu ja ihan hyväksi todettu. Myös luennolla on tullut käytyä, mutta se on aika peruskauraa ainakin näin päihdemaailmassa työskennelleelle.

 

[adolf]

Minun kokemukseni mukaan alkoholisteja(kin) on moneen junaan. On niitäkin joille omasta itsestä ja ongelmasta puhuminen on suoranainen pakkomielle ja jotka syyttävät kaikesta ennen kaikkea itseään, mutta jotka silti tai ehkä juuri sen takia ovat alkoholisteja.

Toki näin, ja ei tarkoituksenani ollutkaan typistää kaikkia viinamäen miehiä ja naisia samaan muottiin. Siitä samasta muotista, kun eivät kaikki tietystikään ole, ja sanoinkin, että luonteenpiirteitä ovat muunmuassa nuo mainitsemani.

Tuollainen mainitsemasi kaltainen kuvio pitää myös ihan paikkansa, että moni ei pysty antamaan anteeksi itselleen, ja luopumaan siitä omasta syntisäkistään päästäkseen elämässään eteenpäin. Sitä säkkiä vedetään hamaantappiin asti perässä, ja ihminen on jollain tapaa jumissa siinä omassa alkoholismissaan oman päänsä sisällä, vaikka huikkaa ei olisi otettu enää kenties jopa vuosikymmeniin. Ei ikään kuin anneta itselleen lupaa parantua siitä alkoholismista. Näitäkin on tullut nähtyä.

Ja tiedän juu sen, että alkoholismista ei siinä mielessä voi parantua, että sitä kykyä ottaa sivistyneesti ei vain osalle meistä kehity ikinä. Mutta silti tuo "parantua" sanan käyttäminen tässä yhteydessä kuvaa minusta parhaiten kyseistä kuviota. Mielenterveyden parantumisesta siinä kaiketi ennen muuta on kyse.

 

[sampio]

Agassin ja Ruudun kirjat ovat kyllä erinomaisia urheiluelämäkertoja. Vaikuttavat varsin rehellisiltä ja avoimilta teoksilta, ja olivat myös lukukokemuksina sujuvia, mistä kiitos tietenkin kirjoittajille. Lisäksi Agassin kirja oli myös hyvin suomennettu eikä mitään Pro Hockey -tason pikakäännöstä, kuten esim. Fleuryn kirja.

Ehkä hiukan rohkea väite, mutta jonkin verran uskaltaisin vetää yhtäläisyyksiä urheilijan henkisiin kykyihin siitä, millaisen teoksen itsestään laskevat maailmalle. Toki mä ymmärrän sellaiset junnuille suunnatut tietopainotteiset ja pinnalliset fanikirjat uran alkuvaiheessa jostain nuoresta urheilijasta, mutta nämä uransa jo päättäneet ovat yleensä sen ikäisiä, että ihan hirveästi ei jaksa pelkkää kronologista listausta tapahtumista ja paria hauskaa kännireissua siihen päälle.

Oma top-3 urheilijaelämäkerroista on Ruutu, Agassi ja Kimi. Kaikki ovat laadukkaita ja moniulotteisia sisällöltään sekä sujuvasti kirjoitettuja. Moehringerin kirjoittamaan Agassin kirjaa en enää muista sen kummemmin, mutta lukukokemuksen muistan olleen miellyttävä. Kimin kirjasta olisi saanut helposti aika mitäänsanomattoman fanikirjan, mutta Hotakainen teki kyllä erinomaista jälkeä ja kirja on todella hyvä. Edellisistä vielä sekin maininta, että lajit itsessään eivät mua perussivistystä enempää nappaa, joten tekstillä on merkitystä, jaksanko jatkaa lukemista. Tosin Nyholm kyllä pärjää tässä seurassa hyvin ja lopputuloksesta näkee, että taustaduunia on tehty.

Niin, ja jos edellisten kaltaisia suosituksia on antaa, otan mielelläni kesälukemisiksi jotain liki lajista riippumatta.

 

[Vellihousu]

Ruudun kohdalla välittyy intohimo jääkiekkoa kohtaan. Sen sijaan Karalahden suurin intohimo oli juhliminen ja dokaaminen, lätkän pelaaminen kiva harrastus, jolla sai rahoitettua päihteiden käytön.

Niin, sanoohan Karalahti kirjassaan ihan suoraan ettei koskaan varsinaisesti edes haaveillut ammattikiekkoilijan urasta, asia tuli mieleen vasta kun hän keskeytti ammattikoulun.

Mutta jos jotakin hyvää täytyy sanoa niin jääkiekkoa hän kuitenkin uskoakseni rakastaa, siis peliä itsessään, muuten hän ei olisi noinkaan pitkään pysynyt kuvioissa ja pelannut huipulla. Toisinkin olisi nimittäin voinut käydä ja on monella käynytkin.

 

[Le Banner]

Niin, ja jos edellisten kaltaisia suosituksia on antaa, otan mielelläni kesälukemisiksi jotain liki lajista riippumatta.

Lukaisehan Mike Tysonista kertova kirja-Tyly totuus. Toimii kuin Buick tai Cadillac.

 

[Barnes]

Jos pitäiai rankata lukemiani urheilijoiden elämäkertoja, niin Rudi ja Agassi ovat kaksi parasta ja Litmanen pystyyn huonoin.

Lue Mennanderin Teemu, niin olet lukenut kautta aikain huonoimman urheilijan elämäkerran. Tai lasten kuvakirjahan se oikeastaan on.

 

[Janatuine]

Pidän SirkkiäJarvan Tikiä vielä huonompana. Tilastokirja mustavalkoisin kuvin

 

[V-G-]

Lue Mennanderin Teemu, niin olet lukenut kautta aikain huonoimman urheilijan elämäkerran. Tai lasten kuvakirjahan se oikeastaan on.

Luin. Se oli paskin, kunnes sain käsiini Litmanen10:n. Usko mua, se on ikävin asia, joka mulla on ollut käsissäni pitkään aikaan ja multa sentään hajosi viime viikolla koirankakkapussi just kriittisellä hetkellä.

 

[Loorz15]

Nyt on vähän offtopic, mutta Ruudun kirja oli tosiaan erittäin kiinnostava lukukokemus, analyyttistä itsetutkiskelua ja rehellisiä kertomuksia. Samoin kuin Jantusen, joka tuntui olevan vilpittömän katuva teoistaan. Jeren kirjaa en ole lukenut enkä aio lukea. Teemun kirja oli tosiaan todella outo, ura käytiin läpi epä-kronologisessa järjestyksessä, eikä ollut mitään punaista lankaa missään. Todella kiiltokuvamainen fanikuvakirja. Litin kirjaa en myöskään ole lukenut, haluaisiko vaikka @V-G- kertoa miksi sitä ei kannata lukea?

 

[V-G-]

Litin kirjaa en myöskään ole lukenut, haluaisiko vaikka @V-G- kertoa miksi sitä ei kannata lukea?

Syitä on paljon mutta listaan pahimmat. Littihän on kaiketi itse kirjoittanut tuon, joten. Noh. Ei se mikään kirjailija ole.

1. Kirja on täysin mielenkiinnoton. Siinä ei ole mitään, ei siis yhtään mitään syväluotaavaa, analyyttista tai kriittistä otetta. Asiat vain luetellaan siinä järjestyksessä kuin ne tapahtuivat.
2. Ylikiltteys. Litmasta kohdeltiin välillä kuin bioroskista, mutta kirjassa tähän ei puututa juuri mitenkään. Kerran jotain valheellista lööppiä yllyttiin sanomaan paskaksi, mutta noin muuten koko teos on pelkkää hymistelyä ja hyssyttelyä.
3. Pelitovereista tai Jarista itsestään ei sanota mitään mielenkiintoista. Jari ei kerro omista peleistään juuri mitään ja joukkuekavereitaan hän luonnehtii vain tyyliin "Bergkamp oli todellinen supertähti mutta pelasi eri tyylillä kuin minä". Mitään taktista ulottuvuutta kirjasta on myös turha etsiä.
4. Kirja on aivan uskomattoman huonosti kirjoitettu. Toiston määrä on suorastaan ihmeellinen: sama asia kerrotaan pahimmillaan kymmenellä eri sivulla ja mikä pahinta, useinmiten täysin, siis vittu tismalleen samoin perättäisin sanoin. Lisäksi tekstin seassa on kökköjä ilmauksia, huonosti sopivia puhekielisyyksiä ja täysin epäonnistuneita tehokeinoja ja letkautuksia, kuten "Eipä se sittenkään ihan niinkään tapahtunutkaan...". Lisäksi sanajärjestykset ovat aivan mitä sattuu ja kieli on aivan rutiköyhää, eli about kaikesta kerrotaan samoilla sanoilla jotka ovat luokkaa "hyvä", "huono", "erikoinen" tai "mielenkiintoinen".

Uskokaa, se on todellinen syväkyykky.

 

[Jymäkkä]

Syitä on paljon mutta listaan pahimmat. Littihän on kaiketi itse kirjoittanut tuon, joten. Noh. Ei se mikään kirjailija ole.

1. Kirja on täysin mielenkiinnoton. Siinä ei ole mitään, ei siis yhtään mitään syväluotaavaa, analyyttista tai kriittistä otetta. Asiat vain luetellaan siinä järjestyksessä kuin ne tapahtuivat.
2. Ylikiltteys. Litmasta kohdeltiin välillä kuin bioroskista, mutta kirjassa tähän ei puututa juuri mitenkään. Kerran jotain valheellista lööppiä yllyttiin sanomaan paskaksi, mutta noin muuten koko teos on pelkkää hymistelyä ja hyssyttelyä.
3. Pelitovereista tai Jarista itsestään ei sanota mitään mielenkiintoista. Jari ei kerro omista peleistään juuri mitään ja joukkuekavereitaan hän luonnehtii vain tyyliin "Bergkamp oli todellinen supertähti mutta pelasi eri tyylillä kuin minä". Mitään taktista ulottuvuutta kirjasta on myös turha etsiä.
4. Kirja on aivan uskomattoman huonosti kirjoitettu. Toiston määrä on suorastaan ihmeellinen: sama asia kerrotaan pahimmillaan kymmenellä eri sivulla ja mikä pahinta, useinmiten täysin, siis vittu tismalleen samoin perättäisin sanoin. Lisäksi tekstin seassa on kökköjä ilmauksia, huonosti sopivia puhekielisyyksiä ja täysin epäonnistuneita tehokeinoja ja letkautuksia, kuten "Eipä se sittenkään ihan niinkään tapahtunutkaan...". Lisäksi sanajärjestykset ovat aivan mitä sattuu ja kieli on aivan rutiköyhää, eli about kaikesta kerrotaan samoilla sanoilla jotka ovat luokkaa "hyvä", "huono", "erikoinen" tai "mielenkiintoinen".

Uskokaa, se on todellinen syväkyykky.

Uskon. Toivoin tätä vaimolta joululahjaksi, ja valitettavasti sain. En päässyt ikinä loppuun. Syyt listasitkin jo.

 

[Walkin]

Ruudun kohdalla välittyy intohimo jääkiekkoa kohtaan.

Ruutuhan halusi jatkaa jääkiekon parissa myös varsinaisen pelaajauransa jälkeen ja se oli yksi syy miksi Ruutu päätyi Jokereihin eikä HIFK:hon. Kekäläinen lupasi miehelle töitä myös uran jälkeen, mutta Jokereiden KHL-kuvio sotki asiat kun Keklukin oli häippässyt jo rapakon taakse. No, nythän Ruutu työskentelee Keklulle ja Columbukselle pelaajascouttina.

En ole Ruudun kirjaa lukenut (enkä myöskään Karalahden kirjaa), vaikka monesti se on mielessä käynyt, mutta ilman kirjaakin itselleni on ollut koko ajan selvää, että Ruutu on todella intohimoinen lätkäjätkä.

@dana77 viesti Timosesta ja Karalahdesta oli kyllä hieno! Timonen vaikuttaa kyllä kaikin puolin ihan huippu jätkältäkin toisin kuin Karalahti...

 

[Mängimies]

Näen jo silmissäni jonkun yhteisen TV-ohjelman Toni Niemisen kanssa. Treeniohjeita, ajatuksia elämänhallinnasta ja naureskelua vailla isää oleville jälkeläisille.

Class acts.

Nieminen on jo lyönyt viisaat päät yhteen Palanderin Kallen kanssa. Heillähän oli muun muassa näitä helvetin kalliita koulutusreissuja Viroon Palanderin kartanolle. Siis jotain elämänhallintaa tai muuta shaissea Kallen ja Tonin luennoilla. Varmaan myytiin hetkessä loppuun.

Mutta entäpä sitten tämän ketjun päähenkilö. Mitä kuuluu Jeren ja Nannan päiväkodille?

 

[McBean]

Mutta entäpä sitten tämän ketjun päähenkilö. Mitä kuuluu Jeren ja Nannan päiväkodille?

Ainakin nettisivun mukaan on voimissaan. Jere ja Nanna mainitaan "taustavaikuttajina":

Yhteystiedot — Aito Päiväkodit

www.aitopaivakodit.fi

 

[Emiiri]

Jere on kulkenut omia polkujaan ja tehnyt ratkaisut varmasti juuri kuten on tuntenut sillä hetkellä hyväksi.

Se että täällä nimimerkin takaa teilataan ja arvostellaan on toki keskustelupalstan juttu, mutta en nyt ihan tyhmäksi kaveriksi alkaisi kirjan ja sekoilujen perusteella haukkumaan. Se on helppoa sieltä norsunluutornista aina arvioida kuinka kukin elää elämäänsä ja millaisia valintoja tekee. Julkisuuskuva on usein erilainen kuin itse ihminen. Joskus jopa rakennettu.

Kirjan tarkoitus on myydä, Karalahdesta kertova vässykkäkirja jossa pyydetään koko ajan anteeksi ei myy.