Jeff Hamilton HIFK:hon

  • 171 382
  • 386

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en usko, että Hyvönen tuli Jeffin vammojen takia. Hyvönen hankittiin ykkösketjuun, kun taas Hamiltonia ei oikein pienenä kaverina voi pitää kahden pienen eli Peltosen ja MG:n kanssa. Tuolloin kokonaisuus ei olisi paras mahdollinen.

Niinnoh, kunhan spekuloin :) Ominaisuudet melko lailla samat: right, hyvä laukaus, jota voi käyttää siniviivaltakin. Kokoeroa kyllä on.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä on havaittavissa suuressa osassa joukkuetta. Jeffiltä ei lähde kutikaan enää niin kuin alussa. Paskassa Jyp-pelissä veti yhden hyvän one-timerin.

Ja senkin keskelle Tuokkolan rintapanssaria. Hamilton on varmasti tottunut pelaamaan "vauhtinsa kautta" ja nyt kun jalat eivät mitä ilmeisemmin ole kondiksessa, näyttää olevan aika hukassa.

Nyt vain rohkeasti lepuuttamaan kaikkia vammaisia, koska leveyttä löytyy kyllä. Jatkuvat ketjumuutokset vaikuttavat tietysti peliin, mutta niitä voi tässä samalla treenata pleijareita varten.

Tällä hetkellä Hamiltonista ei joukkueelle juuri hyötyä ole, koska ei selkeästikään pääse pelaamaan vahvuuksillaan. Mielummin sinne joku "koohottaja" pörräämään energisesti kuin väsähtäneen oloinen kääpiö seisoskelmaan tai pyörimään pelin ulkopuolelle.
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Hamilton on varmasti tottunut pelaamaan "vauhtinsa kautta" ja nyt kun jalat eivät mitä ilmeisemmin ole kondiksessa, näyttää olevan aika hukassa.

Tämä on erittäin hyvä huomio. Jeff on selvästi hajalla jostain (nivuset?), sillä liike, laukaus ym. eivät ole olleet entisensä. Näyttää ajoittain aralta (ei Hannu) kentällä.

Näitä ison roolin kavereita kannattaisi nyt todellakin lepuuttaa kun siihen on vielä aikaa. Leveydestä ei jää kiinni.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt vain rohkeasti lepuuttamaan kaikkia vammaisia, koska leveyttä löytyy kyllä. Jatkuvat ketjumuutokset vaikuttavat tietysti peliin, mutta niitä voi tässä samalla treenata pleijareita varten.

Tällä hetkellä Hamiltonista ei joukkueelle juuri hyötyä ole, koska ei selkeästikään pääse pelaamaan vahvuuksillaan. Mielummin sinne joku "koohottaja" pörräämään energisesti kuin väsähtäneen oloinen kääpiö seisoskelmaan tai pyörimään pelin ulkopuolelle.

Itse uskon, että Hamiltonin nivuset ovat siinä kunnossa kuin Arttu Luttisella viime kaudella. Eli nivuset menee operaatioon kauden jälkeen, mutta pystyy piikkien avulla pelaamaan loppukauden. Jos ne operoitaisiin nytten, kausi olisi ohi. Lepokaan ei juuri tilanteeseen vaikuta, kun ne tarvitsevat lekurin hoitoa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jeff on selvästi hajalla jostain...

Raumalla Lukko-IFK-matsissa Jeff pelasi koko yläkroppa teipattuna, tai sanotaanko että kiristyssiteessä. Tuokin vaikuttaa aika paljon liikkeeseen. Vammasta ei sen tarkemmin ole tietoa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kerrassaan mahtavaa, että Hamilton pudotteli simpansseja selästä, ja oikein kaksin kappalein. Aikalailla varjojen mailla on Hamiltonin edelliset pelit menneet, joten voi sanoa, että jo oli aikakin maalatakin taas.

Edelleen kiusaavista nivusvaivoista on puhuttu hänellä, mutta kuulemani mukaan luistelu näytti huomattavasti lennokkaammalta, kuin edellisillä kierroksilla. Toivottavasti vammat ovat nyt historiaa, ja luistin kulkee jatkossakin siihen malliin, kun hänen ensimmäisissä peleissä IFK:ssa.
 

lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
Tuntuu, että Hamilton on koko visiitinsä ajan vetänyt "puolivaloilla", siis alussakin kun veti 2 p/peli -tahtia. Loukkaantumisista täälläkin on paljon keskusteltu/huhuiltu ja lienee todennäköistä, että jotain ongelmia siellä taustalla on. Eilen siis 2+1, molemmat maalit napakoita hienoja vetoja. Toivotaan, että tahti nyt jatkuisi nousujohtoisena kevättä kohdin. Edelleen väittäisin, että Hamilton saattaa olla vielä merkittävä tekijä keväällä - minkälaista jälkeä Jeff vielä saa aikaiseksi jos kuntopiikki ja loukkaantumisista ylipääsy osuvat sopivasti ratkaisupeleihin?
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Itse olen fanittanut Hamiltonia koko ifk pestin ajan. Kaverilla paukkui nivunen ja sen takia pari-kolme viikkoa meni "riskittömällä pelaamisella", eli luistelupotkut eivät olleet niitä tykeimipiä ja vastustajan puolustajien haastamisia ei näkynyt. Tästä huolimatta oli mielestäni kuitenkin hyödyksi joukkueelle ja pyrki auttamaan kentällä ollessaan parhaalla tavalla. Tämä on mielestäni pelimiehen merkki. Jeff ei ole todellakaan mikään velliperse.

Nyt eilisen perusteella ainakin kuntoutus on osunut nappiin ja tauon jälkeen Hamilton pystyy jo repimään itsestään irti enemmän. Hyvä tästä tulee!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli mieleen sellainen mahdollisuus, että Hammer on koko talven ajan vetänyt omaa extratreeniä päästäkseen kevään tosipeleihin mennessä huippukuntoon. Mieshän tuli Suomeen pahasti puolikuntoisena. Nivusvaiva tietysti taitaa haitata ainakin luistelutreeniä melkoisesti, mutta voihan kestävyyttä muutenkin harjoittaa.

Totuus on tuolla jossain!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mieshän tuli Suomeen pahasti puolikuntoisena. Nivusvaiva tietysti taitaa haitata ainakin luistelutreeniä melkoisesti, mutta voihan kestävyyttä muutenkin harjoittaa.

Ei pidä paikkaansa. Hamilton sai harjoitella syksyn mittaan mm. yhden IFK:ssakin pidetyn henkilön valvovan silmän alla ennen saapumistaan Helsinkiin. Mulla ei ole tietoa, missä kunnossa nivunen oli, kun hän tänne lopulta saapui, eli oliko nivunen jo valmiiksi rikki vai hajosiko heti kättelyssä vasta täällä.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Hamiltonin jalka liikkunut harjoituksissa jo aika hyvin, mitä kanssapelaajat ovat kertoilleet. Nyt se näkyy jo peleissä, eli nyt mies liikkuu aivan eri tavalla ja nivusvamma lienee takanapäin. 30 peliä, 30 pistettä ja hyvät plussat, ei voi Nybondasta kyllä syyttää.

Moni oli heittämässä Hamiltonin pois, mutta esim verrattuna Hyvöseen niin Jeff liikkuu, taistelee, taklaa ja tekee tehoja. Keväällä tärkeä mies.

Haatajan dissaajat saattavat olla tyytyväisiä, mikäli mies suuntaa ulkomaille. Omasta mielestäni edelleen HIFK:n tärkeimpiä pelaajia, koska hän tekee tehoja, taistelee, taklaa ja omaa muutaman mestaruudenkin mikä on tässä joukkiossa melkoisen harvinaista herkkua ollut 2000-luvulla.

HIFK:n aikainen "floppi", eli J-P Haataja: 92. 29+41=70 pistettä.
 
Viimeksi muokattu:

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
HIFK:n aikainen "floppi", eli J-P Haataja: 92. 21+41=70 pistettä.

Paska jätkä, ei mitään käyttöä! Näin täältä olen lukenut.

Tuo on kyllä kovaa valuuttaa keväällä, Kille-PW-Jeff. Hyvä juttu, että klabbi on nyt iskussa.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helvetin iso harmi, että näyttää Hamiltonilta menevän pudotuspelit ohi loukkaantumisen takia. Ilmeisesti nivuset vaivaavat?

Kyllä IFK jo nyt tarvitsisi Hammerin laukausta, jolla ehkäpä jopa ratkaistaisiin yksittäisiä poff-otteluita. Viikkoja sitten JYP-pelin huikean lämärimaalin jälkeen tuli mietittyä, kuinka tärkeä ase Hamiltonin laukaus on sitten tosipeleissä...

Harmi homma, jos nivusvaivojen takia mies ei pysty pudotuspeleissä pelaamaan. Sama homma kävi Lupan kanssa aivotärähdyksen kanssa ja osittain Batesinkin kausi IFK:ssa taisi jäädä lyhyeksi loukkaantumisen takia, toki aikanaan huhuiltiin, että Batesin asenne ei ollut paras mahdollinen. Nybarilla käynyt huonoa onnea näiden kevään tasmäaseiksi hankittujen ulkkareiden kanssa.

Eiks tää herra ollu enemmän tai vähemmän paskana jo tullessaan, vai muistanko väärin? Olis kyllä käyttöä Jeffin lämärille, nyt pitää tehdä vähemmän tyylikkäitä maaleja vaikka Väänäsen perseen kautta.
On se ikävää, kun toisilla noi nivuset on koko ajan paskana, en sit tiedä onko sorruttu toipumisaikana peluuttamiseen.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiks tää herra ollu enemmän tai vähemmän paskana jo tullessaan, vai muistanko väärin?

Ei ollut. Eikä takana ollut rikkonaisia kausia tai isoja loukkaantumisia, joista olisi voinnut päätellä jotain. Tuli Suomeen kun veroraja antoi myöden ja tästä syystä ei ollut mukana alusta asti. Paskaa tsäkää ainoastaan ,kuten koko loukkaantumistilanne jollaista ei muistaakseni pleijareiden alkaessa ole HIFK:ssa koskaan ollut; kaksi ns. 50 pisteen äijää eli Hamilton ja Mikke (tarpeeksi iso otanta piste per ottelu vertailussa, jotta voiaan reilusti kutsua "50 pojon" mieheksi), ykkösketjun laituri, paras puolustaja pisteissä ja toiseksi kädellisimmän sentterin Ramstedtin tapaus joka on epäselvä. Itse veikkaan edelleen loukkaantumista ja lauantaina oli mukana pakosta, kun PW oli kädellisin sentteri terveenä. Erittäin paskaa tsäkää ja on turha puhua etteikö tuon luokan suma vaikuta otteisiin ja voimasuhteisiin. Syömähammas ja vahvin osa-alue paskana on vaikea mennä jouhevasti eteenpäin - ei nämä liigajengien kokoonpanot sentään kestä mitään Real Madrid tyylistä pelaajapolitiikkaa. Nytkin meidän hyökkäys oli levein aikoihin, mutta mitä se on ollut 2 matsia? Siitä ei voi syyttää edelleenkään mitään muuta, kuin huonoa onnea. Silti tämä sarja on vietävä ja se viedään. Ei kahta sanaa.
 

scholl

Jäsen
En ymmärrä tätä nivusasiaa, kun kyse ei kuitenkaan ole maalivahdista. Luulisi, että voitaisiin puuduttaa tai antaa jotain särkylääkkeitä sen verran, että pystyisi pelaamaan. Se laukaushan on se, mitä tarvitaan, eikä muuta. Monessa urheilulajissa kuten keihäänheitossa joudutaan useinkin turvautumaan puudutkseen tms. toimiin, jotta voitaisiin kilpailla. Lätkässä pelaajilla ei ole minkäänlaista tulosvastuuta, kun palkka ei riipu palkintorahoista, vaan kun se tulee joka kuukausi tilille joka tapauksessa niin houkutus jäädä sohvalle makoilemaan on suurempi.
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nybarilla käynyt huonoa onnea näiden kevään tasmäaseiksi hankittujen ulkkareiden kanssa.

Onnella taitaa olla tämän asian kanssa aika vähän tekemistä. Vai miksi luulet, että "liian hyvä pelaaja SM- Liigaan" on ilman seuraa vielä marraskuussa? Huilaa jotta olisi iskussa kun pääsee IFK:hon?

Menisi oikeastaan ensi vuoden joukkueen kokoamisketjuun, mutta joko opittaisiin, että joukkue saa olla koossa jo kesäkuussa? Näistä kesken kauden hankituista vahvistuksista voi saada mukavan bonuksen, mutta selvästikään ei kannata heidän varaan laskea.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnella taitaa olla tämän asian kanssa aika vähän tekemistä. Vai miksi luulet, että "liian hyvä pelaaja SM- Liigaan" on ilman seuraa vielä marraskuussa? Huilaa jotta olisi iskussa kun pääsee IFK:hon.

Veroraja. Mahdollistaa fyrkan käyttämisen laajemmin. Kyllä Hamiltonilla oli soppari jo aikaa ennen ensimmäistä peliään punaisissa.
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veroraja. Mahdollistaa fyrkan käyttämisen laajemmin. Kyllä Hamiltonilla oli soppari jo aikaa ennen ensimmäistä peliään punaisissa.

Voipi olla, mutta tällä otannalla voidaan kai jo todeta, että tuolla verorajalla hankitut pelaajat tulevat aika pitkältä takamatkalta muuhun joukkueeseen nähden, ja aika harvalta tuntuu onnistuvan tuon takamatkan kurominen umpeen.
 

scholl

Jäsen
Voipi olla, mutta tällä otannalla voidaan kai jo todeta, että tuolla verorajalla hankitut pelaajat tulevat aika pitkältä takamatkalta muuhun joukkueeseen nähden, ja aika harvalta tuntuu onnistuvan tuon takamatkan kurominen umpeen.

Kyllä monet verorajapelaajat kiekkoilevat syksyllä alle muutaman ottelun jonkun toisen maan sarjassa. Kärpille kävi nihkeästi viime syksynä tällaisessa kuviossa, mutta monesti se on myöskin toiminut. Toisaalta saihan Kibekin sopimuksen aika myöhään tälle kaudelle, joten hänkin tuli jonkinlaiselta takamatkalta. Se on silti hyvin eriasia, onko joku henkilö ollut pelaamatta loukkaantumisen takia vai ei. Jos on jotain vammaa alla, niin se on silloin paljon suurempi se takamatka, joten täysin ei voi yleistää.

Mielestäni joukkueessa pitäisi olla pari verorajapelaajaakin, koska silloin saadaan suhteessa parempi joukkue käytettävissä olevalla pelaajabudjetilla, mutta toki sitä pitäisi pyrkiä siihen, että nämä pelaajat eivät olisi kovin paljon rikki.
 

scholl

Jäsen
Jalosen mukaan Hamiltonia ei ole edes kaavailtu tuonne mukaan. Hän sanoi Urho TV:n haastattelussa äsken jotenkin tähän malliin: "tänään me saadaan se kalusto mukaan, jota me ollaan kaavailtu näihin peleihin".
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jalosen mukaan Hamiltonia ei ole edes kaavailtu tuonne mukaan. Hän sanoi Urho TV:n haastattelussa äsken jotenkin tähän malliin: "tänään me saadaan se kalusto mukaan, jota me ollaan kaavailtu näihin peleihin".

Tuo Jalosen komentti kyllä antoi ymmärtää juuri sellaista, että Hamiltonilla on pelit paketissa tämän kauden osalta ja samoin myös Ramstedtilta. Onhan tuo Työkkälä tietysti ihan hyvä pelaaja, kun puolustussuuntaan homma toimii ja näissä matseissa sillä on suuri merkitys.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Melkoista ufo-meininkiä tämän Hamiltoninkin ympärillä?!?

Onko mies kaapattu jollekin vieraalle planeetalle vai mitä? Onko mies jo poistunut Suomesta?

Melkoista tasoitusta annettu kun Hyvönen heitettiin pihalle, Hamilton kaapattu ja Ramstedt lopetti narrisopparitaskussa pelit kesken (svidun idiootti).

Oli kiva runkkari....joooooo.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sama homma kävi Lupan kanssa aivotärähdyksen kanssa ja osittain Batesinkin kausi IFK:ssa taisi jäädä lyhyeksi loukkaantumisen takia, toki aikanaan huhuiltiin, että Batesin asenne ei ollut paras mahdollinen. Nybarilla käynyt huonoa onnea näiden kevään tasmäaseiksi hankittujen ulkkareiden kanssa.
Lupa ja Bates tulivat minullekin mieleen. Kaikki vähän vastaavia tapauksia. Tulevat ryminällä mukaan, vaikuttavat kovilta vahvistuksilta, mutta sitten tapahtuu jotain omituista. Eikä ainakaan minulle ole vieläkään varmistunut, oliko Batesilla ja Lupalla kyse pelkästään vammoista vai myös jostain muusta. Sama juttu nyt Hamiltonin kanssa. Todella mystistä hommaa, mutta ei tätä pelkästään huonon tuurin piikkiin voi laittaa.

EDIT: Korjataan sen verran, että Lupaschukilla taisi pelit päättyä Kapasen taklaukseen, mutta ennen sitä oli kuin varjo ensimmäisten matsien esityksestään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös