Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 545 794
  • 15 460

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Ollut kuitenkin muonavahvuudessa jo reilut pari kuukautta, joten taitaa olla vähän heikko hetki. Ei sillä, että enää olisi mitään peruttavissa.
Niin no, parissa kuukaudessa 9 viestiä joista 8 tänään otteluseurannassa. Näistä kahdeksasta 6 oli anaalijuttuja (jotka ovat siis Modet poistaneet). Oli joo aika heikko hetki.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
No ainakin silloin kun TOJ:n suosikkijoukkueen kohdalla vielä luki: Kärpät, niin hän mielestäni oli hieman maltillisempi. Sitten tuli ensiksi bannit Vapaan keskustelun puolelle ja sen jälkeen näitä puolen vuoden rankkuja, yleensä sopivasti vielä ennen jotain lätkän arvokisaa. Tuossa kun googlasin, niin törmäsin aika mielenkiintoiseen väittämään, että silmämääräisesti arvioiden noin 100 nickin takana on yksi ja sama henkilö. Jos näin on, niin palkkaahan tuosta hämmentämisestä on jo saatava. :)

Koskiko tuo väittämä Jatkoaikaa vai muita foorumeita? Olisi aika erikoista, joskaan ei Venäjän trollien kohdalla poikkeuksellista, että nimimerkkejä onnistuttaisiin luomaan kovin monta, koska kirjoitustyyli ja vauhkoaminen viimeistään paljastaisivat kenestä on kyse.

Hyvä juttu, että TOJ ei enää kirjoita, koska mikään ketju ei pysynyt asiassa vaan kääntyi propagandaan ja poskettomiin väitteisiin.

Sitä ihmettelen, että miksi hänellä alun perinkin oli Jagr-aiheinen nimimerkki, sillä tuskin monikaan nykykiekkoilija niin paljon kommunismia karsastaa kuin Jagr, jonka pelinumero 68 tulee Prahan keväästä.
 
Nick Neim

Jäsen
@Mikael Pelzfuss oli hyvinkin mielenkiintoinen nimi tuossa linkin listassa. Tuplatko, vai sattumalta sama nimimerkki?

Jags oli kyllä niin one trick pony, että luulisi tuon tulleen jo aikaisemmin esille, jos kyseessä tosiaan olisi sama henkilö.
 
Suosikkijoukkue
JYP

Kiinnostaa kieltämättä itseänikin. Mielestäni tällä nimimerkillä ei ole kirjoitettu Jatkoaikaan mitään Venäjään liittyvääkään.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toisaalta ihan vain näin huomiona että en sinänsä näe mitenkään mahdottomana että nämä trollitkin ottaisi käyttöön jollain muilla palstoilla jo olemassa olevia nimimerkkejä jotka ei niitä kaikkein tunnetuimpia ole.

Uskomattoman kauan TOJ sai jatkaa mutta toisaalta olihan miehellä niin paljon tietoa idän kiekkoilusta että kai sitä haluttiin vielä nähdä täällä.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Mielestäni kiinnostava sananvalinta tuo "tällä nimimerkillä ei ole kirjoitettu Jatkoaikaan mitään Venäjään liittyvääkään".

Taidan olla tilanteessa, jossa millään kirjoittamallani ei ole enää väliä, kun epäilys on kerran heitetty. Mielestäni Putin on täysi pelle ja diktaattori, Neuvostoliitto oli aivan karmea mesta kaikin puolin ja vielä syyllinen Suomea vastaan käytyihin sotiin. Tämäkin varmasti monien mielessä kääntyy joksikin käänteistrollaukseksi, mutta ei mahda mitään.
 
godspeed

Ei hassuttelua kannata ottaa noin vakavissaan.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hei.

Haluaisimme tässä vaiheessa muistuttaa, että vaikka tämä ketju on näköjään tänään toiminut otteluseurantana, oikea paikka sille olisi otteluketjufoorumin otteluseuranta. Emme halua kieltää pelin analysointia tässäkään osiossa pelin ollessa käynnissä, mutta lyhyet yhden-kahden sanan viestit eivät kiekkokeskustelun puolelle kuulu.

Tämän illan osalta emme ketään laita jäähyboksiin, mutta jatkossa tulemme puuttumaan tähän asiaan tarkemmin.

Terveisin,
Moderaattorit

Lainaus IFK:n peliesitysketjusta. Hatunnoston arvoista toimintaa arvon Modet. Aiheellinen puuttuminen eikä ammuttu kärpästä tykillä, vaan hyvässä hengessä ohjattiin keskustelu oikeille raiteille. Sitten toki häkki heilumaan jos maanantainakin näitä seurantaviestejä esiintyy.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ovatkohan moderaattorit käyneet viime vuosina otteluseurannassa? Se on aivan järkyttävää menoa. Pelistä ei ole kukaan kiinnostunut. Jos tuomareista vinkuminen poistettaisiin, sinne jäisi n. 15 viestiä per matsi. Tehkää ensin sille jotain, sitten gonahdelkaa paikassa, missä matsia voi vielä oikeasti seurata.

PS. Ei sillä, muuten hyvää moderointia tuo viesti, mutta erehdyin tänään käymään otteluseurannassa ja ymmärrän hyvin, miksei jengi viihdy siellä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ovatkohan moderaattorit käyneet viime vuosina otteluseurannassa? Se on aivan järkyttävää menoa.
Tänään siellä on heitelty myös erilaista pedoläppää sun muuta vastaavaa. Provoilu tiettyyn pisteeseen saakka on ihan omalla tavallaan tuonne kuuluvaa, mutta siinä vaiheessa jos aletaan edes etäisesti vihjailla mitään pedofiilijuttuja sun muuta niin ei tuo ole enää mitään normaalia provoilua, vaan suoraan sanottuna aika mautonta ja sairasta pään aukomista.

Ja edelleen myönnän että itsekään en mikään puhdas pulmunen siellä ole, mutta mihinkään tuollaiseen en kyllä koskaan lähtisi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Täytyy sanoa, että on aika absurdia lukea tällaista tekstiä palstan pahimmalta ottelu, urheilutapahtuma yms. seuranta ketjujen trollaajalta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Täytyy sanoa, että on aika absurdia lukea tällaista tekstiä palstan pahimmalta ottelu, urheilutapahtuma yms. seuranta ketjujen trollaajalta.
Olenko monessakin viestissäni tuollaisia juttuja heitellyt muita kirjoittajia kohtaan? Linkitä toki jos löytyy.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Et varmaan, mutta monet seurantaketjut olet sotkenut olemattomalla mukahassuttelulla.
Sille minä en voi mitään jos se sinusta tuolta tuntuu, ei sinun ole pakko viestejäni lukea. Ja kuten sanoin niin minulla ei ole mitään vaikeutta myöntää sitä että ammun aika kovilla tuolla otteluseurannassa ja muualla seurannoissa, mutta en kyllä koskaan edes vitsillä kehtaisi toista kohtaan mitään pedojuttuja tai vastaavia heittää.
 
Siis toista jatkoajan nimimerkkiä kohtaan? Ei kai siinä nimimerkin takana olevaa ihmistä loukata?
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Et varmaan, mutta monet seurantaketjut olet sotkenut olemattomalla mukahassuttelulla.
Aika monet ketjut olet sotkenut pakkomielteisellä vänkäykselläsi. Tämäkään ei ole poikkeus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös