Mainos

Jere Härkälä

  • 41 223
  • 264

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaiken lisäksi on erityistä, että joukkueen päävalmentaja on porilainen. Mielestäni tuo identiteetti pitää säilyttääkin täällä.

Oli karmeaa nähdä kun joukkue oli hengetön (Atun vuodet, ainakin), ei tuntunut yhtään omalta joukkueelta. Tämä toki myöskin kumpuaa kapteenista, mutta jokatapauksessa.
Atukin on porilainen. Eli ei siitä jäänyt kiinni.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Atukin on porilainen. Eli ei siitä jäänyt kiinni.
Juu toki, mutta se ei ollut tuossa pointti.

Hyvä valmennus porilaisilla = plussaa
Huono valmennus porilaisilla = miinusta

Hieno homma, että ns. omasta takaa on koutsi. Tulokset toki täytyvät olla hyviä.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Katselin tuota Härkälän ensimmäisen harjoituspäivän videota, tuli kyllä sellainen fiilis olemuksesta ettei ihan vakuuta. Jotenkin paistoi johtajuuden puute ja muutenkin todella epävarman oloinen.
Olipas kyllä mielenkiintoinen näkemys tämä. Omaan silmään ja korvaan täysin normaalia puhetta ja toimintaa. Jos tuosta löytää johtajuuden puutetta, niin väitän silloin löytyvän sitä mitä haluaakin löytää.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olipas kyllä mielenkiintoinen näkemys tämä. Omaan silmään ja korvaan täysin normaalia puhetta ja toimintaa. Jos tuosta löytää johtajuuden puutetta, niin väitän silloin löytyvän sitä mitä haluaakin löytää.
Ja miten johtajuuden tässä olisi pitänyt näkyä? Ei Jere oikein voinut pukea päälleen Vellu Ketola- naamaria.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja miten johtajuuden tässä olisi pitänyt näkyä? Ei Jere oikein voinut pukea päälleen Vellu Ketolan naamaria.
Katse nöyrästi alaviistoon, ja kirosanat täysin pois. Mikä se sellanen johtaja on...
Pitäs huutaa tossa jokaiselle erikseen vittusaatanaa hullunkiilto silmissä ja suu vaahdossa, siinä olis johtajaa vaikka muille jakaa.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ja miten johtajuuden tässä olisi pitänyt näkyä? Ei Jere oikein voinut pukea päälleen Vellu Ketola- naamaria.
Kivimäinen naama löytyi. Meinaa ei paljon hymyile.

Hyvä puhe oli ja uskon, että Joensuu auttaa paljon alussa. Toivotaan, että Härkälä onnistuu.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllähän Härkälä tuossa antoi minunkin mielestäni varsin fiksun ja jämptin kuvan itsestään.

Selvää ja suoraa puhetta. Ei räyhäämistä, eikä sen koommin hihittelyäkään. Asiallista käytöstä.

Tuollaista johtajaa voisin minäkin kuunnella. Mielestäni ei mitään syytä mihinkään turhaan panikointiin, joka on täällä muutamilla kirjoittajilla tapana.
 
Viestinnän ammattilaisena muutama huomio Härkälän esiintymisestä:
- 0:20 karismaattinen aloitus, jossa lyö tussin korkin kiinni mutta tämän jälkeen katse menee heti lattiaan eikä puhuttele enää yleisöä.
- Esiintyy muutenkin pitkälti katse kohti taulua eikä yleisölle.
- 0:33 Vanhatalon katseesta paistaa, että mikä alasarjatason valmentaja tämä Härkälä oikein on. Dufva olisi tässä vaiheessa letkauttanut jo jotain hauskaa ja rentouttanut koko kopin tunnelman.
- 0:56 Riekkinen nauraa. Koppi menetetty?
- 1:13 Tumballa vihainen ilme ja kova ote näkyy samantien esiintymisessä. Fysiikkavalmentajasta ei jää uskottavuus kiinni.
- 1:15 Härkälä hieroo nenää. Tässä kohtaa olisi voinut laittaa valmentajille tyypillisesti purkan suuhun ja jauhaa sitä loppuesityksen ajan.
- 1:30-2:00 sivutaan pelitapaa. Turhan rauhallinen tyyli. Tosivalmentajat ala Tami olisivat tässä kohtaa laittaneet shown pystyyn ja pitäneet pää punaisena palopuheen koko joukkueelle.
- Kehittymisestä puhuttaessa olisi Härkälä voinut tuoda Summasen tapaan vessapöntön keskelle koppia ja rikkoa pari mailaa. Olisi junnuille mennyt kerralla kaaliin, mitä tällä tarkoitetaan. Nyt jäi aika vaisuksi.
- Härkälän heikon puheen johdosta loppuvideolla 4:00-5:33 löysä ote näkyy koko joukkueen harjoittelussa. Tätä menoa pudotaan joulukuuhun mennessä Mestikseen ja keväällä pelataan Suomi-Sarja karsintoja.
 
Herran jestas, pelkäsin jo, että olisit vaatimassa Petri Matikaisen tapaa esiintyä joukkueen edessä, mutta Summanen riitti.
 
Force

No niin Vuorinen, nyt hereillä ja hommaa Tami boksiin puhevalmentajaksi Härkälälle! Aurinkokuningas näyttämään miten rispekti hankitaan! Tendenssit, frekvenssit, subventio, varianssit ja korrelaatiot on otettava haltuun!
 
reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
En nyt löytänyt parempaakaan ketjua, joten laitetaan tänne:

A-J Niemi tuolla EHT-studiossa kertoi hyvä YV:n salaisuuksia.

Yllättäen ensimmäisenä kohtana oli Kätisyydet (jotta saadaan sitä laukaisu-uhkaa)
Toista kohtaa en nyt millään muista.. (Täsmennän, jos joku muu muistaisi ?)
Kolmantena oli yksinkertaisesti se kiekon aktiivinen toimittaminen maalille.

Pääpointtini kuitenkin on että kyllähän tuo kätisyyksien totaalinen perseily oli jotain ihan käsittämätöntä viime kauden Ässillä. En vaan voi mitenkään ymmärtää, miten kätisyydet oli lähes joka pelissä perseellään ylivoimilla?

Vaikka YV onkin pelaajalähtöistä, niin eikö nuo jantterit nyt sen vertaa ole pelanneet itse ylivoimaa, että osaisivat arvostaa kätisyyksiä riittävästi? Jos taas moinen idea on tullut valmennukselta, niin silloin pitäisi pelaajien älähtää moisesta aivopierusta ehdottomasti.
 
Fuzzy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Flyers

No jooh, tottahan tuo. Toisaalta tuokin vähän riippuu mistä roikkuu. Esim. Graber oli viime kaudella mielestäni ylivoimalla erittäin hyvä ja pelasi oikealla laidalla rightin miehenä. Jotkut vaan sopivat ylivoimallekin mailakäden puolelle kentällä, kuten nyt juurikin Kraaperi ja tulee myös Stenqvist mieleen parin vuoden takaa.
 
Ei se välttämättä haittaa jos tuossa Graberin roolissa on lapa laidan puolella. Hän voi itse laukoa, mutta pääasiassa jakaa kiekkoa eteenpän. Toisella puolella kaarella ja viivalla piikissä pitäisi olla lapa "Graberia" kohti.

Leijonissakin Manninen pelaa tuota samaa roolia ylivoimassa lapa laidan puolella, mutta leftin kaverina tietenkin toisella puolla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Härkälää saattaa nyt jopa vähän hymyilyttää. Moni povasi hänelle vaikeaa alkua uutena päävalmentajana ja nyt näyttää kaikki menevän aika lailla nappiin. Voittoja tulee, Ässät puolustaa 5v5 erittäin tiiviisti, vastahyökkäyspeli toimii, maalivahtipeli toimii molemmilla veskareilla.... ainoat kysymysmerkit tällä hetkellä ovat erikoistilanteet yv ja av sekä Graberin ja Davidssonien tehottomuus. Mutta kaiken kaikkiaan sanoisin, että Härkälä lienee tällä hetkellä melko hyvillä mielin.
 
Jootu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olli Jokinen valittu syyskuun parhaaksi päävalmentajaksi, omasta mielestä ei välttämättä olisi Härkäläkään ollut väärä valinta. Toisaalta ässien erikoistilanne pelaaminen on tilastojen valoissa mitä on...
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Valmentajamme preesens Ruususen tenteissä on osoittautuneet melko päteviksi, ellei jopa nousujohteisiksi.

Kun ei näistä uusista ja vähän julkisuudessa näkyneistä toimihenkilöistä aina oikein tiedä jonnei ole jotain käsitystä persoonasta, joskus vähän hileistä alkuun kirkkaammissa valokeiloissa.

Kyky avata suunsa, heittää lonkalta analyysit pelistä, joukkueesta, vastustajasta. Ihan asiallista. Ei ihan pelkästään ympäripyöreisiin kiekkokliseihin turvautumista.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
En tiedä olenko jäljillä vai ennakkoluuloinen, mutta hyvin harvoin Liigan sivuilta tulee nostettua mitään henkilökuvia tai haastiksia esiin. Tai sitten vain vierailen niillä osastoilla niin harvakseltaan.

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Force

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tähän kohtaa kuuluu kai pakollinen porilainen heitto:
Härkälälle kenkää!

No niin, nyt voidaan jatkaa keskustelua tavalliseen tapaan
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sitte, tiäksää, Lukko alkaa laittaa suuntanumeroit uusiks.

Tovin siinä marinoitiin, mutta nyt meillä on luottamus ja jatkot seuran valmennusputken läpikotasin käyneellä oman kylän pojalla. Ihan hieno juttu ja onnea hänelle. Ei oo maailman helpoin yhtälö.
 
sohvakoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hermes
Olen kyllä iloinen Härkälän puolesta kun sai jatkot! Miestä tuli melko läheltä seurattua täällä paikallisessa kyläseurassa ja jo silloin tuli fiilis että tästä kaverista kuullaan vielä!
Joo onhan Härkälä Ässissä pyörinyt jo hyvän tovin, mutta päävalmentajana ei liikaa otteluita ole vielä takana
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös