Meillä jokaisella on omat kommunikatiiviset tarpeemme. En ole törmännyt yliopistonkaan puolella äidinkielenopettajaan tai lehtoriin, jolla olisi ollut juurikaan yhtään mitään relevanttia sanottavaa. Tämä laudaturin äidinkielestä kirjoittaneena, ylioppilasaineessa tasan nolla (0) virhettä.
Fennougristien osalta on kysymys tietysti tarpeesta löytää edes jotakin sanottavaa. En olisi vakuuttunut näiden struktuurien opettelemisesta (kysymys ei sentään ole matematiikasta, jolla olisi jotakin formaalia itseisarvoa), maailma menee siihen suuntaan, että lähes työpaikalla kuin työpaikalla siivooja on huomattavastikin tärkeämpi osaaja kuin kielifasismista viehättänyt äidinkielenopettaja, toimittaessa kymmenien eri kielten ja kulttuurien sekamelskassa. Kysymys on esimerkiksi eurooppalaisista instituutiosta tieteen, rahoituksen, hallinnon ja juridiikan parissa, mutta miksi ei myös käytännön yrityselämästä varastosta pääkonttoriin. Jokin hallinnollinen ranska kymmenine kiilalauseineen on ylätyylisyydessään (omaan nilkkaan osuu tämä!) ikävin esimerkki sulkiessaan osan porukasta kommunikoinnin ulkopuolelle, meillä kansalliskieliämme käytettäessä on haettava enemmän anglo-amerikkalaista pragmatismia.
Kommunikointiympäristö näyttää aivan toiselta koulumaailman ulkopuolella. Tämä palsta on siitä yksi esimerkki.
Uudempi aalto äidinkielenopettajista opettaa jotakin suullista itseilmaisua, mikä on ihan kelvollinen pakopaikka, jos sellaista tarvitsee.