Trenchtown
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS
Onhan tuo jo melko surkuhupaisaa. "Olen ollut 90-luvulta ja Kiekkopesästä asti lapsellinen pässi ja koen sen tavaramerkikseni."
Onhan tuo jo melko surkuhupaisaa. "Olen ollut 90-luvulta ja Kiekkopesästä asti lapsellinen pässi ja koen sen tavaramerkikseni."
Itse pidän Patrik Moision siirtymistä Ilvekseen kesän kovimpana siirtona. Moni toki on erimieltä, mutta mielipiteet kaikilla.
Kyllä, jokainen on oikeutettu mielipiteeseen. Ihan mielenkiinnosta kuitenkin pyytäisin perusteluja, että miksi rankkaat Patrik Moision kesän kovimmaksi siirroksi? Viime kaudella ei pelannut ollenkaan, sitä edellisellä Ässien liigaporukassa kuusi peliä tehoilla 0+1 ja TuTon mukana Mestiksessä yhdeksän peliä tehoilla 2+0. Vielä kun otetaan huomioon, että kaveri on pelannut yli kymmenen ottelun kauden (samassa joukkueessa) viimeksi kaudella 2010-2011, niin on hyvin vaikea sijoittaa häntä kovin siirtojen listalle, sen kärkipäästä puhumattakaan.
A) Sinun mielestä tilastot kertovat pelaajasta kaiken. Tuo on ensimmäinen kohta missä menet metsään.
B) Koska Moisio ei pelannut viimekaudella, niin hän ei voi olla se puuttuva palanen, mikä on Ilvestä viimevuodet vaivannut?
On pelaajia, jotka haluavat tehdä itsestään parempia. Ne voi voittaa pistepörssejä.
Pelaajat, jotka haluavat tehdä muista parempia. He taistelevat mestaruuksista.
Jos mielestäsi pisteet kertovat kuka on parhain pelaaja, niin miksi ihmeessä Ville Vahalahti voittanut viimekauden paras pelaaja palkintoa?
Enkä siis väitä että Moisio on Liigan paras pelaaja, tarkoitan vaan että tämä oli kovin siirto siinä mielessä, että Ilves taistelee nyt mestaruudesta. Ja se asia on arvokkaampi, kuin yksikään ylimääräinen tilastosi.
Mitä helvettiä? Luulin, että Heath Ledger oli kuollut, mutta ilmeisesti hän on vaan muuttanut kansalaisuutta.
Onhan tää silleen loistavaa, että kun suomalainen kerrankin voittaa arvokisoissa, niin sitten valitetaan miten saman kisan toisella suomalaisella ei kestä pää voittoon.
...
Puhuuko nämä tytöt suomea?
Viestin viimeisen sanan voisi tosin mielestäni korvata halutessaan myös esimerkiksi "YLEllä", "MTV:llä" tai "Aamulehdellä". Iltapaskoista puhumattakaan.Yksi tositapahtuma tuli tässä mieleeni, kun yksi kaverini aina jaksaa hehkuttaa erästä asiaa. Hänen mielestään kesäinen aamukahvi on parasta parvekkeella aamuauringossa ja lukea rauhassa Hesaria. Pitäisikö mun opetella vastaamaan tähän: "Ei MULLA ainakaan ole aikaa mihinkään sellaiseen."? Ennemmin mä olen rehellinen ja vastaan mitä mä oikeasti ajattelen: "Ei mua ainakaan kiinnosta vittujakaan pilata aamukahviani millään Hesarilla!".
Cheek on "poski tai pyllyposki" englanniksi. Musiikki tulee siitä poskien väliltä.
Suomi voisi näyttää tässä esimerkkiä ja ilmoittaa, että jos lopputurnaus pelataan Venäjällä, se ei osallistu sinne.
Bluesin av-spesialisti on Pete Simontschuk. Varmasti tärkeä mies alkavalla kaudella.
Yhteystiedot (linkki Bluesin sivuille.)
Ketjusta: Ylivoiman erikoismiehet ja Alivoiman luottomiehet
Oli hieman vaikea pidellä pokkaa täällä töissä, ja joka kerta sama homma kun avaan linkin ja näen kyseisen AV-spesialistin kuvan ja tiedot.
Voin hyvin kuvitella jossain Iltapaskan etusivulla sellaisen parin sentin korkuisen kysymyksen tyyliin,"Pitäisikö Suomen pyrkiä valloittamaan koko Neuvostoliitto?" Siinä sitten kiva vihreä 'kyllä' nappi ja vieressä saatanan riivaman näköinen verenpunainen 'ei' nappi. Ja sitten kun äänestää, niin lukee,"Ääniä annettu 20, kyllä 65%, ei 35%".
Seuraavan päivän otsikossa sitten uutisoidaan presidentti Rytin twiiteistä,"Äärirajoille! #WWIIfi #KarjalaTakaisin #SokkaIrti #cheek", sekä,"Prepare your anus @JozziifTheStallion ! #WWIIfi"
Samaan aikaan Ryti julkaisee selfien Dallapeen keikalta, yllään pikeepaita ja converset. Ja housut.
Voisi vaan kuvitella mikä olisi ollut JozziifTheStallionin kuittaus RibaRyditheManin twiittiin, oisko ollut pelkkä lakoninen tonnin seteli -kuva? Ja kuinka adolfhitler_vikinglover ois kannustanu, "Jawohl, go @RibaRyditheMan I g0t u back #WWII #blitzkrieg #winning #hatersgonnahate #kukamuumuka #jewbeque"
Oikeassahan tuo kommentoija on. Olen itse ihaillut jo vuosikaudet futiksen suurmaiden suurjengien omavaraista toimintaa. Esimerkiksi FC Barcelonassa, Real Madridissa, Bayern Munchenissa ja Manussa muut kuin oman maan kansalaiset avauskokoonpanossa ovat suuri harvinaisuus.
Eilisessä pelissä HJK:n avauskokoonpanon 11 pelaajasta 8 taitaa olla suomalaisia.
Kyllä sä Hotti osaat.Eikö tällä palstalla oikeasti toimi sarkasmitutkat, pitääkö noita vitun silmääiskeviä hinttihymiöitä lisätä aina mukaan viesteihin vai enkö yksinkertaisesti osaa sarkasmin jaloa taitoa?
Anteeksi.
Jes. Pääsin ekaa kertaa tähän ketjuun.Kyllä sä Hotti osaat.
Valmentajalle avataan ketju potkuja varten
1. Viesti: "Hannu-Pekka Virran johdolla tämä kausi on hävitty varmasti. Jo tässä vaiheessa on nähtävissä vääjäämätön tuho ja virta saadaan käännettyä vain käännyttämällä Virta. HP (HAISTA PASKA!) tuloaa joukkueen identiteetin, ajaa lahjakkaimmat juniorit kilpailijoille tai deekikselle, myrkyttää joukkuehengen panemalla pelaajien akkoja ja tartuttaa varmaan kohta ebolan jengin tähtiin."
2. Viesti: "Rauhoitu nyt palstaveli. On aivan selvä homma, että vielä tässä vaiheessa kautta peli voi näyttää varsin sekavalta ja syötöt napsua mihin sattuvat. Nähtiinhän tämä jo kaudella 1943-44 Moldovan pääsarjassa kun Chisinau Comrades nousi vaikean alkukauden jälkeen mestaruuteen."
3. Viesti: "Te jätkät olette aivan kuutamolla. Joukkue johtaa sarjaa, eli Virta on hoitanut duuninsa varsin mainiosti. Ja peli ei todellakaan näytä sekavalta, ellei nyt sekaisin syöteltyä vastustajaa huomioida. Näillä eväillä mestaruus on meidän."
4. Viesti: "Ketju lukkoon kiitos."
5. Viesti: "Palataanpa asiaan. Joukkue johtaa sarjaa siksi, että sarjaa on pelattu tasan yhden ottelun verran ja 12 muuta joukkuetta pelaa vasta huomenna ensimmäisen kerran. Ja mitä sekaisin syöttelyyn tulee, niin tuo tapahtumasarja oli huru-ukkojen höntsäpelistä."
6. Viesti: "Muistan varsin elävästi tuon Chisinau Comradesin huikean nousun. Joukkue oli sarjan hännillä kunnes Stalin päätti likvidoida tai vangita väestön juuri vastustajien kylistä. Rakeisen nettilähetyksen perusteella mestaruusjuhlat olivat varsin hilpeät ja lämminhenkiset."
7. Viesti: "Taas tämä Putinin propaganda valtaa ketjun. Tässä saatana puhuttiin HP Virran potkuista ja itäisiä liigoja, diktaattoreja ja joukkomurhia palvotaan jo ensimmäisellä sivulla. Kohta tänne tulee narritrolleja puolustamaan suurta ja mahtavaa, syömään blinejä ja vastustamaan natoa. Vituttaa niin, että lähtisin heti Ukrainaan sotimaan ellen olisi läski, nössö ja alaikäinen."
8. Viesti: "Ensinnäkin Stalin ei teloittanut Comradesin vastustajia, vaan heidät siirrettiin rintamalle taistelemaan fasisteja vastaan suuressa isänmaallisessa sodassa. He olivat Hitlerin uhreja, eivät Stalinin. Lisäksi Putin on nostanut Venäjän takaisin jaloilleen ja nauttii lännen toimista huolimatta suurta kansansuosiota. Hänen aikanaan esimerkiksi Persetsevskin kylässä miesten keskimääräinen elinajan ennuste on noussut 35-vuodesta 105-vuoteen (korkein maapallolla) ja kylän jokainen mies on astrofyysikko. Jeltsinin aikana kylä oli täynnä juoppoja ja narkkareita."
9. Viesti: "Googlen mukaan Persetsevskin kylässä asutetaan enää vain vanhoja astrofyysikkoja. Tämä voinee selittää lukeasi uutisen. Joka muuten on julkaistu aprillipäivänä Pravdassa ja kuvan alla todetaan С первым Апреля! Viitsisitkö esittää lisää faktaa tästä ihmeellisestä kylästä vai oletko taas vain kaivanut agendaasi sopivan niin sanotun faktan ilman yhtään lähdekritiikkiä?"
Joka vuosi ainakin muutamalle koutsille nousee ketju jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Taustalla tuntuu yleensä olevan niin suuret antipatiat valmentajaa kohtaan, että yhtään hyvää asiaa on vaikea keksiä. Ja jos valmentajalla on "fanipoikia", niin koutsin mahdollisia heikkouksia ei haluta myöntää missään nimessä. Päälle sitten vielä (taas) esimerkki jostain historian hämäristä tukemaan omaa pointtia ja joku sankari kohottamaan palstastatustaan keksityillä jutuilla, niin se on siinä. Venäjään taas kun viitataan edes etäisesti, niin tietyt nimimerkit tarttuvat tähän vahvasti aiheesta riippumatta.
Paltsu, #lavjuu. Kaikki missä on edessä "#".
Mitäs sulla on allekirjoituksessasi mainitsemiasi herroja vastaan?
"#16 Brett Hull, #19 Steve Yzerman, #5 Nicklas Lidström, #17 Ville Nieminen"
Eipäs kun tehdään jymäytys. Kunnon liigakaste vaasalaisille.
Siellä on vihiä että täällä on saatu uudenlaista fanitoimintaa aikaan niin lisätään rumpujen määrä lehmänkelloineen siihen, mitä se parhaimmillaan ollut ja mennään kunnon old school sambakannustuksin läpi ottelun, ettei vaasalaisten ääni kuulu minnekkään. Liput ja kakskeppiset kotio, oranssit Hankkijan lippikset päähän ja Kontion kumpparit (sontakikkarein varusteltuna) jalkaan.
Lisäksi viinanpolttamat, käheät alatyylin huudot käyttöön vieraspelaajille ja tuomareille aina pienenkin hiljaisuuden koittaessa. Yksinkertaisella huumorilla höystettynä tietenkin. Vihamielinen asenne jokaiseen kotipelaajan hipaisuun eikä minkäänlaista vieraskoreutta. Oijoijoi saisi pärähtää soimaan "vahingossa" muutamilla pelikatkoilla. Muutoin pelikatkoilla voisi soittaa etupäässä Frederikkiä. Rummut jos voisi mikittää kuulumaan pelkästään vastapäädyn kajareihin. Mieluusti vanhalle viinalle haiseville järkkäreille Valtran tai JYPin lippalakit päähän ja kunnon tuuletusta JYPin tehdessä maalin, mieluiten vieraskannattajien suuntaan. Helvetin esikartanohan sen piti olla, eikö? ;)
Varsinkin loppukaneetti oikein kruunasi koko esiintymisen:Kaikki nimim. Noitarummun tuottama materiaali Nato -ketjussa. Aivan huikeaa tajunnanvirtaa! Hauskuutta tosin häiritsee hieman se, että joku voi oikeasti olla noin kujalla maailmanmenosta.
Ei helvetti, luetun ymmärtäminen ei mene perille, ei sitten millään. Kai ihmiset alkavat olla niin pinnallisia, etteivät näe pintaa syvemmälle, mitä ajan takaa. Turha mun on alkaa jankkaamaan, se on asia, jota vihaan.
- Mitäs jätkä?Olin ostanut noin kuukausi sitten kaksi pussia Lidlin ruisleipää. Kummassakin pussissa oli yksi leipä mitä ei oltu lainkaan halkaistu. Ajattelin laittaa palautetta ja postitin nuo kaksi leipää Lidlille.
Saa olla melkoinen taikuri ja asiantuntija, jos onnistuu tekemään listauksen johon kaikki Jatkoajan värilasilla varustetut kannattajat olisivat tyytyväisiä.
1. Kärpät
2. Lukko
3. Tappara, TPS
4. HIFK
5. SaiPa, JYP
6. Blues, Pelicans
7. Ässät
8. KalPa
9. Ilves, HPK
10. Sport