Mainos

Jatkoajan pukeutumisketju

  • 15 759
  • 60

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo itse pukeudun varmaankin aika rennosti. Joku voisi jopa sanoa että vähän vanhanaikaisestikin. Aika harkiten yleensä teen vaateostokset ja melko loppuun asti ne tulee monesti käytettyä. Ulkona on aina farkut jalassa, mutta kotona nykyään usein nämä samat adidaksen verkkarit. Itseasiassa nyt lähiaikoina pitäisi ostaa uudet leviksen farkut. Ja toi samettitakki pitäis pistää pesuun kun se haisee vähän tunkkaiselta. Kengissä on menossa nyt neljännet tai viidennet superstarit. Jotain lätsää on kanssa kiva pitää päässä. Minkään jack&jonesin tai muunkaan vastaavan homppelikaupan vaatteita en kyllä kirveelläkään suostu pitämään päälläni.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Opiskeluaikoinani ostelin näitä Blendin halvimpia farkkuja ja muita rentoja housuja, mutta kun kolmet repesivät puolen vuoden sisään haarukasta, päätin, että sai olla viimeiset. Voi olla, että viidessä vuodessa meno on parantunut, mutta saa mun puolesta olla. Nykyään merkillä ei olisi muuten väliä, mutta malleiltaan parhaat tuntuvat löytyvän toistuvasti J&J:n valikoimista.

Omatkin farkkuni ovat myös lähes kaikki J&J:n mallistoa. Tuossa kaupassa koot ovat niin standardit, ettei tarvitse edes sovittaa. Lyhyelle ja läskille menee 34x30 aina heittämällä päälle. Ostan nykyään lähes aina vain farkkuja, joissa on jotain tuunausta/kivoja yksityiskohtia valmiina. Ihan perussetti ei enää kiinnosta.

Omaan nimittäin suoranaisen FETISSIN vetoketjullisia huppareita kohtaan. En itse asiassa käytä juuri mitään muuta kuin erilaisia tummia "zip hoodieita" ja t-paitoja. Kesä tietty erikseen. Tämä tuottaa tietysti hieman ongelmia talvella, mutta minkäs teet. Tällaiselle ruholle käytännöllisiä, mukavia ja tyylikkäitä.

Nämä ovat minullekin farkkujen lisäksi se toinen perusvaate. Nykyään haluan huppariltakin vähän persoonallisuutta, eli ostan jännän värisiä tai muuten vain massasta erottuvia huppareja.

Kesäisin käytän noita kauluksellisia t-paitoja. Yleensä olen tykästynyt Protestin paitohin, joissa on mukavan erikoiset värit.

Kenkinä tulee käytettyä skeittikenkiä kesät talvet(Etnies, Circa, Adio). Oikein kuumalla kelillä kävelen sandaaleissa ja kovilla pakkasilla gore-tex talvikengissä.

Pukuja on kaapissa tasan yksi. Ostin tuon laadukkaan puvun 2000-luvun alussa edellisen rimpulan hajottua ja olen ulkoiluttanut pukua keskimäärin kerran vuodessa. Jos en läskisty tästä kovin paljoa, tuo puku on käytännossä ikuinen.

Kauluspaitoja löytyy puvun kanssa yksi virallinen valkoinen ja sitten noita puolivirallisia muutama. kauluspaidoissakin suosin raitoja ja melko rohkeita värejä.
 

Dolgor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Rags
Viime aikojen vaatekappaleet ovat pääasiassa peräisin Brothers & Sisters-nimisestä kaupasta (löytyy ainakin Sellosta), tuttu jatkislaisille? Soveltunut meikälle loistavasti, kun on tullut etsittyä vaihteeksi vähän rauhallisempia ja tyylikkäämpiä kledjuja.

Nyt kun sivuja katselee, soveltunee varmaan myös - no, ainakin ruotsalaiselle - lätkäperseelle: http://www.brothers.se/
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Puku miehen tiellä pitää. Tai verkkarit. Omasta vaatekaapista ei oikeastaan muuta löydykään. Parit farkut ja jotain neuleen tapaisia on satunnaiskäyttöä varten.

Töissä käytän aina pukua ja kravattia. Suosin laadukkaita mittatilausvaatteita, jotka ovat hyvin istuvia ja mukavia. Siksi pidän niitä usein vapaa-ajallakin, ehkä kravatti pois lukien. Laadukkaatkaan puvut eivät valitettavasti kestä loputtomiin hyvännäköisinä. Siksi pukuja on hyvä olla suht monta, jotta vaatteet saavat levätä ja tulla huolletuksi. Itse pidän garderobissani runsaat kymmenen pukua kerrallaan, ja täydennän valikoimaa sitä mukaa kun joudun heittämään niitä vanhemmasta päästä kirpputorille tai uffin laatikkoon. Noiden päälle ovat vielä muutama kipale erilaisia yhdistelmätakkeja ja mustia irtohousuja, ynnä jokunen kesäpuku ja juhlapuvut yms.

Pukumiehellä on syytä olla kunnon arsenaali paitoja, muuten homma käy nihkeäksi. Niitä on hyvä ostaa säännöllisesti ja aina tilaisuuden tullen. Käytön intensiteetistä riippuen noin 2-4 tusinaa kunnon pukupaitoja on hyvä setti jolla tulee toimeen. Tällöin paitoja ei tarvitse olla joka toinen päivä silittämässä. Toisaalta isoa kasaa paitoja ei kannata kerätä pyykkikoriinkaan, sillä silitysurakka kasvaa vastaavasti. Säntillinen silitysjälki ottaa aikansa.

Kravatteja tarvitaan aina. Kravatin ostaminen on periaatteessa helppoa, kun tiedostaa millaisia pukuja ja paitoja aikoo sen kanssa käyttää. Laadukkaan kravatin tunnistaa yleensä hintalapustakin, mutta onhan noissa eroja, etenkin kestävyydessä. Kun kravattisolmun tekee ja purkaa puolensataa kertaa, niin mikään solmio ei näytä enää priimalta, mutta laadukas kravatti on vielä tuolloinkin bisneksen kestävässä iskussa. Joka tapauksessa kravatit ovat kulutustavaraa, ja kappalemääräisesti niitä on hyvä olla kaapissa 2-3 kertaa enemmän kuin paitoja. Kravateissa on myös se inspiroiva puoli, että niistä löytyy uniikkikappaleita, seuran/kerhon/puolueen/työpaikan tms. tunnuskravatteja ja ties mitä.

Puvulla ja muilla rensseleillä ei tietystikään tee mitään ilman kunnon kenkiä. Perusjalkine on musta pukukenkä, nahkaa ja mieluiten nahkapohjalla. Suomen olosuhteissa synteettinen pohja on käytännöllinen, mutta tyylikkyydessä nahkapohja on ylivoimainen. Itselläni on hyviä mustia tehdaskenkiä eri pohjamateriaaleilla kerrallaan noin puoli tusinaa käytössä, ja lisäksi muutama puna- ja ruskeasävyinen pukukenkäpari. Jotain leftfoot-mittakenkiä harrastin yhdessä vaiheessa, mutta ne ovat käytännössä massaräätälöityjä pomarfinnejä ja niistä on glamour kaukana. Jos tätä haluaa, niin suosittelen teettämään kunnon suutarinkengät vaikka Lontoossa tai miksei edullisemman tuotannon maissakin. Yhdet oikeat pukusuutarinkengät olen tähän mennessä ostanut itselleni. Maksoivat ihan helvetisti, mutta laatu on ylivertainen joka suhteessa. Eivät varmasti ole viimeiset mittakengät jotka hankin. Jos haluaa ostaa elämänsä kengät, niin tällaista vaihtoehtoa kannattaa harkita.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Kotona verkkareita ja kuluneita paitoja, joiden päälle saa vapaasti roiskua rasvaa ja tomaattikastiketta. Muualla farkut ja siistit, ikäpolveni mielestä varmaankin isoisä-henkiset neuleet, töissä kauluspaidat. Kauluspaidat ovat muuten lähes pelkkää Petrifunia. Noilla on ollut kivoja väriyhdistelmiä, esim. musta paita fuksianpunaisilla ja violeteilla raidoilla. Tulee usein käytettyä noita myös vapaa-ajan riennoissa, joskaan en ikinä tiedä pitäisikö se paita olla housuihin survottuna, rennommin housujen päällä vai vielä rennommin kokonaan napittamatta avonaisena.

Kunnollisia vaatteita ei myydä juuri missään. En normaalisti osta mitään vaatetta jos se maksaa alle 50€, eihän laatuun voi muutoin luottaa. Omat vaateostokset ovat nykyään lähes poikkeuksetta Sokoksesta tai Stockalta, myös muutama erikoisliike on tullut bongattua lähinnä noiden kauluspaitojen osalta. Sokoksella joskus vähän hävettää kävelläkin, kun kaikki päällä olevat vaatteet on sieltä ostettuja, myyjät varmaan naureskelevat partaansa.
 

12961

Jäsen
Vaikka olenkin alalla, jolla tyypillisesti työskennellään puku päällä, en ole koskaan kokenut sellaista omakseni vaikka laadukkaitakin on ollut. Olen päätynyt alipukeutumaan muotifarkkuihin ja räikeämpään pikkutakkiin/neuleeseen. Eipä ole ollut haittaa, vaikka monesti kauppaa vääntäessä ~10 ihmisen porukasta kaikki muutkin ovat puvussa.

Farkutkin voivat olla siistit ja tyylikkäät, on olemassa muitakin malleja kuin Leviksen 501.


Mielenkiintoisin varusteeni ovat Ruotsista ostamani NoKo-Pohjoiskorealaiset farkut.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Työasuna käytän suoria housuja ja neuletta tai pikkutakkia. Välillä pukua, joita on kaapissa viisi kappaletta. Puvut sopivan harmaita lisäksi yksi musta ja yksi musta liituraita.

Kauluspaitoja on luokkaa 25 kappaletta, enempää en tarvitse koska työreissuilla tuolla itäisessä Euroopassa on hotellien pesulapalveut liki ilmaisia.

Muuten käytän farkkuja, Leet olleet suosikki viimeiset 25 vuotta. Niitä on kolmet perus tumman siniset ajossa aina kerralla.

Kenkinä käytän kunnon mustia nauhallisia nahkakenkiä, niitä on neljä paria. Lisäksi yhdet tumman ruskeat. Clarks ja Vagabond passaavat tähän 47,5-48 kavioon hyvin. Ostin yhdet Eccot , maksoin 130 € ja ne kesti reissukäyttöä puoli vuotta. Talvella käytössä lisäksi kahdet mustat kunnon nahkaiset lämpimät nilkkurit. Ei palele varpaat.

Vapaa-aikaan verkkarit/shortsit kotona ja vanhat kuluneet T-paidat on lyömätön yhdistelmä.

Ja kädessä talvella kunnon nahkahanskat kevyellä vuorilla, ei mitään rimpuloita. Niissä olen huomannut että laadusta kannatta maksaa.

Lippiksiä en laita päähäni, koska ne on niin saatanan pöljiä vehkeitä. No ehkä tuo ikäkin tekee tehtävänsä....
 

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Minä tykkään pukeutua hyvin. Ja aina kun lähden kotiovesta niin laitan omasta mielestäni hienot kuteet ylle. Pukeudun melko värikkäästi ja tykkään sommitella värejä keskenään. Minusta pukeutuminen on osa minua, en ole kuitenkaan mikään älytön friikki.

Ostelen vaatteita mistä milloinkin. Viime aikoina on tullut koluttua kirppareita, joka onkin aika trendikästä touhua nykyään. Ihan oikeasti sieltä löytää ihan uniikkia kamaa nuorisolle eli tällaiselle parikymppiselle. Ostan kyllä kallistakin, mutta nykyään lähinnä kenkien muodossa.

Kengistä löytyy Nikeä parit parit. Nyt ostin talvikengiksi vaaleanruskeat varrelliset nahkakengät. Ihan coolit omasta mielestäni ja hinta ei kyllä tässä tapauksessa kovin ihmeitä CM:stä ollut.

Paitoina käytän aika paljon erilaisia kauluspaitoja, flanuja ja collegeja. JC on erittäin hyvä kauluspaitojen ostoon. Laadukkaita paitoja. Kirpparit tosiaan olen huomannut kaikista parhaaksi mestaksi. Kauluspaitoja ja flanuja löytää eurolla ihan merkkituotteista lähtien erittäin hyväkuntoisia.

Housut on yleensä aika napakat. Semmoset "porkkana"-malliset, eli mitä näkee nykyään suurimmalla osalla. Väreinä lähinnä mustaa ja tumman sinistä. Löytyy myös beiget housut, joita pitäisi vähän kaventaa.

Takkeja löytyy verkaa, tuulia, anorakkia, toppaa ja vaikka mitä. Kaikki varmaan eri värisiä.

Hatuista löytyy lippiksiä ja pipoja eri värisiä. Musta ja valkea toimii aina muiden vaatteiden kanssa, joten suosin aika paljon niitä.

Eli meikäläisen tyyliä voisi sanoa varmaan muodikkaaksi. Nyt viime aikoina olen tykännyt olla vähän "reissaajan" näköinen ja käyttänyt rentoja flaneleita ja anorakkia sun muuta rennon näköistä kamaa. Tämä varmaan siitä syystä, että pitää fiilistellä kuukauden päästä starttaamaani Kaakkois-Aasian matkaani.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Ylös. Tuota noin. Edellä olenkin kertonut olevani mahdottoman tyylikäs pukeutuja, joten ei siitä sen enempää. Mutta yksi osa kokonaisuutta tuntuu olevan Chambzalle jotenkin sokea piste.

Olin pitkään täysin tyytyväinen Pomarfineihini, jotka olin hyviksi havainnut ja ostanut useita samanlaisia kävelykenkiä melkeinpä sovittamatta suoraan hyllystä entisten hajotessa. Nyt sitten tytöt töissä kommentoivat kenkiä sanoilla "70-vuotiaan pappakengät". Jopa kielsivät ostamasta enää uusia kenkiä, ilman että joku tytöistä olisi mukana.

Minuahan eivät kuitenkaan naiset pue, joten homma pitäisi ratkaista ilman naisarmadaa. Vietin aikaa selaten nettikauppojen kokoelmia, mutta tehtävä alkoi tuntua toivottomalta, kun kaikki kengät ovat joko samanlaisia tai kamalia. Välitänkin täten hätäni kollektiivin tietoisuuteen: millaisia kenkiä pari-kolmekymppisen miehen pitäisi käyttää vaikka farkkujen & kauluspaidan kanssa? Nyt haetaan siis asiallista tyylikkyyttä, säilyttäen silti jonkinlaisen nuorekkuuden.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
...Välitänkin täten hätäni kollektiivin tietoisuuteen: millaisia kenkiä pari-kolmekymppisen miehen pitäisi käyttää vaikka farkkujen & kauluspaidan kanssa? Nyt haetaan siis asiallista tyylikkyyttä, säilyttäen silti jonkinlaisen nuorekkuuden.

Jos käytät kolmekymppisenä farkkuja kauluspaidan kanssa, niin ei ole paljoakaan toivoa tyylikkyydestä vaikka jalassa olisi mitä tahansa.

Sen verran jeesiä kuitenkin säälistä tarjoan, että saatat löytää joitakin vastauksia täältä: http://www.keikari.com/blogi/?s=farkut
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olin pitkään täysin tyytyväinen Pomarfineihini, jotka olin hyviksi havainnut ja ostanut useita samanlaisia kävelykenkiä melkeinpä sovittamatta suoraan hyllystä entisten hajotessa. Nyt sitten tytöt töissä kommentoivat kenkiä sanoilla "70-vuotiaan pappakengät". Jopa kielsivät ostamasta enää uusia kenkiä, ilman että joku tytöistä olisi mukana.

Minuahan eivät kuitenkaan naiset pue, joten homma pitäisi ratkaista ilman naisarmadaa. Vietin aikaa selaten nettikauppojen kokoelmia, mutta tehtävä alkoi tuntua toivottomalta, kun kaikki kengät ovat joko samanlaisia tai kamalia. Välitänkin täten hätäni kollektiivin tietoisuuteen: millaisia kenkiä pari-kolmekymppisen miehen pitäisi käyttää vaikka farkkujen & kauluspaidan kanssa? Nyt haetaan siis asiallista tyylikkyyttä, säilyttäen silti jonkinlaisen nuorekkuuden.

Pomarfinithan on klassikot, miten muka ei näillä käy flaksi?!?!
Suosittelen että menet kenkäkauppaan kokeilemaan niitä kenkiä ensin, tärkeintä on että se tuntuu jalassa hyvältä. Minä nyt en ole mikään muoti-ikoni mutta laadukkailla tennareilla tai esim. Clarksin nahkakengillä pärjää jo aika pitkälle. Clarksin lesti sopii ainakin minun jalkaan täydellisesti ja ovat vielä kestäviä kenkiä ja ei hullumman näköisiäkään. Jos merkillä on enemmän merkitystä niin niistä joku enemmän tietävä saa kertoa.
 

Fordél

Jäsen
Olin juuri tulossa "mainostamaan" saman firman tohveleita mistä Pleksi(t) tuossa kirjoittaa. Merkkejä on toki useita, mutta noiden kenkien kautta pääsee jo vähän jyvälle vähän muodikkaammasta tarjonnasta. Ja sitä tarjontaahan löytyy laidasta laitaan vaikka yleisesti ottaen voidaan todeta, että miesten kengistä harvemmin löytyy mitään raväkkiä tapauksia vaan aika samanlaisia ne on kaikki.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Pukumiehen kenkä on John Lobb. Jengi ostaa kilvan jopa käytettyjä Lobbeja, eBaysta voi itse kukin vilkaista millainen suhina käy. Niin prestige tuotemerkki on kyseessä.

John Lobbin jalkineissa esiintyvälle miehelle työpaikan tytöt eivät haistattele. Jos tällaista kuitenkin ilmenee, niin moista ei tarvitse enää noteerata. Ämmällä on ihan varmasti itsellään päällä jotkut Anttilasta toissakeväänä ostetut kusenpolttamat sloggit.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
15 vuotta tyovaatteina oli mittatilauspukua ja kravaattia. Olihan se ihan siistii olla siisti, mutta nyt viimeiset 6-7 vuotta kun on saanut olla ihan omana itsenaan, niin olen tyytyvainen. Olen henkeen ja vereen farkku, t-paita ja lippis miehia. Siina se on. Toissa toki paalla on golf-etiketin mukaiset vermeet, mutta muuten aina nuo edella mainitut. T-paidan lisaksi paalla voi olla myos pitkahihaista t-paitaa. Verkkaritakki tai huppari on myos viileamman kelin lisavarusteita. Kenkina ei juuri muita kun Niken ja Conversen kenkia. Siistimpia kenkia kun tarvii niin ne on jarestaan Cole Haanin tuotantoa.

T-paitoja on kaapissa baut 50, pitkahihaisia t-paitoja baut 15, farkkuja on reilu 10 ja lippiksia ehka sellanen 50-60kpl, joista vakkarikaytossa ehka noin 10. Kenkia on... hirveesti. Ihan liikaa. 20-25 paria on juuri nyt...
 

MunkADunk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Penguins
Olin pitkään täysin tyytyväinen Pomarfineihini, jotka olin hyviksi havainnut ja ostanut useita samanlaisia kävelykenkiä melkeinpä sovittamatta suoraan hyllystä entisten hajotessa. Nyt sitten tytöt töissä kommentoivat kenkiä sanoilla "70-vuotiaan pappakengät". Jopa kielsivät ostamasta enää uusia kenkiä, ilman että joku tytöistä olisi mukana.

Jokaisissa käymissäni sukujuhlissa (Joko oman suvun tai avokin suvun puolelta) on löytynyt se yksi Pentti 68vee, joka tulee pelipaikalle kulahtaneet Pomarfiinit jalassa. Puku saattaa olla jopa Turo Tailorilta pari vuotta sitten ostettu suht tyylikäs laivastonsininen, mutta kenkiin ei kiinnitetä minkäänlaista huomiota. Mikset yrittäisi jotain tällaista? Selvästikkään tässä ei haeta pukukenkiä, vaan siistejä, nahkaisia kävelykenkiä. Niitä ovat kenkäliikkeet pullollaan. Ota sitten vaikka "joku tytöistä" mukaan makutuomariksi.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
...Itse pidän garderobissani runsaat kymmenen pukua kerrallaan... Noiden päälle ovat vielä muutama kipale erilaisia yhdistelmätakkeja ja mustia irtohousuja, ynnä jokunen kesäpuku ja juhlapuvut yms.

Pukumiehellä on syytä olla kunnon arsenaali paitoja... Käytön intensiteetistä riippuen noin 2-4 tusinaa kunnon pukupaitoja on hyvä setti jolla tulee toimeen.

..Joka tapauksessa kravatit ovat kulutustavaraa, ja kappalemääräisesti niitä on hyvä olla kaapissa 2-3 kertaa enemmän kuin paitoja.

T-paitoja on kaapissa baut 50, pitkahihaisia t-paitoja baut 15, farkkuja on reilu 10 ja lippiksia ehka sellanen 50-60kpl, joista vakkarikaytossa ehka noin 10. Kenkia on... hirveesti. Ihan liikaa. 20-25 paria on juuri nyt...


Kauheita määriä vaatetta on palstatovereilla? Pukeutumisessa noin yleensä kuljin vielä jokunen vuosi sitten hyvin pitkälti samaa polkua pisimmän kääpiön kanssa. Vaimokin alkoi kuittailla, kun leffoihin piti lähteä puku päällä syystä, että vaatekaapista ei paljoa muuta löytynyt ulkoilu/urheilu-vaatteiden lisäksi. Viimeisen parin vuoden aikana tilanne on muuttunut aika radikaalisti. Olen uudelleen tykästynyt myös farkkuihin, kun olen sellaisia laadukkaita alkanut ostaa. Farkkujen mukana on tullut tarve löytää laadukkaita ja erikoisia/hyvännäköisiä t-paitoja. Musiikkimiehenä siihen aihepiiriin istuvat t-paidat ovat luonnollinen valikoima, mutta t-paitojen suhteen ongelmaksi on noussut se, että usein ainakin nämä musiikkiaiheiset paidat ovat yksinkertaisesti tylsiä, tai sitten (vielä useammin) huonolaatuisia, fruit of the loom - tasoa. Toisin sanoen puuvilla on huonolaatuista, karheaa, aivan liian paksua ja paitojen leikkaus.... no sitä ei ole. Eli palstaveljet, auttakee miestä mäessä, mistä voisin tilailla hyvälaatuisia, tyylikkäitä t-paitoja, mielellään musiikkiaiheisia, mutta toki muutkin persoonalliset käyvät? Itse en suomessa asusta, mutta kerta vuoteen siellä vierailen, jolloin t-paitaostoksille pääsisin. Mutta hyvät ja hyväksihavaitut nettikaupat kelpaavat myös mainiosti, niin Suomesta kuin ulkomailta.

Mutta mutta, noista määristä vielä, sekä Pisimmän kääpiön, että Mats Bedön vaatekaapin täytyy olla pienehkön huoneen kokoinen? Itse päädyin sellaiseen radikaaliin muutokseen, että vähensin huomattavasti vaatearsenaalia, kierrätän jo kuluneet vaatteet nopeammin ja taas toisaalta olen satsannut aikaisempaakin enemmän laatuun sekä pukujen, että kauluspaitojen osalta. Itse noudatan nykyää sellaista määrää, että sekä kauluspaitoja, että t-paitoja pitää löytyä kaapista kahden viikon tarpeisiin, eli kumpiakin noin 14 kappaletta. Farkkuja löytyy kaapista 4 kappaletta, pukuja (tosin aina tuplahousuilla) niinikään neljä kappaletta. Puvut olen jo yli kymmenen vuoden ajan teetättänyt räätälillä, koska on mielestäni aika hölmöä maksaa merkkilisää ja valmiit - laadukkaatkin - puvut joutuvat joka tapauksessa käymään räätälin kautta, jotta ne istuvat täsmällisesti. Laadukas puku kestää hyvännäköisenä ja istuvana noin 2 vuotta (kaksilla housuilla) aktiivista käyttöä. Olen huomannut, että näillä aikaisempaan verrattuna kohtuu vaatimattomilla määrillä pärjään nykyään erinomaisesti. Tosin itse en vaatteitani pese enkä silitä, joten sikäli niiden määrä voi olla hiukan pienempi. Urheilu- ja ulkoiluvaatteet sitten erikseen...

Omalla kohdallani pukeutumisen 'heikoin lenkki' tyylikkyyden osalta ovat eittämättä kengät, ovat aina olleet. Kenkäkaapista on perinteisesti löytynyt näitä 'laadukkaita massamerkkejä', mutta todellinen tyylirikko tapahtui muutama vuosi sitten, kun hurahdin täydellisen peruuttamattomasti MTB-kenkiin (masai-kengät...). Nehän ovat enemmän kuin tyylittömät yleensäkin, puhumattakaan puvun housujen kanssa pidettynä, mutta kun niitä on tottunut käyttämään, on todella vaikea vetää jalkaan tavallisia kenkiä. Ainoastaan hyvin tärkeät juhlat, asiakastapaamiset tai muut (tärkeät) edustustilaisuudet saavat minut laittamaan jalkaan ns. normaalit pukukengät. Farkkujen kanssa mtb-kengät eivät ole niin suuri tyylirikko, vaikkeivat ne kyllä kovin 'rock' silloinkaan ole....

Näin tätänykyä...
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Kengistä.
Tosipukeutuja teettää kenkänsä eikä osta niitä kaupan hyllyltä.
http://a-man-fashion.blogspot.com/2010/04/man-fashion-handmade-footwear-from.html
http://www.vass-shoes.com/menu.htm
http://www.budapester.de/handmade_b...4530be9fd67bc2b3740be6a6e8318e,1,0,0,0,0.html

Esim lomamatkalle Unkariin ja siellä kengät tilaukseen.
500€ ja ylöspäin per pari. Hintaan tulee mukaan puiset "shoetrees".

Ns "merkkikengät" kuten Ecco, Clarks, Camel ym maksavat 100-120€ pari. Eccot ovat paskana yhden vuoden käytön jälkeen. Nahka näissä kengissä on lähes halvinta mahdollista, pohjat ovat liimattu, eivät ommeltu, kiinni kenkiin jne.
Ostamalla yhdetkin kunnon kengät mittojen mukaan ja huolehtimalla niistä, saa kengät eliniäkseen. Mustaa kannattaa välttää, ruskean eri sävyt taas ovat suositeltavia. Ruskeat kengät patinoituvat kauniisti käytössä iän myötä ja antavat kengille vain lisää tyyliä.

Kaikki on kallista mutta elinkaarikustannukset mittojen mukaan teetetyillä vaatteilla ovat jopa halvempia kuin hyllytavaralla.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Ns "merkkikengät" kuten Ecco, Clarks, Camel ym maksavat 100-120€ pari. Eccot ovat paskana yhden vuoden käytön jälkeen...

..Ostamalla yhdetkin kunnon kengät mittojen mukaan ja huolehtimalla niistä, saa kengät eliniäkseen...

...Kaikki on kallista mutta elinkaarikustannukset mittojen mukaan teetetyillä vaatteilla ovat jopa halvempia kuin hyllytavaralla.


Tämä on kyllä ihan totta ja kunnon kengät pitäisi kyllä hankkia ehdottomasti! Jos noita Eccoja, Clarkseja ymv jaksaa puunata ja lankata, niin kyllä ne sen puolitoista vuotta kestävät, mutta huono hinta-laatusuhde niissä silti on. Lisäksi hyvin istuvaa vaatekappaletta - olipa se sitten kenkä, paita tai puku - on ilo pitää päällä. Ei ahdista, ei hierrä, pystyy hyvin liikkumaan ja silti istuu napakasti. Itse asiassa ihan tavallisesta merkkipaidastakin saa huomattavasti mukavamman, jos se kavennetaan ensin mittojen mukaan. Se taas tuo lisäkustannuksia, joten parempi teetäättää paidat samalla räätälillä, missä puvutkin, tulee myös puolet edullisemmaksi.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Välitänkin täten hätäni kollektiivin tietoisuuteen: millaisia kenkiä pari-kolmekymppisen miehen pitäisi käyttää vaikka farkkujen & kauluspaidan kanssa? Nyt haetaan siis asiallista tyylikkyyttä, säilyttäen silti jonkinlaisen nuorekkuuden.
Itse suosittelen ostamaan parit eri Left Footin kengät. Löytyy tyylikästä ja nuorekasta. Mittatilauksena Stockmannilta.

Jos noin niinkuin tämänhetken kenkämuotia ihan perus farkkujen kanssa käytettävistä kengistä mietitään, niin nauhattomat, ei missään nimessä pyöreäkärkisiä. Mustat kengät on aina jees, valkoiset taas enemmän kuin jees. Kengissä saa olla värejä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mutta mutta, noista määristä vielä, sekä Pisimmän kääpiön, että Mats Bedön vaatekaapin täytyy olla pienehkön huoneen kokoinen?
Kyllä vaatteet tilaa vievät, valitettavasti.

Pelkästään omaan käyttööni on varattu noin 2x2 -metrinen vaatehuone. Se onkin täynnä tavaraa. Eivät nuo kaikki mitenkään mahdu sinne. Harvemmin käytettyjä vaatteita on yläkerran kaapeissa ja jopa nuorimman lapsen huoneen kaapistossa. Kun kaverille tulee ikää, niin jossain vaiheessa isän oikeus tuohon vaatesäilytykseen varmaan kyseenalaistetaan. Taitaa olla vaatteita vielä autotallissakin ja ties missä.

Paitojen määrää en halua enää kasvattaa. Ostan sitä mukaa lisää kun niitä pitää heitää vanhemmasta päästä pois. Sen sijaan kenkiä pitäisi olla nykyistä enemmän, jotta niiden kulutus jakautuisi tasaisemmin.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täällä puhutaan tyylikkäästä pukeutumisesta ja väitetään, ettei Pomarfinnit ole tyylikkäät?

Esimerkiksi nämä jalkaan, siihen sitten farkut ja farkkupaita (hihat käärittynä tietty), kunnon pulisongit poskille ja kyljyskampaus päälaelle, niin siitä ei perkele mies tyylikkäämmäksi muutu.

Linkki vie pomarfinneihin.
 

KingNothing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mustat kengät on aina jees, valkoiset taas enemmän kuin jees. Kengissä saa olla värejä.

Minulla on taas ongelma kenkien kanssa. Muutama vuosi sitten lupasin itselleni etten osta mustia, valkoisia, ruskeita enkä harmaita kenkiä itselleni. Eli väriä pitää olla. Vaan meneppä kenkäkauppaan missä vain ja mihin kenkäkauppaan vain ja tuo mulle värilliset miesten kengät. Prkl. Ei ole helpoin tehtävä se. Teettämään en kenkiä rupea kuitenkaan enkä aivan mielettömiä summia(omasta mielestä) maksamaan mutta saishan noita värejä käyttää miestenkin kengissä. Ja siis kengissä, ei lenkkitossuissa tahi sen näköisissä härpättimissä.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Vaan meneppä kenkäkauppaan missä vain ja mihin kenkäkauppaan vain ja tuo mulle värilliset miesten kengät.
Tämä on ihan totta. Leftiltä löytyy kyllä värejäkin kengistä, mm keltaiset ja punaiset (vielä ihan hienot värit, eli sävytetty nahka). Muuten ostan kenkäni lähinnä pienistä design-vaatekaupoista, jotka myyvät myös kenkiä. Jostain syystä tuntuu, että näistä löytyy paremmin mielenkiintoisia malleja kuin esim Stockmannin kilometrien mittaisesta mustien kenkien rivistöstä. Samalla myös merkit ovat pienempiä eikä kenkiä tule useinkaan vastaan muilla jaloissa. Silti, Suomeen tuntuu valuvan vain ne perinteisimmät ja samalla tylsimmät mallit merkkikengistä.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Miehellä valkoiset kengät tai valkoinen vyö. Hyi saatana, että antaa himpulamaisen vaikutelman.
Joo ÄIJJÄT käyttää vaan harmaita Pomarfinneja, köydenpätkää vyönä eikä ainakaan kirjoittele mihinkään pukeutumisketjuun. Olisko sulla Veikko antaa jotain vinkkejä, millaista silkkihuivia kannattaisi käyttää ruutukuosisen villakangastakin kanssa jouluna sankarihaudoilla?

edit: jos käyttää valkoisia kenkiä, niin kyllä silloin pitää olla myös valkoinen (nahka)vyö. Vulgaaria pukeutua muilla tavoin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös