Jatkoajan Triathlonistit tai sellaiseksi aikovat

  • 19 889
  • 86

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Osakiitokset kuuluu, ketjun aloittajalle, Tombe 76:lle, jonka tähän ketjuun dokumentoitu urakka sai allekirjoittaneenkin intotumaan uudelleen kokeilemaan rajojaan. Vajaa pari kuukautta on nyt treeniä takana.

Kiitos vaan. Mukavaa jos itse pieneltä osin olen voinut vaikuttaa muidenkin liikkumisiin ja rajojen kokeilemisiin. No, puripa triathlonkärpänen myös toiseen urakassa mukana olleeseen kaveriini, joka kävi kuukausi takaperin ihan virallisissa kisoissa, sprinttimatkalla.

Itse en ole elokuun urakan jälkeen tehnyt yhtään mitään. Syynä ei ole ollut paikkojen rikki oleminen, kroppa on kyllä ihan hyvässä kunnossa. Ei vain ole tullut lähdettyä. Ollut vähän muuta mielessä, vuoristoja ylitettävänä ihan omassa arjessa. Ehkä pitäisi taas ruveta reenaamaan tai asettamaan tavotteita. Voisi saada kohenevan fysiikan avulla myös oman arkisen fiiliksenkin kohilleen.

Tuossa huumorilla heitin jo kavereille viime lauantaina, kun suljimme ravintolaillan avulla "triathlon 2008-kirjan", että vuonna 2009 menee sitten 150km ui kesäksi kuntoon kampanjassa, 18h triathlon, ja uutena maraton alle 4:n tunnin... ei luvata vielä, mutta voisihan näiden suorittamista ruveta harkitsemaan. Aikaa näet on ainakin vielä ihan riittävästi.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No niin, aika nostaa tämä ketju jälleen pinnalle.

Koska käynnissä oleva kevään uintikampanja meni omalta osaltani sairastelujen takia suomeksi sanottuna aika vituiksi niin nyt on aika käynnistää seuraava projekti eli triathlon 2009 ja aikatavoitteeksi on asetettu 18h.

Takana on tältä vuodelta pari hassua hiihtokertaa, pari hassua uintikertaa (ennen sairastumista) ja äsken tehty juoksulenkki, ensimmäinen puoleen vuoteen. Reilut 6km tuli juostua, joka sekin on jo saavutus. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Jos vaikka saisi itseään niskasta kiinni ja pystyisi valmistautumaan urakkaan paremmin kuin viime vuonna, jolloin tapahtuma tuli vedettyä suht kylmiltään.

Tänä vuonna itse triathlonissa on myös tarkoituksena jättää viime vuotiset virheet suorittamatta eli hoitaa valmistautuminen ja kisan aikana tankkaaminen hieman fiksummin. Samoin ajattelin jättää tuon normifillarini kotiin, ja hommata jostain vähän fiksumman pelin, vaikka liisammalla pariksi viikoksi jostain. En välttämättä viitsi sijoittaa suuria summia kulkuneuvon hankintaan, ei tuo fillarointi nyt niin kivaa ole. Mutta jos nyt jonkun lenkin saisi vedettyä ennen tuota 180km:n uurastusta, ja vielä tosiaan hieman kapearenkaisemmalla fillarilla kuin viime vuonna, niin eiköhän reilu tunti lähde pois pelkästä pyöräilyajasta verrattuna viime vuoteen.

Juoksu/Kävely on sitten toinen osa, missä yhden kerran kokeneempana on "helppo" kiristää tahtia. Ehkä jopa jo vähän juosta, mutta ennenkaikkea hoitaa tankkaus niin ettei energia lopu 10km ennen maalia. Pelkästään siitä saa reilut 30min pois viime vuodesta, enkä kyllä todellakaan kaipaa niitä fiiliksiä mitä sain kokea viime vuoden viimeisillä kilometreillä.

... joten helppo rasti vetää alle 18h... Ja paskat. Siitä kuitenkin lähdetään, ja kesällä sitten nähdään kuinka kävi. Nyt ansaitulle parille oluelle, kun tuli lenkilläkin käytyä. Ja kun huomennakin on vielä töistä vapaata.

EDIT: lisätään sen verran, että jos jotain jatkoaikalaista kiinnostaa meidän triathlontapahtuma 2009 niin ei muuta kuin mukaan vaan. Paikkana tulee olemaan Kanta-Häme, Puuhamaata voi tuijoitella halutessaan uintiosuudella. Ajankohta on vielä auki. Tossa puhuttiin juuri toisen mukana olleen kaverin kanssa lenkillä, että ensi kesällä annetaan tämän kolmannen kaverin vetää loppu ( varmaan saa minut kiinni pyöräilyn puolessa välissä) vaikka omaan tahtiin, itse kun arvioin, että pystyy vetämään setin läpi jopa alle 15 tunnin. Me kaksi sitten tavoittelemma tuota 18h:n rajaa kimpassa. Huoltojoukkoihin mahtuu myös aina väkeä, riippuen tietenkin paljon meitä "huippu-urheilijoita" lähtee mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kieltämättä houkuttaisi aika paljonkin kokeilla täyspitkää triathlonia, mutta heikko uintitaito vähän laskee fiiliksiä. 3,8 (?) km on sen verran pitkä matka, että kaikki voimat kuluisivat varmasti siihen. Enkä tosin jaksaisi uida kuin rintaa, joka on paljon hitaampaakin. Uintiin menisi aikaa varmasti ainakin kaksi tuntia. Pyöräilystä ja juoksusta tulisi varmasti alusta asti kunnon taistelua, mutta sitä sen pitäisi ollakin. Mielessäni laskin, että hommasta pitäisi selvitä kuitenkin 15 tunnissa, jos vain paikat kestävät. Tosin itseni tuntien en malttaisi lähteä riittävän hitaasti ja noutaja tulisi aika pian.

Viime aikoina urheilu on jäänyt harmittavan vähälle, mutta toivottavasti parin viikon päästä homma muuttuu, kun päästään muuttamaan parempien urheilumaastojen viereen ja saan uuden maastofillarin käyttöön. Työmatkojen pyöräilyn ansiosta tulisi liikuttua päivittäin, eikä vain viikonloppuisin.

Miten Prof. Puckin seikkailutreeni on sujunut? Mitä kisoja olet käynyt ja mitä on tarkoitus käydä? Meidän tiimillä on kesällä ohjelmassa Multisport-cup ja AC24. Aiheelle voisi perustaa oman topicin, mutta kiinnostuneita Jatkoajassa lienee liian vähän ja ketjutäyttyisi mukahauskoista näsäviisauksista koskien kaiken maailman yöseikkailuja.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miten Prof. Puckin seikkailutreeni on sujunut? Mitä kisoja olet käynyt ja mitä on tarkoitus käydä? Meidän tiimillä on kesällä ohjelmassa Multisport-cup ja AC24. Aiheelle voisi perustaa oman topicin, mutta kiinnostuneita Jatkoajassa lienee liian vähän ja ketjutäyttyisi mukahauskoista näsäviisauksista koskien kaiken maailman yöseikkailuja.

Tämä kiinnostaa myös itseäni, joten Prof. Puck vaan raporttia kehiin... Ja laita sinäkin Ruutuässä tämän ketjun alle raporttia Multisport-cupista tai AC24:stä. Noissahan on triahlonmeininkiä, ainakin voi leikkiä, että otsikon mukaan sellaiseksi (triathlonisti) aikoo.

Meillä kisapäivä lyötiin lukkoon, ja se on 15.08.2009. Täytyy toivoa ettei tämän vuoden elokuun alku ole yhtä kylmä kuin viime vuoden. Silloinhan lämpötila ei juuri noussut yli 20 asteen ja näin vedenlämpötilakin oli suht alhainen. Oli sitten aika virkistävää puuhaa hypätä klo 06.00 uimaan. Märkäpukua en ajatellut hommata tänäkään vuonna. Uintia aion kokeilla ennen tapahtumaamme molskimalla kaverilta toiselle puolelle järveä ja takaisin (4,1km kartan mukaan), osallistumalla Vanajavesiuintiin (3km) 01.08.2009 ja sitten testaamalla oma kestävyys kokeilemalla 10km putkeen viereisen cityn uimalassa (50m allas). Tavoite olisi päästä alle 4h. Samaisen cityn uimaseuran Masters-porukkaankin olisi tarkoitus liittyä. Piti liittyä jo talvella, mutta jostain syystä jäi vain aikeeksi. Uintikisoissa (kun ei löydy vauhtia) käynti ei välttämättä kiinnosta, mutta pääsisi ainakin uimaan iltaisella hallin ollessa kiinni hieman rauhallisemmassa ympäristössä, kuin tuossa viereisessä hallissa, missä yleensä on kaksi koululuokkaa ja pari kolme eläkeläisten vesijumpparyhmää samaan aikaan samalla radalla.

Pyörän kyllä ajattelin vaihtaa. Itseasiassa tässä olisi yksikin juuri tarjolla ja voin sanoa, että kiinnostaisi kyllä kovasti. Vähän joutuu pohtimaan sillä kantilta, että tuleeko sitä sitten ihan oikeasti pyöräiltyä, jos innostus häviää. Kuitenkin suht arvokkaita menopelejä. Tuo "pyöräilykammo" kyllä saattaa johtua viime vuotisesta triathlonistakin. Se 180km normifillarilla kun ei ollut mitään hääviä, varsinkaan ensimmäiset 70km yksin vesisateessa, eikä oikeastaan loppussakaan kun rupesi paikat olemaan niin romuna. Uskoisin kuitenkin, että kunnon kilpurilla pyöräilystä voisi löytää ihan uuden ulottuvuuden, ja siitä voisi tulla erittäin mukava harrastusmuoto.

Ja pitäisihän sitä ruveta lenkilläkin käymään. Taisi tulla viime viikolla aloiteltua hieman liian räväkästi, ainakin vasen pohje ja nilkka ovat tällä hetkellä vieläkin tosi kireänä, vaikka tuli juostua vain reilut 6km. Pikkuhiljaa kai nekin (paikat) rupeavat kestämään, jos niitä ei riko kerralla?

Kun nyt aikaisemmin laitoin tämän vuoden tavoitteeksi tuon 18h:n rajan, niin laitetaan nyt tähän vielä haaveet. Eli ensi vuonna oma triathlonimme 15h:n alle, ja vuonna 2011 virallisessa kisassa (35-v / kunto) reitti läpi alle 12h. Tuo viimeisin tarkoittaa sitä, että harjoittelu on aloitettava NYT. Eikä se vaadi pelkkää kovaa harjoittelua, vaan melkeimpä kokonaisen elämäntavan uudelleen muokkaamisen. Katsellaan reilun kahden vuoden päästä miten äijän kävi. Epäonnistumisen kerroin tällä hetkellä on varmaan jotain 1,01, mutta toivottavasti tuo luku kasvaa ajan myötä ja kunnon kohotessa.

Ja lisää tekstiä tähän ketjuun muilta jatkoaikalaisilta, joilla on tavoitteita, haaveita tai kokemuksia liittyen triathloniin tms. Niitä löytyy aivan varmasti.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Triathlonille harjoittelu jatkuu...

Tänään oli vuorossa jalkojen herätys, eli kertoa mitä tuleman pitään. Päätin osallistua paikallisen (lähinaapuruston) kotiratatapahtumaan, jossa tarkoituksena oli kiertää tuota läheistä 2,5km kävelytielenkkiä 6 h:n aikana niin paljon kuin huvittaa. Tai sitten käydä juoksemassa x km, ja painella kotiin, niinkuin suuri osa tekikin.

Itse mietiskelin, että mahtaisikohan ehtiä n.10km juosten ja loput kävellen maraton läpi, ja otinkin sen tavoitteeksi. Onhan tässä jo viimeiseen puoleen vuoteen pohjilla 6 km juoksua. Ja vaikka vastatuulta oli osalta matkaa helvetisti, ja vaikka sää olikin pirun kylmä (-1 - +2), niin suht leppoisasti reitti meni läpi. Ja nyt sitten uusi "maratonennätykseni" kirjataan lukemin 5.40,48. Parannusta entisestä tuli reilut 1,5h. Sehän oli viime vuoden triathlonista.

Kunnioitusta herättäviä suorituksia nähtiin myös. Yhdistyksen aktiivisin jäsen (6h liikenteessä oli vain 3 henkilöä) veti 60km samaan aikaan, ja siitäkin viimeiset 5km käveli seurana. Maraton väliaika oli 3.41 ja 50km väliaika 4.21. Mukava olisi joskus itsekin olla yhtä hyvässä kondiksessa. Ehkä joskus.

Tästä sitten jatketaan eteenpäin. Jalat kertovat viimeistään huomenna, millä tehokkuudella.
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ketjua ylös, minne mahtaa olla jatkoajan triatholnistit tai sellaiseksi aikovat hävinneet?

Itsellä harjoittelu jatkunut aktiivisemmin kuin viime vuonna, jolloin viimeiset 2kk meni lähinnä makkaran ja oluen merkeissä. Joten sen 18h:n aikarajankin uskon ("suht helposti") alittuvan, jos vain pyörän saan vaihdettua. Muutamaa sairasteluviikkoa lukuunottamatta harjoitteita on tullut tehtyä ehkä 3-5 kertaa viikossa, vaikkakin aika uintipainotteisesti. No on sitä tullut fillaroituakin muutamaan kertaan tuolla normifillarillani. Ei mitään mahtavia suorituksia, mutta sellaisia 1,5h:n lenkkejä kuitenkin. Uinnissa taasen olen vetänyt 1,5-4km kerrallaan. Ihan riippuen aikatauluista. Yleensä olen käynyt kaverin kanssa aamu-uinneilla, silloin matkakin on ollut hieman lyhyempi. Vauhti on ollut about 21-22min/km, tuota vauhtia pystyn vetämään altaassakin 3,8km. Avovedessä menee varmasti hieman hitaammin. Niin ja lenkilläkin on tullut käytyä 2-3 kertaa. Tänään vedin parhaan lenkin 10 vuoteen. 11km reiluun tuntiin. Omaan kuntotasoon nähden suoritus oli erittäin lupauksia herättävä. Ja motivoiva.

Laadin tuossa pari viikkoa sitten aikarajat tulevaan ironman-tapahtumaamme. Uinnin pitäisi mennä alle 1,35 (25min/km), Pyöräilyn alle 9,25 (19,1km/h) ja maratonin siihen perään kuuteen ja puoleen tuntiin. Ei pitäisi olla ongelma, mutta näinhän sitä uhotaan kun ollaan unohdettu viime vuotiset tuskat... ja nyt pitäisi kuitenkin vetää 2h kovempaa. Tänä vuonna ollaan sovittu, ettei vedetä enää välttämättä kimpassa. Kaverilla on tämän takia hieman kovemmat tavoitteet: 15h. Huonompana uimarina joutuu vetämään tuohon aikarajaan pyöräilyn aikaan 7.30 (25km/h ja 18min taukoja) ja vielä siihen päälle maratonin reiluun 5 tuntiin. Ei onnistuisi minulta nyt, ensi vuonna sitten tuokin on tavoitteena.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Treenit jatkuu ja nyt on ihan hyvät fiilikset päällä. Vedettiin näet tänään samojen kotitriathlon kavereiden kanssa 62km fillarilla ja siihen 15km juoksua/kävelyä päälle. Ja omaan kuntoon nähden se meni mainiosti, varsinkin kun edelleen vetelen tuolla "huippuunsa trimmatulla" Crescent Street fillarillani. Eiköhän 18h ole 2,5 kuukauden kuluttua paperia, kunhan vain saan fillarin vaihdettua.

Tänään meni näin, ja tähän täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen, koska lähdin hakemaan vain hyvää suoritusta ja 5h:n alitusta.

Pyöräily 62km 2.38.54 (23,41 km/h)
Tauko 8.06
Juoksu 15km 1.41.58 (6.48/km)
Yhteensä 4.28.58
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tänään tuli vedettyä juosten pisin lenkki 2000-luvulla, eli tuollainen 15,9km:n rykäisy. Aikaa meni 1.25 ja rapiat, joten noin 5.22/km keskivauhdilla tuli vedettyä. Tosin loppua kohden kiristettiin vauhtia ja se meni reilusti alle 5min/km vauhtia. Ihan ok kehitystä tapahtunut, koska tasan kuukausi sitten juoksin ensimmäisen +10km lenkin reiluun 10 vuoteen (10,85km) ja se meni 5,51/km vauhdilla...

Tuli sitten korotettua panoksia ensi vuoteen nähden, jolloin tavoitteena ei olekaan enää 15h:n alitus (tänä vuonna se 18h), vaan kisamatkaa tullaan muuttamaan. Tapahtumana tulee olemaan Double Ironman eli 7,6km uintia, 360km fillarointia ja pari maratonia (84,4km) jalan...ja tavoitteena on päästä alle 48h.

No vedetään tuo mäkimaraton ensiksi kahden viikon päästä ja sitten se Ironman 15.8 ja mietitään sitten lisää. Mutta ensi vuonna tosiaan uusiin haasteisiin. Jos kroppa kesti lähes kylmiltään yhden Ironmanin, niin eiköhän tupla mene ensi vuonna noin puolentoista vuoden reenillä... Uinti menisi jo nyt sinne reilun kolmen tunnin hujakoille (riippuu uidaanko altaassa vai järvessä), mutta muissa osissa voi olla hieman enemmän tekemistä...

Juhannukseksi suosittelen lukemaan Richard Backhmanin alias Stephen Kingin kirjan Pitkä Marssi. Ja jos ei ole saatavilla niin tästä voi aloittaa:

Kunnon meininkiä…
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Triathlonpäivä lähestyy, aikaa starttiin enää puolitoista viikkoa. Reenausinto lopahti mäkimaratonin jälkeen, kun palauttelin jalkoja pari viikkoa. Heinäkuu meni aika surffaillessa. Pari kertaa silti tuli käytyä juoksemassa. Lauantaina tuli käytyä uimassa Vanajavesiuinti Hämeenlinnassa, ja täytyypä sanoa, että on iso ero "oikeilla uimareilla" ja turisteilla. No 64 minuuttia meni noin 2,75 kilometriin (arvioitu kartasta) ja siitäkin olisi voinut ottaa sen 4 minuuttia pois, jos olisi tiennyt reitin etukäteen (tuli vähän haahuiltua) ja jos ei olisi tullut pelleiltyä lasien kanssa matkan aikana... Joten ihan ok suoritus olosuhteet ja valmistautumiset (pari uintia kesän aikana) huomioon ottaen.

Eilen sitten tuli motivaatiota oikein kivasti lisää, kun ensimmäisen kerran elämäni aikana sain alle kilpapyörän. Toinen kavereista kun joutui valitettavasti perumaan osallistumisen ja antaa 2 vk:n leasingiin oman 5-10v vanhan fillarinsa. Sopivasti ollaan suht saman kokoisiakin. Tuli ajeltua testilenkki 31 km ja kun se meni 26km/h:n keskivauhtia aika helpoistikin niin eiköhän tässä voida vetää vähän tavoitteitakin uusiksi, vaikka 18h:n raja onkin se virallinen. On muuten ihan eri laji tuo pyöräily noilla vehkeillä, enpä ole koskaan aikaisemmin ajellut fillarilla +50km/h niinkuin eilen parhaimmillaan...

Tuossa laskeskelin omia vauhteja eri lajeihin joten eiköhän lähdetä liikkeelle siitä, että reitti menee alle 16.45 ensi viikolla. Siitä on vielä matkaa kaverin tämän vuoden 14h:n tavoitteeseen, mutta aika helpolla itseni saan 15h kuntoon, jos tänä vuonna menee alle 17. Sehän on ensi vuoden tavoite, jos normi-ironman vedetään. Se kahden vuoden kuluttua suunnitelmissa oleva 12h:n alitus vaatiikin sitten vähän enemmän. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle. Hoidetaan tämä vuotinen ensiksi päiväjärjestyksestä ja mielellään vielä omat tavoitteet (nekin mitä en tänne kirjaa) ylittäen...
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viimeinen kovempi rypistys takana. 33km fillarilla 27,73 km/h:n keskarilla. En vain päässyt kovempaa. Koko ajan sitä oppii tuosta lajista lisää, tähän Ironmaniin lähdetään kolmen maantiepyöräharjoituksen pohjilla (31km+84km+33km)...

Kaveri laittoi vettä myllyyn toteamalla tavoitteekseen voittaa meikäläisen 4 tunnilla. Itse voisin kuvitella 16 tunnin rajankin olevan mahdollisuuksien rajoissa (vaikka se alkuperäinen tavoite on edelleen 18h) jos ei täyttä sippaamista tule (lähden kovaa liikkeelle ettei kaveri saa fillarilla kierroksella (n.32km) kiinni, joka on miehen toinen tavoite). Sitten jos tuon jälkeen toisella osallistujalla on taulussa 4 tuntia kovempi aika niin aika kova homma.

Ensi vuodeksi sitten hommataan oma fillari ja oma märkäpuku. Eikä tuo jälkimmäinen kylmyyden tai vedeneläjien takia, vaan ihan kelluvuuden. Kun tässä olen asiaa selvitellyt, niin märkkärin etu Ironmatkalla saattaa olla niinkin paljon kuin 5-10 minuuttia. Ja mitä hoikempi ja pidempi kaveri on kyseessä, niin sitä enemmän saa etua. Ja kai tässä kohta TAAS (viimeksi näissä painoissa 10v sitten) ruvetaan olemaan suht hoikkia? Kesäkuun puolessa välissä paino oli 86 ja rapiat, ja veikkaisin että huomenna parin vähempiruokaisen iltavuoron jälkeen se on 76 ja rapiat. Siitä sitten hiilareita ja nestettä napaan ja kohti lauantaita tavoitteena päästä kuoleman porteille. Mutta toivottavasti ei sisäpuolelle.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viimeinen kovempi rypistys takana. 33km fillarilla 27,73 km/h:n keskarilla. En vain päässyt kovempaa. Koko ajan sitä oppii tuosta lajista lisää, tähän Ironmaniin lähdetään kolmen maantiepyöräharjoituksen pohjilla (31km+84km+33km)...

Kaveri laittoi vettä myllyyn toteamalla tavoitteekseen voittaa meikäläisen 4 tunnilla. Itse voisin kuvitella 16 tunnin rajankin olevan mahdollisuuksien rajoissa (vaikka se alkuperäinen tavoite on edelleen 18h) jos ei täyttä sippaamista tule (lähden kovaa liikkeelle ettei kaveri saa fillarilla kierroksella (n.32km) kiinni, joka on miehen toinen tavoite). Sitten jos tuon jälkeen toisella osallistujalla on taulussa 4 tuntia kovempi aika niin aika kova homma.

No niin, Kotirata-Ironman 2009 takana ja tyytyväisiä ollaan. Viime vuonna tähän aikaan oltiin vielä hienosti matkalla, ja vieläpä puolikuolleina. Nyt ei ole kuolleita, ei sinne päinkään. Jaloissa on rakkoja (sellaista se on), lihakset on aika sippi (sellaista se on), mutta muuten on aika hyvä olo. Elimistö ei juuri ole vielä ollenkaan muistuttanut suorituksesta, vaikka pikkasen on vilu. Senkin saa kuriin kun laittaa vaatetta päälle.

Jälkikäteen on sanottava, että tankkaus meni nappiin, ja oikeastaan myös vauhdin jako. Uinti oli aika vaisua ja jäin viime vuoden ajasta. Samoin ulkolämpötila (9c) antoi vähän viileyttä sekä uinnin aikana, että varsinkin vaihdossa. Aika horkassa tuli lähdettyä pyöräilemään.. Ensi vuonna sitten märkäpuku päälle, joka antaa etua myös uintiajassa. Jopa 5-10 minuuttia.

Kyllä tuo kilpapyörä on aina kilpapyörä, ja kun oli asianmukaiset vehkeet (pyöräilyshortsit + trikoot, kypärä, pyöräilypaita), niin olokin tuntui ihan oikealta fillaristilta. Ja vaikka oli alta 150km reeniä takana niin ihan ok tuo pyöräily meni, vaikka oli aika vittumainen tuuli. Ja paukkuja jäi vielä maratonille, vaikka alku oli vaikeaa kun pisti lähes koko ajan. Välillä juosten ja välillä kävellen tuli kuiten reilu 42km täyteen ja oli aika lähteä kotiin.

Niin miten meni? Uinti hieman vaisummin, eli aikaan 1.41.30, ja kaveri pääsi yllättämään vetämällä vain 30sek hitaammin ja lähtemällä vikkelämmän vaihdon takia ensimmäisenä matkaan. Pyöräily sujui keskarilla 22,84 km/h, ja kun siihen lisäsi 18 minuuttia taukoja, niin kokonaisaika oli 8.11. Ja maratonille kellotin oman ennätykseni, joka on nyt 5.17.19. Kokonaisaika siis 15.26.19, joten helvetin hyvin meni, jos huomio oman kuntoni (oma mielipide). Niin ja vaihtoihin meni aikaa 8.30 ja 8.00. Uinnista pyöräilyyn lähinnä kylmyyden takia, ja sitten tuon fillaroinnin ja maratonin välissä joutui hieman järjestelemään kamoja, ja siirtelemään ne reitin varteen (2,5km kierros). Varsinaista huoltomiestä ei meillä ollut matkassa mukana.

Ja kun virallisesti pyöräilyyn (kai) lisätään molempien vaihdot, joten näin siis meni:

Uinti: 1.41.30
Pyöräily: 8.27.30
Maraton: 5.17.19
Ironman: 15.26.19

Kaveri suoritti urakkansa aikaan 13.22, joten ei voittanut neljällä tunnilla. Eikä saanut kierroksella (32,6km) kiinni, vaikka johti jo 12 kilometrin jälkeen 10 minuutilla. Uhkasi jättää tämän vuoden kisan viimeiseksi, koska ei tässä tuohussa kuulema ole mitään järkeä, mutta katsotaan nyt asiaa uudestaan keväällä. Itse ajattelin vetää ensi vuonna alle 14h, ja sitten ehkä 2011, voisi reissata Nokialle.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Uhkasi jättää tämän vuoden kisan viimeiseksi, koska ei tässä tuohussa kuulema ole mitään järkeä
Nyt en ymmärrä, mikä perustelu tuo muka on jättää kilpailematta?!!

Kovaa hommaa ja hieno suoritus, täällä suunnassa otetaan ainakin hattu päästä moiselle!
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Saattaa olla että ensi vuonna oma triahtlonini käydään Nokialla. En kyllä olisi uskonut sitä viime vuonna, kun näitä ketjun avausviestejä kirjoitin. Nokialle ehkä suunnataan senkin takia, että kun v.2011 isketään M35-sarjaan tarkoituksena olla TOP-10 SM-kisassa (tänä vuonna oli 4 osallistujaa) niin tuota varten voisi käydä ns. opintomatkalla ensi vuonna. Toki tuosta kotirata-ajastani pitää napata vielä pari tuntia pois, jotta saisin edes seuraa muista viimeisistä rataa kiertävistä, mutta en usko sen olevan ongelma, kunhan vaan saan pidettyä itseni liikkeessä. 14h:n alle menee ensi vuonna joka tapauksessa, oli paikkakunta mikä tahansa.

Harjoittelumääristä sen verran, että elokuussa tuli harrastettua noin 27 tuntia (15h Ironman + 12h muuta), joten jos vaikka syyskuussa pääsisi 30 tunnin tasoon, vaikkapa 5 tunnin uinneilla ja fillaroinneilla (kuntopyörä) ja 20 tunnin juoksenteluilla. Tuo tosin tarkoittaisi 5,30/km vauhdilla yli 200km:n juoksuja joten saas nähdä kuinka sitä jaksaa. Ehkä tuollainen 100-150km on realistisempi suunnitelma syyskuun juoksuille. Kuukauden päästä ollaan tässäkin suhteessa fiksumpia.

Ihan mukavasti on kuitenkin juoksut kehittyneet. Toukokuussa meni tuo erittäin mäkinen lähipururata (5,1km) reiluun 28 minuuttiin. Nyt viime viikolla se meni aikaan 24.25. Samoin tuo triahloniin kotiratamme (2,5km) aika parantui eilen lähes minuutilla keväästä. Aika oli 10.10. Perhana tuolla ajalla ruvetaan jo kolkuttelemaan 3000 lukemaa cooperissa. Tästä on ihan hyvä jatkaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Helsinki City Triathlon vol. 1, kiva tapahtuma

Näitä minikisoja on tullut vedettyä ennenkin, mutta tulipahan nyt sitten tänään kierrettyä tuo ensimmäistä kertaa järjestetty HCT. Mukavasti osanottajia ja ihan mukavaa kisailua, kuntopuolen kärki taisi vetäistä 300-10-3-setin jonnekin 38 minuuttiin, itsellä meni hiukan, muttei älyttömästi enemmän. Fillarin ja juoksun nousu osoittaa sen, että uintia pitäisi treenata että edes näissä minikisoissa pärjäisi.

Hienosti järjestetty tapahtuma, toivottavasti tulee perinne ja osanottajamäärät lisääntyvät nykyisestään. Yllättävän haastavat fillari- ja juoksurata oli saatu uimastadikan ympäristöön, pyörässä oli koko ajan mutkaa ja pientä nousua/laskua, niin lyhyt matkakin kuormitti enemmän kuin vrt. esim. kun on tullut tuolla Kuusijärvellä kisattua.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itsekin meinasin tapahtumaan osallistua, mutta missasin firman ilmoittautumisen ja toisaalta ajoitus ennen huomista eCrossia ei ollut paras mahdollinen. Ymmärtääkseni uinti oli järjestetty uimastadikalla, joten tungosta ilmeisesti riitti vai kuin pieniä ryhmät olivat? Jotenkin tuntuisi, että 8 radan altaassa 24 uimaria yhtä aikaa olisi jo aika paljon. Mutta varmasti todella siisti tapahtuma ja ensi vuonna voisi yrittää osallistua. Ja onhan sitä triathlonissa usein aika ahdasta uinnissa muutenkin.
 

scholl

Jäsen
Ymmärtääkseni uinti oli järjestetty uimastadikalla, joten tungosta ilmeisesti riitti vai kuin pieniä ryhmät olivat?

Ei kai voi mitään ryhmiä olla? Kyllähän triathlonissa kuuluu olla massalähtö. Jotenkin naurettavaa pelleilyä tuollaiset kisat. Mielestäni se ½ triathlon on lyhyin matka, millä tuossa lajissa kannattaa kilpailla tai kilpailuja järjestää.

Itselläni treeni ei suju. Olen unohtanut mitä uinnin tekniikkakursseilla sanottiin vapaauinnista. Se ei oikein siis suju, joten uin pelkkää rinulia, kun käyn uimassa, joten triathlonprojekti ei etene. No ehkäpä on parempi muutenkin keskittyä seuraavat pari vuotta juoksuun, jotta maratonaika saada sinne lähemmäs kolmea horaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itsekin meinasin tapahtumaan osallistua, mutta missasin firman ilmoittautumisen ja toisaalta ajoitus ennen huomista eCrossia ei ollut paras mahdollinen. Ymmärtääkseni uinti oli järjestetty uimastadikalla, joten tungosta ilmeisesti riitti vai kuin pieniä ryhmät olivat? Jotenkin tuntuisi, että 8 radan altaassa 24 uimaria yhtä aikaa olisi jo aika paljon. Mutta varmasti todella siisti tapahtuma ja ensi vuonna voisi yrittää osallistua. Ja onhan sitä triathlonissa usein aika ahdasta uinnissa muutenkin.

Taisi olla 35-40 jantterin erät, hyvin siinä mahtui uimaan. Allas jaettuna kahtia ja kierrettiin kahta poijua, jotka olivat sen verran päistä irti, että mahtui hyvin kääntymään, laitapuolelta allasta lähtösuuntaan ja keskeltä takaspäin. Olisi minusta mahtunut enemmänkin jengiä, tosin tollakin matkaa toki jo kolmannella satasella kärki ohitti hitaampia kierroksella. Mutta yllättävän hyvin.

Schollille: kyseessähän oli kuntotapahtuma, jossa mm. ei jaettu palkintoja vaan ne arvottiin, tähän tapahtuman luonteeseen erissä vedetty kisa sopi mainiosti. Eikä noin tiiviille reitille muutenkaan määräänsä enempää menijöitä mahdu. Itseä kiinnostaisi kyllä kokeilla joskus neljäsosa(olympia)matkaa, tätä miniä ja sprinttiä kun on kokeiltu. Neljäsosalle pitäisi jo jonkun verran treenata varsinkin sitä uintia.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Harjoittelumääristä sen verran, että elokuussa tuli harrastettua noin 27 tuntia (15h Ironman + 12h muuta), joten jos vaikka syyskuussa pääsisi 30 tunnin tasoon, vaikkapa 5 tunnin uinneilla ja fillaroinneilla (kuntopyörä) ja 20 tunnin juoksenteluilla. Tuo tosin tarkoittaisi 5,30/km vauhdilla yli 200km:n juoksuja joten saas nähdä kuinka sitä jaksaa. Ehkä tuollainen 100-150km on realistisempi suunnitelma syyskuun juoksuille. Kuukauden päästä ollaan tässäkin suhteessa fiksumpia.

Näin tosiaan kirjoitin puolen yön jälkeen tarkoituksena ottaa itseä niskasta kiinni ja mitä sitten kävikään. 1.9 päivällä tuli koko aamupäivä vaan lojuttua, ja kun oli iltavuoro niin päivä meni täysin hukkaan. Tämän jälkeen sitten onkin tullut tehtyä seuraavaa:

02.09 Juoksu 12,5km 1.13.33 (5.53/km)
03.09 Uinti 2km 42.40 (21.20/km)
04.09 Kuntopyörällä 45min (Kova laki)
05.09 Juoksu 25km 2.17.15 (5.29/km)
06.09 Kuntopyörällä 60min (Nadal - Almagro)
07.09 Juoksu 6,3km 33.47 (5.22/km)
08.09 Kuntopyörällä 90 min (Murray - Cilic)
09.09 Tennis 1h
10.09 Juoksu 11,58km 1.00.20 (5.13/km)

Eli 9 päivään on mahtunut 10h reeniä joista noin 55km juoksua. Lisäksi näihin päiviin mahtuu 3 iltavuoroa (2-4.9) ja 4 aamuvuoroa 6-9.9), joten töidenkin takia on joutunut rytmittämään vähän menoa. Lisäksi puolisollakin on harrastuksia (hevonen) ja vielä kun lisätään kaksoset (5v) niin eipä ole vapaa-ajan ongelmia. Ainiin tuo koiranpentu vielä... Ja sitten vielä käynnissä oleva US Open, joka pitää yöllä hereillä, vaikka on aamuvuoro...

Se olen myös huomannut, etteivät jalat kestä kahta peräkkäistä juoksupäivää. Rakkoja tulee jne. Olenkin aina sitten ajellut ns. "välipäivinä" kuntopyörällä suht kevyellä vastuksella toki sitä loppua kohden lisäämällä ja päästen kunnon hikeen. Emäntäkin tykkää, kun kämpässä hiki haisee...

Laitoin nämä tähän näkyviin ihan sen takia, että voin kysyä jatkoaikaspesialisteilta, että onko tuo hyvä rytmi reenata. Huomenna ajattelin mennä uimahallin salille tekemään 30-45 lihaskuntoharjoittelua ja sen jälkeen käydä uimassa 2km. Perjantaille ja sunnuntaille ajattelin sellaisia 10-18km:n lenkkejä (tai toisena päivänä vetoja), pääpaino kuitenkin on tuon juoksukunnon kehittämisessä tasolta x, tasolle x potenssiin 10. Onhan siellä se Wihan 50km ohjelmassa vielä tänä syksynä. Niin ja lauantaina en ajatellut tehdä mitään. Pitäähän noitakin päivä muutama olla.

EDIT: Onko tänään torstai? Katsos vaan, menee päivät sekaisin. Mitenköhän voin mennä huomenna uimaan ja juoksemaan? No jätetään yksi juoksulenkki väliin.
 
Viimeksi muokattu:

Jumo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koukataanpa pinnalle tätäkin.

Ekasivulla uhoamani 2008 1/4 "riatloni" meni reisille sairastellessa. Huhtikuussa 2009 otettiin asia esille uudestaan ja päätettiin suorittaa syyskuussa 2009.

Olin jälleen lähtötilanteessa, elopainoa 105 kg ja hyvin laiskoteltu talvi takana. Aloitin varovasti lenkkeilyn pari kertaa viikossa. Talven aikana ehkä 10 uintikertaa. Juoksin ja pyöräilin kesän aikana kenties 3-4 krt. viikko.

Kisapäivän punnitus oli 98 kiloa (vielä se 10 liikaa)

Itse suoritukseen ilmoittautu 7 työkaveria. 3 rataa altaassa, joten uinti ei ole "oikeaa riatlonia" Uintiaikani oli vajaa 28 min. Ylös altaasta, pukuhuoneeseen ja pihalta pyöränselkään. Tunsin heti uineeni aivan liian kovaa kunnolleni joten fillarointi oli turhauttavaa veivausta n. 25 km/h nopeudella. Olin nopein uimari ja tiesin muiden painelevan matkan aikana ohi, yritin vain veivata mahdollisimman pitkälle ennenkuin muut saavuttavat. "Juoksu" olikin sitten jo reilu tunnin tuskien taival.

Kokonaisaika 3 h 23 minuuttia johon olin kuitenkin tyytyväinen kun vertaa harjoittelumääriin ja painoon.

Nilkka venähti/revähti jossain kohtaa pyöräilyssa liikkeelle ponnistaessa (liikkennevaloja ja risteyksiä) ja on vasta nyt parantumassa.

Kova uho on työporukassa ja oma tavoite 2010 "riatlonille" on 3 h alitus.

Siihen tosin pitää pyöräilyä ja juoksua petrata ja paljon.

Pyöräilykypärää nostan kaikille jotka vetää kokomatkan.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ketjua ylös, ties vaikka voisi jossain vaiheessa palata myös hieman aktiivisemmin palstalle.

Maaliskuussa 2010 otin itseäni niskasta kiinni parin kuukauden urheilemattomuuden jälkeen ja rupesin sitten oikeasti treenaamaan. Lähinnä juoksemaan, ja riskirajoilla. (kuukausimäärät touko-kesäkuu n.300km/kk). Uintia ei tullut keväällä kuin muutama kilometri, märkäpuku päällä tasan 1. Fillarointia tuli heinä-elokuun aikana ehkä karvan yli 400km. Juoksua 03-08.2010 1200-1300km.

Ja Nokiallehan tuli sitten kaverin kanssa lähdettyä. Ja harjoittelun hedelmiä tuli SU nostettua kunnon mukaisella (100% onnistunut) suorituksella.

Lisää raporttia täältä:

http://www.lenkkivihko.fi/tombe76/nokia_ironman_2010

Nyt on sitten tämän ketjun aloittamisesta ja kaikesta mahdollisesta harkinnasta päädytty siihen, että on 3 Ironmania takana. Ja kyllä, olen myös parantuneen kunnon myötä myös parempi ihminen noin henkiseltä puolelta. Tosin ehkä hieman hullu, koska lähdin taas kokeilemaan. Tuo on kyllä aivan käsittämättömän rankkaa touhua. Mutta suosittelen ehdottomasti.

2008: 19.57 (I Tervakoski Ironman)
2009: 15.26 (II Tervakoski Ironman)
2010: 12.53 (Nokia Ironman)

En sano vielä seuraako jatkoa... juoksun saralla kyllä ehdottomasti. Syksyn tähtäimenä mm. Wihan 100km.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Millaisella polkupyörällä ajelet noita kilpailuja? Ei kai ole mikään intin fillari enää käytössä.

Ei ollut. Oli joutunut investoimaan tänä vuonna tuollaiseen käytettyyn Bianchi x, vuosimallia x, hinta 320e-fillariin. Painoa pyörällä 11kg, ja 23mm renkaat alla. Viime vuonna oli kaverin fillari lainassa, ehkä samantasoinen maantiepyörä, v.2008 alla oli oma "normifillari".

Olihan tuolla Nokialla aikamoisia high tech fillareita, mutta kyllä ne kärkipään kaveritkin olivat kovia. Melkein 40km/h keskarilla kun painelivat menemään 180km niin sitä oli ilo katsella kun tulivat monta kertaa reitillä vastaan ja kun kerran ohittivat.
 

scholl

Jäsen
Olihan tuolla Nokialla aikamoisia high tech fillareita, mutta kyllä ne kärkipään kaveritkin olivat kovia.

Kärkipään kaverit ajaa tietysti aika-ajopyörillä, kun se ajoasento on parempi juoksua ajatellen. Seuraava väliporras varmaan ei niin hifistelijöiden joukossa on hiilikuitumaantiepyörä. Sellaiseenkin saa menemään joku 5 tonnia, jos uutena ostaa. Toi on laji, jossa pitää olla tarkkana, ettei lähde koko homma lapasesta ja huomaa, että autotalliin on kertynyt joku 5 erilaista fillaria.
 

Fordél

Jäsen
Oli todella mielenkiintoista lukea tätä ketjua ja Tomben uskomattomia suorituksia. Varsinkin nuo pari ensimmäistä triathlonia tolla treenauksella, normi pyörällä, ilman märkäpukua jne. oli ihan käsittämättömiä suorituksia. Ihan helkkarin hienoa, että joku lähtee tollasiin hullutuksiin. Ja lopulta sitten kolmas triathlon alle 13h:n. Aika sanattomaksi vetää.

Se miksi kaivoin tämän ketjun esiin (jostain syystä muistin, että tällainen ketju on Jatkiksessa olemassa) on, että itseäni on alkanut todella kiehtomaan ajatus triathlonista. Ihan helkkarin kutkuttava ajatus, että joskus vetäisi puolikkaan tai jopa kokonaisen triathlonin läpi. Treenailen tällä hetkellä maratonia varten, joka on mun pitkäaikainen unelma ja tänä vuonna sen vihdoin toteutan. Juoksua on tullut harrastettua yli 10v, välille enemmän ja välillä vähemmän. Pyöräilyä ei ole tullut mitenkään erityisesti harrastettua ja uinnissa olen täysin tumpelo. Kesäsin tulee kyllä järvessä uitua, mutta käytännössä voit kait sanoa, että en oikeastaan osaa uida. Siis jos pitäisi vetää vaikka yhtä mittaa joku 400 metriä niin en tiedä menisikö edes rintauinnilla. Kunto ei ole varmasti esteenä, mutta ei ole mitään tietoa tekniikasta.

Jos siis joskus aikoisi vaikka puolikkaan vetäistä niin aluksi täytyisi, ei enempää eikä vähempää kuin oppia uimaan, mutta onhan sitä maailmassa suurempiakin ihmeitä tapahtunut. Täytyisi siis ensin mennä johonkin uintikouluun opettelemaan tekniikka. Kenties syksyllä voisi katsella olisiko mahdollista. Joka tapauksessa siemen triathlonia varten on kylvetty ja täytyy katsoa jahka vuosien päästä olisi valmis tällaiseen haasteeseen. Toki suurin mielenkiinto on edelleen juoksemisessa ja siinä kehittymisessä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös