Jatkoajan TOP20 jalkapallonpelaajat kaudelle 2022–2023

  • 6 513
  • 124

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Ei saatana! Kuka? Nyt nimiä tiskiin!
Kyllähän noista kahdesta tietystä nimestä tulee, ensimmäisenä mieleen että onkohan sitä jalkapalloa aktiivisesti katsottu vuonna 2022 vai 2015.
Paine alkoi kasvaa sen suureksi, että päätin vihdoin ja viimein tulla laittamaan stopin tälle täysin mielipuoliselle ajojahdille ja ripittäytymään sekä tunnustamaan syntini. Se olin nimittäin minä joka rankkasin Messin TOP-5 lisalleni ja 3.sijalle. Pakko oli tulla omalla nimellä ja naamalla (niin hyvin kuin sen pystyy anonyymilla keskustelupalstalla tekemäänkään) ottamaan nyt raipan iskuta vastaan ja se jättimäinen paskasaavi - jopa rekallinen - joka tästä niskaan kaatuu. Sen verta pitää toki, jo maassa makaavana ja pariin kertaan potkittuna, myöntää, että itse käsitin tehtävänannon vähän eri tavalla ja ilmeisesti väärin, koska omassa listauksessani painotin paljon enemmän menneitä saavutuksia, kokonaisuraa ja sitä, kuinka kauan on jo huipulla ollut. Mutta about samantien, kun tuon listan lähetin ja lukaisin tätä ketjua, niin siellä oli @mikko600 600 jo jollekin vastannutkin aiheesta, kun jollain muullakin oli vähän epäselvyyksiä ja ilmeisesti idea oli enemmänkin katsoa nykytilaa ja max. viime kauden suorittamista. Toki oli siellä ilmeisesti joitakin muita ollut myös, jotka katsoneet enemmän myös tuota pelaajien kokonaistasoa.

Nyt tuota omaa listaa katsoessani, niin muuttaisin sitä kyllä jonkun verran. Noiden em. perusteluiden takia itselläni karsiutui jo ns. aikaisessa vaiheessa mm. sellaisia nimiä, kuin; Vini Jr, Tchouameni, Bellingham yms. (mm. @mikko600 600 nostama Rafael Leao oli aika hyvä valinta juuri nyt), jotka nyt ajateltuna olisin listalleni varmaankin mahduttanut. Listani myös muotoitui osin tuohon nykyiseen muotoonsa myös sen takia, koska itse käsitin sen juuri niin, että puhutaan ns. vähän isommasta kokonaisudesta, kuin vain tämä nykyhetki ja alkukausi. Sen takia yritin vähän ns. sivuuttaa tiettyjen pelaajien huikeaa kauden aloitusta (+ jos on ollut vain "vähän" aikaa maailman huipulla eli näytöt ns. liian pienet) tai vaihtoehtoisesti, jos joku absoluuttinen huippupeluri onkin aloittanut kauden sysimustasti, niin ns. sivuuttaa se, eikä antaa nyt huono kauden alun pudottaa listalta pois, jos muuten olisin kaveria pohtinut listalle. Vähän vaikeakaan sen takia, jos joku on ollut vielä viime kevään maailman parahiden pelaajien joukossa (+ ollut monta vuotta jo maailman absoluuttisella huipulla), niin nyt kenties yhden huonon/surkean alkukauden perusteella pudottaa listalta. Vaadittaisiin siis vähän pidempää aikaväliä ja tarkastelua, jotta voitaisiin sanoa, että onko noussut virallsiesti maailman parhaiden pelaajien joukkoon/tai pudonnut sieltä. Eli painotin itse myös ns. rutiinia pelaajien arvioinnissa.

Pitää osata myös arvioida, että milloin pelaaja on kenties vähän huonommassa formussa tai vireessä, vai onko kyse jo pidempiaikaisesti slumpista, jolloin voidaan pohtia tasonlaskulla ja, että onko tämä nyt nähty taso, vain se pelaajan todellinen ja oikea taso tällä hetkellä, eikä vain huono vire/ajanjakso, joita tulee kaikille pelaajille. Joillekin toisia vähän enemmän, toisille vähän vähemmän ja toisilla ne jaksot kestää vähän pidempään, toisilla vähän lyhyempään. Toki jos taso noin paljon ailahtelee tai on ollut pidemmän aikaa huonossa vireessä, niin noillakaan spekseillä voi hirveän korkealle toki rankata. Mutta vaikeaa on, ja myös hieman tulkinnanvaraista tuolta osin.

Tätä alkukautta kun on kuitenkin pelattu (kotimaisissa sarjoissa) se vähän vajaa 10 peliä, niin jotenkin ajattelin sen olevan liian suppea mittari ja mittatikkua arvioida maailman parhaita pelaajia. Vaikka se idea tosiaan taisi juuri olla se, että nykyhetkelle (max. Ainoastaan niin pitkälle, että viime kauden muistelot) jonka perustella lista tulisi laatia. Olisi varmaankin pitänyt tarkentaa tämä asia, ennen kuin laittaa listaa sisään. Tai vaihtoehtoisesti lukea ketjun otsikko tarkemmalla otteella; "Kaudelle 2022-2023". Toki itsellekin kävi (pitkälti seuraavassa kappaleessa olevien perusteluiden takia) se, että unohdin parin kaverin olemassaolon ihan täysin. Liigoja, joukkueita ja muistettavaa sekä verrattavaa on sen verran paljon.

Mutta todettaankon, että onhan tämä äänestys ja parhaiden pelaajien valinta jalkapallon puolella mielestäni huomattavasti vaikeampi ja ns. juonikkaampi, kuin mitä se on jääkiekon puolella. Jääkiekon puolella on selvää, että kaikki maailman parhaat pelaajat tulee NHL:stä eli samasta liigasta. Paljon helpompi (mutta ei kyllä varsinaisesti helppo siltikään) vertailla pelaajia keskenään, kun liiga, pelintaso ja pelin vaade on tismalleen sama. Futiksen puolella noita tulee aika näppärästi about kaikista TOP-5 liigoista (eniten varmasti Valioliigasta), mutat vertailu on tietyissä määrin jopa hankalaa, kun on eri liigat. Joku toinen voi nähdä tiettyjen liigan taso eron niin suureksi, että pelaajan X "hyvä" -tason suorittaminen tässä liigassa, ajaa pelaajan Y ohi, joka suorittaa tasolla" huippu" tässä huonommassa liigassa. Joku muu sitten näkee noiden liigojen eron huomattavasti kapeammaksi, jonka johdosta arvioi tämän "huippu" -tasolla suorittavan kaverin korkeammalle.

Oman elementtinsä tuo toki myös eri pelipaikkojen vertailu (joita on futiksessa huomattavasti enemmän myös kuin jääkiekossa) sekä, miten vertailla eri liigojen ja täysin eri pelipaikkojen pelaajia keskenään, johon tuo oman makunsa myös eri pelaajaprofiilien/tyyppien vertailu, joilla on täysin eri vahvuuksia ja heikkouksia. Itse yritin sen takia mahduttaa edes joitain puolustajia ja maalivahteja listalle, ettei mene pelkkien hyökkääjien rankkailuksi. Myös tuo eri liigojen vertailu on aika hankalaa. Painottaakko enemmän Chämppäreitä, jossa kaikki parhaat pelaavat keskenään (sama sarja, niin helpompi painottaa ja vertailla suorituksia), jos jonkun pelaajan kotimainen liiga kalpenee jonkun toisen pelaajan vastaavalle sarjalle.

Toki, kun katsoin tuota @mikko600 600 listaa kavereista, ketkä olivat saaneet vähnitänä yhden äänen, niin en sentään varmastikaan ollut valinnoillani ihan oudoimmasta päästä. Kun tuota listaa katsoo, niin huomaa kyllä, että miten helppo sitä on mennä ns. vanhoilla mielikuvilla, jos ei ole (tosi) tarkkaan seurannut jonkun sarjan/seuran/pelaajan otteita. Esim. Goretzka oli nyt saanut joltain yhden äänen ja kauden 2019-2020 Goretzka olisi sen kyllä ansainnut ja oli tuolloin aivan monsterimainen ja aivan maailman parhaita box-to-bxo keskikenttäpelaajia. Harmittavasti viimeiset pari kautta (osin loukkaantumisten takia) on ollut hyvin kaukana tuosta tasosta ja siihen on syynsä, minkä takia alkukaudesta mm. Sabitzer on ajanut Goretzkan ohi Bayernin keskikenttä hierarkiassa. Toki yleensä nämä ovat juuri sellaisia asioita, joista tiettyjen seurojen fanit tai tarkkaan jotain sarjaa/seuraa seuraavat ovat ns. enempi perillä ja jos se oma seuraaminen on jäänyt vähänkään pintapuolisemmalle tasolle.

Samoiten joku oli antanut Sanélle yhden äänen. Jo vuosi sitten Sanén kohdalla totesin, että ei niillä syyskauden huikeilla näytöillä ole mitään väliä, jos kevään kovissa peleissä sulaa täysin, kuten on nyt kahtena peräkkäisenä kautena käynyt. Taas on aloittanut kauden varsin mallikkaasti nyt syksyllä, mutta ei näillä otteilla ole mitään väliä, se Sanén testi on vasta siellä keväällä. Sitten, jos ensi kevään pystyy tasonsa pitämään ja todistamaan isoissa peleissä, niin parhaimmillaan Sané on kyllä niin huikea pelaaja, että sitten kyllä ehdottomasti kuuluu keskusteluun, kun aletaan puhua maailman 20:stä parhaasta pelaajasta, mutta muuten, niin ei voi tällä hetkellä oikein hyvällä tahdollakaan mielestäni antaa ääniä. Yritin etsiä, josko Gnabry olisi saanut joltain yhden äänen tuon kauden 2019-2020 mielikuvien perusteella, mutta luojan kiitos ei ilmeisesti...

Pitää kuitenkin sen verran tuosta Messistä sanoa, että vaikka täälläkin on miestä vähän ns. tölvitty, niin onhan hän vieläkin, kiistatta, ihan huikea pelaaja. Ei teitenkään enää se sama kaveri, mikä aikanaan oli, mutta elittiipeluri silti mielestäni, olkoonkin, että pelaa jossain Ranskan höntsyliigassa. Pitää myös todeta sen verran, että kun jotktu ihmettelivät Messin korkeaa sijoitusta, niin itse taas päinvasoin ihmetteln Mbappen todella korkeaa rankingiä. Itselläni Mbappe oli 10.sijalla ja oli nippanappa siinä ja siinä, ettei jäänyt kokonaanon oman top-kymppini ulkopuolelle.

Ehkä tässä taas tullaa niihin jokaisen henk.kohtaisiin painotuksiin (mm. eri liigojen väliset erot, eri pelipaikat) sekä mitä pelaajien eri ominaisuuksia painottaa. Mbappe on huikea hyökkäyspään pelaaja, mutta aivan kammottavan surkea työmoraali, asenne, puolustustaidot, joukkuepelistä luistaminen härskillä tavalla ja suorastaan jopa oman joukkueen päälle kuseskeleminen, sillä omalla toiminnallaan olivat niitä asioita, jotka olivat pudottaa Mbappen oman top-kymppini ulkopuolelle. Yritin siis itse pohtia tuota (ainakin osin…) vähän tuollaisen kokonaisvaltaisemman aspektin muodossa.

Okei, ei se Messikään ole (tai ole koskaan ollutkaan) mikään puolustuspelin maestro, mutta ehkä tässä oli taustalla myös jotain omaa henk.kohtaista "agendaani" Mbappea kohtaan, koska on vain niin vastenmielinen kaveri ja surkea joukkuepelaaja. Vaikka näitä kuinka yrittää objektiivisesti arvioida, niin vaikeaa on ja tosiaan, jokainen meistä varmasti painotti eri asioita pelaaji rankatessa. Varmasti urheilullisisa asioissa pysyttiin kaikkien äänestäneiden painostualueiessa, mutta se on sitten eri asia, että kuinka moni painottaa joukkuepeliä tai hyvää koppipelaajaa yms. Ilmiömäinen hyökkäyspään pelaajahan Mbappe on, mutta oikeastaan _ihan kaikki muu_ kääntää pakan ja kokonaisuuden niin pahasti pakkasen puolelle, että tuon takia ei ole mielestäni ihan maailman terävimmässä TOP-5 kärjessä. Sen kuuluisan Pizza-slice -mallin osalta Mbappen tietyt ominaisuudet hakkaisivat täysiä palkkeja/sliceja, jopa yli niiden rajojen, mutta kun about kaiken muun osalta olisi nääm pizza-slicet käytännössä olemattomat, jossain tapauksissa jopa sisäänpäin kääntyneitä. Noh, sentääs en enää CR7:kaa listalleni saanut mahdutettua…

Itse myös arvostan suunnattoman korkealle sellaisia pelurieta, jotka pystyvät pelaamaan todella monella eri pelipaikalla aivan eliitittasolla. Mielestäni tuollaiset kaverit ovat todella aliarvostettuja. Tulee kaksi esimerkkiä mieleen; Ilkay Gündogan ja Gini Wijnaldum. Kumpainenkin pystyy pelaamaan hyvin monella eri pelipaikalla ja hoitamaan sen annetun pelipaikan ja tontin huipputasolla: kutospaikalla erilaista roolia, kasipaikalla joko puolustavampaa tai hyökkäävämpää roolia, kymppipaikalla tai Wijnaldumkin paikoin jopa laiturina. Okei, Gini Wijnaldumkaan ei enää lähellekään entisvuosiensa vedossa ole (enkä kumpaakaan noista herroista siis omalle listalleni rankannut, vaikka Gündogan oli kyllä lähellä), mutta tuli vain esimerkkinä mieleen mm. nuo kaksi kaveria viime männävuosilta. Eri pelipaikoilla on erilaiset vaatimukset ja standardit, sekä vaaditaan myös erilaista pelinymmärrystä, -lukemista sekä jopa taitoja, joten jotta pystyy noin monta eri pelipaikkaa hoitamaan noin kovalla tasolla, on mielestäni arvostettava piirre pelaajassa ja todellisen eliittipeliemiehen merkki.

Itse pitää myös todeta (joku voi sanoa, että omaan värilasit asian suhteen, mutta pakko se on sanoa), että ihmettelen myös jopa hieman, miten Joshua Kimmich ei top-kymppiin mahtunut (okei top-kymppiin on hurjasti tunkua ja muitakin huikeita pelaajia mahdutettavana ei siinä). Aivan ilmiömäinen pelaaja ja vaikka puolustuspäässä niitä tiettyjä puutteita ja heikkoja kohtia on, niin on muilta osin niin huikea pelaaja, että omasta mielestäni ei kahta sanaa etteikö kuuluisi maailman kymmenen parhaan pelaajan joukkoon. Ehkä tässä taas tullaan niihin eri liigojen ja sarjojen painotuksiin ja, miten vaikea noita on vertailla. Tästä seuraavastakin statementista voi noottia tulla, mutta olen aivan täysin pomminvarma, että jos Kimmich dominoisi ja pyrittäisi peliä Valioliigassa jossain Pepin Cityssä siellä keskikentällä, niin kaveri kehuttaisiin kilpaa etumukset pystyssä ja rankattaisiin viiden parhaan pelaajan joukkoon järjestään. Mutta nyt kun pelaa Saksassa ja saa dominoida Bayernissa vähän huonommassa liigassa, niin putoaa sijoja, vaikka on tasonsa myös Mestarien Liigassa kaikista parhaita vastaan todistanut.

Eikä siinä, ymmärrän kyllä myös tuon eri sarjojen painotuksen, koska Kimmichin ei tarvitse ihan joka ilta (silloin siis, kun Bayern on parhaimmillaan, niin kenties kuin pari kertaa kaudessa jotain Dortmundia, Leipzigiä yms. vastaan) laittaa sitä parastaan pöytää tai joutua ns. todelliseen testiin, niin usein, kuin jossain Valioliigassa huiput kenties joutuvat. Joten senkin osalta tuon kyllä ymmärrän. Mutta edelleen, jos pelaisi juuri esim. Pepin Cityssa, johon sopisi kyllä, kuin nyrkki silmään, niin olisin pomminvarma, että jatkaisi tuolla nyt nähdyllä eliittitasolla ja kehuja satelisi enemmän, kuin nyt. Uskoisin, että Kimmich jopa parantaisi vielä hieman, kun pääsisi takaisin oppi-isänsä Guardiolan hellään huomaan ja pelikirjaan ja systeemiin pelaamaan, missä aikanaan marinoitui ja muovautui (pitkälti kiitos Pepin) tuolle nykyiselle tasolleen ja pelaajaksi joka on.

Kun tämä TOP-20 pelaajien listaidea oli nyt kerran tuolta NHL:n puolelta lainattu, niin kenties hyvä, etten sinne puolelle ehtinyt äänestykseen osallistua, koska olisin varmaankin sielläkin tehnyt huikean nostalgisen aikamatkan jonnekin vuoteen 2014. Olisi pisteidenlaskija saanut nimittäin olla aika ihmeissään, kun inboxiin ilmestyy viesti, jossa alkaa tulemaan sellaisia nimiä kuin; Jonathan Quick, Erik Karlsson, Drew Doughty, Jonathan Toews, Duncan Keith, Corey Perry, Jamie Benn yms. joista kukaan nyt ei ole ollut enää maailman - edes TOP-50 pelaaja - saati 20 parhaan joukossa about +5 vuoteen.

Mutta joo, otan raipaniskut vastaan tästä kivikasvona ja yritän parantaa jatkossa sekä ennen muuta harjoitella luetunymmärtämistäni! Läpimurto asiantuntijapiireihin taitaa nyt kuitenkin viivästyä tämän johdosta (jos ikinä olinkaan edes lähellä…) ja saan viettää vielä hyvän tovin ns. lasten pöydässä. Mutta täältä vielä noustaan, vaikka nyt otettiinkin viisi askelta taaksepäin! Grindataan täältä siis ylöspäin ja pitää jatkossa panostaa entistä huolellisempiin, tarkempiin ja syvällisempiin analyyseihin, jos mielii vielä kasvonsa palauttaa, vaikka synnit annettasiinkin helpommin anteeksi! Mutta pakko oli tulla omilla kasvoilla ja nimellä (niin hyvin kun nyt anonyymilla keskustelupalstalla pystyykään tulemaan) julki ja seistä selkäsuorana omien ajatusten ja sanojen takana, ja yrittää edes jollain muotoa perustella omat löperöt argumentit ja väärät ja huonot mielipiteet sekä tulla ottamaan kritiikki ja armottomat löylyt vastaan. Antaa tulla siis vaan, katotaan kumpi kestää paremmin, pää vai selkä!

Ihanko oikeasti tätä täytyy erikseen vielä kysyä?
Luulen, että tuskin olin henkilö, keneksi luulit minua luulevasi tai ketä luulen sinun tarkoittaneesi. Ainakin näin itse luulen :D
 
Viimeksi muokattu:

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Kyllähän tuo @Proffa_20 viesti on täyttä asiaa. Listaa tehdessäni kansallisia sarjoja oli pelattu 6-7 kierrosta ja siinä ajassa ei kyllä kukaan ole ehtinyt saamaan riittävän suurta otantaa tämän kauden parhaiden järjestämiseksi. Tämän johdosta itsekin otin kuluvan kauden lisäksi 2-3 aikaisempaa ja siihen päälle vahvat mielikuvat pelaajista.

Tokihan näissä listauksissa hyökkäyspään pelaajia suositaan liikaa (mihin itsekin sorruin), mutta onhan se esim. vaikeaa verrata Alissonin ja Salahin paremmuutta. Ja kuten aiemmin mainitsin, niin esim. omalle top20-listalle mahtui yksi maalivahti (Oblak, myös Courtoista mietin) ja yksi laitapakki (ei ainakaan vielä kyseinen pohjoisamerikkalainen äänestettävissä). Varmaan olisi ollut ihan perusteltua saada noita enemmänkin listalle, mutta tällä kertaa näin.

Ja se oma top10, niin saa viisaammat aamun naurut:

1. Kevin De Bruyne
2. Erling Braut Haaland
3. Robert Lewandowski
4. Joshua Kimmich
5. Kylian Mbappe
6. Karim Benzema
7. Rodri
8. Lionel Messi
9. Vinicius Junior
10. Ruben Dias

Oblakin ohella pelaajia, joita ainoastaan minä olin äänestänyt olivat Pedri ja Sergej Milinkovic-Savic.

Edit. Eli Oblak, Pedri ja SMS olivat myös ainakin jonkun toisenkin listalla, en siis ollutkaan ihan täysin outolintu.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Montako ääntä Joelinton sai? Vai tuleeko mies vielä vastaan sijoilla 16.-20.?
 

Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Olinko ainut jolla oli Harry Maguire listalla?

Vitsi vitsi. Mutta myönnettäköön että minulla löytyi myös Messi ja CR7 top 20 joukosta, toki eivät ihan kärjestä. Kyllä CR7 tippuisi nyt tuosta heittämällä pois, mutta vaikeapa noita listauksia on tehdä. Yleensä ihmiset painottavat liikaa juuri tämän hetken virettä, kun pelaajilla kuitenkin kerkeää kauden aikana tulla kuumia ja kylmiä kausia.

Toinen asia mitä mietin listaa tehdessä, oli pelaajan ikä. En antanut sille kuitenkaan painoarvoa, ellei sitten ollut tasatilanne jonkun toisen pelaajan kanssa; silloin nuorempi meni edelle.

Itse pyrin tekemään listan siten, että kenet ottaisin omaan joukkueseeni aina seuraavana, miettimättä pelipaikkoja. Ja aikajanana noin tämä kalenterivuosi, koska mielestäni esimerkiksi nyt alkukausi on liian lyhyt otanta pelaajan oikeasta tasosta, vaikkakin suuntaa se voi antaakin paljon. Nuorilla pelaajilla kuten Haalandilla alkukauden painoarvo voi olla suurempi, koska kehitys voi olla tuossa iässä vielä kovaa.
 

Barney

Jäsen
Mielestäni pelkästään muutaman ottelun otannalla on hölmö tehdä päätelmiä, sillä esimerkiksi tämän alkukauden perusteella Valioliigassa on älyttömän monta Sonia parempaa hyökkäyspään pelaajaa. Jos huomioidaan esimerkiksi viime kausi (ja sitä edelliset) ja ymmärretään Sonilla olevan nyt vain huono vaihe pelissään, niin kovin montaa nimeä ei saada hänen yläpuolelleen.

Tuo PSG:n kolmikko oli ehkä ne vaikeiten arvioitavat pelaajat. Paljon olen tuota kolmikkoa kritisoinut ja eihän se millään toimi yhdessä kovia joukkueita vastaan. Mutta silti jokainen noista on sellainen pelaaja, joka pystyy yksin voittamaan isojakin otteluita joukkueelleen. Samalla he toki myös rajoittavat paljon joukkueensa pelaamista.

Kuten olen monesti sanonut, niin PSG ei tule tuolla kolmikolla UCL-pyttyä voittamaan. Jos heitä olisi joukkueessa kaksi (tai mielellään yksi), niin se olisi ihan mahdollista. Pallollisen osaamisen suhteen tuo kolmikko on ihan maailman kärkeä, mutta palloton peli taas on todella huonoa. Miten noita sitten arvioi? Mbappe oli minun listallani top-10 (ei top-5) ja Messi sekä Neymar juuri ja juuri top-20. Toisaalta hyvin olisi voinut jättää tuon jälkimmäisen kaksikon myös listalta pois, mutta tällä hetkellä on vaikea saada Mbappea mitenkään selvästi noiden yläpuolelle etenkin tämän alkukauden perseilyjen jälkeen.

En haluaisi ketään noista kolmesta omaan joukkueeseeni, mutta jos joukkue rakennetaan puhtaasti heidän ympärilleen ja ymmärretään heidän mukanaan tuomat rajoitteet, niin heidän kanssa voi myös pärjätä. Se on sitten toinen keskustelu, että onko joukkueen edun mukaista rakentaa joukkueen pelitapa noiden pelaajien ympärille.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Minäkin äänestin tätä ja on yhden äänen listalla. Toki ei muuta olennaisesti mitään.
Tämähän meni hyvin. Eli Oblakilla kaksi ääntä myös. Mäpä tarkistan muutkin yhden äänen saaneet vielä. Nopeasti eilen siis katselin Excelit läpi ja näin.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Sopiva puolisen tuntia etuajassa taas hyvä julkaista tulokset, kun poika muisti että olin luvannut pelata Minecraftia tänään niin se on mentävä sit. Mutta mutta, sijat 11.-15 ovat seuraavassa järjestyksessä!

11. Bernardo Silva
12. Joshua Kimmich
13. Ruben Dias
14. Lionel Messi
15. Neymar

Eli koko listä ennen viimeistä äänestystä:

1. Kevin De Bryune, 31v, Belgia ja Manchester City
2. Erling Haaland, 22v, Norja ja Manchester City
3. Robert Lewandowski, 34v, Puola ja Barcelona
4. Karim Benzema, 34v, Ranska ja Real Madrid
5. Kylian Mbappe, 23v, Ranska ja PSG
6. Mohamed Salah, 30v, Egypti ja Liverpool
7. Harry Kane, 29v, Englanti ja Tottenham
8. Joao Cancelo, 28v, Portugali ja Manchester City
9. Thibaut Courtois, 30v, Belgia ja Real Madrid
10. Vinicius jr., 22v, Brasilia ja Real Madrid
11. Bernardo Silva, 28v, Portugali ja Manchester City
12. Joshua Kimmich, 27v, Saksa ja Bayern Munchen
13. Ruben Dias, 25v, Portugali ja Manchester City
14. Lionel Messi, 35v, Argentiina ja PSG
15. Neymar jr. 30v, Brasilia ja PSG
13. Ruben Dias
14. Lionel Messi
15. Neymar
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Ja viimeistä viedään! Eli sijat 16.-20 äänestetään seuraavia pelaajia:

- Luka Modric, 37v, Kroatia ja Real Madrid
- Virgil Van Dijk, 31v, Hollanti ja Liverpool
- Son Heung-Ming, 30v, Etelä-Korea ja Tottenham
- Sadio Mane, 30v, Senegal ja Bayern Munchen
- Reece James, 22v, Englanti ja Chelsea
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Rivit pelattu! Kiitos taas @mikko600 tästä projektista.

Vanhana maalivahtina itselläni oli varmasti enemmän maalivahteja (3) listalla kuin monella muulla palstatoverilla täällä. Courttois’n laitoin jopa kakkoseksi omalla listallani KdBn jälkeen, sillä Scousereiden alistaminen UCL-finaalissa viime keväänä oli omissa papereissa yksi kaikkien aikojen maalivahtipeleistä.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Listalta jäi myös pois todella täpärästi Alisson. James sai 56p ja täten 20:ksi eniten ja Alisson 51p. Seuraavat eli sijat 22.-25. menivät taasen järjestyksessä Rodri, Ederson, Casemiro ja Verratti.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Muun urheilun All Stars olisi siis about vastaava, vähän edes oikeiden pelipaikkojen perään katsoen:

Courtois
James-Dias-VvD-Cancelo
KdB-Silva-Kimmich
Benzema-Haaland-Lewandowski
Kyllähän tällä kehtaisi lähteä pelaamaan vaikkei tuo keskikenttä ole ihan McTominay-Fred tasolla
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Kiitokset jo jälleen kerran @mikko600! Hyvää duunia jälleen kerran, mielenkiintoinen lista saatiin kaiken kaikkiaan kasaan. Nopeasti laskettuna omasta alkuperäisestä TOP 20 -listasta mukana oli 16 pelaajaa. Ehkä ainoa pelaaja, jonka poissaoloa omalta listalta ihmettelen, on Casemiro. Toki jos jotkut ovat painottaneet vain tätä kautta niin voisin sen ymmärtää toki, koska Casemiro ei ole vielä saanut niin paljon vastuuta Manchester Unitedissa. Viime kaudella kuitenkin oman pelipaikkansa paras maailmassa, joten siinä mielessä jopa yllätys, että Rodri kokonaispisteissä edellä.

Siitä päästään toki siihen, että Valioliiga on seuratuin sarja, joten sen pelaajat saavat varmasti toki enemmän ääniä. Toki Valioliiga on seuratuimman liigan lisäksi tasokkain liiga, joten siellä pelaa eniten parhaita pelaajia. Omalla listalla taisi olla myös eniten pelaajia juuri Valioliigasta vaikka Realia ja La Ligaa seurailen kokonaisuutena enemmän kuin Valioliigaa.

Varmaan juurikin se toi sitä hajontaa listasijoituksiin, että kuinka paljon on painotettu edellisiä kausia. Eihän esimerkiksi Vinicius Junior kuuluisi koko listalle, jos otetaan vaikka viimeiset kaksi kautta+tämä kausi, mutta jos on painotettu vain edellistä kautta ja tätä kautta niin sija kymmenen on jopa liian alhainen. Varmaan jokaisella on ollut vähän omat painotuksensa, jonka takia on saatu sitä hajontaa tähän ja aika mielenkiintoinen lista kasaan.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Laskeskelen tänään töiden jälkeen viimeiset tulokset.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Tättärätää... Jatkoaika on puhunut ja top20 on valmis. Uuden äänestyksen voisi tosiaan sitten tehdä kauden jälkeen ja miettiä kuluneen kauden parhaat pelaajat. Kiitokset kaikille äänestäneille!

Muttamutta:

1. Kevin De Bryune, 31v, Belgia ja Manchester City
2. Erling Haaland, 22v, Norja ja Manchester City
3. Robert Lewandowski, 34v, Puola ja Barcelona
4. Karim Benzema, 34v, Ranska ja Real Madrid
5. Kylian Mbappe, 23v, Ranska ja PSG
6. Mohamed Salah, 30v, Egypti ja Liverpool
7. Harry Kane, 29v, Englanti ja Tottenham
8. Joao Cancelo, 28v, Portugali ja Manchester City
9. Thibaut Courtois, 30v, Belgia ja Real Madrid
10. Vinicius jr., 22v, Brasilia ja Real Madrid
11. Bernardo Silva, 28v, Portugali ja Manchester City
12. Joshua Kimmich, 27v, Saksa ja Bayern Munchen
13. Ruben Dias, 25v, Portugali ja Manchester City
14. Lionel Messi, 35v, Argentiina ja PSG
15. Neymar jr. 30v, Brasilia ja PSG
16. Son Heung-Ming, 30v, Etelä-Korea ja Tottenham
17. Luka Modric, 37v, Kroatia ja Real Madrid
18. Reece James, 22v, Englanti ja Chelsea
19. Sadio Mane, 30v, Senegal ja Bayern Munchen
20. Virgil van Dijk, 31v, Hollanti ja Liverpool.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Manchester Citystä listalle kuusi pelaajaa ja Ederson juuri sijoitusten ulkopuolella. PSG:stä taasen viisi. Portugalilaisia eniten eli neljä.
Vain jos pidät Diasin, Messin ja Neymarin tuolla listalla kahdesti ;)

Kiitos kun järjestit! Onhan näitä huiman vaikea arvioida, mutta mielestäni ihan suht ok lista tuosta tuli. Itselläni toki jonkin verran erilainen, mutta perusteluja ja näkökulmia on tuhat erilaista niin mikäs siinä.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Manchester Citystä listalle kuusi pelaajaa ja Ederson juuri sijoitusten ulkopuolella. PSG:stä taasen viisi. Portugalilaisia eniten eli neljä. Ehkä myös silmiin pisti suht korkea keski-ikä. Mutta näin!

Ihmekös tuo kuin Messi ja Neymar tuplana listalla. Rigged, me tarvitaan Superliiga, koska UEFA on mafia jne.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
No nyt on tuplat korjattu! Hoh.

Mutta juu, eniten itsellä pisti silmiin tuo suht korkea keski-ikä pelaajilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös